Tällaista oli olla parikymppinen 80-luvulla

Mä nykyään niin kaipaan 80-lukua. Silloin ilmapiiri oli reilumpi, avoimempi, suvaitsevampi (siis aidosti suvaitsevainen, kanssaihmisiltä siedettiin enemmän) ja toiveikkaampi. Töitä oli, ei nipotettu turhista jne.

Vierailija kirjoitti:

Mä nykyään niin kaipaan 80-lukua. Silloin ilmapiiri oli reilumpi, avoimempi, suvaitsevampi (siis aidosti suvaitsevainen, kanssaihmisiltä siedettiin enemmän) ja toiveikkaampi. Töitä oli, ei nipotettu turhista jne.

Sama. Minusta silloin oli rennompaa oikeasti. Kaikki sai olla sitä mitä on. Myös tiukkapipoiset ja uskovaiset. Ja töitä oli. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ah, 80-luku. Täytyy myöntää että silloin elin täysillä. Vaikka nuori olinkin, siis alle parikymppinen niin en jäänyt mistään paitsi. Pukeutuminen oli kivaa, koska vaatteet oli isoja ja värikkäitä. Kaikki näytti silloin paremmalta, eikä ollut tätä tylsää holhousvaltiota. Ihmiset oli iloisempia. Musiikki oli mahtavaa. Voi kun saisin aikakoneen hetkeksi käyttööni, niin palaisin kurkistamaan lempivuosikymmenelle, että oliko se niin hohdokasta kuin muistan...(oli se 😉)

Ei se ollut. Seksismi ja rasismi jylläsivät, vähemmistöjä sorrettiin. Ravintolaan ei päässyt jos sattui olemaan vaikka väärän värinen takki. Juoman kanssa ei saanut liikkua pöydästä toiseen, joka paikassa sai polttaa. Raiskauksia ja väkivaltaa oli paljon enemmän, lentoliput maksoivat maltaita eikä rivikansalainen matkustellut kuin Ruotsin laivalle. Hedelmiä ja vihanneksia oli murto-osa nykyisistä, luontoa raiskattiin surutta ja mielenterveysongelmaiset olivat syrjittyjä ja heitteillä.

Mielenterveysongelmaiset joutuivat heitteille vasta 90-luvulla, kun mielisairaaloita alettiin lakkauttaa ja osa joutui kadulle, yömajoihin ja asunnottomien asuntoloihin "avohoitoon".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta oli silloin parhaimmillaan. Julkinen terveydenhuolto palveli kaikkia. Oli hyvin poikkeuksellista käyttää yksityisiä lääkäri- tai hammaslääkäripalveluja. Kyläkouluja oli vielä todella paljon. Työpaikkoja riitti ja pankista sai lainaa.

Osa kävi kyllä lomilla ulkomailla ja hyvin pieni osa eli ns. juppielämää. Suurin osa kansasta eli kuitenkin hyvinkin vaatimattomasti, mutta elämäänsä tyytyväisenä. Ihmiset eivät halunneet silloin niin paljon kaikkea ulkoista hyvää kuin nyt. Ei osattu kaivata kaikkea sitä kamaa, jonka keskellä nyt elämme. Vaatteet, huonekalut ja kodinkoneet tehtiin vielä kestämään. Vain harvoin perheessä oli enemmän kuin 1 auto.

Jotakin tuosta ajasta kaipaa tänne materiaali- ja informaatioähkyn keskelle. 

Mutta onhan sinulla nytkin täysi valta elää ylenpalttisesta materiaalista ja informaatiosta vapaata elämää. Ostaa vähemmän mutta kestävämpää jne.

Ehkä tässä ajateltiin ympäröivää yhteiskuntaa laajemmin, kuin metrin säteellä omasta navasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

80-luvulla oli ihana treffailla rauhassa, ihastua ja tutustua eri sulhoihin ,tanssia hitaita , odotella puhelinsoittoa lankapuhelimeen.

Homma ei ollut niin seksualisoitunutta (twerkkaus ja belfiet) ja suoraviivaisen karkeaa kun nykyään.

Muutama päivä sitten mietin, että ainoa nuoruudestani kaipaama asia oli juuri tuo. Oli hauskaa tanssiravintolassa tai discossa katsoa joku kiinnostava mies (tanssitaitoinen tietenkin), flirttailla ensin vaivihkaa katseita vaihdellen, ohikulkiessa baaritiskille tai vessaan mennessä hipaista puolivahingossa miehen käsivartta tai selkää, lopulta tanssia koko ilta. Vaikka lähes poikkeuksetta valomerkin jälkeen kumpikin lähti omaan kotiinsa eikä aina vaihdettu edes puhelinnumeroita, illassa oli silti satumaista romantiikkaa. Sillä jaksoi taas hyvin seuraavan työviikon. 

Oi kyllä! Aistikkuus löytyi ihmisistä ja juuri hienovaraisuutta lähestyä toista elein, pienin vihjein ja ilmein.

Herkkyys on jotenkin surullisesti vähentynyt, kun kaikkien pitää olla niin "seksikkäitä" töröhuulin ja pylly pystyssä omakuvin (80-luvulla persekuvia ottivat pervot itsestään ja ne kuuluivat johonkin pornolehden keskiaukeamalle).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ah, 80-luku. Täytyy myöntää että silloin elin täysillä. Vaikka nuori olinkin, siis alle parikymppinen niin en jäänyt mistään paitsi. Pukeutuminen oli kivaa, koska vaatteet oli isoja ja värikkäitä. Kaikki näytti silloin paremmalta, eikä ollut tätä tylsää holhousvaltiota. Ihmiset oli iloisempia. Musiikki oli mahtavaa. Voi kun saisin aikakoneen hetkeksi käyttööni, niin palaisin kurkistamaan lempivuosikymmenelle, että oliko se niin hohdokasta kuin muistan...(oli se 😉)

Ei se ollut. Seksismi ja rasismi jylläsivät, vähemmistöjä sorrettiin. Ravintolaan ei päässyt jos sattui olemaan vaikka väärän värinen takki. Juoman kanssa ei saanut liikkua pöydästä toiseen, joka paikassa sai polttaa. Raiskauksia ja väkivaltaa oli paljon enemmän, lentoliput maksoivat maltaita eikä rivikansalainen matkustellut kuin Ruotsin laivalle. Hedelmiä ja vihanneksia oli murto-osa nykyisistä, luontoa raiskattiin surutta ja mielenterveysongelmaiset olivat syrjittyjä ja heitteillä.

Mistä sä puhut, jostain rinnakkaistodellisuudesta? Itse matkustin opiskelijana Afrikkaan reittilennoilla muutamaankin kertaan 80-luvulla. Ihan sain lippurahat opintotuesta ja -lainasta. Vähän yli 5000 markkaa maksoivat. Rasismikin on sun mielikuvitusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vuosikymmenen lopulla oli kylläkin helvetillinen asuntokupla. Tuolloin ei ollut yksityisiä vuokra-asuntomarkkinoita, jotka oli tapettu vuokrasääntelyllä.

Nykyistäkin hankalampaa asuntotilannetta lukuun ottamatta on aika vaikea keksiä, mikä silloin olisi ollut huonommin kuin nykyään.

Itse 1962 syntyneenä muistan, että koko 1980-luku oli vaikea löytää asuntoa. Asuttiin vaihtelevissa kimppakämpissä tai milloin kenenkin tutun nurkissa. Töitä sen sijaan löysi helposti jos ei nirsoillut, eikä nirsoiluun oikein ollutkaan varaa. Näin siis Helsingissä, muualla Suomessa sekä työ- että asuntotilanteet on voineet olla erilaisia.

Itse myös 60-luvun alussa syntynyt, mutta en koskaan Helsingissä asunut. Helsingissähän työllisyys ja asuntopolitiikka on aina ollut erilaista muuhun maahan verrattuna, eli asunnon saanti vaikeata, mutta työn saanti helppoa (muuhun maahan verrattuna). Helsinkiin olisin ehkä saattanut itsekin 80-luvun alussa lähteä, mutta asuntojen kalleus ja ylipäätään vuokrakämpän saaminen sieltä oli niin toivotonta, että skippasin moisen ajatuksen melko nopeasti. Töitähän Helsingistä olisi löytynyt 80-luvun alussakin, toisin kuin muualta Suomesta, jossa työttömyys oli iso ongelma ja johti SMP:n silloiseen jytkyyn, kun he lupasivat poistaa työttömyyden puolessa vuodessa.

80-luvun lopullahan työttömyys kyllä sitten poistui, mutta se ei ollut SMP:n ansiota, vaan ylikuumentuneiden markkinoiden ja hulvattoman lainanannon. Tosin sitä kesti vain hetken, kunnes oltiin entistä pahemmassa jamassa ja työttömiä oli satojatuhansia.

Discon vipat hitaat.

Toive katseissa : kunpa juuri Hän tulisi. (Dexys Midnight Runnersin Come on Eileen-biisi taustalla)

Katse.

(Illan viimeinen biisi  alkaa joka aina oli Louis Armstrongin "What a wonderful World" merkkinä asiakkaille että baibai)

Kosketus ja läheisyys.

Päät painuu vaivihkaa ihanuuksien olkapäähän. Tule lähemmäksi , olet niin ihana. Saanko saattaa, millä olet matkassa, tuletko ensi viikonloppuna tänne, saanko soittaa teille...mentäis vaikka elokuviin katsomaan Uuno Turhapuro menettää muistinsa .

Oi nuoruuteni ihanat herkät pojat ja ujot toiveikkaat tytöt, toivottavasti teille kullanmuruille oli elämä hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ah, 80-luku. Täytyy myöntää että silloin elin täysillä. Vaikka nuori olinkin, siis alle parikymppinen niin en jäänyt mistään paitsi. Pukeutuminen oli kivaa, koska vaatteet oli isoja ja värikkäitä. Kaikki näytti silloin paremmalta, eikä ollut tätä tylsää holhousvaltiota. Ihmiset oli iloisempia. Musiikki oli mahtavaa. Voi kun saisin aikakoneen hetkeksi käyttööni, niin palaisin kurkistamaan lempivuosikymmenelle, että oliko se niin hohdokasta kuin muistan...(oli se 😉)

Ei se ollut. Seksismi ja rasismi jylläsivät, vähemmistöjä sorrettiin. Ravintolaan ei päässyt jos sattui olemaan vaikka väärän värinen takki. Juoman kanssa ei saanut liikkua pöydästä toiseen, joka paikassa sai polttaa. Raiskauksia ja väkivaltaa oli paljon enemmän, lentoliput maksoivat maltaita eikä rivikansalainen matkustellut kuin Ruotsin laivalle. Hedelmiä ja vihanneksia oli murto-osa nykyisistä, luontoa raiskattiin surutta ja mielenterveysongelmaiset olivat syrjittyjä ja heitteillä.

Mistä sä puhut, jostain rinnakkaistodellisuudesta? Itse matkustin opiskelijana Afrikkaan reittilennoilla muutamaankin kertaan 80-luvulla. Ihan sain lippurahat opintotuesta ja -lainasta. Vähän yli 5000 markkaa maksoivat. Rasismikin on sun mielikuvitusta.

En ole lainaamasi kirjoittaja, mutta pidätkö sinä 5000 markan lentolippuja halpoina, siis 80-luvulla? Tuo hintahan vastaa nykyrahaan suhteutettuna useampaa tuhatta euroa. Siis jos olet opintotukesi ja lainasi upottanut johonkin lentolippuihin, niin mistä sinä rahat elämiseen hommasit? Vai isukkiko opiskelusi ja elämisesi maksoi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ah, 80-luku. Täytyy myöntää että silloin elin täysillä. Vaikka nuori olinkin, siis alle parikymppinen niin en jäänyt mistään paitsi. Pukeutuminen oli kivaa, koska vaatteet oli isoja ja värikkäitä. Kaikki näytti silloin paremmalta, eikä ollut tätä tylsää holhousvaltiota. Ihmiset oli iloisempia. Musiikki oli mahtavaa. Voi kun saisin aikakoneen hetkeksi käyttööni, niin palaisin kurkistamaan lempivuosikymmenelle, että oliko se niin hohdokasta kuin muistan...(oli se 😉)

Ei se ollut. Seksismi ja rasismi jylläsivät, vähemmistöjä sorrettiin. Ravintolaan ei päässyt jos sattui olemaan vaikka väärän värinen takki. Juoman kanssa ei saanut liikkua pöydästä toiseen, joka paikassa sai polttaa. Raiskauksia ja väkivaltaa oli paljon enemmän, lentoliput maksoivat maltaita eikä rivikansalainen matkustellut kuin Ruotsin laivalle. Hedelmiä ja vihanneksia oli murto-osa nykyisistä, luontoa raiskattiin surutta ja mielenterveysongelmaiset olivat syrjittyjä ja heitteillä.

Mistä sä puhut, jostain rinnakkaistodellisuudesta? Itse matkustin opiskelijana Afrikkaan reittilennoilla muutamaankin kertaan 80-luvulla. Ihan sain lippurahat opintotuesta ja -lainasta. Vähän yli 5000 markkaa maksoivat. Rasismikin on sun mielikuvitusta.

Kyllähän lentomatkustaminen ihan järkyttävän kallista on, vielä tänäkin päivänä, saatikka silloin. Se oli rikkaiden etuoikeus.

Vierailija kirjoitti:

Discon vipat hitaat.

Toive katseissa : kunpa juuri Hän tulisi. (Dexys Midnight Runnersin Come on Eileen-biisi taustalla)

Katse.

(Illan viimeinen biisi  alkaa joka aina oli Louis Armstrongin "What a wonderful World" merkkinä asiakkaille että baibai)

Kosketus ja läheisyys.

Päät painuu vaivihkaa ihanuuksien olkapäähän. Tule lähemmäksi , olet niin ihana. Saanko saattaa, millä olet matkassa, tuletko ensi viikonloppuna tänne, saanko soittaa teille...mentäis vaikka elokuviin katsomaan Uuno Turhapuro menettää muistinsa .

Oi nuoruuteni ihanat herkät pojat ja ujot toiveikkaat tytöt, toivottavasti teille kullanmuruille oli elämä hyvä.

Siis kuuluiko tuo Come on Eileen niihin illan viimeisiin hitaisiin? Se kun ei nimittäin ole hidasta biisiä nähnytkään.

t: kasari dj

Eikä silloin ollut edes rasismia, jota nykyään väitetään olevan joka paikassa. Eikä mikroaggressioita, joita niitäkin pitää nykyään kuulemma vahtia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Discon vipat hitaat.

Toive katseissa : kunpa juuri Hän tulisi. (Dexys Midnight Runnersin Come on Eileen-biisi taustalla)

Katse.

(Illan viimeinen biisi  alkaa joka aina oli Louis Armstrongin "What a wonderful World" merkkinä asiakkaille että baibai)

Kosketus ja läheisyys.

Päät painuu vaivihkaa ihanuuksien olkapäähän. Tule lähemmäksi , olet niin ihana. Saanko saattaa, millä olet matkassa, tuletko ensi viikonloppuna tänne, saanko soittaa teille...mentäis vaikka elokuviin katsomaan Uuno Turhapuro menettää muistinsa .

Oi nuoruuteni ihanat herkät pojat ja ujot toiveikkaat tytöt, toivottavasti teille kullanmuruille oli elämä hyvä.

Siis kuuluiko tuo Come on Eileen niihin illan viimeisiin hitaisiin? Se kun ei nimittäin ole hidasta biisiä nähnytkään.

t: kasari dj

Joo.

Piti kirjoittamani että "Dexys Midnight Runnesrin biisi Come on Eileen hiipui taustalta ja alkoi illan viimeiset hitaat...

Mutta näpyttelin kommentin liian kiireellä.

Vierailija kirjoitti:

Discon vipat hitaat.

Toive katseissa : kunpa juuri Hän tulisi. (Dexys Midnight Runnersin Come on Eileen-biisi taustalla)

Katse.

(Illan viimeinen biisi  alkaa joka aina oli Louis Armstrongin "What a wonderful World" merkkinä asiakkaille että baibai)

Kosketus ja läheisyys.

Päät painuu vaivihkaa ihanuuksien olkapäähän. Tule lähemmäksi , olet niin ihana. Saanko saattaa, millä olet matkassa, tuletko ensi viikonloppuna tänne, saanko soittaa teille...mentäis vaikka elokuviin katsomaan Uuno Turhapuro menettää muistinsa .

Oi nuoruuteni ihanat herkät pojat ja ujot toiveikkaat tytöt, toivottavasti teille kullanmuruille oli elämä hyvä.

Pääsin heti tunnelmaan!

Vierailija kirjoitti:

Discon vipat hitaat.

Toive katseissa : kunpa juuri Hän tulisi. (Dexys Midnight Runnersin Come on Eileen-biisi taustalla)

Katse.

(Illan viimeinen biisi  alkaa joka aina oli Louis Armstrongin "What a wonderful World" merkkinä asiakkaille että baibai)

Kosketus ja läheisyys.

Päät painuu vaivihkaa ihanuuksien olkapäähän. Tule lähemmäksi , olet niin ihana. Saanko saattaa, millä olet matkassa, tuletko ensi viikonloppuna tänne, saanko soittaa teille...mentäis vaikka elokuviin katsomaan Uuno Turhapuro menettää muistinsa .

Oi nuoruuteni ihanat herkät pojat ja ujot toiveikkaat tytöt, toivottavasti teille kullanmuruille oli elämä hyvä.

Mä niin muistan tuon!!!! Ravintoloissa tuli valomerkki puoli kahdelta (paitsi niissä parissa yökerhossa, jotka saivat olla auki aamuneljään) ja siksi ravintolaan mentiin usein jo seitsemän ja kahdeksan välillä illalla. Yhdeksään asti oltiin luottavaisin mielin, mutta puoli kymmenen jälkeen alettiin huolestuneina  vilkuilla rannekelloa, että tuleeko Se vai ei. Yhdentoista aikaan peli oli jo menetetty ja piti vain ajatella, että no ehkä ensi viikonloppuna sitten. Joskus kävi kuitenkin niin, että hieman puolenyön jälkeen kovasti odotettu ihminen ilmestyi ravintolan ovelle ja silloin silmät säihkyivät ja hymy levisi korviin asti. 

Mulla on jäänyt mieleen muutama nuorimies, joiden kanssa en koskaan seurustellut, mutta joiden kanssa oli aina yhtä romanttista olla tanssilattialla ja joita kohtaan sydän läpätti tuhatta ja sataa.Oi niitä aikoja!

Olin kylän ainoassa ravintolassa soittamassa levyjä. Piti soittaa 2 kpl kutakin tyyliä peräkkäin. 2 valssia, humppaa, tangoa, hidasta ja discoa. Ikähaitari kapakassa oli 18-60. Tyttöjen kanssa mentiin klo 19.00 pohjille kaljabaariin, 21.00 siirryttiin ravintolaan.

Tomas Zilliacus ja Sam Inkinen olivat juppien esikuvat. Tomas oli Nokian tiedotuspäällikkö ja pyöri missien ja mallien kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa muistaa, että raiskaus avioliitoissa oli täysin laillista tuolloin.

Painuppas vittuun valehtelemasta, miesvihaaja.

T. Mies

Ihan kuka tahansa voi asian googlettaa. Raiskaus avioliitossa kriminalisoitiin vuonna 1984, joten ei kannata valehdella.

Väkisinmakaaminen avioliitossa kriminalisoitiin raiskaukseksi 1994, sitä ennen se oli nimikkeellä pahoinpitely.

Ette kai te miesvihaajat niin pässejä ole, että luulette raiskaamisen avioliitossa olleen Suomessa joskus "laillista"? :D

Sitä paitsi, ennen vuotta 2001 miehen raiskaus ei ollut edes väkisinmakaaminen vaan joku siveysrikos.

No niinhän se oli että avioliitossa ei voinut raiskata. Miehellä oli silloin oikeus seksiin vaimonsa kanssa. Riippumatta siitä halusiko vaimo vai ei.

Tietysti jos siinä touhussa mustelmia tuli, niin vaimo saattoi mennä näyttämään niitä lääkärillä ja syyttää miestä pahoinpitelystä.

Äläpä nyt kiertele, väkisinmakuu oli rikos silloinkin, nimeke vain eri.

Ihan nytkin vaimo voi mennä tekemään ilmoituksia raiskaamisista, mutta on hyvä olla jotain kättä pidempää näyttää. Seuraava vaihe miesvihaajien mielestä on kai se, että pelkästään naisen ilmoituksesta miehet tuomitaan vankeuteen ja leikataan munat pois? Mitä nyt 2/3 ilmoituksista on perättömiä tai ei löydy näyttöä, silti on raiskattu koska nainen näin sanoo?

Sinä vain et tiedä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ah, 80-luku. Täytyy myöntää että silloin elin täysillä. Vaikka nuori olinkin, siis alle parikymppinen niin en jäänyt mistään paitsi. Pukeutuminen oli kivaa, koska vaatteet oli isoja ja värikkäitä. Kaikki näytti silloin paremmalta, eikä ollut tätä tylsää holhousvaltiota. Ihmiset oli iloisempia. Musiikki oli mahtavaa. Voi kun saisin aikakoneen hetkeksi käyttööni, niin palaisin kurkistamaan lempivuosikymmenelle, että oliko se niin hohdokasta kuin muistan...(oli se 😉)

Ei se ollut. Seksismi ja rasismi jylläsivät, vähemmistöjä sorrettiin. Ravintolaan ei päässyt jos sattui olemaan vaikka väärän värinen takki. Juoman kanssa ei saanut liikkua pöydästä toiseen, joka paikassa sai polttaa. Raiskauksia ja väkivaltaa oli paljon enemmän, lentoliput maksoivat maltaita eikä rivikansalainen matkustellut kuin Ruotsin laivalle. Hedelmiä ja vihanneksia oli murto-osa nykyisistä, luontoa raiskattiin surutta ja mielenterveysongelmaiset olivat syrjittyjä ja heitteillä.

Mistä sä puhut, jostain rinnakkaistodellisuudesta? Itse matkustin opiskelijana Afrikkaan reittilennoilla muutamaankin kertaan 80-luvulla. Ihan sain lippurahat opintotuesta ja -lainasta. Vähän yli 5000 markkaa maksoivat. Rasismikin on sun mielikuvitusta.

En ole lainaamasi kirjoittaja, mutta pidätkö sinä 5000 markan lentolippuja halpoina, siis 80-luvulla? Tuo hintahan vastaa nykyrahaan suhteutettuna useampaa tuhatta euroa. Siis jos olet opintotukesi ja lainasi upottanut johonkin lentolippuihin, niin mistä sinä rahat elämiseen hommasit? Vai isukkiko opiskelusi ja elämisesi maksoi?

Isukki ja pöh. Itse maksoin elämiseni ja matkani ja kaikki lomat tein töitä 15-vuotiaasta lähtien. Töitä oli joka kesä- ja joululoma. Palkka oli bruttona 4000 markan kieppeillä kesäkuukausilta, esim pankkiin pääsin töihin tuosta noin vain kesäksi istumaan kassalle. Ei ollut vaikeaa tienata ylimääräistä.

En pitänyt ollenkaan 80-luvusta. Elelin opintolainalla ja opiskelin alaa, jolla oli töitä huonosti tiedossa. Tietysti oli omaa tyhmyyttäni tuo opiskelualan valinta. Tiukkaa oli. Suurin piirtein söin kaurapuuroa ja ostin yhdet farkut vuodessa. Muoti oli aivan karmeaa. Hirveän isoja vaatteita. Siinä kauniskin vartalo meni aivan hukkaan, kun se peittyi niihin rytkyihin. Ompelin tai ompelutin sitten joitakin juhlavaatteita. Kaapissa ovat vieläkin mustat leveälahkeiset housut, jotka tein. Niitä pidin paljon ja kun ne osuvat käteeni kaapissa, tulee mieleen Hesperian yökerho, jossa kävin usein. Pidin sen ajan kevyestä musiikista. Musiikki onkin jäänyt tuosta vuosikymmenestä valopilkkuna mieleen. 

Itselleni 80-luku oli täynnä ainakin kuviteltuja mahdollisuuksia ja tulevaisuuden toivoa. Asuin Helsingissä ja täytyy myöntää, että biletettyä tuli. Jos unohtaa kamalat olkatoppaukset ja porkkanafarkut (ne tulee vielä), niin muuten muoti oli värikästä ja kiinnostavaa. Reggae ja etnomusiikki olivat jotain, että WOW (punkkia unohtamatta). Suomi muuttui ja henkinen ilmapiiri alkoi tuulettua. Radio City oli kova juttu.

Aina sai töitä, kun opintolaina kävi vähiin. Kämpät olivat välillä mitä olivat (18 neliön yksiö Kalliossa oli minimaalinen, mutta siellähän käytiin vain nukkumassa). Ekat ulkomaanmatkat tein Kreikkaan ja Italiaan (Tukholmaa ja Tallinnaa ei lasketa).

Pinnallista, tietty. Mutta jälkikäteen olen onnellinen, että sain olla nuori aikuinen tuohon aikaan. Kaikkihan ajautui päin peetä vuosikymmenen lopussa ja 90-luku menikin sitten kakin puolin rimpuillessa.