Kirjoita tähän sen koulun nimi missä sinua on kiusattu
Ja voit myös kertoa miten sinua on siellä kiusattu?
Kommentit (956)
Palokan koulu 90-luvulla ja 2000-luvun alussa. Myös pari opettajaa oli kiusaajia.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on surullista ja järkyttävää luettavaa. Kaikille kiusatuille, ihan jokaikiselle, toivon sydämeni pohjasta kaikkea hyvää. Olette todellisia selviytyjiä. Älkää koskaan antako kiusaajillenne sitä iloa, että jäisitte murehtimaan niitä kamalia aikoja. Kiusaajat kyllä jossain elämänsä vaiheessa saavat vastata teoistaan, tavalla tai toisella. Minua aikoinaan pahimmin kiusannut hyppäsi junan alle.
Mitähän selviytymistä se on jos vielä keski-ikäisenä on mentaalisesti ihan sekaisin? Hengissä olen, mutta nimenomaan en ole selvinnyt tuosta. Eläkä usko mihinkään karmaan, mikään ylempi taho ei rankaise noita. Omat kiusaajani pärjäävät hiton hyvin elämässä, on unelmaduunia, parisuhde, perhe ja mikäs siinä on purjehtia elämän aavalla kun on luonne sellainen että mennään vaikka muita runnoen.
Joutsenon yläaste. Kiusaamiseen osallistui, voitteko kuvitella, myös opettajat, aikuiset, joiden olisi pitänyt puolustaa kiusattua, jota kiusattiin useamman oppilaan toimesta. Tämä opettajien kiusaaminen oli oppilaan naurunalaiseksi tekemistä. Uskomatonta. Suurin osa opettajista oli ok porukkaa, mutta yhtään tällaista oppilaiden nöyryyttäjää ei saisi olla.
Roukon koulu Valkeakoski. Varsinainen Kiva-koulu...
Ylivieskan naapurikylä. Luokanvalvoja osallistui.
Helsingin yhteislyseo
koulun pihalla tai sen vieressä sai tupakoida täysin vapaasti, jotkut oppilaat myös polttivat tupakkaa ja kannabista koulun pihan vieressä ilman että opettajia kiinnosti yhtään, eivät saaneet siitä mitään seurauksia. Koulun "kovikset" aina tupakalla ja arvostelemassa muita, koulussa oli vain kovis IN porukka, hiljaiset hissukat ja oudot, itse kuuluin niihin outoihin. Koulussa kannustettiin päihteiden käyttöön arkena, koska siihen ei puututtu opettajien osalta koskaan mitenkään, moni myös kävi kesken koulupäivän välitunnilla juomassa ulkona. Välillä koulun pihassa näkyi poliisiauto, etenkin jotkut pojat kiusasivat heittämällä ja potkimalla joitain toisia poikia. Tietyillä tytöillä usein kauheat riidat ja draamailut oli meneillään millon mistäkin asiasta riitaa, sitten oli toiset In tyttöjoukko jotka eivät muuta tehneet kun meikkasivat vessassa ja kanailivat. Kovistytöt jatkoivat myös aikuisina runsaasti päihteiden käyttöä. Eniten ihmetyttää että ko.koulussa oli tuikitavallista päihteidenkäyttö koulun pihalla arkena ja se että poliisiauto tarvittiin selvittämään kiusaamista kerta toisensa jälkeen. Myös jotkut opettajat osallistuivat kiusaamiseen, koska olivat katkeroituneet joistain oppilaista jotka eivät kuunnelleet tunnilla. Tämä näkyi niin että mm. antoivat lintsaavien kovisten tehdä kokeet mutta muilta estettiin loppukokeiden tekeminen vetoamalla täysin takista vedettyihin syihin, joille ei ollut perusteluja, sitten opettaja sai antaa huonon arvosanan koska koetta ei saanut tehdä. Sama opettaja huusi kovaan ääneen ettei hän anna kenellekään koskaan yli 8 arvosanoja. Tästä on jo kauan aikaa, mutta vieläkin ihmetyttää mitä opettaja sai palkaksi siitä että oli aiheettomasti ilkeä, myös oppilaille jotka eivät olleet koviksia tai hänelle ilkeitä.
Vierailija kirjoitti:
Joutsenon yläaste. Kiusaamiseen osallistui, voitteko kuvitella, myös opettajat, aikuiset, joiden olisi pitänyt puolustaa kiusattua, jota kiusattiin useamman oppilaan toimesta. Tämä opettajien kiusaaminen oli oppilaan naurunalaiseksi tekemistä. Uskomatonta. Suurin osa opettajista oli ok porukkaa, mutta yhtään tällaista oppilaiden nöyryyttäjää ei saisi olla.
Joutseno mainittu, enpä ihmettele. Oksettaa kun ajan välillä pakosta paikkakunnan ohi.
Yläaste Kaustisella alkaen 1989 syksyllä... ulossulkemista tyttöporukassa, käsityötuntien jälkeen sain tyttöporukan piirittämänä kuulla, kuinka minua oli haukuttu rumaksi. Onneksi lukiossa minulla oli kavereita, yliopistossa olin jo suosittu. Muutuin myös vanhemmiten kauniiksi. Nykyisin minulla menee hienosti. On perhe, lapset ja hyvä elämä. Lapsillani on onneksi kavereita eikä heitä kiusata.
Karsikon yläaste, Joensuu, 1970-luvun puoliväli. Kiusaajina myös opettajat.
Kuusankoskella Kymintehtaan ala-aste ja Ruotsulan yläaste (Sama iso koulurakennus, jostain syystä tuohon aikaan oli eroteltu eri nimisiksi) ja tapahtumat kävivät 90-luvun puolivälistä ysärin loppuun.
Kiusaaminen oli ihan kaikkea mitä nyt keksiä voi. Ulkovaatteet ja kengät löytyi milloin mistäkin, lyötiin, teljettiin vessaan päivän päätteeksi, kirjat heitettiin lätäkköön ja minut viskattiin pensaikkoon. Ilmat pois pyörän kumeista, satula heitettiin puuhun.... Oikeastaan pitäisi miettiä mitä EI olisi tehty. Pahinta kuitenkin oli elää joka päivä siinä pelossa että mitä tänään tapahtuu. Koulu meni vähän penkin alle koska en pystynyt keskittymään tuon jatkuvan pelon vuoksi.
Kiusaajat oli ylemmillä luokilla, ja kun oman ikäiset huomasivat että minun seurassa ei kannata olla koska aina tulee isommat jätkät kurmottamaan, alkoi yksinäisyys, pari hyvää kaveria oli aina välillä mukana kuvioissa sentään. Kouluun menin metsiä pitkin etten näkisi ketään. Ihan pe*seestä oli tuo aika, ja näitä traumoja käsittelen vieläkin. Pahin oli seiskaluokka, jolloin isommilla oli "lupa" mopottaa meitä seiskoja. Opettajat eivät asiaan puuttuneet vaikka siitä sanottiin ties kuinka monta kertaa.
Asiat parani ysillä kun kiusaajat lähtivät pois koulusta, ja huomattava parannus tuli kun itse menin ammattikouluun eri paikkakunnalle jonka luokalta en tuntenut ketään.
Opettajat ovat metkoja otuksia.
Suurmetsän ala-asteella 90 -luvulla naisopettaja pakotti syömään oksennettua ruokaa.
Sosiaali- ja terveysalan oppilaitoksessa malmilla 2000-luvun alussa. Kielirajoitteinen miesopettaja koetti vitsailla sukunimestäni, tosin sekoittaen kahta eri kieltä sen tehdessään. Palautin takasin ruotsin kielistä sukunimeä ei suomenneta osin saksankielen kanssa sekaisin, mutta kai opettajilla on erilainen kieliopetus, kun meillä muilla? Hän sentään opettaja perheestä, vaimo ja lapsetkin opettajia, jopa kengännumeron kertominen itsestään oli tärkeämpää, kuin aine aiheen opetus. No urpo mikä urpo.
Pohjankylän ala-aste, Kalajoki sekä Kalajoen ylä-aste.
En suosittele kenellekään vastaaman väkivallalla kiusaamiseen. Meillä lapsi joutui heti ensimmäisellä luokalla henkisen väkivallan ja syrjinnän uhriksi. Tällainen tilanne aiheuttaa todella vaikeita tunteita, häpeää ja pelkoa ja tulee helposti ulos vihana. Yksi eniten stressiä aiheuttava asia ihmisen elämässä on, kun joutuu suljetuksi yhteisönsä ulkopuolelle. Opettajat totesivat, että he ovat pedagogeja, eikä stressin ymmärtäminen kuulu heidän työhönsä. Hah. Lapsi reagoi ja näytti pahan olonsa ja kuinka kävikään. Häntä rangaistiin, hänet leimattiin ja hänestä tehtiin tarinan ongelmalapsi, jonka koko koulupolku meni pilalle. Kaikilla opettajilla ei todellakaan ole ymmärrystä tai kykyä myötätuntoon, saati kykyä puuttua henkiseen väkivaltaan. Meidän koulun rehtori on kylmä ihminen, jolla ei ole mitään muita toimintamalleja käytössään kuin kurinpito ja rangaistukset... Voimia kaikille. Muistakaa, ettei kukaan muu voi määritellä sitä, kuka ja mitä sinä olet.
Vierailija kirjoitti:
Luokanopettaja kiusasi toista opettajaa jatkuvasti runsaat 10 v sitten. Nykyinen Hoplaxskolan.
Taisi mennä niin että kiusaaja sai myöhemmin ylennyksen.
Nousiainen, Henrikin koulun yläaste. Joitakin asioita ei ikinä unohda! :( Kolme vuotta täyttä hlvttiä ja fyysisiä näkyviä vammoja. Rehtorin mielestä ei mitään ongelmia!