Mitä tuntemillenne koulukiusatuille kuuluu nykyään?

Vierailija kirjoitti:

Ai mitäkö mulle kuuluu?

Olen masentunut, mulla on ahdistuneisuutta ja saan paniikkikohtauksia. En luota muihin ihmisiin ja en ole pystynyt suorittamaan viimeisimpiä opintoja loppuun. Töitä en uskalla hakea. Kavereita mulla ei ole yhtään, ei edes hyvän päivän tuttuja.

Ei lisättävää.

Yksi on perheellinen perhepäivänhoitaja ja toinen perheellinen kondiittori. Yksi opiskeli viestintää yliopistossa ja melkoisen vaativissa hommissa ja yhdestä tuli lääkäri. Kiusaajista yksi miespuolinen on tietääkseni nuorisotyönohjaaja ja kaksi naispuolista sellaisia, että kuppi maistuu ja suhtet vaihtuu, ei koulutusta. Nämä naiset oli sellaisia ns. koviksia, jotka kiusasi kaikkia. Yrittivät minuakin kiusata, mutta satuin olemana hyvä ystävävä heidän arvostaman ystävän kanssa, joten olin ikään kuin "koskematon" mutta jotain mulkoiluja oli ja huutelua jos olin kaupungilla niin, että tämä heidän suosima kaveri ei ollut mukana. Minusta tuli psykologi.

Vierailija kirjoitti:

Yksi on perheellinen perhepäivänhoitaja ja toinen perheellinen kondiittori. Yksi opiskeli viestintää yliopistossa ja melkoisen vaativissa hommissa ja yhdestä tuli lääkäri. Kiusaajista yksi miespuolinen on tietääkseni nuorisotyönohjaaja ja kaksi naispuolista sellaisia, että kuppi maistuu ja suhtet vaihtuu, ei koulutusta. Nämä naiset oli sellaisia ns. koviksia, jotka kiusasi kaikkia. Yrittivät minuakin kiusata, mutta satuin olemana hyvä ystävävä heidän arvostaman ystävän kanssa, joten olin ikään kuin "koskematon" mutta jotain mulkoiluja oli ja huutelua jos olin kaupungilla niin, että tämä heidän suosima kaveri ei ollut mukana. Minusta tuli psykologi.

Mitä mieltä psykologina olet kiusaajista?

Olin kiusattuna käytännössä koko kouluajan. Minun on vaikea saada ystäviä aikuisenakaan ja kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta joten töissäkin on vaikeaa.

Mutta minulla on oma perhe ja lapsi, tilanne josta en edes uskaltanut haaveilla. Kiusattuna koko elämä ja tulevaisuus tuntui mustalta. Mitä kauemmaksi kouluvuodet jää sitä paremmin mulla menee. Kiusatuksi joutuminen synnyttää vihaa jota ei pidä kääntää itseensä, se ruma ja pahuus on kiusaajissa.

En ole kiusattu enkä kiusaaja mutta pikkukaupungissa lapsuuden viettänyt ja tiedän kyllä suurimman osan meidän luokan kiusattuja ja kiusaajien tilanteesta, seurasin tilannetta läheltä

Pahiten kiusattu on mun naapuri ja sillä menee hyvin. Me ollaan kavereita, yritin puolustaa parhaani mukaan häntä koulussakin (oli naapuriluokalla ja minun luokkalaiseni kiusasivat koska oli köyhästä perheestä/isänsä tappoi itsensä/äitinsä alkoholisti). Eipä siitä puolustamisesta ollut apua niin että kiusaaminen olisi loppunut mutta on sanonut jälkeenpäin että henkisesti auttoi jaksamaan. On nykyään poliisi ja elää onnellista perhe-elämää.

Kiusaajia oli useita, olivat sellainen ärsyttävä bitch-lauma. Yksi näistä asuu samassa kaupungissa ja on työtön muutaman lapsen yh, kännipäissään on muutaman kerran itkeskellyt ja pyydellyt anteeksi kuulema jos ovat törmänneet jossain. Yksi porukasta on matkaoppaana milloin missäkin, vissiin tyytyväinen elämäänsä.

Minulla menee periaatteessa ihan ok: on perhe, tutkinto ja ok työpaikka, ja pääosin nautin elämästäni. Mutta en pysty luottamaan ihmisiin enkä luomaan läheisempiä ihmissuhteita, sillä lapsena se luottamus meni niin täysin. Oman perheen ulkopuolella olen aika yksinäinen susi. Olen myös alisuoriutuja, koska lapsena opin välttämään huomion herättämistä.

Nanao kirjoitti:

Minä. Ei edelleenkään ystäviä, kävin terapiassa ja psykologilla, edelleen masentunut ja ahdistunut, työtön kun en enää jaksanut töissä... Ei kummoisesti mene.

Menneisyys meillä jokaisella on. Se ei kuitenkaan ole elinkautinen vankila. Sinulla on lupa olla. Tule pikku hiljaa ulos. Omaan tahtiin. Uskalla rohkaistu. Rohkaise itse itseäsi. Kiitä ja ymmärrä itse itseäsi. Anna itse itsellesi lupa. Hanki positiivisia asioita, sitten ne ovat turvasi ja kokeile epämukavuusalueitasi. Ole utelias. Sinulla on elämä. Joka päivä voit aloittaa uudelleen. Joka hetki. Olet hieno ja olet arvokas.

Sairastui. Raskaita vuosia välissä. Nyt 25 vuotta jälkikäteen elämänilo on löytynyt uudestaan. Elää yksin tuettuna.

Yksi tuntemani poika teki itsemurhan. Itse sairastuin masennukseen, toistuvia masennuskausia kohta kolmekymmentä vuotta, työkyvytön. En pystynyt opiskelemaan loppuun, vaikka menestyinkin hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Minua kiusattiin koko ala- ja yläaste. Opiskelin akateemisen loppututkinnon ja olen ollut oman alani sekä asiantuntija- että nykyisin esimiestehtävissä. Mitään mt-, päihde- tms ongelmia ei ole koskaan ollut. Heti kun kiusaaminen loppui, lukiossa, ja sain olla rauhassa, kaikki ongelmat olivat ohi. En niitä ole sen jälkeen muistellut.

Asiaa on helpottanut että olen introvertti erakkoluonne, enkä ole koskaan kaivannut ihmisten seuraa tai hyväksyntää. Olen valinnut myös omasta tahdostani "vanhapiikuuden", koska en vaan jaksaisi ketään ihmistä jatkuvasti arjessani. Tykkään olla yksin.

Sama tarina. Paitsi että itselläni on vaimo ja lapsia. Kai ne kiusaajat jatkavat wt-elämäänsä kotipaikkakunnallaan. Itse asun Espoossa perheeni kanssa. Lukiossa alkoi elämä.

Hänellä on kaksi lasta, kahden eri miehen kanssa ja on yksinhuoltaja. Asuu vuokralla, ei omista oikeastaan yhtään mitään. Työttömänä ollut useita vuosia, joskus työkkärin kautta ollut joskus jossain koulutuksissa, mutta ne eivät ole työlistäneet. Melko vainoharhainen, yksinäinen, eikä kaverisuhteita ole paljoa. Löysi elämäänsä "jeesuksen" ja on tällä hetkellä onnellinen tai ainakin sanoo niin.

up