Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miehille kelpaisi mikä tahansa nainen

Vierailija
17.08.2016 |

Olen nuori nainen ja parisuhteessa, mutta pari vuotta sitten en ollut ja reilun vuoden ajan Tinderiä ja pyörähdin nopeasti Suomi24 treffeissä. Käyn myös paljon ulkona, esimerkiksi musiikkikeikoilla, joten tapasin miehiä luonnossakin (luonnossa tapasin miehenikin lopulta).
.
Osa miehistä joihin tutustuin, olisi kelpuuttanut melkein minkä tahansa naisen. Tämä selvisi hyvin nopeasti puheesta ja käytöksestä. Myös minun kanssani nämä miehet olivat valmiita yrittämään tosissaan, vaikka juttumme ei olisi toiminut mitenkään päin.
Meillä ei ollut välttämättä mitään yhteistä mielenkiinnonkohdetta, huumorintajumme eivät kohdanneet, tulevaisuuden haaveet olivat erilaisia. Silti nämä miehet halusivat aina nähdä uudestaan, pommittivat viesteillä ja olivat valmiita esittelemään minut kavereilleen.
Miehet itsekin tiedostivat ongelmat välillämme, jos minä en nauranut heidän vitseilleen niin eivät hekään minun jne. Kun puhuin harrastuksistani, kuuntelivat kovinkin kiinnostuneina ja kyselivät lisää, mutta seuraavalla tapaamisella olivat unohtaneet lähes kaiken (en tarkoita vain jotain pieniä yksityiskohtia).
.
Nämä ihmissuhteet olivat epämiellyttäviä ja lopulta minä olin se, joka näissä lopetti tapailemisen. Yleensä lopetin siinä vaiheessa kun olisi pitänyt siirtyä seksin harrastamiseen, tein valinnan että olen mieluummin ilman (turha höpöttää pihtaamisesta siksi etten makaa ei-kiinnostavien miesten kanssa, parisuhteessa olen hyvin aktiivinen ja kokeilunhaluinen).
.
En ymmärrä, miten nuo miehet olisivat valmiita suhteeseen lähes kenen tahansa kanssa? Eikö kumppanin pitäisi olla paras ystävä? Minulle olisi vaivaannuttavaa elää sellaisen miehen kanssa, joka on ihan kunnollinen ja hoitaa osuutensa, mutta jonka kanssa ei olisi mitään yhteistä harrastusta, elämäntapaa tai edes molempia huvittavaa komediasarjaa.
Yksi teoriani on, että nämä miehet eivät ole olleet paljoa tekemisissä naisten kanssa tai ovat olleet tekemisissä yhden tyyppisten naisten kanssa. He eivät tiedä, että naisia on paljon erilaisia ja että esim minä en ole heille sopivin. He kenties pitävät naisia yhtenäisenä ryhmänä, ja koska naiset eivät heidän kuvitelmissaan sisällä juurikaan eroja, jokainen ok-näköinen nainen on mahdollinen elämänkumppani?
Toisaalta tuolla tavalla treffeillä käydessään luulisi heidänkin oppivan, että naisia on erilaisia.
Sitten toki se vaihtoehto, että heidän ei ole helppo saada naisia, jolloin yrittävät kynsin hampain aina kun mahdollisuus ilmestyy. Mutta onko ei-niin-kiinnostavan naisen seura parempi kuin yksinäisyys?
.
Vaikka otsikko onkin kärjistävä, en tarkoita kaikkia maailman miehiä. Puhun vain heistä, jotka kuuluvat yllä kirjoittamaani ryhmään.

Kommentit (368)

Vierailija
21/368 |
17.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyvä aloitus, aivan totta.

Vierailija
22/368 |
17.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1)En ymmärrä, miten nuo miehet olisivat valmiita suhteeseen lähes kenen tahansa kanssa?

2) Sitten toki se vaihtoehto, että heidän ei ole helppo saada naisia, jolloin yrittävät kynsin hampain aina kun mahdollisuus ilmestyy.

3) Mutta onko ei-niin-kiinnostavan naisen seura parempi kuin yksinäisyys? 

1) siksi ettei miehillä ole parisuhdemarkkinoilla muita vaihtoehtoja kuin toimia juuri noin, tai viettää loppuelämänsä yksin.

2) ei tuo ole mikään vaihtoehto, vaan täyttä todellisuutta 95% kaikista miehistä.

3) 99% miehistä on sitä mieltä että ehdottomasti on parempi kuin yksinäisyys.

1) Melkein kaikki miehet pariutuvat kuitenkin ilman tätä lähestymistapaa.

2) Tämä on ihan totta, joskaan tilanne ei varmaankaan koske 95 % miehistä

3) Tämä on ihan lööperiä.

-20

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/368 |
17.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minä en ainakaan olisi huonossa tai tympeässä suhteessa. Mitä hittoa

Olen ollut elämässäni kahdessa parisuhteessa (toinen jatkuu edelleen) ja näiden ulkopuolella on ollut pitkiä sinkkuaikoja.

No sitä hittoa, että sulle pitkiä aikoja tarkoittaa 2 tuntia ... 5 päivää, ja miehelle 5 vuotta ... 50 vuotta.

Ero sukupuolten välillä on tässä kysymyksessä valtavaa suuruusluokkaa.

Vierailija
24/368 |
17.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen sitten kai mies, kun en kelpaa.

Sinulla on ulkonäköä, se on tärkein asia miehille.

Vierailija
25/368 |
17.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei nyt ihan mihin tahansa, mutta oot kyllä tavallaan ihan oikeassa, että kun vaihtoehdot on olla yksin tai ottaa edes joku, niin moni kyllä valitsee mielummin ees jonkun. Miehillä on vaan niin paska asema parisuhdemarkkinoilla.

Paska asema, mutta silti saa parisuhteen helposti?

Vierailija
26/368 |
17.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Riippuu miehestä, itse en panisi ihan ketä tahansa vaan siksi saisin panna.

Esim: vanhat ja lihavat ei käy, 25-40v liikunnalliset, normaalikokoiset & näköiset ovat parhaita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/368 |
17.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vähän paradoksaalisesti tuo standardien puute toimii näitä miehiä vastaan, koska melkein kaikki naiset pitävät sitä todella ei-toivottavana ominaisuutena.

t. mies

Mutta virheellisesti, sillä kyse ei ole miehen ominaisuudesta vaan parisuhdemarkkinoiden ominaisuudesta. Jos naisia olisi selvästi miehiä enemmän kuiin miehiä nuo olisivat naisten ominaisuuksia, ja miehet nirsoilisivat parisuhdevalinnoissaan. On täysin naurettavaa ja epätieteellistä olettaa yhden kromosomin muutoksen X:stä Y:ksi tai päinvastoin tuottavan tuollaisia eroja ajattelutapaan, kyse on ilmiselvästi ympäristötekijän, eli parisuhdemarkkinoiden toiminnan, vaikutukset.

Vierailija
28/368 |
17.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Muakin harmittaa kun hyvännäköisellä ja timmillä miehellä on plösö ja ruma nainen. Plösölle ja rumalle naiselle taas ei huonompi olisi kelvannut.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/368 |
17.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei nyt ihan mihin tahansa, mutta oot kyllä tavallaan ihan oikeassa, että kun vaihtoehdot on olla yksin tai ottaa edes joku, niin moni kyllä valitsee mielummin ees jonkun. Miehillä on vaan niin paska asema parisuhdemarkkinoilla.

Paska asema, mutta silti saa parisuhteen helposti?

No ei todellakaan saa miehenä parisuhdetta helposti. yli 40 vuotta on jo yritetty siinä onnistumatta. Jos miehiä olis puolet vähemmän olisin voinut valita kenet tahansa useista halukkaista naisista ja milloin vain.

Vierailija
30/368 |
17.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän paradoksaalisesti tuo standardien puute toimii näitä miehiä vastaan, koska melkein kaikki naiset pitävät sitä todella ei-toivottavana ominaisuutena.

t. mies

Mutta virheellisesti, sillä kyse ei ole miehen ominaisuudesta vaan parisuhdemarkkinoiden ominaisuudesta. Jos naisia olisi selvästi miehiä enemmän kuiin miehiä nuo olisivat naisten ominaisuuksia, ja miehet nirsoilisivat parisuhdevalinnoissaan. On täysin naurettavaa ja epätieteellistä olettaa yhden kromosomin muutoksen X:stä Y:ksi tai päinvastoin tuottavan tuollaisia eroja ajattelutapaan, kyse on ilmiselvästi ympäristötekijän, eli parisuhdemarkkinoiden toiminnan, vaikutukset.

Kyllä se, että arvottaa sinkkuuden satunnaisen, huonon tai epätoivon ohjaamana solmitun parisuhteen alapuolelle, on nimenomaan yksilön ominaisuus. Samassa tilanteessa jotkut arvioivat, että ihan mikä tahansa naisen näköinen kelpaa, ja toiset arvioivat, että on parempi herätä yksin kuin sellaisen vierestä, joka ei koskaan tuntunutkaan mitenkään erityiseltä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/368 |
17.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se vaan teillä naisillakin rima kummasti putoaa, kun alkaa tulla ikää ja varsinkin jos on YH-status. Alkaa kelvata se sama jäbä mikä nuorempana ei kiinnostanut.

Sulla ei sitten vaan ole kokemusta YH:sta. Ne on parisuhdevalinnoissaan aivan yhtä nirsoja kun kaikki muutkin naiset. Naisilla on näet siihen varaa, koska he ovat etuoikeutetussa asemassa parisuhdemarkkinoilla. Jos mies yrittää samaa hän viettää loppuelämänsä yksin.

Oot oikeessa ettei ole kokemusta. En ikinä ottais YH:ta.

Vierailija
32/368 |
17.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1)En ymmärrä, miten nuo miehet olisivat valmiita suhteeseen lähes kenen tahansa kanssa?

2) Sitten toki se vaihtoehto, että heidän ei ole helppo saada naisia, jolloin yrittävät kynsin hampain aina kun mahdollisuus ilmestyy.

3) Mutta onko ei-niin-kiinnostavan naisen seura parempi kuin yksinäisyys? 

1) siksi ettei miehillä ole parisuhdemarkkinoilla muita vaihtoehtoja kuin toimia juuri noin, tai viettää loppuelämänsä yksin.

2) ei tuo ole mikään vaihtoehto, vaan täyttä todellisuutta 95% kaikista miehistä.

3) 99% miehistä on sitä mieltä että ehdottomasti on parempi kuin yksinäisyys.

1) Melkein kaikki miehet pariutuvat kuitenkin ilman tätä lähestymistapaa.

2) Tämä on ihan totta, joskaan tilanne ei varmaankaan koske 95 % miehistä

3) Tämä on ihan lööperiä.

-20

1) no ei todellakaan pariudu. Miehet pariutuu kusettamalla naista etteivät tuota tapaa käytä, ja yrittämällä kymmeniä samaan aikaan. Tuota jos jaksaa jatkaa vuosikausia, niin jokin tärppää, mutta kaikki miehet eivät vain moista henkisesti jaksa.

2) joo, 95% voi tosiaan olla hieman alakanttiin, mutta suuruusluokka on kyllä oikea.

3) ei ole vaan täyttä todellisuutta miehille. Näkyyhän se erotilastoistakin, etteivät miehet eroa juuri hae, oli suhde sitten miten huono tahansa, koska se on kuitenkin parempi kuin ei suhdetta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/368 |
17.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olen sitten kai mies, kun en kelpaa.

Sinulla on ulkonäköä, se on tärkein asia miehille.

Kyllähän sä kelpaat, mutta kohtaanto-ongelma on täyttä todellisuutta. Syy löytyy häirinnän kriminalisoimisesta, mikä rajoittaa miesten aloitteita, etkä niitä itse tee ainakaan tarpeeksi.

Vierailija
34/368 |
17.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

juu mulla samoja kokemuksia ja tuli mieleen etenkin kerran yksi keskustelu eräällä deittipalstalla.aluksi juteltiin ihan normisti, että millaista seuraa etsii ja näin. Mä laitoin että etsin ihan juttukumppania, jonka kanssa käydä vaikka baareissa.(jotenkin noin sanoin) ja en millään tavalla vihjannut että olisin edes kovin kiinnostunut.Sen jälkee mies sitten aloitti seksistä kyselyn..muistaakseni mä raivostuin ja laitoin jotain, että en halua tavata koska et ole yhtään tyyppiäni, kun tommosia kyselet.tää mies jotain selitti, että ymmärsi väärin. En vastannut mitään ja sitten alkoi pommitus viesteillä ja hän selitti kuinka meillä on vaikka miten paljon yhteistä!no mun mielestä ei ollut, koska parisuhde ei voi alkaa seksistä ja mun arvojen vastaista on tommonen käytös.eikö tää mies tajunnut että vihjasi haluavansa vain seksiä ja että kuka tahansa kävisi?mä nimittäin luen ihmisiä TODELLA hyvin.

Musta tuntuu, ettei suurin osa miehistä vaan voi vaatia mitään, koska sitten ei saisi ketään. Pikkuhiljaa mies tajuaa elämän realiteetit ja kiinnittää huomiota kaikkiin potentiaalisiin kumppaneihin. Onhan monet miehet sanoneet, että jokainen nainen on kaunis ja hyvä omalla tavallaan(?) mutta kuka naisista muka sanoo miehistä samalla tavalla? :D Varmaan toi on naisille just tosi rasittavaa, koska ei voi tietää onko mies edes aidosti rakastunut vai pelkästään epätoivoinen. Mä ainakin tiedän, että mä jostais syystä vedän puoleeni just noita epätoivoisia, jotka heti mainostaa kuinka ei saa ketään naista. Varmasti itsekin sitten kun kumppania alan etsiä(jos sitä nyt edes voi etsiä), niin mietin jatkuvasti olenko aito kiinnostuksen kohde vai pelkästään "se joku". Mä en ole ikinä kokenut olevani erityinen kenellekään. Enkä sitten ole ylipainoinen tai mitenkään ruma.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/368 |
17.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Asia on pikemminkin niin näiden miesten kohdalla, joilla näennäisesti ei ole kriteereitä, että puutteessa otetaan äkkiä mikä tahansa naispuolinen yhteensopimattomuuksista välittämättä, ajatellaan että reikä se on rusleivässäkin. Varsinkin, jos nainen on yhtään viehättävä, yritetään äkkiä pariutua ja katsotaan vielä enemmän läpi sormien. Se ei kuitenkaan tarkoita, että nainen kelpaisi, ei sinne päinkään. Heti, kun on otettu jokin askel sitoutumisen tiellä, naisesta alkaa löytyä ihan hirveästi vikoja, aletaan miettiä, millaisen naisen sitä oikeasti haluaisi. Riippuu miehen luonteenlaadusta, millä tavalla ja missä määrin tätä omasta tyhmästä valinnasta johtuvaa kiukkua puretaan syyttömään puolisoon. Tällä tavoin myös hyvin kauniit naiset, joilla periaatteessa olisi mistä valita, voivat päätyä aivan hirveisiin liittoihin. Huonoa kohtelua tai hiljaista väheksymistä kestää siihen asti, kunnes nainen oikeasti lähtee, jolloin alkaa surkea ininä, jota voi kestää hyvinkin kauan. Siksi viisaan naisen pitäisi päätellä tai onkia selville mielipiteitään pullottavasta miehestä ne oikeat standardit, jotta liitto voisi onnistua. Parasta, jos olisi yhteisiä tuttavia, ystäviä, sukulaisia, joilta saada luotettavaa tietoa.

Vierailija
36/368 |
17.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1)En ymmärrä, miten nuo miehet olisivat valmiita suhteeseen lähes kenen tahansa kanssa?

2) Sitten toki se vaihtoehto, että heidän ei ole helppo saada naisia, jolloin yrittävät kynsin hampain aina kun mahdollisuus ilmestyy.

3) Mutta onko ei-niin-kiinnostavan naisen seura parempi kuin yksinäisyys? 

1) siksi ettei miehillä ole parisuhdemarkkinoilla muita vaihtoehtoja kuin toimia juuri noin, tai viettää loppuelämänsä yksin.

2) ei tuo ole mikään vaihtoehto, vaan täyttä todellisuutta 95% kaikista miehistä.

3) 99% miehistä on sitä mieltä että ehdottomasti on parempi kuin yksinäisyys.

1) Melkein kaikki miehet pariutuvat kuitenkin ilman tätä lähestymistapaa.

2) Tämä on ihan totta, joskaan tilanne ei varmaankaan koske 95 % miehistä

3) Tämä on ihan lööperiä.

-20

1) no ei todellakaan pariudu. Miehet pariutuu kusettamalla naista etteivät tuota tapaa käytä, ja yrittämällä kymmeniä samaan aikaan. Tuota jos jaksaa jatkaa vuosikausia, niin jokin tärppää, mutta kaikki miehet eivät vain moista henkisesti jaksa.

2) joo, 95% voi tosiaan olla hieman alakanttiin, mutta suuruusluokka on kyllä oikea.

3) ei ole vaan täyttä todellisuutta miehille. Näkyyhän se erotilastoistakin, etteivät miehet eroa juuri hae, oli suhde sitten miten huono tahansa, koska se on kuitenkin parempi kuin ei suhdetta.

Hei, olen mies, joten tiedän sinun puhuvan paskaa. Tai siis toivon, ettet oikeasti usko kaikkien miesten olevan noin epätoivoisia ja katkeria.

Itse asiassa sinun kannattaisi miettiä lähestymistapasi vaihtamista, jos se ei toimi. Useimmat naiset ja miehet haluavat tuntea olevansa toiselle erityisiä. Jos et pysty sanomaan, miksi juuri teidän kahden kannattaisi seurustella, jätä väliin. -20

Vierailija
37/368 |
17.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän paradoksaalisesti tuo standardien puute toimii näitä miehiä vastaan, koska melkein kaikki naiset pitävät sitä todella ei-toivottavana ominaisuutena.

t. mies

Mutta virheellisesti, sillä kyse ei ole miehen ominaisuudesta vaan parisuhdemarkkinoiden ominaisuudesta. Jos naisia olisi selvästi miehiä enemmän kuiin miehiä nuo olisivat naisten ominaisuuksia, ja miehet nirsoilisivat parisuhdevalinnoissaan. On täysin naurettavaa ja epätieteellistä olettaa yhden kromosomin muutoksen X:stä Y:ksi tai päinvastoin tuottavan tuollaisia eroja ajattelutapaan, kyse on ilmiselvästi ympäristötekijän, eli parisuhdemarkkinoiden toiminnan, vaikutukset.

Kyllä se, että arvottaa sinkkuuden satunnaisen, huonon tai epätoivon ohjaamana solmitun parisuhteen alapuolelle, on nimenomaan yksilön ominaisuus. Samassa tilanteessa jotkut arvioivat, että ihan mikä tahansa naisen näköinen kelpaa, ja toiset arvioivat, että on parempi herätä yksin kuin sellaisen vierestä, joka ei koskaan tuntunutkaan mitenkään erityiseltä.

No ei ole, vaan parisuhdemarkkinoiden tuottamaa toimintamalli. Jos uuden parisuhteen saaminen kestää arviolta 20 vuotta, pitää ihminen mieluummiin vanhan huononkin, kuin jää sinkuksi. Ei tämä sukupuolesta riipu mitenkään, eikä juurikaan edes yksilöstä. Se taas riippuu paljonkin parisuhdemarkkinoista, ettei naisten tarvitse odottaa 20v, vaan keskimäärin uusi löytyy vaikka kuukaudessa, ja naisten vaativiin kriteereihin sopivakin useimmiten viimeistään viidessä vuodessa.

Vierailija
38/368 |
17.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olen nuori nainen ja parisuhteessa, mutta pari vuotta sitten en ollut ja reilun vuoden ajan Tinderiä ja pyörähdin nopeasti Suomi24 treffeissä. Käyn myös paljon ulkona, esimerkiksi musiikkikeikoilla, joten tapasin miehiä luonnossakin (luonnossa tapasin miehenikin lopulta).

.

Osa miehistä joihin tutustuin, olisi kelpuuttanut melkein minkä tahansa naisen. Tämä selvisi hyvin nopeasti puheesta ja käytöksestä. Myös minun kanssani nämä miehet olivat valmiita yrittämään tosissaan, vaikka juttumme ei olisi toiminut mitenkään päin.

Meillä ei ollut välttämättä mitään yhteistä mielenkiinnonkohdetta, huumorintajumme eivät kohdanneet, tulevaisuuden haaveet olivat erilaisia. Silti nämä miehet halusivat aina nähdä uudestaan, pommittivat viesteillä ja olivat valmiita esittelemään minut kavereilleen.

Miehet itsekin tiedostivat ongelmat välillämme, jos minä en nauranut heidän vitseilleen niin eivät hekään minun jne. Kun puhuin harrastuksistani, kuuntelivat kovinkin kiinnostuneina ja kyselivät lisää, mutta seuraavalla tapaamisella olivat unohtaneet lähes kaiken (en tarkoita vain jotain pieniä yksityiskohtia).

.

Nämä ihmissuhteet olivat epämiellyttäviä ja lopulta minä olin se, joka näissä lopetti tapailemisen. Yleensä lopetin siinä vaiheessa kun olisi pitänyt siirtyä seksin harrastamiseen, tein valinnan että olen mieluummin ilman (turha höpöttää pihtaamisesta siksi etten makaa ei-kiinnostavien miesten kanssa, parisuhteessa olen hyvin aktiivinen ja kokeilunhaluinen).

.

En ymmärrä, miten nuo miehet olisivat valmiita suhteeseen lähes kenen tahansa kanssa? Eikö kumppanin pitäisi olla paras ystävä? Minulle olisi vaivaannuttavaa elää sellaisen miehen kanssa, joka on ihan kunnollinen ja hoitaa osuutensa, mutta jonka kanssa ei olisi mitään yhteistä harrastusta, elämäntapaa tai edes molempia huvittavaa komediasarjaa.

Yksi teoriani on, että nämä miehet eivät ole olleet paljoa tekemisissä naisten kanssa tai ovat olleet tekemisissä yhden tyyppisten naisten kanssa. He eivät tiedä, että naisia on paljon erilaisia ja että esim minä en ole heille sopivin. He kenties pitävät naisia yhtenäisenä ryhmänä, ja koska naiset eivät heidän kuvitelmissaan sisällä juurikaan eroja, jokainen ok-näköinen nainen on mahdollinen elämänkumppani?

Toisaalta tuolla tavalla treffeillä käydessään luulisi heidänkin oppivan, että naisia on erilaisia.

Sitten toki se vaihtoehto, että heidän ei ole helppo saada naisia, jolloin yrittävät kynsin hampain aina kun mahdollisuus ilmestyy. Mutta onko ei-niin-kiinnostavan naisen seura parempi kuin yksinäisyys?

.

Vaikka otsikko onkin kärjistävä, en tarkoita kaikkia maailman miehiä. Puhun vain heistä, jotka kuuluvat yllä kirjoittamaani ryhmään.

Tuollaisia naisia on myös paljon.

Vierailija
39/368 |
17.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1)En ymmärrä, miten nuo miehet olisivat valmiita suhteeseen lähes kenen tahansa kanssa?

2) Sitten toki se vaihtoehto, että heidän ei ole helppo saada naisia, jolloin yrittävät kynsin hampain aina kun mahdollisuus ilmestyy.

3) Mutta onko ei-niin-kiinnostavan naisen seura parempi kuin yksinäisyys? 

1) siksi ettei miehillä ole parisuhdemarkkinoilla muita vaihtoehtoja kuin toimia juuri noin, tai viettää loppuelämänsä yksin.

2) ei tuo ole mikään vaihtoehto, vaan täyttä todellisuutta 95% kaikista miehistä.

3) 99% miehistä on sitä mieltä että ehdottomasti on parempi kuin yksinäisyys.

1) Melkein kaikki miehet pariutuvat kuitenkin ilman tätä lähestymistapaa.

2) Tämä on ihan totta, joskaan tilanne ei varmaankaan koske 95 % miehistä

3) Tämä on ihan lööperiä.

-20

1) no ei todellakaan pariudu. Miehet pariutuu kusettamalla naista etteivät tuota tapaa käytä, ja yrittämällä kymmeniä samaan aikaan. Tuota jos jaksaa jatkaa vuosikausia, niin jokin tärppää, mutta kaikki miehet eivät vain moista henkisesti jaksa.

2) joo, 95% voi tosiaan olla hieman alakanttiin, mutta suuruusluokka on kyllä oikea.

3) ei ole vaan täyttä todellisuutta miehille. Näkyyhän se erotilastoistakin, etteivät miehet eroa juuri hae, oli suhde sitten miten huono tahansa, koska se on kuitenkin parempi kuin ei suhdetta.

Hei, olen mies, joten tiedän sinun puhuvan paskaa. Tai siis toivon, ettet oikeasti usko kaikkien miesten olevan noin epätoivoisia ja katkeria.

Itse asiassa sinun kannattaisi miettiä lähestymistapasi vaihtamista, jos se ei toimi. Useimmat naiset ja miehet haluavat tuntea olevansa toiselle erityisiä. Jos et pysty sanomaan, miksi juuri teidän kahden kannattaisi seurustella, jätä väliin. -20

En ole epätoivoinen, vaan realistinen. En myöskään ole lainkaan katkera.

En voi vaihtaa lähestymistapaani, koska kuulun siihen ykköskohdan miesryhmään, joka ei moista henkisesti jaksa. 95% tuntemistani miehistä jotka ovat pariutuneet (>340 miestä) ovat kuitenkin toimineet juuri kuvailemallani tavalla, ja onnistuneet pitämään sen nykyiseltä vaimoltaan salassa.

Vierailija
40/368 |
17.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitäs tämä nyt on? Yleinen konsensus palstalla on että rumatkin miehet haluavat vain kauneimpia naisia ja siinä on turha väittää vastaan. Nyt sitten nainen itse toteaa saman! HAHAHAA, tämän täytyy olla sitä kuuluisaa naisen logiikkaa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän yhdeksän kaksi