Tulotaso periytyy köyhillä ja rikkailla
Jälleen uusi todiste siitä, että lapsiperheiden köyhyys ei ole mikään evvk-juttu, josta *vips* vain noustaan tuosta vaan "oikealla asenteella"
Lukekaa tämän päivän Hesarista.
"VANHEMPIEN sosioekonominen asema periytyy lapsille etenkin silloin, kun vanhemmat sijoittuvat selvästi pieni- tai suurituloisiin. Tämän johtopäätöksen tekee Outi Sirniö tuoreessa sosiologian väitöstutkimuksessaan, joka tarkistetaan Helsingin yliopistossa perjantaina.
Tutkimuksen mukaan perheen materiaaliset, sosiaaliset ja kulttuuriset toimintamahdollisuudet ja toimintaolosuhteet ennustavat lapsen asemaa.
Materiaaliset toimintamahdollisuudet ja -olosuhteet voidaan luokitella Sirniön mukaan perheen taloudellisiin oloihin, asioihin, joita rahalla saa. Näitä ovat esimerkiksi harrastukset, kirjat, perheen tekemät matkat sekä ylimääräinen koulutus.
Kulttuuriset mahdollisuudet liittyvät tietotaitoon ja koulutukseen. Sirniön mukaan nämä ovat kulttuurista pääomaa, jota ihminen kerää etenkin lapsuudessa. Esimerkiksi tiedonhankintakyky ja lapsen halukkuus oppia ovat kulttuurisia mahdollisuuksia.
Sosiaalisilla mahdollisuuksilla tarkoitetaan mahdollisia sosiaalisia verkostoja, joita voidaan myöhemmällä iällä käyttää hyväksi esimerkiksi työnhankinnassa tai ylimääräisen koulutuksen hankinnassa. Tuntemalla ihmisiä voi siis parantaa omaa asemaa.
Pienituloisen perheen lapsen mahdollisuudet saavuttaa parempi sosioekonominen asema vaikeutuvat, kun taas parempituloisessa perheessä mainitut mahdollisuudet säilyvät.
PERHETAUSTALLA on merkitystä niin lapsuudessa kuin aikuisuudessakin. Suurituloinen perhetausta suojelee tutkimuksen mukaan tulevaisuudessa pienituloisuudelta, johon liittyy matala koulutus ja työttömyys."
Kommentit (432)
Aikaisemmin oli ihan tavallista, että sosioekonominen asema nousi avioliiton kautta.
Vierailija kirjoitti:
Baarissa kuultua, duunarin mielipide: "Mä ja mun vaimo paiskitaan duunia ja maksetaa palveluista kalleinta maksuluokkaa. En mä ole kateellinen sille, että jollain on mun kämpän hintainen Mersu. Mua ottaa päähän se, että jotkut saa tän saman kuin me täysin ilmaiseksi tekemättä mitään."
Terveisiä vihervassareille, kannattaisiko joskus kuunnella ihmisiä sen luokkasotavouhotuksen sijaan.
Miten vihervassarit liittyy tähän? Vihervasemmisto kun ei yksinään ole rakentanut suomen tukijärjestelmää. Oot nyt tainnut keksiä inhokkiryhmän itsellesi, jota nyt syytät kaikesta.
Kai eriarvoisuus on mielestäsi myös matujen syytä? Kuten myös huonot kesäsäät, särkänniemen delffiinit, vanhustenhuollon ongelmat ja bussimaksujen nousu?
Ja tolle ekalle, mitäs jos kehoittaisit ensikerralla juoppoja duunarikavereitasi jäämään kateuden sijaan tukien varaan, kun se kerta on niin lokoisaa elämää.
T. Hyvätuloinen vihervassari
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitettavan usein tuntuu, että ne joiden ei olisi järkevää lisääntyä lainkaan, lisääntyvät eniten.
Taas näitä kokoomusnuorten juttuja.
Seuraavaksi aletaan varmaan puhua vakavissaan rodunjalostuksesta.
Mitä mieltä itse olet siitä että Johanna Tukiainen on raskaana? Eikö yhtään mietitytä lapsen terveys, ja syntymän jälkeen hoito ja tulevaisuus?
valtion köyhien lisääntymisen tukeminenhan on suoraan rodunjalostusta. ihmiset, jotka normaalisti ei lisääntyisi valtion avustuksella lisääntyy. Vääristyy normaali tilanne, jossa siihen kykenevät saavat jälkikasvua. Eläinkunnassakin vain parhaat saavat jälkikasvua ja heikot ei jatka sukuaan. Hyvinvointivaltio on heittänyt asetelmat päinvastaiseksi. Ja sen huomaa esimerkiksi koulumenestyksen heikkenemisessä.
Muuten samaa mieltä, mutta jalostus tuskin on tässä oikea sana. Jalostushan aina parantaa sitä mitä jalostetaan, Suomen väestölle käy päinvastoin heikompien lisääntyessä rajusti, se degeneroituu.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän noita sosiaaliluokkien välisiä eroja voidaan ehkä lievästi silotella poliittisilla päätöksillä ja yhteiskunnan väliintuloilla, mutta oikeasti... Uskooko joku aivan oikeasti siihen, että mikään instanssi voi muuttaa lapsen vanhemmiltaan saamaa henkistä perintöä? Menestyminen aikuisena vaatii usein myös vakaita oloja ja onnellista lapsuutta. Lapsi ei ole mikään robotti, joka voidaan parantaa koululaitoksessa, sosiaaliviranomaisten, terveydenhuollon tai tulonsiirtojen avulla.
Jos mitään ei tehdä, niin sillä varmistetaan, että mikään ei koskaan myöskään tule muuttumaan. Ne "köyhät tyhmät vanhemmat" voisivat olla parempia kasvattajia, jos heidän omia vanhempiaan olisi tuettu paremmin. Ja heidän lapsensa voi tehdä jotain hieman paremmin, jos vanhempia autetaan. Kukaan ei ole väittänyt, että lapsi muuttuu kertaheitolla neroksi, kunhan vain toimeentulotukea korotetaan. Mutta jos missään vaiheessa ei tehdä mitään, niin tilanne jatkuu ikuisuuksiin. Jossain vaiheessa on tultava se sukupolvi, jonka kohdalla muutos parempaan aloitetaan. Se ei välttämättä tarkoita, että oma lapsi nousee heti pienituloisuudesta pois, mutta lapsenlapsi voi jo nousta, tai hänen lapsi, tai sitä seuraava sukupolvi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän noita sosiaaliluokkien välisiä eroja voidaan ehkä lievästi silotella poliittisilla päätöksillä ja yhteiskunnan väliintuloilla, mutta oikeasti... Uskooko joku aivan oikeasti siihen, että mikään instanssi voi muuttaa lapsen vanhemmiltaan saamaa henkistä perintöä? Menestyminen aikuisena vaatii usein myös vakaita oloja ja onnellista lapsuutta. Lapsi ei ole mikään robotti, joka voidaan parantaa koululaitoksessa, sosiaaliviranomaisten, terveydenhuollon tai tulonsiirtojen avulla.
Jos mitään ei tehdä, niin sillä varmistetaan, että mikään ei koskaan myöskään tule muuttumaan. Ne "köyhät tyhmät vanhemmat" voisivat olla parempia kasvattajia, jos heidän omia vanhempiaan olisi tuettu paremmin. Ja heidän lapsensa voi tehdä jotain hieman paremmin, jos vanhempia autetaan. Kukaan ei ole väittänyt, että lapsi muuttuu kertaheitolla neroksi, kunhan vain toimeentulotukea korotetaan. Mutta jos missään vaiheessa ei tehdä mitään, niin tilanne jatkuu ikuisuuksiin. Jossain vaiheessa on tultava se sukupolvi, jonka kohdalla muutos parempaan aloitetaan. Se ei välttämättä tarkoita, että oma lapsi nousee heti pienituloisuudesta pois, mutta lapsenlapsi voi jo nousta, tai hänen lapsi, tai sitä seuraava sukupolvi.
Suomessa on kylläkin syydetty rahaa vaikka kuinka paljon näille ns vähäosaisille. Yksikin yh-äiti kertoi aikoinaan kuinka hänen lapsensa käy taksilla kaupungin piikkiin psykiatrilla, koska äidin kasvatustaidot ei riitä, koska edellinen sukupolvi jne. Nyt tällä äidillä on sitten jo toinenkin lapsi ja uusi mies. Ja se uusi lapsi ramppaa taksilla psykiatrilla. Kaupungin piikkiin. Mitä tällaisille voi tehdä? Noin reaalimaailmassa?
Tuttu sosiaalityöntekijä työskenteli Itä-Helsingissä. Hän sanoi että työssä ei ole mitään järkeä koska mikään ei kuitenkaan muutu vaan se sama holtiton elämä jatkuu vain vuodesta toiseen ja sukupolvesta toiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerron omasta perheestä esimerkin. Lapsi opiskeli samaa alaa kuin isänsä. Sai heti alan kesätyöpaikan suhteiden kautta jo ekana opiskeluvuonna. Oli joka vuosi kesätöissä, viime vuoden kesänä oman alansa töitä sai opiskelutovereista alle 20%. Ne jotka saivat, saivat paikat suhteilla. Valmistumisen jälkeen lapsi sai heti alansa töitä, muista valmistuneista taas alle 20% on alansa töissä. Ne jotka ovat, ovat suhteiden takia. Vain pari on saanut muuta kautta töitä.
Nykyään suhteilla on yhä suurempi merkitys. Ei työkokemuksella, ei harrastuksilla. Toki ei poista sitä että töitä voi saada muutenkin, mutta on ihan helvetin paljon helpompaa työllistyä kun on oikeat suhteet oikeisiin tahoihin. On jopa aloja joissa suhteilla pääset ns. oikeisiin työpaikkoihin ja pääsen ylenemään helpommin koska olen ollut juuri oikeassa firmassa töissä hyvillä suhteilla. Jos olet ollut heikkotasoisemmassa töissä ilman suhteita niin valitettavasti sinua ei äänestetä jatkoon. Karua mutta totta ja juuri sitä mistä ap:n linkkaama tutkimus kertoo.
Kaikki ei halua samaan työhön kuin isä.
Niitä suhteita just luodaan noissa kunnon kouluissa ja siellä opiskelumaailmassa. Opiskelukaverin isän työpaikalle pääsin itse aikoinani.
Sä et nyt ymmärrä. Sillä ihmisryhmällä jolla menee hyvin, on suhteita joka suuntaan, oman lapsen työpaikka on lähes taattu koska tunnet ihmisen x omalta alaltasi ja tunnet x:n vaimon y:n joka on alalla B. Tai oman Rotary-porukan kautta tunnet juuri oikean ihmisen alalata jota lapsesi opiskelee. Suhteet eivät rajoitu vain omaan alaan. Voin kertoa että toinen lapsemme opiskelee alaa jolla kumpikaan meistä vanhemmista ei ole. Kesätyö sattui löytymään heti sopivien suhteiden kautta. Suomen piirit ovat niin pienet että ne suhteet ovat jo olemassa kun oman lapsen koulu alkaa. Se jatkuu lukiossa ja myöhemmin yliopistossa. Nobody joutuu tekemään todella paljon töitä että on samalla viivalla heppujen kanssa joiden isät ovat samassa golf-kerhossa.
En tarkoittanut, etteikö tukia tarvittaisi. Rahallinen tuki huono-osaisille ei ole kuitenkaan ensisijainen keino. Jos heille annetaan liikaa rahaa, käyttävät he sen hyvin herkästi paheelliseen elämään ja vääränlaisiin valintoihin. Rahan sijasta pitäisi antaa valmiita ruokakoreja, apua arjen hoitamiseen jne.
Mun duunarivanhempien mukaan lukioon piti mennä heidän sanojaan lainaten "koska muuten elämä on pilalla". Tästä olen kiitollinen vanhemmilleni. Paras ystäväni jonka vanhemmat olivat myös duunareita, just niitä jotka kaksi kertaa vuodessa olivat sairaslomalla koska piti päästä kanariansaarilla eivät kannustaneet tyttärensä lukioon menoa vaan sanoivat että lukio on typerää hömpötystä josta ei ole kellekään mitään hyötyä. Miten kävi näin yli kakskyt vuotta jälkenepäin katsottuna...
Ystäväni asuu 100 m päässä siitä missä hänen vanhempansa aikanaan. Hänen lapsensa ovat aikuisia ja heillä on jo lapsia jotka asuvat vanhempiensa lähellä. Ystäväni miehineen ovat tehneet koko ikänsä matalapalkkaisia töitä jos ei ole oltu työttömiä tai äitiys, kodinhoito yms. jaksoilla kotona , ottavat kaiken valtiolta mitä ilmaiseksi saavat ja tukevat harmaata taloutta. Käyvät pari kertaa vuodessa siellä Kanariansaarilla.
Minä ja mieheni olemme korkeastikoulutettuja, aina työllistettyjä, keränneet melkoisen omaisuuden ja nähneet maailmaa jopa kasvattaneet lapsemme suurimmaksi osaksi ulkomailla. Ehtineet toki tehdä töitä Suomessa vuosia. Lapset jatkavat lukiossa ja vanhin jo yliopistossa .
Todellakaan kyse ei ole siitä missä tuloluokassa elää vaan siitä miten fiksut vanhemmat sinulla on. Suurin osa duunariluokasta kasvaa jo äidinmaidosta kateelliseksi niille joilla on jotakin että eivät näe metsää puilta vaan kuvitellaan että jotkut vaan ovat syntyneet kultalusikka suussa ja saavat kaiken ILMAISEKSI.
Tätä kutsutaan tyhmyydeksi ja yksinkertaisuudeksi. Sellaiset ihmiset eivät kasvata yhteiskunnan toivoja vaan jarruja.
Mun isäni on duunari ja äitini toimihenkilö. Meille painotettiin jo tosi varhain, kuinka tärkeää koulujen käyminen on. Hyvien arvosanojen saamista pidettiin itsestäänselvänä asiana. Vanhempani olivat tiukkoja opiskelun suhteen, mutta olen onnellinen siitä, että he jaksoivat kannustaa opiskeluun, kuulustella läksyjä, auttaa kokeisiin lukemisessa. Pidän edelleenkin isääni itseäni älykkäämpänä, vaikka hän onkin "vain duunari". Toisin sanoen menestyminen ei ole kiinni vanhempien tuloista vaan siitä, kuinka fiksuja vanhemmat ovat. Fiksuus ei myöskään tarkoita sitä, että olisi pakko olla jollain tietyllä tapaa älykäs. Se on osittain myös sitä, että osaa hyödyntää tarjottuja mahdollisuuksia ilman, että heittäytyy vain turvaverkon varaan. Tosin on minulla niitäkin ystäviä, joiden perheet ovat olleet työttömiä ja joissa lapset ovat perineet vanhempien elintavat. Tavallaan ymmärrän heitäkin. Kaikkia ihmisiä ei ole siunattu samoilla lähtökohdilla ja kyvyillä.
valtion köyhien lisääntymisen tukeminenhan on suoraan rodunjalostusta. ihmiset, jotka normaalisti ei lisääntyisi valtion avustuksella lisääntyy. Vääristyy normaali tilanne, jossa siihen kykenevät saavat jälkikasvua. Eläinkunnassakin vain parhaat saavat jälkikasvua ja heikot ei jatka sukuaan. Hyvinvointivaltio on heittänyt asetelmat päinvastaiseksi. Ja sen huomaa esimerkiksi koulumenestyksen heikkenemisessä.