onko kenelläkään ystävää jolla on epävakaa persoonallisuushäiriö?

Vierailija kirjoitti:

Minä olen pärjännyt hyvin ,epiksestä en tiedä. Potkasin perseelle ensimmäisen raivarin jälkeen , never again. Onneksi oli varoitettu.  Eukko oikea draamaqueen , jatkuvasti puhelimessa. Tuntien pituisia puheluita , jankkaa samoja asioita. Ja olemme molemmat naisia. Tuskan hiki oikein nousi kun muistelen

Jos et tiedä edes onko epävakaa, niin miten liittyy tähän keskusteluun?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen pärjännyt hyvin ,epiksestä en tiedä. Potkasin perseelle ensimmäisen raivarin jälkeen , never again. Onneksi oli varoitettu.  Eukko oikea draamaqueen , jatkuvasti puhelimessa. Tuntien pituisia puheluita , jankkaa samoja asioita. Ja olemme molemmat naisia. Tuskan hiki oikein nousi kun muistelen

Jos et tiedä edes onko epävakaa, niin miten liittyy tähän keskusteluun?

Eikun oho, sori. Käyn vähän hitaalla. Nyt tajusin, sinä pärjäät hyvin mutta siitä epävakaasta tyypistä et tiedä. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla on yksi ystävä, jolla on diagnosoitu epävakaa persoonallisuuhäiriö.

Välillä on kiva ja ihana ihminen, mutta sit taas saa jostain ihan typerästä pikkujutusta käsittämättömän raivokohtauksen, jonka aikana haukkuu minut ihan maanrakoon. Nää menee yleensä ohi, mutta joskus jatkuu useita päiviä. Jälkikäteen on aina ihan aidosti katuva ja pyytää kyllä anteeksi, mutta eipä se silti mukavalta tunnu ne jo sanonut sanat...

Joskus mietin, että miksi edes yritän, miksi en vain jatkaisi elämääni ilman tätä ihmistä, mutta sitten taas muistan hänen hyvät puolensa ja tiedän, että jäisin kaipaamaan tätä ystävääni kovasti jos pistäisin välit poikki. Välillä olen ottanut etäisyyttä häneen, ollut vastaamatta viesteihin päiviä, joskus jopa viikkoja. Mutta kun ei tuolla ole paljon muitakaan ystäviä, ja on epävakaan lisäksi (tai ehkä takia?) myös masentunut, sekä epävakaille tyypillisesti itsetuhoinen, niin en oikeasti haluta häntä hylätä.

Niitä kuuluisia rajoja olen kyllä yrittänyt asettaa, ja silloin kun tämä ystävä sattuu olemaan suotuisalla tuulella ollaan niistä keskusteltukin, ja luulen että hänkin kyllä ymmärtää pohjimmiltaan.

Terapiassa on käynyt on ja off, ja jonkinlainen mielialalääkitys on (vaikka ei kai epävakaaseen virallisesti lääkitystä ole, mutta niihin oireisiin) + masennukseen. Selvästi itsekin kärsii tuosta ja haluaisi parantua, mutta se pitkäjänteisyys siihen prosessiin, niin kuin nyt yleensä kaikkeen muuhunkin, tuntuu puuttuvan.

Olen pärjännyt ihan hyvin itseni kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on yksi ystävä, jolla on diagnosoitu epävakaa persoonallisuuhäiriö.

Välillä on kiva ja ihana ihminen, mutta sit taas saa jostain ihan typerästä pikkujutusta käsittämättömän raivokohtauksen, jonka aikana haukkuu minut ihan maanrakoon. Nää menee yleensä ohi, mutta joskus jatkuu useita päiviä. Jälkikäteen on aina ihan aidosti katuva ja pyytää kyllä anteeksi, mutta eipä se silti mukavalta tunnu ne jo sanonut sanat...

Joskus mietin, että miksi edes yritän, miksi en vain jatkaisi elämääni ilman tätä ihmistä, mutta sitten taas muistan hänen hyvät puolensa ja tiedän, että jäisin kaipaamaan tätä ystävääni kovasti jos pistäisin välit poikki. Välillä olen ottanut etäisyyttä häneen, ollut vastaamatta viesteihin päiviä, joskus jopa viikkoja. Mutta kun ei tuolla ole paljon muitakaan ystäviä, ja on epävakaan lisäksi (tai ehkä takia?) myös masentunut, sekä epävakaille tyypillisesti itsetuhoinen, niin en oikeasti haluta häntä hylätä.

Niitä kuuluisia rajoja olen kyllä yrittänyt asettaa, ja silloin kun tämä ystävä sattuu olemaan suotuisalla tuulella ollaan niistä keskusteltukin, ja luulen että hänkin kyllä ymmärtää pohjimmiltaan.

Terapiassa on käynyt on ja off, ja jonkinlainen mielialalääkitys on (vaikka ei kai epävakaaseen virallisesti lääkitystä ole, mutta niihin oireisiin) + masennukseen. Selvästi itsekin kärsii tuosta ja haluaisi parantua, mutta se pitkäjänteisyys siihen prosessiin, niin kuin nyt yleensä kaikkeen muuhunkin, tuntuu puuttuvan.

Tarina on pohjimmiltaan sama kuin sinulla ja olen ollut nyt 2 vuotta erossa miehestäni. Olen nuori 30v mies ja vaikka muistelen sitä hienoa miestä ja sitä seksiä mitä meillä oli, tajuan nyt miten hän minua manipuloi. Mm. ne hienot hetket oli aidosti sitä, että hän halusi minun tuhlaavan hänen rahaa. Pahoitteli useasti tunnepurkauksiaan, mutta voitko oikeasti olla sitä mieltä että on ok kuulla 100 pahoittelua vuodessa? Kun hän haukkui minua narsistiksi, juntiksi, idiootiksi ym ym ym hän todellisuudessa haukkui itseään. Olin se peili. Hän ei ole enää ottanut yhteyttä, sen yhden yrityksen jälkeen. Tajusi, että en siihen enää sorru.

Sorry, Terapiajaksot oli hänellä tosiaan kuten sinunkin puolisolla on ja off.

Ihan samalla tavalla ne tekee mielle kuin terapeuteille eli rakastan/vihaan. Tarvtsevat apua, mutta eivät ota sitä. Ei saa liikaa neuvoa tai haukutaan keittiöpsykologiksi. Oli joskus juonut paljon viinaa, sanoin että masennuslääkkeen kanssa ei ole hyvä yhdistelmä. Raivostui saman tien ja piti 2 vko mykkä koulun.

Oli usein myös itsemurha-aikeissa ja kertoi niitä dramaattisia tarinoita kuinka yritti uudelleen ja uudelleen. Vaikka 2 v en ole ollut yhdessä, niinkyllä hän edelleen elää, eli senkus lähdet.

Ja jos tekee, niin et sä siihen kuitenkaan mitään voi. Tuut voimaan paremmin  ilman.

Ei mitenkään. Eroon ja äkkiä. Itsessä ei ole ikinä mitään vikaa. Riehuvia ja huutavia persoonia. Ei kukaan halua olla ystävä. Pakoon.

sivusta seurattu häirikköperheen pennun ongelmia, ja "viekää minut mielisairaalaan" huutamista monen vaikean tilanteen aikana.

- kun puututaan käytöshäiriöihin, tulee kyvyttömältä kasvattajalta vastaus "älä välitä tosta, se on mieleltään siaras" [siis se puuttuja]. sisäisesti perheessäkuitnekin tapellaan tästäkin käytöshäiriöstä kun ei nuppi tajua.

mutta nuppi ehkä tajuaa kun esitutknnassa saa kasvattaja selitellä.

Ystävälläni on epävakaa persoonallisuus ja tulen hänen kanssaan hyvin toimeen, koska olemme luonteiltamme hyvin samanlaisia. Olen käynyt jo joitakin vuosia psykologin vastaanotolla ja kysyin häneltä, voisiko minullakin olla epävakaa persoonallisuus, mutta hän ei tuntunut ottavan ajatusta oikein vakavasti. Olisin vain halunnut tietää, miten asia on, mutta sitä ei kuulemma voi selvittää, jos siihen ei ole riittävän painavia perusteita.

Vierailija kirjoitti:

Ei mitenkään. Eroon ja äkkiä. Itsessä ei ole ikinä mitään vikaa. Riehuvia ja huutavia persoonia. Ei kukaan halua olla ystävä. Pakoon.

Mulla on moinen diagnoosi eikä se näy muuten kuin vetäytymisenä ja kuormittumisena. Tiedän, että minussa on narsistinen/huomionhakuinen/epävarma puoli, mutta ei sen tarvitse näkyä noin. Ailahtelevuus ei myöskään johda hankaluuteen tai huonouteen

Täällä yksi läheinen kysyy että mites teillä epävakaus näkyy jouluna? Täällä taas kehitteillä yksi maailmanluokan draamakohtaus niin kuin useimpina isompina juhlapäivinä. Johtuukohan se stressistä?

Suosittelen kaikille reddit forumia "BPDLovedOnes". Tämä avasi itselleni silmät lopullisesti. Nämä ihmiset toimivat samanlailla ympäri maailmaa. Forumilla on kokemuksia, ja ne ovat niin samankaltaisia keskenään että se on osakseen jopa pelottavaa.

Surullinen paikka. Mielestäni tuossa mennään jo yli, oikein kannustetaan hylkäämään nämä epävakaat ihmiset. Mites, jos kaikki hylkää epävakaan, sehän jää aivan yksin? Sillähän sitä varmasti parantuukin... Not. Ymmärrättävää ettei kaikki halua olla epävakaan kanssa läheisesti tekemisissä, jos tämä ei ole aktiivisessa ja toimivassa hoitosuhteessa, mutta nuo noiden jutut tuolla redditin puolella on jo vähän julmiakin jopa. 

Huuhaa diagnoosi kuten kaikki muutkin persoonallisuuden häiriöt.

Toki jos itse sellaiseksi itsensä mieltää, niin ok.

En siinäkään tapauksessa kohtaa sinua diagnoosisi kautta.

Epävakaat on ihania ihmisiä yleensä ja parhaita ystäviä.

nuohan huomaa heti tavatessa ekaa kertaa ja niihin ei lähempää tuttavuutta kukaan täyspäinen tee.

Nostan.

Mulla on epävakaita piirteitä: ylianalysoin ihmisten ilmeitä ja eleitä, ahdistaa hylätyksi tuleminen (mut on hylätty niin monta kertaa, etten ehkä osaa pelätä sitä samalla tavalla kuin nuorempana, enhän mä silti kuollut vaikka ihmissuhteet ovat loppuneet).

Oon ollut suunnilleen koko aikuisikäni töissä, olen aina tuntenut itseni ulkopuoliseksi ja erilaiseksi, mulla on jotakin aistiyliherkkyyksiä puhjennut vasta aikuisena, kuten liian kirkkaat valot, meteli ja hälinä, vääränlaiset vaatteet jne. (lapsena en muista että olisi ollut, paitsi että vihasin imurin ääntä yli kaiken ja olin valikoiva ruoan suhteen). Mulla on adhd-diagnoosi, sen saaminen oli helppoa, koska koulutodistuksissani luki jatkuvasti huomautuksia tarkkaamattomuudestani ja levottomuudestani.

Oon miettinyt että adhd ei ole varmaan kaikki mikä selittää mun ongelmat. Aspergerpiirteet on kirjattu nyt aikuisiällä mun tietoihin, mutta ei taida riittää diagnoosiin asti.

Lapsuus on ollut tietyllä tavalla kaoottinen, epäilen että äitini on epävakaa, vaikka ei kuulemma ole ikinä hakenut apua mielenterveysongelmiinsa.

Varhaislapsuudessa äitini moitti mua jatkuvasti ja ojensi miten käyttäydytään oikein, se oli tosi raskasta, koska pienikin virhe kaatoi mutsini henkisen korttitalon.

Kulissit oli tärkeitä, äitini pelkäsi että jos käyttäydyn kylillä väärin, lastensuojelu puuttuu asiaan, toisinaan hän oma-aloitteisesti oli antamassa mua huostaan koska olin muka niin hankala.

Myöhemmin sain sisaruksia, ja isältä tuli meille huutoa miten ei saa suututtaa äitiä jottei hänelle tule paha mieli.

Isä on ollut väkivaltainen meitä kaikkia lapsia kohtaan. Viinakin maistunut toisinaan, muttei pitkiä putkia, vaan sellaista että viikonloppuna niin kovat kännit että pelti menee kiinni.

Vielä aikuisena mulla on ihan järjetön turvattomuuden tunne, ja kokemus siitä etten ole yhtä arvokas kuin toiset.

Yritti ohjailla ja säätää, määrätä ja tuomita. Sitouttaa. Kuulustella. Sille piti kertoa aina, mitä parisuhteelle kuuluu. Ja sen viisaudet oli luettu naistenlehdistä. Ja on olevinaan niin henkinen ihminen. Sen tavoite on "minän häivyttäminen".

Hyvin räjähdysherkkä ystävyyssuhde ja jatkuvaa sättimistä. En vaan jaksanut, valitettavasti.

Ne on mielenterveysongelmia mitkä kehittyy kehittyy lapsuudessa tai nuoruudessa. Taustasyyt ovat moninaiset: perinnölliset tekijät, raskausaika, lapsuuden kokemukset ja traumat.

Epävakaaseen persoonallisuushäiriöön liittyy runsaasti erilaisia oheissairauksia, kuten masennusta, ahdistuneisuutta ja addiktioherkkyyttä, minkä takia sen erottaminen esimerkiksi erilaisista mielialahäiriöistä, ADHD:sta, ahdistuneisuushäiriöistä ja riippuvuuksista on joskus vaikeaa.

Viiden vuoden kuluttua hoidon aloittamisesta yli puolet epävakaata persoonallisuushäiriötä aikaisemmin sairastavista ei enää täytä diagnoosin kriteereitä

Kyseessä on itsesäätelyn ongelma, joka koskee laaja-alaisesti minäkuvaa, ihmissuhteita, tunteita, käyttäytymistä ja kommunikaatiota. Epävakaaseen persoonallisuushäiriöön kannattaa hakea apua matalalla kynnyksellä ja mahdollisimman varhain, sillä siihen on olemassa tehokkaaksi todettua hoitoa.

Hankalinta sietää epävakaan ystäväni käytöksessä oli jatkuva valehtelu tai vähintään tarinoiden runsas väritys, satutäteily kuten joku sitä nimitti. Jos seurueessa joku kertoi käyneensä laskettelemassa, oli ystäväni pakko kertoa rehvakkaana väliin että on ollut SM-tason mäkihyppääjä joskus ja sydäntä raastava tarina miksi hänen kilpailutuloksiaan ei kannata etsiä netistä. Näiden tarinoiden kyseenalaistaminen aiheutti mielettömiä raivokohtauksia ja syytöksiä siitä että me muutkin olemme häntä vastaan kuten kaikki ikävät ihmiset hänen elämässään, ja uskoi näiden menneisyyden haamujen edelleen joukkovainoavan häntä.