Kerro kauheimmista juhlista, joissa o!et o!lut!

Työkaverin illanistujaiset. Puhui jo pari viikkoa etukäteen tarjoilusuunnitelmistaan, sillä halusi esitellä meille kotimaansa perinneruokia ja tuli luoneeksi jokseenkin suurieleisen mielikuvan intohimoisista ruokajuhlista (työskentelemme ravintola-alalla). Hävetti aivan sairaasti, kun paikan päällä selvisi että ruokaa oli todellisuudessa vain alkupalojen verran. Paikalle saapui vähemmän väkeä kuin oli odotettu, eli lopputulos olisi voinut olla vielä pahempi. Pöytään katettiin myös puoliksi juotu vissypullo ja pussi sipsiä. Erityisruokavalioita ei oltu huomioitu lainkaan, vaikka aluksi puhe oli.

Tuli oikeastaan vain todella paha mieli ja ahdisti koko vierailun ajan, ja se myötähäpeän määrä. Ensi kerralla jätän väliin.

Muistan yhdet kummalliset hautajaiset vuosien takaa. Olin silloin itse sellainen esiteini, ja lähdin mummon kanssa (hänen toiveesta) jonkun kaukaisen sukulaisen hautajaisiin.

Vainaja oli keski-ikäisenä epämääräisissä olosuhteissa kuollut nainen. Hänen alkoholisoitunut miehensä oli hautajaisissa ihan humalassa (eikä tainnut olla ainoa) ja vieraat juoruilivat näistä epämääräisistä olosuhteista.

Mielikuvani hautajaisista on, että kaikki oli jotenkin sekavaa eikä vainajaa muisteltu ollenkaan. Oli siellä kakkua ja kahvia ja mut esiteltiin joillekin tämän sukuhaaran sukulaisille, joista ajattelin jo sen ikäisenä, että en halua nähdä heitä toista kertaa.

Lisään vielä, että mulla kävi jotenkin vainajaa sääliksi kun hänen hautajaiset olivat niin kummalliset eikä mitenkään arvokkaat. Onneksi ei itse ollut näkemässä...

- 224

Häät juhannuspäivänä olivat aika jäätävät. Ruokaa oli paljon, mutta se ei ollut hyvää, sitä jäi paljon ihmisten lautasille. Kaikkein ikävintä oli se, että vieraista näki, että heitä otti päähän lähteä kesken juhannusjuhlien häihin. 75 prosenttia vieraista lähti heti kakun leikkaamisen jälkeen. Sen melkein näki miten korkkarit lensivät mökkikenkien tieltä jalasta, kun jengi astui hääpaikan ovesta ulos. 

Karaokehäät. Pitääkö sanoa enemmän? 

Kaikki hautajaiset. En vaan tajuu, miksei voida ilolla muistaa mukavia, ihania ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikeastaan kaikki selvinpäin pömötettävät pakkopullajuhlat. Enkä ole mikään kova juomari edes mutta jotenkin se "juhliminen" vaan ilman alkoholia on väkinäistä teeskentelyä

Tämä on minusta kyllä niin säälittävää. Ettei osata juhlia tai pitää hauskaa muuten kuin alkoholin voimalla.

Otetaanpa esimerkiksi vaikka rippijuhlat. Ohjelmassahan on yleensä kahvittelua/ruokailua ja sukulaisten kanssa seurustelemista. Mitä HAUSKAA siinä oikein on?

Tuparit, joihin kouluaikainen kaveri kutsui ihan puskista, kun ei moneen vuoteen oltu pidetty mitään yhteyttä ja olin ymmärtänyt, ettei halunnut olla kanssani tekemisissä. Oltiin oltu pikkutyttöinä aika läheisiäkin, mutta teininä erkaannuttiin eri porukoihin eikä sen jälkeen pidetty mitään yhteyttä käytännössä lainkaan. No jostain kumman syystä otin kutsun vastaan, onneksi setään avecin sai viedä...

Isäntäpariskunta (miestä en ollut tavannut lainkaan enkä tätä kaverianikaan aikoihin) kai jotain vaivaantunutta yritti parin lauseen verran soperrella, mutta mistään ei tuntunut löytyvän jutunaihetta, vaikka yritettiin kyllä mitä siltä vaivaannutukseltä pystyttiin... :D Tuntui että oltiin täysin eri maailmoista eikä onnistuttu löytään juuri mitään yhteistä, mikä alun perin varmaan olikin syynä sille että yhteydenpito tän lapsuudenkaverin kanssa loppui aikanaan. Minä ja seuralaiseni oltiin tietenkin myös ainoat, joilla ei ollut litrakaupalla omia juomia mukana ja vietettiinkin lähes koko ilta kahdestaan keittiön pöydän ääressä, kun muut (meitä ja yhtä tyttöä lukuunottamatta kaikki vieraat oli tietenkin kaverin miehen vieraspaikkakuntalaisia hevarikavereita) hankkiutuivat änkyräkänniin ja sekoilivat ympäri kämppää ja sotkivat vähintään mielenkiintoiseen kuntoon... ja muutamat heiveröisemmät näistä hevareista tais jo asiaankuuluvasti sammuakin lattialle noin seitsemän/kahdeksan aikaan illalla. 

Itse isäntäpari hävisi jossain vaiheessa makuuhuoneen puolelle aika äänekkäästi toistensa seurasta nauttimaan. Jokainen tuossa kämpässä vietetty minuutti tuntui kyllä tosi pitkältä ja olis todellakin pitänyt lähteä aiemmin!!! Kai jostain myötähäpeästä jäätiin sinne, vaikka mieli ei ois yhtään tehnyt, toisaalta mitä väliä kun ei oo mitään yhteyttä kyseiseen ihmiseen ollut enää pitkiin aikoihin tuolloin eikä nytkään...

Ja vieläkin ihmettelen, miksi ihmeessä minut pyysi sinne, se ei tänäkään päivänä käy järkeen :D ei ehkä halunnut et KAIKKI vieraat oman bestiksensä lisäksi olisvat miespuolisia hevareita??

Ps. mitään tarjoiluja ei todellakaan ollut (paitsi ne omat juomat), mutta jos se ois ollut ainut vaivaava seikka niin hyvin ois mennyt!

Vierailija kirjoitti:

Tuparit, joihin kouluaikainen kaveri kutsui ihan puskista, kun ei moneen vuoteen oltu pidetty mitään yhteyttä ja olin ymmärtänyt, ettei halunnut olla kanssani tekemisissä. Oltiin oltu pikkutyttöinä aika läheisiäkin, mutta teininä erkaannuttiin eri porukoihin eikä sen jälkeen pidetty mitään yhteyttä käytännössä lainkaan. No jostain kumman syystä otin kutsun vastaan, onneksi setään avecin sai viedä...

Isäntäpariskunta (miestä en ollut tavannut lainkaan enkä tätä kaverianikaan aikoihin) kai jotain vaivaantunutta yritti parin lauseen verran soperrella, mutta mistään ei tuntunut löytyvän jutunaihetta, vaikka yritettiin kyllä mitä siltä vaivaannutukseltä pystyttiin... :D Tuntui että oltiin täysin eri maailmoista eikä onnistuttu löytään juuri mitään yhteistä, mikä alun perin varmaan olikin syynä sille että yhteydenpito tän lapsuudenkaverin kanssa loppui aikanaan. Minä ja seuralaiseni oltiin tietenkin myös ainoat, joilla ei ollut litrakaupalla omia juomia mukana ja vietettiinkin lähes koko ilta kahdestaan keittiön pöydän ääressä, kun muut (meitä ja yhtä tyttöä lukuunottamatta kaikki vieraat oli tietenkin kaverin miehen vieraspaikkakuntalaisia hevarikavereita) hankkiutuivat änkyräkänniin ja sekoilivat ympäri kämppää ja sotkivat vähintään mielenkiintoiseen kuntoon... ja muutamat heiveröisemmät näistä hevareista tais jo asiaankuuluvasti sammuakin lattialle noin seitsemän/kahdeksan aikaan illalla. 

Itse isäntäpari hävisi jossain vaiheessa makuuhuoneen puolelle aika äänekkäästi toistensa seurasta nauttimaan. Jokainen tuossa kämpässä vietetty minuutti tuntui kyllä tosi pitkältä ja olis todellakin pitänyt lähteä aiemmin!!! Kai jostain myötähäpeästä jäätiin sinne, vaikka mieli ei ois yhtään tehnyt, toisaalta mitä väliä kun ei oo mitään yhteyttä kyseiseen ihmiseen ollut enää pitkiin aikoihin tuolloin eikä nytkään...

Ja vieläkin ihmettelen, miksi ihmeessä minut pyysi sinne, se ei tänäkään päivänä käy järkeen :D ei ehkä halunnut et KAIKKI vieraat oman bestiksensä lisäksi olisvat miespuolisia hevareita??

Ps. mitään tarjoiluja ei todellakaan ollut (paitsi ne omat juomat), mutta jos se ois ollut ainut vaivaava seikka niin hyvin ois mennyt!

Ja siis pakko lisätä, että hevareita vastaan mulla ei oo mitään jos joku kirjoituksesta saa sellaisen kuvan, oli vaan niin koomista meininkiä sillä kertaa kyseisiltä yksilöiltä........

Vierailija kirjoitti:

Kaikki hautajaiset. En vaan tajuu, miksei voida ilolla muistaa mukavia, ihania ihmisiä.

Kyllähän näin yleensä tehdäänkin; muistellaan ja pidetään mukavia puheita. Mutta katsos kun ihmiset ovat surullisia, koska he kaipaavat vainajaa ja yhteisiä kivoja menneitä hetkiä, joita ei enää tule.

Mitä et siis tajua? Sitä että joillakin pääsee itku tämän kaipauksen äärellä?

Vierailija kirjoitti:

Kaikki hautajaiset. En vaan tajuu, miksei voida ilolla muistaa mukavia, ihania ihmisiä.

Mitä et tajua? Sitä että ihmiset kaipaavat vainajaa ja surevat yhteisen ajan loppumista tai perheenjäsenten menetystä?

Ainahan hautajaisissa pidetään mukavia muistopuheita, mutta suru, kaipaus ja menetys ovat totta kai läsnä.

Olin viikko sitten järkyttävissä rippijuhlissa. Likka päsmäröi ja tiuski kirkon pihalla eikä suostunut ottamaan kukkia ja onnitteluja vastaan vaan komensi ja äksyili vieraille. Sama meno juhlapaikalla. Naama rutussa ilman kukkasia suostui lopulta yhteiskuviin murjottamaan. Sanaakaan ei keskustellut kanssamme, kuten ei isäntäväkikään. Ei alkumaljoja eikä MITÄÄN ohjelmaa.

entisen ystävän häät. morsian ja sulhanen parikymppisiä . kuitenkin vuosia tunteneet. ensin kirkkohäät , ylipainoisen ja ylimeikatun morsiamen rinnat tursusivat ulos ja ilmeili olkansa yli kavereille kesken papin puheen, tikunlaiha sulhanen näytti ahdistuneelta ( olisi ilm. tahtonut maistraattivihkimisen) ...

 ja  jatkot  olivatkin sitten PUBISSA, sisältäen karaokea ja kaljaa. jossain vaiheessa morsian hävisi vaatteiden vaihtoon ja karkasi samalla reissulla yökerhoon, soitti sulhaselle tietysti  asiasta mutta moni muu oli hämmentynyt eikä tiennyt yhtään, missä mentiin kun ensin lähti morsian "vaatteiden vaihtoon" ja sitten sulhanen "tupakalle " ja kumpikin katosi!

itse läksin siitä sitten jo kahdentoista maissa kotiin...olisin toki mielelläni mennyt mukaan yökerhoon, jos olisin tiennyt asiasta!

Vierailija kirjoitti:

Olin viikko sitten järkyttävissä rippijuhlissa. Likka päsmäröi ja tiuski kirkon pihalla eikä suostunut ottamaan kukkia ja onnitteluja vastaan vaan komensi ja äksyili vieraille. Sama meno juhlapaikalla. Naama rutussa ilman kukkasia suostui lopulta yhteiskuviin murjottamaan. Sanaakaan ei keskustellut kanssamme, kuten ei isäntäväkikään. Ei alkumaljoja eikä MITÄÄN ohjelmaa.

Onkohan sinulla mennyt rippijuhlat ja häät sekaisin? Yksissäkään rippijuhlissa joissa olen ollut, ei ole ollut alkumaljaa ja ohjelmaa, siellä on useimmiten kahvipöytä ja jutellaan mukavia sukulaisten kanssa.

Työkaveri järjesti tuparit, ohjeistuksena "omat juotavat mukaan".

Ihan kivaa oli, mutta illan loppupuolella isäntäpariskunta laittoi hatun kiertämään "tarjoilukulujen kattamiseksi".

Tuli vähän höhlä olo, kun ei siellä nyt ollut pikkunaposteltavaa kummempaa, ja työssäkäyviä ihmisiä kaikki.

Hyvä ketju! Nimittäin itse aina valitan frendeilleni, kuinka suomalaiset ei oo osaa juhlia. Suomalaiset osaa ehkä kumota viisi kaljaa ja keskustella pari tuntia huutamalla. Mutta jos pitäisi esitellä ihmisiä toisilleen, esittäytyä, jutella niitä näitä tuntemattoman kanssa, pitää hyvää tunnelmaa yllä, kehua tarjoomuksia niin ei mitään osaamista.

Vierailija kirjoitti:

Kaveri järjesti kaverisynttärit 3-vuotiaalle. Hänellä oli myös vuoden ikäinen lapsi jonka vuoksi kaverini oli aina väsynyt. Emäntä ei jaksanut esitellä vieraita toisilleen eikä hän ollut tehnyt mitään muita tarjoiluja kuin kakun. Hän ei myöskään ollut edes keittänyt kahvia vieraille joten minä tarjouduin keittämään kahvit. Vieraat istuivat hiljaa vaivaantuneina kun kukaan ei tuntenut toisiaan eikä tarjoiluihinkaan voinut uppoutua. Yritin siinä sitten "emännöidä" jutustellen ja tarjoillen kahvia vaikka itselläni oli mukana samanikäiset lapset kuin emännällä. En tajua miksi järjestää pakolla juhlat (jos noita nyt juhliksi saattoi edes kutsua) jos ei ole minkäänlaista energiaa niiden järjestämiseen.

Minä en kyllä ymmärrä tätä veruketta tylsyyteen, jos ei tunneta toisia. Mikä ongelma on keksiä yhteistä puheenaihetta, onhan niitä vaikka mitä. Onko tämä vain suomalainen piirre, että suun saa auki vain tuttujen kesken. Tylsiä ihmisiä. 

Vierailija kirjoitti:

Joulu parin vuoden takaa... Anoppi oli ekaa joulua yksin, appi oli kuollut alkuvuodesta ja mentiin miehen ja lasten kanssa sinne. Yleensä oltiin joko ennen joulua tai viimeistään tapanina menty anoppilaan, tämä oli eka jouluaatto anoppilassa. Anoppi on varsinainen pitoemäntä ja tekee aina maistuvaa ruokaa. No, tänä jouluna oli tarjolla kinkkua, laatikoita, perunaa, rosollia ja that's it. En syö kinkkia enkä lanttulaatikkoa... Söin kuivaa perunaa ja laatikoita sekä rosollia kolme päivää. Aina ennen on ollut jouluisin erilaisia kaloja, lihapullia, jotain kastiketta jne mutta ei tänä vuonna ( en tosiaan ymmärrä että miksi ). Oltiin kysytty vielä anopilta ennen joulua että mitä tuomme tullessamme eikä kuulemma tarvinnut tuoda mitään. Kaiken lisäksi isäni oli kuolemansairas ( tila huononi äkisti juuri jouluna ) ja pelkäsin etten näe enää häntäkään kun välimatkaa oli paljon. oli ylivoimaisesti elämäni kauhein joulu, tietysti isäni vuoksi mutta myös ruuan puolesta... Koskaan ei ole anoppilassa tarvinnut nähdä nälkää tuota ennen eikä jälkeen mutta näin sillä kertaa. Joulun karmeuden kruunasi "joulupukki" joka teki oharit... Naapurin 15v tytön piti esittää jotain joulumuoria ja tuoda lahjat 5v ja 2v lapsille... Meni pihan ohi mutta pelästyi ikkunassa olleita tyttöjä niin että jätti tulematta!

Ruma tapa puhua kiinalaisesta noutoruoasta...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alkoholittomat kotibilesynttärit kertaa kaksi. Menin molempiin niin, etten tuntenut ketään muuta kuin synttärisankarin. Muut vieraat tietenkin tunsivat toisensa. Yritin ja yritin aloittaa keskustelua ja tutustua, kysellä, hymyillä, löytää yhteistä puheenaihetta ja siirtyä seuraaviin henkilöihin jos mikään keskustelu ei toiminut tai small talk aiheutti vain vaivaantumista. Mun esittämiin kysymyksiin ei välttämättä edes vastattu, ja monet suorastaan vittumaisesti. Kysymyksenä tyyliin mistäpäin kotoisin/opiskeleeko/mistä tunteen päivänsankarin jne perus miten nyt aluksi tutustutaan tällaisissa tapahtumissa. Esim. Esittelin itseni yhdelle ja saadessani tämän nimen, kysyin onko hän se Petri joka opiskelee päivänsankarikaverini kanssa samassa tiedekunnassa. Vastauksena pitkä hiljaisuus ja sitten että mitä se mulle kuuluu :D Kukaan taas ei edes yrittänyt sanoa ensin mulle mitään. Lopputuloksena olin loppuajan hiljaa tai vain kaverini kanssa kun ehti, muiden pulistessa omissa porukoissaan vain keskenään. Ei alkoholittomat bileet muuten haittaa, se vain että silloin unohdetaan se, että on huonoa käytöstä ignoorata täysin joku samassa huoneessa oleva.

Ei millään pahalla, mutta minun korviini kuulostat yliuteliaalta juorukellolta tai sitten epätoivoiselta-joka-ei-tunne-ketään

Sinut kertaa kymmenen, niin tietää millaista epäonnistuneiden juhlien vierasjoukko on. Omahyväinen, samalla pussinperällä kasvaneiden ja käytöstapoja oppimattomien joukkio.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki hautajaiset. En vaan tajuu, miksei voida ilolla muistaa mukavia, ihania ihmisiä.

Kyllä meidän isän hautajaisissa, jotka vasta reilu kuukausi sitten olivat, hymyiltiinkiin. Mutta kun ei sille mitään voi, että isä itse ei ollut siellä ja teki tunnelmasta surullisen. Sekä se tunne, kun arkku laitetaan hautaan ja ymmärtää, ettei isää enää näe. Ei sille mahda mitään. Kyllä niissä puheissa oli paljon iloa. Tuodaanhan arkulle ihan punaisia kukkiakin.