Lue keskustelun säännöt.
Ihminen, joka ei kestä LAINKAAN kritiikkiä!
14.08.2016 |
Millainen ihminen ei kestä ollenkaan kritiikkiä, vaan suuttuu aina tästä? Kyllä kai jokaisen pitäisi jossain määrin osata ottaa vastaan rakentavaa palautetta..
Kommentit (111)
Kuulostaa, että ap ei halua kohdata todellista ongelmaa vaan etsii epätoivoisesti perustelua sille, miksi suhde voisi jatkua kuten ennenkin. Se on vähän itsepetosta näin kokeneemman näkökulmasta. Kyllä jopa murhaajan teoille voi joku syy löytyä lapsuudesta, mutta siitä ei pääse mihinkään, että kyseessä on silti murhaaja.
Mies on oppinut lapsuudenkodistaan mallin, että vaimoa ei tarvitse arvostaa ja häntä saa kohdella miten haluaa. Poika oppii isän mallista. Sellaisessa kodissa kasvaneesta tytöstä tulee vastaavasti usein uhri ja läheisriippuvainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.goodreads.com/work/quotes/217475-why-does-he-do-that-inside…
Mm:
"The abusive man doesn't have a problem WITH HIS ANGER; HE HAS A PROBLEM WITH YOUR ANGER.
One of the basic human rights he takes away from you is the right to be angry with him. No matter how badly he treats you, he believes that your voice shouldn’t rise and your blood shouldn’t boil. The privilege of rage is reserved for him alone. When your anger does jump out of you—as will happen to any abused woman from time to time—he is likely to try to jam it back down your throat as quickly as he can. Then he uses your anger against you to prove what an irrational person you are. Abuse can make you feel straitjacketed. You may develop physical or emotional reactions to swallowing your anger, such as depression, nightmares, emotional numbing, or eating and sleeping problems, which your partner may use as an excuse to belittle you further or make you feel crazy."
Lundy Bancroft, Why Does He Do That?: Inside the Minds of Angry and Controlling Men
Ihan pelkkää paskaa. Totta kai miehellä on ongelmia oman vihansa kanssa, joka herää, kun jonkun käytös sohaisee hänessä lapsena vaurioitunutta kohtaa. Kyseinen vaurioituminen ei ole miehen syy sen enempää kuin hänen kumppaninsakaan.
En usko, että kyseinen mies haluaa olla sellainen kuin on.
Mutta helpompaahan se on muille sanoa niin ja ikään kuin pestä kädet toisen pahasta olosta. Ei se muiden hoitovastuulla tietenkään ole. Joten mitään syyllisyyttä ei tarvitse tuntea siitä, jos ei enää ole kyseisen ihmisen kanssa.
Käsittelette muutenkin ongelmaa aivan liian infantiilisti esimerkiksi tuossa auton rikkimenemisestä raivostumisessa, että "harmittaahan se". Niin, henkiset kermaperseet, teitä se on saattanut harmittaa, mutta arvatkaa suuttuko mies asiasta siksi, että se harmittaa häntä? Ei. No miksi hän suuttuu? Koittakaapas arvata?
Säästän teiltä isommilta harmaiden aivosolujenne vaivaamisilta ja kerron miksi mies suuttuu, jos auto hajoaa. Koska häntä on aina ennen moitittu siitä, että jokin menee pieleen tai ei onnistu, vaikkei se ollut miehen oma syy. Auton hajoaminen ei ole oma vika, niin totta kai se harmittaa ihan hirveästi, jos siitä moititaan ja suututaan.
Eikä kenenkään tarvitse enää nykyhetkessä suuttua, koska kyse on ehdollistuneesta käytöksestä.
Esimerkiksi minä keitin tätä kirjoittaessani spaghettia. Tykkään siitä, että se on al dente. Lapset vaativat minua johonkin ja ennen kuin huomasinkaan, spaghetti oli kiehunut 15 minuuttia, eikä se ole todellakaan al dente. Suutuin jo hetkeksi sisälläni että hemmetin lapset, heidän vikansa, kunnes tulin ajatelleeksi, että haittaakohan se nyt niin, että spaghetti on pehmeää, kun ei ole edes vieraita paikalla tms? Että kun ei tarvitse enää uskoa yliminää, joka kuitenkin äidin äänellä halveksii minua epäonnistumisesta. Olisi tosi vapauttavaa elää siten aina. Että osaisi suhteuttaa mieliharmit nykyhetkeen, eikä olisi aina uskottava sisäistä ääntä, yliminää, joka mitätöi.
Ei mua joku pehmeä spaghetti haittaa, mutta se tunne haittaa, kun sen ylikeittymisestä tulee mitättömyyden tunne.
Vierailija kirjoitti:
Säästän teiltä isommilta harmaiden aivosolujenne vaivaamisilta ja kerron miksi mies suuttuu, jos auto hajoaa. Koska häntä on aina ennen moitittu siitä, että jokin menee pieleen tai ei onnistu, vaikkei se ollut miehen oma syy. Auton hajoaminen ei ole oma vika, niin totta kai se harmittaa ihan hirveästi, jos siitä moititaan ja suututaan.
Eikä kenenkään tarvitse enää nykyhetkessä suuttua, koska kyse on ehdollistuneesta käytöksestä.
Esimerkiksi minä keitin tätä kirjoittaessani spaghettia. Tykkään siitä, että se on al dente. Lapset vaativat minua johonkin ja ennen kuin huomasinkaan, spaghetti oli kiehunut 15 minuuttia, eikä se ole todellakaan al dente. Suutuin jo hetkeksi sisälläni että hemmetin lapset, heidän vikansa, kunnes tulin ajatelleeksi, että haittaakohan se nyt niin, että spaghetti on pehmeää, kun ei ole edes vieraita paikalla tms? Että kun ei tarvitse enää uskoa yliminää, joka kuitenkin äidin äänellä halveksii minua epäonnistumisesta. Olisi tosi vapauttavaa elää siten aina. Että osaisi suhteuttaa mieliharmit nykyhetkeen, eikä olisi aina uskottava sisäistä ääntä, yliminää, joka mitätöi.
Ei mua joku pehmeä spaghetti haittaa, mutta se tunne haittaa, kun sen ylikeittymisestä tulee mitättömyyden tunne.
Kaikella ystävyydellä, sulla on tosiaankin niitä ongelmia. Ei ole normaalia suuttua siitä, että spaghetti kiehui liikaa ja syyttää siitä pieniä lapsia. Puolustelet täällä kovasti oikeutta suuttua muille ja kuinka se ei ole ikinä sinun oma vikasi vaan äitisi vika, kun puhui sinulle rumasti lapsuudessasi. Nyt vähän vastuuta omasta käytöksestä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Millainen ihminen ei kestä ollenkaan kritiikkiä, vaan suuttuu aina tästä? Kyllä kai jokaisen pitäisi jossain määrin osata ottaa vastaan rakentavaa palautetta..
Miksi sinä kritisoit minua? Emme edes tunne ja sinä täällä heität minua kohtaan kritiikkiä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Säästän teiltä isommilta harmaiden aivosolujenne vaivaamisilta ja kerron miksi mies suuttuu, jos auto hajoaa. Koska häntä on aina ennen moitittu siitä, että jokin menee pieleen tai ei onnistu, vaikkei se ollut miehen oma syy. Auton hajoaminen ei ole oma vika, niin totta kai se harmittaa ihan hirveästi, jos siitä moititaan ja suututaan.
Eikä kenenkään tarvitse enää nykyhetkessä suuttua, koska kyse on ehdollistuneesta käytöksestä.
Esimerkiksi minä keitin tätä kirjoittaessani spaghettia. Tykkään siitä, että se on al dente. Lapset vaativat minua johonkin ja ennen kuin huomasinkaan, spaghetti oli kiehunut 15 minuuttia, eikä se ole todellakaan al dente. Suutuin jo hetkeksi sisälläni että hemmetin lapset, heidän vikansa, kunnes tulin ajatelleeksi, että haittaakohan se nyt niin, että spaghetti on pehmeää, kun ei ole edes vieraita paikalla tms? Että kun ei tarvitse enää uskoa yliminää, joka kuitenkin äidin äänellä halveksii minua epäonnistumisesta. Olisi tosi vapauttavaa elää siten aina. Että osaisi suhteuttaa mieliharmit nykyhetkeen, eikä olisi aina uskottava sisäistä ääntä, yliminää, joka mitätöi.
Ei mua joku pehmeä spaghetti haittaa, mutta se tunne haittaa, kun sen ylikeittymisestä tulee mitättömyyden tunne.Kaikella ystävyydellä, sulla on tosiaankin niitä ongelmia. Ei ole normaalia suuttua siitä, että spaghetti kiehui liikaa ja syyttää siitä pieniä lapsia. Puolustelet täällä kovasti oikeutta suuttua muille ja kuinka se ei ole ikinä sinun oma vikasi vaan äitisi vika, kun puhui sinulle rumasti lapsuudessasi. Nyt vähän vastuuta omasta käytöksestä!
Ymmärsitkö lukemastasi mitään? Voisitko kertoa omin sanoin, miten ymmärsit sen, mitä lainasit ja edellisenkin teksitini? (Sen, jossa pyysin teitä hoksaamaan, mistä tai miksi mies suuttui auton hajotessa.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Säästän teiltä isommilta harmaiden aivosolujenne vaivaamisilta ja kerron miksi mies suuttuu, jos auto hajoaa. Koska häntä on aina ennen moitittu siitä, että jokin menee pieleen tai ei onnistu, vaikkei se ollut miehen oma syy. Auton hajoaminen ei ole oma vika, niin totta kai se harmittaa ihan hirveästi, jos siitä moititaan ja suututaan.
Eikä kenenkään tarvitse enää nykyhetkessä suuttua, koska kyse on ehdollistuneesta käytöksestä.
Esimerkiksi minä keitin tätä kirjoittaessani spaghettia. Tykkään siitä, että se on al dente. Lapset vaativat minua johonkin ja ennen kuin huomasinkaan, spaghetti oli kiehunut 15 minuuttia, eikä se ole todellakaan al dente. Suutuin jo hetkeksi sisälläni että hemmetin lapset, heidän vikansa, kunnes tulin ajatelleeksi, että haittaakohan se nyt niin, että spaghetti on pehmeää, kun ei ole edes vieraita paikalla tms? Että kun ei tarvitse enää uskoa yliminää, joka kuitenkin äidin äänellä halveksii minua epäonnistumisesta. Olisi tosi vapauttavaa elää siten aina. Että osaisi suhteuttaa mieliharmit nykyhetkeen, eikä olisi aina uskottava sisäistä ääntä, yliminää, joka mitätöi.
Ei mua joku pehmeä spaghetti haittaa, mutta se tunne haittaa, kun sen ylikeittymisestä tulee mitättömyyden tunne.Kaikella ystävyydellä, sulla on tosiaankin niitä ongelmia. Ei ole normaalia suuttua siitä, että spaghetti kiehui liikaa ja syyttää siitä pieniä lapsia. Puolustelet täällä kovasti oikeutta suuttua muille ja kuinka se ei ole ikinä sinun oma vikasi vaan äitisi vika, kun puhui sinulle rumasti lapsuudessasi. Nyt vähän vastuuta omasta käytöksestä!
Koska aika vaikea keskustella jos et ymmärrä lukemaasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Säästän teiltä isommilta harmaiden aivosolujenne vaivaamisilta ja kerron miksi mies suuttuu, jos auto hajoaa. Koska häntä on aina ennen moitittu siitä, että jokin menee pieleen tai ei onnistu, vaikkei se ollut miehen oma syy. Auton hajoaminen ei ole oma vika, niin totta kai se harmittaa ihan hirveästi, jos siitä moititaan ja suututaan.
Eikä kenenkään tarvitse enää nykyhetkessä suuttua, koska kyse on ehdollistuneesta käytöksestä.
Esimerkiksi minä keitin tätä kirjoittaessani spaghettia. Tykkään siitä, että se on al dente. Lapset vaativat minua johonkin ja ennen kuin huomasinkaan, spaghetti oli kiehunut 15 minuuttia, eikä se ole todellakaan al dente. Suutuin jo hetkeksi sisälläni että hemmetin lapset, heidän vikansa, kunnes tulin ajatelleeksi, että haittaakohan se nyt niin, että spaghetti on pehmeää, kun ei ole edes vieraita paikalla tms? Että kun ei tarvitse enää uskoa yliminää, joka kuitenkin äidin äänellä halveksii minua epäonnistumisesta. Olisi tosi vapauttavaa elää siten aina. Että osaisi suhteuttaa mieliharmit nykyhetkeen, eikä olisi aina uskottava sisäistä ääntä, yliminää, joka mitätöi.
Ei mua joku pehmeä spaghetti haittaa, mutta se tunne haittaa, kun sen ylikeittymisestä tulee mitättömyyden tunne.Kaikella ystävyydellä, sulla on tosiaankin niitä ongelmia. Ei ole normaalia suuttua siitä, että spaghetti kiehui liikaa ja syyttää siitä pieniä lapsia. Puolustelet täällä kovasti oikeutta suuttua muille ja kuinka se ei ole ikinä sinun oma vikasi vaan äitisi vika, kun puhui sinulle rumasti lapsuudessasi. Nyt vähän vastuuta omasta käytöksestä!
Sinun logiikallasi sinä puolustelet ap:n oikeutta kritisoida miestä aiheetta vain siitä, että ap:lle tuli paha mieli. Jos mies ei ota vastaan kumppaninsa pahaa mieltä niin ei se oikeuta haukkumaan miestä - hankkikoon ap sellaisen kumppanin, joka siihen kykenee. Sellaisiakin löytyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies myös välillä suuttuu siitä että minä suutun hänelle. Miten selitätte tämän? Koen ettei minulla ole oikeutta suuttua koskaan vaan silloin kun harvoin jostain suutun, hän suuttuu tästä ja sitten kääntää asian päälaelleen lopulta minä pyytelen anteeksi ja rauhoittelen häntä vaikken mitään ole tehnytkään sillä kertaa. Teen tyhmästi tiedän. Juuri siltä minusta tuntuu ettei minulla ole oikeus tunteisiin, suuttumiseen tms. vaan miehellä aina on. Ymmärrän kyllä pointin siitä että sellainen on henkistä väkivaltaa. Nyt kun asiaa tarkemmin mietin niin mies on kertonut että hänen isänsä huusi ja haukkui häntä lapsuudessa. Hän on kerran kertonut asiasta minulle.
ApKertoo mun mielestä siitä, että mies ei kestä ollenkaan suuttumisen ilmausta (no shit, Sherlock :D). Johtunee just tuosta, että isänsä on huutanut ja haukkunut häntä, on siis "yliherkistynyt" sille aivan täysin. Kuulostaa tutulta, koska mun miehessä oli vähän samoja piirteitä: heillä kotona on ollut tavallaan todella tunneköyhää, ja ne tunteet joita on näytetty, on olleet sitten sättimistä ja yleisesti "huonoja tunteita" :( Kaikki tunteidenkäsittelytaidot on olleet aivan olemattomia, tunteita on näytetty vain sillon kun on valitettu, loukkaannuttu tai möyhätty. On vaikeaa sitten aikuisena kestää enää muilta (esim. omalta puolisoltaan) ollenkaan negatiivisia tunteita ja suuttumusta, koska on aivan "allergisoitunut" niille. Itse silti saattaa suuttua helposti, koska onhan se kuitenkin opittu käyttäytymismalli sieltä kotoa. Monimutkaista ja hankalaa, ja vaatii ihmiseltä kyllä paljon töitä tulla tietoiseksi näistä ja muuttaa käytöstään. Mutta on toki mahdollista, onneksi. :)
Kuulostaa melko loogiselta tämänkin. Mies ei myöskään kestä minun negatiivista olotilaa, eikä sitä jos olen jotain väsynyt tai surullinen, vaikkei se liittyisi mieheeni mitenkään. Hän ottaa siis minun olotilani myös jotenkin itsensä "vastuulle". Jos olen vaikka väsynyt ja kerron ongelmistani töissä hänelle, hän saattaa yhtäkkiä suuttua ja huutaa "mitä sinä mulle tästä valitat/puhut, mene puhumaan pomollesi". Vaikka itse vain haluan kertoa hänelle ja hänen tukensa. Näin käy siis harvoin mutta tuo on hyvä esimerkki.
ApJoo, tutulta kuulostaa tuokin. Mun miehessä kanssa samaa. Joskus hän on avannut tuota "mitä mulle valitat" -käytöstään sillä, että hänestä tuntuu että jokainen aina vaatii häneltä jotakin. Että hänellä pitäisi olla ratkaisu joka asiaan (tuo ratkaisukeskeinen ajattelutapa on muutenkin vissiin miehille tosi yleinen. Että murheessa tai surussa tai ongelmassa ollaan heti tarjoamassa jotakin ratkaisua, ei henkistä tukea ja kuuntelua). Taitaa taas kertoa kanssa siitä, että kotoansa ei ole saanut juuri sitä tukea ja apua, vaan "mekaanisia" ratkaisuja, insinöörimäisittäin :/ Näin ollen ei osaa itsekään vain kuunnella ja tukea, vaan tulee olo että häneltä nyt vaaditaan jotakin älyllistä ratkaisua taas johonkin asiaan.
Tähän tapaan miehenikin on asiaa selittänyt. Olenkin yrittänyt sanoa miehelleni että en minä tarvitse mitään ratkaisua tilanteeseeni vaan tahdon vain välillä pystyä puhumaan hänelle asioista jotka painavat minua.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Säästän teiltä isommilta harmaiden aivosolujenne vaivaamisilta ja kerron miksi mies suuttuu, jos auto hajoaa. Koska häntä on aina ennen moitittu siitä, että jokin menee pieleen tai ei onnistu, vaikkei se ollut miehen oma syy. Auton hajoaminen ei ole oma vika, niin totta kai se harmittaa ihan hirveästi, jos siitä moititaan ja suututaan.
Eikä kenenkään tarvitse enää nykyhetkessä suuttua, koska kyse on ehdollistuneesta käytöksestä.
Esimerkiksi minä keitin tätä kirjoittaessani spaghettia. Tykkään siitä, että se on al dente. Lapset vaativat minua johonkin ja ennen kuin huomasinkaan, spaghetti oli kiehunut 15 minuuttia, eikä se ole todellakaan al dente. Suutuin jo hetkeksi sisälläni että hemmetin lapset, heidän vikansa, kunnes tulin ajatelleeksi, että haittaakohan se nyt niin, että spaghetti on pehmeää, kun ei ole edes vieraita paikalla tms? Että kun ei tarvitse enää uskoa yliminää, joka kuitenkin äidin äänellä halveksii minua epäonnistumisesta. Olisi tosi vapauttavaa elää siten aina. Että osaisi suhteuttaa mieliharmit nykyhetkeen, eikä olisi aina uskottava sisäistä ääntä, yliminää, joka mitätöi.
Ei mua joku pehmeä spaghetti haittaa, mutta se tunne haittaa, kun sen ylikeittymisestä tulee mitättömyyden tunne.Kaikella ystävyydellä, sulla on tosiaankin niitä ongelmia. Ei ole normaalia suuttua siitä, että spaghetti kiehui liikaa ja syyttää siitä pieniä lapsia. Puolustelet täällä kovasti oikeutta suuttua muille ja kuinka se ei ole ikinä sinun oma vikasi vaan äitisi vika, kun puhui sinulle rumasti lapsuudessasi. Nyt vähän vastuuta omasta käytöksestä!
Sinun logiikallasi sinä puolustelet ap:n oikeutta kritisoida miestä aiheetta vain siitä, että ap:lle tuli paha mieli. Jos mies ei ota vastaan kumppaninsa pahaa mieltä niin ei se oikeuta haukkumaan miestä - hankkikoon ap sellaisen kumppanin, joka siihen kykenee. Sellaisiakin löytyy.
Asiahan on nyt aivan päinvastoin. Mies on se, joka puhuu suuttuessaan mitä sylki suuhun tuo, haukkuu minua usein jopa törkeästi. Ilmeisesti isältään oppinut tämän tavan haukkua ja huutaa. En lähes koskaan ole häntä haukkunut joten ironista onkin se että hän kokee etten minä kunnioita tai arvosta häntä, kun hänhän tässä on se joka minua on haukkunut ja kohdellut todella loukkaavasti viime aikoina. Vaikka minussa on toki omat vikani ja jos minun käytökseni häntä joskus ärsyttää tai suututtaa, pitäisi silti edes jonkinlainen kunnioitus säilyä puolisoa kohtaan, tietenkin ymmärrän hänen stressin ym vaikeat tilanteet ja välillä kaikilla kiehuu yli. Mutta tottakai minä silti tulen surulliseksi kun minua haukutaan, enkä jaksa jokapäiväistä miehen kiukuttelua tai huutamista esim. lapsille. Tästä siis olen hänelle huomauttanut ja pyytänyt nätisti että voisiko lopettaa kiroilun, huutamisen ja haukkumisen, minä kyllä kuuntelen häntä jos jokin on huonosti. Tästä hän sitten saattaa suuttua, kuulema syytän häntä suhteen kaikista ongelmista, vaikkei asia ole näin. Haluaisin hänen vain lopettavan martyroinnin ja huutamisen sekä epäkunnioittavan käytöksen suuttuessaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Normaalipersoona" my ass. Et tajua koko aiheesta hölkäsen pöläystä. Miten ap:n miehen pitäisi tai miten hän voisi olla "normaalipersoona", kun sullekin on juuri väännetty rautalangasta miten vahingoittavaa aiheetta moittiva kasvatus on? Aivan kuin sä sivuuttaisit sen faktan kokonaan. Aivan kuin sä kuvittelisit, ettei miestä ole aiheetta moitittu ja siitä tämä on nyt seuraus. Sä et tajua, ja sä syyllistät vaikka jos sinuakin olisi lapsuutesi ajan aiheetta moitittu eikä mielesi pahoittumisesta siitä olisi välitetty, niin säkin olisit samanlainen kuin tuo mies.
Varmaan siis ihanneminä on tuollainen normaalipersoona, mutta älä oleta, että kaikilla ihmisillä on ihanneminä käytössä. Se ei tee heistä epänormaaleja sinänsä, vaan vain haavoittuneita.Oletko sinä sitä mieltä, että fyysisesti aikuinen ihminen joka on jonkun lapsuuden kokemuksen vuoksi vaillinaiseksi kyetä käsittelemään negatiivista palautetta ei voisi enää oppia sitä vanhempana ja ympäristön on vain sopeuduttava hänen huonoon käytökseensä?
Olen itse sitä mieltä, että vanhakin koira oppii uusia temppuja kun vain halua muuttua on riittävästi.
Olen sitä mieltä, että voi oppia, mutta mikä aloittajan käytöksessä opettaa? Et sinä voi sanoa traumatisoituneelle, että ymmärräpäs nyt Paavo että sinun pitää käyttäytyä näin, se on vain sitä veden kantamista kaivoon. Paavoa pitää auttaa syvemmin, mutta maallikko syyllistyy usein vain haukkumaan kiukuttelijaa.
Ok, minä kyllä haluaisin kaikin keinoin auttaa miestäni muuttumaan, mutta miten sen sitten teen, anna hyvät vinkit niin pistetään käytäntöön? Kävimme parisuhdeterapiassa tasan 2 kertaa jonka jälkeen mies löi hanskat tiskiin ja sanoi että se on täyttä paskaa, ei kuulema auta meitä eikä varsinkaan häntä mitenkään. kuulema minä vain haluan nöyryyttää häntä terapeutin edessä!? En todellakaan halua ja olen täysin valmis muuttamaan omaakin käytöstä. Eli mies luulee jopa että menen terapiaan jotta voisin vain kritisoida häntä, en tätä ollenkaan ymmärrä.Hän häpeää omaa käytöstään eikä pysty puhumaan siitä kenenkään kanssa, näin on sanonut. Eli miten sitten häntä voi sen syvemmin auttaa, jos hän ei apua nähtävästi ole valmis ottamaan vastaan, ainakaan sellaista kun minä tarjoan?
Ap
Johanna Tukiainen, hyvä esimerkki.
En usko että maallikkona voitkaan auttaa :( Minusta parasta olisi erota, ellei mies suostu menemään terapiaan. Tosin minustakin hieman tuntuu, että terapeutit ovat osaamattomia miehesi ongelmien kaltaisten ongelmien suhteen, itse olen saanut apua narsistin uhreja (kun vanhempi on ollut siis narsistinen, ei narsisti) auttavalta terapeutilta. Kun siis koen miehesi problematiikkaa tutuksi. Sillä erolla tosin, että minä olen hakenut apua jo kauan mutta en ollut kunnolla kohdannut sitä.
Suomalaisethan on sellaisia, että kritiikki pitää aina esittää vittuilemalla. kyllähän normaali ihminen pystyy ottamaan vastaan sivistynyttä ja rakentavasti esitettyä ja joka ei loukkaa ketään. suuomalaisella on vain ikävä tapa esittää kritiikkiä toiselle ja se aiheuttaa suuttumusta ja kostonhalua vastapuolella. saisi suomalaiset oppia olemaan vittuilematta toisille tämä olisi paljoon parempi maa asua. ei huvita oikein olla tekemisissä kanssaihmisten parissa, kun ei osata puhua kunnon asiaa. aina jos tulee kritiikkiä se on vittuilua tai vinoilua ja sitten kun sanoo takaisin yhtä ilkeästi tai ilkeämmin saa poliisit pian niskaan tai tappelu on valmis grr näitä suomalaisia, kun eivät kunnioita toisia ollenkaan. ilmankos täällä on niin paljon yksinäisiä ja erakkoja, kun on tullut takkiin jo nuorena. neuvoni on älkää esittäkö krittiikkiä vittuilemalla esittäkää sivistyneesti ja asiallisesti ei varmaankaan oteta herneitä neniin. katsokaa kanssaihmiset muuallekin kuin omaan napaan niin ihmissuhteet alkavat toimia jos ei vittuilla, kuin korkeintaan hyväntasoisella huumorilla, mutta ei ilkeillen se aiheuttaa kostonhaluja.
Itse en ainakaan silloin ole kestänyt mitään kritiikkiä jos olen ennestään jo voimieni äärirajoilla ja burn outin partaalla.
Olen saanut kuulla arvostelua pikkulapsesta saakka, ala-asteella on aloitettu haukkuminen ja kiusaaminen.
Olen aina joutunut suorittamaan ja selviytymään itsenäisesti kaikesta.
Osaan itsekin kritioisda itseäni ihan liikaakin. Syyllistän itseäni kaikesta.
Työelämässä ja elämässä muutenkin tulee hyvin paljonkin sellaisia tilanteita että olet puun ja kuoren välissä.
Et voi kumartaa kahteen suuntaan yhtä aikaa, väkisinkin pyllistät johonkin suuntaan.
Teit niin tai näin, se on aina jonkun mielestä väärin päin.
Yritän aina että olisin mahdollisimman monelle mieliksi ja uhraan sitten oman hyvinvointini mieluummin kuin tuotan kenellekään pettymyksen.
Olen niin paljon paskaa saanut lapsena niskaan, etten kestä huutoa ja haukkumista.
Sitten kun olet todellakin ihan takki tyhjänä ja haluaisit vain itkeä kotonasi peiton alla, tuleekin joku vähän antamaan rakentavaa kritiikkiään, niin KYLLÄ! EN VTTU KESTÄ SITÄ LAINKAAN
Minullakin on vaikeuksia ottaa vastaan kritiikkiä. En suutu näkyvästi, mutta sisäisesti joudun aina hirveään myllerrykseen kritiikin jälkeen. Minua on kritisoitu koko lapsuuteni, isäni oli aivan hirveän vaativa, mielenterveysongelmainen julmuri. Sen jälkeen ensimmäinen mieheni jatkoi kritisointia ja myös siskoni on ollut kova antamaan minulle kritiikkiä "minun omaksi parhaakseni".
Pahinta on epämääräinen kritiikki. Esimerkiksi entinen mieheni kritisoi minua usein laiskuudesta, mutta ei koskaan osannut kertoa mitä minun tulisi hänen mielestään tehdä. Tein siinä suhteessa lähes kaikki kotityöt, opiskelin ja kävin koulua samalla, mutta silti laiskuuteni oli koko ajan suhteessa valtava ongelma, piikittelyn ja kritiikin aihe. Entinen pomoni taas sanoi kerran minulle, että minun tulisi olla proaktiivisempi, tarkentamatta lainkaan missä asiassa ja millä tavalla. Menin tuosta ihan lukkoon, olin pari viikkoa aivan poissa tolaltani ja hyvä kun sain entisiäkään töitäni tehtyä. Se oli suurin syy, miksi hain toista paikkaa heti kun sellainen avautui kiinnostavassa yrityksessä ja sainkin sen.
Olen miettinyt paljon tätä kritiikkiasiaa, ja toisinaan tuntuu etten ole enää niin vereslihalla tuon kanssa. Sitten kuitenkin taas tulee jokin kritiikki, joka heittää minut aivan epätasapainoon hetkeksi. Nykyisin lähipiirini on onneksi hyväksyvää ja myös nykyisessä työpaikassani kritiikin vastaanottaminen on ongelmatonta, koska pomollani on tapana kertoa täsmällisesti mitä hän odottaa ja positiivisen palautteen määrä on moninkertainen kritiikkiin verrattuna. Nykyinen mieheni ei kritisoi minua oikeastaan mistään koskaan. Joskus hän saattaa antaa jonkun ehdotuksen miten toivoisi minun toimivan, mutta antaa ymmärtää että valinta on omani.
Olen sitä mieltä, että voi oppia, mutta mikä aloittajan käytöksessä opettaa? Et sinä voi sanoa traumatisoituneelle, että ymmärräpäs nyt Paavo että sinun pitää käyttäytyä näin, se on vain sitä veden kantamista kaivoon. Paavoa pitää auttaa syvemmin, mutta maallikko syyllistyy usein vain haukkumaan kiukuttelijaa.