Kammottavin tutustumis- tai ryhmäytymisleikki?

Yks oli paha. Parityöskentelynä piti tehdä. Valitkaa tavaroistanne yksi tavara, joka kuvaa teidän työskentelyä. Minä avasin sateenvarjon ja jokaisen sateenvarjon tukipisteeseen keksin yhden pointin. Osaisin kuvitella, että hiljaisempi olisi mennyt lukkoon.

Vierailija kirjoitti:

Yks oli paha. Parityöskentelynä piti tehdä. Valitkaa tavaroistanne yksi tavara, joka kuvaa teidän työskentelyä. Minä avasin sateenvarjon ja jokaisen sateenvarjon tukipisteeseen keksin yhden pointin. Osaisin kuvitella, että hiljaisempi olisi mennyt lukkoon.

Voi kun joskus löytyisi myös sellaisia kurssilaisia, jotka kaivaisivat dildon, mätkäyttäisivät sen pöydälle ja julistaisivat, että työnteossa pidän tärkeänä intohimoa, työstä nauttimista ja lopputuloksen saavuttamista!

Siitäs saisi ryhmäyttäjä.

Meillä oli lukiossa kerrassaan onnistunut ryhmäytymispäivä, siis oikeasti olin positiivisesti yllättynyt! Pieni maalaislukio ja lähdimme naapurikuntaan sellaiselle päivän "eräleirille". Pääsimme kajakeilla järvelle, pelattiin curlingia, ammuttiin jousipyssyillä, heitettiin tikkaa, kokeiltiin seinäkiipeilyä ja harjoiteltiin tekemään nuotiota ym. vastaavaa. Sai päättää mihin osallistuu, pystyi kulkemaan yksin halutessaan ja ei ollut mitään typeriä leikkejä. Siinä oikeasti tutustui ihmisiin kun oli jotain tuollaista pientä aktiviteettiä jossa kukaan ei joutunut nolaamaan itseään. Minäkin koin paljon helpommaksi ampua ekaa kertaa jousipyssyllä osuen n. 5 metrin päähän maalista kuin leikkiä jotain ponileikkiä.

Riparille pakotettuna taas oli aivan kamalaa. Juuri tuota ponileikkiä, näytelmien tekemistä, nimien opettelua typerien leikkien "avulla" (jonossa seuraavasta piti keksiä adjektiivi, minä olin tyyliä idiootti-Iida) ja juurikin tuo vessapaperitempaus. Se oli yksi elämäni kamalimmista kokemuksista ja sain kyllä asennevammaisen leiman. No, pakotettuna siellä kyllä olinkin enkä suostunut rukoilemaan tms. vaan olin hiljaa paikoillani katse lattiassa. Käsiäni en ristinyt. Pääsin tämän ansiosta seisomaan koko ryhmän eteen ja piti yksin laulaa virsiä ilman säestystä koko ryhmän nauraessa. Sellaista kivaa nöyryyttämistä ja olin entistä varmempi ateisti tuon jälkeen.

Itselle pahimmaksi on jäänyt mieleen Romeo ja Julia leikki. Siinä yksi kiertää keskellä muiden istuessa tuoleilla sylistä syliin sanomalla "Minä rakastan sinua, jos sinä rakastat minua hymyile minulle" idea sitten oli, että jos sylitetty alkaa nauraa joutuu hän kierrokselle. Riparillahan nyt leikittiin ties mitä halausleikkejä ja suurimman osan kanssa olin loppujen lopuksi ihan ok, mutta tämä oli minusta jostain syystä aina ihan kauhea kauhea kauhea leikki. Jotenkin se syliin istuminen yhdistettynä silmiin katsomiseen ja pitäisi vielä rakkauttaan tunnustaa. Hyi. Aina ihan ahdistuksissani istuin siinä tuolissa, että jos joudun tuonne keskelle nöyryytettäväksi.. En kyllä onneksi ikinä joutunut, ei mua nääs naurattanu yhtään :D

Vierailija kirjoitti:

Suomalaiset ovat kyllä aina niin jöröjä ja tympeitä. Ei se leikkiminen ole mikään maailmaa kaatava asia. Pointti on se, että leikin jälkeen voidaan yhdessä nauraa, kun kaikki ovat näyttäneet vuorollaan typeriltä.

En saata ymmärtää, miksi aikuinen ihminen haluaa laittaa paskaan oman arvonsa leikkimällä jotain VAUVOJEN leikkejä.....

Yleensä en kirjoittele foorumeille, mutta nyt on pakko. Vaikka tää ketju ei taidakaan enää olla aktiivinen, niin ehkä joku vielä lukee.

Enpä ollut koskaan tullut ajatelleeksi, miten paljon tunteita tutustumisleikit ihmisissä herättää. Itse olen introvertti, varsin hiljainen ja aiemmin koulukiusattu. Eli monet tässä keskustelussa esille tulleet asiat tuntuu tosi tutuilta. Lisäksi heittäytyminen uusiin tilanteisiin ja joskus jopa porukassa keskustelu voi olla hankalaa kun alan liikaa ajatella miltä nyt näytän, meneekö sanat sekaisin tai mitä muut musta ajattelee. Onneksi näin koko ajan vähemmän ja vähemmän. Mutta, jotenkin päädyin opiskelemaan sosionomiksi ja oon kyllä tykännyt, mutta meillä näitä eri leikkejä ja draamaharjoituksia riittää.. Ei todellakaan ole koko koulutus kyseessä, mutta ryhmän ohjaus on yksi opintojen osa-alue. Mutta oon samaa mieltä, että jotkut leikit on erityisen typeriä ja ahdistavia! Esimerkiksi nöyryyttävät tai fyysiset jutut, halailut, pussailut tms.

Mutta mua on itseasiassa auttanut esimerkiksi nimipiiri (sanotaan oma ja edellisten nimet), koska mulla on tosi huono nimimuisti nii siinä niitä nimiä tulee tankattua. Jos on hyvä ilmapiiiri, eikä epäonnistumiselle anneta liikaa huomiota - eihän jännässä tilanteessa noin vain muista kaikkia uusia nimiä ja siksi niitä toistetaan. Ja sellasten leikkien jälkeen, missä tulee juteltua one-to-one kaikille ryhmäläisille jostain, on mun mielestä helpompi mennä puhumaan myöhemminkin sille samalla tyypille. Yleensä näissä leikeissä se aika/henkilö on tarpeeksi lyhyt, ettei tuu ankeeta hiljaisuutta jos ei keksikään kaikille paljoa sanottavaa. Samoin olen tykännyt korttien käytöstä sen takia, että se on joskus helpompaa kuin puhuminen. Jos pitää valita vaikka päivän fiiliksiä kuvaava kortti, valinnasta voi sanoa ihan yhtä pinnallisesti tai syvällisesti kuin itsestä tuntuu. Niille, jotka sanoi että koulussa ollaan opiskelujen takia ja töissä töiden takia ja tutustutaan sitten jos siltä tuntuu, totta jos sosiaalinen verkosto on jo olemassa. Mutta entä jos olet muuttanut uudelle paikkakunnalle, et tunne ketään ja sulle on hankalaa tutustua uusiin ihmisiin? Jos et vaikka tykkää ryypätä, muttei toisaalta seurakunnankaan toiminta kiinnosta ja harrastukset on vielä hakusessa?

Koulun draamakurssit on ollut yhtä tuskaa, mutta kyllä niissä on rohkeutta, heittäytymistä ja armollisuutta itselleen lopulta oppinut. Nyt on helpompi olla kun en ota enää kaikkea liian vakavasti, kuten ennen usein tein. Tätä ehkä haetaan sillä kun meillekin on taidettu joskus sanoa samaa mitä joissain aiemmissa kommenteissakin oli että "aikuistenkin on hyvä joskus heittäytyä ja leikkiä, vaikkeivat sitä tiedostaisikaan". Epämukavuusalueelle menemisellä on positiivisia vaikutuksia, mutta jos menee liian pitkälle niin sitten tulee ihan liian ahdistavaa eikä seuraa mitään hyvää. Tämä olis sitten ohjaajalle haaste huomata ja muokata toimintaa sen mukaan. Itselle on tullut joskus onnistumisen kokemuksiakin, kun olisin halunnut luovuttaa mutten ole voinut tai kehdannut lähteä. Eli tiivistän vielä, tutustumisleikit voi mennä täysin mönkään mutta ne on jopa auttaneet mua henk.koht. joissain tapauksissa. Ja ihan toinen juttu on sitten se, jos on maksettu koulutus niin siinä mahd. tutustuminen ei saisi viedä liikaa aikaa itse koulutuksen sisällöltä.

Tulipas pitkä vuodatus :D Tähän keskusteluun törmääminen laittoi ajatukset vielä uusiksi, kun pitää suunnitella vedettävää ryhmää..

Löysin tämän vanhan keskustelun, luin kokonaan läpi, ja nyt ajattelen että.... onpa koronassa sittenkin hyviäkin puolia.

Oliko teillä muuten koululiikunnassa sellaista että liikuntasalin valot himmennettiin, piti löytää pari ja sitten vuoronperään hierottiin toista? :D Tämä siis tyttöliikunnassa, olikohan pojilla vastaavaa?

Kiusallista oli.

Noita ryhmäytymisleikkejä olen leikkinyt eruskoulussa ja jatko-opiskeluissa ja niissä on mielestäni yksi vika: eivät ne oikeasti ryhmäytä! Osa porukasta kuitenkin tuntee toisensa jo ennestään ja on vanhoja kavereita. Leikeillä ei saada Annia ja Tuuliaa rupeamaan kavereiksi tai Emiliaa lopettamaan Jarkon kiusaamista.

Vierailija kirjoitti:

Löysin tämän vanhan keskustelun, luin kokonaan läpi, ja nyt ajattelen että.... onpa koronassa sittenkin hyviäkin puolia.

Jep. Kun koronasta päästään, niin varmaan tutustumissessiotkin palaavat maailmaan, mutta uskoisin että tiettyjä muutoksia tulee tapahtumaan. Esim nämä kaikki pussailujutut, esineitten kuljettamiset suussa ym. Oon ollut ennen koronaakin hirveän tarkka siitä mitä suuhuni laitan, ja ällöksynyt toisten ihmisten sylkeä - puolison pussailuun olen toisen mieliksi totutellut, mutta lempipuuhaa sekään ei ole. Onneksi tällaisia suusta suuhun kuljettamisia ei ole tullut vastaan (muita tutustumisleikkejä kyllä, vaihtelevalla nolousasteella), ja koronan myötä uskon että ei tulekaan. Fyysinen kontakti ylipäätään varmaan vähenee näissä.

Näistä tutustumisleikeistä tykkäävät ja niitä todennäköisesti harjoittavat lähinnä hyväkroppaiset, liikunnalliset ja hyvännäköiset ekstrovertit, jotka eivät joudu tuntemaan häpeää kropastaan tai kömpelyydestään. 

Naurujooga on yksi kammottavimmista typeryyksistä.

Kaikki joissa kosketaan toisia. Mua ahdistaa jos jotkut koskee minuun, varsinkin henkilöt joita en tunne. Lähipiiristäkin vain muutaman ihmisen koskemista siedän.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki joissa kosketaan toisia. Mua ahdistaa jos jotkut koskee minuun, varsinkin henkilöt joita en tunne. Lähipiiristäkin vain muutaman ihmisen koskemista siedän.

Samaa mieltä. Metriä lähemmäs ei ole lupa tulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos pitäisi valita yksi tutustumisen tapa, joka ei ahdista ketään, mikä se olisi?

Kun se ääneen esittäytyminenkin kuumottaa joitakin.

Minun mielestäni ei tarvita edes esittelyjä mm. vapaaehtoisilla harrastekursseilla. Lopetin esim. saksankielen opinnot, kun piti esitellä itseni ( tietysti piti yrittää tolkuttaa saksaksi). Mihin me sitä tietoa toisistamme tarvitaan

Yleensä aina sanotaan, että harrastuksissa voi tutustua uusiin ihmisiin... Jotenkin niin suomalaista, että esittäytyminenkin koetaan jotenkin vastenmieliseksi. Kielikurssilla minusta ihan luontevaa, että esittäydytään kielellä mitä opetellaan. Olen harrastanut monia juttuja, viimeksi erästä liikuntaharrastusta, jossa harjoitellaan ja edetään saman ryhmän kanssa useita vuosia. Siellä ei esittäydytty, mutta minusta se olisi ollut ihan luontevaa, kun niitä samoja naamoja tosiaan näkee seuraavat kolme vuotta ja päädytään vähintään sellaiselle tuttavuuden asteelle, jossa kaupungilla törmätessä tervehditään. Olisi ehkä yksinäisillekin helpompi tehdä tuttavuutta, jos tietää edes nimen.

Vierailija kirjoitti:

Ylä-asteella oli joku kiva leikki missä tyttö ja poika laitettiin ison pussilakanan sisään ja musiikki soimaan 30 sekuntia. Siinä aikana tytön ja pojan piti vaihtaa päällysvaatteet keskenään.

Mikähän pervopedari tätäkin "leikkiä" on ollut keksimässä.

Lapsen vanhempainillassa piti hieroa toistemme korvanlehtiä. Oli muutenkin erikoinen opettaja. Piti lasta koko päivän lukittuna kopissa ja näitä traumoja nyt puretaan.

Meillä oli entisessä työpaikassa tyky-päivänä leikki, että "äänehdi kuin joku näistä eläimistä ja löydä toinen samanlainen eläin. Sen jälkeen esittäydytte toisillenne."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ylä-asteella oli joku kiva leikki missä tyttö ja poika laitettiin ison pussilakanan sisään ja musiikki soimaan 30 sekuntia. Siinä aikana tytön ja pojan piti vaihtaa päällysvaatteet keskenään.

Mikähän pervopedari tätäkin "leikkiä" on ollut keksimässä.

Olisipa meilläkin ollut. Kyllä ne hiljaisemmatkin pojat olisivat halunneet tutustua niihin jänniin tyttöihin :(

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli entisessä työpaikassa tyky-päivänä leikki, että "äänehdi kuin joku näistä eläimistä ja löydä toinen samanlainen eläin. Sen jälkeen esittäydytte toisillenne."

Mä olen niin tyytyväinen että itsenäisenä ammatinharjoittajana säästyn kaikelta tämmöiseltä.

Se hyvä puoli koronassa että kaikenlaiset lääppimisleikit varmasti vähenevät ja muutenkin nykyajan toleranssit kaikenlaiselle seksistiselle ällöilylle ovat laskeneet niin että vähän mietitään mitä ihmiset pistetään tekemään.