Pääseekö menetetyn ensirakkauden yli koskaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa mietin. Tapasin oman ensirakkauteni vasta lähes kolmekymppisenä, ja se puoli vuotta tapailua olikin elämäni ihaninta aikaa. Niistä ajoista on nyt kuusi vuotta, eikä mene päivääkään ettei mies kävisi mielessäni jonkun muiston kautta. Kukaan toinen ole tuntunut samalta, ei pääse lähellekään samoja fiiliksiä. 

Koska ihmeessä tämä loppuu?

Mitä teille sitten kävi? Kuulostaa vielä pahemmalta tuo sun tilanne, kuin omani. Itselläni sentään näitä tunteita pulpahtelee pintaan maksimissaan kerran kuukaudessa. Olen osannut niin hyvin blokata tän asian mun mielestä ja järkeistää... mutta ne hetket, kun taas muistaa ja kaipaa... Ne on jotenkin karmaisevia. :/

AP

Mies löysi jonkun kiinnostavamman naisen ja teki katoamistempun. Se sattui niin paljon, että ekat kaksi vuotta luulin kuolevani siihen kipuun. Nyt tunne on laantunut sellaisen haikean kaipauksen tasolle. Koimme sen puolen vuoden aikana tosi paljon kaikenlaista, joten tosiaan lähes joka päivä tulee vastaan jotain asioita, joista mies tulee mieleeni.

Pahinta on se, etten ollut koskaan aiemmin kiinnostunut kenestäkään tosissani. Luulin, että olin jotenkin vammainen, kun edelliset miehet eivät olleet sytyttäneet kuin joko kaverillisessa tai pelkässä seksuaalisessa mielessä. Niin sitten tapasin tämän, joka vei jalat täysin alta. Olisipa jäänyt tapaamatta, en edes tietäisi mistä jäin paitsi. :/

Hävettää kirjoittaa tällaisia, kun olen kuitenkin ihan reippaasti aikuinen ihminen enkä pidä itseäni mitenkään romanttisena henkilönä edes... 

Kuulostaa hirveältä. :( En osaa edes kuvitella sun tuskaa... Meillä meni niin, että mä päätin lähteä. En vain kestänyt sitä, että toinen ei kokenut samanlaista sielunkumppanuutta. Miten voi olla niin samanlainen ja yhteenkuuluva ja toisen kokemus on jotain ihan muuta? Eikä kyseessä oo mikään sellainen, että multa ois yritetty viedä jalat alta ja tuputtaa tarinoita, jotka olis palvellut mua. Päin vastoin... mies ei missään vaiheessa yrittänyt mua. Mä olin se, joka ilmestyi hänen ovelleen. Kaikki mitä hän puhui itsestään oli kuin mun päiväkirjasta. Meidän elämäntarinat, intohimot, elämäntapa, unelmat, arkiset asiat, seksi. Kaikki. En osaa selittää ilman, että kuulostaa kliseiseltä. Luovana ihmisenä en oo koskaan ollut yhtä tuottelias ja inspiroitunut, kuin hänen kanssaan. Meidän taival kesti ehkä kuukauden, jos sitäkään. Koskaan ei virallisesti seurusteltu. Oon luopunut jo toivosta, että "se oikea" löytyis. Ja eihän tää ihminen toisaalta voi olla mulle se oikea, koska meidän juttu ei toiminut, eikä vois koskaan toimia. :/

Juuri tuota itsekin ihmettelen, että miten sitä voi niin sokeutua omasta rakkaudestaan, ettei huomaa tunteiden olevan yksipuolisia? Miten voi tuntea itse niin paljon, kun toinen ei tunne yhtä paljon? Tuntuu suoranaiselta huijaukselta. 

Tsemppiä kaikille särkyneille sydämille, ehkä se tästä joku päivä vielä.

Mulla meni jotain kymmenen vuotta ja se ensirakkaus oli vielä sellainen tapaus, ettei me koskaan edes seurusteltu. Yksien bileiden jälkeen käveltiin käsi kädessä, mutta ei sen kummempaa. Oltiin kumpikin liian ujoja.

Vaikka olin naimisissakin, niin silti haikailin välillä tuon ensirakkauden perään ja itkin sitä surua. Mutta aika paransi haavat. Mutta sen kymmenen vuotta se otti.

Miltä ensirakkautenne ovat näyttäneet? Ihminen rakastuu sellaiseen ihmiseen joka muistuttaa häntä omasta naamastaan ja on tietenkin myös hyvännäköinen. Itse olin lääpälläni jätkään joka näytti aivan minulta + kaksi kaveria poraavat myös ensirakkauksiensa perään ja tittiditii, kun katsoo niiden FB-profiileja niin voisivat olla kuin kaksoset. 

Se vaan että hyvännäköisiä miehiä on vähemmän kuin naisia -> vaikka hyvännäköinen jätkä joka näyttää naamasta sinulta tuntuu sinulle juuri sopivalta koska valinnanvaraa on vähän, on jätkälle valinnanvaraa paljon enemmän.

tsiisus naiset. menkää hankkimaan lomaromanssi niin siinä sitä romantiikkaa on.

Ei pääse.

Sitten kun huomaat, että komea nuoruuden rakastettusi on kaljuuntunut ja möhömahainen keski-ikäinen mies... Ei nappaa enää.