Lue keskustelun säännöt.
APUA! Miten eroon lähes pakkomielteisestä suuntautumisesta ihmiseen?
Auttakaa
21.08.2016 |
Pahoittelen jo näin alkuun sekavaa tekstiä, mutta tarvitsen tilanteeseen apua ja palstallahan on ollut kummallisempiakin tapauksia ja niihinkin on saatu apua, joten päätin yrittää.
Taustatietoina se, että olen pian 17-vuotias tyttö ja pakkomielteen/fiksaation kohde (Anteeksi, en tiedä oikeaa termiä tälle asialle.) on minua n.4v vanhempi nainen. Näitä fiksaation/pakkomielteen kohteita on ollut siitä lähtien, kun olin 7v ja eräs kesti muutamia vuosia. Tiedän, ettei tämä ihastumistakaan voi olla, sillä en ole kiinnostunut samasta sukupuolesta. Tämä pakkomielle ihmiseen kehittyy salakavalasti, niin pikkuhiljaa etten itse sitä pysty tajuamaan sitä, ennen kuin on "liian myöhäistä". En ole varma, mikä tämän pakkomielteen laukaisee, mutta pakkomielteen kohteita on kerralla vain 1, kunnes saan seuraavan kohteen.
Ns. oireet:
-Innostun ihan hirveästi, kun kysyinen henkilö laittaa viestiä, se pelastaa päivän.
-Tulen hirveän apaattiseksi, jopa itkuiseksi, jos hän ei pariin päivään vastaa viesteihini, vaikka tiedän, että hän olisi pystynyt niihin vastaamaan. Nyt minusta tuntuu, että hän välttelee minua.
-Minun on pakko katsoa kyseisen henkilön ig-kuvia ja muita kuvia kokoajan. Haluaisin myös puhua hänestä jonkun kanssa, mutten voi sillä se tietysti vaikuttaisi oudolta.
-En kuitenkaan tunne häntä kohtaan seksuaalista vetovoimaa, enkä näin ollen kiihotu hänestä tai muuta vastaavaa.
-Haluaisin olla häneen yhteydessä joka päivä, että laittelisimme viestejä niin kuin kaverit yleensäkin. En halua, että hän katkaisisi välit kanssani tai kaveruus loppuisi. Ahdistun, jos hän vastaa viesteihini tylysti tai ei vastaa niinkuin hän on kesän aikana tehnytkin kiireisiin vedoten. (Olen yrittänyt pysyä hillittynä ja normaalina ja osin onnistunutkin.)
-Ajattelen häntä miltei kokoajan, en vain voi sille mitään. Haaveilen, kelaan yhteisiä tilanteita päässäni ja mietin miten tämänkin olisi voinut tehdä toisin. Onnellisin olin, kun kaveruutemme ns. kukoisti ja haluaisin palata tähän hetkeen. Ajattelen näitä asioita aamuin, päivisin ja illoin. Se on erittäin häiritsevää.
-Olen myös mustasukkainenkin, jos hän kommentoi muille esim. suukkohymiön, mietin miksei meidän kaveruus voisi olla samalla tasolla.
-En vain millään haluaisi päästää tästä ihmisestä irti, vaan haluaisin, että olisimme kavereita.
-Minulla on ollut tällainen fiksaatio/pakkomielle myös n.60v naisopettajaani, mutta pääsin siitä yli, kun tuli tämä uusi "kohde." Naisopettajaa ennen oli alakoulun viisikymppinen miesopettaja. Oireet ovat kutakuinkin samat kuin tässä tilanteessa.
Tiedän, että tämä ei ole normaalia, mutta olen sentään myöntänyt tämän ongelman itselleni. Olisin todella kiitollinen, jos saisin vertaistukea/nimen tälle ongelmalle/apua miten päästä tästä eroon. Tämä ongelma vaivaa ja häiritsee minua ja tiedostan, ettei tämä voi näin jatkua, koska tästä on vain hallaa minulle. Haluan todella päästä tästä eroon.
Kommentit (74)
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan paljon tuosta sinun kertomuksesta. Lue erilaisista persoonallisuushäiriöstä. Ja oma äitisuhde ollut vaikea ja turvaton, haen sitä aikuista turvaa muualta.
Mikä persoonallisuushäiriö sinulla on? Millaista apua olet saanut ja onko toiminut? T.Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ammattiapua suosittelen hakemaan. Tuo ei ehdottomasti ole normaalia ja rajoittaa sinunkin elämääsi kovasti. Hakeudu ensin terveyskeskukseesi ja pyydä omalta lääkäriltä lähete psykiatrille.
Tietääkö joku voiko tästä parantua? Kannataisiko minun jättää hänet rauhaan, vaikka se tuntuukin vaikealta tämän ongelman takia? En kuitenkaan missään nimessä haluaisi häntä mitenkään satuttaa tai hänelle mitään pahaa.
-ap
Mulla on samaa ongelmaa, olen jo yli kolmekymppinen. Leimaannun yleensä minua vanhempiin ihmisiin, jotka käyttäytyvät ystävällisesti / ovat edes hetken verran kiinnostuneita elämästäni. En vain anna pakkomielteelle valtaa: en salkkaa facebookissa tms. Menevät jossain vaiheessa itsestään ohi.
Ja ongelmia lapsuuden kiintymyssuhteissa täälläkin.
Pakkomielle syntyy siitä, että olet jäänyt vaille jotakin, mahdollisesti suhteessasi omaan äitiisi, ja kuvittelet pakkomielteesi kohteen voivan täyttää sen puutoksen, joka omassa psyykessäsi on.
Tunnistan itsestäni saman asian, vaikka olen jo 50-vuotias nainen, mutta minun tunteeni kohdistuvat miehiin eli ongelma on isäsuhteessa. Olen yrittänyt selvittää, mitä oikein olen vailla, mutta en ole oikein edistynyt. Välillä tunteideni kohteet olivat fiktiivisiä, kirjojen ja elokuvien hahmoja, ja se tuntui paljon helpommalta, mutta nyt kaipaan taas yhtä oikeaa ihmistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on samaa ongelmaa, olen jo yli kolmekymppinen. Leimaannun yleensä minua vanhempiin ihmisiin, jotka käyttäytyvät ystävällisesti / ovat edes hetken verran kiinnostuneita elämästäni. En vain anna pakkomielteelle valtaa: en salkkaa facebookissa tms. Menevät jossain vaiheessa itsestään ohi.
Ja ongelmia lapsuuden kiintymyssuhteissa täälläkin.
Eli siis minun kannattaisi vaan antaa kaverisuhteen hiipua, ellei hän itse ota yhteyttä? Kyllä pystyisin tähänkin, mutta se tuntuu vaan niin vaikealta antaa ihmisen hiipua pois elämästä, enkä haluaisi sitä tehdä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on samaa ongelmaa, olen jo yli kolmekymppinen. Leimaannun yleensä minua vanhempiin ihmisiin, jotka käyttäytyvät ystävällisesti / ovat edes hetken verran kiinnostuneita elämästäni. En vain anna pakkomielteelle valtaa: en salkkaa facebookissa tms. Menevät jossain vaiheessa itsestään ohi.
Ja ongelmia lapsuuden kiintymyssuhteissa täälläkin.Eli siis minun kannattaisi vaan antaa kaverisuhteen hiipua, ellei hän itse ota yhteyttä? Kyllä pystyisin tähänkin, mutta se tuntuu vaan niin vaikealta antaa ihmisen hiipua pois elämästä, enkä haluaisi sitä tehdä
En tiedä mitä sinun kannattaisi tehdä. Pohtia varmaan miksi takerrut näihin ihmisiin.
Itse näen, että elämäni on helpompaa kun en roiku muissa ihmisissä, eivätkä hekään varmaan saa tuollaisista oudoista ihmissuhteesta mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei, en halua kannustaa riippuvuutta tms. enkä olla mitenkään yltiöpositiivinen, mutta tekee kuitenkin mieli sanoa, että on jotenkin ihanaakin, että joku (vaikka mistä lähtökohdista ja tarpeista) kiinnostuu toisesta ihmisestä. Välillä tuntuu, että olemme yhdentekeviä toisillemme, korkeintaan omista lähisukulaisista ollaan kiinnostuneita eikä niistäkään aina kuin väkisin. Ihmiset hylkää toisensa ja haluavat olla omissa oloissaan.
Olisinpa minäkin joskus jollekin "erityinen" ja tärkeä.
nimim. vaikea lapsuus itse kullakin... :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on samaa ongelmaa, olen jo yli kolmekymppinen. Leimaannun yleensä minua vanhempiin ihmisiin, jotka käyttäytyvät ystävällisesti / ovat edes hetken verran kiinnostuneita elämästäni. En vain anna pakkomielteelle valtaa: en salkkaa facebookissa tms. Menevät jossain vaiheessa itsestään ohi.
Ja ongelmia lapsuuden kiintymyssuhteissa täälläkin.Eli siis minun kannattaisi vaan antaa kaverisuhteen hiipua, ellei hän itse ota yhteyttä? Kyllä pystyisin tähänkin, mutta se tuntuu vaan niin vaikealta antaa ihmisen hiipua pois elämästä, enkä haluaisi sitä tehdä
En tiedä mitä sinun kannattaisi tehdä. Pohtia varmaan miksi takerrut näihin ihmisiin.
Itse näen, että elämäni on helpompaa kun en roiku muissa ihmisissä, eivätkä hekään varmaan saa tuollaisista oudoista ihmissuhteesta mitään.
Olen pohtinut: Äiti jätti minut isän vastuulle, kun olin vauva ja hävisi elämästämme. Isä on ollut ihan ok, huolehtinut perustarpeista yms. muttei ole koskaan sanonut, että rakastaisi minua tai ole halaillut tai muuta vastaavaa.
Siksi, kun joku kiinnostuu elämästäni edes hetken verran, tulen onnelliseksi. Sen kaikki pakkomielteen kohteet ovat tehneet, olleet kiinnostuneita minusta ja osoittaneet välittävänsä minusta. Etten ole heille vain yhdentekevä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Epävakaan persoonallisuushäiriön piirteiltä kuulostaa. Minulla on suvussa yksi joka harrastaa tällaista, hetken aikaa joku on hänelle maailman paras ja upein, mutta se menee ohi. Silloin sama ihminen taas on hänen mielestään maailman paskin ja suurin kusipää... Sukulaisella on siis em. diagnoosi. Et maininnut tuleeko sinulle fiksaatiovaiheen jälkeen tuollainen hylkimisvaihe? Joka tapauksessa on hienoa että tiedostat tämän taipumuksesi ja yrität hillitä sitä. Ehdottomasti kannattaa hakea apua jos siltä tuntuu!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä on jo hyviä vastauksia, mutta lisään vielä. Ilmeisesti ette ole niin läheisiä, että tuntisit hänet todella. Kyseessä on vähän samanlainen juttu kuin nuoruuden ihastukset joihinkin julkkiksiin tai johonkin suosittuun koulukaveriin, jota ei varsinaisesti edes tunne.
Tietyllä tavalla kyse on samanlaisesta "ihastumisesta". Tärkeää on huomata tässä se, että oikeasti et ole "ihastunut" itse henkilöön vaan MIELIKUVAAN hänestä. Eli kyseinen ihminen edustaa sinulle jotakin muuta. Ehkä haaveilet myös kyseisestä ihmisestä sillä tavalla, että kuvittelet olevasi hänen kanssaan erilaisissa tilanteissa ja ajattelet teitä kahta läheisimpinä ystävinä kuin todella olette?
Voi olla, että kannattaisi jutella asiasta psykologin kanssa. Tuo ei ole ihan tervettä, mutta se ei myöskään ole sillä tavalla epänormaalia, etteikö ammatti-ihmiset törmäisi useinkin tällaisiin pakkomielteisiin.
Huono juttu on se, että mitä enemmän kyseistä ihmistä ajattelet, sitä vaikeampi pakkomielteestä on päästä eroon. Aivoihin muodostuu eräänlaisia yhteyksiä, joten mitä enemmän ajattelet jotakin asiaa, niin sitä todennäköisemmin se tulee jatkuvasti mieleen vaikka myöhemmin haluaisit lakata ajattelemasta sitä.
Etäisyyden ottaminen kyseiseen ihmiseen ei välttämättä ole paras ratkaisu, mutta kannattaa lakata katselemasta hänen kuviaan ja seuraamasta häntä somessa. Varmasti en voi sanoa, mutta joskus auttaa se, että näkee toista ihan livenä ja näkee hänet realistisena. Jos näet häntä harvoin ja lähinnä netissä, niin todennäköisesti näet hänet ihanteellisesti tietynlaisena mielikuvana, jonka kaltainen hän ei välttämättä olekaan.
Enemmän kuin mitään muuta, haluaisin päästä tästä ongelmasta eroon. Olla normaali ja kiintyä ihmisiin normaalisti ilman tällaisia pakkomielteitä. Olen tiedostanut jo että jotain pitäisi tehdä, mutta nyt kun joku sanoi sen, niin alkoi itkettää. Tiedän, että tämä ongelmani ei ole oikein myöskään pakkomielteitä kohtaan, että se on sairasta. En haluaisi olla tällainen ns. "sairas". Mainittakoon kuitenkin, että minulla on muut kaverisuhteet normaaleja, jossa kiintymys ja kaikki yms. on normaalia, eikä heidän kanssa tule mitään oireita tai muuta mitä kuvailin, mutta sitten on tämä ainoa pakkomielle. Ja se kohdistuu aina aikuisiin ja vanhempiin ihmisiin, kun itse luen itseni vielä lapseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Epävakaan persoonallisuushäiriön piirteiltä kuulostaa. Minulla on suvussa yksi joka harrastaa tällaista, hetken aikaa joku on hänelle maailman paras ja upein, mutta se menee ohi. Silloin sama ihminen taas on hänen mielestään maailman paskin ja suurin kusipää... Sukulaisella on siis em. diagnoosi. Et maininnut tuleeko sinulle fiksaatiovaiheen jälkeen tuollainen hylkimisvaihe? Joka tapauksessa on hienoa että tiedostat tämän taipumuksesi ja yrität hillitä sitä. Ehdottomasti kannattaa hakea apua jos siltä tuntuu!
Ei, ei tule hylkimisvaihetta, sitten ihmis-/kaverisude muuttuu normaaliksi, enkä enää ajattele häntä muuta kuin kaverina/opettajana.
-ap
Kappas, H:lle on kruununperijätär valmiina.
Vierailija kirjoitti:
Epävakaan persoonallisuushäiriön piirteiltä kuulostaa. Minulla on suvussa yksi joka harrastaa tällaista, hetken aikaa joku on hänelle maailman paras ja upein, mutta se menee ohi. Silloin sama ihminen taas on hänen mielestään maailman paskin ja suurin kusipää... Sukulaisella on siis em. diagnoosi. Et maininnut tuleeko sinulle fiksaatiovaiheen jälkeen tuollainen hylkimisvaihe? Joka tapauksessa on hienoa että tiedostat tämän taipumuksesi ja yrität hillitä sitä. Ehdottomasti kannattaa hakea apua jos siltä tuntuu!
Ei todellakaan vaikuta epävakaalta persoonallisuushäiriöltä tai muultakaan pers.häiriöltä. Miettikää nyt ihmiset vähän mitä kirjoitatte ja ottakaa selvää asioista muutenkin kuin googlettamalla.
Kävin lukemassa epävakaasta persoonallisuushäiriöstä ja tunnistan itsestäni samoja piirteitä, kuin tekstissä. Miten tästä eteenpäin ja voiko epävakaasta persoonallisuushäiriöstä parantua kokonaan?
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epävakaan persoonallisuushäiriön piirteiltä kuulostaa. Minulla on suvussa yksi joka harrastaa tällaista, hetken aikaa joku on hänelle maailman paras ja upein, mutta se menee ohi. Silloin sama ihminen taas on hänen mielestään maailman paskin ja suurin kusipää... Sukulaisella on siis em. diagnoosi. Et maininnut tuleeko sinulle fiksaatiovaiheen jälkeen tuollainen hylkimisvaihe? Joka tapauksessa on hienoa että tiedostat tämän taipumuksesi ja yrität hillitä sitä. Ehdottomasti kannattaa hakea apua jos siltä tuntuu!
Ei todellakaan vaikuta epävakaalta persoonallisuushäiriöltä tai muultakaan pers.häiriöltä. Miettikää nyt ihmiset vähän mitä kirjoitatte ja ottakaa selvää asioista muutenkin kuin googlettamalla.
Miltä tämä nyt sinun mielestäsi vaikuttaa? -ap
En tosin ajattele häntä upeimpana/parhaimpana vaan todlela kivana kaverina, josta haluan pitää kiinni, eikä siis tule hylkimisvaiheitta.
-ap
Tunnistan paljon tuosta sinun kertomuksesta. Lue erilaisista persoonallisuushäiriöstä. Ja oma äitisuhde ollut vaikea ja turvaton, haen sitä aikuista turvaa muualta.