onko kenelläkään ystävää jolla on epävakaa persoonallisuushäiriö?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

helvettiin ja takaisin. kirjoitti:

helvettiin ja takaisin. kirjoitti:

Epäilen että itselläni on jonkun sortin psykoosit päällä tai joku impulsiivinen kontrolli/agresiivisuus häiriö. Tätä on jatkunut tosi pitkään ja olen vasta nyt viime aikoina alkanut huomaamaan että ei mun käytös ole ok tai oikeestaan en itte välillä sille voi mitään.

Olen nuorehko mies puolinen henkilö 21-vuotta. Voisin vaikka kertoa tarinani teille en ole ikinä puhunut Tästä asiasta esimerkiksi kavereitteni kanssa ja olen vetäytynyt kavereistani kokonaan, mutta äiti tietää asiani läpikotaisin ja hänellekki on rankka masennus kehkeytynyt minun takiani.

Tosiaan ala-asteella minua kiusattiin erittäin rankasti ja tunsin erittäin paljon alemuuden tunnetta. Päivittäin käytettiin fyysistä väkivaltaa ja henkistä väkivaltaa. Sen aikaiset opettajat sulkivat asialle silmänsä. Ei kauankaan kun vaihdoin koulua ja paikkakuntaa ala-asteen aikana. No pääsin sitten uudessa koulussa uuteen luokkaan ja taas siellä oli muutama semmoinen henkilö joka käytti erittäin paljon fyysistä väkivaltaa muihin ja siellä murtui käsiä ja kaikkee mahdollista. Jostain syystä opettajat ei uskaltanut toimia koska oli sen verran hullusta kaverista kyse että kävi opettajienki päälle ja kävi koulussa Sillon kun halusi. Kaikki halusivat olla jostain syystä hänen kaverinsa ja häntä pelättiin oikeasti. Olin myös hänen kaverinsa ja tunnen henkilön nykyäänkin.

Kävin ala-asteen loppuun ja siirryin ylä-asteelle siellä se helvetti pääs irti Muistan Ku oli jäänyt katkeruus kiusaamista ja pahoinpitelyistä takaraivoon aloin itse pahoinpitelemään muita oppilaita ja häiriköin tunnilla. Ihan avoimesti saatoin seota jostain ihan pienestä ja opettajan edessäni ottaa vaikka roskiksen ja sillä hakkaa toista oppilasta ja kaikkee vastaavaa koko ylä-asteelle oli samanlaista ja opettajat syytti virkamiehen uhkailusta ja kaikesta muusta. Jouduin erityisluokalle loppuajaksi ja en keskittynyt opiskeluun ollenkaan muitten erityisluokan pärinäeerojen kanssa. Meillä oli erityisluokan valvojana Vähä järeempi kaveri joka kanssa sekos meidän kanssa välillä nosti ryysyistä seinille ja huus naaman lähellä pää punaisena ja joskus lens pulpetti seinää.

Ylä-asteelta menin amikseen johki vaa mihkä pääsin, aloin polttamaan pilveä Olin Sillon jotain 16-vuotta Olin koulussa aina pilvessä ja oikeestaan en muista noista vuosista mitään 2-vuotta meni ihan sumussa. 18-vuotiaana muutin omilleni silloisen tyttöystäväni kanssa ja pilven poltto ja raivo kohtaukset jatku vain. Oli vuosi jäljellä ammattikoulua jätin leikin kesken ja aloin makaamaan kotona ja poltin pilveä aamusta iltaan passivoitin itteni ihan loppuu. Siinä sitten tuli kaikki Kelan takasin perinnät tuista ja talous oli niin kuralla kun olla ja vaan voi kaikki rahat meni pilveen ja otin velkaa. Pikavippi helvetin olen kokenut kun otetaan vippi että voi maksaa edellisen lainan pois. No sitä jatku pari vuotta ja silloinen tyttöystäväni rupesi pelkäämään minua kun sain raivokohtauksia ja soitti poliisia kotiin, vähän aikaa koitettiin olla yhdessä.

Menin armeijaan noin 19-vuotiaana mutta lensin sieltäkin ulos väkivaltaisuuden takia ensimmäisessä lääkärin tarkastuksessa mikä armeijan sisällä tehtiin ja sain lykkäyksen 24kk.

No erottiin sitten tyttöystävän kanssa ja muutin pois. Jatkoin pilven polttamista aamusta iltaan ihan sumussa parhaimmillaan meni 5grammaa päivässä ja toleranssi oli tosi kova ja ei ihan halpaa lystiä 20€ gramma. Rahaa vedettiin sieltä mistä sai. Otettiin Osamaksu läppäreitä ja kaiken mailman vippei ja tehtiin ihan mitä vain että saatiin rahat kasaan. Jopa menin kouluun sisään että sain nostettua opintolainaa jota on aika hyvin kertynyt nyt 6,5k. Vuoden jatkoin tota samaa ja nyt ollaanki jo melkein Tässä päivässä

Sain maksatettua vippini pois. Ja tein kaiken mailman hämärähommia että sain elätettyä itteni. Kävin vuoden mittaisen kurssin että sain ammattipätevyyden ja kaikki kortit että voin ajaa rekkaa. Sekin koulutus meni ihan pilvessä ja Ihmettelen suuresti miten suoriuduin läpi ja että opettajat ei huomannu. Tosin korkeen toleranssin takia pilvessä olo tuntui aivan normaalilta Pystyin toimimaan ihan normaalisti vaikka poltin kuinka paljon tai loppu tuloksena oli että nukahdin. Koulun päätyttyä Olin roska-kuskina pari kuukautta mutta pilven poltto vei voiton enkä jaksanut käydä töissä, joten irtisanouduin. Kaikenmailman karenssit tuli niskaan. Tästä sitten runsaan pilvenpolton aiheuttamana alkoi terveyspettää. Oksentelin viikkoja putkeen ja kausiluontaisesti mutta silti jatkoin polttamista koska se hillitsi agresioitani jotka kokoajan kuumotti takaraivossa. Tutustuin nykyiseen tyttöystävääni silloin ja poltimme pilvee yhdessä ja hän sitten hoiti minua kun aloin aina oksentelee. Noh siinä sitten hän pamahti raskaaksi ja lopetti pilven polton kun seinään ja on siitä asti ollu polttamatta. Minäkin sain uutta valoa elämääni kun lapsi oli tulossa ja aloitin korjaamaan elämääni ja Lopetin pilven polton. Hankin ittelle isommasta firmasta kuorma-auto kuskin työn kerkesin olla siellä 2kk kunnes tuli lääkärin tarkastus ja jäin huumeseuloissa kiinni vaikka Olin 2 kuukautta ilman ollut ja täten minut irtisanottiin koeaikaan vedoten.

Olen siitä asti ollut ilman pilveä tähän päivään asti mutta minulle tulee päivittäin semmosia kohtauksia että Saatan provosoitua ihan mistä vain ja käydä ihmisten päälle. Ärsyttävä naama tai kirjoitus netissä saattaa laukaista tämän. Myös minun Liikenne Käyttäytyminen on hirveää välillä, tiedostanu sen itte mutta jos olen oikeassa mielentilassa en välitä omasta enkä muitten turvallisuudesta. Myös jos näen että joku ajelee päin vittua Saatan ns "kouluttaa" autoilijaa että ajan perseessä kiinni tai kurvaan eteen ja alan hidastelee.Olen suoraan sanoen kävelevä aikapommi ja pelkään että Käyn johki vielä pahasti kiinni ja teen jotain peruuttamatonta. Vielä ei ole isompaa seinää tullut vastaan koska olen aika isokokoinen. Mutta eiköhän sekin tule. Ammatti auttajalle en uskalla mennä koska se voi huonontaa mun tilannetta jos korttini evätään jos minut luokitellaan riskiryhmään tai jotain muuta vastaavaa.

Tässä oli tarinani monen vuoden ajalta ja jotain asioita varmasti jäi välistä mutta parhaani mukaan kerroin kaiken mikä on elämässäni vaivannut.

Mitä teidän muiden silmissä minun pitäisi nyt tehdä? Onko olemassa sellaisia psykiatreja jotka eivät oikeesti ole haitaksi. Koska olen taas saamassa työelämästä kiinni mutta tunnen että mun mieli ei ole kunnossa.

Ota mielialalääkkeet, eli masennuslääkkeet käyttöön. Sivuvaikutuksista viis, kunhan et hyökkää kenenkään päälle, tai istut kohta linnassa, ihme ettet jo ole siellä.

En ota yhden ihmisen elämä tuttavistani pilattu näillä oman mielen vaimentamilla ssri lääkeillä. Mieluummin Istun linnassa ja rauhottavia en voi syödä työni puolesta talous niin kuralla että pakko olla töissä.

niin ja luottotiedot on kunnossa ja velkaa niin paljon että pakko vaan maksella niitä.

Ihmisillä näyttää olevan vahvassa mielikuva että kaikki epävakaat ovat raivokohtauksia saavia narsisteja, jotka hyökkäävät muiden kimppuun ilman syytä. Todellisuudessa on myös meitä, joita ulkopuolinen ei välttämättä edes tunnista epävakaaksi: sisäänpäinkääntyneitä. Kun tunnen oloni loukatuksi tai uhatuksi (normaaleissa erimielisyyksissä ja riidoissa ihmissuhteissa), jäädyn totaalisesti. Joskus jopa menetän todellisuudentajuni. En pysty sanomaan mitään, mutta pääni sisällä on yksi sekameteli, kuinka tulen taas hylätyksi, kuinka olen arvoton ja kamala ihminen, ja kuinka ansaitsen kuolla. Yleensä tässä vaiheessa peräännyn kyseisestä ihmissuhteesta ja puran pahaa oloa itsetuhoisuudella, kun en tiedä miten muutenkaan voisin oksentaa sen pahan olon pois. Hylätyksi tulemisen pelko vaikeuttaa uusien ihmissuhteidenkin luomista, kun arvioin pienimmätkin eleet siitä ettei minusta pidetä ja peräännyn, pyydellen anteeksi olemassaoloani. Vihaan ja vahingoitan mieluummin itseäni kuin muita.

Epävakaan läheinen: Sinä voit aina kävellä pois. Epävakaan täytyy elää itsensä kanssa elämänsä loppuun asti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

helvettiin ja takaisin. kirjoitti:

helvettiin ja takaisin. kirjoitti:

Epäilen että itselläni on jonkun sortin psykoosit päällä tai joku impulsiivinen kontrolli/agresiivisuus häiriö. Tätä on jatkunut tosi pitkään ja olen vasta nyt viime aikoina alkanut huomaamaan että ei mun käytös ole ok tai oikeestaan en itte välillä sille voi mitään.

Olen nuorehko mies puolinen henkilö 21-vuotta. Voisin vaikka kertoa tarinani teille en ole ikinä puhunut Tästä asiasta esimerkiksi kavereitteni kanssa ja olen vetäytynyt kavereistani kokonaan, mutta äiti tietää asiani läpikotaisin ja hänellekki on rankka masennus kehkeytynyt minun takiani.

Tosiaan ala-asteella minua kiusattiin erittäin rankasti ja tunsin erittäin paljon alemuuden tunnetta. Päivittäin käytettiin fyysistä väkivaltaa ja henkistä väkivaltaa. Sen aikaiset opettajat sulkivat asialle silmänsä. Ei kauankaan kun vaihdoin koulua ja paikkakuntaa ala-asteen aikana. No pääsin sitten uudessa koulussa uuteen luokkaan ja taas siellä oli muutama semmoinen henkilö joka käytti erittäin paljon fyysistä väkivaltaa muihin ja siellä murtui käsiä ja kaikkee mahdollista. Jostain syystä opettajat ei uskaltanut toimia koska oli sen verran hullusta kaverista kyse että kävi opettajienki päälle ja kävi koulussa Sillon kun halusi. Kaikki halusivat olla jostain syystä hänen kaverinsa ja häntä pelättiin oikeasti. Olin myös hänen kaverinsa ja tunnen henkilön nykyäänkin.

Kävin ala-asteen loppuun ja siirryin ylä-asteelle siellä se helvetti pääs irti Muistan Ku oli jäänyt katkeruus kiusaamista ja pahoinpitelyistä takaraivoon aloin itse pahoinpitelemään muita oppilaita ja häiriköin tunnilla. Ihan avoimesti saatoin seota jostain ihan pienestä ja opettajan edessäni ottaa vaikka roskiksen ja sillä hakkaa toista oppilasta ja kaikkee vastaavaa koko ylä-asteelle oli samanlaista ja opettajat syytti virkamiehen uhkailusta ja kaikesta muusta. Jouduin erityisluokalle loppuajaksi ja en keskittynyt opiskeluun ollenkaan muitten erityisluokan pärinäeerojen kanssa. Meillä oli erityisluokan valvojana Vähä järeempi kaveri joka kanssa sekos meidän kanssa välillä nosti ryysyistä seinille ja huus naaman lähellä pää punaisena ja joskus lens pulpetti seinää.

Ylä-asteelta menin amikseen johki vaa mihkä pääsin, aloin polttamaan pilveä Olin Sillon jotain 16-vuotta Olin koulussa aina pilvessä ja oikeestaan en muista noista vuosista mitään 2-vuotta meni ihan sumussa. 18-vuotiaana muutin omilleni silloisen tyttöystäväni kanssa ja pilven poltto ja raivo kohtaukset jatku vain. Oli vuosi jäljellä ammattikoulua jätin leikin kesken ja aloin makaamaan kotona ja poltin pilveä aamusta iltaan passivoitin itteni ihan loppuu. Siinä sitten tuli kaikki Kelan takasin perinnät tuista ja talous oli niin kuralla kun olla ja vaan voi kaikki rahat meni pilveen ja otin velkaa. Pikavippi helvetin olen kokenut kun otetaan vippi että voi maksaa edellisen lainan pois. No sitä jatku pari vuotta ja silloinen tyttöystäväni rupesi pelkäämään minua kun sain raivokohtauksia ja soitti poliisia kotiin, vähän aikaa koitettiin olla yhdessä.

Menin armeijaan noin 19-vuotiaana mutta lensin sieltäkin ulos väkivaltaisuuden takia ensimmäisessä lääkärin tarkastuksessa mikä armeijan sisällä tehtiin ja sain lykkäyksen 24kk.

No erottiin sitten tyttöystävän kanssa ja muutin pois. Jatkoin pilven polttamista aamusta iltaan ihan sumussa parhaimmillaan meni 5grammaa päivässä ja toleranssi oli tosi kova ja ei ihan halpaa lystiä 20€ gramma. Rahaa vedettiin sieltä mistä sai. Otettiin Osamaksu läppäreitä ja kaiken mailman vippei ja tehtiin ihan mitä vain että saatiin rahat kasaan. Jopa menin kouluun sisään että sain nostettua opintolainaa jota on aika hyvin kertynyt nyt 6,5k. Vuoden jatkoin tota samaa ja nyt ollaanki jo melkein Tässä päivässä

Sain maksatettua vippini pois. Ja tein kaiken mailman hämärähommia että sain elätettyä itteni. Kävin vuoden mittaisen kurssin että sain ammattipätevyyden ja kaikki kortit että voin ajaa rekkaa. Sekin koulutus meni ihan pilvessä ja Ihmettelen suuresti miten suoriuduin läpi ja että opettajat ei huomannu. Tosin korkeen toleranssin takia pilvessä olo tuntui aivan normaalilta Pystyin toimimaan ihan normaalisti vaikka poltin kuinka paljon tai loppu tuloksena oli että nukahdin. Koulun päätyttyä Olin roska-kuskina pari kuukautta mutta pilven poltto vei voiton enkä jaksanut käydä töissä, joten irtisanouduin. Kaikenmailman karenssit tuli niskaan. Tästä sitten runsaan pilvenpolton aiheuttamana alkoi terveyspettää. Oksentelin viikkoja putkeen ja kausiluontaisesti mutta silti jatkoin polttamista koska se hillitsi agresioitani jotka kokoajan kuumotti takaraivossa. Tutustuin nykyiseen tyttöystävääni silloin ja poltimme pilvee yhdessä ja hän sitten hoiti minua kun aloin aina oksentelee. Noh siinä sitten hän pamahti raskaaksi ja lopetti pilven polton kun seinään ja on siitä asti ollu polttamatta. Minäkin sain uutta valoa elämääni kun lapsi oli tulossa ja aloitin korjaamaan elämääni ja Lopetin pilven polton. Hankin ittelle isommasta firmasta kuorma-auto kuskin työn kerkesin olla siellä 2kk kunnes tuli lääkärin tarkastus ja jäin huumeseuloissa kiinni vaikka Olin 2 kuukautta ilman ollut ja täten minut irtisanottiin koeaikaan vedoten.

Olen siitä asti ollut ilman pilveä tähän päivään asti mutta minulle tulee päivittäin semmosia kohtauksia että Saatan provosoitua ihan mistä vain ja käydä ihmisten päälle. Ärsyttävä naama tai kirjoitus netissä saattaa laukaista tämän. Myös minun Liikenne Käyttäytyminen on hirveää välillä, tiedostanu sen itte mutta jos olen oikeassa mielentilassa en välitä omasta enkä muitten turvallisuudesta. Myös jos näen että joku ajelee päin vittua Saatan ns "kouluttaa" autoilijaa että ajan perseessä kiinni tai kurvaan eteen ja alan hidastelee.Olen suoraan sanoen kävelevä aikapommi ja pelkään että Käyn johki vielä pahasti kiinni ja teen jotain peruuttamatonta. Vielä ei ole isompaa seinää tullut vastaan koska olen aika isokokoinen. Mutta eiköhän sekin tule. Ammatti auttajalle en uskalla mennä koska se voi huonontaa mun tilannetta jos korttini evätään jos minut luokitellaan riskiryhmään tai jotain muuta vastaavaa.

Tässä oli tarinani monen vuoden ajalta ja jotain asioita varmasti jäi välistä mutta parhaani mukaan kerroin kaiken mikä on elämässäni vaivannut.

Mitä teidän muiden silmissä minun pitäisi nyt tehdä? Onko olemassa sellaisia psykiatreja jotka eivät oikeesti ole haitaksi. Koska olen taas saamassa työelämästä kiinni mutta tunnen että mun mieli ei ole kunnossa.

Ota mielialalääkkeet, eli masennuslääkkeet käyttöön. Sivuvaikutuksista viis, kunhan et hyökkää kenenkään päälle, tai istut kohta linnassa, ihme ettet jo ole siellä.

En ota yhden ihmisen elämä tuttavistani pilattu näillä oman mielen vaimentamilla ssri lääkeillä. Mieluummin Istun linnassa ja rauhottavia en voi syödä työni puolesta talous niin kuralla että pakko olla töissä.

niin ja luottotiedot on kunnossa ja velkaa niin paljon että pakko vaan maksella niitä.

Sun oma mieli onkin pakko vaimentaa, kun se ei oo sulla kontrollissa.

Tiedän kyllä, että erityisherkkyys on enemmän 'positiivinen' asia mutta kuinka paljon erityisherkkyydellä ja epävakaudella on samoja piirteitä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut, mutta välit menneet poikki. Ovat kyllä menneet poikki aiemminkin. Jatkuvaa vaikeutta se elämä tuntui ainakin hänen kanssaan olevan, välillä kutsui parhaaksi ystäväkseen ja välillä sitten käytös oli täysin muuta. Hänellä on mennyt useisiin muihinkin ystäviinsä välit.

Jatkuvaa vuoristorataa, välillä tosiaan on aivan ihana( normaali) ja hetkessä kaikki saattaa muuttua, saa raivareita oudoista asioista(!), draaman hakemista, asiat tuntuu olevan aina mustavalkoisia (tosi voimakkaat mielipiteet kaikesta) ja ilmeisesti välit menneet poikkiaila monen kanssa...

Ap

Kaverilla epäiltiin epävakaata persoonallisuushäiriötä kun oli ihan vastaavat oireet, sitten hän lopetti ehkäisypillereiden syömisen ja oireet hävisivät. Monella hormonit vaikuttaa käytökseen tosi vahvasti, se on yksi syy miksi teininä ollaan ihan sekaisin. En siis tarkoita että lapsellasi johtuisi ehkäisypillereistä, mutta joillakin voi johtua.

^ Tämä muistutuksena, varsinkin jos epäilette alle parikymppisellä tai raskaana olevalla epävakaata persoonallisuushäiriötä. Luultavemmin johtuu vain hormoneista.

Mä taidan olla epävakaa. Olen kohdellut huonosti ympärilläni olleita ihmisiä, mutta on hekin kohdelleet myös minua huonosti sattuneesta syystä. On ollut kuitenkin hetkiä jolloin on ollut hauskaa ja normaalia perusmeininkiä heidän kanssaan. Olen katkaissut välejä ja muhun on katkaistu välejä.

Tällä hetkellä tuntuu, että on parempi olla yksin ilman sosiaalisia kontakteja lukuunottamatta perhettä joihin pidän yhteyttä. En koe olevani tarpeeksi hyvä alkaa olemaan kenellekään kaveriksi tai ystäväksi kun en voi hyvin enkä ole käsitellyt omia asioitani täysin. Minulla ei ole tällä hetkellä yhtään kaveria tai ystävää jolle puhuisin, mutta toisaalta en jaksaisi enkä haluaisikaan kuormittaa ketään jutuillani.

Tiedostan ja myönnän, että minussa on vikaa ja teen muutosta itseni suhteen tällä hetkellä. Se prosessi vie aikaa ehkä kuukausia tai jopa vuosia, mutta teen sen itseni vuoksi. Ehkä jonain päivänä olen tasapainoisempi ja vilpitön ihminen itselleni ja toisille.

Usein epävakaa persoonallisuushäiriö muuten puhkeaa naisilla seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja ajaa myös sellaisiin tilanteisiin kun ihminen ei osaa hillitä itseään seksuaalisuuden saralta. Tuli vain mieleen kun jotkut ihmettelivät mistä tuo häiriö on peräisin.

Vierailija kirjoitti:

Ihmisillä näyttää olevan vahvassa mielikuva että kaikki epävakaat ovat raivokohtauksia saavia narsisteja, jotka hyökkäävät muiden kimppuun ilman syytä. Todellisuudessa on myös meitä, joita ulkopuolinen ei välttämättä edes tunnista epävakaaksi: sisäänpäinkääntyneitä. Kun tunnen oloni loukatuksi tai uhatuksi (normaaleissa erimielisyyksissä ja riidoissa ihmissuhteissa), jäädyn totaalisesti. Joskus jopa menetän todellisuudentajuni. En pysty sanomaan mitään, mutta pääni sisällä on yksi sekameteli, kuinka tulen taas hylätyksi, kuinka olen arvoton ja kamala ihminen, ja kuinka ansaitsen kuolla. Yleensä tässä vaiheessa peräännyn kyseisestä ihmissuhteesta ja puran pahaa oloa itsetuhoisuudella, kun en tiedä miten muutenkaan voisin oksentaa sen pahan olon pois. Hylätyksi tulemisen pelko vaikeuttaa uusien ihmissuhteidenkin luomista, kun arvioin pienimmätkin eleet siitä ettei minusta pidetä ja peräännyn, pyydellen anteeksi olemassaoloani. Vihaan ja vahingoitan mieluummin itseäni kuin muita.

Epävakaan läheinen: Sinä voit aina kävellä pois. Epävakaan täytyy elää itsensä kanssa elämänsä loppuun asti.

Jotkut epävakaathan tuntuvat olevan sitä mieltä että läheisellä ei ole oikeutta "kävellä pois". Ja vaikka jollakulla läheisellä ei olisi epävakaa persoona- tai mitään muutakaan diagnoosia, voi heilläkin olla syviä henkisiä ja emotionaalisia kipuja ja ongelmia joiden kanssa heidän täytyy elää koko elämänsä ajan.

Eivät kai epävakaat kuvittele että vain he voivat huonosti ja muut ovat vahvoja ja eheitä ja täten velvollisia jaksamaan vaikka mitä?

Edelleen, vaikka tässä ketjussa on ollut yleistämistäkin niin silti moni on kertonut nimenomaan niistä omista kokemuksistaan ja näköjään ne ovat olleet usein niitä vihaisia raivoamisia ja epäluuloisia tulkintoja ja kuristavaa omistushalua.

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli ystävä, jonka luonteenpiirteisiin kuului mm. seuraavat piirteet

- Rajattomuus (Hänellä pelkkiä oikeuksia, esim. sanoa muille mitä tahansa ja milloin vain, ei minkäänlaista tilannetajua)

- Ehdottomuus kaikessa, täydellinen mustavalkoisuus asioissa ja jos et ollut samaa mieltä, hänellä oli oikeus haukkua sinut täysin pystyyn

- Pohjaton huomiohakuisuus, teki mitä tahasa saadakseen huomiota

- Rajaton itsekkyys, Totaalinen minäminäminÄ-ajattelu. Täysin kykenemätön empatiaan, aina jos jollekin ihmiselle tapahtui jotain kivaa, tämä ihminen synkistyi ja marmatti. Järjetön tarve korostaa itseään ja omia saavutuksiaan, varsinkin aina jos jotain muuta onnisti. Entinen ystäväni mm. täysin pokkana veti herneet nenään siitä että kuuli minun palkkani olevan hänen palkkaansa isompi. Teemme täysin eri työtä, mutta hän ei hyväksynyt tätä vaan suuttui aivan suunnattomasti. Vauhkosi asiasta pitkään ja hartaudella, kuinka ei voi käsittää miten minä voin saada parempaa liksaa kuin hän. Vertasi itseään minuun ulkonäöllisesti, hän oli n. 20 kg ylipainoinen, minä normaalipainoinen, mutta jaksoi aina kauhistella kuinka "selluliittiset jalat sulla on" "en ikinä haluaisi käsivarsia joissa näkyy lihakset noin selvästi" jnejnejne. Käyttäytyi toisinaan äärettömän huonosti, mutta huonooon käytökseen löytyi AINA syy muista tai selitti asian niin että hänellä lopulta olikin oikeus käyttäytyä miten käyttäytyi

-Muista hyötyminen. Yritti jatkuvasti hyötyä kaikista taloudellisesti, mutta oli itse äärettömän pihi.

- Vaati ettei minulla saisi olla muita ystäviä kuin hän.

- Alisti miestään ja kohteli tätä erittäin huonosti, naljali, vittuili, vähätteli, haukkui ja juoksutti.

Lienee selväää että lopulta mittani täyttyi enkä enää jaksanut tätä. En tiedä onko kyseeessä epävakaa persoonallisuushäiriö, mutta todella häiriintynyt ihminen on kyseessä. Ei ole jättänyt minua vieläkään rauhaan vaikka laitoin välit poikki 2 vuotta sitten. Edelleen kuulen kuinka mustamaalaa minua muille ja yrittää saada elämässäni vahinkoa aikaan.

Minusta tämä ja muutama muu ketjussa mainittu kuvaus kuulostaa enemmänkin narsistiselta persoonallisuushäiriöltä kuin epävakaalta, vaikka kovin samanlaisia ovatkin. Persoonallisuushäiriöissä on tosin taipumusta esiintyä samanaikaisesti, itselläni oli todettu epävakaa- ja pakko-oireinen häiriö. En itse esimerkiksi ole sellainen ihminen joka haluaa loukata muita tahallisesti tai olla ilkeä, enkä koskaan sellaista teekkään, erona siis noihin mitkä vaikuttaa narsistiselta häiriöltä.

Vierailija kirjoitti:

Minusta tämä ja muutama muu ketjussa mainittu kuvaus kuulostaa enemmänkin narsistiselta persoonallisuushäiriöltä kuin epävakaalta, vaikka kovin samanlaisia ovatkin. Persoonallisuushäiriöissä on tosin taipumusta esiintyä samanaikaisesti, itselläni oli todettu epävakaa- ja pakko-oireinen häiriö. En itse esimerkiksi ole sellainen ihminen joka haluaa loukata muita tahallisesti tai olla ilkeä, enkä koskaan sellaista teekkään, erona siis noihin mitkä vaikuttaa narsistiselta häiriöltä.

Narsistinen, huomiohakuinen ja epävakaa kuuluvat ainakin amerikkalaisessa luokituksessa samaan klusteriin. Eli niissä on jossain määrin päällekkäisyyksiä ja jossain tapauksissa on varmasti veteen piirretty viiva, mikä häiriö on tai onko kaikki. Minäkuvan häiriintyneisyys ja vääristynyt suhtautuminen sitä kautta ympäristöön on kaikissa mukana. Kaikki ovat liikaa ulkoaohjautuvia, mutta se ilmenee eri tavoin, narisistilla mahtailuna ja haluna olla aina se suurin ja kaunein, huomionhakuisella seksuaalissävytteisen huomion hakemisena joskus omituisin konstein ja epävakaalla tunnepitoisten mutta ailahtelevien ja dramaattisten ihmissuhteiden hakemisena (maallikon tekstiä tämä). Naisilla epävakaa on tyypillisempi kun taas narsistinen häiriö on miehillä tavallisempi (huomionhakuisesta en tiedä, ja siitä puhutaankin vähemmän).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tämä ja muutama muu ketjussa mainittu kuvaus kuulostaa enemmänkin narsistiselta persoonallisuushäiriöltä kuin epävakaalta, vaikka kovin samanlaisia ovatkin. Persoonallisuushäiriöissä on tosin taipumusta esiintyä samanaikaisesti, itselläni oli todettu epävakaa- ja pakko-oireinen häiriö. En itse esimerkiksi ole sellainen ihminen joka haluaa loukata muita tahallisesti tai olla ilkeä, enkä koskaan sellaista teekkään, erona siis noihin mitkä vaikuttaa narsistiselta häiriöltä.

Narsistinen, huomiohakuinen ja epävakaa kuuluvat ainakin amerikkalaisessa luokituksessa samaan klusteriin. Eli niissä on jossain määrin päällekkäisyyksiä ja jossain tapauksissa on varmasti veteen piirretty viiva, mikä häiriö on tai onko kaikki. Minäkuvan häiriintyneisyys ja vääristynyt suhtautuminen sitä kautta ympäristöön on kaikissa mukana. Kaikki ovat liikaa ulkoaohjautuvia, mutta se ilmenee eri tavoin, narisistilla mahtailuna ja haluna olla aina se suurin ja kaunein, huomionhakuisella seksuaalissävytteisen huomion hakemisena joskus omituisin konstein ja epävakaalla tunnepitoisten mutta ailahtelevien ja dramaattisten ihmissuhteiden hakemisena (maallikon tekstiä tämä). Naisilla epävakaa on tyypillisempi kun taas narsistinen häiriö on miehillä tavallisempi (huomionhakuisesta en tiedä, ja siitä puhutaankin vähemmän).

Lisään vielä sen, että diagnoosithan tehdään oireiden perusteella. Ei kai sinänsä ikinä voida millään ihmeellä nähdä millainen se ihminen "oikeasti" on, varsinkaan suhteellisen lyhyessä hoitosuhteessa. Siis jos esimerkiksi naispuoliselle henkilölle on kulttuurisista tai muista syistä on helpompaa ja tehokkaampaa harjoittaa kontrollia pompottamalla ja draamailemalla miessuhteissa kuin kehua olevansa maailmankaikkeuden paras johtaja, niin varmasti jotkut naispuolisista narsisteista toteuttavat itseään ennemmin sillä tavoin.

Narsisteista en nyt halua sanoa mitään (koska heistä puhutaan liikaakin) mutta ainakaan tuntemillani epävakailla en sinänsä usko, että se heidän mukava puolensa on mitään feikkiä tai huijausta, ongelma vaan on se että näkemys muista ja maailmasta vaihtelee niin nopeasti äärimmäisyydestä toiseen, ja henkilön on vaikea nähdä omaa käytöstään kyllin selkeästi. Eli tavallaan molemmat puolet ovat yhtä todellisia. Narsisteista nyt sanotaan että se mukava puoli on teeskentelyä, mutta en tiedä sitten lieneekö sekään totta. Hardcore psykopatia kun on vielä piirun narsismistakin äärimmäisempi.

Osaako joku sanoa tosta erityisherkkyydestä jotakin, voivatko ne mennä monesti sekaisin, että kuvittelee olevansa erityisherkkä, vaikka onkin epävakaa? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisillä näyttää olevan vahvassa mielikuva että kaikki epävakaat ovat raivokohtauksia saavia narsisteja, jotka hyökkäävät muiden kimppuun ilman syytä. Todellisuudessa on myös meitä, joita ulkopuolinen ei välttämättä edes tunnista epävakaaksi: sisäänpäinkääntyneitä. Kun tunnen oloni loukatuksi tai uhatuksi (normaaleissa erimielisyyksissä ja riidoissa ihmissuhteissa), jäädyn totaalisesti. Joskus jopa menetän todellisuudentajuni. En pysty sanomaan mitään, mutta pääni sisällä on yksi sekameteli, kuinka tulen taas hylätyksi, kuinka olen arvoton ja kamala ihminen, ja kuinka ansaitsen kuolla. Yleensä tässä vaiheessa peräännyn kyseisestä ihmissuhteesta ja puran pahaa oloa itsetuhoisuudella, kun en tiedä miten muutenkaan voisin oksentaa sen pahan olon pois. Hylätyksi tulemisen pelko vaikeuttaa uusien ihmissuhteidenkin luomista, kun arvioin pienimmätkin eleet siitä ettei minusta pidetä ja peräännyn, pyydellen anteeksi olemassaoloani. Vihaan ja vahingoitan mieluummin itseäni kuin muita.

Epävakaan läheinen: Sinä voit aina kävellä pois. Epävakaan täytyy elää itsensä kanssa elämänsä loppuun asti.

Jotkut epävakaathan tuntuvat olevan sitä mieltä että läheisellä ei ole oikeutta "kävellä pois". Ja vaikka jollakulla läheisellä ei olisi epävakaa persoona- tai mitään muutakaan diagnoosia, voi heilläkin olla syviä henkisiä ja emotionaalisia kipuja ja ongelmia joiden kanssa heidän täytyy elää koko elämänsä ajan.

Eivät kai epävakaat kuvittele että vain he voivat huonosti ja muut ovat vahvoja ja eheitä ja täten velvollisia jaksamaan vaikka mitä?

Edelleen, vaikka tässä ketjussa on ollut yleistämistäkin niin silti moni on kertonut nimenomaan niistä omista kokemuksistaan ja näköjään ne ovat olleet usein niitä vihaisia raivoamisia ja epäluuloisia tulkintoja ja kuristavaa omistushalua.

Taatusti jokaisella on omat kipunsa, mutta nyt puhutaan rajatilapersoonasta, äärimmäisestä tilasta, jossa ihmisen kyky kontrolloida itseään on hyvin heikko. Joillakin on jopa psykoosijaksoja. Se vaikeuttaa elämää huomattavasti, eikä sellaisen kanssa vain opita elämään.

Kenenkään ei tarvitse jaksaa mitä vain, ja juuri siksi on jokaisen oma tehtävä tietää milloin kävellä pois.

Tottakai monet tämän ketjun esimerkit ovat olleet ns. päivänselviä tapauksia, ulospäinsuuntautuvia epävakaita persoonallisuushäiriöisiä: Kukaan ei tunne tai tiedä tuntevansa niitä jotka kärsii tilastaan hiljaa, ja jotka eivät suurella todennäköisyydellä hakeudu hoidon piiriin.

Toinen osa taas viesteistä tuntuu kertovan jostain ihan muusta tilasta. Toivottavasti BPD ei ole uusi narsisti tai psykopaatti, siis sana jolla pyritään kuvaamaan jokaista vaikeaa ihmistä tai vain sellaista josta ei pidä.

Vierailija kirjoitti:

Usein epävakaa persoonallisuushäiriö muuten puhkeaa naisilla seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja ajaa myös sellaisiin tilanteisiin kun ihminen ei osaa hillitä itseään seksuaalisuuden saralta. Tuli vain mieleen kun jotkut ihmettelivät mistä tuo häiriö on peräisin.

Vaikea yleistää mitään yhtä syytä ja seurausta. Epävakaa persoonallisuushäiriö puhkeaa usein pitkäkestoisesta traumasta, esim. perheväkivalta tai hylätyksi tuleminen. Myös perimä vaikuttaa. Yksi oireista on itsetuhoisuus, joka voi näyttäytyä muunmuassa viiltelynä, runsaana päihteiden käyttönä - tai riskien ottamisena vaikkapa seksuaalisessa käyttäytymisessä.

Itse yritän näännyttää itseni hengiltä, kun on kriisi päällä. Ei sillä suoranaisesti ole mitään tekemistä sen kanssa miksi minusta tuli tällainen. Se on vain pakokeino.

Vierailija kirjoitti:

Usein epävakaa persoonallisuushäiriö muuten puhkeaa naisilla seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja ajaa myös sellaisiin tilanteisiin kun ihminen ei osaa hillitä itseään seksuaalisuuden saralta. Tuli vain mieleen kun jotkut ihmettelivät mistä tuo häiriö on peräisin.

Ympäristö jossa seksuaalista hyväksikäyttöä tapahtuu on usein muutenkin kehitykselle haitallinen esim. ei huomioida lapsen tarpeita,tunteita,pahoinpidellään ym. Seksuaalista hyväksikäyttöä on monella taustalla mutta ei kaikilla. Häiriön pohja ei siis ole niinkään missään seksuaalisessa vääristymässä,kuten viestistäsi voisi olettaa. Joillain ko.trauma johtaa impulsiivisuuteen seksuaalisuuden saralla mutta ei se mikään kaikille epävakaille tyypillinen piirre ole.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän kyllä, että erityisherkkyys on enemmän 'positiivinen' asia mutta kuinka paljon erityisherkkyydellä ja epävakaudella on samoja piirteitä?

"Erityisherkkyyttä" ei diagnoosina ole olemassakaan, mutta olet siinä oikeilla jäljillä, että persoonallisuushäiriöiset usein käyttävät "erityisherkkyyttä" oman itsekeskeisen ja laiskan käytöksensä perusteena. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua vähän ihmetyttää se, että epävakaisiin suhtaudutaan kuitenkin kuin he olisivat itse aiheuttaneet tilanteensa. En oikein jaksa uskoa mihinkään synnynnäiseen kemialliseen häiriöönkään. Ainoa ihminen jonka läheisimmin voisin sanoa sopivan epävakaan persoonallisuushäiriön piikkiin tiedän hänen oman äitinsä hylänneen kun hän oli 2-vuotias. Se on varmasti järkyttänyt häntä ja se, mitä sen jälkeen elämässä oli. Niin sitten odotetaan tällaiselta ihmiseltä normaalin ihmisen käytöstä! Eikä ymmärretä ollenkaan hänen herkkiä kipupisteitään. No, emme ole onneksi kauhean läheisissä tekemisissä, ehkä hänen tyttärensä ovat kärsineet asioista, joita eivät voi vain silitellä pois, mutta kun siis moni tämän ihmisen tunteva haukkuu häntä ja kummastelee, miten se on niin kamala... Jaa. Minä näen, että siinä on vain yksi muiden ihmisten särkemä ja ei-ymmärtämä ihminen, joka ei mitenkään haluaisi itsekään kärsiä epävarmuutensa tuomista tunteistaan.

Käsitykseni juurikin tuosta "alan kirjallisuudesta" on että nykyisin epävakauteen kuten useisiin muihin mielenterveyden ongelmiin on syynä sekä lapsuuden kokemukset että synnynnäiset aivojen ominaisuudet. Joku sairastuu pienemmästäkin traumasta, jos aivoilla on siihen taipumus, joillakin se on suurelta osin kovien kokemusten ja opittujen tapojen seurausta, ja muissa olosuhteissa eivät olisi sairastuneet vaikka aivoilla onkin siihen lievempi taipumus tai valmius. Joku taas ei sairastu missään olosuhteissa, ainakaan tuohon samaan sairauteen, vaan kärsii sitten muulla tavoin. Useimmilla rikollisillakin on onneton lapsuus, mutta rajansa siinä mitä sillä voidaan oikeuttaa.

Kuten täällä ovat muutkin sanoneet, jossainvaiheessa ihmisellä itsellään on kuitenkin velvollisuus hoitaa nuppinsa kuntoon. Ihminen ei tietenkään muutu psyykkisesti aikuiseksi yhtäkkiä 18-vuotispäivänään, mutta mitä enemmän ikää on, sitä suurempi on hänen oma vastuunsa. Dysfunktionaalisissa perheissä on joka tapauksessa aivan *turhaa* odottaa tai vaatia siltä häiriintyneeltä vanhemmalta tilanteen korjausta tai edes tiedostamista, vaikka nuorena ihmiset näin usein toivovat. Oman vastuun ottaminen on juurikin sitä, että lakkaa vatvomasta ainoastaan sitä mikä on kenenkin syy alunperin (koska se ei johda mihinkään) ja päättää hoidattaa oman päänsä *oman* etunsa vuoksi. Oikeudenmukaisuuskysymyksiä voi miettiä loputtomasti, mutta tässä asiassa se vaan muuttuu jossain vaiheessa hyödyttömäksi jauhamiseksi, mikä ei tarkoita sitä, etteikö niitä saisi koskaan miettiä, mutta riittävän vatvomisen jälkeen hetki jolloin on tärkeämpää tehdä itselleen jotain. Vain sillä tavalla asioihin saa muutosta.

Minulla on riippuvainen persoona epävaksin piirtein. Koko lapsuuteni oli emotionaalisesti todella raskas, ja sitä leimaa "sä vaan kuvittelet" -tyylinen suhtautuminen. Tämä kohtelu jatkuu perheen osalta edelleen, ja olenkin oikeastaan lopettanut yhteydenpidon heihin kokonaan näistä syistä.

Johtuen näistä kokemuksista minulle on tärkeää, että minulle läheiset ihmiset myöntävät virheensä. Jokainen mokaa joskus, mutta valitettavasti minulla ei tällä hetkellä ole työkaluja käsitellä näitä tuntemuksia. Olen myös lopettanut yhteydenpidon lähes kaikkiin ystäviin ja kavereihin sillä tiedostan itsekin etten käyttäydy terveellä ja rakentavalla tavalla. Kaikista pahinta on se, että minua syytetään asioista joita en ole tehnyt. Tulee heti lapsuus mieleen, jossa olin koko perheen syntipukki.

Joku kuitenkin epäilee että olen kuvitellut tuon lapsuuden kaltoinkohtelun: näin ei ole. Asiaa on käsitelty äidin ja terapeutin kanssa, jossa asiqa on käsitelty. Silloin äiti myönsi ensimmäistä kertaa näitä asioita, ja koen että se oli ensiaskel kohti omaa parantumista. Kyllä, lapsuudessa olen ollut uhri eikä se ole minun vikani. Nyt on opittava pois uhrin roolista, opittava normaalia kanssakäymistä ja toimintatapoja.

Edistystä on tapahtunut, mutta paljon on vielä matkaa maaliin. Perhettä minulla ei ole, ja pelkään etten sellaista voi myös hankkia sillä minulla ei ole käsitystä normaalista äidin ja lapsen vuorovaikutuksesta. Terapeutti ja lääkäri ovat kannustaneet siihen että sitäkin voi oppia. Ehkä näin, hieman epäilen.

Tiedän, että tässä keskustelussa on ihan faktaa ja todellisia tuntemuksia persoonallisuushäiriöiden läheisiltä. Silti totuus sattuu. Haluaisin silti uskoa että niin minä kuin kohtalotoverinikin pystyisimme vielä joku päivä tasapainoiseen, hyvään elämään. Sinne päästäksemme tarvitsemme myös rakentavia ihmissuhteita.

Itselleni lääkäri sanoi että nen huomioidensa mukaan kaltoinkohdellut miehet ovat taipuvaisia narsismiin ja antisosiaalisuuteen kun taas naisille riippuvuus ja epävakaus ovat tyypillisiä seurauksia. Persoonallisuushäiriöinen eivole itse vastuussa sairastumisestaan; parantumisesta on. Tämä kannattaa tehdä selväksi sille persoonallisuushäoriöiselle kaverille.

Minulla on myös epävakaa persoonallisuushäiriö, mutta onneksi tuo on tasaantunut melko paljon iän myötä. Olen nyt 30-vuotias ja voin nykyään paljon paremmin kuin noin 10 vuotta sitten. Minun on edelleen vaikea hallita vihaani ja jos teen jotain väärin, tai sanon mielestäni jotain typerää, otan sen hyvin raskaasti. Häpeän tunteet vaivaavat pitkään. Mielipiteeni ja mitä haluan vaihtuu myös jatkuvasti, en oikein tiedä kuka olen ja mitä haluan. Muuten voin nykyisin hyvin, masennus meinaa välillä vaivata, mutta saan sen kuriin.

Löytyi. Sai diagnoosin, otti sen raskaasti. Puolusteli itsensä ulos oireista, ylimielisyys ja nokka pystyssä -asenne korostuivat. Ei halunnut myöntää heikkoutta, vaan kohteli minua joka olin myöntänyt heikkouteni (masennus) huonosti sen takia. Eli elämää pikakelauksella, erosi pitkästä suhteesta, seuraavana päivä yhdenillan juttu, muutama viikko ja tapasi miehen, siitä viikko muutti tämän miehen luokse ja julisti maailmalle rakkautta ja suunnitteli häitä. Korosti aina kuinka paljon hänellä oli ystäviä, katkaisi välejä ja hankki uusia tilalle. Ei kuulemma tuntenut ikävöintiä tai menetyksen tunnetta. Kaiken kertoi facebookissa, sen perusteella voisi jopa kirjoittaa elämänkerran hänestä, oikeasti.

Syy miksi välimme menivät poikki, tapahtui hänen puoleltaan. Hän alkoi syyttää minua huomiohuoraksi (en ole edes somessa), väitti kuinka minulle ei mikään riitä (!?!), olen ylimielinen (!!!), haluan vain elää pilvilinnoissa enkä osaa iloita muiden puolesta (???). Kuvaukset eivät sopineet minuun, häneen kylläkin paremmin kuin hyvin. En tiedä miten nykyään voi, en saanut mahdollisuutta keskustella hänen kanssaan enää "koska en ole hänen aikansa arvoinen". Pari kuukautta aiemmin sanoi kuinka olen yksi hänen parhaista ystävistä ja suunnitteli yhteistä tekemistä tulevaisuudelle. Että tällainen kokemus...