Minkä ikäistä otat tukasta, jos tarves?
Meillä vajaa 2½-vuotias ja oon " joutunu" ottamaan, jos ei muu tehoo(en nyt retuuttamaan sentäs)
Kommentit (116)
Vaikka hermoja kysyy ja mamma on välillä tosi väsy,niin uskon muihin keinoihin. Meillä paras on tiukasti sylissäpitäminen, kunnes rauhoittuu, kun alkaa meno olla villiä. Niin ja jäähypalli=)
Mitenköhän meidän kullanmurut tulevaisuudessa kasvattavat omia kullanmurujaan. Mikäköhän on se vitsaus, joka meidän kasvatuksessa tulee menemään persiilleen ja jota sitten meidän lapsemme keskustelupalstoilla puivat. Nykyaika on mennyt sairaalloiseksi saivarteluksi sanon minä! Kaikessa yritetään suojella ja kaikki on muka nykyisin niin turvallista ja lapsiystävällistä. Miksi sitten lapset voivat nykyisin huonommin kuin aiemmin??????
Kuinka moni teistä sievistelijöistä vastaisi kysymykseen: " oletko kävellyt päin punaisia" , että " EN KOSKAAN, kun sehän on laissa kielletty" ....
En siis lukenut koko viestiketjua - vain parit ekat sivut. Pahoittelen, jos tässä nyt toistan jotain jo sanottua tai kaivan muuten jotain aihetta, jota ei enää saisi kaivella, mutta kun tämä asia ravisuttaa aina....
Ja ei muuta kuin lapsikultien kanssa telmimään...
Mäkin nyt toistan ajatusta, joka on ketjussa jo esiintynyt: mulle on ihan sama, onko fyysinen kuritus laissa kielletty vai ei. Kaikkien vääryyksien ja tyhmyyksien estämiseen ei tarvita lakeja. Mun omatuntoni sanoo, että toisen ihmisen satuttaminen on väärin. Ihmiset erehtyvät ja tekevät joskus väärin, mutta pystyvät myös tuntemaan syyllisyyttä ja kehittymään.
3.kerta:
Kuinka moni teistä sievistelijöistä vastaisi kysymykseen: " oletko kävellyt päin punaisia" , että " EN KOSKAAN, kun sehän on laissa kielletty" ....En siis lukenut koko viestiketjua - vain parit ekat sivut. Pahoittelen, jos tässä nyt toistan jotain jo sanottua tai kaivan muuten jotain aihetta, jota ei enää saisi kaivella, mutta kun tämä asia ravisuttaa aina....
Mielestäni fyysinen kuritus voi olla yhtä kamalaa, kuin henkinenkin. Jos joutuu fyysisesti kurittamaan pieniä ihmisiä, on aika katsoa itse peiliin. Kyseessä on todennäköisesti vanhempi, jolla on ongelmia vihan tunteiden hallinnassa. Eli, ehdottaisin kaikille tukistelijoille itsetutkiskelua ja kasvamista vastuuseen. Jos menee pinna niin, että täytyy tukistaa tai lyödä jne ON se ongelma vanhemmassa itsessään - ei pienessä lapsessa, joka kasvaa, kehittyy ja kokeilee rajojaan. Ihan turha selittää, että mikään ei tehoa! Ensinnäkin, on löydettävä tapa, joka tehoaa - siis nähtävä vaivaa sen eteen, miten omaa lastaan kannattaisi käsitellä. Toiseksi, kuka sanoo, että aina pitää olla nätisti? Kai lapsellakin on oikeus olla joskus hankala, ilman että saa välittömästi tukkapöllyä. Lapsi tarvitsee turvallisen ihmisen lähelleen, jonka kanssa voi opetella elämiseen kuuluvia asioita. Ei lapsen kuulu eikä tarvitse pelätä sitä, että oma äiti tai isä satuttaa.
Sellainen ihminen, joka vähättelee sitä kipua, tuskaa, nöyryytystä ja hämmennystä, jota pieni lapsi kokee vanhempiensa tekosien takia on empatiakyvytön ja itsekeskeinen. Ja mitä tulee henkiseen väkivaltaan, kuten haukkumiseen, vähättelyyn, julkiseen nolaamiseen JNE samat sanat mitä yllä.
kun oma lapsi ei ole vaivan arvoinen. Kun se olisi NIIN paljon hankalampaa laskea itsekseen ensin 10 ja sitten miettiä joku muu keino. Jopa sellainen keino, josta lopulta jäisi hyvä mieli, niin vanhemmalle kuin lapsellekin.
Ja sellainen lapsi, joka nauraa, jos vanhempi tukistaa A) on jo todella alistettu B) on erittäin hämmentynyt C) on todella säälittävä. Onpas todella hyvä tehokeino...
Minä luulin, ettei kukaan nykyään enää tukista tai läpsi lapsiaan. Taidan olla tosi sinisilmäinen. En kuitenkaan ole koskaan missään nähnyt kenenkään näin tekevän, eli taitaa se olla jotenkin piiloteltavaa toimintaa. Vai tukistatteko lapsia ihan julkisesti kaupan kassalla, jos siellä heittäytyvät hankaliksi?
Aika loukkaavaa väittää valehtelijoiksi sellaisia, jotka kasvattavat lapsiaan ilman pienintäkään väkivaltaa. Minusta fyysinen kurinpito tuntuu varsin vastenmieliseltä ajatukselta, enkä voisi kuvitellakaan käyttäväni sitä omiin lapsiin. Erityisen oudolta tuntuu, että jollekin se on oikein valinta, eikä edes oman kiukunpuuskan viimeinen silaus.
almi:
Minä luulin, ettei kukaan nykyään enää tukista tai läpsi lapsiaan. Taidan olla tosi sinisilmäinen.
ja joskus väsyneenä tulee napattua turhan tiukasti kiinni käsivarresta jossain riitatilanteessa. Löysään kyllä otteeni heti, kun älyän tilanteen.
Minäkin luulin, että on todella harvinaista, että tänä päivänä tukistettaisiin/läpsittäisiin lapsia. Ja siksikin tunsin noista muutamasta tapauksesta suurta syyllisyyttä. Muistan aina lapsen hämmentyneen katseen, kun eka kerran nappasin sormille. Toisen kerran jälkeen päätin, että ei ikinä enää. Enkä sen jälkeen olekaan. Päätöksestäni on nyt pari vuotta, vähän reilusti. Toivon ja uskon siinä pysyvänikin.
kun joku ongelmanuorten kuntouttaja sanoi että nämä on näitä lapsia,jotka on fyysisesti rankaisemalla kasvatettu. Että tässä vaiheessa(murrosiässä) ne alkaa olla sit niin isoja että ne alkaa pistää vastaan. Varsinki sit yksinhuoltajaäidit on helisemäs kun niiden päätä pidemmät pojat antaa niille turpaan. Että kandee pitää ittensä sitte hyväs kunnos jos joutuu myöhemmin vastaanottamaan vastavuoroisia lyöntejä:D
olen siis miettinyt ja miettinyt miksi esim monet nykyään 6-kymppiset ja vanhemmat kyllä tuntuvat kunnioittavan ja rakastavan vanhempiaan, ihan silleen " oikeesti" , vaikka ovatkin saaneet vitsaa lapsina.
Joku tuossa kirjotti että jos vanhempi ei pysty hillitsemään itseään vaan sortuu väkivaltaan niin lapsen kasvatus on mennyt/menee pieleen. Tässä se ero sitten varmaan onkin, eli tuolloin jokus 40-luvulla vitsa oli ihan tavallinen rankaisukeino. Eli ei se ollut mikään vanhempien raivonpurkaus. Sillon lapset oli tottuneet siihen, se oli ikään kuin tapa. Nykyään vitsaa ei enää käytetä (onneksi!) ja sillon jos vanhempi raivostuessaan lyö tms niin varmaan se on lapselle paljon pelottavampaa ja seuraukset on kauaskantoisempia. Vai mitä luulette? Ja siis, en todellakaan halua että vitsa otetaan käyttöön vaan että se pysyy poissa ja että kukaan ei raivospäissäänkään löisi, tukistaisi jne.
Eikä minusta muutenkaan voi vetää rajaa että kerran tukistettu = ei kunnioita vanhempiaan, ei tukistettu = kunnioittaa vanhempiaan. Ihan esimerkkinä, isäni perheessä pojat saivat pyllylle kun olivat tehneet jotakin kiellettyä. Mutta he saivat olla kuitenkn lapsia, villejä ja tehdä " poikamaisia" kujeita, jotka nyt isän kertomana kuulostavat ihan järkyiiltä. Kaikesta kuulemasti jää se kuva että perhe rakasti toinen toistaan ja kunnioitti toinen toistaan. Isä puhuu aina itku silmässä lapsuduestaan, ihanista päivistä, kuinka leikki oman isänsä kanssa, kaikesta mahdollisesta. Äitini pappisperheessä ei käytetty fyysistä väkivaltaa, mutta lapsia ei kunnioitettu yhtään. He saivat tosiaan tuntea että olivat alhaisempia. Lapset eivät saaneet tehdä mitään, mennä minnekään ja välillä tuntuu että lapsuutta ei heillä ollutkaan. Äitini kertomusten perusteella aika kurjaa. Toki heilläkin oli omat hyvät muistonsa. Mutta minun äidissäni näkyy kyllä traumat, ja kunnolla. Hänellä on aina ollut sellainen " pelko-kunnioitus" vanhempiaan kohtaan.
Mä en tosiaankaan halua kannattaa mitään pikku tukistuksia ja muita mutta yritän tuoda esille eri näkökantoja ja saada keskustelua aikaan. Minulle on myös yksi ja sama mitä laki tästä sanoo, en vaan voisi kuvitella lyöväni omia rakkaitani!
tietää kodin ulkopuolella vallitsevasta kulttuurista.
Ajalla on tapana myös kullata muistoja. Oli ennenkin niitä lapsia, joiden selkäsaunat loppuivat siihen, kun he pieksivät oman isänsä.
Toiseksi, lapsilla on tapana kynsin hampain ylläpitää kuvitelmaa siitä, että vanhemmat ovat oikeamielisiä ja ajattelevat pohjimmiltaan heidän parastaan. Näin he voivat kääntää myös inhottavan kokemuksen eduksi. Se on tapa selviytyä.
Joskus julkisuudessa oli tarina äidistä, joka oli uskomattoman julma ja väkivaltainen lapsilleen (siis aivan mielipuoli). Toinen lapsista vielä aikuisena kieltäytyy uskomasta, että heidän äitinsä on ollut mitään muuta kuin täydellinen, hyvä, lämmin ja hellä. Toinen tytär (se, joka tuli julkisuuteen) kertoi tämän " totuuden" heidän lapsuudestaan. Hän oli usein ollut sairaalahoidossakin pahoinpitelyiden takia (mm. murtunut lonkka). Ihmismieli voi sepittää niin kovin paljon.
Tietysti jos perheessä kaikki lapset ovat samassa veneessä ja saavat selkäsaunoja enemmän tai vähemmän, heillä on toisista vertaistukea. Ja kulttuurina voidaan pitää sitä, että vanhemman merkki ja oikeus on pieni tai isompikin kipu.
Siitähän ei ole kauaa, kun kiellettiin vanhempien väkivalta lapsia kohtaan kokonaan. Sitä ei kuulemma esiintynyt lainkaan. Täysin luonnonvastaista. Siltä ummistettiin silmät.
Alice Miller sanoo näin: " Lasta on kunnioitettava. Niin kauan väkivalta jatkuu sukupolvesta toiseen, kun ihmiset torjuvat lapsuudessaan tapahtuneet ikävät asiat. Lapsi pyrkii idealisoimaan lapsuutensa, koska hän haluaa vanhempiensa rakastavan häntä" .
" En mä usko, että siihen oltiin sen tottuneempia. Siihen aikaan kun ihan pieniäkin lapsia (1v) piiskattiin, niin eihän tuo lapsi millään voinut
tietää kodin ulkopuolella vallitsevasta kulttuurista." .
Piiskat olivat kaikkien lasten, jos nyt ei arkipäivää, niin tavallista elämää. Sitä ei piiloteltu ja lapset takuulla tiesivät että toisiakin rankaistaan samoin.
Ja kyllä aika kultaa muistot, mutta kyllä minusta ihmisistä näkee onko vanhempien kunioitus aitoa, kunnioitukseen ja rakkauteen perustuvaa, vai epäaitoa ja peloon perustuvaa. Ainakin meidän vanhempien tapauksessa on aivan selvää kummalla heistä on ollut onnellisempi koti. Äitini käytös on vielä tänä päivänä joskus TODELLA omituista ja kuten sanottua, hänellä on kyllä lapsuudesta traumoja ja paljon.
No joo, tämä siis 30- ja 40-luvulla. Eikä mulle tarvitse nyt sanoa eri laeista ja vuosista ja mistään muustakaan, en TIETENKÄÄN halua että lapsille säännöllisesti tai vähemmän säännöllisesti annettais selkäsaunoja. Ja on näistä mun teksteistä se hyöty että Annikan kaltaiset jaksavat yhä uudestaan tulla kirjottamaan - upeaa, kiitos teille!
mikäli ei sitten romahda henkisesti.
Miller muuten jotenkin kertoo kirjassaan " lahjakkaan lapsen tragedia" , että piiskatut lapset voivat suhtautua todella vanhempiensa muisteloissa uskomattoman " glorifioiden" . Mutta tilanteessa on epäaitoutta sillä tavalla, etteivät he näe vanhempiaan kuin sellaisen 2-vuotiaan tunneskaalan kautta.
He eivät pysty esim. tunnustamaan vihan tunteita, koska he ihannoidessaan vanhempiaan kieltävät kaikki negatiiviset puolet. Yleensähän katsotaan, että myös niitä kuitenkin vanhemman ja lapsen välisessä suhteessa löytyy.
Mitä äitiisi tulee, hän on ollut ilmeisesti henkisen pahoinpitelyn uhri. Isäsi on varmasti saanut myös paljon rakkautta.
HessuTäti:
Meillä vajaa 2½-vuotias ja oon " joutunu" ottamaan, jos ei muu tehoo(en nyt retuuttamaan sentäs)
Tuleepa mieleeni näistä " en koskaan" vastauksista että nää lapset on niitä nykyajan ns. vapaan kasvatuksen lapsia.
Itse olen omia lapsiani tukasta ottanu tarpeen vaatiessa ja hyvin ovat siihen suhtautuneet ja on äiti pomona pysyny eikä lapset yritä silmille hyppiä murkkuikäisinäkään kun kunnioittavat vanhempiaan.Itse olen lapsena saanut ihan oikeesti selkääni ja eipähän tuo ole katkeroittanut mieltäni enkä pahalla muista sitä.
Omilleni en oo kyllä selkään antanut ikinä.
Tuleepa näitä juttuja häirikkölapsista lehdistä lukiessa yms kuultaessa mieleen että olisipa varmaankin kunnon selkäsauna paikallaan ollut joskus.
Nämä nykyiset systeemit ja säännökset (ei ruumiillista kuritusta) ovat minusta todella syvältä sieltä...
Kyllä se ruumiillisen kurituksen raja minusta menee siinä jos oikeesti annetaan enemmän kuin tukkapöllyä.
Äiti ja 6 lasta
Olen samaa mieltäHessuTäti:
Meillä vajaa 2½-vuotias ja oon " joutunu" ottamaan, jos ei muu tehoo(en nyt retuuttamaan sentäs)
.....jopa saman ikäinen lapsi, tosin täs valvoskellaan hänen kanssaan... Väkivalta eri,mut pitää se kuitenkin totella.. Meillä ihan mahdotonta!
On ihan älytöntä olla rankaisematta lasta nippaamalla tai tukistamalla jos ei kertakaikkiaan muu auta! Itse olen saanut monet kerrat pienenä tukkapöllyä ja pari kertaa muistan kuinka äitini vei minut korvasta repien yläkertaan kun olin aika rumasti äitikullalleni sanonut. Yhtäkään kertaa en muistele pahalla koska vanhempani on aina jälkeenpäin selittänyt miksi näin tapahtui ja pyytänyt anteeksi myöskin omaa käytöstään. On kuitenkin hyvä muistaa pitää rajat kaikessa... Itselläni meinasi karata homma käsistä kun tuli sitten liiankin helposti välillä nipsattua poikaa päähän, mutta sitten sovimme miehen kanssa että vähennetään nippaukset ja tukistukset vain rajatapauksiin ja kokeilemme aina ensin jotain muuta keinoa. Hyvin on homma lähtenyt pelittää mutta edelleen on aika ajoin muistutettava poikaa pikku nipsulla.
Pakko kysyä " en koskaan!" -vastaajilta: Miten teidän omat vanhempanne ovat toimineet teidän kasvatuksessanne/kielloissa? Oletteko siitä syystä nyt jotenkin arkoja tai kannatteko pahasti kaunaa ko. asiasta??? Toki on löytyy varmasti niitäkin joita on kohdeltu TODELLA huonosti eli pahoinpidelty kunnolla ja ovat nyt tästä syystä ehkä arkoja, etääntyneitä tai ihmisiä jotka ei voi luottaa kehenkään jne... Mutta kysymys on nyt tuksitamisesta tms. Haluaisin vaan tietää mikä siinä on että täällä vauvanetissä " kaikki" tuntuu olevan niin siveyden sipuleita lapsensa suhteen...
Ja vielä tuli mieleen siitä että kun suomen laissa on kielletty lapsen fyysinen kuritus, että suomen laissa on paljonkin puutteita... Joku raja sentään!!!
ettei lapsen päähän saa antaa luunappia eikä vetää hiuksista. Aina luunappi annetaan sormille, ja meijän perheessä jos nipataan ni annetaan luunappi tosi sievästi tai sanotaan vaan soosoo niin uskoo. Ne lapset ku oppii tukistamiseen ja luunappiin niin ne ei usko sitten millään. Ihan tosi tuttujen lapset kanssa,ne vaan jermuaa enemmän.
Täytyy todeta että aika hakusessa on se oma vanhemmuus ja aikuisuus jos kokee tarvetta fyysisesti kurittamalla lastaan " kasvattaa" .
Joku mainitsi sanan kunnioitus?! Sekö tosiaan sen kunnioittamisen saa aikaan että lapsi kasvatetaan pelolla ja hänen koskemattomuuden oikeutta rikkomalla? Aika vaikea sitä niellä saati uskoa tai ymmärtää.
Toinen mikä pisti silmään oli taas kerran se kuinka täällä rinnastetaan fyysisen kurituksen puute ja ns vapaa kasvatus. Eihän niillä asioilla ole mitään tekoa keskenään, rajat, kuri ja rakkaus ei ole sama asia kuin tukistaminen, luunappaaminen tms.
Miten te muuten opetatte ja selitätte johdonmukaisesti lapsellenne ettei toisia saa töniä/ottaa tukasta kiinni tms vaikka he miten toimisivat " ärsyttävästi" kun kerta itse teette niin? Ontuvaa.
Ja muuten, laki mikä kieltää lapsen fyysisen kurituksen on ollut maassamme voimassa v.82 lähtien eli ei nyt viimevuosien " kotkotuksia" ole. Mutta väliäkö sillä mitä se laki sanoo, omaa sisintäänhän sitä on kuunneltava ja noudatettava ja tomittava sitten sen mukaan. Toivottavasti se toiminta sallii myös peiliin katsomisen ja aikaansaa myös sen että lapsi tosiaan kunnioittaa, arvostaa ja rakastaa vanhempaansa myös sitten isompana ja aikuisena.
Vkonlopuja!
Uskomatonta mitä vastauksia vielä tänä päivänä! Nuo " ei se lapsi usko jos ei nippaa" -jutut on kuin suoraa jostain 50-luvulta!!
Minut itseni on kasvatettu nippailemalla ja vyöremmillä ja voin sanoa,että vaikka ne eivät varsinaisesti traumoja ole aiheuttaneet,niin jo lapsena itselleni vannoin,etten Ikinä kohtele omaa lastana sillälailla.
Ja se lupaus on pitänyt.
Tottakai minunkin uhmaikäiseni koettelee hermoja. Eikä todellakaan ole mikään " herran enkeli" :) Päinvastoin!!
Mutta hänelle on luvallista meidän perheessä osoittaa tunteensa. Väärin ei saa tehdä,siitä saa rangaistuksen,meillä ne rangaistukset ovat jo hyvin pienestä olleet jäähy ja/tai lelun takavarikointi.
Hyvin on toiminut ja toimii.
Useimmiten kuitenkin olemme välttyneet kaikelta tältä,kun minä aikuisena olen pysähtynyt miettimään Miksi?! Lapsi ei yleensä saa " kohtauksia" ilman syytä (no,uhmassa kyllä joskus...),aikuisen on vain noita lapsen syitä usein vaikea tajuta.
Todellakaan tämä ei tarkoita,että minä täällä kasvattaisin tulevaa " teinimonsteria" . Meillä on perheessä tiukat säännöt ja lapsi saa jatkuvasti kehuja hyvästä käytöksestä.
Ennemminkin tämä tapojen puute ja toisten kunniottamisen puute on se,mitä ei enää nykyään lapsille opeteta ja ne saavat aikaan näitä " lehtijuttu-lapsia" .
Kiitos Pusis, säästit multa paljon vaivaa!
Dasse-78, jos fyysinen kuritus todella auttaisi, eihän sitä tarvitsisi käyttää kuin kerran, eikö?
Mun vanhempani kasvattivat viisi enemmän ja vähemmän vilkasta lasta ilman fyysistä kuritusta, ja ihan hyviä ihmisiä meistä kaikista tuli. Olen siis nähnyt, ettei lapsen " kasvattaminen" kivulla (!) ole mitenkään välttämätöntä, ei suotavaa missään tapauksessa. Vanhemman kuuluu olla aikuinen, vaikka lapsen tasolle taantuminen houkuttaisi.
Luulen, että ne paljon puhutut häirikkötapaukset ovat enemminkin saaneet liikaa " nippaisuja" ja " napsuja" kuin liian vähän :(
dasse-78:
On ihan älytöntä olla rankaisematta lasta nippaamalla tai tukistamalla jos ei kertakaikkiaan muu auta! Itse olen saanut monet kerrat pienenä tukkapöllyä ja pari kertaa muistan kuinka äitini vei minut korvasta repien yläkertaan kun olin aika rumasti äitikullalleni sanonut.Pakko kysyä " en koskaan!" -vastaajilta: Miten teidän omat vanhempanne ovat toimineet teidän kasvatuksessanne/kielloissa? Oletteko siitä syystä nyt jotenkin arkoja tai kannatteko pahasti kaunaa ko. asiasta???
En hyväksy fyysistä kuritusta.Jos teillä, jotka kuritatte lapsianne fyysisesti on ollut huono päivä,käyttekö tukkaan kiinni herkemmin?Mistä tiedätte ettei lapsi saa kärsiä siitä että teillä on huono päivä?Entä miten selitätte lapselle, miksei hän saa satuttaa muita mutta te saatte?Väsyneenä ja nälkäisenä lapsi usein saa uhmakohtauksen.Sain äsken muistutuksen kun piti kantaa väsynyt esikoiseni huutavana ja sätkivänä ulkoa sisälle.Kohtaus kesti viisi minuuttia, jonka aikana pysyin itse rauhallisena.Joku viisas joskus sanoi ettei uhmakohtauksen aikana saa puhua lapselle.On kuin heittäisi bensaa nuotioon.Kun pahin oli ohi,Sanoin että saa tulla syliin jos haluaa.Hän tuli ja selitin, että ulos mennään uudelleen kun päiväunet on nukuttu.Jäi itsellekin hyvä mieli kun pysyin rauhallisena:0)