Kammottavin tutustumis- tai ryhmäytymisleikki?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli entisessä työpaikassa tyky-päivänä leikki, että "äänehdi kuin joku näistä eläimistä ja löydä toinen samanlainen eläin. Sen jälkeen esittäydytte toisillenne."

Mä olen niin tyytyväinen että itsenäisenä ammatinharjoittajana säästyn kaikelta tämmöiseltä.

Se hyvä puoli koronassa että kaikenlaiset lääppimisleikit varmasti vähenevät ja muutenkin nykyajan toleranssit kaikenlaiselle seksistiselle ällöilylle ovat laskeneet niin että vähän mietitään mitä ihmiset pistetään tekemään.

Ne ovat tulleet takaisin...korona on kuin muisto vain.

Kun se " Minna " oli saatu leikistä pois niin jäljelle jäi parillinen luku osanottajia. Miten " leikki " jatkuu kun kaikilla on pari?

Minäkin olin usein jäljelle jäänyt " Minna".

Ihan kaikki. Aikuisten ihmisten pitää osata tutustua toisiinsa ilman leikkejä ja kuulusteluja. Se tapahtuu normaalin tekemisen ja vuorovaikutuksen lomassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hierontapiiri, missä kukin hieroo piirissä istuen seuraavan hartioita. En pidä koskettelusta, en vieraiden enkä oikeastaan tuttujenkaan.

Lukiossa istuin vuotta vanhempien kanssa samalla psykologian kurssilla. Opettaja teetätti tehtävän luokan sisäisistä suhteista, missä kunkin piti kirjoittaa lapulle ylös, kenen kurssilaisen kanssa lähtisi matkalle. Laput kerättiin ja ope piirsi kalvolle, miten monta valintaa kukin oli saanut. Mua ei kukaan valinnut, koska en tuntenut ketään, ja väkisin olin joutunut valitsemaan vaan jonkun jonka nimen muistin. Sitten ope hoksasi, että eihän tää kerro näin vielä mitään, olisi pitänyt laittaa myös valitsijan oma nimi lappuun, niin oltaisiin nähty ne sisäiset suhteet. Luoja kiitos, ei alkanut teettää juttua uudestaan. Mutta olipahan typerä tehtävä teettää teineillä, ja varmasti opettaja tiesi, että jään ainoana toisen ikäluokan klikkeihin kuulumattomana täysin ulkopuoliseksi tuommosessa.

Minulla oli juuri samanlainen kokemus lukiossa. Oli todella mukava kokemus loistaa luokallani ainoana, jolla ei ole ystävää. Tämänkin tehtävän teetti psykologian ope. 

Minä myös. Psygologian tunnilla taululle piirrettiin kuvio  ( kaikkien osallistujien nimet) ystävistä. Minä olin ainoa, jolla ei ollut ystävää. Vieläkin näen sen kuvion silmissäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Löysin tämän vanhan keskustelun, luin kokonaan läpi, ja nyt ajattelen että.... onpa koronassa sittenkin hyviäkin puolia.

Jep. Kun koronasta päästään, niin varmaan tutustumissessiotkin palaavat maailmaan, mutta uskoisin että tiettyjä muutoksia tulee tapahtumaan. Esim nämä kaikki pussailujutut, esineitten kuljettamiset suussa ym. Oon ollut ennen koronaakin hirveän tarkka siitä mitä suuhuni laitan, ja ällöksynyt toisten ihmisten sylkeä - puolison pussailuun olen toisen mieliksi totutellut, mutta lempipuuhaa sekään ei ole. Onneksi tällaisia suusta suuhun kuljettamisia ei ole tullut vastaan (muita tutustumisleikkejä kyllä, vaihtelevalla nolousasteella), ja koronan myötä uskon että ei tulekaan. Fyysinen kontakti ylipäätään varmaan vähenee näissä.

Sama täällä. Hammashoitajana työskennelleenä katson tosi tarkkaan kenen sylkeä haluan suuhuni.

On nämä "kivat" tutustumisleikit kyllä syvältä p:stä ja poikittain.

Mietin kun ihan kaikki tietämäni ihmiset vihaa näitä, samoin näistä tulee tosi pitkiä yksimielisen tuomitsevia keskusteluketjuja, että on ihme että näitä silti teetetään. Mihin ihme tarpeeseen se näiden vetäjällä vastaa?

Olen itse kirkon työntekijä ja minulla on itselläni suunnaton kiusallisuus ja myötähäpeä ja ahdistus olla ripareilla mukana iltaohjelmassa seuraamassa sivusta näitä idioottimaisia ponileikkejä sun muita. Inhosin niitä itsekin teininä.

Nuorisotyöntekijä toteuttaa nämä isosten johtamana ja vastaa näistä. Samoin kaikesta ryhmäyttämiseen liittyvästä. En minä. Ja ovat meillä poikkeuksetta ohjelma- ja turvallisuusvastuussa. On linjattu näin.

Ovat ne leikit onneksi paljon siistiytyneet omasta ajasta. Enää ei tartte teinien kuljettaa jotain haarovälissä ja toisen ottaa se suulla vastaan jne.

Nyt kun mietin tätä, niin taidan jäädä omaan huoneeseeni jatkossa iltaohjelmien ajaksi. Vaikka siitä tuleekin siltä työkaverilta ja myöhemmin pomolta ihan varmasti sanomista.

Olen saattanut tätä jo muistella ketjussa mutta kiitän edelleen onneani siitä, etten ollut paikalla erään kurssin ensimmäisellä tunnilla, kun siellä oli kokeiltu yhdessä psykodraamaa. Kurssi ei liittynyt millään tavalla draamaan eikä psykologiaan tai mihinkään esiintymiseen, vaan siellä oli päätetty tutustua muihin heittäytymällä psykodraaman pyörteisiin. Jonkinlaista improvisoitua näyttelemistä erikoisista aiheista. Yih.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi aikuisia ihmisiä ylipäänsä leikitetään kerta kerran jälkeen? 

Siksi kun jossain en tiedä mikä paikka on päätetty, että kursseilla sekä muilla vastaavilla tapahtumilla mihin kokoontuu ihmisiä. Pitää olla väkisin väännettyjä leikkejä pelejä. Ja niiden täytyy olla mahdollisimman ääliömäisiä sekä aiheuttaa kiusallista tunnetta.

Aivan ja sitten noi työelämä-gurut ja muut käärmeöljykauppiaat keskenään hekottelee, kun saa työyhteisöt typerehtimään heidän muka-hyödyllisten, muka-sosiaalistavien leikkien parissa.

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli lukiossa kerrassaan onnistunut ryhmäytymispäivä, siis oikeasti olin positiivisesti yllättynyt! Pieni maalaislukio ja lähdimme naapurikuntaan sellaiselle päivän "eräleirille". Pääsimme kajakeilla järvelle, pelattiin curlingia, ammuttiin jousipyssyillä, heitettiin tikkaa, kokeiltiin seinäkiipeilyä ja harjoiteltiin tekemään nuotiota ym. vastaavaa. Sai päättää mihin osallistuu, pystyi kulkemaan yksin halutessaan ja ei ollut mitään typeriä leikkejä. Siinä oikeasti tutustui ihmisiin kun oli jotain tuollaista pientä aktiviteettiä jossa kukaan ei joutunut nolaamaan itseään. Minäkin koin paljon helpommaksi ampua ekaa kertaa jousipyssyllä osuen n. 5 metrin päähän maalista kuin leikkiä jotain ponileikkiä.

Riparille pakotettuna taas oli aivan kamalaa. Juuri tuota ponileikkiä, näytelmien tekemistä, nimien opettelua typerien leikkien "avulla" (jonossa seuraavasta piti keksiä adjektiivi, minä olin tyyliä idiootti-Iida) ja juurikin tuo vessapaperitempaus. Se oli yksi elämäni kamalimmista kokemuksista ja sain kyllä asennevammaisen leiman. No, pakotettuna siellä kyllä olinkin enkä suostunut rukoilemaan tms. vaan olin hiljaa paikoillani katse lattiassa. Käsiäni en ristinyt. Pääsin tämän ansiosta seisomaan koko ryhmän eteen ja piti yksin laulaa virsiä ilman säestystä koko ryhmän nauraessa. Sellaista kivaa nöyryyttämistä ja olin entistä varmempi ateisti tuon jälkeen.

Aivan sairasta kiusaamista riparilla, miten voi pappi ja muut nukkua yönsä tuollaisen jälkeen...

Jokaiselle jaettiin roolihahmo, esim. karhu, lintu, puu, tuuli jne., minä olin karhu. Ryhmän vetäjä alkoi sitten lukea tarinaa, ja kaikkien piti näytellä sen mukaan. Tyyliin: Karhu juoksi karjuen metsässä ja lintu raakkui taivaalla. Puu huojui kun tuuli heilutti sitä. Voi myötähäpeä!! Todellakin halusin ventovieraiden seurassa ensimmäiseksi juosta ympäri huonetta karjuen!

Vierailija kirjoitti:

Kerran eräällä kurssilla piti esittäytyä kertomalla mikä nimesi on ja miten olet saanut juuri tämän nimen. Ei kuulosta pahalta, mutta olen transtaustainen enkä todellakaan halua mainostaa asiaa.

Ymmärrän. Itse olen cis-nainen, mutta ei toivottu lapsi. Mummoni on minut nimennyt 30 minuuttia ennen ristiäisiä, koska vanhempiani ei kiinnostanut tippaakaan mikä nimekseni tulee. Vanhemmat halusivat pojan ja olivat miettineet nimenkin pojalle valmiiksi, muttei tytölle.

Ja onko kenenkään nimissä nyt mitään sen suurempaa tarinaa kuin että vanhemmat pitivät tästä nimestä/päättivät tämän nimen? Tiedän itse vain yhden ihmisen, jonka isä on nimennyt lempibändissä yhden kappaleen mukaan tyyliin Jolene.

Kuka pelkää mustaa miestä.

Loukkaa mustia naisia tämä leikki.

Täällä on hyviä leikki-ideoita minulle, jotta voin näitä soveltaa firmassani tyktpäivillä.

Vierailija kirjoitti:

Tälläinen 'hauska' leikki lukion ryhmäytymispäivänä:

Porukka siis oli ringissä ja laitettiin kiertämään possupehmolelu ja jokaisen piti vuorollaan sanoa mihin possua pussaa, ei muuta. Kun oltiin tämä käyty läpi seuraava kierros oli niin, että jokaisen piti vuorollaan pussata vieressä seisovaa henkilöä siihen, mihin oli sanonut possua pussanneensa. Oli kiusallista.

Leikin nimi siis oli "pussaa possua"

Entäs jos leikkiä tuntematta sanoi: pussaan pyllyyn. Oliko toteutettava?

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä2079 kirjoitti:

Syöminen ei nöyryytä ketään, on tuttua, mukavaa ja kodikasta. Tietysti asiaa hankaloittaa suomalaisten loputtomat ruokarajoitteet, mutta nekin auttavat tutustumaan. Nirsoilijatkin paljastuvat, ja sehän on luonteenpiirre joka liittyy muuhunkin kuin ruokaan. :)

En nyt sanoisi ihan näinkään. Ehkä minä sitten kuulun noihin "nirsoilijoihin", mutta minua ensinnäkin ahdistaa syödä vieraiden ihmisten kanssa. Kahvin tai teen juonti vielä menee ihan hyvin, mutta ei syöminen. Lisäksi olen aina ollut pieniruokainen ja hoikassa kunnossa, ja tähän kuka tahansa tuntuu olevan oikeutettu käymään kiinni: "Etkö tosiaan enempää syö?" "Etkö syö ollenkaan kun olet noin laiha?" "Hae nyt lisää!" "Ota nyt vielä!" "Maista nyt edes tuota!" Minulle, aikuiselle ihmiselle, ihan oikeasti puhutaan noin.

Eli ei kiitos mitään "tutustumislounaita" minulle.

Minulla on ongelmana näissä IBS, refluksi ja se, ettei 153cm kokoisen napa vedä kuin vähän ruokaa. Lisäksi on pakko muutenkin syödä napostellen pitkin päivää, jos haluan pitää suoliston ja vatsan rauhallisena. Hoikempana sain kuulla tuota samaa, että oletko laihiksella, syö nyt enemmän, ota lisää, eikö maistu? Nykyään osa normaaliruokaisista ystävistä potee yhteiseruokailulla huonoa omaa tuntoa siitä, että hän söi koko pitsan ja minä vaan 1/4:n. Vaikka miten selittäisi, että en voi syödä koko pitsaa, jos en halua saada viikon ripulia.

Kahvila olisi siitä helpompi, ettei siellä kukaan ihmettele niin suureen ääneen, jos otat vaan pullan ja kahvin, etkä salaattia, alkuleipää, alkukeiton, pääruoan, jälkkärin ja juomaa.

Sellainen missä piti käsikopelolla tunnistaa alapään perusteella silmät sidottuna oma kumppani.

Vierailija kirjoitti:

Kammottavin on tämä:

"Noniin, otetaampa tähän alkuun pieni esittäytymismiskierros. Kertokaa vaikka nimenne, mistä tulette ja jotain, ihan mitä vain itsestänne."

Ja sitten se ensimmäinen pitää 5 min kestävän hauskan ja kiinnostavan esitelmän itsestään. Ja sä olet se seuraava vuorossa.

Anteeksi nyt, mutta mikä tässäkin on NIIN kauheaa? Miksei voi kertoa paria asiaa itsestään? 

Onkohan tällainen traumaattista muidenkin kuin suomalaisten mielestä?

Vierailija kirjoitti:

Olen saattanut tätä jo muistella ketjussa mutta kiitän edelleen onneani siitä, etten ollut paikalla erään kurssin ensimmäisellä tunnilla, kun siellä oli kokeiltu yhdessä psykodraamaa. Kurssi ei liittynyt millään tavalla draamaan eikä psykologiaan tai mihinkään esiintymiseen, vaan siellä oli päätetty tutustua muihin heittäytymällä psykodraaman pyörteisiin. Jonkinlaista improvisoitua näyttelemistä erikoisista aiheista. Yih.

Joo, psykodraamaa ei kyllä saisi vetää muut kuin alan ammattilaiset ja vapaaehtoisille ihmisille. 

Ei sitä tehdä edes teatterialan koulutuksissa, joissa muuten leikitään kyllä vaikka mitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ahdistuessaan leikeistä voi kysyä itseltään pari kysymystä:

-mikä tässä leikissä ahdistaa tai hävettää minua? Voinko tehdä asialle jotain?

-onko leikin vetäjä asiansa osaava ja tilanteen tasalla? Voinko antaa asiallista palautetta, jos ei ole?

Meinaatko, että sinulle ei ole ketjun edetessä tullut selväksi, että monia meistä ahdistaa ventovieraiden tunkeutuminen omalle fyysisille reviirille? Että seiskaluokkalaista tyttöä ahdistaa riisuuntua ysiluokkaisen pojan käskystä?

Että tosiaankaan yleensä eivät ole ohjaajat tilanteen tasalla ja palautteen antaminen tulkitaan ilmapiirin latistamiseksi ja palautteen antaja, olkoot miten asiallinen hyvänsä, ikäväksi ihmiseksi?

Itse olen kaikkien testien mukaan ääriextrovertti ihminen ja tutustun ihmisiin jopa kiusallisen nopeasti ja hyvin (pyytelevät puhelinnumeroa ja ottavat vielä yhteyttäkin). Senpä vuoksi juuri tiedänkin, että täytyy olla todella tilanteen tasalla oleva ohjaaja, joka onnistuu siinä, että laukkauttaa pulleana ponina ventovieraita aikuisia hieromaan peppujaan vastakkain.

Fyysisiä rajoja rikkovat leikit tai kaikki ilmeisen nolaava nyt ovat kyllä sellaisia mitä ei kenenkään pitäisi enää teettää.

Vierailija kirjoitti:

On nämä "kivat" tutustumisleikit kyllä syvältä p:stä ja poikittain.

Mietin kun ihan kaikki tietämäni ihmiset vihaa näitä, samoin näistä tulee tosi pitkiä yksimielisen tuomitsevia keskusteluketjuja, että on ihme että näitä silti teetetään. Mihin ihme tarpeeseen se näiden vetäjällä vastaa?

Olen itse kirkon työntekijä ja minulla on itselläni suunnaton kiusallisuus ja myötähäpeä ja ahdistus olla ripareilla mukana iltaohjelmassa seuraamassa sivusta näitä idioottimaisia ponileikkejä sun muita. Inhosin niitä itsekin teininä.

Nuorisotyöntekijä toteuttaa nämä isosten johtamana ja vastaa näistä. Samoin kaikesta ryhmäyttämiseen liittyvästä. En minä. Ja ovat meillä poikkeuksetta ohjelma- ja turvallisuusvastuussa. On linjattu näin.

Ovat ne leikit onneksi paljon siistiytyneet omasta ajasta. Enää ei tartte teinien kuljettaa jotain haarovälissä ja toisen ottaa se suulla vastaan jne.

Nyt kun mietin tätä, niin taidan jäädä omaan huoneeseeni jatkossa iltaohjelmien ajaksi. Vaikka siitä tuleekin siltä työkaverilta ja myöhemmin pomolta ihan varmasti sanomista.

Oletkohan oikealla alalla?