onko kenelläkään ystävää jolla on epävakaa persoonallisuushäiriö?

Mulla on epävakaa pershäiriö, johon toki oon saanut hoitoa ja kyllä mun kanssasi toimeen tulee :)

Tuo itsemurhalla uhkailu on kovin tuttua. Ja jossain vaiheessa, vuosien ja lukuisten uhkailujen jälkeen tulee hetki jolloin ajattelee ja kenties sanookin että jos hän haluaa sen tehdä niin tekee, en voi estää.

Ja salaa toivookin (vaikka oikeasti ei toivo) että tekisi sitten niin loppuisi se uhkailu ja oma pelossa eläminen.

Onko ihme että ne auttajaystävät eivät uskalla jättää kun syyllistetään noin ja toisaalta jättävät totaalisesti kun mitta tulee kertakaikkisen täyteen?

Tällälailla käyttäytyviä epävakaita tiedän useampiakin.

Ja profiiliin kuuluu itsemurhalla uhkailu/lukuisat näyttävät itsemurhayritykset.

Minulla on ollut maanis-depressiivinen ystävä, jolla epä'vakaata persoonallisuutta. Hän on nyt jo kuollut :(

Meillä meni hyvin, vaikka kyllähän se sairaus suhteeseen vaikutti. Maanisina kausina laitoin yöksi ja töihin puhelimen pois päältä, kun saattoi soittaa tosi outoihin aikoihin. Depressiivisinä kausina ei paljoa poistunut kotona, silloin kävin usein tekemässä ruokaa hänen kanssaan. Mutta ei se mikään hoitosuhde ollut, mukava ihminen! Osa jutuista piti laittaa toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, ja joskus ehdottaa että mitäpä jos ottaisit lääkkeet :D

Minulla oli ystävä, jonka luonteenpiirteisiin kuului mm. seuraavat piirteet

- Rajattomuus (Hänellä pelkkiä oikeuksia, esim. sanoa muille mitä tahansa ja milloin vain, ei minkäänlaista tilannetajua)

- Ehdottomuus kaikessa, täydellinen mustavalkoisuus asioissa ja jos et ollut samaa mieltä, hänellä oli oikeus haukkua sinut täysin pystyyn

- Pohjaton huomiohakuisuus, teki mitä tahasa saadakseen huomiota

- Rajaton itsekkyys, Totaalinen minäminäminÄ-ajattelu. Täysin kykenemätön empatiaan, aina jos jollekin ihmiselle tapahtui jotain kivaa, tämä ihminen synkistyi ja marmatti. Järjetön tarve korostaa itseään ja omia saavutuksiaan, varsinkin aina jos jotain muuta onnisti. Entinen ystäväni mm. täysin pokkana veti herneet nenään siitä että kuuli minun palkkani olevan hänen palkkaansa isompi. Teemme täysin eri työtä, mutta hän ei hyväksynyt tätä vaan suuttui aivan suunnattomasti. Vauhkosi asiasta pitkään ja hartaudella, kuinka ei voi käsittää miten minä voin saada parempaa liksaa kuin hän. Vertasi itseään minuun ulkonäöllisesti, hän oli n. 20 kg ylipainoinen, minä normaalipainoinen, mutta jaksoi aina kauhistella kuinka "selluliittiset jalat sulla on" "en ikinä haluaisi käsivarsia joissa näkyy lihakset noin selvästi" jnejnejne. Käyttäytyi toisinaan äärettömän huonosti, mutta huonooon käytökseen löytyi AINA syy muista tai selitti asian niin että hänellä lopulta olikin oikeus käyttäytyä miten käyttäytyi

-Muista hyötyminen. Yritti jatkuvasti hyötyä kaikista taloudellisesti, mutta oli itse äärettömän pihi.

- Vaati ettei minulla saisi olla muita ystäviä kuin hän.

- Alisti miestään ja kohteli tätä erittäin huonosti, naljali, vittuili, vähätteli, haukkui ja juoksutti.

Lienee selväää että lopulta mittani täyttyi enkä enää jaksanut tätä. En tiedä onko kyseeessä epävakaa persoonallisuushäiriö, mutta todella häiriintynyt ihminen on kyseessä. Ei ole jättänyt minua vieläkään rauhaan vaikka laitoin välit poikki 2 vuotta sitten. Edelleen kuulen kuinka mustamaalaa minua muille ja yrittää saada elämässäni vahinkoa aikaan.

Vierailija kirjoitti:

Minua kiinnostaa miksi (jotkut) epävakaat ovat kovin ymmärtämättömiä niitä ystäviänsä kohtaan jotka jossain vaiheessa sanovat tarvitsevansa omaa aikaa ja energiaa?

Ovatko he todella sitä mieltä että toisen ihmisen osa on olla loputon kaivo johon tyhjentää oma paha olo ja toisen tehtävä on olla pompoteltavana ympäri vuorokauden epävakaan tunteiden mukaan?

Välittämättä kenties ystävän lapsista ja puolisosta?

On siis ok hylätä itsensä ja perheensä ja laiminlyödä omaa jaksamista mutta epävakaan hylkääminen (kun yhteyden vähemtäminen ei sovi eikä onnistu epävakaalle) on jotain anteeksiantamattoman kamalaa?

Jos tuo ei ole toisen ihmisen mitätöintiä ja hyväksikäyttöä niin sitten ei mikään.

Olen monesti miettinyt juurikin tätä. Oma epävakaata sairastava ystäväni ei tuntunut ikinä miettivän muiden tunteita ja vaikutti jopa nauttivan siitä, kun sai satutettua mahdollisimman pahasti muita puheillaan. Epävakailla on yleensä joku henkilö johon he "ripustautuvat" ja joka saa osakseen kaikista pahimman kohtelun. Vuoronperään ollaan ihania ystäviä, todella auttavaisia ja mukavia, sitten saatetaankin raivota ja riehua ja syyttää tätä toista elämän jokaisesta vastoinkäymisestä.  

Mutta tähänkin ketjuun vastannut epävakaa totesi välinpitämättömästi että "no ei ole pakko olla väleissä jos ei tahdo, tällaisia me nyt vähän olemme". Epävakaat siis yleensä kokevat itselleen oikeuden tehdä juurikin näin, koska ei muilla heidän mielestään voi olla yhtä pahaa oloa kuin heillä itselään tai oikeastaan mitään ongelmia. Tämä oma ystäväni juurikin piti minua jonain ihannekuvana jolla kaikki on hyvin ja täydellisesti, vaikka oikeasti itse olin burnoutissa stressin ja masennuksen vuoksi eikä ystäväni käytös kohentanut asiaa ollenkaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikä, täällä on kuvailtu minun ystäväni ihan täysin.. hänellä epävakaa diagnosoitu ja paljon muutakin päälle. Olen itse nyt siinä tilanteessa että olen vähentänyt yhteydenpidon hänen kanssaan ihan minimiin kun en vain jaksanut toimia ilmaisena terapeuttina ja paskasankona. Oma jaksaminen alkoi olla tosi vähissä kun itselläkin on masennus ja ystävä vaan kaatoi kaikki omat ongelmansa minun niskaani kysymättä ikinä kuinka itse jaksan.

Minulla on tietysti ikävä ystävääni ja hänen hyviä puoliaan ja koen nyt syyllisyyttä siitä että olen tavallaan hylännyt hänet vaikealla hetkellä. Oman mielenterveyteni vuoksi minun oli kuitenkin pakko tehdä näin. Näemme harvakseltaan vielä mutta nykyään hänen seurassaan on epämiellyttävä olo, kun vihdoin näen selkeästi kaiken sen manipuloinnin ja uhriutumisen mitä hän tekee. Myös aggressiivisuus pelottaa. Minä olen kuulemma aina hänen rakkain ja tärkein ystävänsä mutta sen verran hän on paskaa puhunut muista, että selän takana tilanne on varmasti toinen. Surullinen tilanne.

Minulla tämä sama ystäväni kanssa. Ollaan tunnettu kauan ja haluaisin pitää kiinni vanhasta ystävyydestä. Olenkohan itse jotenkin läheisiippuvainen, kun en pysty irrottautumaan tästä. Olen ihan uupunut hänen seurassaan. Koko ajan jankutetaan vanhoja asioita, joissa hän on kokenut musertavaa vääryyttä. Toisaalta on hänkin tehnyt väärin ja osasyyllinen asioihin. Kaikki on hänestä niin mustavalkoista. Hän on omasta mielestään viaton kaikkeen, aina. On kuitenkin toiminut kovin itsekkäästi ja myös epäreilusti monet kerrat. En mitenkään enää jaksaisi. Jo hänen ajattelemisensa saa sellaisen voimattoman kiukun kohoamaan mielessäni. Jos ollaan yhteydessä, ollaan hänen ehdoillaan, puhutaan hänen aiheistaan. En osaa edes oikein kuvata tätä vyyhtiä, jota olen ystävyydeksi kuvitellut...

Tämä ketju on muuten todella hyvää vertaistukea. Mulla on nimittäin tuo sama kokemus: vuosikausia olen kuunnellut, kun tämä ihminen vatvoo samoja vanhoja loukkauksia. Kun olen hänet oppinut tuntemaan, tiedän että hänellä on ollut oma osuutensa tilanteisiin. Mutta siitä ei voi sanoa raivokohtauksen pelossa. Joka kerta kun näemme (ja se on usein) hän aloittaa puhumisen omista asioistaan. Kaikki yritykset vaihtaa keskustelun suuntaa tai käsitellä mitään asioita yleisemmin torppaantuvat siihen, että tämä ihminen löytää keinon kääntää keskustelun itseensä. Se on hirvittävän raskasta, kun keskustelu ei mene mihinkään ja omia todellisia ajatuksiaan ei voi sanoa millään tapaa ääneen. Pitäisi vaan jaksaa kuunnella ja myötäillä loputtomiin. Hän on hyvin yksinäinen ihminen, koska on laittanut välit poikki kaikkien ystäviensä kanssa. Minä en olosuhteiden pakosta voi kokonaan erottautua tästä ihmisestä. - 46

Ihan sama minullakin. En voi kääntää selkää, siihen minulla ei ole sydäntä, mutta kohta alan varmaan oireilla itsekin. Onhan se varmaan ihan älyttömän rankkaa, kun on tuollainen persoonallisuus, mutta on se rankkaa läheisillekin. Toisaalta pitää kuunnella ja tukea, mutta toisaalta on itse jollain tavoin ikäänkuin pakotettu epärehellisyyteen, kun ei voi sanoa, mitä oikeasti niistä tapahtumista on mieltä.

Aivan uskomatonta - kaikki näissä aikaisemmissa viesteissä ovat kuin yksi yhteen-kuvaus ystävästäni. Puhuu vain itsestään, haluaa olla kaikessa paras, takertuu vuosien takaisiin asioihin joissa kokee tulleensa kaltoinkohdelluksi (saattaa olla ihan vaikka puhdas väärinymmärrys joka on jo selvitetty tai täysin mitätön asia, jonka henkilö on paisutellut mielessään tunnistamattomaksi), on täysin sokea omille väärinteoilleen, mielipiteet mustavalkoisia, kaikki muut vain vainoavat häntä, raivokohtauksissa iskee aina vyön alle ja uhkailee itsensä vahingoittamisella, ei suostu vastaanottamaan minkäänlaista kritiikkiä, ei ole millään tapaa kiinnostunut ystäviensä elämästä tai jaksamisesta, uskomattoman mustasukkainen muista ystävistä, kalastelee jatkuvasti kehuja ja ihailua, ei kunnioita toisen omaa tilaa, vaatii että olen tavoitettavissa ja valmiina kuuntelemaan huolia vaikka kellon ympäri ja niin edelleen.

Toisaalta osaa olla todella ihana ihminen. Monet ovat sanoneet että "miksen vain laita välejä poikki" mutta jos ei koskaan ole ollut epävakaan kanssa tekemisissä, ei voi ymmärtää miten monimutkainen soppa se on. Alussa ko. henkilö on usein todella mukava ja miellyttävä, epävakaan piirteitä aletaan paljastamaan vasta vähitellen. Ja siinä tilanteessa jossa yksikin poikittainen sana käynnistää itsemurhauhkailut, ei kukaan halua jättää ystävää yksin odottamaan kuolemaa. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä meidän epävakaiden kanssa voi tulla toimeen, mutta se vaatii sen että molemmat osapuolet tiedostaa toisen tilan, epävakaa saa siihen mahdollisesti hoitoa, ja että ympäristö on seesteinen. Omalla kohdallani se tarkoittaa sitä että olen karsinut ihmissuhteet minimiin ja läheiseni koostu ihmisistä joiden kanssa oikeasti synkkaa. Muihin pidän etäisyyttä tunnetasolla ja kaikki on hyvin. Mikään ei ole pahempi yhdistelmä kuin epävakaa, joka ei välttämättä edes tiedosta tilaansa, ja ihminen, jolla on huono tapa vaikkapa riitatilanteessa provosoida toista.

Epävakaan läheisen pitäminen vaatii paljon rakkautta ja voimia. Ymmärrän hyvin miksi suurinosa päätyy katkaisemaan välit ja se on ihan okei. Ei kaikki "normaalitkaan" tule keskenään toimeen.

Joo, tuo on varmaan ihan totta, että jotkut ihmiset ovat erityisen huono mätsi epävakaalle. Vielä "normaalin" rajoissa olevilla ihmisillä saattaa olla samalla tavalla heikosti toimivia tapoja suhtautua esimerkiksi ristiriitoihin, mutta ne eivät tule esiin yhtä kärkkäästi kuin epävakaalla, mutta jossakin tietyssä ihmissuhteessa saattavat tulla. Juuri tuota tarkoitin (olen siis se epävakaan lapsi), että on onnea jos löytyy ne ystävät, parisuhde, perheenjäsenet, jotka osaa suhtautua. Käytännössä minun mielestäni siis tietää missä mättää, ja osaa itse laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin silloin kun epävakaa ei siihen kykene eivätkä anna sen horjuuttaa omaa mielenrauhaansa liikaa. Ja toisaalta toiseen suuntaan voivat oppia ja saada iloa epävakaan hyvistä puolista, ja ehkä erilaisesta näkökulmasta asioihin. Ajoittain vääristyneestä ajattelustaan huolimatta olen huomannut että esim epävakaa äitini sitten myös spottaa huomattavasti normi-ihmistä paremmin tietyt motiivit ja "pelit" muissa ihmisissä. Tämän olen huomannut esim keskustellessani työelämän kiemuroista hänen kanssaan.

Tämä vain minun näkökulmanani. En väitä tietäväni kaikkea, eikä ole tarviskaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä meidän epävakaiden kanssa voi tulla toimeen, mutta se vaatii sen että molemmat osapuolet tiedostaa toisen tilan, epävakaa saa siihen mahdollisesti hoitoa, ja että ympäristö on seesteinen. Omalla kohdallani se tarkoittaa sitä että olen karsinut ihmissuhteet minimiin ja läheiseni koostu ihmisistä joiden kanssa oikeasti synkkaa. Muihin pidän etäisyyttä tunnetasolla ja kaikki on hyvin. Mikään ei ole pahempi yhdistelmä kuin epävakaa, joka ei välttämättä edes tiedosta tilaansa, ja ihminen, jolla on huono tapa vaikkapa riitatilanteessa provosoida toista.

Epävakaan läheisen pitäminen vaatii paljon rakkautta ja voimia. Ymmärrän hyvin miksi suurinosa päätyy katkaisemaan välit ja se on ihan okei. Ei kaikki "normaalitkaan" tule keskenään toimeen.

Joo, tuo on varmaan ihan totta, että jotkut ihmiset ovat erityisen huono mätsi epävakaalle. Vielä "normaalin" rajoissa olevilla ihmisillä saattaa olla samalla tavalla heikosti toimivia tapoja suhtautua esimerkiksi ristiriitoihin, mutta ne eivät tule esiin yhtä kärkkäästi kuin epävakaalla, mutta jossakin tietyssä ihmissuhteessa saattavat tulla. Juuri tuota tarkoitin (olen siis se epävakaan lapsi), että on onnea jos löytyy ne ystävät, parisuhde, perheenjäsenet, jotka osaa suhtautua. Käytännössä minun mielestäni siis tietää missä mättää, ja osaa itse laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin silloin kun epävakaa ei siihen kykene eivätkä anna sen horjuuttaa omaa mielenrauhaansa liikaa. Ja toisaalta toiseen suuntaan voivat oppia ja saada iloa epävakaan hyvistä puolista, ja ehkä erilaisesta näkökulmasta asioihin. Ajoittain vääristyneestä ajattelustaan huolimatta olen huomannut että esim epävakaa äitini sitten myös spottaa huomattavasti normi-ihmistä paremmin tietyt motiivit ja "pelit" muissa ihmisissä. Tämän olen huomannut esim keskustellessani työelämän kiemuroista hänen kanssaan.

Tämä vain minun näkökulmanani. En väitä tietäväni kaikkea, eikä ole tarviskaan.

Minä en sopisi epävakaan kanssa enää yhtään, enkä haluakaan sopia. Kokemusta kyllä on sen verran. En edes ymmärrä miten ihmissuhteista saa jotain draamaa aikaiseksi, kun joku asia on miten on, niin ei sitä auta väännellä ja käännellä mielensä mukaan. Ja jos ahistaa, niin kumpikin pysyy lestissään, eikä ole yhteyksissä, kunnes on jotain järkevää asiaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluan pohtia ääneen sitä, mitä minusta (ja "meistä") sanotaan, ilman raivoa tai halveksivaa naurua, vaan ihan omana itsenäni, koska nämä keskustelut ovat minulle surullista luettavaa. Haluan kysyä "teiltä": olenko uhri ja marttyyri sanoessani sen totuuden, että en tehnyt mitään tahallani? 

Minulla on persoonallisuushäiriö, ja tämä häiriö nyt vaan on iso syy siihen, miksi olen käyttäytynyt kuin olen käyttäytynyt. En ole koskaan - siis koskaan - nauttinut ystävieni satuttamisesta, vaikka siltä olen saattanut jopa näyttää. Siinä on sellaiset defenssit pystyssä että oksat pois, kun kaikki menee mönkään, ihan kaikkien kanssa, luokkakavereista rakkaimpaan lapsuudenystävään. En ole uhriutunut tarkoituksenani manipuloida läheisiäni, vaan siksi, että olen todella jäänyt yksin. Olen yksinäisyyden uhri. Olen oman itseni uhri.

Ja se on sattunut ja sattuu ja tulee aina sattumaan. Kumpaa on sattunut enemmän; niitä, joita olen kohdellut väärin vai minua itseäni, joka on sen seurauksena yksin, se ei ole olennaista. Olennaista on se, että kaikkia sattuu, mutta sitä ei silloin hylkäämisen hetkellä ymmärrä.

Koska minulla on persoonallisuushäiriö. Koska en ymmärrä itseäni sitäkään vertaa mitä "ne muut".

Kiitos vastauksestasi. Fakta on se, ettei tällaisen ihmisen oikkujen mukaan pysty elämään, se alkaa käydä liian raskaaksi. Moni ei tajua/kieltää sairastavansa joten elävät ilman lääkitystä, vaika lääkityksestä olisi apua.

Ap

Mikä lääkitys? Ei epävakaa persoonallisuushäiriö ole sairaus eikä siihen ole lääkitystä. Se nyt vaan valitettavasti on osa persoonallisuutta, mutta oireilu helpottaa monilla epävakailla iän myötä.

Mä olen mahdollisesti epävakaa ja ahdistaa ihan suunnattomasti lukea tätä keskustelua. Meitä on monenlaisia, osa purkaa pahan olonsa itseensä ja osa läheisiinsä. Itse olen enemmänkin kohdistanut kaiken itseeni. Välillä olen myös ihan hirveä läheisiäni kohtaan, mutta onneksi niin harvoin, ettei kukaan oikeasti tärkeä ole mihinkään luotani kaikonnut. Oon 21-vuotias ja viimeiset pari vuotta on olleet helpompia kuin teini-ikä. 19-vuotiaana siis lääkäri sanoi, että ehkä kyse onkin epävakaasta persoonallisuudesta, kun aiemmat lääkärit ovat diagnosoineet vain ahdistuneisuushäiriön, masennuksen ja syömishäiriön.

Osa ihmisistä on ihan kauheita vittupäitä ilman persoonallisuushäiriötäkin. Ja osa persoonallisuushäiriöisistä on niin arkoja ja sisäänpäinsuuntautuneita, ettette heitä edes koskaan tunnistaisi. En siis kannusta ketään viettämään aikaansa kuluttavan ja tuhoavan ihmisen kanssa, mutta oksettaa, miten niputatte kaikki epävakaat samaan kimppuun.

Mielestäni tässä on ihan hyvä esimerkki siitä, miten epävakaan mielestä muut vain ovat häntä vastaan eikä omassa itsessään ole vikaa. Epävakaalla on oikeus olla sellainen kuin on, muut vaan eivät ymmärrä. Ja että tämä ei ole häiriö, vaan osa persoonaa. Muut eivät vain ymmärrä ja muut ovat aggressiivisia, julmia hyökkääjiä kun näin yleistävät epävakaat kaikki samanlaisiksi. 

Kyllä epävakaan oireille on eri lääkkeitä ja itse persoonallisuushäiriölle on käytösterapiamuoto olemassa jonka avulla persoonallisuushäiriöstä voi parantua tai ainakin oireita lievittää merkittävästi. Lääkityksen on tarkoitus tasapainottaa tunne-elämää, jolloin uusien käytösmallien oppiminen on helpompaa. Parantumiseen vaaditaan osallistumista myös potilaalta, mutta koska epävakaat uskovat kaikkien olevan heitä vastaan syyttä ja heidän olevan vain väärinymmärrettyjä, prosessi on vähintäänkin haasteellinen. 

Vierailija kirjoitti:

Minä en sopisi epävakaan kanssa enää yhtään, enkä haluakaan sopia. Kokemusta kyllä on sen verran. En edes ymmärrä miten ihmissuhteista saa jotain draamaa aikaiseksi, kun joku asia on miten on, niin ei sitä auta väännellä ja käännellä mielensä mukaan. Ja jos ahistaa, niin kumpikin pysyy lestissään, eikä ole yhteyksissä, kunnes on jotain järkevää asiaa.

varmaan suurin osa kokee noin, ja se on ihan jees. itse olen siis olosuhteiden pakosta joutunut rooliin, jossa on pakkokin "ymmärtää". tosin olen elämäni varrella esim tavannut erään joko epävakaan tai vahvasti epävakaapiirteisen naisen (pitkä hoitosuhde oli hänellä kyllä myös), jolla oli aviomiehenä (ja liitto on kestänyt) sellainen rento erittäin vahvaitsetuntoinen perusjätkä, joka ei liikaa analysoinut mutta mitä ilmeisimmin nainen oli oppinut häneen sitten luottamaan. ystävyyssuhteet toisiin naisiin olikin sitten aivan eri asia... mitä nyt sivusta dynamiikkaa seurasi niin mies antoi sopivasti periksi naisen kuvitelmille (esim jos joku naisen mielestä oli ilkeä vastineena hänen omalle käytökselleen niin myönteli että joo kadehtii varmaan sua) mutta ei esim ottanut itseensä häneen kohdistuvista hyökkäyksistä ollenkaan. en sitten tiedä onko tuokaan parasta mahdollista (itselläni on tapana äidille kyllä osoittaa hänen ajatusvääristymänsä tai sanoa että et sinä voi tietää mitä ne ajattelevat, joten älä mieti sitä), mutta heille se näkyi toimivan.

Itsellä oli parikin tällaista kaveria nuorena. Lopulta oli pakko katkaista välit, mikä ratkaisi ongelman. Olen nykyisin hyvin tarkka, minkälaisia "oireita" ihmisillä on, ja toimin varovasti uusissa sosiaalisissa suhteissa. Ei enää epävakaita, ei koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluan pohtia ääneen sitä, mitä minusta (ja "meistä") sanotaan, ilman raivoa tai halveksivaa naurua, vaan ihan omana itsenäni, koska nämä keskustelut ovat minulle surullista luettavaa. Haluan kysyä "teiltä": olenko uhri ja marttyyri sanoessani sen totuuden, että en tehnyt mitään tahallani? 

Minulla on persoonallisuushäiriö, ja tämä häiriö nyt vaan on iso syy siihen, miksi olen käyttäytynyt kuin olen käyttäytynyt. En ole koskaan - siis koskaan - nauttinut ystävieni satuttamisesta, vaikka siltä olen saattanut jopa näyttää. Siinä on sellaiset defenssit pystyssä että oksat pois, kun kaikki menee mönkään, ihan kaikkien kanssa, luokkakavereista rakkaimpaan lapsuudenystävään. En ole uhriutunut tarkoituksenani manipuloida läheisiäni, vaan siksi, että olen todella jäänyt yksin. Olen yksinäisyyden uhri. Olen oman itseni uhri.

Ja se on sattunut ja sattuu ja tulee aina sattumaan. Kumpaa on sattunut enemmän; niitä, joita olen kohdellut väärin vai minua itseäni, joka on sen seurauksena yksin, se ei ole olennaista. Olennaista on se, että kaikkia sattuu, mutta sitä ei silloin hylkäämisen hetkellä ymmärrä.

Koska minulla on persoonallisuushäiriö. Koska en ymmärrä itseäni sitäkään vertaa mitä "ne muut".

Kiitos vastauksestasi. Fakta on se, ettei tällaisen ihmisen oikkujen mukaan pysty elämään, se alkaa käydä liian raskaaksi. Moni ei tajua/kieltää sairastavansa joten elävät ilman lääkitystä, vaika lääkityksestä olisi apua.

Ap

Mikä lääkitys? Ei epävakaa persoonallisuushäiriö ole sairaus eikä siihen ole lääkitystä. Se nyt vaan valitettavasti on osa persoonallisuutta, mutta oireilu helpottaa monilla epävakailla iän myötä.

Mä olen mahdollisesti epävakaa ja ahdistaa ihan suunnattomasti lukea tätä keskustelua. Meitä on monenlaisia, osa purkaa pahan olonsa itseensä ja osa läheisiinsä. Itse olen enemmänkin kohdistanut kaiken itseeni. Välillä olen myös ihan hirveä läheisiäni kohtaan, mutta onneksi niin harvoin, ettei kukaan oikeasti tärkeä ole mihinkään luotani kaikonnut. Oon 21-vuotias ja viimeiset pari vuotta on olleet helpompia kuin teini-ikä. 19-vuotiaana siis lääkäri sanoi, että ehkä kyse onkin epävakaasta persoonallisuudesta, kun aiemmat lääkärit ovat diagnosoineet vain ahdistuneisuushäiriön, masennuksen ja syömishäiriön.

Osa ihmisistä on ihan kauheita vittupäitä ilman persoonallisuushäiriötäkin. Ja osa persoonallisuushäiriöisistä on niin arkoja ja sisäänpäinsuuntautuneita, ettette heitä edes koskaan tunnistaisi. En siis kannusta ketään viettämään aikaansa kuluttavan ja tuhoavan ihmisen kanssa, mutta oksettaa, miten niputatte kaikki epävakaat samaan kimppuun.

Mielestäni tässä on ihan hyvä esimerkki siitä, miten epävakaan mielestä muut vain ovat häntä vastaan eikä omassa itsessään ole vikaa. Epävakaalla on oikeus olla sellainen kuin on, muut vaan eivät ymmärrä. Ja että tämä ei ole häiriö, vaan osa persoonaa. Muut eivät vain ymmärrä ja muut ovat aggressiivisia, julmia hyökkääjiä kun näin yleistävät epävakaat kaikki samanlaisiksi. 

Kyllä epävakaan oireille on eri lääkkeitä ja itse persoonallisuushäiriölle on käytösterapiamuoto olemassa jonka avulla persoonallisuushäiriöstä voi parantua tai ainakin oireita lievittää merkittävästi. Lääkityksen on tarkoitus tasapainottaa tunne-elämää, jolloin uusien käytösmallien oppiminen on helpompaa. Parantumiseen vaaditaan osallistumista myös potilaalta, mutta koska epävakaat uskovat kaikkien olevan heitä vastaan syyttä ja heidän olevan vain väärinymmärrettyjä, prosessi on vähintäänkin haasteellinen. 

En ole tuo viimeinen, mutta luin tekstin kolme kertaa enkä kyllä löytänyt mitään mikä tekisi tuosta hyvän esimerkin siitä, että epävakaan mielestä muut vain ovat häntä vastaan eikä omassa itsessään ole vikaa. Päin vastoin, oma viestisi on todella hyvä esimerkki siitä , miten tässä tätä koko keskustelussa epävakaan uhrit oikein haluavat lähilukea ja tulkita epävakaan kirjoituksen siten, että se epävakaa persoonallisuus se siellä vaan puhuu ja marttyyri kirjoittaja uhriutuu.

Minulla on diagnoosina epävakaa persoonallisuushäiriö. Sain diagnoosin vuosi sitten yli 40-v, tunnistan monet kirjallisuudessa esitetyt piirteet. Olen mustavalkoinen, pelkään hylätyksitulemista, olen impulsiivinen.

Mutta kukaan ulkopuolinen ei tätä minusta huomaa. Tai toki puoliso, mutta eivät edes ystävät. Olen ollut 14- v saman työnantajan palveluksessa, on akateeminen koulutus, pitkä yli 20 v parisuhde ja ystäviä. Muutaman todella läheinen ja useampi hyvä.

Olen masennusherkkä ja juuri pitkällä sairauslomalla sen takia. Tosin taustalla vaikeita tapahtumia. Sairauksia ja onnettomuuksia.

Epävakaa edellyttää yleensä vaikeaa traumaa varhaislapsuudessa ja sen lisäksi tietynlaista temperamenttia. Nämäkin tunnistan, lapsuus on ollut turvaton.

Tämä persoonallisuushäiriö on hankala, mutta sen kanssa voi oppia elämään aivan normaalia elämää.

Epäilen että itselläni on jonkun sortin psykoosit päällä tai joku impulsiivinen kontrolli/agresiivisuus häiriö. Tätä on jatkunut tosi pitkään ja olen vasta nyt viime aikoina alkanut huomaamaan että ei mun käytös ole ok tai oikeestaan en itte välillä sille voi mitään.

Olen nuorehko mies puolinen henkilö 21-vuotta. Voisin vaikka kertoa tarinani teille en ole ikinä puhunut Tästä asiasta esimerkiksi kavereitteni kanssa ja olen vetäytynyt kavereistani kokonaan, mutta äiti tietää asiani läpikotaisin ja hänellekki on rankka masennus kehkeytynyt minun takiani.

Tosiaan ala-asteella minua kiusattiin erittäin rankasti ja tunsin erittäin paljon alemuuden tunnetta. Päivittäin käytettiin fyysistä väkivaltaa ja henkistä väkivaltaa. Sen aikaiset opettajat sulkivat asialle silmänsä. Ei kauankaan kun vaihdoin koulua ja paikkakuntaa ala-asteen aikana. No pääsin sitten uudessa koulussa uuteen luokkaan ja taas siellä oli muutama semmoinen henkilö joka käytti erittäin paljon fyysistä väkivaltaa muihin ja siellä murtui käsiä ja kaikkee mahdollista. Jostain syystä opettajat ei uskaltanut toimia koska oli sen verran hullusta kaverista kyse että kävi opettajienki päälle ja kävi koulussa Sillon kun halusi. Kaikki halusivat olla jostain syystä hänen kaverinsa ja häntä pelättiin oikeasti. Olin myös hänen kaverinsa ja tunnen henkilön nykyäänkin.

Kävin ala-asteen loppuun ja siirryin ylä-asteelle siellä se helvetti pääs irti Muistan Ku oli jäänyt katkeruus kiusaamista ja pahoinpitelyistä takaraivoon aloin itse pahoinpitelemään muita oppilaita ja häiriköin tunnilla. Ihan avoimesti saatoin seota jostain ihan pienestä ja opettajan edessäni ottaa vaikka roskiksen ja sillä hakkaa toista oppilasta ja kaikkee vastaavaa koko ylä-asteelle oli samanlaista ja opettajat syytti virkamiehen uhkailusta ja kaikesta muusta. Jouduin erityisluokalle loppuajaksi ja en keskittynyt opiskeluun ollenkaan muitten erityisluokan pärinäeerojen kanssa. Meillä oli erityisluokan valvojana Vähä järeempi kaveri joka kanssa sekos meidän kanssa välillä nosti ryysyistä seinille ja huus naaman lähellä pää punaisena ja joskus lens pulpetti seinää.

Ylä-asteelta menin amikseen johki vaa mihkä pääsin, aloin polttamaan pilveä Olin Sillon jotain 16-vuotta Olin koulussa aina pilvessä ja oikeestaan en muista noista vuosista mitään 2-vuotta meni ihan sumussa. 18-vuotiaana muutin omilleni silloisen tyttöystäväni kanssa ja pilven poltto ja raivo kohtaukset jatku vain. Oli vuosi jäljellä ammattikoulua jätin leikin kesken ja aloin makaamaan kotona ja poltin pilveä aamusta iltaan passivoitin itteni ihan loppuu. Siinä sitten tuli kaikki Kelan takasin perinnät tuista ja talous oli niin kuralla kun olla ja vaan voi kaikki rahat meni pilveen ja otin velkaa. Pikavippi helvetin olen kokenut kun otetaan vippi että voi maksaa edellisen lainan pois. No sitä jatku pari vuotta ja silloinen tyttöystäväni rupesi pelkäämään minua kun sain raivokohtauksia ja soitti poliisia kotiin, vähän aikaa koitettiin olla yhdessä.

Menin armeijaan noin 19-vuotiaana mutta lensin sieltäkin ulos väkivaltaisuuden takia ensimmäisessä lääkärin tarkastuksessa mikä armeijan sisällä tehtiin ja sain lykkäyksen 24kk.

Epävakaalle on tyypillistä juuri uhriutuminen, mustavalkoinen ajattelu, taipumus itsekeskeisyyteen (tai ainakin sellainen käytös) ja äärimmäinen hylkäämisen pelko. Epävakaa (siis sairaudentunnoton) ei osaa tunnistaa, että hänen manipuloiva, ilkeä ja ailahteleva käytöksensä nimenomaan karkoittaa läheiset viereltä. Epävakaalle kaikki läheiset ovat jossain määrin epäilyttäviä tyyppejä, joiden uskollisuutta pitää jatkuvasti kyseenalaistaa. Ja läheiset sitten läpikäyvät tätä loputonta uskollisuustestiä, jota epävakaa käytöksellään testaa. Logiikka etenee epävakaan päässä niin, että jos käyttäydyn mahdollisimman p*skamaisesti ja tuo läheinen pysyy vierelläni, hän on ystävyyteni arvoinen eikä hylkää. Mutta sitten jostain oman pään sisältä tulee taas uusi epäilys ystävän uskollisuudesta ja sitä pitää jälleen testata uudella tavalla. Se on läheisille todella henkisesti raskasta ja kuluttavaa eikä sitä jaksa vuositolkulla.

helvettiin ja takaisin. kirjoitti:

Epäilen että itselläni on jonkun sortin psykoosit päällä tai joku impulsiivinen kontrolli/agresiivisuus häiriö. Tätä on jatkunut tosi pitkään ja olen vasta nyt viime aikoina alkanut huomaamaan että ei mun käytös ole ok tai oikeestaan en itte välillä sille voi mitään.

Olen nuorehko mies puolinen henkilö 21-vuotta. Voisin vaikka kertoa tarinani teille en ole ikinä puhunut Tästä asiasta esimerkiksi kavereitteni kanssa ja olen vetäytynyt kavereistani kokonaan, mutta äiti tietää asiani läpikotaisin ja hänellekki on rankka masennus kehkeytynyt minun takiani.

Tosiaan ala-asteella minua kiusattiin erittäin rankasti ja tunsin erittäin paljon alemuuden tunnetta. Päivittäin käytettiin fyysistä väkivaltaa ja henkistä väkivaltaa. Sen aikaiset opettajat sulkivat asialle silmänsä. Ei kauankaan kun vaihdoin koulua ja paikkakuntaa ala-asteen aikana. No pääsin sitten uudessa koulussa uuteen luokkaan ja taas siellä oli muutama semmoinen henkilö joka käytti erittäin paljon fyysistä väkivaltaa muihin ja siellä murtui käsiä ja kaikkee mahdollista. Jostain syystä opettajat ei uskaltanut toimia koska oli sen verran hullusta kaverista kyse että kävi opettajienki päälle ja kävi koulussa Sillon kun halusi. Kaikki halusivat olla jostain syystä hänen kaverinsa ja häntä pelättiin oikeasti. Olin myös hänen kaverinsa ja tunnen henkilön nykyäänkin.

Kävin ala-asteen loppuun ja siirryin ylä-asteelle siellä se helvetti pääs irti Muistan Ku oli jäänyt katkeruus kiusaamista ja pahoinpitelyistä takaraivoon aloin itse pahoinpitelemään muita oppilaita ja häiriköin tunnilla. Ihan avoimesti saatoin seota jostain ihan pienestä ja opettajan edessäni ottaa vaikka roskiksen ja sillä hakkaa toista oppilasta ja kaikkee vastaavaa koko ylä-asteelle oli samanlaista ja opettajat syytti virkamiehen uhkailusta ja kaikesta muusta. Jouduin erityisluokalle loppuajaksi ja en keskittynyt opiskeluun ollenkaan muitten erityisluokan pärinäeerojen kanssa. Meillä oli erityisluokan valvojana Vähä järeempi kaveri joka kanssa sekos meidän kanssa välillä nosti ryysyistä seinille ja huus naaman lähellä pää punaisena ja joskus lens pulpetti seinää.

Ylä-asteelta menin amikseen johki vaa mihkä pääsin, aloin polttamaan pilveä Olin Sillon jotain 16-vuotta Olin koulussa aina pilvessä ja oikeestaan en muista noista vuosista mitään 2-vuotta meni ihan sumussa. 18-vuotiaana muutin omilleni silloisen tyttöystäväni kanssa ja pilven poltto ja raivo kohtaukset jatku vain. Oli vuosi jäljellä ammattikoulua jätin leikin kesken ja aloin makaamaan kotona ja poltin pilveä aamusta iltaan passivoitin itteni ihan loppuu. Siinä sitten tuli kaikki Kelan takasin perinnät tuista ja talous oli niin kuralla kun olla ja vaan voi kaikki rahat meni pilveen ja otin velkaa. Pikavippi helvetin olen kokenut kun otetaan vippi että voi maksaa edellisen lainan pois. No sitä jatku pari vuotta ja silloinen tyttöystäväni rupesi pelkäämään minua kun sain raivokohtauksia ja soitti poliisia kotiin, vähän aikaa koitettiin olla yhdessä.

Menin armeijaan noin 19-vuotiaana mutta lensin sieltäkin ulos väkivaltaisuuden takia ensimmäisessä lääkärin tarkastuksessa mikä armeijan sisällä tehtiin ja sain lykkäyksen 24kk.

No erottiin sitten tyttöystävän kanssa ja muutin pois. Jatkoin pilven polttamista aamusta iltaan ihan sumussa parhaimmillaan meni 5grammaa päivässä ja toleranssi oli tosi kova ja ei ihan halpaa lystiä 20€ gramma. Rahaa vedettiin sieltä mistä sai. Otettiin Osamaksu läppäreitä ja kaiken mailman vippei ja tehtiin ihan mitä vain että saatiin rahat kasaan. Jopa menin kouluun sisään että sain nostettua opintolainaa jota on aika hyvin kertynyt nyt 6,5k. Vuoden jatkoin tota samaa ja nyt ollaanki jo melkein Tässä päivässä

Sain maksatettua vippini pois. Ja tein kaiken mailman hämärähommia että sain elätettyä itteni. Kävin vuoden mittaisen kurssin että sain ammattipätevyyden ja kaikki kortit että voin ajaa rekkaa. Sekin koulutus meni ihan pilvessä ja Ihmettelen suuresti miten suoriuduin läpi ja että opettajat ei huomannu. Tosin korkeen toleranssin takia pilvessä olo tuntui aivan normaalilta Pystyin toimimaan ihan normaalisti vaikka poltin kuinka paljon tai loppu tuloksena oli että nukahdin. Koulun päätyttyä Olin roska-kuskina pari kuukautta mutta pilven poltto vei voiton enkä jaksanut käydä töissä, joten irtisanouduin. Kaikenmailman karenssit tuli niskaan. Tästä sitten runsaan pilvenpolton aiheuttamana alkoi terveyspettää. Oksentelin viikkoja putkeen ja kausiluontaisesti mutta silti jatkoin polttamista koska se hillitsi agresioitani jotka kokoajan kuumotti takaraivossa. Tutustuin nykyiseen tyttöystävääni silloin ja poltimme pilvee yhdessä ja hän sitten hoiti minua kun aloin aina oksentelee. Noh siinä sitten hän pamahti raskaaksi ja lopetti pilven polton kun seinään ja on siitä asti ollu polttamatta. Minäkin sain uutta valoa elämääni kun lapsi oli tulossa ja aloitin korjaamaan elämääni ja Lopetin pilven polton. Hankin ittelle isommasta firmasta kuorma-auto kuskin työn kerkesin olla siellä 2kk kunnes tuli lääkärin tarkastus ja jäin huumeseuloissa kiinni vaikka Olin 2 kuukautta ilman ollut ja täten minut irtisanottiin koeaikaan vedoten.

Olen siitä asti ollut ilman pilveä tähän päivään asti mutta minulle tulee päivittäin semmosia kohtauksia että Saatan provosoitua ihan mistä vain ja käydä ihmisten päälle. Ärsyttävä naama tai kirjoitus netissä saattaa laukaista tämän. Myös minun Liikenne Käyttäytyminen on hirveää välillä, tiedostanu sen itte mutta jos olen oikeassa mielentilassa en välitä omasta enkä muitten turvallisuudesta. Myös jos näen että joku ajelee päin vittua Saatan ns "kouluttaa" autoilijaa että ajan perseessä kiinni tai kurvaan eteen ja alan hidastelee.Olen suoraan sanoen kävelevä aikapommi ja pelkään että Käyn johki vielä pahasti kiinni ja teen jotain peruuttamatonta. Vielä ei ole isompaa seinää tullut vastaan koska olen aika isokokoinen. Mutta eiköhän sekin tule. Ammatti auttajalle en uskalla mennä koska se voi huonontaa mun tilannetta jos korttini evätään jos minut luokitellaan riskiryhmään tai jotain muuta vastaavaa.

Tässä oli tarinani monen vuoden ajalta ja jotain asioita varmasti jäi välistä mutta parhaani mukaan kerroin kaiken mikä on elämässäni vaivannut.

Mitä teidän muiden silmissä minun pitäisi nyt tehdä? Onko olemassa sellaisia psykiatreja jotka eivät oikeesti ole haitaksi. Koska olen taas saamassa työelämästä kiinni mutta tunnen että mun mieli ei ole kunnossa.

Vierailija kirjoitti:

Mietin vaan, kun kaikki oireet viittaa siihen:/.

Miten olette pärjänneet tällaisen ihmisen kanssa?

Minulla on. Lisäksi hän sairastaa lievää masennusta.

Hänellä epävakaa persoonallisuushäiriö näkyy oikeastaan kaikissa elämän osa-alueissa. Hän on hyvin läheisriippuvainen, tulkitsee sosiaalisia tilanteita eri tavalla kuin "me muut" ja on myös helposti ns. vietävissä. Hän myös ylianalysoi kaikki sosiaaliset suhteensa todella pitkälle ja on epävarma. 

Hän on muuttanut etunimensä, kun oli ulkomailla 2kk ja siellä hänen paikalliset kaverinsa kutsuivat häntä nimellä X. Siitä on nyt viisi vuotta aikaa ja kaikkien hänen läheistensä täytyy kutsua häntä X:ksi, koska se on hänen mielestään hänen oikea nimensä. Mitään virallista nimen muutosta hän ei kuitenkaan ole tämän viiden vuoden aikana tehnyt, koska pelkää, ettei se mene läpi (nimi on todella erikoinen, ei siis oikeasti X, vaan ihan päästä keksitty). 

Hän on ihmisenä ihana, mutta välillä elo hänen kanssaan on raskasta, koska hän saattaa loukkaantua helposti esimerkiksi siitä, että ei saa halausta silloin kun hän sen haluaa - hän tulkitsee tilanteen niin, että hänestä ei sitten pidetä tms. 

Mutta ulkopuoliset tuskin tajuaisivat hänen diagnoosiaan - miettisivät varmaankin pidemmän päälle vain, että onpas välillä raskas tapaus.

helvettiin ja takaisin. kirjoitti:

helvettiin ja takaisin. kirjoitti:

Epäilen että itselläni on jonkun sortin psykoosit päällä tai joku impulsiivinen kontrolli/agresiivisuus häiriö. Tätä on jatkunut tosi pitkään ja olen vasta nyt viime aikoina alkanut huomaamaan että ei mun käytös ole ok tai oikeestaan en itte välillä sille voi mitään.

Olen nuorehko mies puolinen henkilö 21-vuotta. Voisin vaikka kertoa tarinani teille en ole ikinä puhunut Tästä asiasta esimerkiksi kavereitteni kanssa ja olen vetäytynyt kavereistani kokonaan, mutta äiti tietää asiani läpikotaisin ja hänellekki on rankka masennus kehkeytynyt minun takiani.

Tosiaan ala-asteella minua kiusattiin erittäin rankasti ja tunsin erittäin paljon alemuuden tunnetta. Päivittäin käytettiin fyysistä väkivaltaa ja henkistä väkivaltaa. Sen aikaiset opettajat sulkivat asialle silmänsä. Ei kauankaan kun vaihdoin koulua ja paikkakuntaa ala-asteen aikana. No pääsin sitten uudessa koulussa uuteen luokkaan ja taas siellä oli muutama semmoinen henkilö joka käytti erittäin paljon fyysistä väkivaltaa muihin ja siellä murtui käsiä ja kaikkee mahdollista. Jostain syystä opettajat ei uskaltanut toimia koska oli sen verran hullusta kaverista kyse että kävi opettajienki päälle ja kävi koulussa Sillon kun halusi. Kaikki halusivat olla jostain syystä hänen kaverinsa ja häntä pelättiin oikeasti. Olin myös hänen kaverinsa ja tunnen henkilön nykyäänkin.

Kävin ala-asteen loppuun ja siirryin ylä-asteelle siellä se helvetti pääs irti Muistan Ku oli jäänyt katkeruus kiusaamista ja pahoinpitelyistä takaraivoon aloin itse pahoinpitelemään muita oppilaita ja häiriköin tunnilla. Ihan avoimesti saatoin seota jostain ihan pienestä ja opettajan edessäni ottaa vaikka roskiksen ja sillä hakkaa toista oppilasta ja kaikkee vastaavaa koko ylä-asteelle oli samanlaista ja opettajat syytti virkamiehen uhkailusta ja kaikesta muusta. Jouduin erityisluokalle loppuajaksi ja en keskittynyt opiskeluun ollenkaan muitten erityisluokan pärinäeerojen kanssa. Meillä oli erityisluokan valvojana Vähä järeempi kaveri joka kanssa sekos meidän kanssa välillä nosti ryysyistä seinille ja huus naaman lähellä pää punaisena ja joskus lens pulpetti seinää.

Ylä-asteelta menin amikseen johki vaa mihkä pääsin, aloin polttamaan pilveä Olin Sillon jotain 16-vuotta Olin koulussa aina pilvessä ja oikeestaan en muista noista vuosista mitään 2-vuotta meni ihan sumussa. 18-vuotiaana muutin omilleni silloisen tyttöystäväni kanssa ja pilven poltto ja raivo kohtaukset jatku vain. Oli vuosi jäljellä ammattikoulua jätin leikin kesken ja aloin makaamaan kotona ja poltin pilveä aamusta iltaan passivoitin itteni ihan loppuu. Siinä sitten tuli kaikki Kelan takasin perinnät tuista ja talous oli niin kuralla kun olla ja vaan voi kaikki rahat meni pilveen ja otin velkaa. Pikavippi helvetin olen kokenut kun otetaan vippi että voi maksaa edellisen lainan pois. No sitä jatku pari vuotta ja silloinen tyttöystäväni rupesi pelkäämään minua kun sain raivokohtauksia ja soitti poliisia kotiin, vähän aikaa koitettiin olla yhdessä.

Menin armeijaan noin 19-vuotiaana mutta lensin sieltäkin ulos väkivaltaisuuden takia ensimmäisessä lääkärin tarkastuksessa mikä armeijan sisällä tehtiin ja sain lykkäyksen 24kk.

No erottiin sitten tyttöystävän kanssa ja muutin pois. Jatkoin pilven polttamista aamusta iltaan ihan sumussa parhaimmillaan meni 5grammaa päivässä ja toleranssi oli tosi kova ja ei ihan halpaa lystiä 20€ gramma. Rahaa vedettiin sieltä mistä sai. Otettiin Osamaksu läppäreitä ja kaiken mailman vippei ja tehtiin ihan mitä vain että saatiin rahat kasaan. Jopa menin kouluun sisään että sain nostettua opintolainaa jota on aika hyvin kertynyt nyt 6,5k. Vuoden jatkoin tota samaa ja nyt ollaanki jo melkein Tässä päivässä

Sain maksatettua vippini pois. Ja tein kaiken mailman hämärähommia että sain elätettyä itteni. Kävin vuoden mittaisen kurssin että sain ammattipätevyyden ja kaikki kortit että voin ajaa rekkaa. Sekin koulutus meni ihan pilvessä ja Ihmettelen suuresti miten suoriuduin läpi ja että opettajat ei huomannu. Tosin korkeen toleranssin takia pilvessä olo tuntui aivan normaalilta Pystyin toimimaan ihan normaalisti vaikka poltin kuinka paljon tai loppu tuloksena oli että nukahdin. Koulun päätyttyä Olin roska-kuskina pari kuukautta mutta pilven poltto vei voiton enkä jaksanut käydä töissä, joten irtisanouduin. Kaikenmailman karenssit tuli niskaan. Tästä sitten runsaan pilvenpolton aiheuttamana alkoi terveyspettää. Oksentelin viikkoja putkeen ja kausiluontaisesti mutta silti jatkoin polttamista koska se hillitsi agresioitani jotka kokoajan kuumotti takaraivossa. Tutustuin nykyiseen tyttöystävääni silloin ja poltimme pilvee yhdessä ja hän sitten hoiti minua kun aloin aina oksentelee. Noh siinä sitten hän pamahti raskaaksi ja lopetti pilven polton kun seinään ja on siitä asti ollu polttamatta. Minäkin sain uutta valoa elämääni kun lapsi oli tulossa ja aloitin korjaamaan elämääni ja Lopetin pilven polton. Hankin ittelle isommasta firmasta kuorma-auto kuskin työn kerkesin olla siellä 2kk kunnes tuli lääkärin tarkastus ja jäin huumeseuloissa kiinni vaikka Olin 2 kuukautta ilman ollut ja täten minut irtisanottiin koeaikaan vedoten.

Olen siitä asti ollut ilman pilveä tähän päivään asti mutta minulle tulee päivittäin semmosia kohtauksia että Saatan provosoitua ihan mistä vain ja käydä ihmisten päälle. Ärsyttävä naama tai kirjoitus netissä saattaa laukaista tämän. Myös minun Liikenne Käyttäytyminen on hirveää välillä, tiedostanu sen itte mutta jos olen oikeassa mielentilassa en välitä omasta enkä muitten turvallisuudesta. Myös jos näen että joku ajelee päin vittua Saatan ns "kouluttaa" autoilijaa että ajan perseessä kiinni tai kurvaan eteen ja alan hidastelee.Olen suoraan sanoen kävelevä aikapommi ja pelkään että Käyn johki vielä pahasti kiinni ja teen jotain peruuttamatonta. Vielä ei ole isompaa seinää tullut vastaan koska olen aika isokokoinen. Mutta eiköhän sekin tule. Ammatti auttajalle en uskalla mennä koska se voi huonontaa mun tilannetta jos korttini evätään jos minut luokitellaan riskiryhmään tai jotain muuta vastaavaa.

Tässä oli tarinani monen vuoden ajalta ja jotain asioita varmasti jäi välistä mutta parhaani mukaan kerroin kaiken mikä on elämässäni vaivannut.

Mitä teidän muiden silmissä minun pitäisi nyt tehdä? Onko olemassa sellaisia psykiatreja jotka eivät oikeesti ole haitaksi. Koska olen taas saamassa työelämästä kiinni mutta tunnen että mun mieli ei ole kunnossa.

Ota mielialalääkkeet, eli masennuslääkkeet käyttöön. Sivuvaikutuksista viis, kunhan et hyökkää kenenkään päälle, tai istut kohta linnassa, ihme ettet jo ole siellä.

http://yle.fi/vintti/ohjelmat.yle.fi/poliisitv/raportit/raivopaa_voi_sa…

Vierailija kirjoitti:

helvettiin ja takaisin. kirjoitti:

helvettiin ja takaisin. kirjoitti:

Epäilen että itselläni on jonkun sortin psykoosit päällä tai joku impulsiivinen kontrolli/agresiivisuus häiriö. Tätä on jatkunut tosi pitkään ja olen vasta nyt viime aikoina alkanut huomaamaan että ei mun käytös ole ok tai oikeestaan en itte välillä sille voi mitään.

Olen nuorehko mies puolinen henkilö 21-vuotta. Voisin vaikka kertoa tarinani teille en ole ikinä puhunut Tästä asiasta esimerkiksi kavereitteni kanssa ja olen vetäytynyt kavereistani kokonaan, mutta äiti tietää asiani läpikotaisin ja hänellekki on rankka masennus kehkeytynyt minun takiani.

Tosiaan ala-asteella minua kiusattiin erittäin rankasti ja tunsin erittäin paljon alemuuden tunnetta. Päivittäin käytettiin fyysistä väkivaltaa ja henkistä väkivaltaa. Sen aikaiset opettajat sulkivat asialle silmänsä. Ei kauankaan kun vaihdoin koulua ja paikkakuntaa ala-asteen aikana. No pääsin sitten uudessa koulussa uuteen luokkaan ja taas siellä oli muutama semmoinen henkilö joka käytti erittäin paljon fyysistä väkivaltaa muihin ja siellä murtui käsiä ja kaikkee mahdollista. Jostain syystä opettajat ei uskaltanut toimia koska oli sen verran hullusta kaverista kyse että kävi opettajienki päälle ja kävi koulussa Sillon kun halusi. Kaikki halusivat olla jostain syystä hänen kaverinsa ja häntä pelättiin oikeasti. Olin myös hänen kaverinsa ja tunnen henkilön nykyäänkin.

Kävin ala-asteen loppuun ja siirryin ylä-asteelle siellä se helvetti pääs irti Muistan Ku oli jäänyt katkeruus kiusaamista ja pahoinpitelyistä takaraivoon aloin itse pahoinpitelemään muita oppilaita ja häiriköin tunnilla. Ihan avoimesti saatoin seota jostain ihan pienestä ja opettajan edessäni ottaa vaikka roskiksen ja sillä hakkaa toista oppilasta ja kaikkee vastaavaa koko ylä-asteelle oli samanlaista ja opettajat syytti virkamiehen uhkailusta ja kaikesta muusta. Jouduin erityisluokalle loppuajaksi ja en keskittynyt opiskeluun ollenkaan muitten erityisluokan pärinäeerojen kanssa. Meillä oli erityisluokan valvojana Vähä järeempi kaveri joka kanssa sekos meidän kanssa välillä nosti ryysyistä seinille ja huus naaman lähellä pää punaisena ja joskus lens pulpetti seinää.

Ylä-asteelta menin amikseen johki vaa mihkä pääsin, aloin polttamaan pilveä Olin Sillon jotain 16-vuotta Olin koulussa aina pilvessä ja oikeestaan en muista noista vuosista mitään 2-vuotta meni ihan sumussa. 18-vuotiaana muutin omilleni silloisen tyttöystäväni kanssa ja pilven poltto ja raivo kohtaukset jatku vain. Oli vuosi jäljellä ammattikoulua jätin leikin kesken ja aloin makaamaan kotona ja poltin pilveä aamusta iltaan passivoitin itteni ihan loppuu. Siinä sitten tuli kaikki Kelan takasin perinnät tuista ja talous oli niin kuralla kun olla ja vaan voi kaikki rahat meni pilveen ja otin velkaa. Pikavippi helvetin olen kokenut kun otetaan vippi että voi maksaa edellisen lainan pois. No sitä jatku pari vuotta ja silloinen tyttöystäväni rupesi pelkäämään minua kun sain raivokohtauksia ja soitti poliisia kotiin, vähän aikaa koitettiin olla yhdessä.

Menin armeijaan noin 19-vuotiaana mutta lensin sieltäkin ulos väkivaltaisuuden takia ensimmäisessä lääkärin tarkastuksessa mikä armeijan sisällä tehtiin ja sain lykkäyksen 24kk.

No erottiin sitten tyttöystävän kanssa ja muutin pois. Jatkoin pilven polttamista aamusta iltaan ihan sumussa parhaimmillaan meni 5grammaa päivässä ja toleranssi oli tosi kova ja ei ihan halpaa lystiä 20€ gramma. Rahaa vedettiin sieltä mistä sai. Otettiin Osamaksu läppäreitä ja kaiken mailman vippei ja tehtiin ihan mitä vain että saatiin rahat kasaan. Jopa menin kouluun sisään että sain nostettua opintolainaa jota on aika hyvin kertynyt nyt 6,5k. Vuoden jatkoin tota samaa ja nyt ollaanki jo melkein Tässä päivässä

Sain maksatettua vippini pois. Ja tein kaiken mailman hämärähommia että sain elätettyä itteni. Kävin vuoden mittaisen kurssin että sain ammattipätevyyden ja kaikki kortit että voin ajaa rekkaa. Sekin koulutus meni ihan pilvessä ja Ihmettelen suuresti miten suoriuduin läpi ja että opettajat ei huomannu. Tosin korkeen toleranssin takia pilvessä olo tuntui aivan normaalilta Pystyin toimimaan ihan normaalisti vaikka poltin kuinka paljon tai loppu tuloksena oli että nukahdin. Koulun päätyttyä Olin roska-kuskina pari kuukautta mutta pilven poltto vei voiton enkä jaksanut käydä töissä, joten irtisanouduin. Kaikenmailman karenssit tuli niskaan. Tästä sitten runsaan pilvenpolton aiheuttamana alkoi terveyspettää. Oksentelin viikkoja putkeen ja kausiluontaisesti mutta silti jatkoin polttamista koska se hillitsi agresioitani jotka kokoajan kuumotti takaraivossa. Tutustuin nykyiseen tyttöystävääni silloin ja poltimme pilvee yhdessä ja hän sitten hoiti minua kun aloin aina oksentelee. Noh siinä sitten hän pamahti raskaaksi ja lopetti pilven polton kun seinään ja on siitä asti ollu polttamatta. Minäkin sain uutta valoa elämääni kun lapsi oli tulossa ja aloitin korjaamaan elämääni ja Lopetin pilven polton. Hankin ittelle isommasta firmasta kuorma-auto kuskin työn kerkesin olla siellä 2kk kunnes tuli lääkärin tarkastus ja jäin huumeseuloissa kiinni vaikka Olin 2 kuukautta ilman ollut ja täten minut irtisanottiin koeaikaan vedoten.

Olen siitä asti ollut ilman pilveä tähän päivään asti mutta minulle tulee päivittäin semmosia kohtauksia että Saatan provosoitua ihan mistä vain ja käydä ihmisten päälle. Ärsyttävä naama tai kirjoitus netissä saattaa laukaista tämän. Myös minun Liikenne Käyttäytyminen on hirveää välillä, tiedostanu sen itte mutta jos olen oikeassa mielentilassa en välitä omasta enkä muitten turvallisuudesta. Myös jos näen että joku ajelee päin vittua Saatan ns "kouluttaa" autoilijaa että ajan perseessä kiinni tai kurvaan eteen ja alan hidastelee.Olen suoraan sanoen kävelevä aikapommi ja pelkään että Käyn johki vielä pahasti kiinni ja teen jotain peruuttamatonta. Vielä ei ole isompaa seinää tullut vastaan koska olen aika isokokoinen. Mutta eiköhän sekin tule. Ammatti auttajalle en uskalla mennä koska se voi huonontaa mun tilannetta jos korttini evätään jos minut luokitellaan riskiryhmään tai jotain muuta vastaavaa.

Tässä oli tarinani monen vuoden ajalta ja jotain asioita varmasti jäi välistä mutta parhaani mukaan kerroin kaiken mikä on elämässäni vaivannut.

Mitä teidän muiden silmissä minun pitäisi nyt tehdä? Onko olemassa sellaisia psykiatreja jotka eivät oikeesti ole haitaksi. Koska olen taas saamassa työelämästä kiinni mutta tunnen että mun mieli ei ole kunnossa.

Ota mielialalääkkeet, eli masennuslääkkeet käyttöön. Sivuvaikutuksista viis, kunhan et hyökkää kenenkään päälle, tai istut kohta linnassa, ihme ettet jo ole siellä.

En ota yhden ihmisen elämä tuttavistani pilattu näillä oman mielen vaimentamilla ssri lääkeillä. Mieluummin Istun linnassa ja rauhottavia en voi syödä työni puolesta talous niin kuralla että pakko olla töissä.