Tällaista oli olla parikymppinen 80-luvulla

Vähän kärjistetysti sanottuna 80-luvulta uupuivat masentuneet ja päihdeongelmaisia oli tosi vähän. Tätä muisteli äitini, joka on tehnyt samassa sairaalassa 40-vuotisen työuran. Hän muistelee, että aina on ollut suunnilleen saman määrän psykoottisia, skitsofreenikoita jne. sairaalahoidossa. Mutta 80-luvulla osastohoidossa olleet masentuneet olivat todella harvinainen poikkeus. Siksi 80-luvulla riitti suunnattomasti resursseja osastolla.

Arkikielen sanana masennus tuli minullekin tutuksi vasta 90-luvulla. 80-luvulla ison perheen kotiin järjestettiin kotiavustaja siksi aikaa, kun äiti toipui viimeisimmästä synnytyksestään sairaalassa. Kotiapua oli myös saatavilla lapsiperheisiin ihan vain arjen pyörittämiseen. Ikäviä asioita tapahtui 80-luvulla siinä missä nykyäänkin, mutta jotenkin niistä vaan selvittiin. Tässäkin ketjussa on kerrottu kovasta koulukiusaamisesta, mutta jatkoviestissä siitä, ettei heistä tullut mielenterveyskuntoutujien vaan elämässään pärjänneitä ja onnellisia ihmisiä - ilmeisesti ihan ilman terapioita, ammattiauttajia ja psyykenlääkkeitä.

Äitini on tehnyt suurimman osan urastaan töitä synnyttäjien kanssa, ja heidän kanssaan "päihdeongelmat ovat räjähtäneet käsiin". Päihdeongelmien seulominen ja niihin puuttuminen vie suunnattoman ison osan etenkin neuvoloiden mutta myös sairaaloiden resursseista. 80-luvulla alkoholi oli myös niin paljon kalliimpaa, että rahan riittävyys monella vaikeutti alkoholin suurkulutusta ja viivästytti alkoholisoitumista. Alkoholin edullisuus on räjäyttänyt alkoholin terveyshaitat ihan toiseen kertaluokkaan.

Cosmopolitanin jutussa näkyy kaupalllisen valtavirran meininki, yhteiskunnassa oli kuitenkin muitakin "aaltoja" tuolloin. Tiukka vasemmistolaisuus alkoi murtua, tuli enemmän tilaa individualismille ja uusille ajatuksille. Ympäristöliike alkoi nousta, vanhoista kuvista voi pongata vihreiden tulevat kansanedustajat Koijärvellä, Altalla jne. Maailma alkoi avartua, monet meistä opiskelijoista matkaili, ensin interreilillä, myöhemmin lentäenkin. Elintaso Suomessa nousi kohisten. Kun muutin kotoa opiskelemaan mukana lähti patja, tyyny ja vanha teräksinen kahvipannu, 80-luvun lopussa minulla oli televisio, pitkät pätkät Lundiaa, kahvinkeitin ja painava kannettava tietokone.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä oli todella hyvää aikaa. Elettiin nousukautta ja töitä oli todellakin kaikille Suomessa. Kävelit vain sisään työpaikkaan. Nykyajan parikymppiset eivät tätä voi ymmärtää, on niin eri maailma nykyään verrattuna 80-luvun Suomeen.

Juu, pääkaupunkiseudulla oli noin, pohjoisemmassa olikin jo vaikeampaa. Minä ja hyvin moni kavereistanikin muutti pääkaupunkiseudulle töiden perässä. Hämmästys oli melkoinen, kun töihin olisi päässyt ihan minne tahansa. Asunnon saaminen oli vaikeaa, ja jos ei ollut asunnosta tietoa, ei päässyt edes työhaastatteluun. Asunnosta siis kysyttiin heti ensimmäisenä. Itse pääsin tutuntutun kautta kimppakämppään.

Yksi työkaverini teki töitä muutaman kuukauden, otti loparit ja meni ulkomaille lomailemaan muutamaksi kuukaudeksi kavereittensa kanssa. Rahojen loputtua palasivat Suomeen tienaamaan seuraavaa matkaa varten. Minä olin kauhuissani, että miten he voivat olla varmoja, että saavat taas työpaikan.

Kotiseudulla yksi ystäväni teki kaupungin palveluksessa toimistotöitä. Työsuhteet oli puolen vuoden määräaikaisuuksia, töiden loputtua hän meni työkkäriin, seuraavana päivänä soitettiin, että entisessä paikassa oli taas töitä tiedossa. Hän teki töitä putkeen melkein viisi vuotta ilman ainoatakaan lomapäivää.

1980-luvun erinomaisuus oli paljolti kiinni siitä, missä päin Suomea sattui asumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vähän kärjistetysti sanottuna 80-luvulta uupuivat masentuneet ja päihdeongelmaisia oli tosi vähän. Tätä muisteli äitini, joka on tehnyt samassa sairaalassa 40-vuotisen työuran. Hän muistelee, että aina on ollut suunnilleen saman määrän psykoottisia, skitsofreenikoita jne. sairaalahoidossa. Mutta 80-luvulla osastohoidossa olleet masentuneet olivat todella harvinainen poikkeus. Siksi 80-luvulla riitti suunnattomasti resursseja osastolla.

Arkikielen sanana masennus tuli minullekin tutuksi vasta 90-luvulla. 80-luvulla ison perheen kotiin järjestettiin kotiavustaja siksi aikaa, kun äiti toipui viimeisimmästä synnytyksestään sairaalassa. Kotiapua oli myös saatavilla lapsiperheisiin ihan vain arjen pyörittämiseen. Ikäviä asioita tapahtui 80-luvulla siinä missä nykyäänkin, mutta jotenkin niistä vaan selvittiin. Tässäkin ketjussa on kerrottu kovasta koulukiusaamisesta, mutta jatkoviestissä siitä, ettei heistä tullut mielenterveyskuntoutujien vaan elämässään pärjänneitä ja onnellisia ihmisiä - ilmeisesti ihan ilman terapioita, ammattiauttajia ja psyykenlääkkeitä.

Äitini on tehnyt suurimman osan urastaan töitä synnyttäjien kanssa, ja heidän kanssaan "päihdeongelmat ovat räjähtäneet käsiin". Päihdeongelmien seulominen ja niihin puuttuminen vie suunnattoman ison osan etenkin neuvoloiden mutta myös sairaaloiden resursseista. 80-luvulla alkoholi oli myös niin paljon kalliimpaa, että rahan riittävyys monella vaikeutti alkoholin suurkulutusta ja viivästytti alkoholisoitumista. Alkoholin edullisuus on räjäyttänyt alkoholin terveyshaitat ihan toiseen kertaluokkaan.

Äitisi havaintoon vaikuttaa myös hänen työpaikkansa. Miehet ovat kitanneet viinaa kautta aikain, ja heidän joukossaan alkoholiongelma on myös ollut yleinen. Ehkä ennen siihen kuoltiin nopeammin, terveydenhoito ei puuttunut niin ajoissa esim. alkoholin pahentamiin sairauksiin kuten sydän- ja verisuonitauteihin vaan niihin kuoltiin jo 40-kymppisinä. Juomatapa oli myös enemmän viikonloppukänni-tyylinen, viikolla juopottelu oli vain rapajuoppojen hommaa (toisin kuin nyt kun voi "rentoutua" ilman moraalista tuomistemista myös viikolla). Tärkein kuitenkin ero naisten juomisessa: 80-luvulla naisten juominen oli paljon vähäisempää ja sosiaalisesti tuomitumpaa kuin nykyään. Tasa-arvon myötä suurkulutus on valunut myös naisille, ja tuo näkyy siellä synnytyssairaalassa ongelmina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku sanoi, ettei baariin päässyt jos oli väärän värinen takki.... Just joo, mä pääsin kaikkialle naamavipillä, kerran menin jonoon kun olin siellä ekaa kertaa, mut haettiin sieltä jonon ohi sisään... Sama tapahtui meille jopa Tukholmassa, kaunis nainen pääsi mihin vaan ja VIP kortteja sateli jopa Espanjassa, Madridissa jossa olin viikon, mut haettiin hengaamaan mallien pöytään....

Kukaan ei tykkää lesoilijoista

Minä tykkään.