Sivut

Kommentit (1880)

Vierailija kirjoitti:
https://www.youtube.com/watch?v=f613jBzlBII

Meditation-Related Difficulties: Research Overview

Tuossa vielä samalta neurotutkijalta luento.

Monet tuossa  mainituista asioista on itse asiassa henkisen etsijän kannalta varsin positiivisia kehityksiä, mutta valitettavasti jos meditoi ilman mitään perinnettä tai opettajaa, niistä voi tulla pelottaviakin kokemuksia koska ei tiedä mistä on kyse. Toisaalta se pelottavuus ja muut ilmiöt on sittenkin varsin ohimeneviä, ja meditaatiota voi aina vähentää tai sen voi lopettaa, jos se tuntuu itselle tuottavan epämiellyttäviä ilmöitä. 

Mutta niin, osa noista ilmiöistä liittyy ns. kundalini-energian vapautumiseen ihmisen käyttöön, ja jotkut taas suoraan jo melko pitkällä olevaan valaistumisprosessiin. Esimerkiksi jossain määrin dissosiaatiohäiriötä muistuttava tila on aika tavallinen ohimenevänä siinä vaiheessa, kun egosamaistuminen alkaa hajota. Ihminen on koko elämänsä samaistunut siihen että on keho+mieli ja sitten tämän ympärille vielä liitettynä monia muita samaistumisen kerroksia. Sitten alkaakin nähdä, että keho, mieli ja kaikki muu on jotain mikä on minussa - kyllä siinä monelle tulee varsin mielenkiintoisia välitiloja ennen kuin on löytänyt perimmäisen Minän, ja silti samaan aikaan pystyy näyttelemään ihmisen osaa kuten ennenkin. Kun itselleni tuli tuollaisia, olin innoissani: jotain tapahtuu!

Mutta ymmärrän kyllä miksi joitakin voi pelottaa, varsinkin niitä jotka on aloittaneet meditoinnin viattomana tapana esim. parantaa keskittymiskykyä tai saada mielenrauhan tunnetta, ja sitten alkaakin koko maailmankuva muuttua tavalla, josta juuri mistään ei puhuta joten siitä ei tiedä onko se sekoamisen oire vai mitä. Tosin useimmille meditoijille näitä ei tule, koska eivät viitsi meditoida tarpeeksi sitä varten, useimpien ainoa kokemus on että on melkoisen pitkästyttävää istumista.

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko totta, että jos tarpeeksi ilmoittelee jotain asiattomaksi, niin koko keskustelu poistuu? Voisin kokeilla... :D

Miksä tässä on sinun miestäsi asiatonta?

Minä vaan todella vihaan tätä mitäänsanomatonta liibalaabaa, jota täällä viljellään mukaviisauksina. Joku vielä oikeasti sekoaa näistä.

Se, että sinä et ymmärrä, ei tarkoita etteikö joku muu ymmärtäisi. En minäkään ymmärrä astrofysikkaa, mutta en silti kutsu sitä asiattomaksi.

Ketjua kuuluu lukea niin, että poimii sen, mikä resonoi itselleen ja jättää huomioimatta ne, joihin ei usko. En minäkään usko toisiin ulottuvuuksiin tai ruumiista irtautumisiin, eikä edes nämä asiat kiinnosta. Otan tästä ketjusta sen, mikä minulle sopii ja mihin minä pystyn uskomaan - ja se ei ole minulla liibalaabaata. Ja kun näin teen, niin kuuntelen omaa sisäistä ääntäni.

Ap

Astrofysiikka ei saa ihmisiä jättämään terapiaa sen takia, että "pitää kuunnella sitä omaa sisäistä ohjaustaan". 

Nyt irrotat asiat kontekstista. Mystikko kun ei ole käskenyt, eikä edes suositellut terapiasta luopumista. Hän on koko ajan korostanut, että lääkkeet pitää syödä ja lääkärissä käydä niin kauan kuin se on tarpeen. Muuten käy niin, että päästää irti ohjaksista, eikä kukaan ohjaa kulkua. Terapiasta luovutaan vasta, kun on luottamus johonkin muuhun.

Ap

Eka kappale on jonkun toisen pohdiskelua ja toinen ilmeisesti mystikon.

"Pohdin jossain vaiheessa tuota psykoterapiaa että miksi koen sen ja ylipäätään mt-hoitojen lähtökohdat ongelmallisiksi. Onko niin että terapiassa pyritään korjailemaan egoa parempaan kuntoon ("ajattele itsestäsi positiivisesti, hyvä itsetunto on tärkeä" jne. tiedätte nuo meille opetetut lapselliset typeryydet) kun taas valaistumista etsittäessä tavoite on joko egon purkaminen tai sen läpi näkeminen.

Aika usein tosiaan varsinkin pidemälle edetessä terapian pohjalla oleva ihmiskuva ja valaistumiseen johtava tie ovat ristiriidassa keskenään. Voi olla että tämän maailman ajatukset johtavat juuri tuohon, että yritä nyt parannella itsesi kuntoon, kun taas se syvältä sisimmästä kuuluva kutsu heräämiseen sanoo: "kuka on se sinä jonka pitäisi ajatella positiivisesti ja saada parempi itsetunto - ehkä sitä ei ole olemassakaan, ehkä se on pelkkä unikuva ja illuusio, ja miksi käyttää energiaansa sellaisten paranteluun, eikö olisi parempi oivaltaa mikä on ajan ja muodon ja mielen tuolla puolen!"  "

Joo, tosi positiivisestihan tässä keskutellaan terapian tarpeesta. Lapsellista typeryyttä itsetunnon vahvistus, kun se itsetunto on vaan sen ikävän egon jatke.

Terapia voi tosin muuttua hyödyttömäksi jos osana valaistumisprosessia on jo kovin kaukana terapiasuuntausten takana olevasta ihmiskuvasta, mutta se ei tarkoita että terapia olisi kaikille hyödytöntä ja että satunnaisia ihmisiä tulisi rohkaista lopettamaan terapiansa. 

Sama koskee lääkkeitä. Esim. Joel Goldsmith alkuaikoinaan opetti, että ei voi seurata Infinity Way tietä Jumalan valtakunnan tuntemiseen ja käyttää lääketieteen palveluja, paitsi ehkä lyhyenä siirtymäaikana kun vanhoista uskomuksista luovutaan ja herätään tiedostamaan Itsen todellinen luonne. Mutta hän joutui aika pian huomaamaan, että vaikka hänellä asia menikin niin, että varsin äkkiä tuli valaistuminen ja hän parani paitsi itse, ryhtyi parantajaksi muutenkin, niin näin ei todellakaan käynyt kaikilla oppilailla. Valaistuminen saattoi kestääkin vuosia, jopa vuosikymmeniä. He eivät siis saaneet apua vaivoihinsa siltä tasolta, ja jos heitä lisäksi kielsi etsimästä apua materian tasolta, he kärsivät. Myös henkinen etsintä kärsi, kun kaikki energia meni kipujen ja vaivojen kanssa elämiseen. Niinpä Goldsmith päätyi siihen, että lääkkeitä, silmälaseja ja varmasti terapiaakin saa ja tulee käyttää niin kauan kuin niihin tuntee tarvetta ja niihin uskoo. Vain pitäen mielessään se mahdollisuus, että tulee itse näkemään sairauksien olevan illusorisia ja todellisuuden "Taivasten valtakunta tässä ja nyt". Mutta jos kerran nyt näkee sairauksia, voi ihan hyvin käyttää tämän saman materian tason lääkkeitä ja hoitojakin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vierailija kirjoitti:
Olen se joka varoitti valaistumisen tavoittelusta. Jatkan vielä edellistä kommenttiani (1906). Ap:lle sanoisin, että Mystikko tuskin panee pahakseen minun omakohtaista varoitustani. Hän tietänee gurujen ovat sitä varten, että oman individuaatioprosessin tapahduttua heidät pitääkin tappaa. Minä kyseenalaistan valaistumisen tavoittelun olleen hyväksi omalla kohdallani ja kirjoitin, sillä uskoin ketjun lukijoissa olevan muitakin, joille tällainen hahmotustapa ei sovi.  Pahimmillaan se todella vetää jopa psykoosin puolelle. Ei näihin hengellisen tien asioihin ole yhtä oikeaa vastausta ja toimintatapaa. Joillekin sopii Mystikon esittämät periaatteet, toiset taas kaipaavat maanläheisempää otetta, jossa kaikki eskapistinen hengellinen haihattelu lopetetaan ja keskitytään jalkojen maahan saamiseen, täysivaltaiseksi tulemiseen ja haetaan niitä itselle sopivia parantumistyökaluja ihmisten maailmasta, eikä jäädä passiivisena odottelemaan josko valaistuminen jotenkin korjaisi kaikki ongelmat. 

En toki pane pahakseni, olen itsekin sanonut tässäkin ketjussa että tämä ei ole kaikkien tie, mitä täällä esittelen. Se on täällä kuitenkin esillä siksi, että täällä on ihmisiä jotka kaipaavat kokemuksia juuri tällaisesta, nykymaailmassa ainakin länsimaissa harvinaisemmasta tiestä. Se on juuri oikein hylätä se, mikä ei tunnu omalta. 

Myös monissa perinteisissä idän perinteissä, joissa tavoite oli valaistuminen, tunnettiin useita etsijätyyppejä, joille sopii erilaiset tiet. Useimpien on yleensä katsottu kuuluvan ryhmään, jossa uskontoon uskovalle palvonta ja/tai (lähimmäisten ja Jumalan) palvelu on paras tie kohti heräämistä, ja vain pienen osan olevan niitä, joiden kutsumus on pyrkiä suoraan tuntemaan Perimmäinen todellisuus ilman välikappaleita tai maailmaa peilinä, omassa itsessä hiljaisuudessa ja tyhjyydessä.

Vierailija kirjoitti:
Varoittelija vielä jatkaa. Nykyään henkisyys on muotia ja perustuu usein terveen järjen kieltämiseen, ja defenssinä huonon käytöksen oikeuttamiseen ja omaan vastuunsa kantamatta jättämiseen toimii "ku mul on tää valaistumisprosessi just nyt". Kuitenkin olemme tässä maailmassa ollaksemme ihmisiä ja hoitaaksemme meille kuuluvat kehitystehtävät, emme vältelläksemme niitä. Terve järki ei tietenkään ole egolle millään muotoa seksikästä koska se on niin tavallista ja tylsää, eikä siinä voi päteä omalla erityisyydellään. 

Varmaan kuitenkin aika harvinaista tuollainen että henkisyyttä tai valaistumisprosessia käytetään huonon käytöksen oikeuttamiseen tai vastuiden luistamiseen. Yksittäistapauksia varmasti on, mutta aika usein henkiseen heräämiseen ja myös hengellisyyteen kuuluu päin vastoin korostunut moraali, niin että tulee herkemmäksi omille mahdollisesti muita satuttaville reagointitavoilleen tai käytöksilleen ja haluaa tehdä niistä "parannusta". 

Nestori k

Vierailija kirjoitti:
Nestori k kirjoitti:
No, koko kristinuskohan perustuu 7 sakramentille eli mysteerille 😇: ehtoollisen, kasteen, avioliiton, jne.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sakramentti
Kreikkalais-katol. (ortodoksi) kirkko☦️ on ne säilyttänyt mutta uskonsa hukannut lutikka(h0m0)kirkko✝️ ne unohtanut, ehtoollista lukuunottamatta.
Liikkeensä maailmanvalloitus-agendan*) mukaisesti h0m0t, fe.ma.koiden tuella 👩‍❤️‍👩👨‍❤️‍👨, tulevatkin hävittämään tuon heikon kirkon. Naispappeus, pride, yms. ovat vain lopun alkua!
---
*) 1. H0m0udesta puhuttava kovaa ja usein mediassa eli tehotoisto (perinteinen mani.pulaation keino.)
2. Konservatiivisten kirkkojen katsannot muutettava ja tuettava h0m0.myönteistä teologiaa.
3. Kirkkojen moraalinen arvovalta muren-nettava.
4. On vedottava tieteeseen ja julkiseen mielipiteeseen vaikka ilman perusteita.
5. H0m0jen on tietoisesti otettava uh.rin asema vaikka ovat haas.tajia.
6. On vedottava kaikessa syr.jintään samoin kuin metodisesti maahan . muuttajat razizmiin.
7. H0m0t on kuvattava positiivisesti.
8. Vastustajat on leimattava, asiallisilla perusteilla ei väliä.
9. H0m0uden arvostelijat on saatettava huonoon valoon.
10. H0m0fobia propagandatermin käyttö (sairaal.loinen pelkotila= fobia). Sillä saadaan vastustaja leimattua erittäin syr.jivällä tavalla. Vastustaja ei enää vakavasti otettava.
11. Perinteiset instituutiot on vallattava sisältäpäin: koulu, kirkko, media.

Lähde: "Guide Magazine"  h0m0lehti 11/1987 USA.
Artikkeli (googlaa): ”The Overhauling of Straight America” (”He-te-ro-Amerikan käännyttäminen”) by Marshall Kirk and Hunter Madsen.

Mitä mieltä olet roomalais-katolisesta kirkosta?

Alkukirkon läntinen puoli (Rooma) sortui kansainvaelluksiin ja perversioihin, jotka näyttävän vain jatkuvan. Roomalaiskatolisessa kirkossa hierarkia, byrokratia ja tavat korostuvat henkisyyden kustannuksella. Tuo on myös lutikkakirkon tuleva tuhon tie!
Itäisen puolen alkuseurakunnat (Konstantinopol, Jerusalem, Antiokia ja Aleksandria) säilyivät tuolloin. Tosin Kreikkalaiskat. kirkon (Suomenkin) pääpaikka Konstantinopol=Uusi Rooma=Istanbul on nyt osin islamilaisessa Turkissa, mutta kreikk.kat. kirkko on saanut toimia rauhassa.

Vierailija

Hei, Kristitty mystikko! Mitä mieltä olet ortodoksisesta kirkosta? Olen vakavasti harkitsemassa ortodoksiksi kääntymistä, evlut-kirkosta olen jo eronnut.

Vierailija

Teki mieli pitkästä aikaa tänne kirjoitella. Voi olla, että tulee pidempikin avautuminen ;) Syksyllä, joka tuntui kestävän ikuisuuden, oli aika lailla hiljaiseloa henkisellä puolella. Välillä tuli lipsahdettua melankoliaan ja muutaman kerran suorastaan ahdisti. 

Mieltäni askarruttaa erityisesti jostain esiin noussut turhamaisuus. Tämän piirteen olen itsessäni tunnistanut. Minulla on joitain poikkeamia kehossani, josta minua on joskus kiusattukin. Toisaalta taas jotain aivan upeita piirteitä, joista olen (turhankin) ylpeä. 

Kiusaamistaustani on jättänyt minuun jatkuvan tarpeen verrata ulkonäköäni muihin. Kadehdin itseäni kauniimpia ja minun on vaikea tutustua heihin. Yleensä kehitän päässäni jonkun muka ärsyttävän piirteen, jonka takia en pidä ihmisestä... Mutta oikeasti olen vain kateellinen. Toisaalta säälin rumempia ja yritän hädissäni löytää edes jotain "silmää mielyttävää". Ollut aika raadollista herätä näihin piirteisiin itsessä. Eniten olen soimannut itse itseäni omasta ulkonäöstäni. Kuinka olen liian laiha/lihava, rypistynyt, finninaamainen jne. 

Toisaalta olen osannut tämän myötä vähentää ainakin oman ulkonäön ruotimista. Olen mitä olen. No, jossain vaiheessa sitten pistettyäni tämän merkille, kelkka kääntyikin ihan toiselle tolalle. Mieli "huutelee kadulla ihmisille kamaluuksia". Tyyliin hyi mikä läski! Huh, onneksi en ole noi ruma! Melkein säikähdän tällaisen tullessa. En kyllä osaa ollenkaan samaistua tuohon huutelijaan. Mutta siis mitä ihmettä? Ensiksi tunsin vähän häpeää noista ajatuksista, mutta tuntuu ettei maksa vaivaa. Lähinnä vähän jakomielitautinen olo :/

Olisin halunnut mystikolta kysyä, että kun on saavuttanut todellisen minänsä, niin näyttävätkö kaikki tavallaan yhtä kauniilta? Katoaako ulkoisen kuoren merkitys sillon? Lähinnä mietin, että onko tässä toivoa tämän rähisevän mielen suhteen :D

Usein myös tuntuu, että kun olen tavallaan edistynyt jossain, niin mieli nalkuttaa heti "jaa sitä luullaan nyt olevansa niiiiiin kehittyneitä ja henkisiä nänynäää ja lässyn lää". Olen yrittänyt jättää tuonkin vain huomiotta. Varsinkin kun tulee aina niin epäystävälliseen sävyyn :D Onko jotain muuta mitä tässä tilanteessa kannattaisi tehdä?

T. 1424

Vierailija kirjoitti:
Hei, Kristitty mystikko! Mitä mieltä olet ortodoksisesta kirkosta? Olen vakavasti harkitsemassa ortooksiksi kääntymistä, evlut-kirkosta olen jo eronnut.

Ortodoksisuudessa on kauniisti säilytetty mystiikan ja spirituaalisuuden perinnettä, mutta sellaisella nöyrällä ja terveellä tavalla, ei joidenkin vapaiden suuntien kaatumis- ja profetiasekoilujen tyyliin. Jos ortodoksisuus vetää sinua puoleensa, se on sinun mielesi ja sielusi sävyn kanssa yhteensopiva seurakunta, ja kannattaa kyllä katsoa se tie. 

Ihmiset on erilaisia, ja eri suuntaukset sopii eri henkilöille. Perinteisesti suuntausten edustajat ajattelevat, että heidän oma on oikea ja muut enemmän tai vähemmän vääriä, mutta minä ajattelen, että jos etsijä on vilpitön, hän kyllä löytää olipa se seurakunta mitä vaan, ja tarvittaessa vaihtaa paikkaa jos sydän niin sanoo. Jumala on kaikki mitä on, eikä ole siis yhtään paikkaa, ei yhtään ihmisten kokoontumista, missä Jumala ei olisi läsnä ja löydettävissä. 

Olisin halunnut mystikolta kysyä, että kun on saavuttanut todellisen minänsä, niin näyttävätkö kaikki tavallaan yhtä kauniilta? Katoaako ulkoisen kuoren merkitys sillon? Lähinnä mietin, että onko tässä toivoa tämän rähisevän mielen suhteen :D

Perimmiltään katoaa. Elän maailmassa täynnä taivaallisia olentoja, jotka hohtavat Jumalan pyhyyttä ja läsnäoloa ja iankaikkista elämää. Mutta toki, niin kauan kuin minulla on ihmisen keho ja aistit, niin toki toissijaisesti näen heidän katoavaiset ulkokuorensakin ja pystyn esim. arvioimaan onko joku ihminen tämän kulttuurin kauneusihanteiden mukainen vai ei, onko laiha vai lihava jne. En kyllä yleensä niin tee vaan nautin spontaanista havainnosta jossa muodon olemus menettää merkityksensä kirkkautta täynnä olevan sisimmän olemuksen rinnalla.

Hyvin pitkään oli kyllä tietynlainen ehdollistettu arvosteleva sisäinen ääni, joka paljolti tuli äidiltäni, jonka lempihuveja on aina ollut arvostella naisten ulkonäköjä juorutyyliin. Se ääni saattoi höpötellä päässäni asioita kuten "hyi kamala kuinka lihava ihminen", "onpa rasvaiset hiukset, epäsiistin näköinen", "onpa ikäisekseen rupsahtanut tuokin". Ja silloin kun vielä olin itse lihava, se ääni ruoski pääosin itseäni. Kun kuvani heijastui jostain kaupan tai ikkunan peilistä, tuli kommentteja kuten "oksettava laarditankki, ta pa ittes" tai "hyi hitto miten voi olla noin vastenmielisen näköinen ihminen". Sama ääni pyrki myös ylpistymään, kun laihduin ja tulin paremman näköiseksi. Se muistutteli, jos oli havaitsevinaan että olin huoneen kaunein ihminen, ja jos joku saattoi olla kauniimpi selitteli: "niin, hän on kyllä ihan seksikäs mutta kyllä sinä olet arvokkaammalla tavalla kaunis". 

Ei tuo ehdollistettu ääni juurikaan haittaa sitten, kun tietää että se on ole Minä, vaan jotain "ajallisen kulkuvälineeni" eli ihmiskehon ehdollistuneita hermoreaktioita. Vanha auto vähän temppuilee omalla tavallaan, mutta siihen on tottunut ja sen kanssa tulee toimeen, voi jopa hymyillä sen ominaisille outouksille. Vaikka kyllä ne väheneekin ajan kanssa, kun elää uudessa havaitsemisen tavassa pidempään. Paradoksaalisesti ne häviää sitten, kun ei ole enää mitään väliä vaikka sisäisen puheen höpinä jatkuísi hautaan asti.

Usein myös tuntuu, että kun olen tavallaan edistynyt jossain, niin mieli nalkuttaa heti "jaa sitä luullaan nyt olevansa niiiiiin kehittyneitä ja henkisiä nänynäää ja lässyn lää". Olen yrittänyt jättää tuonkin vain huomiotta. Varsinkin kun tulee aina niin epäystävälliseen sävyyn :D Onko jotain muuta mitä tässä tilanteessa kannattaisi tehdä?

Eipä oikeastaan. Kaikki vastustus antaisi egolle vain lisää voimaa, joten parempi on antaa höpöttää ja jättää huomiotta. Sen voi yrittää aina muistaa, että minä en ole tuo ääni, vaan se ääni on jotain mitä minä tarkkailen ja seurailen - jotain minussa ohimenevästi esiintyvää, mutta en Minä. Pilviä taivaalla, taivas ei niistä tahriinnu.

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mystikko, miten pääsit ylipainosta eroon?

Heh...minäkin haluan tietää.

Tuo asia oli minulle alkupään Vetovoiman laki kokeiluja. Olin sitä etten harjoitellut pienillä asioilla tyyliin löydä höyhen, saa joku tarjoamaan itselle kahvit seuraavana päivänä, löydä parkkipaikkoja paikasta josta löytäminen yleensä on epätodennäköistä. Sitten aloin miettiä, että mihin oman elämän parantamiseen tätä voisi käyttää. Ymmärsin olevani aloittelija ja sen, että en todennäköisesti vielä saisi aikaan mitään, mikä vaatisi ns. yliluonnollisen tai äärimmäisen epätodennäköisen muutoksen. Usko ei vaan riittäisi vaikka psyykkaisin kuinka. Mutta ylipaino, siitä pääseminenhän ei vaadi ihmettä ja se häiritsi elämääni melkoisesti, joten lähdin työskentelemään sen kanssa. 

Visualisoin itseäni päivittäin hoikkana, liikunallisena ja hyvinvoivana, tekemässä asioita kevyesti ja energisesti, kun lihavana kaikki oli raskasta ja uuvuttavaa. Teippasin vaa'an näytön päälle tavoitepainoni, joka oli paino jonka olin parikymppisenä painanut. Katselin kuvastoista vaatteita ja rakensin ikään kuin tyyliä itselleni olettaen olevani jo hoikka.  Pääasia oli elää valtaosa ajasta uskomuksessa, että olen jo saanut sen mitä tavoittelen - satunnaiset epäilykset lihavuuden haittojen muistutellessa itsestään ei haitanneet, kunhan ne kuittasi heti sillä, että joka päivä uusi minä manifestoituu mielikuvituksen ja intuition maailmasta fyysiseeen maailmaan hieman lisää, ei tässä hätää. Vakuutin itselleni että uusi todellisuus on jo olemassa sillä merkittävimmällä tasolla, ja manifestoituminen olisi varma.

Kun näin elin ajatuksessa jossa olin hoikka ja  urheilullinen ja hyvinvoiva, syöminen alkoi itsestään muuttua. Aloin tehdä smoothieita ja syödä ruokaisia salaatteja, käyttää paljon kasviksia ruoanlaitossa. Aterioiden kuittaaminen leivillä, einespizzoilla tai jopa suklaalevyllä jne jäi pois - eihän hoikka, terve ja energinen ihminen joka visualisoin olevani, sellaista juurikaan harrasta. Aika pian alkoi tehdä mieli myös lähteä usein kävelemään ja katselemaan luontoa. Energiaakin alkoi pian olla sen verran enemmän että jaksoi kävellä nopeammin eikä se ollut enää hikistä uuvuttavaa puhisemista kuten alussa. Aloin myös käydä uimassa, koska olin aina siitä nauttinut mutta jossain iässä vaan oli jäänyt pois. Näin kalorien saanti tippui ja kulutus lisääntyi, ihan ilman kalorien laskentaa tai tarkkojen ruokavalioiden miettimistä. Minä vaan jo elin sellaista elämää kun ajattelin tavoitepainoiseni ihmisien elävän, ja se painokin sitten tippui vähitellen tavoitteeseen. 

Nro 14

Mystikko: mitä tehdä, kun herääminen pelottaa? Pelkään edelleen "menettäväni" itseni, jos otan askeleen pidemmälle tällä polulla. Silti jotenkin tiedän, että alkaa olla aika siirtyä eteenpäin. Ja sen tiedän varmaksi, että olen ollut matkalla tänne jo lapsesta saakka.

Olen kuilun reunalla ja alhaalla odottava vesi kutsuu minua hyppäämään. Tiedän veden alla olevan hiljaista ja hyvä olla. Tiedän nousevani pintaan. Mutta ylhäältä käsin vesi näyttää samealta. Tuntematon pelottaa.

Kuka tai mikä minussa pelkää ja mitä? Ego?

Menetänkö otteeni materiaalisesta elämästä, jos nyt hyppään? Miten pystyn olemaan hyvä äiti, työntekijä, vaimo ja muutenkin kunnollinen kansalainen enää pinnalle noustuani? Osaanko maksaa laskuja? Muistanko hoitaa lapseni? Siivoamaan kodin? Pystynkö kiinnostumaan ystävieni murheista? Entä jos olenkin skitsofreenikko kuten isoisäni? Entä jos valaistuminen onkin jokin kultti tai joukkopsykoosi?

Vierailija

En ole ketjuun (muistaakseni) aiemmin kirjoittanut, joskin sitä satunnaisesti seurannut. Jatkan vielä tuosta aiheesta, että tietoisuuden kasvuun ja valaistumiseen pyrkiminen voi pahimmillaan aiheuttaa psykoosin. Minulle kävi juuri näin. Se ei liittynyt tähän ketjuun millään tavalla, mutta yhtä kaikki, henkisyyden etsiminen johti kohdallani osastolle.

Kun minut oli lääkityksellä saatu irti psykoottisista kuvitelmista ja harhoista, vedin sen jälkeen ns. liinat kiinni kaiken uskonnollisuuden ja henkisyyden suhteen. En halunnut kuulla niistä sanaakaan, vaan pysyä tiukasti kiinni ”todellisessa” maailmassa. Pelkäsin, että homma lähtee uudelleen käsistä.

Nyt kun psykoosista on jo aikaa ja luotan arvostelukykyyni sen suhteen, milloin olen kiinni ”todellisuudessa” ja milloin ajatteluni ja looginen päättelyni on psykoottista, olen pikkuhiljaa taas valmis jatkamaan siitä, mihin ennen sairastumistani jäin. Meditoin tai rukoilen päivittäin, teen paljon maadoittumisharjoituksia ja jos jokin asia herättää minussa pelkoa tai muun liian voimakkaan negatiivisen reaktion, irrottaudun sen aiheuttajasta vaikkapa lähtemällä lenkille tai kuuntelemalla musiikkia.

Samoin, jos tunnen, että johonkin asiaan syventyminen muuttuu pakkomielteiseksi, irrottaudun silloin myös pakkomielteen kohteesta tietoisesti.

En soimaa itseäni, jos näin käy. Totean vain itselleni, että nyt reagoin liian voimakkaasti tähän ja saatan mietiskellä, mikä reaktion aiheutti. Tämä on mielestäni sellaista lempeää ja itselle armollista sipulin kuorimista.

Henkisyyden etsiminen itsen ulkopuolelta (kuten vaikka tästä ketjusta) on aina hieman kyseenalaista ja vaatii mielestäni vastaanottajalta tai etsijältä tietynlaista kypsyyttä ja erottelukykyä altistaa itsensä sellaiselle sisällölle, josta ei ole tarkoituskaan saada mitään one size fits for all -tyyppistä valmiiksi pureskeltua ratkaisua. Se pureskelu kun on tehtävä itse, eikä suodattamatta voi ottaa totuutena kaikkea, mikä totuutena annetaan.

Muokattu
klo 16:22 | 3.8.2020

Vierailija kirjoitti:
Mitä mieltä olet Krishnamurtin ajatuksista?

Krishnamurti ehdottomasti on aito valaistunut opettaja, mutta kuten on kaikkien opettajien kanssa, kaikki ei sovi kaikille. Krishnamurtilla oli esimerkiksi paljolti oman historiansa takia, jossa uskonyhteisö alkoi rakentamaan hänestä jo lapsesta asti uutta messiasta, hyvin kielteinen suhtautuminen kaikkeen järjestäytyneeseen uskonnollisuuteen ja esim. muodolliseen meditaatioon. Osalle heidän omalla tiellään juuri tuo on sanoma mitä he sillä hetkellä tarvitsevat, osalle taas on parempi jatkaa esim. muodollista meditaatiota tai pysyä etsijänä uskonnolliisen ryhmittymän sisällä. Siiinäkin tapauksessa toki Krishnamurtia voi lukea, ja pitää sen minkä oma sielu kokee itselle hyväksi ravinnoksi, ja jättää huomiotta muun. 

Ajatusten kanssa on usein yleensäkin niin, että ei ole absoluuttisen oikeita tai vääriä, sillä totuus ei löydy lopulta ajatusten tasolta, vaan on yksilölle sillä hetkellä hyödyllisiä, hyödyttömiä tai haitallisia ajatuksia. Samallekin ihmiselle eri vaiheessa hengellistä ja henkistä tietä sama teksti voi näyttäytyä hyödyttömänä tai äärimmäisen hyödyllisenä. Esimerkiksi itse aloin ymmärtämään Raamattua vasta, kun olin jo kokenut heräämisen. Sitä ennen, huolimatta siitä että olin ollut kristitty pitkään, en ymmärtänyt siitä kuin hyvin pintatasoa ja esim. Jeesuksen opetukset kuulostivat kovin katkelmanomaisilta ja vaikeilta ymmärtää. Esim. hän tuntui puhuvan vähän väliä taivasten tai Jumalan valtakunnasta, jota pitäisi etsiä, mutta ei koskaan tuntunut valaisevan mikä se on, heitteli vaan mystisiä heittoja jotka murskasivat yleisiä käsityksiä, kuten sen että ihmiset uskoivat että taivasten valtakunta on jotain minne pääsee kuoleman jälkeen jos on uskonut oikein ja elänyt hyvin, niin siihen Jeesus kuittasi taivasten valtakunnan olevan sisäisesti meissä ja meidän keskellämme.

Nro 14 kirjoitti:
Mystikko: mitä tehdä, kun herääminen pelottaa? Pelkään edelleen "menettäväni" itseni, jos otan askeleen pidemmälle tällä polulla. Silti jotenkin tiedän, että alkaa olla aika siirtyä eteenpäin. Ja sen tiedän varmaksi, että olen ollut matkalla tänne jo lapsesta saakka.

Olen kuilun reunalla ja alhaalla odottava vesi kutsuu minua hyppäämään. Tiedän veden alla olevan hiljaista ja hyvä olla. Tiedän nousevani pintaan. Mutta ylhäältä käsin vesi näyttää samealta. Tuntematon pelottaa.

Kuka tai mikä minussa pelkää ja mitä? Ego?

Menetänkö otteeni materiaalisesta elämästä, jos nyt hyppään? Miten pystyn olemaan hyvä äiti, työntekijä, vaimo ja muutenkin kunnollinen kansalainen enää pinnalle noustuani? Osaanko maksaa laskuja? Muistanko hoitaa lapseni? Siivoamaan kodin? Pystynkö kiinnostumaan ystävieni murheista? Entä jos olenkin skitsofreenikko kuten isoisäni? Entä jos valaistuminen onkin jokin kultti tai joukkopsykoosi?

Se tuntuu useimmista tuolta. Se on juurikin ego, ehdollistunut minä, se valeminä joka on rakennettu minäksi kun yhteyttä Todelliseen Minään ei ole ollut, joka pelkää. Se on hallinnut ihmisen elämää käytännössä koko eliniän, siitä on tullut hänen identiteettinsä. Se ei tunne muuta tapaa ohjata toimintaa ja elää tuotteliasta elämää kuin että se itse on ruorissa. Sen näkökulmasta mitään muuta ohjaavaa henkeä ei ole edes olemassa tai jos on, se on kaukainen ja epäluotettava. 

Itse muistan miten siinä vaiheessa kun olin heräämisen rajoilla jo, tunsin jatkuvasti intensiivistä kauhua. Tuntui kun nuorallakävelisin rotkon yllä, toisaalta peläten putoamista, varmana siitä että se tarkoittaisi joko hulluutta tai kuolemaa, toisaalta lopulta niin väsyneenä pelkäämään että tekisi mieli jo heittäytyä sinne rotkoon. Niin minä yhtä aikaa halusin ja pelkäsin, ja se oli pahimmillaan kuin paniikkikohtaus päällä jatkuvasti. Itse lopulta vaan väsyin pelkäämään niin paljon, että annoin mennä. Varsinkin kun itse olin vuosia kuumeisesti etsinyt sitä minkä tiesin nyt odottavan, enhän voinut sitten torjua sitä kun se oli saatavilla. 

Mutta se mitä tuollaisen jälkeen kokee ei ole mitenkään epäterve tila edes inhimillisestä näkökulmasta. Se on äärimmäisen selkeyden ja rauhan tila, jossa kaikki normaalit arkiasiat tulee hoidetuksi, mutta nyt ilman mitään painetta tai stressiä. Ne vaan järjestyy, sen mitä ns. egosta on jäljellä vaan katsellessa sivusta miten kaikki hoituu kuin itsestään. Eikä sitä myös unohda millaista oli olla tavalliselta mielen tasolta elävä ihminen, ja sen takia voi tuntea empatiaa myös ystävien ja muiden ihmisten murheita kohtaan, silti vaikka itse ei niistä samoista asioista enää omassa elämässään murhetta tuntisikaan. Ja se energia itse, mitä herännyt, todellisen Itsensä tunteva ihminen lähettää ympäristöönsä vaikkei edes sanoisi mitään, on yleensä ihmisille parempi lohdutus kuin mikään määrä psykologisen viisauden tai myötäelämisen sanoja. Sen aistii usein sellaisetkin ihmiset jotka ei usko edes mihinkään energioihin ja valaistumisiin, ja saattavat kommentoida vaikka: "sinulle on tosi helppo puhua" tai "olet varmaan tosi onnellinen ihminen" tai "oletko uskovainen, kun sinussa on sellaista erityistä rauhaa".

Sinun aikasi alkaa olla hypätä samealta näyttävään veteen. Mutta hyppyhetkeä ei pakoteta, sinä valitset sen itse. Vakuutavan vaan, että mikään kielteinen ei odota sinua vaan rauha, ilman ulkoista syytä sisältä nouseva hiljainen, syvä onnellisuus, ja ykseydentunne kaiken olemassa olevan kanssa. Siitä näkökulmasta suurimman osan muista ajattelu ja elämä näyttää joukkopsykoosilta tai unelta, mutta kyllä sitä osaa silti roolinsa näytellä siinä unessakin kun kerran siinä mukana on (vaikkakin itse hereillä). 

Vierailija

KM, olet muistaakseni kertonut, että olet aikoinaan keskustellut erilaisten henkiolentojen kanssa, ilmeisesti myös "summonoinut" paikalle entiteettejä? Kiinnostaisi tietää, keitä tai mitä nämä henget olivat, tai jos et halua sitä paljastaa, niin millaisia ne kokemukset olivat? Jos nyt oikein muistan, niin osa oli hyvinkin pelottavia ja ahdistavia. Mutta ymmärrän kyllä, jos et halua vastata ainakaan kovin seikkaperäisesti.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla