Mitä tuntemillenne koulukiusatuille kuuluu nykyään?

Seitsemän tapausta tulee heti mieleen omasta ikäluokasta. Kolme on/oli alkoholi- ja huumeongelmaisia (yksi niistä kuollut jo), yksi tehnyt itsemurhan, yksi joutui mielisairaalaan enkä tiedä, miten sen jälkeen on elämä vienyt ja kaksi viettää normaalia lapsiperhearkea ja käy töissä, puhuvat välillä kokemuksistaan mutta ovat päässeet niistä yli.

Mulla menee hyvin, kiitos. Olen edelleen läski, mutta mulla on ihana perhe ja koti. Onneksi ei nykyään tarvii olla tekemisissä niitten pösilöjen kanssa...

Yksi kiusattu on nykyään mediassa töissä, en nyt halua nimeä mainita. Mutta hyvin sillä menee.

Toinen asuu tällä paikakkunnalla ja sillä petti mielenterveys. Peruskoulun jälkeen hakeutui muualle. Oli sekaantunut päihteisiin pahemman kaavan mukaan, ja sitten kohdannut höyrypääuskovaisia jotka olivat hänestä pirua pois ajaneet. Aika heikossa kunnossa on kaveri, vaikkei ole enää moneen vuoteen päihteisiin koskenut. Mut ei se juurikaan ulos liiku kämpästään.

Teki itsarin.

Minä olin kiusattu. Olen nyt arvostetussa asemassa työ elämässä ja hyvin seurallinen ja aktiivinen muutenkin. Mutta! En voi täysin luottaa kehenkään, joudun pakottamaan itseni hyväksymään että ihmisten tuijotus ja kohteliaisuudet eivät sisällä vittuilua. Tervehdin kyllä entisiä kiusaajiani jos vastaan kävelevät, mutta tunnenko esim sympatiaa siitä että pahimman kiusaajani lapsi kuoli? Oikeastaan en, karma iskee takaisin. Huomaan että asenteeni on kohentunut. Huomaan lähiympäristössäni jos joku vaikuttaa siltä että häntä kiusataan. Olen aina heikomman asialla. Joudun tekemään pään sisällä hirveän paljon työtä että pysyn järjissäni. Joka päivä on toipumispäivä.

Muutama on niin sanotusti normaaleja työssäkäyviä perheellisiä. Yhdellä suuria mielenterveydellisiä ongelmia. Yksi työtön sinkku.

Kiusaajilla ei kyllä sen paremmin mene. Yksi rikollinen ja moniongelmainen, yksi nuorena lapsen saanut yh, yksi peräkamarin pojaksi jäänyt taksikuski. Muutama kortistosta makaava ikityötön.

Työelämässä, mutta ei missään kovapalkkaisessa duunissa. Eivät ole härskejä, päällekäyviä, toisia polkevia ja päälle sylkeviä tyyppejä.

Vierailija kirjoitti:

Minä olin kiusattu. Olen nyt arvostetussa asemassa työ elämässä ja hyvin seurallinen ja aktiivinen muutenkin. Mutta! En voi täysin luottaa kehenkään, joudun pakottamaan itseni hyväksymään että ihmisten tuijotus ja kohteliaisuudet eivät sisällä vittuilua. Tervehdin kyllä entisiä kiusaajiani jos vastaan kävelevät, mutta tunnenko esim sympatiaa siitä että pahimman kiusaajani lapsi kuoli? Oikeastaan en, karma iskee takaisin. Huomaan että asenteeni on kohentunut. Huomaan lähiympäristössäni jos joku vaikuttaa siltä että häntä kiusataan. Olen aina heikomman asialla. Joudun tekemään pään sisällä hirveän paljon työtä että pysyn järjissäni. Joka päivä on toipumispäivä.

Tiesikö tämä lapsi vanhempansa kiusaajataustasta?

Minua kiusattiin koko ala- ja yläaste. Opiskelin akateemisen loppututkinnon ja olen ollut oman alani sekä asiantuntija- että nykyisin esimiestehtävissä. Mitään mt-, päihde- tms ongelmia ei ole koskaan ollut. Heti kun kiusaaminen loppui, lukiossa, ja sain olla rauhassa, kaikki ongelmat olivat ohi. En niitä ole sen jälkeen muistellut.

Asiaa on helpottanut että olen introvertti erakkoluonne, enkä ole koskaan kaivannut ihmisten seuraa tai hyväksyntää. Olen valinnut myös omasta tahdostani "vanhapiikuuden", koska en vaan jaksaisi ketään ihmistä jatkuvasti arjessani. Tykkään olla yksin.

Minä. Ei edelleenkään ystäviä, kävin terapiassa ja psykologilla, edelleen masentunut ja ahdistunut, työtön kun en enää jaksanut töissä... Ei kummoisesti mene.

Yksi menestyy, kauppiksessa ja hankkinut laajan verkoston. Kiusaaminen kesti koko ala-asteen jonka jälkeen paikkakunta vaihtui ja kiusaajat jäivät. Kyseinen ihminen ollut aina voimakastahtoinen, päämäärätietoinen ja mielipiteistään varma, eivätkä kiusaajat onneksi saaneet häntä lannistettua.

Toinen on itsetunto- ja päihdeongelmainen, henkisesti epävakaa.

Ai mitäkö mulle kuuluu?

Olen masentunut, mulla on ahdistuneisuutta ja saan paniikkikohtauksia. En luota muihin ihmisiin ja en ole pystynyt suorittamaan viimeisimpiä opintoja loppuun. Töitä en uskalla hakea. Kavereita mulla ei ole yhtään, ei edes hyvän päivän tuttuja.

Mulla menee hyvin, kiitos. Koulukiusatut on luusereita jos ne ei pääse  ikinä yli siitä kiusaamisestaan. Voi voi, yhyy.

En pidä yhteyttä menneisyyteni ihmisiin enkä kiusaajiin. En kanna kaunaa kenellekään. Koittakaahan selvitä elämästä, paskemminkin voisi teillä mennä.

Minä. Työkyvyttömyyseläkkeellä, perheellinen, lemmikkejä. Alkoholista hain nuorena helpotusta, ollut absolutisti jo vuosikaudet.

Sisulla selviää.

Onnellisia ja varakkaita molemmat. Hyvissä duunissa ja vaikuttaa elävän hyvää elämää.

Vierailija kirjoitti:

Mulla menee hyvin, kiitos. Koulukiusatut on luusereita jos ne ei pääse  ikinä yli siitä kiusaamisestaan. Voi voi, yhyy.

En pidä yhteyttä menneisyyteni ihmisiin enkä kiusaajiin. En kanna kaunaa kenellekään. Koittakaahan selvitä elämästä, paskemminkin voisi teillä mennä.

Taidatpa kuitenkin jotain kantaa, ivallisesta asenteestasi päätellen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla menee hyvin, kiitos. Koulukiusatut on luusereita jos ne ei pääse  ikinä yli siitä kiusaamisestaan. Voi voi, yhyy.

En pidä yhteyttä menneisyyteni ihmisiin enkä kiusaajiin. En kanna kaunaa kenellekään. Koittakaahan selvitä elämästä, paskemminkin voisi teillä mennä.

Taidatpa kuitenkin jotain kantaa, ivallisesta asenteestasi päätellen.

Jos hiukan onkin ivaa, se on varmaan ymmärrettävää? T: ohis

Siskoni sisuuntui siitä kiusaamisesta. Hänelle sanottiin koko ajan, että on surkea eikä pärjää elämässä ja vois tappaa itsensä ja turha edes haaveilla et pääsis johonki kouluun (lukihäiriö josta kiusattiin noin). Totesi, että no sehän nähdään. Nyt hän on opettaja ja vetää koulussaan kiusaamisen vastaista kampanjaa ja on just se ope, jota itse olisi kaivannut avuksi. Puuttuu kaikkeen kiusaamiseen jonka saa tietoonsa hyvin tehokkaasti. On naimisissa ja odottaa kolmatta lastaan tällä hetkellä.

LOL! Joo, tottakai olen ivallinen. Koulukiusaaminen ei ole mikään trauma tai tragedia. Mua ärsyttää nössöt, jotka sanoo että "Elämäni on pilalla, koska mua kiusattiin ala-asteella, olen työtön ja masentunut vieläkin 50-vuotiaana!!!" Vittu mitä pullamössöporukkaa.

Mikäs minä oon tuomitsemaan, mulla tosiaan menee hyvin ja siitä on kiittäminen vain itseäni. En ikinä alentuis siihen, että valittaisin jostain kouluaikojen kiusaamis-jutusta. Lopettakaa se säälin hakeminen...

Olin koko kouluajan hyljeksitty. Nyt olen esimiesasemassa monen ihmisen pomona. Olen myös onnellinen suurperheen äiti. En siedä minkäänlaista kiusaamista, enkä halveksuntaa työssäni ja kohtelen kaikkia tasapuolisesti.

Mulla on hyvä opiskelupaikka yliopistossa, mutta opinnot on viivästyneet paljon, koska olen kärsinyt muun muassa voimakkaasta ahdituksesta, masennuksesta ja syömishäiriöistä. Tällä hetkellä vointi ok, ja tavoitteena valmistuminen lähitulevaisuudessa. Yksityiselämässä menee oikein hyvin, mulla on ihana ja pitkäaikainen avopuoliso ja lemmikkielämiä sekä harrastuksia, joissa menestyn. Olen melko sisäänpäin kääntynyt ja varautunut vieraampien ihmisten seurassa, mutta kuitenkin aina empaattinen, kohtelias ja ystävällinen.