Lue keskustelun säännöt.
Naiset on ikäviä työtovereita
02.09.2016 |
Mä olen törmännyt tähän liian monta kertaa työelämässä, mutta on vain karu fakta.
Naiset ei vain osaa työskennellä sujuvasti yhteen hiileen. Työelämässä se on hirveää kilpailua ja keskustelu kuulostaa kotkotukselta. Keski-ikäiset naiset on kateellisia nuorille naisille ja nuoret naiset taas käyttää keskenään kyynärpää taktiikkaa.
Sitten naiset omii itselleen kaikki työt, delegointi ei onnistu. Vaikeaa!
Kommentit (68)
Sanoisinpa että asia on yksilö- ja työpaikkariippuvainen juttu.
Olen ollut sekä mies- että naisvaltaisilla työpaikoilla töissä, kummassakin on ollut sekä hyviä että huonoja paikkoja.
Täytyy sanoa, että yhdessä työpaikassa, jossa oli vain pari miestä ja muut naisia, niin ne miehet monesti "lusmuilivat" töistä sillä verukkeella että olivat miehiä, ja jättivät monet perustyöhön kuuluvat asiat tekemättä koska ne olivat enemmän "naistentöitä". Että näin, kusipäitä löytyy ja tulee löytymään kummastakin paikasta. Huono työilmapiiri toki voi esiintyä erilla lailla miesten ja naisten kesken.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla aika samanlaisia kokemuksia kuin ap:lla. Naiset on hemmetin kateellista sakkia. Mulle on oltu katkeria siitä, että mulla on parempi koulutus kuin muilla samaa työtä tekevillä. Myös se näyttää hiertävän, että oon nuori, nätti ja isorintainen, ja miehet katselee enemmän mun perään - vaikka en sitä toivoisi. Meno on joskus kuin yläasteella...
Kaiken kruunaa tuo ulkonäköasia. Kun on siro vartalo (ei tarvita edes isoja rintoja), kauniit hiukset ja sellainen, että kiinnittää ihmisten huomion, niin se tuntui ainakin edellisessä paikassa olevan jotakin kauheaa tietyille naisille. Varsinkin, kun oli paljon miehiä työtovereina.
Nykyisessä paikassa mun mielestä naiset on kaikki näyttäviä, pukeutuu hyvin, joten nyt taitaa korko hiertää aivan muusta. Vuorta kivutessa tuntuu tuo keskinäinen "osaamiskilpailu" koventuvan.
Tämä tosin taitaa olla miehilläkin, mutta työt kuitenkin hoituvat sovitusti. Ilman kotkotusta.
Ap
Paras on joku 40% naisia, 60% miehiä. Jos enemmistö on naisia niin mene läskiksi.
Mä olen aina ollut ns sekatyöpaikoilla, joissa miehiä ja naisia. Ei ongelmia.
Tätä mieltä oli työpaikallani 50-vuotias diplomi-insinöörimies, jolla on 25 vuoden kokemus esimiestehtävistä: Miesten ja naisten johtamisessa ei sinällään ole eroja, mutta erot asiantuntijoiden ja suorittavaa työtä tekevien välillä vaihtelevat paljonkin, sukupuolesta riippumatta.
Itse olen onneksi välttynyt työelämässä niin kauhunaisilta kuin -miehiltäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus on hyvä katsoa peiliin, jos tuntuu että missään ei tule toimeen juuri kenenkään kanssa. Itse olen nainen, työskentelen 95% naisten kanssa, useissa eri paikoissa ja harvoin mitään ongelmia on ollut.
Valitettavasti kuitenkin on ihmisiä, ketkä tekee niitä ongelmia vaikka juustosta, jos ei muusta. Ja kun ne samat ihmiset kiertää eri paikkoja eikä missään oikein tuu toimeen kenenkään kanssa, alkaa tää "kaikki naiset on kamalia" - yleistäminen.
Työskenteletkö millä tehtävätasolla? Pienessä vai suuressa yrityksessä? Entä ala?
Minä olen kunnianhimoinen. Kuitenkin kiltti. Se tuntuukin olevan ongelma joillekin naisille. Vaikka luulisi, että yhden onnistuminen ei ole muilta pois, vaan yhdessä voitaisiin saavuttaa enemmän. Ilman kateutta ja pelkoa.
Miesten kanssa tulen miltei kaikkien kanssa toimeen. Lisäksi keskustelu on normaalia eikä mitään kotkotusta.
Tämä on muuten todella yleinen tympeä harhakuvitelma.
Kun miehet puhuvat autoista/veneistä/metsästyksestä/muusta turhanpäiväisestä, kyseessä on keskustelu. Kun naiset puhuvat puutarhanhoidosta/aerobicista/agilitystä/muusta turhanpäiväisestä, kyseessä on kotkotus. Kun miehet puhuvat seläntakana paskaa työkaverista, kyseessä on äijien hyvässä hengessä toteutettu palautteenanto. Kun naiset puhuvat seläntakana paskaa työkaverista, kyseessä on seläntakana paskanpuhuminen.
Naisilla on joskus sellaista passiivisagressiivista kuppikuntakyräilyä. Korostuu jos viehätysvoima on porukassa eri tasoa. Miehiä ei haittaa komea mies, mutta naisia voi hyvinkin vituttaa vaikka vain jonkun viitseliäisyys meikata joka päivä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus on hyvä katsoa peiliin, jos tuntuu että missään ei tule toimeen juuri kenenkään kanssa. Itse olen nainen, työskentelen 95% naisten kanssa, useissa eri paikoissa ja harvoin mitään ongelmia on ollut.
Valitettavasti kuitenkin on ihmisiä, ketkä tekee niitä ongelmia vaikka juustosta, jos ei muusta. Ja kun ne samat ihmiset kiertää eri paikkoja eikä missään oikein tuu toimeen kenenkään kanssa, alkaa tää "kaikki naiset on kamalia" - yleistäminen.
Työskenteletkö millä tehtävätasolla? Pienessä vai suuressa yrityksessä? Entä ala?
Minä olen kunnianhimoinen. Kuitenkin kiltti. Se tuntuukin olevan ongelma joillekin naisille. Vaikka luulisi, että yhden onnistuminen ei ole muilta pois, vaan yhdessä voitaisiin saavuttaa enemmän. Ilman kateutta ja pelkoa.
Miesten kanssa tulen miltei kaikkien kanssa toimeen. Lisäksi keskustelu on normaalia eikä mitään kotkotusta.
Tämä on muuten todella yleinen tympeä harhakuvitelma.
Kun miehet puhuvat autoista/veneistä/metsästyksestä/muusta turhanpäiväisestä, kyseessä on keskustelu. Kun naiset puhuvat puutarhanhoidosta/aerobicista/agilitystä/muusta turhanpäiväisestä, kyseessä on kotkotus. Kun miehet puhuvat seläntakana paskaa työkaverista, kyseessä on äijien hyvässä hengessä toteutettu palautteenanto. Kun naiset puhuvat seläntakana paskaa työkaverista, kyseessä on seläntakana paskanpuhuminen.
Niin mikä on harhakuvitelma? Miten se liittyy edelliseen kommenttiin?
Luitko viestin? Taidat vastata väärään kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Olen nuori nainen työelämässä. Ainoa kollega, joka on minua kohdellut ikävällä tavalla, on - - keski-ikäinen nainen. Kommentoidaan välillä ylimielisesti, passiivis-aggressiivisesti tai sarkastisesti, ei mielellään tervehditä eikä huomioida, yhteistyö ei suju kun tarvittuja pieniäkään asioita ei millään voi edistää. Ilmapiiri on pielessä, mutta toiminta ei ylitä varsinaisen epäasiallisen käytöksen rajaa.
Kyseessä on omalla alallaan fiksu ihminen, jolta olisin ollut valmis ja halukas oppimaan paljon ollessani vasta oman urani alussa.
Ristiriitatilanteissa katson mieluummin peiliin ja arvioin, onko vika itsessäni. En keksinyt, mitä olisin voinut tehdä toisin ilman, että olisin kokonaan lakannut tekemästä työtäni.
Myöhemmin selvisi, että en ole ainoa saman kokenut ja kyseessä todella on sukupuolikysymys: tämä naishenkilö tekee mieluummin töitä miesten kanssa. Tämän jälkeen en tosin ole ottanut toiminnasta niin itseeni, koska tiedän, ettei se kohdistu minuun henkilönä, vaan on hänen omaa heikkouttaan.
Pääosin olen tavannut työpaikallani upeita tai vähintään mukiinmeneviä ihmisiä, miehiä ja naisia. Mutta en millään ymmärrä naisten vihaa toisia naisia kohtaan.
Pakko vastata tähän oma näkemykseni. Olen opiskellut ja työskennyt miehisellä alalla, vaikka siis naisiakin on opiskelu- ja työkavereissa ollut. Kaikkein helpointa on yhteistyö niiden naisten kanssa, jotka ovat samanlaisessa tilanteessa. Kyse ei ole mistään miesten huomiosta, vaan että siihen on niin tottunut ja välttämättä ei sillä tavalla kaipaa parasta kaveria töissä. Varmaan ne, jotka ovat aina olleet naisvaltaisessa ympäristössä, eivät tiedosta että osalle naisistakin voi riittää ryhmässä mukanaolo ja ihmisten kanssa tasapuolisesti keskustelu, eikä sellainen lähes ainoastaan yhden kanssa kaveeraaminen/supiseminen ole välttämättä tarpeellista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tätä mieltä oli työpaikallani 50-vuotias diplomi-insinöörimies, jolla on 25 vuoden kokemus esimiestehtävistä: Miesten ja naisten johtamisessa ei sinällään ole eroja, mutta erot asiantuntijoiden ja suorittavaa työtä tekevien välillä vaihtelevat paljonkin, sukupuolesta riippumatta.
Itse olen onneksi välttynyt työelämässä niin kauhunaisilta kuin -miehiltäkin.
Ennenkaikkea kyse on ihmisten kohtaamisesta.
Hyvä johtaminen vaatii myös kykyä tulkita sukupuolten välisiä eroavaisuuksia, erityisesti päätöksenteossa ja sisäisessä yhteistyössä. Onhan miehissä ja naisissa jo synnynnäisesti erot hormonitasoissakin, mikä vaikuttaa esim. päätöksenteon synnyssä.
Harmittaa, että naisten välillä syntyy niitä kilpailutilanteita mitä erikoisimmista syistä, vaikka voisi soutaa yhdessä samaan suuntaan. Se on sellaista ihmeellistä kyräilyä, toisten alentamisyritystä, selän takana sähläämistä ja kokoukset kotkotusta.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tukehdu naisvihaasi ja kuole. Itselleen vastailu ei myöskään ole normaalia.
Tässä ap, en ole vastannut itselleni.
T.Nainen
Älä jauha paskaa. Olet kirjoittanut neljä ensimmäistä vastausta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tukehdu naisvihaasi ja kuole. Itselleen vastailu ei myöskään ole normaalia.
Tässä ap, en ole vastannut itselleni.
T.Nainen
Älä jauha paskaa. Olet kirjoittanut neljä ensimmäistä vastausta.
En ole ja sekös sua harmittaa. Ja ei, en jauha paskaa vaan xylitolia.
Riippuu varmaan työyhteisöstä. Mä olen aina ollut mukavissa työyhteisöissä, tosin alallani on miehiä, sekä naisia tasapuolisesti. Se riippuu ihan siitä, miten asiat hoidetaan. Paskanjauhamisenkin saa äkkiä loppumaan, tai ainakin siihen pisteeseen, ettei itse tarvitse kuulla sitä. Mulle on ihan sama, jos joku ei töissä pidä minusta, kunhan työt tulee hoidettua. Positiivisella asenteella selkäänpuukottaminenkin loppuu äkkiä. Ja kun hoitaa oman tonttinsa hyvin, niin ei siihen ole kellään nokan koputtamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oon ollut pääosin naisvaltaisissa työpaikoissa. Kokemusta on bout kymmenestä paikasta. Huonoja kokemuksia on parista naisesta (vaikuttivat juuri tuollaisilta kyynärpääkiipureilta) ja muutamasta miehestä (kun on vaan niin tökeröä, huonot palautteet huudellaan ääneen, ei ole luottamusta alaisiin, jne u know). Hyvää kokemusta moninvertaisesti tuohon nähden. Oon tullut siihen lopputulokseen, että ikävimpiä työkavereita on ne, joille oma ura ja eteneminen on kaikkein tärkeintä, ja ikävimpiä työpaikkoja sellaiset, joissa arvostetaan ulkokohtaista menestyjäimagoa liikaa, jopa tulosten kustannuksella. Sukupuoli on tässä melko samantekevää, tai no ehkä naisten ikävyys voi usein ilmetä enemmän seläntakana ja miesten sit ihan päin naamaa.
Tässä vielä se insinöörinainen. Muistan kun alkuaikojen vakipaikalla, mikä oli sekava sakki, päällikkö - mies - varoitti minua, että yksi nainen on sitten hankala, älä välitä. Mä suorastaan sitten pelkäsin. Ei ollutkaan mitään ongelmaa, ikinä ja perehdytys oli erittäin hyvää. Napakka ja suorasanainen, mutta ei todellakaan hankala ihminen, ei yhtään. Toinen työkaveri sanoi, että hän näki, että minua alussa pelotti, mutta ei hänestäkään ko. tyyppi ole hankala koskaan ollut, vaan jos on sanomista, sanoo suoraan ja asiasta, ei koskaan asiattomuudesta. Mutta ko. nainen oli pomolle sanonut kuulemma suoraan laiskottelusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä mieltä oli työpaikallani 50-vuotias diplomi-insinöörimies, jolla on 25 vuoden kokemus esimiestehtävistä: Miesten ja naisten johtamisessa ei sinällään ole eroja, mutta erot asiantuntijoiden ja suorittavaa työtä tekevien välillä vaihtelevat paljonkin, sukupuolesta riippumatta.
Itse olen onneksi välttynyt työelämässä niin kauhunaisilta kuin -miehiltäkin.
Ennenkaikkea kyse on ihmisten kohtaamisesta.
Hyvä johtaminen vaatii myös kykyä tulkita sukupuolten välisiä eroavaisuuksia, erityisesti päätöksenteossa ja sisäisessä yhteistyössä. Onhan miehissä ja naisissa jo synnynnäisesti erot hormonitasoissakin, mikä vaikuttaa esim. päätöksenteon synnyssä.
Harmittaa, että naisten välillä syntyy niitä kilpailutilanteita mitä erikoisimmista syistä, vaikka voisi soutaa yhdessä samaan suuntaan. Se on sellaista ihmeellistä kyräilyä, toisten alentamisyritystä, selän takana sähläämistä ja kokoukset kotkotusta.
Ap
Voinet laajentaa ajatusmallia, ettei ole olemassa miehet ja naiset, vaan yksilöitä...
Vierailija kirjoitti:
Tässä vielä se insinöörinainen. Muistan kun alkuaikojen vakipaikalla, mikä oli sekava sakki, päällikkö - mies - varoitti minua, että yksi nainen on sitten hankala, älä välitä. Mä suorastaan sitten pelkäsin. Ei ollutkaan mitään ongelmaa, ikinä ja perehdytys oli erittäin hyvää. Napakka ja suorasanainen, mutta ei todellakaan hankala ihminen, ei yhtään. Toinen työkaveri sanoi, että hän näki, että minua alussa pelotti, mutta ei hänestäkään ko. tyyppi ole hankala koskaan ollut, vaan jos on sanomista, sanoo suoraan ja asiasta, ei koskaan asiattomuudesta. Mutta ko. nainen oli pomolle sanonut kuulemma suoraan laiskottelusta.
Kuulostaa hyvältä tyypiltä! Avoin ja rehellinen keskustelu on todella ok. Ehkä kommentti oli osunut oikeaan sen esimiehen kohdalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä vielä se insinöörinainen. Muistan kun alkuaikojen vakipaikalla, mikä oli sekava sakki, päällikkö - mies - varoitti minua, että yksi nainen on sitten hankala, älä välitä. Mä suorastaan sitten pelkäsin. Ei ollutkaan mitään ongelmaa, ikinä ja perehdytys oli erittäin hyvää. Napakka ja suorasanainen, mutta ei todellakaan hankala ihminen, ei yhtään. Toinen työkaveri sanoi, että hän näki, että minua alussa pelotti, mutta ei hänestäkään ko. tyyppi ole hankala koskaan ollut, vaan jos on sanomista, sanoo suoraan ja asiasta, ei koskaan asiattomuudesta. Mutta ko. nainen oli pomolle sanonut kuulemma suoraan laiskottelusta.
Kuulostaa hyvältä tyypiltä! Avoin ja rehellinen keskustelu on todella ok. Ehkä kommentti oli osunut oikeaan sen esimiehen kohdalla.
Ap
tönkkökeskustelua kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä mieltä oli työpaikallani 50-vuotias diplomi-insinöörimies, jolla on 25 vuoden kokemus esimiestehtävistä: Miesten ja naisten johtamisessa ei sinällään ole eroja, mutta erot asiantuntijoiden ja suorittavaa työtä tekevien välillä vaihtelevat paljonkin, sukupuolesta riippumatta.
Itse olen onneksi välttynyt työelämässä niin kauhunaisilta kuin -miehiltäkin.
Ennenkaikkea kyse on ihmisten kohtaamisesta.
Hyvä johtaminen vaatii myös kykyä tulkita sukupuolten välisiä eroavaisuuksia, erityisesti päätöksenteossa ja sisäisessä yhteistyössä. Onhan miehissä ja naisissa jo synnynnäisesti erot hormonitasoissakin, mikä vaikuttaa esim. päätöksenteon synnyssä.
Harmittaa, että naisten välillä syntyy niitä kilpailutilanteita mitä erikoisimmista syistä, vaikka voisi soutaa yhdessä samaan suuntaan. Se on sellaista ihmeellistä kyräilyä, toisten alentamisyritystä, selän takana sähläämistä ja kokoukset kotkotusta.
Ap
Voinet laajentaa ajatusmallia, ettei ole olemassa miehet ja naiset, vaan yksilöitä...
Hoh hoijaa... Enää en jaksa. Hormonit ovat realiteetti. Se vaikuttaa ihmisen käyttäytymiseen. Vaikka ihminen kuinka ajattelisi olevansa sukupuoleton. Ajatuksena kaunis, mutta biologia kertoo faktan.
Tiedoksi, että mun ÄO on testeissä tulkittu erittäin korkeaksi. Joten hahmotan kyllä asiat. Välillä liiankin tarkasti.
Nyt meni ämmämäisyyden piikkiin. Vetäydyn keskustelusta juomaan teetä.
Ap
Mulle naisvaltainen ala oli shokki. Olin miesvaltaisella alalla tottunut tietynlaiseen rentouteen ja siihen, ettei töissä leikitä kuppikuntia. Sitten yhtäkkiä olin työpaikassa, jossa kahvihuoneessa on muutaman jengi supsuttamassa jotain omaa juttua ja vaikenevat merkitsevästi, kun tulet paikalle. Juu, ei varmaan puhuttu musta, mutta kuitenkin sellaista inside-juoruilua. Sitten hiljaa katseilla seurataan ihan kuin odottaen, ettet vaan jää siihen pilaamaan heidän naisjengiä ja heidän omia juttujaan. Menisivät perkele huoneisiinsa juoruilemaan, kahvihuoneessa on tapana olla avoin kaikille.