Lue keskustelun säännöt.
MIKSI olet ollut jo vuosia sinkku?
24.08.2016 |
Älä vastaa, ettei ole sopivaa löytynyt tai et ole tavannut miestä, joka sinulle kelpaisi...
Käännä katseesi itseesi: mikä SINUSSA ja ajatuksissasi on sellaista, ettei sopivaa ole löytynyt?
Kysymys ei ole syyllistävä, en sano, että sinussa mitään vikaa on. Sinussa on vain jokin ominaispiirre, joka ei kutsu parisuhdetta etsivää miestä luokseen. Mikä se on?
Kommentit (142)
Vierailija kirjoitti:
Alku on aina vaikea enkä meinaa kiinnostua, sitten kiinnostun liikaa ja miehen kiinnostus taas lopahtaakin kun olenkin yhtäkkiä niin hellyydenkipeä. Jos taas oma kiinnostus on vahvempaa alussa, jossain vaiheessa huomaan, että hän ei ollutkaan yhtään sitä mitä alussa ajattelin. Kuvittelen aina jotenkin miehen mullistavan maailmani ja tekevän minut ikuisesti onnelliseksi.. Todellisuudessa tarvitsen hyvin paljon omaa aikaa ja samalla en taas siedä yhtään erossa olemista. Olen erittäin epävakaa persoona, joka ei tiedä itsekään mitä haluaa ja samalla haluaa ihan mahdottomuuksia
Sama täällä!
Tulee paha olo, kun toinen lähtee, mutta sitten, kun saa olla yksin, niin ei yhtään kaipaa toisen seuraa.
Itselläni on vielä vaaleanpunaiset prinsessa-kuvitelmat, millaisen parisuhteen tulisi olla, vaikka tiedän ettei kenenkään suhteet ole täydellisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska haluan jotain muutakin puolisoltani ja elämältäni kuin sen perinteisen naisen määräämän talon jossa olen vain talkkari.
Mä olin sinkku 24-vuotiaaksi asti, kunnes löysin tarpeeksi hyvän miehen. Oli ehdottomasti oikea ratkaisu odottaa tarpeeksi hyvää, loppuelämän sijoitus.
Takana yksi pitkä avioliitto ja yksi vuosien seurustelu. Kohta kaksi vuotta sinkkuna. Olen tapaillut miehiä tällä ajalla (4kpl) ja seksiä ollut heistä kahden kanssa. Nyt en tapaile ketään. Minua sanotaan kauniiksi, vartalo on kunnossa , hauska, fiksu, miellyttävä olemus. Jutut ei etene, kun se jokin puuttuu miesten mielestä. Itsekään en ole saanut yhdenkään kanssa fiilistä menee jalat alta. Erittäin mukavaa on ollut jutella, käydä liikkumassa, elokuvissa, syömässä jne. Mutta tunne ei kehity sen kummemmmaksi kuin tyttökavereitten kanssa. Miehet pyytävät minua kahville, kaverit yrittää järkätä sokkotreffejä. Minua ei nyt vaan innosta. Tavallaan suojelen itseänikin pettymyksiltä, sillä ainahan tapaamisiin satsaa jotain odotuksia. En enää, kun en jaksa tapailla.
N30 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alku on aina vaikea enkä meinaa kiinnostua, sitten kiinnostun liikaa ja miehen kiinnostus taas lopahtaakin kun olenkin yhtäkkiä niin hellyydenkipeä. Jos taas oma kiinnostus on vahvempaa alussa, jossain vaiheessa huomaan, että hän ei ollutkaan yhtään sitä mitä alussa ajattelin. Kuvittelen aina jotenkin miehen mullistavan maailmani ja tekevän minut ikuisesti onnelliseksi.. Todellisuudessa tarvitsen hyvin paljon omaa aikaa ja samalla en taas siedä yhtään erossa olemista. Olen erittäin epävakaa persoona, joka ei tiedä itsekään mitä haluaa ja samalla haluaa ihan mahdottomuuksia
Sama täällä!
Tulee paha olo, kun toinen lähtee, mutta sitten, kun saa olla yksin, niin ei yhtään kaipaa toisen seuraa.
Itselläni on vielä vaaleanpunaiset prinsessa-kuvitelmat, millaisen parisuhteen tulisi olla, vaikka tiedän ettei kenenkään suhteet ole täydellisiä.
Hienoa, että on muitakin samanlaisia kuin itse olen. Juuri tuo, että itse kun alkaa kiinnostua,miehet katoaa. Ja sitten on itse olettanut miehen olevan enemmän kuin se onkaan. Mun on kyllä syytä olla yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tylsä luonne, mun kanssa ei heitetä läppää, en osaa yhtään sellaista juttelua jota esim. aamulypsäjät hölisee joka aamu monta tuntia. Yhtä tylsät ihmiset voi pitää mua ihan mukavana eikä siinä mitään, kyllä mulle toinen tylsimys välttää.
En ole itsevarma enkä työelämässä menestynyt. En myöskään pysty kuvittelemaan että muuttaisin miehen luo asumaan tai että alkaisin perustaa perhettä lähivuosina, enkä toisaalta halua etäsuhdettakaan liian kaukana asuvan kanssa.
Viime vuosien aikana olen tavannut kaksi miestä jotka olisivat halunneet suhteen kanssani. Molemmat ärsyttivät minua liikaa. En edes ole erityisen helposti ärtyvä mutta en jaksa tyyppejä jotka tuntuu täysin perässävedettäviltä.
Luottamus rakentuu niin hitaasti, että vaikea tutustua eikä miehet jaksa odotella.
En myöskään ole kovin kaunis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kiinnosta ihmisten genitaalit millään tasolla. Eikä myöskään kiinnosta rakastaa ketään. Rakastan itseäni ja parasta seksikin on itsensä kanssa.
Vedän kilttinä ihmisenä puoleeni psykopaatteja ja narsisteja. On parempi olla yksin kuin joutua kärsimään. Kaksi "hullua" miestä oli minulle tarpeeksi. Miehet ovat aina olleet kiinnostuneita minusta, koska olen kai monella tavalla unelmakumppani. Olen mukava, huolehtivainen, lapsirakas jne., ulkoisesti viehättävä hoikka nainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Syy: seurustelin narsistin kanssa --> Erosin --> En pysty luottamaan enään yhteenkään mieheen.
Sanon silti, ettei ole sopivaa löytänyt tai ole tavannut oma ikäistä miestä livenä johon edes voisi tutustua. Syy on minusta aika yksinkertainen. Asun keskellä ei mitään, käyn pikasesti harrastelemassa lähimmällä kylällä jossa harrastusporukka on suurimmaksi osaksi joko paljon nuorempaa tai vanhempaa, joten luonnollisesti tulee puhuttua vanhemmille miehille mutta en halua 10/20 vuotta vanhempaa poikaystävää. Sinkkuja täällä tuskin on montaa tai jos on niin on todella pieni mahdollisuus törmätä.
Toki tuntemattomalle voin vaikuttaa ärsyttävältä, mutta miksi sitten vanhemmat ihmiset niin naiset kuin miehetkin tulee minulle juttelemaan, kehumaan kuinka erillainen olen positiivisessa mielessä ja että pitäisi löytää se mies mulle, etten jää yksin? Sitten pitkiä elämänohjeita kumppanin hakemiseen, mikä tosin minusta on vähän turhaa kun tiedän kutakuinkin mitä haluan.
Minulla on myös yksi miespuolinen nettituttu ja tuskin se useampaa vuotta minunkanssa huvikseen kirjottelee. Onkelmani taitaa vain olla siinä, että haluan tutustua mieheen kunnolla ennen kuin päätetään ollaanko kavereita vai tuttuja vai aletaanko seurustelemaan, mutta kuka nyt nykyaikana moista haluaa kun pitää saada kaikki nyt heti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen aina ollut sellainen päällepäin hyvin kiltti, myöntyväinen ja aina iloinen koska tapanani on ollut kätkeä kaikki paha olo sisälleni. Olen jo lapsena oppinut siihen ettei negatiivisia tunteita saa kokea saati näyttää. Olen siis aina ajatellut etten kelpaa omana itsenäni vaan minun täytyy jatkuvasti näytellä "ansaitakseni" ihmisiä elämääni. Kun pääsen läheisimpiin väleihin miesten kanssa, he kuitenkin huomaavat kuinka paljon vihaa kannan sisälläni, silloin käy ilmi epävarmuuteni ja ajoittainen katkeruus ja passiivisaggressiivisuus. Se pelästyttää miehet.
Tällä hetkellä teen töitä itseni kanssa. Pyrkimyksenä on opetella olemaan oma itsensä ja lopettaa tunteiden patoaminen nykyisessä mittakaavassa. Kun olen sinut itseni kanssa uskon että löydän miehenkin joku kaunis päivä :)
Noin minullakin. Olen pohtinut ongelmiani jo kymmeniä vuosia. Lapsuuden kokemuksista saa maksaa kalliin hinnan.
En halua haistella vieraan ihmisen kusen, paskan ja pierunhajuja. Hyi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä elämänvaiheessa haluaisin löytää lähinnä kaverisuhteen, en sen kummemmin seurustella, enkä haluaisi muuttaa yhteen. Eikö tässä ole jo tarpeeksi syitä. 😯
Kun katson ympärilleni ja näen parisuhteessa eläviä ongelmineen, ei mieleeni tule pienintäkään kateutta. ✌
Vierailija kirjoitti:
Kun katson ympärilleni ja näen parisuhteessa eläviä ongelmineen, ei mieleeni tule pienintäkään kateutta. ✌
Tämä ja en jaksaisi stressata koko aikaa lapsista ja kuunnella murrosikäisten joutavaa narinaa maailman perseisyydestä.
On tää kyllä niin sairas maailma nykyään, että en tänne halua lapsia tehdä. Sehän nokitaan elävältä jos ala-asteella.
On vaikea löytää miestä, joka jakaisi kanssani arvoni. Minulle on tärkeää uskollisuus, toisen tukeminen, täysi luottamus, rehellisyys, inhoan kaikenlaisia ihmissuhdepelejä. Esimerkiksi pettäminen on sellainen juttu, että se ei vaan käy. Itse en voisi pettää kumppaniani missään olosuhteissa ja vaadin uskollisuutta myös minua kohtaan.
Hämmästyneenä olen seurannut erästäkin perhettä, jossa mies on pettänyt vaimoaan jo pari vuosikymmentä. Nainen tietää ainakin osasta miehen naisista. Jotenkin siinäkin on parisuhteen irvikuva. Rahaa kyllä on ja kulissit muutenkin erinomaisessa kunnossa.
Olen:
-175 pitkä, eli monen naisen mielestä liian lyhyt
-en ole erityisemmin komea
-olen hyvin laiha mieheksi, joka on myös miinusta monelle
-olen nörtti, niin työssä kuin vapaa-ajalla
-olen ujo ja hiljainen
Jos noista pääsee ohi, niin olen vielä:
-tarkka rahoistani
-suhteellisen nirso
-konflikteja välttävä
-alkoholia satunnaisesti nauttiva
-kotona viihtyvä
Pitää varmaan pyrkiä muuttumaan rankasti jotta naiset minusta kiinnostuisivat.
Olen aina ollut sellainen päällepäin hyvin kiltti, myöntyväinen ja aina iloinen koska tapanani on ollut kätkeä kaikki paha olo sisälleni. Olen jo lapsena oppinut siihen ettei negatiivisia tunteita saa kokea saati näyttää. Olen siis aina ajatellut etten kelpaa omana itsenäni vaan minun täytyy jatkuvasti näytellä "ansaitakseni" ihmisiä elämääni. Kun pääsen läheisimpiin väleihin miesten kanssa, he kuitenkin huomaavat kuinka paljon vihaa kannan sisälläni, silloin käy ilmi epävarmuuteni ja ajoittainen katkeruus ja passiivisaggressiivisuus. Se pelästyttää miehet.
Tällä hetkellä teen töitä itseni kanssa. Pyrkimyksenä on opetella olemaan oma itsensä ja lopettaa tunteiden patoaminen nykyisessä mittakaavassa. Kun olen sinut itseni kanssa uskon että löydän miehenkin joku kaunis päivä :)