Lue keskustelun säännöt.
APUA! Miten eroon lähes pakkomielteisestä suuntautumisesta ihmiseen?
Auttakaa
21.08.2016 |
Pahoittelen jo näin alkuun sekavaa tekstiä, mutta tarvitsen tilanteeseen apua ja palstallahan on ollut kummallisempiakin tapauksia ja niihinkin on saatu apua, joten päätin yrittää.
Taustatietoina se, että olen pian 17-vuotias tyttö ja pakkomielteen/fiksaation kohde (Anteeksi, en tiedä oikeaa termiä tälle asialle.) on minua n.4v vanhempi nainen. Näitä fiksaation/pakkomielteen kohteita on ollut siitä lähtien, kun olin 7v ja eräs kesti muutamia vuosia. Tiedän, ettei tämä ihastumistakaan voi olla, sillä en ole kiinnostunut samasta sukupuolesta. Tämä pakkomielle ihmiseen kehittyy salakavalasti, niin pikkuhiljaa etten itse sitä pysty tajuamaan sitä, ennen kuin on "liian myöhäistä". En ole varma, mikä tämän pakkomielteen laukaisee, mutta pakkomielteen kohteita on kerralla vain 1, kunnes saan seuraavan kohteen.
Ns. oireet:
-Innostun ihan hirveästi, kun kysyinen henkilö laittaa viestiä, se pelastaa päivän.
-Tulen hirveän apaattiseksi, jopa itkuiseksi, jos hän ei pariin päivään vastaa viesteihini, vaikka tiedän, että hän olisi pystynyt niihin vastaamaan. Nyt minusta tuntuu, että hän välttelee minua.
-Minun on pakko katsoa kyseisen henkilön ig-kuvia ja muita kuvia kokoajan. Haluaisin myös puhua hänestä jonkun kanssa, mutten voi sillä se tietysti vaikuttaisi oudolta.
-En kuitenkaan tunne häntä kohtaan seksuaalista vetovoimaa, enkä näin ollen kiihotu hänestä tai muuta vastaavaa.
-Haluaisin olla häneen yhteydessä joka päivä, että laittelisimme viestejä niin kuin kaverit yleensäkin. En halua, että hän katkaisisi välit kanssani tai kaveruus loppuisi. Ahdistun, jos hän vastaa viesteihini tylysti tai ei vastaa niinkuin hän on kesän aikana tehnytkin kiireisiin vedoten. (Olen yrittänyt pysyä hillittynä ja normaalina ja osin onnistunutkin.)
-Ajattelen häntä miltei kokoajan, en vain voi sille mitään. Haaveilen, kelaan yhteisiä tilanteita päässäni ja mietin miten tämänkin olisi voinut tehdä toisin. Onnellisin olin, kun kaveruutemme ns. kukoisti ja haluaisin palata tähän hetkeen. Ajattelen näitä asioita aamuin, päivisin ja illoin. Se on erittäin häiritsevää.
-Olen myös mustasukkainenkin, jos hän kommentoi muille esim. suukkohymiön, mietin miksei meidän kaveruus voisi olla samalla tasolla.
-En vain millään haluaisi päästää tästä ihmisestä irti, vaan haluaisin, että olisimme kavereita.
-Minulla on ollut tällainen fiksaatio/pakkomielle myös n.60v naisopettajaani, mutta pääsin siitä yli, kun tuli tämä uusi "kohde." Naisopettajaa ennen oli alakoulun viisikymppinen miesopettaja. Oireet ovat kutakuinkin samat kuin tässä tilanteessa.
Tiedän, että tämä ei ole normaalia, mutta olen sentään myöntänyt tämän ongelman itselleni. Olisin todella kiitollinen, jos saisin vertaistukea/nimen tälle ongelmalle/apua miten päästä tästä eroon. Tämä ongelma vaivaa ja häiritsee minua ja tiedostan, ettei tämä voi näin jatkua, koska tästä on vain hallaa minulle. Haluan todella päästä tästä eroon.
Kommentit (74)
Mutta onko se normaalia tuntea niin kovaa pettymystä, jos toinen ei laitakkaan viestiä tai viestittele niin paljon kuin ennen? Tai niin kovaa iloa, kun saakin viestiä? Tiedän, ettei kyse ole ihastumisesta. Mitä mun pitäis tehdä tän henkilön kannsa, antaa jutun hiipua vai yrittää jatkaa?
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua pelottaa hakea ammattiapua, tämäkin palsta on ainoa, missä tästä kerroin, koska tämä ongelma tavallaan hävettää. En ole kertonut siitä kenellekään, paitsi nyt tänne.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Mutta onko se normaalia tuntea niin kovaa pettymystä, jos toinen ei laitakkaan viestiä tai viestittele niin paljon kuin ennen? Tai niin kovaa iloa, kun saakin viestiä? Tiedän, ettei kyse ole ihastumisesta. Mitä mun pitäis tehdä tän henkilön kannsa, antaa jutun hiipua vai yrittää jatkaa?
-ap
Anna hiipua ja minimoi yhteydenpitosi kaverisi kanssa. Hae kirjastosta kirjoja jotka käsittelee aihetta ehkä niistä on sulle apua.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa miettiä onko tässä ihmisessä jotain sellaista, joka tahtoisit itse olla?
Onko näillä ihmisillä joihin kiinnyt jotain sellaisia ominaisuuksia (tai sellainen elämäntilanne) jonka tahtoisit itsellesi?
-Ei oikeastaan. Luulen, että se johtuu siitä, että he ovat olleet kiinnostuneita elämästäni.
-Ap
Minustakin tuo kuulostaa ihastumiselta. Se on sellaista viatonta päiväunta, josta ei kannattaisi liikaa ottaa pulttia. Ajan myötä kiinnostus voisi kehittyä seksuaaliseksi, jos vastapuoli näyttäisi myös tunteensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noihin lesbojuttuihin sanon sen verran, ettei tällaisen perusteella kannata kuvitella että ap olisi lesbo. Jos ei halua nuolla/kyhnyttää toisen naisen alapäätä, niin ehkäpä ei ole lesbo. On ihan normaalia, varsinkin nuorena, tuntea ihastuksen kaltaisia tunteita samaa sukupuolta olevia kohtaan, varsinkin itseä vähän vanhempiin tai sellaisiin joita ihailee. Rakkautta, ihastumista yms. myönteisiä tunteita on hyvin erilaisia ja vain pieni osa näistä tunteista liittyy mitenkään seksuaalisuuteen. On täysin normaalia, että joku samaa sukupuolta oleva herättää ihania tunteita ja hänen kanssaan haluaa viettää aikaa. Ap mainitsi myös, että aiemmin oli vastaavia tunteita 6-kymppistä naisopettajaa kohtaan ja sitä ennen miesopettajaa kohtaan.
Eli sinänsä nuo tunteet on aika normaaleja, niitä on kaikilla. Niiden voimakkuus ja niihin jumiutuminen on vain vähän poikkeavaa. Myös se on huono asia, jos oma mieliala riippuu kovasti toisen ihmisen tekemisistä tai tekemättä jättämisistä, koska silloin ihminen ei itse pysty kontrolloimaan omaa mielialaansa vaan kontrolli on ulkopuolella (eli tällä toisella ihmisellä, vaikkea tämä ole siitä tietoinen).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä näkisin tuon ihastumisena eikä pakkomielteenä. Seksuaalisuutesi on vielä kehittymässä ja vaikka ehkä torjut ajatuksen, et välttämättä ole heteroseksuaalinen. Noin se minullakin alkoi, viattomana kiintymisenä naisiin ilman seksuaalisia ajatuksia. T. Ex hetero, nykyään viidettä vuotta naisen kanssa parisuhteessa.
Voitko kertoa lisää, että miten sitten huomasit olevasi lesbo etkä hetero?
-ap
Nuorena siis oli vastaavaa kiintymystä naisiin mitä en osannut selittää. Seksuaalista kiinnostusta ei ollut silloin naisiin. Menin miehen kanssa naimisiin ja saimme lapsia. Tunsin että jotain puuttuu ja en ole kokonainen itseni. Kiintyminen naisiin jatkui ja ollessani lähempänä kolmekymmentä tuli sitten mukaan ne seksuaalisetkin tunteet. Erosin miehestäni, tapasin nykyisen vaimoni ja myönsin itselleni, etten ole hetero koskaan ollutkaan. Nyt olen onnellinen ja enemmän oma itseni kuin olen koskaan ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Noihin lesbojuttuihin sanon sen verran, ettei tällaisen perusteella kannata kuvitella että ap olisi lesbo. Jos ei halua nuolla/kyhnyttää toisen naisen alapäätä, niin ehkäpä ei ole lesbo. On ihan normaalia, varsinkin nuorena, tuntea ihastuksen kaltaisia tunteita samaa sukupuolta olevia kohtaan, varsinkin itseä vähän vanhempiin tai sellaisiin joita ihailee. Rakkautta, ihastumista yms. myönteisiä tunteita on hyvin erilaisia ja vain pieni osa näistä tunteista liittyy mitenkään seksuaalisuuteen. On täysin normaalia, että joku samaa sukupuolta oleva herättää ihania tunteita ja hänen kanssaan haluaa viettää aikaa. Ap mainitsi myös, että aiemmin oli vastaavia tunteita 6-kymppistä naisopettajaa kohtaan ja sitä ennen miesopettajaa kohtaan.
Eli sinänsä nuo tunteet on aika normaaleja, niitä on kaikilla. Niiden voimakkuus ja niihin jumiutuminen on vain vähän poikkeavaa. Myös se on huono asia, jos oma mieliala riippuu kovasti toisen ihmisen tekemisistä tai tekemättä jättämisistä, koska silloin ihminen ei itse pysty kontrolloimaan omaa mielialaansa vaan kontrolli on ulkopuolella (eli tällä toisella ihmisellä, vaikkea tämä ole siitä tietoinen).
En todellakaan ole ihastunut, enkä voisi kuvitellakaan mitään sellaista hänen kanssaan.
Haluan tähän väliin kiittää teitä kaikkia, jotka ovat vastanneet! Teistä on ollut apua.
Sitä vain mietin, että olisiko mahdollista päästä eroon jumiutumisesta ja voimakkuudesta jotenkin muuten, kuin ammattiavun kautta? Olen ujo hakemaan sellaista
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi olla ihan ikään liittyvää juttua mun mielestä, ainakin osittain, sellaista teini-iän epävarmuutta ja epävakautta. Ainakin mulla itselläni oli teininä tuon kaltaisia (tosin lievempiä kuin ap:lla) "ihastumisia", mutta nykyään (23v) ei ole enää moneen vuoteen ollut mitään.
Vierailija kirjoitti:
Voi olla ihan ikään liittyvää juttua mun mielestä, ainakin osittain, sellaista teini-iän epävarmuutta ja epävakautta. Ainakin mulla itselläni oli teininä tuon kaltaisia (tosin lievempiä kuin ap:lla) "ihastumisia", mutta nykyään (23v) ei ole enää moneen vuoteen ollut mitään.
No ei minun kavereillakaan ole ollut varmastikaan monella tuolllaista, että olisi juuttunut johonkin ihmiseen tai siitä olisi tullut pakkomielle.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisiko jollakin vinkkiä, että voiko tästä päästä eteenpäin ilman ammattiapua ja, jos voi niin miten?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on tuollainen ap:n kaltainen itseäni vähän vanhempi kaveri ja koen hänet hyvin rasittavana. Ei olla samalla aaltopituudella ja haluaisin pysytellä vaan etäisenä kaverina/hyvän päivän tuttuna, mutta tämä kaverini luulee olevansa tyyliin paras kaverini. Toisaalta koen sääliä häntä kohtaan, ettei hän taida olla sosiaalisesti kovin taitava, kun ei tajua milloin joku haluaa olla parempi kaveri ja milloin jäädä tuttavatasolle.
Voisiko ap sinulla olla jotain tällaista taustalla? Jos ylitulkitset kohteidesi arkipäiväistä ystävällisyyttä ja näin ollen oletat heidän olevan heti tosiystäviäsi?
Vierailija kirjoitti:
Mulla on tuollainen ap:n kaltainen itseäni vähän vanhempi kaveri ja koen hänet hyvin rasittavana. Ei olla samalla aaltopituudella ja haluaisin pysytellä vaan etäisenä kaverina/hyvän päivän tuttuna, mutta tämä kaverini luulee olevansa tyyliin paras kaverini. Toisaalta koen sääliä häntä kohtaan, ettei hän taida olla sosiaalisesti kovin taitava, kun ei tajua milloin joku haluaa olla parempi kaveri ja milloin jäädä tuttavatasolle.
Voisiko ap sinulla olla jotain tällaista taustalla? Jos ylitulkitset kohteidesi arkipäiväistä ystävällisyyttä ja näin ollen oletat heidän olevan heti tosiystäviäsi?
Hmm... Ennen kuin sain tämän uuden kohteen, olimme kyllä jo silloin kavereita. (Ja nytkin kai?) En kyllä osaa sanoa ylianalysoinko muutenkin elämässä tilanteita. En haluaisi olla ihan parasparas kaveri, mutta jonkun asteinen kaveri kuitenkin, en vain tiedä haluaako hän olla minun kaveri.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on tuollainen ap:n kaltainen itseäni vähän vanhempi kaveri ja koen hänet hyvin rasittavana. Ei olla samalla aaltopituudella ja haluaisin pysytellä vaan etäisenä kaverina/hyvän päivän tuttuna, mutta tämä kaverini luulee olevansa tyyliin paras kaverini. Toisaalta koen sääliä häntä kohtaan, ettei hän taida olla sosiaalisesti kovin taitava, kun ei tajua milloin joku haluaa olla parempi kaveri ja milloin jäädä tuttavatasolle.
Voisiko ap sinulla olla jotain tällaista taustalla? Jos ylitulkitset kohteidesi arkipäiväistä ystävällisyyttä ja näin ollen oletat heidän olevan heti tosiystäviäsi?
Hmm... Ennen kuin sain tämän uuden kohteen, olimme kyllä jo silloin kavereita. (Ja nytkin kai?) En kyllä osaa sanoa ylianalysoinko muutenkin elämässä tilanteita. En haluaisi olla ihan parasparas kaveri, mutta jonkun asteinen kaveri kuitenkin, en vain tiedä haluaako hän olla minun kaveri.
-ap
On hyvin hankala sanoa toiselle suoraan, jos ei halua olla ihan niin hyvä kaveri kuin toinen haluaisi. Ainakin itse olen niin kiltti ihminen, etten kehtaa pahoittaa toisen mieltä.
Mutta jos kohdekaverisi ei ole se joka ottaa yhteyttä tai hän vastailee hitaahkosti, se saattaa tarkoittaa että olette eri mieltä yhteydenpitovälistä ja kaveruussuhteenne laadusta.
T. Tuo jota lainasit
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on tuollainen ap:n kaltainen itseäni vähän vanhempi kaveri ja koen hänet hyvin rasittavana. Ei olla samalla aaltopituudella ja haluaisin pysytellä vaan etäisenä kaverina/hyvän päivän tuttuna, mutta tämä kaverini luulee olevansa tyyliin paras kaverini. Toisaalta koen sääliä häntä kohtaan, ettei hän taida olla sosiaalisesti kovin taitava, kun ei tajua milloin joku haluaa olla parempi kaveri ja milloin jäädä tuttavatasolle.
Voisiko ap sinulla olla jotain tällaista taustalla? Jos ylitulkitset kohteidesi arkipäiväistä ystävällisyyttä ja näin ollen oletat heidän olevan heti tosiystäviäsi?
Hmm... Ennen kuin sain tämän uuden kohteen, olimme kyllä jo silloin kavereita. (Ja nytkin kai?) En kyllä osaa sanoa ylianalysoinko muutenkin elämässä tilanteita. En haluaisi olla ihan parasparas kaveri, mutta jonkun asteinen kaveri kuitenkin, en vain tiedä haluaako hän olla minun kaveri.
-ap
On hyvin hankala sanoa toiselle suoraan, jos ei halua olla ihan niin hyvä kaveri kuin toinen haluaisi. Ainakin itse olen niin kiltti ihminen, etten kehtaa pahoittaa toisen mieltä.
Mutta jos kohdekaverisi ei ole se joka ottaa yhteyttä tai hän vastailee hitaahkosti, se saattaa tarkoittaa että olette eri mieltä yhteydenpitovälistä ja kaveruussuhteenne laadusta.
T. Tuo jota lainasit
No totta tuokin, mutta se vaan on hankalaa päästää irti. Pitää yrittää kuitenkin. Olisiko sinulla mitään vinkkiä miten?
-ap
En ole aiemmin tähän vastannut, mutta ymmärrän jokaikisen viestisi täysin ap. Olen itse kärsinyt samasta niin kauan kuin vain muistan.
Nykyinen tilanteeni on se, että oma henkilöni on muodostunut erittäin tärkeäksi oikeasti (vrt aiemmin ihannoin mielikuvaa) elämässäni ja koen meidän olevan aidosti läheisiä. Yhteydenotot ja asiat joita olemme tehneet tapahtuvat useimmiten myös hänen aloitteestaan. Olen todella tarkka siitä, etten itse käyttäydy liian takertuvasti tai ahdistele toista.
Itselläni on vain se tilanne nyt, että vaikka tiedän tarvitsevani todennäköisesti ammattilasen apua päästäkseni tästä eroon, niin tällä hetkellä en vain jaksa/halua siihen ryhtyä. Vaikka tilanne on äärimmäisen kuluttava itseni kannalta, on kyseisen ihmisen seura minulle selkeästi tärkeä voimavara arjessa, enkä tavallaan uskalla luopua siitä juuri nyt.
Mutta jos sinulla vain on mahdollisuus niin suosittelen hakemaan apua, sillä vain siten voit saada omat ajatuksesi taas keveiksi ja pystyt keskittymään oikeasti kiinnostaviin asioihin elämässä. Ja usko minua, tiedän mistä puhun ja vaikka tällainen taipumus on omassa elämässä äärimmäisen raskasta, pidän kuitenkin näitä persoonallisuushäiriöhuuteluita melko liioiteltuina. En tiedä oliko tästä apua, mutta tsemppiä sinulle mitä ikinä päätätkin tehdä asialle!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa miettiä onko tässä ihmisessä jotain sellaista, joka tahtoisit itse olla?
Onko näillä ihmisillä joihin kiinnyt jotain sellaisia ominaisuuksia (tai sellainen elämäntilanne) jonka tahtoisit itsellesi?
-Ei oikeastaan. Luulen, että se johtuu siitä, että he ovat olleet kiinnostuneita elämästäni.
-Ap
Sehän on toisaalta ihanaa, että kiinnityt ihmiseen, joka on kiinnostunut sinusta tai ainakin joskus osoittanut kiinnostusta. Liian moni ihminen jumittuu juuri niihin, jotka eivät ole kiinnostuneita hänestä.
Siis pakkomielle ei ole hyvästä, mutta sinänsä terve piirre suuntautua kohti sinusta kiinnostunutta ihmistä.
Hei haloo! Kyllä nyt ihminen tietää onko hän ihastunut vai ei.