Lue keskustelun säännöt.
Kristitty mystikko, huhuu?!? Kysymyksiä.
11.08.2016 |
Olen jäänyt miettimään joitain kirjoituksiasi. Kysymys on irrallisista asioista, joten aloitan oman.
Olet joskus sanonut, että hauskuus alkaa, kun tajuaa koko maailman olevan illuusiota. Voisitko tarkentaa?
Oletko lukenut Neile Donald Walschia? Oletko samaa vai eri mieltä hänen kanssaan?
Olen viime aikoina pohtinut seuraavaa ristiriitaa: saat mitä pyydät + todellisuutta ei pidä vastustaa vaan hyväksyä. Logiikkani mukaan jos hyväksyn todellisuuden, niin en ole pyytämässä mitään... Jos pyydän, niin olen tyytymätön todellisuuteen... Miten tämä dilemma olisi ratkaistavissa!
Kommentit (6995)
Vierailija kirjoitti:
KM, minulla on itsepäinen uskomus ns. kaksoisliekistä, joka on jumittanut tämän henkisen matkani melko pahasti. En ole niinkään lukenut näitä new age-teorioita vaan intuitiiivisesti tunnen ja luulen tietäväni että tämä kohtaamani ihminen jakaa minun sieluni. Tunnen merkillisen peiliin katsomisen tunteen katsoessani häneen ja valtavan tuttuuden ja halun sulautua yhdeksi. Energiatasolla aistin hänet lähelläni koko ajan. Mutta en tiedä petänkö tässä itseäni ja miksi riipu niin itsepäisesti hänessä. Tämä matka on ollut melko tuskallinenkin, maallisella tasolla. Nouseeko sinulla mitään neuvoja tähän?
Ei sinun tarvitse yrittää torjua mitään, mikä spontaanisti mieleesi nousee, ei uskomusta kaksoisliekistäkään. Ja jos mahdollisuus on, niin miksipä ei tutkisi mitä siitä seuraa jo pääsee lähempään yhteyteen tällaisen henkilön kanssa. Kokemus on voi olla joko äärimmäisen hyvä tai äärimmäisen huono, harvoin laimea.
Itsehän aikanaan "pääsin" kovalla vaivalla parisuhteeseen sielunkumppaniksi ja jo aiemmista elämistä tutuksi kokemani miehen kanssa, vain todetakseni että suhde oli aivan hirvittävä ja molempia repivä. Joskus sielunkumppanit tai kaksoisliekit ei ole tarkoitettu elämänkumppaniksi tässä elämässä. Meidän tapauksissa ollaan edelleen hyvät ystävät, mutta aina ei niinkään järjesty. Se, mitä ei voi muuttaa, on yleensä järkevää hyväksyä. Ja harvoin sekään, että ihan väkisin manifestoi asian joka ei luonnostaan tahdo manifestoitua johtaa näissä ihmissuhdeasioissa kovin hyvään. Mutta olet vapaa kokeilemaan kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten mä saan kokemuksen siitä mistä täällä kirjoitetaan? Varsinkin ajan illuusion mä pystyn mielellä ymmärtämään nykyään, mutta muuten nämä asiat ei kyllä avaudu mulle. Tiedän että en ole kehoni koska pystyn ainakin periaatteessa irtautumaan siitä, joskus oli meditaatiossa sellainen kokemus. Välillä on vaiheita jolloin osaan olla pyyteettömästi tyytyväinen ja rauhassa sen kanssa mitä on ja sitten tulee taas ahdistus siitä millaista oma elämä on ja siitä ettei tiedä mitä sen kanssa tehdä.
Valaistuminen tai herääminen ei ole mikään mielen tila tai kokemus, vaikka sellaisia voi seuratakin siitä. Kaikki ajatukset, kaikki tunteet, kaikki mielen ja tietoisuuden tilat, niitä tulee ja menee, kun taas valaistuminen on sen oivaltamista, joka on läsnä läpi kaikkien erilaisten tunteiden ja tilojen ja kokemusten.
On esimerkiksi mahdollista olla valaistunut ja ihmismielen tasolla kaikkea muuta kuin tyytyväinen ja rauhassa. Silloin sen vaan tiedostaa, että todellinen Minä ei ole se ihmisen rooli- tai unihahmo, vaan minä olen se joka esitän sitä(kin) roolia tai näen sitä unta, vähän kuin loisin omaksi ilokseni fantasiamaailman jonka hahmojen elämää ja edesottamuksia sitten seurailisin. Kuten useimpien ihmisten mielestä olisi tylsää tehdä kirja tai fantasiamaailma, missä kaikki lilluvat ikuisesti paikallaan autuuden tilassa tekemättä tai tuntematta juuri mitään, niin myös siinä jumalallisessa leikissä, Lilassa kuten intialaiset sanovat, jota Sinä leikit maailmankaikkeuksilla, voi olla myös hahmoja jotka on vaikka vihaisia, surullisia tai murhanhimoisia. Mutta koska tiedät ettet ole mikään niistä hahmoista vaikkakin elävöität ne (samaan tapaan kuin jos mielikuvittelet ihmisenä jonkun hahmon, niin sitä ei olisi ilman sinua ja se on tehty sinun mielesi prosesseista ja energiasta, mutta vaikka llopetat mielikuvittelun, sinä olet edelleen täysi sinä), mikään hahmojen tason prosessi ei enää tuota kärsimystä. Kärsimystä on vain, kun samaistuu ajalliseen.
Ongelma on, että näitä asioita ei pysty ymmärtämään mielellä, koska mieli on osa sitä unta tai illuusiota, josta koetaan että halutaan herätä. Toisaalta se on hyväkin asia, koska se tarkoittaa, ettei tarvita mitään ihmeellisiä mielen kykyjä, koska se mikä pitää oivaltaa on kaikilla läsnä koko ajan: Tietoisuus, Olemassaolo. Se haluaako sen jälkeen kun tietää mitä on kehon ja muodon tuolla puolen, kokea toisia todellisuuksia tai sitä mikä on ajan tuolla puolen vielä ollessaan myös ihmisen valepuvussa, vaihtelee henkilöittäin. Se on kuitenkin silloin mahdollista, jos se kiinnostaa. Mutta voi olla myös valaistunut ilman että kiinnostaa muu kuin tavallinen ihmisen arkinen elämä, eikä välitä mielellään tietää mitään tuonpuoleisista. Sitä ei voi kyllä välttää, että mielen tason tuolla puolen tuntee, miten kaikki mitä on, on olemassa Minussa ja Minusta.
Vierailija kirjoitti:
Eikö Jeesus mennyt niiden kodittomien ja huorien ja ryysyläisten pariin, joilla ei ollut enää mitään menetettävää?
Meni kyllä. Jeesuksen ilosanoma oli Jumalan lapseus ja että Taivasten valtakunta on sisäisesti teissä. Tämä koskee yhtä lailla kodittomia ja syntisiä kuin rikkaita ja pyhiäkin. Kaikki he ovat Isän ilmentymiä ja lapsia, ilmentymässä tämän kaikkiallisen Elämän tahdosta. Kaikkien heistä Elämä ja Olemassaolo on Jumala itse, joten heidän ydinolemuksena on Pyhä.
Vierailija kirjoitti:
Onhan tässä ihan oikeasti lattialle kuolemaan käpertymisen ongelma. Kun ei halua mitään eikä mikään kiinnosta niin miten helkutissa sitten oikein elää? Yritin tässä vähän haluta ja suunnitella jotain mutta elämä teki sitten selväksi että "not gonna happen". Ehkä tarkoituksella, en tiedä, tähän uskoonhan ei ilmeisesti kuulu tarkoituksiin uskominenkaan. Siinä sitä olet sitten, elämä on tyhjää täynnä ja jotain pitäisi keksiä mutta mikään maailmassa ei kiinnosta.
Vaikka halujen puuttumista pidetään psykologisessa mielessä ongelmana, moni henkinen perinne sanoo halun olevan kärsimyksen juuri, ja siitä näkökulmasta siis tila jossa ei halua mitään eikä mikään kiinnosta, on hienoa edistystä.
Halujen puuttuminen ei itsessään ole kuitenkaan se pääasia, vaan se voi olla vain yksi tie siihen, että egoistinen väärä yksilöllisyyden ja erillisyyden kokemus hajoaa, ja sen takaa näkee mitä Itse todella on. Aika suuri osa useimpien egosta kun muodostuu siitä että minä haluan tätä ja tätä, minä en missään nimessä halua tätä (esim pelkään tätä ja inhoan tuota), siis haluamisen prosessista. Ja jatkuvasta paineesta järjestää elämää niin, että vältettäisiin ei-halutut asiat ja saataisiin haluttuja. Egosta katoaa leijonanosa, jos halua ei enää ole, eikä pelkoa tai inhoa jotka ovat vain halu-kolikon kääntöpuoli.
Vierailija kirjoitti:
Pohdin jossain vaiheessa tuota psykoterapiaa että miksi koen sen ja ylipäätään mt-hoitojen lähtökohdat ongelmallisiksi. Onko niin että terapiassa pyritään korjailemaan egoa parempaan kuntoon ("ajattele itsestäsi positiivisesti, hyvä itsetunto on tärkeä" jne. tiedätte nuo meille opetetut lapselliset typeryydet) kun taas valaistumista etsittäessä tavoite on joko egon purkaminen tai sen läpi näkeminen.
Aika usein tosiaan varsinkin pidemälle edetessä terapian pohjalla oleva ihmiskuva ja valaistumiseen johtava tie ovat ristiriidassa keskenään. Voi olla että tämän maailman ajatukset johtavat juuri tuohon, että yritä nyt parannella itsesi kuntoon, kun taas se syvältä sisimmästä kuuluva kutsu heräämiseen sanoo: "kuka on se sinä jonka pitäisi ajatella positiivisesti ja saada parempi itsetunto - ehkä sitä ei ole olemassakaan, ehkä se on pelkkä unikuva ja illuusio, ja miksi käyttää energiaansa sellaisten paranteluun, eikö olisi parempi oivaltaa mikä on ajan ja muodon ja mielen tuolla puolen!"
Egon käsite on sinänsä ongelmallinen, että sitä käytetään eri yhteyksissä eri tavalla. Esim. voidaan sanoa ettei valaistuneella ole egoa, ja se on totta jos sillä tarkoitetaan sitä että ei ole sellaista kokonaisuudesta erilliseksi itsensä kokevaa "valeminää" joka haluaa yhtä ja pelkää toista, rakastaa yhtä ja inhoaa toista. Mutta toisaalta niin kauan kuin on ihmisen roolihahmossa, kyllä valaistuneellakin on mielen toimeenpaneva osa, jota myös voidaan kutsua egoksi. Samoin kuin hänellä on edelleen keho, vaikka hän tietää ettei ole keho. Niin mieli egoineen kuin kehokin ovat enää vaan Korkeimman instrumentteja, sen joka Minä olen ja joka on Kaikki-Mikä-On.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi tunnen kehossani toisen ihmisen sairauden/fyysisen kivun ja joskus myös henkisen kivun? Olen mahdollisesti kysynyt tätä täällä ennenkin, mutten muista. Ehkä siihen ei ole vastausta.
Ja oikeastaan tämä ei edes kai kuulu tähän keskusteluun, mutta ei ole muutakaan paikkaa missä ottaa puheeksi.
En ole erityisen tunnereagoiva ihminen, vaan enemmänkin looginen ja rationalisoiva. Minua on syytetty joskus jopa kylmäksi ja tunteettomaksi. No ei se pidä paikkaansa, alituinen tunteissa vellominen on vain hyödytöntä. Osaan tuntea ja olen myötätuntoinen terveessä määrin.
On käynyt monta kertaa viime vuosina, että jokin outo kipu tai tuntemus on iskenyr kroppaan yhtäkkiä ilman varoitusta. Ja niillä ei ole mitään tekemistä minkään todellisen somaattisen vaivani kanssa. Niin ollen olen kokenut muutamaan otteeseen esimerkiksi tarkat sairauskohtauksen oireet, joista minut tutkittiinkin. Oireet ovat sellaiset ettei minulla ollut edes tietoa niistä, jotta olisin voinut tuottaa ne mielikuvituksestani.
Olen kokenut myös järjettömiä kipuja jotka vastaavat pahoinpitelyä.
On ollut muutakin.
Joskus tiedän, kenen ihmisen kipu esittäytyy kehossani, mutta useimmiten en. Jollen tietäisi välillä, niin juoksisin näiden vuoksi lääkärissä turhaan.
Jotenkin ärsyttävä ja yksinäinen vaiva. Useimmiten olen ollut yksin ja rauhassa, siis jopa iloinen eli en stressaantunut enkä huolissani, kun sellainen kohtaus tulee. Pari kertaa olen ollut töissäkin. Ei tästä voi puhua kenellekään, kun ei taida olla mitenkään yleinen ilmiö. Olen lukenut empaatikoista ja peilisoluista, mutta ei sekään selitä kuin ehkä osan.
Vierailija kirjoitti:
Miksi tunnen kehossani toisen ihmisen sairauden/fyysisen kivun ja joskus myös henkisen kivun? Olen mahdollisesti kysynyt tätä täällä ennenkin, mutten muista. Ehkä siihen ei ole vastausta.
Ja oikeastaan tämä ei edes kai kuulu tähän keskusteluun, mutta ei ole muutakaan paikkaa missä ottaa puheeksi.En ole erityisen tunnereagoiva ihminen, vaan enemmänkin looginen ja rationalisoiva. Minua on syytetty joskus jopa kylmäksi ja tunteettomaksi. No ei se pidä paikkaansa, alituinen tunteissa vellominen on vain hyödytöntä. Osaan tuntea ja olen myötätuntoinen terveessä määrin.
On käynyt monta kertaa viime vuosina, että jokin outo kipu tai tuntemus on iskenyr kroppaan yhtäkkiä ilman varoitusta. Ja niillä ei ole mitään tekemistä minkään todellisen somaattisen vaivani kanssa. Niin ollen olen kokenut muutamaan otteeseen esimerkiksi tarkat sairauskohtauksen oireet, joista minut tutkittiinkin. Oireet ovat sellaiset ettei minulla ollut edes tietoa niistä, jotta olisin voinut tuottaa ne mielikuvituksestani.
Olen kokenut myös järjettömiä kipuja jotka vastaavat pahoinpitelyä.
On ollut muutakin.Joskus tiedän, kenen ihmisen kipu esittäytyy kehossani, mutta useimmiten en. Jollen tietäisi välillä, niin juoksisin näiden vuoksi lääkärissä turhaan.
Jotenkin ärsyttävä ja yksinäinen vaiva. Useimmiten olen ollut yksin ja rauhassa, siis jopa iloinen eli en stressaantunut enkä huolissani, kun sellainen kohtaus tulee. Pari kertaa olen ollut töissäkin. Ei tästä voi puhua kenellekään, kun ei taida olla mitenkään yleinen ilmiö. Olen lukenut empaatikoista ja peilisoluista, mutta ei sekään selitä kuin ehkä osan.
Sinänsä tuo ei ole edes kovin harvinainen ilmiö, monet ei vaan tiedosta poimivansa tuntemuksia, ajatuksia ja oloja myös ympäristöstä ja kollektiivisesta tietoisuudesta, vaan olettavat että tuntemattomasta omaan mieleen ja kehoon liittyvästä syystä tuli tällanen olo nyt. Aika moni tiedostaa sen jossain vaiheessa elämäänsä jossain ihmissuhteessa, esimerkiksi erityisen syvälle menevässä pari- tai ystävyyssuhteessa: näissä ei ole kovin harvinaista että ei mitenkään henkisyydestä tai paranormaaleista kiinnostunut rationaalinen ihminenkin kokee tuntevansa matkankin päästä jos toisalla on joku hätä tai paha olla, tai toisaalta erityisen hyvä ja iloinen olo.
Tällaiselle herkät ihmiset vaistoavat toisten tunteita ja ajatuksia ja oloja myös ilman mitään suhdetta heihin. Eikä tällä ole aina mitään tekemistä yleisen emotionaalisen herkkyyden kanssa. Esimerkiksi itse aistin lapsesta asti näitä, samoin kuin paikkojen energioita, ja olin kaikkea muuta kuin erityisherkkä tai jotenkin kovin emotionaalinen tyyppi yleisesti (ihmettelin usein muita lapsia, että miksi ihmeessä ne itkee ja kiljuu ja milloin mitäkin, koska itse en tuntenut mitään tarvetta reagoida mitenkään niissä tilanteissa). Mutta minusta oli sietämätöntä mennä vaikka isoon ostoskeskukseen, koska siellä tuntui että päälleni vyöryi ihmisistä kaikenlaista levottomuutta, ahdistusta, epämukavuutta olla kropassaan kivun tms. takia, enkä osannut ottaa sitä tyynesti enkä rajata ulos itsestäni.
Tuokin on lopulta vain yksi osoitus siitä, miten erilllisyys, johon ego uskoo (eli täysin erillinen minä joka on ruumis/mieli kokonaisuus) on harhaa. Mutta mitä tehdä, jos tämä sinänsä hieno osoitus kollektiivisesta tietoisuudesta piinaa? Siihen on 2 lähestymistapaa: joko voi tulla täysin vastustuksettomaksi kaikelle mikä on tullakseen, antaa kaiken tulla ja mennä, tai sitten voi vahvistaa omaa energeettistä suojaansa vieraita energioita vastaan. Minun kaltaisilleni ensimmäinen vaihtoehto on ainoa mahdollinen, koska joka tapauksessa kaikki mikä on, on Minussa, Tietoisuudessa, ja tietoisuuden luonne on olla kuin avaruus joka ei vastusta millään tavalla mtään mitä sinne on tullakseen, ei sano että tuo epämiellyttävä tuntemus tai objekti ei saa tulla, mutta tuo miellyttävä saa. Ilman vastustusta ja leimaamista ei ole kärsimystä, koska ei ole ketään (erillistä yksilöä) joka kärsisi. Mutta jos toimii yksilöllisyyden näkökulmasta käsin ja kokee ensisijaisesti itsensä erilliseksi yksilöksi, on myös mahdollista opetella torjumaan sekä järjen avulla että energeettisesti noita epämiellyttäväksi koettuja asioita. Järjen avulla voi poistaa kokemusten ahdistavuutta sillä, että myöntää että tämä on taas jotain mitä poimin "ilmasta", se ei ole vaarallista eikä tarkoita että olen esim. fyysisesti sairas tai sekoamassa. Energeettisesti voi opetella tuntemaan ns. sisäisen kehonsa tai energiakehonsa ja vahvistaa sen värähtelyä ruokkimalla sekä kehoaan että mieltään asioilla, joista tulee rauhallinen, hyvä ja energinen olo. Ja sitten vahvistamalla itselleen syvälle asti uskomuksen, että se elämänenergia, jonka tunnen itsessäni, on ympärilläni oleva suojakupu, joka ei päästä läpi liian tuskallista vierasta materiaalia. Jos aistii vahvasti energiakehonsa, silloin myös suoraan tietää milloin jokin asia tulee siihen "ulkopuolelta", eikä silloin tarvitse pelätä että on jotain vakavasti vialla itsessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omakohtainen kokemus ja varoitus: Valaistumisen tavoittelu voi johtaa asioiden hoitamatta jättämiseen ja sitä kautta kokonaan oman elämänhallinnan menettämiseen, eikä se todellakaan ole kaikkien tie. Itse en esim. mennyt terapiaan vaan luulin että korjaannun itsekseni sen "sisäisen Jumalan valtakunnan" oivaltamalla. Tätä myös kristitty mystikko usein suosittelee. Ongelma on vain siinä, että minä en voi tehdä juuri mitään tämän oivaltamisen eteen. Mikäli jään odottelemaan Jumalan valtakuntaa, se tarkoittaa etten kasvata itseäni täysivaltaiseksi aikuiseksi joka huolehtii esim. omasta hyvinvoinnistaan hoitamalla itseään vaan jää odottelemaan jostain ulko- tai sisäpuolelta tulevaa voimaa, jota itse ei voi kontrolloida. Useimmat meistä eivät ole niin henkisesti pitkällä, etteivät tarvitsisi ihmisen kokoisia keinoja elämänsä rakentamiseen ja korjaamiseen. Kaikille mitään jumalallista oivallusta ei koskaan tule vaikka kuinka tavoittelisi, ja tässä tavoittelussa jää elämä elämättä.
Elämä elämättä? Pitääkö se elää jollain tietyllä tavalla jotta se tulisi "elettyä"? Mä tiedän että mulla on ihan kaikilla tämän maailman mittareilla jäänyt ja tulee jäämään "elämä elämättä". Sillä ei vaan ole mulle yhtään mitään väliä koska mikään ei kiinnosta mua. Eikä ole millään jumalallisilla oivalluksillakaan mulle mitään väliä. Terapiat ei auta kaikkia, itse olen sellainen tapaus, voisin käydä vuosikausia puhumassa jonkun ns. ammattiauttajan kanssa mutta ei se mitään muuttaisi - tai siis ei se koskaan tekisi minusta normaalielämään sopeutuvaa ihmistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pohdin jossain vaiheessa tuota psykoterapiaa että miksi koen sen ja ylipäätään mt-hoitojen lähtökohdat ongelmallisiksi. Onko niin että terapiassa pyritään korjailemaan egoa parempaan kuntoon ("ajattele itsestäsi positiivisesti, hyvä itsetunto on tärkeä" jne. tiedätte nuo meille opetetut lapselliset typeryydet) kun taas valaistumista etsittäessä tavoite on joko egon purkaminen tai sen läpi näkeminen.
No aika huonosti on maailmankaikkeus ihmiset rakentanut, jos yhteyden takaisin saamiseksi täytyy päästä eroon jostain mikä meille on syntymässä annettu.
Onko totta, että jos tarpeeksi ilmoittelee jotain asiattomaksi, niin koko keskustelu poistuu? Voisin kokeilla... :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Omakohtainen kokemus ja varoitus: Valaistumisen tavoittelu voi johtaa asioiden hoitamatta jättämiseen ja sitä kautta kokonaan oman elämänhallinnan menettämiseen, eikä se todellakaan ole kaikkien tie. Itse en esim. mennyt terapiaan vaan luulin että korjaannun itsekseni sen "sisäisen Jumalan valtakunnan" oivaltamalla. Tätä myös kristitty mystikko usein suosittelee. Ongelma on vain siinä, että minä en voi tehdä juuri mitään tämän oivaltamisen eteen. Mikäli jään odottelemaan Jumalan valtakuntaa, se tarkoittaa etten kasvata itseäni täysivaltaiseksi aikuiseksi joka huolehtii esim. omasta hyvinvoinnistaan hoitamalla itseään vaan jää odottelemaan jostain ulko- tai sisäpuolelta tulevaa voimaa, jota itse ei voi kontrolloida. Useimmat meistä eivät ole niin henkisesti pitkällä, etteivät tarvitsisi ihmisen kokoisia keinoja elämänsä rakentamiseen ja korjaamiseen. Kaikille mitään jumalallista oivallusta ei koskaan tule vaikka kuinka tavoittelisi, ja tässä tavoittelussa jää elämä elämättä.
Kiitos kun kirjoitit. Itse nostin hieman kristityn mystikkoa jalustalle ja luin hänen oppejaan. Lopputuloksena psykoottisuus, valtava ahdistus (joka muuten ilmenee joka kerta kun tähän ketjuun tulen ja siksi käynkin täällä harvoin) ja dissosiaatiota. Mystikon mielestä dissosiaatio on mahdollisesti yksi askel kohti valaistumista. Ei kiitos. Mystikko ei voi olla varma, että ihminen kestää kaikkia kokemuksia, joita hän itse suht tunteettomana ihmisenä kestää (sanonut, ettei ole kovin tunteellinen ihminen). Muutenkin KM puhuu ristiin välillä asioista ja selittää epäselvästi. Jostain syystä tulee huonot vibat koko ihmisestä. Kuuntelen omaa ohjaustani ja mystikko ei mene jatkoon.
The Dark Side of Meditation
Kannattaa todella kuunnella sisäistä ohjaustaan. Kaikki ei kestä kaikkea!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko totta, että jos tarpeeksi ilmoittelee jotain asiattomaksi, niin koko keskustelu poistuu? Voisin kokeilla... :D
Miksä tässä on sinun miestäsi asiatonta?
Meditation-Related Difficulties: Research Overview
Tuossa vielä samalta neurotutkijalta luento.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omakohtainen kokemus ja varoitus: Valaistumisen tavoittelu voi johtaa asioiden hoitamatta jättämiseen ja sitä kautta kokonaan oman elämänhallinnan menettämiseen, eikä se todellakaan ole kaikkien tie. Itse en esim. mennyt terapiaan vaan luulin että korjaannun itsekseni sen "sisäisen Jumalan valtakunnan" oivaltamalla. Tätä myös kristitty mystikko usein suosittelee. Ongelma on vain siinä, että minä en voi tehdä juuri mitään tämän oivaltamisen eteen. Mikäli jään odottelemaan Jumalan valtakuntaa, se tarkoittaa etten kasvata itseäni täysivaltaiseksi aikuiseksi joka huolehtii esim. omasta hyvinvoinnistaan hoitamalla itseään vaan jää odottelemaan jostain ulko- tai sisäpuolelta tulevaa voimaa, jota itse ei voi kontrolloida. Useimmat meistä eivät ole niin henkisesti pitkällä, etteivät tarvitsisi ihmisen kokoisia keinoja elämänsä rakentamiseen ja korjaamiseen. Kaikille mitään jumalallista oivallusta ei koskaan tule vaikka kuinka tavoittelisi, ja tässä tavoittelussa jää elämä elämättä.
Kiitos kun kirjoitit. Itse nostin hieman kristityn mystikkoa jalustalle ja luin hänen oppejaan. Lopputuloksena psykoottisuus, valtava ahdistus (joka muuten ilmenee joka kerta kun tähän ketjuun tulen ja siksi käynkin täällä harvoin) ja dissosiaatiota. Mystikon mielestä dissosiaatio on mahdollisesti yksi askel kohti valaistumista. Ei kiitos. Mystikko ei voi olla varma, että ihminen kestää kaikkia kokemuksia, joita hän itse suht tunteettomana ihmisenä kestää (sanonut, ettei ole kovin tunteellinen ihminen). Muutenkin KM puhuu ristiin välillä asioista ja selittää epäselvästi. Jostain syystä tulee huonot vibat koko ihmisestä. Kuuntelen omaa ohjaustani ja mystikko ei mene jatkoon.
Häh? Miten sinä tästä olet pystynyt psykoottisuuden kehittää?
Mutta ehdottomasti sinun on kuunneltava omaa sisäistä ohjaustasi. Sehän on mystikon opetuksen ydin tässä ketjussa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omakohtainen kokemus ja varoitus: Valaistumisen tavoittelu voi johtaa asioiden hoitamatta jättämiseen ja sitä kautta kokonaan oman elämänhallinnan menettämiseen, eikä se todellakaan ole kaikkien tie. Itse en esim. mennyt terapiaan vaan luulin että korjaannun itsekseni sen "sisäisen Jumalan valtakunnan" oivaltamalla. Tätä myös kristitty mystikko usein suosittelee. Ongelma on vain siinä, että minä en voi tehdä juuri mitään tämän oivaltamisen eteen. Mikäli jään odottelemaan Jumalan valtakuntaa, se tarkoittaa etten kasvata itseäni täysivaltaiseksi aikuiseksi joka huolehtii esim. omasta hyvinvoinnistaan hoitamalla itseään vaan jää odottelemaan jostain ulko- tai sisäpuolelta tulevaa voimaa, jota itse ei voi kontrolloida. Useimmat meistä eivät ole niin henkisesti pitkällä, etteivät tarvitsisi ihmisen kokoisia keinoja elämänsä rakentamiseen ja korjaamiseen. Kaikille mitään jumalallista oivallusta ei koskaan tule vaikka kuinka tavoittelisi, ja tässä tavoittelussa jää elämä elämättä.
Kiitos kun kirjoitit. Itse nostin hieman kristityn mystikkoa jalustalle ja luin hänen oppejaan. Lopputuloksena psykoottisuus, valtava ahdistus (joka muuten ilmenee joka kerta kun tähän ketjuun tulen ja siksi käynkin täällä harvoin) ja dissosiaatiota. Mystikon mielestä dissosiaatio on mahdollisesti yksi askel kohti valaistumista. Ei kiitos. Mystikko ei voi olla varma, että ihminen kestää kaikkia kokemuksia, joita hän itse suht tunteettomana ihmisenä kestää (sanonut, ettei ole kovin tunteellinen ihminen). Muutenkin KM puhuu ristiin välillä asioista ja selittää epäselvästi. Jostain syystä tulee huonot vibat koko ihmisestä. Kuuntelen omaa ohjaustani ja mystikko ei mene jatkoon.
Häh? Miten sinä tästä olet pystynyt psykoottisuuden kehittää?
Mutta ehdottomasti sinun on kuunneltava omaa sisäistä ohjaustasi. Sehän on mystikon opetuksen ydin tässä ketjussa.
Ap
Sellaiset henkisen ihmisen ymmärrykset sieltä :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko totta, että jos tarpeeksi ilmoittelee jotain asiattomaksi, niin koko keskustelu poistuu? Voisin kokeilla... :D
Miksä tässä on sinun miestäsi asiatonta?
Minä vaan todella vihaan tätä mitäänsanomatonta liibalaabaa, jota täällä viljellään mukaviisauksina. Joku vielä oikeasti sekoaa näistä.
Olen melko samaa mieltä. Kärsivät ja epätasapainoiset ihmiset kokeilevat melkeinpä mitään vaan keinoa, joka auttaisi heidän tuskaansa. Nämä henkiset asiat eivät suinkaan tuota mitään valaistumista kaikille vaan osa oikeasti flippaa. Suosittelen tutustumaan noihin kahteen videoon, jotka linkkasin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko totta, että jos tarpeeksi ilmoittelee jotain asiattomaksi, niin koko keskustelu poistuu? Voisin kokeilla... :D
Miksä tässä on sinun miestäsi asiatonta?
Minä vaan todella vihaan tätä mitäänsanomatonta liibalaabaa, jota täällä viljellään mukaviisauksina. Joku vielä oikeasti sekoaa näistä.
Se, että sinä et ymmärrä, ei tarkoita etteikö joku muu ymmärtäisi. En minäkään ymmärrä astrofysikkaa, mutta en silti kutsu sitä asiattomaksi.
Ketjua kuuluu lukea niin, että poimii sen, mikä resonoi itselleen ja jättää huomioimatta ne, joihin ei usko. En minäkään usko toisiin ulottuvuuksiin tai ruumiista irtautumisiin, eikä edes nämä asiat kiinnosta. Otan tästä ketjusta sen, mikä minulle sopii ja mihin minä pystyn uskomaan - ja se ei ole minulla liibalaabaata. Ja kun näin teen, niin kuuntelen omaa sisäistä ääntäni.
Ap
"Heräämishomma" ratkaiseee kyllä lopulta ongelmasi sen kautta, että näet ettet ole ihminen ensinkään vaan se, mitä monessa perinteessä sanotaan Jumalaksi ("minä ja Isäni olemme yhtä"). Ihminen on vain yksi rooli mitä luomisen ilosta esität, ja siitä poistuu kaikki stressi ja paine, kun näet ettet se ole Sinä, eikä Sinun kohtalosi riipu ajallisen mielesi tai kehosi kohtalosta - nämä tulevat joka tapauksessa katoamaan, kuten kaikki ajallisuuden illuusiossa oleva. Samoin yhteyden puutteen ongelma toisiin ratkeaa, sillä kaikki ilmenee Sinussa ja kaikki on tehty Sinusta. Miten voisi olla erillisyyttä, jos kokee olevansa kaiken olemassaolevan substanssi?
Heräämishommaa ei siis kannata vastustaa, mutta toisaalta niin kauan kuin koet olevasi erillinen ihminen yrittämässä pärjätä ajan ja materian maailmassa, heräämistie ei mitenkään rajoita tai estä sinua elämästä täysillä ihmisenä tai käyttämästä kaikkia kykyjäsi. Sinun ei tarvitse pyrkiä olemaan vailla persoonallisuutta tai muuttua kynnysmatoksi, tai hylätä pyrkimyksiäsi ihmiselämän alueella. Elä, mutta tiedosta mahdollisuus että olet jotain muuta kuin olet oppinut ajattelemaan ja tuntemaan, ole avoin heräämiselle. Se energia joka sinut elävöittää, johdattaa kyllä sinut perille siihen, kun on kerran sille tielle johtanutkin.