Minkä ikäistä otat tukasta, jos tarves?

enkä satuata lasta muutenkaan..ei oo kauheen järkevää tehdä itse sellaista mitä lapsikaan ei saisi tehdä..

Tiesitkö, että fyysinen kurittaminen on Suomen lain mukaan rikos? Lisäksi lapsesi luottamus sinuun karisee. Tiedän, että 2,5-vuotiaat osaavat olla rasittavia, oma lapseni on samanikäinen kuin sinun. Silti en missään nimessä halua, että lapsi tottelisi ketään pelosta. Se on lyhyt tie - kyllä muut keinot ovat toimivampia ja ennen kaikkea hyväksyttävämpiä.



Voimia, kasvattaminen on haastavaa ja vaatii aikuisuutta, ymmärrystä siitä, että lapsi on vielä impulsiivinen, muttei koskaan tahallaan ilkeä. Syyt käyttäytymiseen ovat muualla kuin halussa ärsyttää äitiä.



- Reeta

Eli muita keinoja pitää löytyä kurin pitoon. Olen kyllä monesti miettinyt, että lapset kasvattavat meitä aikuisia huimasti enemmän kuin me lapsia, kun joutuu todella tekemään työtä että jaksaa pysyä aikuisena!

Molempia poikiani olen tukistanut. Iältään ovat 5v ja 2v.

Nuorempi on tosi riiviö eikä pieni tukistaminen yleensä vaikuta mitään, hän vaan nauraa... Kun sitten nappaan kunnolla tai annan luunapin huudon kera, niin sitten ehkä rauhottuu.



Periaatteessa en kuitenkaan hyväksy ruumiillista kuritusta!

Esikoisen kohdalla pari kertaa tietoisesti annoin pienen luunapin lapsen käyttäytyessä tuhmasti. Seurauksena oli, että lapsi ei uskonut sen paremmin, mutta pelkäsi kuritusta (siis vaikka ihan oikeasti annoin vain todella pienen luunapin, joka ei varmasti edes sattunut) ja minusta tuntui, että menetin lapsen luottamuksen.



Totesin, että ruumiillisessa kurituksessa ei ole järkeä! Lapselle menee paljon paremmin perille, kun hänelle asiat selittää ja kieltää vaikka kuinka moneen kertaan. Ruumiillinen kuritus johtaa vain luottamuksen puutteeseen ja pelkoon - toki lapsi voi pelon vuoksi käyttäytyä varsinkin isompana myös paremmin, mutta minusta ei ole oikein pelotella väkivallalla ketään eikä varsinkaan lasta.



Myönnän kyllä edelleenkin huutavani ja välillä todellakin ihan liikaa, mutta sen koommin en ole lapsia ruumiillisesti kurittanut. Joskus olen kyllä hivenen rajummin esim. kiskaissut kielletystä tekemisestä pois, mutta en siis kurittanut.





Itseäni on kuritettu lapsena ruumiillisesti. Sain useasti sekä tukkapöllyä, että ihan rehellisiä selkäsaunoja. Varsinaisesti ruumiillisesta koskemattomuudesta ei traumoja jäänyt, vaan pahemmat traumat ovat henkisestä nujertamisesta ja nöyryyttämisestä, jotka siihen kurittamiseen liittyivät. Mutta en todellakaan usko, että minusta on tullut yhtään parempaa ihmistä kurituksen takia - pikemminkin ne kerrat, jotka muistan ovat sellaisia, että mielestäni minua kohdeltiin epäreilusti.

Minusta oli ihanaa kun oma äitini sanoi kerran minulle, taistellessani 3v uhmaikäisen kanssa että " täytyy hattua nostaa nykyajan vanhemmille kun jaksatte niin kärsivällisesti olla ja sovitella asioita lapsen kanssa.. ennen olisi jo pöläytetty niskavilloista omaan huoneeseen" ...



Itse ajattelen niin että jos kerran otan tukasta tai annan luunapin ja lapsi siitä rauhoittuu, ehkä koska säikähtää/pelkää niin pelkään itse että se jää minulla tavaksi ja sitä en halua siksi en tee sitä edes " tämän kerran" ..ja eihän se ole sallituakaan!

Vaikka tuplat 2v8kk aika uhmakkaita ja välillä riiviömäisiä se ei oikeuta tukistamaan. Myönnän kyllä, että käämit palavat välillä, mutta meillä on kurituksen osalta nollatoleranssi. Jäähyt kyllä on olemassa. Huutanut olen liikaa ja se on täysin tehotonta. Nyt olen ollut huutolakossa viikon, ei todennäköisesti kestä tämä lakko kuitenkaan ikuisuutta, vaikka hyvä olisi.

ja meillä ei ole väkivalta kasvatuskeinona,emme käy toisiimmekaan käsiksi miehen kanssa emmekä opeta lasta pitämään puoliaan niin että lyö toista joten miten voisimme näillä periaattein häntäkään koulia väkivalloin?

Kun täällä niin moni väittää, että meidän fyysisestä kurituksesta pitäytyvien lapsista tulee niitä mummojen hakkaajia, niin rupesin tässä miettimään, että pitäisikö minun ruveta nippaamaan ja tukistamaan erinomaisen hyväkäytöksisiä lapsiani ikäänkuin varmuuden vuoksi- kun heistä ilman sitä tulee narkkarihuorakriminaaleja?

ei kai ne nuorisorikolliset ja vankilassa kasvatetut ole sellaisia joita on joskus tukistettu ja sanottu hyihyi... eiköhän siinä ole vähän isommasta väkivallasta kyse monen kohdalla.



Musta on myös ilkeetä sanoa että jos lasta joskus tukistaa niin hän ei enää koskaan rakasta vanhempiaan jne. Kukaan nykypäivän keski-ikänen ei varmaan sitten rakasta vanhempiaan vaan on ikuisesti katkera.



Musta täällä on aika rankkaa yleistystä puolin ja toisin, lukekaapa nyt rauhassa omia vastauksianne. Ja kukaan sanotaan vaikka espanjalainen tai englantilainen lapsi ei rakasta vanhempiaan, ainoastaan Suomessa asuvat lapset ovat onnellisia, vai?



Minä en tukistele lapsiani vaikka se täälläkin on ihan yleistä. Se ei ole kivaa lapselle ja piste. Mutta kyllä saatan raivoavaa ottaa aika tiukkaan kädestä kiinni tai pienemmän kanssa kantaa rimpuilevan pois. Ja se saattaa kyllä sattua heitä yhtä paljon tai vähän kuin tukistaminen sattuisi. Kun meidän taapero käskyistä huolimatta juoksee kohti autotietä niin nappaan hänet kiinni ja niin kovaa että se ei sinne tielle pääse, sattuipa se häntä tai ei.

Puhuttelu ja " aresti" eli se ettei pääse leikkimään ja jäähdyttelee eri huoneessa ovat tehonneet tähän asti. En usko ruumiilliseen kuritukseen vaikka itse olenkin siitä 60-luvun lapsena saanut osani...

ja mikäli he jaksaisivat, he olisivat keksineet parempia keinoja myös silloin, kun on pitänyt kajota lapseen.



Useimmat " ammattilaiset" ovat sitä mieltä, että käsiksi käymisestäkin huolimatta lapsi voi kasvaa ihan normaalisti ja sitä rataa. Mutta ei missään nimessä niin, että lapsi sen tukistamisen/tms ANSIOSTA kasvaa oikeaan suuntaan. Siihen auttaa taas kaikki se muu, mitä tehdään silloin kuin EI tukisteta.



Olen ympäristössäni nähnyt hyvin erilaisia toimintatapoja lasten kanssa. On jännä, miten toiset vanhemmat selvittävät ongelmat ilman tukkapöllyä, toiset tukkapöllyn kanssa.



Samaten olen aina ihmetellyt ja ihaillut niiden vanhempien taitoa, jotka osaavat toimia haastavienkin lasten kanssa sillä tavalla, ettei näpäytyksiin tarvitse mennä. Mutta silti heillä on ollut homma hanskassa. Sellaisia EN silti tunne, joilla ei IKINÄ menisi hermo.



Luunapista nousee mulle aina seuraavia ajatuksia:



- Jos se luunappi ei tunnu missään ja on kuin enkelin kosketus, niin mikäs sillä sitten on vaikutus? Muu kuin se häpeän tunne, minkä lapsi saa kun äiti koskee?



- Jos lapsi ei osaa hallita itseään ja asettaa itselleen rajoja, koska hänellä on ongelmia kehityksessä, niin nopeutuuko hänen kehittymisensä luunappien ansiosta? Tietysti se voi pysäyttää miettimään: seis, jos äiti/isä näkee, tulee kipeää.



- Jos luunappia tms käytetään vaikka lapsen kohdalla 4 kertaa yhteensä, niin voisiko kuvitella, että myös ne 4 hankalaa kertaa olisi voitu käsitellä toisin? Tuskin lapsen kanssa hankalat tilanteet rajoittuvat vain neljään.



- Jos lapsen kanssa on koko ajan hankalaa, vaikka luunappeja jaellaan avokätisesti, niin onko niistä sitten tehoa?



Mun käsityksen ja epäilyn mukaan äidit ja isät jakelevat luunapit enemmän sen mukaan, miten he itse ovat väsyneitä ja stressaantuneita. Ei siis lapsen käytöksen tai teon mukaan. Ja yleensähän lapsetkin temppuilevat enemmän, jos heille ei aikaa riitä. Ei se sitten jälkikäteen ajateltuna välttämättä ole reilua, että lapsi on saanut luunappeja siksi, ettei vanhemmilla ole oikein ollut aikaa, pinna on ollut tiukalla ja lapsi olisi (ehkä) kaivannut enemmän huomiota.



Mutta lapset ovat toki hyvin kestäviä! Ja heidän kasvatuksensa kokonaisuus, ei läjä yksittäisiä tapahtumia, jotka voisi erottaa asiayhteydestä.



Eräs suuresti ihmettelemäni asia on tullut netin kautta tietoisuuteen, nimittäin se, että joidenkin vanhempien mielestä jo 8kk vanhalle varteenotettava kasvatuskeino ON luunappi. Ja heidänkin kohdalla vanhemmat vain toteavat, että kun eihän siihen mikään auta! Pitää vanhempia pilkkanaan, tekee uudelleen ja nauraa jos sanoo ei! Mutta tuskin hekään vanhempina ovat välttämättä mitään " hulluja" , mutta heillä on omanlaisensa skaala.

Joidenkin tutkijoiden mukaan jokainen aikuisen lapseen kohdistama väkivaltainen teko, miten lyhyt tai lievä tahansa, jättää jälkeensä emotionaalisen haavan, joka kestää eliniän. Voimme jossain määrin osoittaa tämän henkilökohtaisen kokemuksen avulla.



Useimpien meistä on myönnettävä, että voimakkaimmat ja epämiellyttävimmät lapsuudenmuistomme ovat niitä, joissa vanhempamme satuttavat meitä. Joillekin ihmisille muistot näistä tapahtumista ovat niin epämiellyttäviä, että he teeskentelevät niiden olleen merkityksettömiä tai jopa hauskoja. Heidän voi nähdä hymyilevän, kun he kuvailevat, mitä heille tehtiin. Hymyilemään heidät saa häpeä, ei mielihyvä. He peittävät menneisyydessä kokemiensa tunteiden muiston suojatakseen itseään tämänhetkiseltä tuskalta.



Yrittäessään kieltää tai vähätellä ruumiillisen kurittamisen vaaroja useiden ihmisten on kuultu sanovan: ¿Ruumiillinen kuritus on hyvin toisenlaista kuin lasten pahoinpitely¿ tai: ¿Pieni läimäytys takapuolelle ei ole koskaan tehnyt kellekään pahaa.¿ He ovat kuitenkin väärässä.





Vuonna 1940 tutkijat Sheldon ja Eleanor Glueck aloittivat kuuluisan tutkimuksensa

rikollisista ja ei-rikollisista pojista. He saivat selville, kuinka tietyt varhaislapsuuden tekijät saavat lapsissa aikaan antisosiaalista ja väkivaltaista käyttäytymistä. He osoittivat, että ensimmäiset rikollisuuden merkit näkyvät niinkin varhain kuin kolmen vuoden iässä ¿ kauan ennen kuin lapset ovat olleet alttiita kodin ulkopuolisille vaikutuksille.



Glueckit näyttivät, että vanhemmilla, jotka eivät onnistu hoitamaan lapsiaan rauhallisesti, hellästi ja kärsivällisesti, vaan turvautuvat ruumiilliseen kuritukseen, on taipumusta tuottaa aggressiivisia ja hyökkääviä lapsia. Mitä vakavampi ja varhaisempi kaltoinkohtelu, sitä huonompi lopputulos.



Glueckit saivat myös selville, että alhaisin antisosiaalisen käyttäytymisen esiintyvyys oli

aina yhteydessä lapsiin, jotka oli kasvatettu imeväisiästä asti huomioivissa, tukea antavissa, väkivallattomissa ja ruumiillista kuritusta käyttämättömissä perheissä.



Viesti kaikille vanhemmille, jotka haluavat olla näkemättä lastaan koskaan putkassa tai

vankilassa, on tässä yksinkertainen: ohjaa hellävaroen ja kärsivällisesti ¿ äläkä ikinä lyö.



http://www.nospank.net/pt-finn.pdf

Mutta jotkut vanhemmat varmaankin kysyvät: ¿Kuinka voi väittää olevansa vastuullinen vanhempi, jos ei ota kiinni liikenteen sekaan juoksevaa lasta ja anna kunnon korvapuustia niin, että hän muistaa varoitukset katujen vaarallisuudesta?¿



Itse asiassa ruumiillinen kuritus saa lapset voimakkaan emotionaalisen hämmennyksen valtaan, minkä takia heidän on vaikea oppia läksyjä, joita aikuiset kertovat yrittävänsä opettaa. Niin sanotun korvapuustin antaminen ei vähennä aikuisen vihaa eikä se paranna lapsen käyttäytymistä.



Selkäsaunaa antavilla aikuisilla on taipumusta tulla vihaisemmiksi; selkäsaunan saaneilla lapsilla on taipumusta käyttäytyä huonommin. Ja ruumiillisen kurituksen kielteiset vaikutukset lapseen voivat olla pitkäkestoisia tai pysyviä.



Se ei opeta lapselle, että autot ja rekat ovat vaarallisia. Se opettaa heille, että aikuiset, joista he ovat riippuvaisia, ovat vaarallisia.

¿Itsesäätelyn kehitys, jota kutsumme omaksitunnoksi, on tuloksensa sopivista lasten vuorovaikutuksista hoivaajiensa kanssa. Lasten kokema rakkaus ja arvostus edistävät omantunnon kehitystä, kun taas ruumiillisen kurituksen aiheuttamat pelon ja tuskan kokemukset häiritsevät tätä kehitystä. Lasten ruumiillisen kurituksen on loputtava, jos yhteiskunnastamme on tuleva omantunnon ja itsesäätelyn ohjaama eikä niiden vastakohtien hallitsema."



H. Patrick Stern, M.D., avustava pediatrian professori, Psykatria ja behavioraalinen pediatria, University of Arkansas for Medical Sciences



¿Tuskan ja epämukavuuden aiheuttaminen, miten vähäinen tahansa, ei ole toivottava menetelmä kommunikoitaessa lasten kanssa."



Yhdysvaltain lääketieteellinen yhdistys (American Medical Association),

Edustajainhuone, 1985



¿Orjamainen kuri saa aikaan orjamaisen luonteen... Heidän lyömisensä, ja kaikki muunlainen orjamainen ja ruumiillinen kuritus, ei ole sopiva menetelmä niiden kasvatuksessa, joista haluaisimme viisaita, hyviä ja kekseliäitä ihmisiä."



John Locke, 1632-1704, " Muutamia mietteitä kasvatuksesta," 1692



" Älä toru oppilasta pikaistuneena, koska se sekä tylsistyttää hänen älyänsä että lannistaa hänen uutteruuttaan, vaan nuhtele häntä hellästi, mikä saa hänet sekä halukkaaksi korjaamaan virheensä että iloiseksi jatkamaan rakastaen ja toivoen oppimista...



Anna mestarin sanoa: ' Tässä teet oikein.' Sillä minä vakuutan, ettei ole sellaista hiomakiveä loistavan älyn teroittamiseksi ja oppimisen rakkauden kannustamiseksi kuin tunnustus...



Mielestäni lapsen kasvattamisessa sivistyneeksi rakkaus on sopivampi kuin pelko, hellävaraisuus parempi kuin hakkaaminen."



Roger Ascham, kuningatar Elisabeth I:n opettaja, koulumestari, Englanti, julkaistu noin vuonna 1568



¿Lapsia tulisi johdattaa kunniallisiin käytäntöihin kannustuksen ja järkeilyn avulla, ei missään nimessä iskuilla ja huonolla kohtelulla."



Plutarkhos, n. 46-120 jKr, ¿Lasten kasvatus¿ Vol. I, Moralia, Kreikka



¿Se on inhottavaa ja orjamaista kohtelua... Lasten lyömisen seurauksena on toistuvasti tuska ja pelko, joista ei ole ole miellyttävää puhua, ja jotka ovat todennäköisesti myöhemmin lähteenä häpeälle, häpeälle, joka halvaannuttaa ja masentaa mieltä ja johtaa lapsen karttamaan ja inhoamaan päivänvaloa...



En viivy pitempään tässä aiheessa. Me tiedämme siitä jo tarpeeksi."



Quintilianus, n. 35-95 jKr, Institutio oratoria, Rooma

Tietysti armeijassa hyvin kätevää, koska siellä kai tänäkin päivänä kasvatetaan nimenomaan tottelemaan.

Anteeksi, mutta tuntuu siltä, että sinä et nimenomaan kestä ajatusta siitä ettei lapsi sinua tottelisi. Päämäärällä tai tavoitteella ei siis ole itseisarvoa, vain tottelulla.

Kaikilla meillä on varmasti ihanteemme, mutta enpä ole koskaan ajatellut tottelemisen olevan kenelläkään noin suurena tavoitteena. Itse mieluummin kasvattaisin lapseni tahtomaan, ajattelemaan ja kyseenalaistamaan. Näin hänen ei tarvitse tulla alistetuksi eikä hänen tarvitse tuntea syyllisyyttä siitä, että hän ottaa ohjat omiin käsiinsä.

Minä ajattelisin, että kun opettaa lasta ajattelemaan itse, hän voi oppia suojelemaan itseään. Minä en ole aina häntä vartioimassa, joten en voi kasvattaa lasta ehdottomasti minusta riippuvaiseksi pikku tottelijaksi.

Ymmärtääkseni sokeahko totteleminen ei pitäisi enää kouluissakaan olla ideaalina. Tietysti voi olla kovin vaikeampaa, jos kunnioitus ei olekaan ulkokultaista ja mykkää, vaan lapsi myös kyseenalaistaa asioita. Siinä kysytään ammattitaitoa.

Mitä tulee tuohon Dobsoniin, niin joskus olen tosiaan kuullut, että vanhempien on pitänyt kauankin etsiä löytääkseen asiantuntijan, joka on täysin omien mielipiteiden kanssa samansuuntainen. Minulle hän on toki tuntematon suuruus. Vaihtoehtoisia mielipiteitä kasvatuksesta ja lapsen kehityksestä voivat esittää esim. Miller, Stern, Bowlby, Sinkkonen, Green, Dolto, Carlson, Crittenden...

Mutta he toki eivät ole LASTENLÄÄKÄREITÄ, vaan heillä on pääsääntöisesti vähän toisenlainen koulutus. Se, mistä lähtien lastenlääkärin ammattitaito on erityisesti valmistanut kehityksen ja kasvatuksen alalla lausuntojen antamiseen, jäänee toistaiseksi hämäryyksiin.

Melko suuri osa tietysti kannattaa nippaisuja ja muita läimäyksiä, joten etköhän vielä jonkun muunkin gurun löydä, joka kertoo, että kuinka monen sekunnin jälkeen vasta alkaa kipu esim. lapsella muuttaa neurobiologista kehitystä. Ja kuinka usein sitten niskasta saa puristaa.

Luokanvalvojani, joka oli sattumoisin pedofiili (erityisesti kuulemma pieniin poikiin mieltynyt) kertoi, miten hänen kasvatustavoitteet vakavasti ottaneet vanhemmat aina pitivät huolta siitä, etteivät ruumiilliset rangaistukset jättäneet jälkeä. He mm. laittoivat eteen tyynyn ja vasta sitten aiheuttivat lyhytkestoista kipua. Voi tietysti olla, etteivät he saaneet syntiä hänestä pois, vaan olisi pitänyt vielä vähän lisää rangaista. Tätä nykyä entinen opettajani on pedofiilien taivaassa, hän kuulemma hirttäytyi vankilassa ollessaan.

Faith_:

Pääasia minulla ei ollut lelujen kerääminen, vaan vanhemman tottelemisen oppiminen.

Itse en ole koskaan ajatellut, että lasta kasvattamalla heijastaisin omaa huonoa itsetuntoani, koska itseisarvoni ei ole lapseni käytöksestä kiinni.

2) Koska rakastan sinua niin paljon, minun täytyy opettaa sinua tottelemaan minua. Tämä on ainut tapa, jolla voin pitää sinusta huolta ja suojella sinua asioilta, jotka voivat vahingoittaa sinua.

Meidän mielestämme on tärkeää, että lapsi oppii tottelemaan ja arvostamaan auktoriteetteja. Tämä ei ole tietenkään jokaisen perheen arvovalinta, ja sen kyllä lapsistakin näkee (opettajat varmaan näkevät eniten...)

luin ihan vain alkupään.



Omalla nyt 3-v:lla on ollut viimeisen vuoden ajan testausta, kuka meillä on pomo, eli uhmaikää ;)

Tuttuni sanoi, että pieni tukistus tai sormille näpäytys on silloin tällöin paikallaan, jos mikään muu ei auta, mutta ei selkäsaunat (huh, niitä en edes haluaisi ajatella!).

Niinpä testasin pieniä tukistuksia huonoon käyttäytymiseen, ja mitä seurasi: uhman kasvua, lisää vastaanhangottelua ja tinttailua.



En itsekään pitänyt seurauksesta enkä kyllä tukistamisestakaan (sitäkin halusin kokeilla kun tuntui, ettei MIKÄÄN tehoa), joten kokeilin sitten pelkästään jäähyä. Ensin varoitus, sitten jos ei tottele, niin jäähylle 3:ksi minuutiksi (ikää 3v) miettimään syytä, miksi sinne joutui ja mitä teki vä' ärin. Kyllä oli aluksi vastaanhangottelua siinäkin! Jäähyn alettua sanoin syyn, miksi sinne joutuu, jäähyn loputtua uudelleen ja vielä anteeksipyynnöt päälle, jos oli aihetta pyytää joltakulta. Ja lopuksi isot halit, sitten jatkettiin taas " siitä mihin jäätiin" ja usein poika ihan toisena ihmisenä.

Jäähylle menoista ei saa luistaa yhtään, sillä lapsi hoksaa heti, että ahaa, silloin tällöin voin tehdä jotakin ankä aina saa varoitusta tai joudu jäähylle. Ekoina päivinä jäähyllä oltiin tod usein, nyt riittää usein pelkkä varoitus.

Kokeile ainakin :)

Hyvä Annika, jaksoit kirjoittaa paljon asiaa ja perusteluja, olen samaa mieltä kanssasi.

ne, jotka antavat sen luunapin eivät muuta mielipidettään ja ne jotka eivät anna eivät myöskään muuta. Haukutaan vaan toisia puolin ja toisin, huhhhuh. Varmasti " luunapin antajia" kismittää entisestään se että 4-vuotiaalle annettu luunappi rinnastetaan 8-kuisen pahoinpitelyyn eivätkä he jaksa edes sen vertaa lukea mitä tänne kirjotellaan. Toisaalta ne jotka eivät tukista tms vetävät pinnat siitä kun selitetään että jos lasta ei tukista, hänestä tulee kaupungin kauhu, mummojen hakkaaja.



Kukaan ei vielä kommenoinut siihen mun " eurooppalaisiin lapsiin" , jotka varmasti rakastavat vanhempiaan ihan siinä kuin suomalaisetkin.

Kent luetko arkemmin viestejä. Kyllä varmasti on hyötyä monellekin tietää miten haitallisesti ja nujertavasti fyysinen kuritus lapsiin vaikuttaa, pienikin kuritus. Siitä on tehty paljon tutkimuksia.



Viimeiset puheenvuorot, varsinkin Annikan73,toivottavasti kannustavat vanhempia olemaan rauhallisempia ja pyrkimään rakentavampaan tapaan kasvattaa lapsiaan



Moni on myös täällä sanonut että tukkapöllyt + muut vast. keinot vaan lisäsivät lapsen aggressiivisuutta.



Jos lasta rangaistaan fyysisesti, niinkuin joissain euroopan maissa enemmänkin voi lapsi rakastaa vanhempaana, mutta silti olla vihainen ja katkera ja traumaattinen. Päällimäisenä lapsella on usein kysymys miksi vanhemmit olivat välillä niin julmia/ilkeitä. Suhteen ei siis tarvitse olla joko rakastaa tai ei.