Minkä ikäistä otat tukasta, jos tarves?

Me 2 nuorinta emme ole. Meistä kukaan ei ole lastaan fyysisesti kurittanut. Ja miksi meille nuoremmille ei ole annettu koivunoksaa? Siksi että vanhempamme ovat viisastuneet ja todenneet, että

karjumisen kasvatuskeinona. Ei vaan päinvastoin: koska minun pitää pyytää karjaisemista anteeksi, olen siis tehnyt väärin eli minun pitää elää karjumatta.

Vai ettei koskaan ole luunappeja annettu tai tukistettu.... Ihmeellistä. Omani on vasta vajaa kaksivuotias, mutta kylläpä osaa tuon ikäinenkin jo katsoa kuinka tosissaan äiti/isä on, kun jotain sanoo. Esim. jos käsken keräämään heittämänsä lelut tai tulemaan iltakylpyyn, kyllä monesti odotellaan sitä että äidin äänen voluumi nousee tiettyihin lukemiin. Minusta huutaminen on myös todella ruma tapa kasvattaa lasta. JA jos vierestä katsoo, ihan naurettavaa on vanhemman huutaminen ja lapsi ei korvaa lotkauta. Olenkin ollut huutamatta, ja sen sijaan päättänyt käyttää seuraavaa menetelmää: Sanon asian ensimmäisen kerran. Sitten toistan sen, selitän kunnolla mitä pitää tehdä. Sitten sanon, jos ei vieläkään mitään tapahdu, että nyt jos et kerää, äiti ottaa niskasta kiinni. Ja sit meen ja puristan niskasta, ihan läheltä päätä (ei tietenkään kurkusta), jossa ote tuntuu, mutta ei aiheuta mitään vahinkoa lapselle. Se sattuu tarpeeksi, ja lapsi tietää sen, joten yleensä meillä ei tarvitse huutamaan alkaa. Ihan vaan " äiti ottaa niskasta" riittää, koska lapsi tietää, että äiti ei vain puhu ja uhkaile, vaan myös ottaa niskasta kiinni jos ei totella.



Olen muistaakseni kaksi kolme kertaa tukistanut, ja silloin olen ollut tosi turhautunut kun lapsi ei tottele. Vältän siis fyysistä kuristusta, mutta " joka kuritta kasvaa se kunniatta kuolee" ja " joka lastaan rakastaa, se häntä myös kurittaa" eli sitten kun aika tulee, niin kyllä meillä saa luunappia (ja piiskaakin), ihan sama mitä laissa sanotaan. Lakihan on laitettu sitävarten, että pahoinpitelyt jää pois, ja minusta kyllä luunapit ja tukistukset on IHAN eri luokkaa kuin kunnon pahoinpitelyt ja hakkaamiset, jotka on usein suutuksissa tehty. Itse olen saanut piiskaa lapsena, ja aina on aiheesta annettu, ja vanhempi on selittänyt sen ja jälkeenpäin on sitten sylitelty ja halittu.



Kyllä lapsi tietää itsekin milloin hän " ansaitsee" kurituksen, ja ei se vanhempien kunnioitusta vie, kun vanhempi osaa pitää rajoista ja säännöistä kiinni, ja katsoo, että lapsi toimii samalla lailla. Päinvastoin. Siinähän sitä opitaan missä rajat menee. Kurihan on siis vanha sana rajoille...

Olen samaa mieltä pusipuuterin kanssa.Mieheni on kasvatettu tukkapöllyillä ja saanut kerran vyöstä. Hän on pari kertaa tukistanut poikaamme ja olen suuttunut siitä hänelle. Olen tehnyt selväksi etten hyväksy sitä. Viimeksi vastaus oli että älä viitsi,ei se mitään jos vähän otta tukasta kiinni.RAIVOSTUTTAVAA!Mieheni on muutenkin äkkipikainen luonne, mutta toivon että hän oppisi itsehillintää.Lapsi on lapsi ja aikuisen pitäisi olla aikuinen eikä alistua lapsen tasolle. Poikani uhmaikä on voimia vievää.Kun hän tekee pahuuksia, laitan hänet pariksi minuutiksi jäähypenkille rauhoittumaan. Siinä voin samalla itse rauhoittua ja tapahtuma saa oikeat mittasuhteet.

Faith:in kirjoituksen innoittamana; Ei kai tämä ole asia missä/millä jotenkin mitataan äidin (tai isän) kiltteys? Minusta ja minulle sekä miehelleni kyse on vain ja ainoastaan siitä millä tavoin me haluamme lapsemme _kasvattaa_, mitä oppeja ja arvoja hänelle opettaa jne. Me emme halua näyttää hänelle esimerkkiä siitä että toiseen käsiksi käyminen on ok jos oikein nyppii, se veisi pohjan myös siltä opilta ettei hekään saa toista töniä tai satuttaa muutoin, repiä leluja käsistä tms.



Sanoit minusta Faith hyvin ristiriitaisesti kun totesit samassa lauseessa että lastasi " sattuu tarpeeksi" mutta ettei siitä mitään " vahinkoa hänelle ole" . Eikö se että lasta sattuu ole vahingon aiheuttamista?

Käsittämätöntä että pitää jotain latteita, vääriä ja vanhanaikaisia fraaseja ottaa esille, olisit nyt vielä todennut meille nollatoleranssin noudattajille että " se joka vitsaa säästää lastaan vihaa" .

Mitä lakiin tulee niin lastensuojelulaki on asiassa hyvin yksiselitteinen eli _kaikki_ fyysinen käsiksi käyminen, siis myös tukistaminen, luunappien antaminen yms, rikkoo lakia ja on väkivaltaa. Sitä sanaa siis käytetään lakitekstissä kun kuvataan noitakin keinoja.

Kokonaan toinen juttu on tuo miten sanoit että lapsi " ansaitsee" sen että häntä satutetaan? Lapsi ei koskaan ansaitse sitä, hän on lapsi ja hänellä on lapsen ajatuksenjuoksu ja lapsen kyky käsittää asioita, syy-seuraussuhteita ym ja lapsena häntä on siis kohdeltava, ei kaiken täysin ymmärtävänä ja teoistaan 100% vastuussa olevana aikuisena. Ja se ei siis tarkoita sitäkään että lapsi voisi touhuta mitä vain milloin vain ilman että hänellä itsellään olisi asiassa mitään vastuuntuntoa ei toki.

Lapsi on aina se jota alistetaan ja joka on altavastaajana tilanteessa missä aikuinen käy häneen käsiksi tarkoituksenaan " vain vähän antaa makua" kivusta ja kurista.

Piiskaajat ilmoittaisin suorin tein lastensuojeluviranomaisille, tukistamisestakin on oikeudessa tuomio annettu.

Ja vanhana gramofonina toistan; kuri ja järjestys, puhumattakaan aikuisen (tai lapsen) kunnioitus ei ole yhtä kuin fyysinen kuritus!!!!

Katsellaan mitä vielä saadaan tähän.

Piiskaajat ilmoittaisin suorin tein lastensuojeluviranomaisille, tukistamisestakin on oikeudessa tuomio annettu.

Ruumiillinen kuritus ei kuulu kunnioittavaan ihmissuhteeseen eikä mihinkään ihmisten väliseen yhteyteen. Lasta koskevat samat ihmisyyden pelisäännöt kuin aikuista.



Fraasista " kun muu ei auta" : Lapsen kasvatukseen pätee valitettavasti se totuus, että lievemmät ja inhimillisemmät kasvatuskeinot lakkaavat toimimasta, mikäli rajumpiin turvaudutaan. Eli jos läpsitään ja tukistetaan, ei keskustelulla ja vaikkapa jäähyllä välttämättä kovin helposti enää saada tuloksia. Mielestäni tuo " kun muu ei auta" ei ole muuta vanhemman luovuttamista ja väärän vallan ottamista käyttöön.



Ruumiilliseen kuritukseen turvautuva vanhempi antaa lapselleen erittäin kyseenalaisen toimintamallin ristiriitatilanteiden ratkaisemiseksi. Miten perustella kuritetulle lapselle, että esim. pikkusiskoa ei saa tukistaa, luunapittaa tai läpsiä, jos vanhemmat itsekin toimivat samoin heikompia kohtaan?



Entä sitten jos tukistaminen tai luunappi ei auta? Sellainenkin päivä varmasti tulee? Mikä on seuraava askel?

Taitaa defenssimekanismit toimia aika täysillä kun ihan hymyksi pistää vaikkei asiassa, siinä että tekee väärin, tosiaankaan mitään hauskaa ole.

Siinä mielessä kai sitten olen kiltti, etten halua tahallisesti satuttaa lastani ja aiheuttaa hänelle kipua. On se kumma, jos sitä pitää erikseen perustella. Meillä ei ole koskaan luunappeja annettu eikä tukistettu. Aikuisten oikeesti. Kiinni on kyllä pidetty ja estetty tekemästä yhtä sun toista. Lapsi ei mielestäni koskaan ansaitse sitä, että joku satuttaa häntä.

Jos lapsemme ei esim. tule iltapesulle, kannan hänet kylppäriin parin varoituksen jälkeen. Joskus sanon, että nyt äiti laskee kolmeen ja sitten mennään, mutta kakkosen kohdalla tyttö tulee itse. Koska näkee, että äiti on tosissaan, eikä enää odottele. Ja tämä on tilanteita siitä helpoimmasta päästä.

Lapselle pitää asettaa rajoja, mutta lapsella on oikeus myös uhmata niitä. Muuten lapsi ei olisi lapsi. Lapsen pitää voida luottaa siihen, että aikuinen ei satuta häntä, vaikka lasta kuinka kiukuttaisi.

Faith_:

Vai ettei koskaan ole luunappeja annettu tai tukistettu.... Ihmeellistä. Omani on vasta vajaa kaksivuotias, mutta kylläpä osaa tuon ikäinenkin jo katsoa kuinka tosissaan äiti/isä on, kun jotain sanoo.

Kyllä lapsi tietää itsekin milloin hän " ansaitsee" kurituksen, ja ei se vanhempien kunnioitusta vie, kun vanhempi osaa pitää rajoista ja säännöistä kiinni, ja katsoo, että lapsi toimii samalla lailla. Päinvastoin. Siinähän sitä opitaan missä rajat menee. Kurihan on siis vanha sana rajoille...

sini--lintu:

Tuleepa mieleeni näistä " en koskaan" vastauksista että nää lapset on niitä nykyajan ns. vapaan kasvatuksen lapsia.

Itse olen omia lapsiani tukasta ottanu tarpeen vaatiessa ja hyvin ovat siihen suhtautuneet ja on äiti pomona pysyny eikä lapset yritä silmille hyppiä murkkuikäisinäkään kun kunnioittavat vanhempiaan.

Tuleepa näitä juttuja häirikkölapsista lehdistä lukiessa yms kuultaessa mieleen että olisipa varmaankin kunnon selkäsauna paikallaan ollut joskus.

Nämä nykyiset systeemit ja säännökset (ei ruumiillista kuritusta) ovat minusta todella syvältä sieltä...

Kyllä se ruumiillisen kurituksen raja minusta menee siinä jos oikeesti annetaan enemmän kuin tukkapöllyä.

Tää on mielenkiintoista. Luunapin saa antaa, mutta lyödä ei? Tukistaa saa, mutta kuinka lujaa? Jos lähtee vaikka tukko hiuksia käsiin, niin onko se jo liian rajusti tukistettu? Eli mitä se ruumiillinen kuritus oikein loppujen lopuksi on? Siinäpä olisikin lainlaatijoille tehtävä pistää tuollainen logiikka lakikirjoihin ja -kansiin. Kyllä se on kuulkaa oltava joko ei ollenkaan ruumiillista kuritusta tai sitten heittää koko koskemattomuuden periaate romukoppaan. Kunnioitus täytyy muilla keinoin hankkia. Ei opettajakaan saa oppilaitaan tukistaa tai lyödä, vaikka oppilas ei uskoisikaan. Ja sen verran voin myös kertoa, että pahimpia häiriköitä on usein yritetty lyömällä kasvattaa.

Sen verran idealisti ja humanisti olen, että nyrkkisääntö täytyy tässä yhteiskunnassa olla, että rangaistuskeinona ei voi käyttää sitä alkuperäistä rikosta. Siis esim. kuolemanrangaistus ei tällä logiikalla ole suotavaa. Kutsukaa naiiviksi vain.

Ja tämän jälkeen; minulla on niin pieni poika, vuosikas, etten ole joutunut hermojani hänen kanssaan vielä kovin lujasti koettelemaankaan. Mutta kertaakaan ei ole tullut mieleenkään kiinni napata tai lyödä. En sano, etteikö sellaista päivää tulisi eteen, mutta toivon, että löydän itsestäni sen verran sitä idealistia, etten lyö silloinkaan.

Muakaan ei ole koskaan kuritettu ruumiillisesti. Kuuliainen kansalainen on kasvanut.

väittää ruumiillisen kurituksen ja rajojen asettamisen olevan sama asia ja vastaavasti ruumiillisen kurituksen vastustamisen ja rajojen puuttumisen merkitsevän samaa.



Tässä eräs hyvä linkki, josta voi tutustua muihin rajojen asettamisen keinoihin. Perusteet on kerrottu selkeästi ja esimerkit ovat hyvin käytännön läheisiä. Eikä tämä ole mikään " omituisten otusten kerhon" sivusto, vaan Mannerheimin lastensuojeluliiton:



http://jkk.mll.fi/tukea_ja_taitoa_tilanteesta_toiseen/lapsi_kiukkuaa_ja…



Minua ja miestäni on tukistettu lapsena. Emme ole siitä traumatisoituneet, mutta eivät muistot erityisen mukaviakaan ole. Itselläni on se kokemus, että harvat vanhemmat ovat erityisen ylpeitä jälkeen päin tuollaisista kasvatuksen keinoista (kuten eräät täällä). Esimerkiksi vanhempani ja appivanhempani ovat surreet ja pahoitelleet noita tilanteita, joista ei kenellekään osapuolelle ole jäänyt hyvä maku suuhun.



Tulipa mieleen vielä eräs näkökulma: Harva hyväksyisi, että esimerkiksi hoidossa, päiväkodissa tai koulussa joku kurittaisi omaa lastaan ruumiillisesti. Mihin lopulta perustuu se " kun muu ei auta" , kun muut lapsen kasvattajat joutuvat ja pystyvät löytämään muitakin keinoja rajojen pitämiseksi ja vetämiseksi? Vai sanooko joku päiväkodin tädille, että vedä lasta hiuksista tai purista niskasta, niin sitten hän kerää lelut...? Tai opettajalle, että näpsäytä sormille, niin johan vain laskee laskut...?



Kuinka sisäistynyttä oppiminen on, jos lapsi tekee jotain sen pelossa, ettei vanhempi vain satuttaisi häntä? Mitä lapsi oppii ymmärtämään tekemisiensä perusteista tai elämän merkityksistä ylipäänsä?

Pusituuteri2n:

Taitaa defenssimekanismit toimia aika täysillä kun ihan hymyksi pistää vaikkei asiassa, siinä että tekee väärin, tosiaankaan mitään hauskaa ole.

Enkä hyväksy väkivaltaa!! Mutta pieni hiuksista otto (ei vetäminen!)ei ole väkivaltaa.

itsekkin olen tullapöllöä pienenä saanut eikä traumoja tai luottamuspulaa ole tullut!

jos ei sana tehoa voi ottaa tukasta.-hakata ei saa,se on väkivaltaa.

..väkivalta alkaa. Pelolla kasvatettu ja nujerrettu lapsi, tulee mieleen noista tukistelemisista ja karjumisista. Itse en voisi luottaa aviomieheeni jos hän tukisteli, piiskaisi tai tarttuisi niskaani, jos en vitkuttelematta tekisi esim. jotain kotityötä. Miten voi kuvitella että pieni lapsi voi luottaa kerrostalon kokoiseen vanhempaansa, joka muka " kasvattaa" häntä kovakouraisesti?



Lapsen oikeus on kasvaa turvallisessa ympäristössä ilman väkivallan vaaraa. Vanhemmille löytyy varmasti esim. neuvolasta apua pehmeämpien kasvatuskeinojen löytämiseksi.



Lila75

sini--lintu:

HessuTäti:

Meillä vajaa 2½-vuotias ja oon " joutunu" ottamaan, jos ei muu tehoo(en nyt retuuttamaan sentäs)

Tuleepa mieleeni näistä " en koskaan" vastauksista että nää lapset on niitä nykyajan ns. vapaan kasvatuksen lapsia.

Itse olen omia lapsiani tukasta ottanu tarpeen vaatiessa ja hyvin ovat siihen suhtautuneet ja on äiti pomona pysyny eikä lapset yritä silmille hyppiä murkkuikäisinäkään kun kunnioittavat vanhempiaan.Itse olen lapsena saanut ihan oikeesti selkääni ja eipähän tuo ole katkeroittanut mieltäni enkä pahalla muista sitä.

Omilleni en oo kyllä selkään antanut ikinä.

Tuleepa näitä juttuja häirikkölapsista lehdistä lukiessa yms kuultaessa mieleen että olisipa varmaankin kunnon selkäsauna paikallaan ollut joskus.

Nämä nykyiset systeemit ja säännökset (ei ruumiillista kuritusta) ovat minusta todella syvältä sieltä...

Kyllä se ruumiillisen kurituksen raja minusta menee siinä jos oikeesti annetaan enemmän kuin tukkapöllyä.

Äiti ja 6 lasta

Siinäpä se vapaan kasvatuksen tulos juuri on kun lehdistä saa lukea harva se päivä mitä kamalampia juttuja nuorisosta. Olenkin sanonut,että raavaita miehiä ei tarvi pelätä,mutta noita nykyajan kakaroita kylläkin! Mua jotenkin niin risoo kattella nuoria jotka vetelehtii ku räkäpallot,eikö kunnon ryhtiä enää ole kellään? Siinä se on kun mitään ei tarvi tehdä,kaiken saa ilmaseksi ja vanhemmat vaan taputtelee olalle. Mä myönnän ihan rehellisesti,että tukistan poikiani ja huudankin jos selvät asiat/säännöt ei mene pääkoppaan. Meillä ei todellakaan keskustelut auta eikä rauhallisella äänellä selitetyt ohjeet vaan kun pässinpäälle tullaan niin sitten tullaan. Mä haluan pojistani rehellisiä,vastuun kantavia ja muut huomioon ottavia nuoria. Kyllä mäkin olen pienenä saanut luunappeja ja vittalla on uhkailtu,mutta en koskaan sitä saanut. Muistan joskus kun olin levittänyt kaikki nukenvaatteet olohuoneen lattialla enkä suostunut keräämään. Äiti sitten seisoi vittan kanssa olohuoneen ovella...johan aloin keräämään! Tiedän toki,että on lapsia jotka uskovat helposti,mutta sitten on näitä jääräpäitä=)

T. äiti 26v ja pojat 5v ja 2v

Meilla on 2v ja 4v pojat. En ole koskaan tukistanut kumpaakaan. Esikoiselle annoin luunapin pari kertaa kokemattomana, vasyneena ja neuvottomana, kun kuopus oli pieni vauva ja esikoinen satutti hanta. Mutta huomasin kylla aika nopeasti ettei se auttanut yhtaan, ja sitapaitsi podin valtavan huonoa omatuntoa niista kerroista kun keinoni loppuivat ja turvauduin luunappiin.



Monta hyvaa pointtia keskusteluun onkin jo tuotu siita, miksei lasta saa ruumiillisesti kurittaa. Tassa viela muutama asia: Mielestani...



... On taysin mahdotonta opettaa sisaruksille etteivat he saa tukistaa toisiaan (tai lyöda tai nipistaa tai mita vaan) jos aikuinenkin saa satuttaa. Oma esimerkki vakivallattomuudesta on paras tapa saada lapsetkin kohtelemaan toisiaan edes jonniinmoisella kunnioituksella.



... Kaikilla ihmisilla on sama ihmisarvo, niin pienilla kuin isoillakin. En suostuisi itse kenenkaan tukisteltavaksi tai nipisteltavaksi. Miksi siis lapsen pitaisi suostua? Miksi se olisi lapselle vahemman nöyryyttavaa kuin aikuiselle?



... se ei ole aikuisen kiltteyden mitta, tukistaako lasta tai ei. On vain ja ainoastaan hyvan kasvatusmoraalin mukaista olla kurittamatta lastaan fyysisesti.



Ja sitten viela tuohon kysymykseen, millaisessa perheessa ovat kasvaneet vanhemmat, jotka eivat kurita lastaan fyysisesti:

Itse ihailen oman aitini kasvatustapaa (isaa ei meidan perheessa ollut): Han ei koskaan kurittanut meita lapsia, vaan jaksoi aina keskustella, jutella, selittaa ja sovitella asioita. Lapsuudenkodissani oli todellakin nollatoleranssi fyysisen rankaisemisen suhteen ja haluan jatkaa omien lasteni kanssa samalla linjalla :) Miehellani on kaksi itseaan 10v vanhempaa siskoa, joita hanen isansa kuritti, miestani ei koskaan. Han kertoi huomanneensa jo tosi varhain ettei kurittaminen tuottanut muuta tulosta kuin siskojen kostomielialan ja sen, etta he tekivat kiellettyja asioita salaa ja huolehtivat entista tarkemmin etteivat jaa kiinni.

Ja noista nuorisorikollisista sen verran, etta jos mennaan vaikka nuorisovankilaan tai koulukotiin katsomaan, niin kumpiakohan lapsia sielta löytyy enemman? Sellaisia, joiden vanhemmat ovat jaksaneet keskustellen, jutellen, kuunnellen ja sovitellen kasvattaa vai sellaisia, jotka ovat sen kummemmin lapsen ei-toivotun kaytöksen syita ja motiiveja miettimatta antaneet sen luunapin, tukistaneet tai antaneet selkaan?

Täysin pöyristyttävä väite tuo että pahoinvoivat nuoret, nuorisorikolliset ymv olisivat vain niitä vapaan kasvatuksen tuotoksia.

Se on tutkittu tosiasia ja itsekin sen työssäni huomannut että ne lapset ja nuoret joiden kotona sitä fyysistä kuritusta käytetään ovat yleensä ja useimmiten juuri niitä koteja joissa lapsi/nuori voi pahoin, ja niitä koteja joissa muutenkin on hieman kyseenalaisia keinoja ja tapoja elää. Pelolla ja sen ilmapiirillä ei tod mitään hyvää saada aikaiseksi, päinvastoin ja sen lisäksi suurta uhmaa auktoriteetteja kohtaan/vastaan.



Se on vissi ja varma ja suoranainen kunnia-asia minulle/meille että meillä on kotona sallittu kaikki tunteet ja lapseni saavat tuta ettei meillä tarvitse pelätä mitään, kaikkein vähiten omia vanhempia.

Koti on paikka minne voi aina tulla, olipa missä kunnossa tahansa jos niikseen on, täällä arvostetaan ja rakastetaan sen sijaan että käydään käsiksi. Se että käy käsiksi toiseen saati pienempäänsä on silkkaa luonteen heikkoutta.

Jos se että koen tämän asian vahvasti ja kirjoitan ehkä myös sen mukaan tekee minusta tosikon niin siittä vaan, olenpahan ainakin tyytyväinen tosikko jota lapseni eivät kavahda missään tilanteessa.

Joka sanoo ettei ole lapselleen fyysistä kuritusta antanut tarpeen vaatiessa; teitä ei usko kukaan! Jokaikinen vanhempi jossain vaiheessa kurittaa lapsiaan fyysisesti. Sadistit ja pahoinpitelijät ovat erikseen, heistä ei ole tässä keskustelussa edes kysymys. Jos lapsella ei ole rajoja eikä kuria, meistä jokainen tietää, minkälaisia heistä kasvaa. Ajatteko ylinopeutta?? Aivan! Ja on laissa kiellettyä! Ja on moni muukin asia. Kuinkas moni vanhempi oli mukana päättämässä tällaisesta laista? En missään tapauksessa sano että jos lapsi ei usko niin ensimmäinen keino olisi tukistus. Tottakai jokainen haluaa ensin ottaa hellemmät tavat käyttöön, ja mieluiten keskustelun. Mutta tämä ei aina riitä! Kun lapselle osoitetaan rakkautta ja selitetään kurin merkitys niin lapsesta kasvaa vanhempiaan kunnioittava ihminen. Lasta kuritetaan tietenkin sen takia että lasta rakastetaan. Joskus voi olla kyseessä tilanteita joissa on lapsen henki vaarassa tai törkeä toisen ihmisen epäkunnioitus ja jos ei mene muuten perille niin on pakko kurittaa jotta lapsi saadaan ymmärtämään asian ydin. Minua kuritettiin joskus lapsena ja aina selitettiin miksi kuria annettiin ja sillä tavalla ymmärsin kurin merkityksen ja rakastin vanhempiani vain enemmän. Loppujen lopuksi kysymys on siitä että rakastaa lastaan, ei siitä että haluaisi pahoinpidellä häntä.