onko kenelläkään ystävää jolla on epävakaa persoonallisuushäiriö?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Usein epävakaa persoonallisuushäiriö muuten puhkeaa naisilla seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja ajaa myös sellaisiin tilanteisiin kun ihminen ei osaa hillitä itseään seksuaalisuuden saralta. Tuli vain mieleen kun jotkut ihmettelivät mistä tuo häiriö on peräisin.

Vaikea yleistää mitään yhtä syytä ja seurausta. Epävakaa persoonallisuushäiriö puhkeaa usein pitkäkestoisesta traumasta, esim. perheväkivalta tai hylätyksi tuleminen. Myös perimä vaikuttaa. Yksi oireista on itsetuhoisuus, joka voi näyttäytyä muunmuassa viiltelynä, runsaana päihteiden käyttönä - tai riskien ottamisena vaikkapa seksuaalisessa käyttäytymisessä.

Itse yritän näännyttää itseni hengiltä, kun on kriisi päällä. Ei sillä suoranaisesti ole mitään tekemistä sen kanssa miksi minusta tuli tällainen. Se on vain pakokeino.

Alussa luki "usein" niin ei ole ehdoton syy, mutta seksuaalisen hyväksikäytön on havaittu liittyvän epävakaaseen persoonallisuushäiriöön monissa tapauksissa. Tietenkään se ei ole ehdotonta vain yksi mahdollinen syy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Usein epävakaa persoonallisuushäiriö muuten puhkeaa naisilla seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja ajaa myös sellaisiin tilanteisiin kun ihminen ei osaa hillitä itseään seksuaalisuuden saralta. Tuli vain mieleen kun jotkut ihmettelivät mistä tuo häiriö on peräisin.

Ympäristö jossa seksuaalista hyväksikäyttöä tapahtuu on usein muutenkin kehitykselle haitallinen esim. ei huomioida lapsen tarpeita,tunteita,pahoinpidellään ym. Seksuaalista hyväksikäyttöä on monella taustalla mutta ei kaikilla. Häiriön pohja ei siis ole niinkään missään seksuaalisessa vääristymässä,kuten viestistäsi voisi olettaa. Joillain ko.trauma johtaa impulsiivisuuteen seksuaalisuuden saralla mutta ei se mikään kaikille epävakaille tyypillinen piirre ole.

Sinullekin, viestin alussa luki "usein" niin ei ole ehdoton syy, mutta seksuaalisen hyväksikäytön on havaittu liittyvän epävakaaseen persoonallisuushäiriöön monissa tapauksissa. Tietenkään se ei ole ehdotonta vain yksi mahdollinen syy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noniin! Kaikki epävakaata persoonallisuutta potevien ystävät, "alan" kirja syliin ja porkkana toiseen käteen ja keppi toiseen, kyllä siitä vielä hyvä kaveri tulee!

Olen käyttänyt arkikieltä selostaessani asiaa omalta kannaltani epävakaan lapsena. En ole alan asiantuntija vaan olosuhteiden pakosta siihen kirjallisuuden kautta tutustunut maallikko joka ilmaisee asioita muutenkin melko rapsakasti (ja ei, en ole vastuussa tätä lukevien epävakaiden tunteenpurkauksista). Luulen että suurin osa niistä, jotka ko kirjallisuutta lukevat ovat lähiomaisia tai puolisoita, ja heille ne on kai pääasiassa tarkoitettukin. Olisikin outoa lähteä ystävyyssuhteessa harjoittamaan "hoitoa" , perheen sisäisissä ihmissuhteissa on kuitekin punnittava plussat ja miinukset. Useimmat ihmiset eivät halua kokonaan katkaista välejä vaan säilyttää edes jollain tasolla toimivan suhteen.

 

Eqnsin sait minut tuntemaan itseni alempiarvoiseksi "koiraksi". Sitten jossittelulla tuomitsit minut elämään julmaa arpapeliä jossa - "jos hyvin onnekas" - löydän minua äärimmäisen itsevarman, minua vahvemman ihmisen, joka jaksaa kouluttaa minua, hoitoa tarvitsevaa, häiriintynyttä ja huonosti käyttäytyvää otusta olemaan ihmisiksi niin, että lopulta ojennan valistuneena käteni, nappaan lusikan ja alan elää kuin normaalit ihmiset.

Saatat olla katkera sinulle langenneesta roolista äitisi kasvattajana, mutta älä viitsi tekeytyä paremmintietäjäksi niinkin pitkälle, että tuomitset kokonaisen ihmistyypin elämän kuin kaikkivoipainen jumala.

Lihavoidun kirjoittaja näyttää silmissäni ihan ajan kulukseen jankkaavalta provolta, tai sitten ammattiloukkaantujalta. Kovan luokan jankkaus & uhriutuminen.

..

Se oli erittäin kuvaava termi minusta, se koirakouluttaminen. Sisältää sellaista ystävällistä kärsivällisyyttä, sitkeyttä ja anteeksiantoa.

Niin, ettei doggi huomaakaan, että nyt vähän jujutetaan: sillehän koulutus tapahtuu leikin varjolla.

Koiran (tai omaa?) päätäkin voi vähän joutua hakkaamaan seinään 😁.

.

- satunnainen lukija (hyvä ketju)

Tosi mukava näin epävakaana lueskella täällä kommentteja että me ollaan hirveitä ja meistä kannattaa pysyä kaukana kun itsekkkn vihaan itseäni senverran paljon että tälläiset kommentit vain pahentaa oloa ja tilannetta. Itselläni on mies jolla on iso sydän ja joka jaksaa. Epävakaa ei ole sama kun narsisti vaan oikeastaan paljon petollisempi häiriö itse sen kantajalle. Itse kärsin paljon siitä että yhteiskunta haluaa jättää minut ulkopuolelle, en voi häiriölleni mitään valitettavasti. Auttakaa kavereitanne, älkää jättäkö.

Vierailija kirjoitti:

Itse kärsin paljon siitä että yhteiskunta haluaa jättää minut ulkopuolelle, en voi häiriölleni mitään valitettavasti. Auttakaa kavereitanne, älkää jättäkö.

Auta sinä nyt puolestasi meitä kertomalla, mitä se apu voisi olla?

Olen auttanut ystävääni jo vuosikymmeniä. Kyllä siinä on jaksaminen koetuksella. Epävakaat eivät ehkä tule ajatelleeksi, miten kovilla auttaja on.

Mutta kerro näkemyksiäsi. Miten haluat että sinuun suhtaudutaan?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, serkkuni. Periaatteessa todella ihana ja välittävä ihminen jossain siellä persoonallisuushäiriönsä alla, mutta tätä allaolevaa ihmistä on niin vaikea nähdä että emme pidä kauheasti enää yhteyttä. Aiemmin olimme todella läheisiä, mutta hän laittoi välit poikki päättäessään, että minä (kuten kaikki muutkin hänen sukulaisensa) ovat häntä vastaan. Kirjoitti kaikille pitkiä maanisia sähköposteja, joissa haukkui kaikki pataluhaksi ja miten kaikki ovat hänen elämänsä aikana pettäneet hänet ja juonitelleet. Nyt, mm. yhden pakkohoitoepisodin jälkeen, edelleen paikkailee näitä välejä. Ylipäätään näkee kaikissa ihmisten teoissa ja tekemättä jättämisissä häneen kohdistettuja tahallisia loukkauksia ja vihjauksia.

Hänen on hyvin vaikea saada tai pitää työpaikkaa. Kahdessa perättäisessä työpaikassa oli kummassakin hänen mielestään tosi stressaava ja kireä ilmapiiri, ja kummassakin meni sukset ristiin jonkun työkaverin kanssa. Myös koulua ja opiskelualaa vaihtaa koko ajan, jättää kesken, kun ei se ollutkaan täydellistä ja ei se olekaan se oma juttu. Aina keksii jonkun uuden suunnan elämälleen, että nyt hän on viimein keksinyt sen mitä hänestä pitää tulla (nyt on 42-vuotias).

Sen sijaan, että hän sitoutuisi terapiaan, hän myös keksii aina uuden asian, josta kaikki hänen ongelmansa johtuvat. Milloin se on kiireinen kaupunkielämä (jolloin pitää muuttaa keskelle metsää), milloin ruuan lisäaineet (jolloin kaikki vaihdetaan luomuun ja pakkomielteisesti pelätään kemikaaleja ja "epäpuhtauksia"), milloin lifecoachissa on vikaa ja pitää hankkia uusi. Aina luulee keksineensä sen uuden jutun, jolla nyt elämä paranee. Silloin harvoin kun nähdään, yritän pitää keskustelun yleisellä tasolla ja olla kommentoimatta uusimpia huuhaa-villityksiä, ylipäätään kritisoimatta mitään koska seurauksena on loukkaantuminen ja uhriutuminen.

vaikuttaa pikemminkin adhd:lta

Ne oireet on samat myös pahoin traumatisoituneessa ihmisessä. PTSD on olemassa oleva diagnoosi, esimerkiksi väkivallan tai raiskauksen uhreilla.

On ollut ja on vieläkin. Pidän harvoin yhteyttä. Ei kannata olla usein tekemisissä tai muuttuu rasittavaksi.

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli ystävä, jonka luonteenpiirteisiin kuului mm. seuraavat piirteet

- Rajattomuus (Hänellä pelkkiä oikeuksia, esim. sanoa muille mitä tahansa ja milloin vain, ei minkäänlaista tilannetajua)

- Ehdottomuus kaikessa, täydellinen mustavalkoisuus asioissa ja jos et ollut samaa mieltä, hänellä oli oikeus haukkua sinut täysin pystyyn

- Pohjaton huomiohakuisuus, teki mitä tahasa saadakseen huomiota

- Rajaton itsekkyys, Totaalinen minäminäminÄ-ajattelu. Täysin kykenemätön empatiaan, aina jos jollekin ihmiselle tapahtui jotain kivaa, tämä ihminen synkistyi ja marmatti. Järjetön tarve korostaa itseään ja omia saavutuksiaan, varsinkin aina jos jotain muuta onnisti. Entinen ystäväni mm. täysin pokkana veti herneet nenään siitä että kuuli minun palkkani olevan hänen palkkaansa isompi. Teemme täysin eri työtä, mutta hän ei hyväksynyt tätä vaan suuttui aivan suunnattomasti. Vauhkosi asiasta pitkään ja hartaudella, kuinka ei voi käsittää miten minä voin saada parempaa liksaa kuin hän. Vertasi itseään minuun ulkonäöllisesti, hän oli n. 20 kg ylipainoinen, minä normaalipainoinen, mutta jaksoi aina kauhistella kuinka "selluliittiset jalat sulla on" "en ikinä haluaisi käsivarsia joissa näkyy lihakset noin selvästi" jnejnejne. Käyttäytyi toisinaan äärettömän huonosti, mutta huonooon käytökseen löytyi AINA syy muista tai selitti asian niin että hänellä lopulta olikin oikeus käyttäytyä miten käyttäytyi

-Muista hyötyminen. Yritti jatkuvasti hyötyä kaikista taloudellisesti, mutta oli itse äärettömän pihi.

- Vaati ettei minulla saisi olla muita ystäviä kuin hän.

- Alisti miestään ja kohteli tätä erittäin huonosti, naljali, vittuili, vähätteli, haukkui ja juoksutti.

Lienee selväää että lopulta mittani täyttyi enkä enää jaksanut tätä. En tiedä onko kyseeessä epävakaa persoonallisuushäiriö, mutta todella häiriintynyt ihminen on kyseessä. Ei ole jättänyt minua vieläkään rauhaan vaikka laitoin välit poikki 2 vuotta sitten. Edelleen kuulen kuinka mustamaalaa minua muille ja yrittää saada elämässäni vahinkoa aikaan.

narsistilta kuulostaa...

Mä olen myös epävakaa. ...tai olin, oireet lievenivät ja katosivat n. 27 vuotiaana, kuten joillekin tapahtuu.

Mustakin tän lukeminen on surullista.

Muistan etten kokenut olevani osa mitään. Se ei ollut ylemmyyttä, vaan järjetöntä yksinäisyyttä. Sääntöjen noudattaminen oli omituista eikä käynyt mielessä, sillä en ollut osa niitä sosiaalisia rakenteita.

Isosta osasta noita juttuja en tunnista itseäni ollenkaan.

Hallitsemattomia raivareita sain kyllä läheisilleni. Se oli ihan hirveää. Ihan kauheaa. Enkä tiennyt miksi niin tapahtuu. Saatoin lukita itseni kylpyhuoneeseen etten satuttaisi läheisiäni, koska en todella halunnut. Olo oli kuin riivatulla.

Iso apu tunteiden hallintaan ja sitä kautta elämänhallintaan löytyi lopulta meditaatiosta.

Epävakaat eivät ole narsisteja, mutta häiriöt voivat toki joillakin sekoittua.

Vierailija kirjoitti:

Tosi mukava näin epävakaana lueskella täällä kommentteja että me ollaan hirveitä ja meistä kannattaa pysyä kaukana kun itsekkkn vihaan itseäni senverran paljon että tälläiset kommentit vain pahentaa oloa ja tilannetta. Itselläni on mies jolla on iso sydän ja joka jaksaa. Epävakaa ei ole sama kun narsisti vaan oikeastaan paljon petollisempi häiriö itse sen kantajalle. Itse kärsin paljon siitä että yhteiskunta haluaa jättää minut ulkopuolelle, en voi häiriölleni mitään valitettavasti. Auttakaa kavereitanne, älkää jättäkö.

Oma näkökulma, rehellisyys sen kertomisessa on tässä ketjussa varmaan välttämätöntä.

Jopa ketjun idea.

Vertaistukiketju epävakaille tämä ei ollut, ehkä joku voisi sellaisen perustaa? :)

Tai nettisaitin jopa.

Sinä?

kun on epävakaa persoonallisuus, niin sinun asian tiedostaminen on tärkeää.

kun tiedät sen, niin sivuutat ne hetket, kun hän esim. kilaroi ja tiuskahtaa.

ihan sama kuin muidenkin nepsyjen kanssa.

tämä asia on kaverisi aivoissa ja hän on se, joka tästä kärsii eniten.

hänelle meditaatio olisi parasta mitä hän voi tehdä.

Huom. on hyvin tavallista että on kaksikin persoonallisuushäiriötä yhtä aikaa ja perushäiriö voi olla adhd. voi olla esim. vaativa ja epävakaa persoonallisuus.

kaverisi pitää olla armollinen itselleen. yleensä näillä ihmisillä on hirvee yritys päällä ja he polttavat molemmista päistä kynttiläänsä loppuun kaiken aikaa ja kärsivät siitä ihan hirveästi.

tehkää rauhallisia harrasteita yhdessä. pyydä sienimetsään.

vielä: kannusta tasaiseen elämään. tekemään yhtä asiaa kerrallaan.

tekemään mitä sydän sanoo. 

epavakaa ei voi kertakaikkiaan toimia tasapainoisesti suorittavan yhteiskunnan paineissa.

jos ja kun todennäköisesti se taustalla oleva perushäiriö on adhd niin hänen energiansa sinkoilee asiasta toiseen. vaikka se onnelliseksi tekevä asia olisi huovuttaminen, niin sitä hänen kannattaa tehdä.

stressi aiheuttaa niitä järkkymisiä.

muistuta kun alkaa olla kaverilla ylikierrokset että nyt kannattaa pysähtyä ja hengittää. 

terapiaan kannattaa yrittää hakeutua kelan maksamana. ratkaisukeskeinen tai kognitiivinen psykoterapia.

Olin vanhasta kaveriporukastamme viimeinen joka piti yhteyttä ulkomaille muuttaneeseen epävakaaseen ystävään. (Karkasi epäonnistuneita parisuhteita, työpaikkoja ja koulupolkuja.) Sain lapsen ja ystäväni halusi tulla Suomeen katsomaan vauvaa.

Sinä syksyisenä iltana kun odotin häntä luokseni ruoka pöydässä eikä ystäväni vastannut puhelimeen, tajusin että minä en vain enää jaksa tätä. Jatkuvaa feidailua, tarinoita joiden totuusperästä ei koskaan tiedä, maratonpuheluita joissa ystäväni vuodatti omat ongelmansa ilman vastavuoroisuutta ja rahaongelmia joiden ratkomiseksi yritettiin aina saada jeesiä. Ystäväni ei koskaan ilmaantunut enkä minä vastannut puhelimeen kun yritti soittaa kaksi viikkoa sovitusta tapaamisesta. Emme ole olleet sen jälkeen tekemisissä.

Surullista sillä hän oli ihana tyyppi monella tapaa ja uskon että lapsuudessa täytyi olla jotain vakavasti traumaattista, sen verran ahdistavista perhetaustoista oli lähtöisin. Mutta minä en jaksanut enää sitä, niin, epävakautta.

Vierailija kirjoitti:

Draamakuningatar. Ilkeä, manipuloiva, juoruileva, itseään muiden kustannuksella korottava, hyväksikäyttävä, aggressiivinen ja myös väkivaltainen. Erittäin ulkonäkökeskeinen. Pitää yllä kulissia perhe-elämästään, pahoinpitelee miestään varsinkin juovuksissa. Osaa käsitellä tietyntyyppisiä ihmisiä, raivostuu suunnattomasti kun joku "alamainen" ei tottele tai toimi kuten hän haluaa. Syyttää muita siitä mitä itse tekee. Erittäin huomionhakuinen. Nauttii toisten vastoinkäymisistä. Valehtelee jatkuvasti. Korostaa seksuaalisuutta joka käänteessä. Antaa ensitapaamisella yleensä hyvän kuvan itsestään, tämän jälkeen alkaa pikkuhiljaa antaa merkkejä todellisesta luonteestaan.

Tälläinen on tuntemani nainen, onneksi ei tarvitse enää olla kyseisen hullun kanssa tekemisissä. Epävakaa, tai joku muu persoonallisuushäiriö.

Ihan kun Clade

Tunne-elämältä epävakaa persoonallisuus on häiriö, jossa henkilö kärsii kyvyttömyydestä säädellä tunteitaan (jotka hän muuten kokee tavallista voimakkaampina) , impulssikontrollin häiriöistä ja mustavalkoista ajattelusta, jonka eräiden teorioiden mukaan ajatellaan olevan peräisin lapsuuden kehityksessä tapahtuneesta häiriöstä. Tällainen ihminen näkee sekä asiat että muut ihmiset joko hyvinä tai pahoinainen, koska ei ole "oppinut" että kaikissa ihmisissä on sekä hyvää että pahaa. Hän elää voimakkaiden tunteidensa ohjailemana, usein jatkuvassa stressitilassa. Häiriön taustalla on usein lapsuudessa/nuoruudessa koettu turvattomuus, ennakoimattomuus tai muu trauma. Näistä ja monista muista syistä epävakaa ihmisen läheisillä on todella raskasta. Häiriötä voidaan hoitaa terapiaa, jossa opetetaan tunteiden säätelyn keinoja, sekä keinoja hallita ahdistusta, joka on usein musertavaa. Lääkityksestäkin voi olla apua terapian tukena. Kyse on häiriöstä, jota kukaan ei itselleen tilaa, mutta joka vaikuttaa valtavasti henkilön ihmissuhteisiin. Ymmärrys voi hieman auttaa kestämään tällaista ihmistä, samoin omien rajojen vetäminen ystävyyteen/ihmissuhteeseen, mutta helppoahan se ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Tosi mukava näin epävakaana lueskella täällä kommentteja että me ollaan hirveitä ja meistä kannattaa pysyä kaukana kun itsekkkn vihaan itseäni senverran paljon että tälläiset kommentit vain pahentaa oloa ja tilannetta. Itselläni on mies jolla on iso sydän ja joka jaksaa. Epävakaa ei ole sama kun narsisti vaan oikeastaan paljon petollisempi häiriö itse sen kantajalle. Itse kärsin paljon siitä että yhteiskunta haluaa jättää minut ulkopuolelle, en voi häiriölleni mitään valitettavasti. Auttakaa kavereitanne, älkää jättäkö.

1) Yhteiskunta ei halua jättää sinua ulkopuolelle. Sinua vastaan ei ole mitään suurta liittoumaa. Jos ihmiset lähtevät elämästäsi, se on todennäköisesti seurausta sinun käytöksestäsi. Muillakin on tunteensa ja rajansa. Vaikka et tekisi mitään tahallasi etkä haluaisi satuttaa, satutat silti ja kovasti. Ei kukaan jaksa loputtomiin.

2) Häiriölle voi tehdä jotain. Mutta se vaatii sitä, että sitoutuu hoitoon. Ei ole sinun syysi, että olet sairastunut. Ja sun kipusi on todellista. Mutta se ei oikeuta ihan minkälaista käytöstä tahansa eikä poista sun omaa vastuuta omasta itsestäsi.

3) Kukaan muu ei pysty auttamaan epävakaata, joka omasta mielestään ei voi itselleen mitään. Oman läheiseni, jolla on epävakaa p.häiriö, mielestä "auttaminen" on sitä että siedetään ja jaksetaan ihan loputtomiin, myötäillään eikä aseteta rajoja. Ei se ole todellisuudessa auttamista. Se on mahdollistamista.

Hyvä, että rinnallasi on suurisydäminen mies. Mutta ymmärrät kai sen, että ne lähteneet läheiset eivät välttämättä ole sydämettömiä tai kylmiä, vaan tavallisia ihan hyväsydämisiä ihmisiä joiden pitää jossain vaiheessa alkaa ajatella omaakin mielenterveyttään ja jaksamistaan. Kukaan ei voi sua auttaa jos ajattelet, että et itse voi omalle tilallesi mitään.

Minulla. OLI:)

Tapailin tällaista tapausta noin puoli vuotta. Aluksi pidin miestä ihanan avoimena, mutta myöhemmin tajusin "avoimuuden" olevan silkkaa huomionhakuisuutta. Miehellä oli diagnosoitu muitakin mt-ongelmia epävakaan persoonallisuushäiriön lisäksi. Googletin tietoja kaikista ja ajattelin, etteivät sairaudet määritä yksilöä ihmisenä - halusin yrittää ja tutustua mieheen itseensä. Huonostihan siinä kävi. Jossain vaiheessa tajusin, että koko tapailumme ajan mies on puhunut vain itsestään. Ei tiennyt minusta juuri mitään. Keksi puheenaiheita mistä vain, että sai huomiota ja saattoi yhtäkkiä aikaa ja paikkaa katsomatta alkaa selittämään elämäntarinaansa. Ei koskaan kysynyt minulta mitään, puhui vain omasta elämästään, ongelmistaan ja itsestään. Ajattelu oli tosi mustavalkoista, asiat olivat joko loistavasti tai aivan paskasti - usein aivan paskasti. Ihmissuhteet ailahtelivat, kaikki miehen entiset ystävät ja seurustelukumppanit olivat läpimätiä, hänessä ei koskaan ollut mitään vikaa. Mies myös pelkäsi jatkuvasti, että jätän hänet. Ei pystynyt puhumaan tunteistaan lainkaan kasvotusten, mutta viestitteli kuitenkin rakastavansa minua. Tuin häntä huonojen aikojen sattuessa täysillä, lohdutin ja rauhoittelin, mutta jos minulla oli paha mieli, mies ajatteli vain itseään ja omaa ahdistustaan - "tajuatko miten paljon tää tilanne ahdistaa MUA!" - eikä tukenut yhtään. Kun loppujen lopuksi sanoin hänelle, että tämä ei nyt toimi, uhriutui ja haukkui minut maanrakoon. Seuraavana päivänä laittoi anelevan ja pahoittelevan viestin, ja kun vastasin etten enää halua nähdä, haukkui minut taas. Myöhemmin tajusin, että mies oli ollut kanssani sen takia, että hänellä oli silloin parempi olo. Ei siinä rakkaudesta ollut kyse, todellakaan. Raskas kokemus kaiken kaikkiaan, pahoittelut sekavasta viestistä.

Läheisimmällä sukulaisella on.Menin ihan säleiksi huonosta kohtelusta ja lopulta aloin ilkeillä takaisin.Tästä seurasi jatkuva huono omatunto, verenpainetta yms.Nyt yritän hiljalleen saada etäisyyttä.Tosi vaikeaa, mutta pakko ettei romahda täysin.