Kristitty mystikko, huhuu?!? Kysymyksiä.

Laittakaa toivonne Kristukseen ja ottakaa pelastus vastaan! Luin vain muutaman kommentin, mutta oikeasti leikittelette aika vakavilla asioilla (pahat henget ym).

Vierailija kirjoitti:

Koen ettei oikein muuta paikkaa tuntojen purkamiselle tällä hetkellä ole, joten kirjoitan nyt tänne.  Tuntuu kuin koko elämä vain luhistuisi ja kaikki murenee käsiin. Suurimman osan ajasta en edes jaksa välittää, välillä itken hysteerisenä. 

Parisuhde, jota pidin todella tärkeänä ja sitä ihmistä elämäni rakkautena katkesi aivan yht äkkiä ja minun toimestani. Miehellä oli päihdeongelma, joka oli kesän aikana vain pahentunut. Tilanne aiheutti minulle kyllä paljon ahdistusta ja ikäviä tilanteita. Mutta jotenkin ajattelin, että en sen takia halua luopua niin rakkaasta ihmisestä. Oli taas yksi ahdistuksen täyteinen päivä ja mies oli toista viikkoa humalassa. Rukoilin, että joku ratkaisu tilanteeseen tulisi ja "saisin oikeat sanat suuhuni". Muistan vielä ajatelleeni, että ihan sam mitä tulee, syteen tai saveen. Ja pari tuntia sen jälkeen huomasin olevani laittamassa suhdetta poikki. Olo oli pitkään sen jälkeen aivan kuin ei mitään, vaikka olin monesti ajatellut, että en ko ihmisen menettämisestä selviä. Tavallaan olen selvinnyt yllättävän hyvin, mutta kaipuu on nostanut päätään, koska kaikki muukin tuntuu valuvan kankkulan kaivoon.

Terveys (mitä se on). No, joka paikkaa kolottaa, vatsaa särkee, astma on tehnyt paluun, huimaa ja tuntuu, että jaksan juuri ja juuri käydä töissä, siinä kaikki. Haluaisin vain maata sängyssä. Olen niin katki poikki, että en jaksa edes ajatella lääkäriin menoa. Ja jotenkin ei edes huvita mennä. 

Unesta en kuitenkaan saa oikeen mitään lepoa, koska meno käy niin villiksi. Yleensä herään unessa uudestaan uneen, jotka ovat painajaisia, ja pian huomaan jostain kummallisesta yksityiskohdasta, että en edelleenkään ole hereillä. Lopulta raivoa unessa, että on se kumma kun ei saa rauhassa nukkua, vaan pitää sietää tällaista jaskaa.  Saatan siis herätä unessa 5-10 kertaa huomatakseni, että enpäs herännytkään. Ja kun lopulta herään, en voi sitä enää ihan varmaksi uskoa. Nämä ovat siis selkouni tyyppisiä unia, eli tiedän kyllä, että kyseessä on uni. Välillä menee todellisuuden kanssa sekaisin nämä unet. Viime yönä kävin juomassa ja pistin merkille, että jääkaapissa on 2 avattua koiranmakkaraa. Mietin, että pitääpä aamulla muistaa tarkistaa kumpi on ensin avattu. Paitsi että aamulla kun tarkistin, ei ollut yhtään avattua koiranruokaa jääkaapissa. Olin vain herännyt unessa, käynyt juomassa ja mennyt sen jälkeen takaisin nukkumaan (ja sen jälkeen herännyt tietoisemmin vielä monta kertaa ennen kuin kello soi. Aamuisin olen näiden unien takia aivan rättiväsynyt. 

Huonosti on käynyt myös kaikille unelmille ja haaveille, jotka ehkä jotenkin pitivät kasassa. Viemäristä alas nekin, eikä jaksa sekään oikeen edes kiinnostaa. En nyt jaksa tässä kaikista asioista kirjoittaa, mutta tuntuu tosiaan, kuin ne viimeisetkin oljenkorret vaan vedettäisiin pois.

Hetken lohdutusta sain, kun tietyssä rauhallisessa mielentilassa löysin neliapiloita. Oli sellaisen löytämisestä haaveillut jo vuosia. Koitin moista jopa manifestoida siinä onnistumatta. Kun ajattelin, että antaa olla koko juttu, niitä alkoi löytyä(samoin kävi reilu vuosi sitten höyhenten kanssa). Nyt olen niitä parin viikon aikana löytänyt yli 20 milloin mistäkin. Tosin mieli keksi tästäkin alkaa urputtamaan, että täällä on vaan joku paikallinen mutaatio joka on levinnyt, että tässä ole mitään ihmeellistä tai jännää. Että olkoon. 

En tiedä miten tämä on tällaiseksi mennyt, eikä jollain tasolla edes kiinnosta. Mutta jos voisin mystikolta pyytää rukousta, että jaksaisin edes jotenkin, tapahtui mitä tapahtui. Kiitos.

T.1424

Rukoilen. Hyvä, että noissakin syvissä vesissä vielä jaksat ilahtua neliapiloiden kaltaisista asioista <3 Siinäkin tapauksessa, että niitä ei olisi erityisesti sinne "laitettu" sinulle merkiksi, niin niiden huomaaminen on merkki omalta sielultasi, että toivoa on, ulospääsy on olemassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä102 kirjoitti:

"Olet joskus sanonut, että hauskuus alkaa, kun tajuaa koko maailman olevan illuusiota. Voisitko tarkentaa?"

Tuon sanoin muistaakseni tilanteessa, jossa kirjoittaja oli kokenut sen mikä on buddhalaisuudessa yksi perusopetus: minän, ihmispersoonan (sen mitä jotkut sanovat egoksi) tyhjyyden ja harhanomaisuuden. Kokemus oli ollut ahdistava, kuten se aluksi useimmille on. Minä sanoin tuon lainatun siinä mielessä, että ahdistus tuosta on pientä verrattuna siihen verrattuna, mitä koet kun alat oivaltaa että kaikki mitä aistit näyttävät on illuusio. Ensioivallusta usein sävyttävät melkoiset sekoamisen pelon ja tyhjyysahdistuksen piirteet, varsinkin jos ei samalla vielä näe, että taustalla ON perimmäinen todellisuus (josta ihmisten näkemä maailma on vääristymä) vaan kokee että mitään ei ole olemassa.

Sitten kun on nähnyt ja hyväksynyt maailman illuusioluonteen, kyllä aukeaa monikin asia. Esimerkiksi monet Raamatun kohdat ymmärtää aivan toisin. Vaikka sen, kun Jeesus sanoo että "taivasten valtakunta on teidän keskellänne" - niinhän se on, jos näkee läpi siitä illuusiosta, joka sen yleensä ihmisillä peittää taakseen. Tai "minun valtakuntani ei ole tästä maailmasta" - ei ole, koska tämä maailma on illuusio, ja todellinen valtakunta on ikuinen, harmoninen taivasten valtakunta...

Ei Jeesus tarkoita että maailma on illuusio vaan sanoo että kun Pyhä Henki tekee uudeksi asenteen ja mielen ja sielun niin silloin on jUmalana valtakunnassa jO sisällä tässäkin elämässä. Ja tulevassa. Kun Hän sanoo ettei hänen valtakuntansa ole tästä materiaalisesta maailmasta puhuu Hän Isänsä voimien vallassa olevasta kaiken olevaisesta jonka on luonut ei sitä että tämä maailma olisi pelkkä illuusio ihmiselle täällä.

Samasta asiasta puhutte, eri sanoilla vain. ”Illuusio” on vain mystikon käsite tehdä ero sen välillä, miten ego näkee maailman ja sen välillä, miten pyhä henki näkee maailman.

Näinpä. Taivasten valtakunta on tässä, eikä siinä ole kuolemaa eikä surua, ei itkua eikä parkua, mutta ihmisen nykyisen tietoisuudentilan läpi katsottuna siitä tulee "tämä maailma", jossa kaikenlaista kärsimystä ja kuolemaa on paljon. Ei ole kahta maailmaa, taivasten valtakuntaa ja maallista todellisuutta, vaan taivas on tämä tässä, tämä ainoa, nähtynä ilman ehdollistumia ja egon filttereitä, illuusioista vapaana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi minusta tuntuu siltä, että on surua sielussa asti? Jotain kamalaa surua, josta en tiedä mistä se johtuu. Osaisitko kertoa?

Joku käveli juuri hautasi ylitse, silloin sattuu sieluun

Yksi ahdistuksen ja syvän surun lähde on, että nykyisessä materialistisessa maailmassa ihmisen sielu ei aina pääse esiintymään tässä maailmassa niin kuin se tahtoisi, ei kasvamaan. On kaksi suuntaa kasvaa: "alamaailma" eli oman sielun syvyydet ja toisaalta "korkeudet" eli Jumala, valaistuminen, tietoisuus jne. Nämä eivät ole toisistaan erillisiä, vaan sielu on Jumalan yksilöitymä ihmiseksi. Mutta ihmisen olisi hyvä paitsi etsiä korkeuksia meditaation, rukouksen, uskonnon tms. kautta, tutustua myös sielunsa syvyyksiin ja antaa niiden ilmetä elämässä oman näköisenä elämänä. Tästä aiheesta on olemassa hyvä kirja "Nature and the Human Soul" (Bill Plotkin) joka keskittyy tuon sielullisen puolen terveeseen kasvuun elämän aikana. Paljon on niitä, joiden hengellisen tienkin on tukkinut se, että on juttunut sielullisesti murrosikään mikä on tavallista nykyaikana.

Käyttäjä102 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä102 kirjoitti:

"Olet joskus sanonut, että hauskuus alkaa, kun tajuaa koko maailman olevan illuusiota. Voisitko tarkentaa?"

Tuon sanoin muistaakseni tilanteessa, jossa kirjoittaja oli kokenut sen mikä on buddhalaisuudessa yksi perusopetus: minän, ihmispersoonan (sen mitä jotkut sanovat egoksi) tyhjyyden ja harhanomaisuuden. Kokemus oli ollut ahdistava, kuten se aluksi useimmille on. Minä sanoin tuon lainatun siinä mielessä, että ahdistus tuosta on pientä verrattuna siihen verrattuna, mitä koet kun alat oivaltaa että kaikki mitä aistit näyttävät on illuusio. Ensioivallusta usein sävyttävät melkoiset sekoamisen pelon ja tyhjyysahdistuksen piirteet, varsinkin jos ei samalla vielä näe, että taustalla ON perimmäinen todellisuus (josta ihmisten näkemä maailma on vääristymä) vaan kokee että mitään ei ole olemassa.

Sitten kun on nähnyt ja hyväksynyt maailman illuusioluonteen, kyllä aukeaa monikin asia. Esimerkiksi monet Raamatun kohdat ymmärtää aivan toisin. Vaikka sen, kun Jeesus sanoo että "taivasten valtakunta on teidän keskellänne" - niinhän se on, jos näkee läpi siitä illuusiosta, joka sen yleensä ihmisillä peittää taakseen. Tai "minun valtakuntani ei ole tästä maailmasta" - ei ole, koska tämä maailma on illuusio, ja todellinen valtakunta on ikuinen, harmoninen taivasten valtakunta...

Ei Jeesus tarkoita että maailma on illuusio vaan sanoo että kun Pyhä Henki tekee uudeksi asenteen ja mielen ja sielun niin silloin on jUmalana valtakunnassa jO sisällä tässäkin elämässä. Ja tulevassa. Kun Hän sanoo ettei hänen valtakuntansa ole tästä materiaalisesta maailmasta puhuu Hän Isänsä voimien vallassa olevasta kaiken olevaisesta jonka on luonut ei sitä että tämä maailma olisi pelkkä illuusio ihmiselle täällä.

Samasta asiasta puhutte, eri sanoilla vain. ”Illuusio” on vain mystikon käsite tehdä ero sen välillä, miten ego näkee maailman ja sen välillä, miten pyhä henki näkee maailman.

Näinpä. Taivasten valtakunta on tässä, eikä siinä ole kuolemaa eikä surua, ei itkua eikä parkua, mutta ihmisen nykyisen tietoisuudentilan läpi katsottuna siitä tulee "tämä maailma", jossa kaikenlaista kärsimystä ja kuolemaa on paljon. Ei ole kahta maailmaa, taivasten valtakuntaa ja maallista todellisuutta, vaan taivas on tämä tässä, tämä ainoa, nähtynä ilman ehdollistumia ja egon filttereitä, illuusioista vapaana.

No miksi sitten pitää pyrkiä "valaistumaan", jos tämä on jo tässä?

Onko eläin arvottomampi kuin ihminen, koska se ei ole koskaan sanonut uskovansa jumalaan?

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä102 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä102 kirjoitti:

"Olet joskus sanonut, että hauskuus alkaa, kun tajuaa koko maailman olevan illuusiota. Voisitko tarkentaa?"

Tuon sanoin muistaakseni tilanteessa, jossa kirjoittaja oli kokenut sen mikä on buddhalaisuudessa yksi perusopetus: minän, ihmispersoonan (sen mitä jotkut sanovat egoksi) tyhjyyden ja harhanomaisuuden. Kokemus oli ollut ahdistava, kuten se aluksi useimmille on. Minä sanoin tuon lainatun siinä mielessä, että ahdistus tuosta on pientä verrattuna siihen verrattuna, mitä koet kun alat oivaltaa että kaikki mitä aistit näyttävät on illuusio. Ensioivallusta usein sävyttävät melkoiset sekoamisen pelon ja tyhjyysahdistuksen piirteet, varsinkin jos ei samalla vielä näe, että taustalla ON perimmäinen todellisuus (josta ihmisten näkemä maailma on vääristymä) vaan kokee että mitään ei ole olemassa.

Sitten kun on nähnyt ja hyväksynyt maailman illuusioluonteen, kyllä aukeaa monikin asia. Esimerkiksi monet Raamatun kohdat ymmärtää aivan toisin. Vaikka sen, kun Jeesus sanoo että "taivasten valtakunta on teidän keskellänne" - niinhän se on, jos näkee läpi siitä illuusiosta, joka sen yleensä ihmisillä peittää taakseen. Tai "minun valtakuntani ei ole tästä maailmasta" - ei ole, koska tämä maailma on illuusio, ja todellinen valtakunta on ikuinen, harmoninen taivasten valtakunta...

Ei Jeesus tarkoita että maailma on illuusio vaan sanoo että kun Pyhä Henki tekee uudeksi asenteen ja mielen ja sielun niin silloin on jUmalana valtakunnassa jO sisällä tässäkin elämässä. Ja tulevassa. Kun Hän sanoo ettei hänen valtakuntansa ole tästä materiaalisesta maailmasta puhuu Hän Isänsä voimien vallassa olevasta kaiken olevaisesta jonka on luonut ei sitä että tämä maailma olisi pelkkä illuusio ihmiselle täällä.

Samasta asiasta puhutte, eri sanoilla vain. ”Illuusio” on vain mystikon käsite tehdä ero sen välillä, miten ego näkee maailman ja sen välillä, miten pyhä henki näkee maailman.

Näinpä. Taivasten valtakunta on tässä, eikä siinä ole kuolemaa eikä surua, ei itkua eikä parkua, mutta ihmisen nykyisen tietoisuudentilan läpi katsottuna siitä tulee "tämä maailma", jossa kaikenlaista kärsimystä ja kuolemaa on paljon. Ei ole kahta maailmaa, taivasten valtakuntaa ja maallista todellisuutta, vaan taivas on tämä tässä, tämä ainoa, nähtynä ilman ehdollistumia ja egon filttereitä, illuusioista vapaana.

No miksi sitten pitää pyrkiä "valaistumaan", jos tämä on jo tässä?

Koska mitään "valaistumista", johon pääsisi kovalla työllä ja pyrkimyksillä, ei ole olemassakaan. Tämä on tässä.

Valaistuminen ei ole esim. uuden tietoisuuden tason saavuttamista vaan aivan päinvastainen kokemus.

Mystikolle kysymys. Osaatko sanoa mitään tästä viime oudosta makuaistiin liittyvästä öisestä kokemuksestani. Aamuyöstä pariin otteeseen

havahduin kummalliseen makuun suussani, joka liittyy johonkin menneeseen tapahtumaan tai muistoon. Yhtäkkiä maku hävisi suustani ja jatkoin nukkumista. Hetken päästä heräsin uudestaan tuntien tuon oudon maun suussani ja koitan samalla hetkellä yhdistää, mihin tapahtumaan tuo liittyy, mutta onnistumatta siinä. Tunnistan hallusinaation tavoin , että tuossa on jotain tuttua, mutta voinut nyt yhdistää sitä mihinkään.  Siis kyse ei ole mistään ruokatorvesta nousevasta ruuasta, pesemättömistä hampaista tai edes vatsalaukusta vaan josstain mielen tasolta nousevasta tuntemukesta joka resonoituu makuaistin tasoll asti. Näin uskoisin.  Voisin verrata tätä hypnoottiseen kokemukseen, joka tuntuu makuastin tasolla asti. Tiedän että hypnoossissa ihminen voidaan saada kokemaan erinäisiä asioita. Asia jäi kuitenkin vaivaamaan minua, koska en löytänyt yhteyttä menneisyydestä, missä olen tuon tutun maun/hajun joskus kokenut ja miksi juuri viime yönä tuollainen kokemus. Omistuista. Keksistkö mitään sanottavaa tästä?

Mystikko. Elämmekö tekoälyn luomassa simulaatiossa, joka matkii alkuperäistä orgaanista fyysistä maailmaa? Matrix-elokuvan tapaan.

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä102 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä102 kirjoitti:

"Olet joskus sanonut, että hauskuus alkaa, kun tajuaa koko maailman olevan illuusiota. Voisitko tarkentaa?"

Tuon sanoin muistaakseni tilanteessa, jossa kirjoittaja oli kokenut sen mikä on buddhalaisuudessa yksi perusopetus: minän, ihmispersoonan (sen mitä jotkut sanovat egoksi) tyhjyyden ja harhanomaisuuden. Kokemus oli ollut ahdistava, kuten se aluksi useimmille on. Minä sanoin tuon lainatun siinä mielessä, että ahdistus tuosta on pientä verrattuna siihen verrattuna, mitä koet kun alat oivaltaa että kaikki mitä aistit näyttävät on illuusio. Ensioivallusta usein sävyttävät melkoiset sekoamisen pelon ja tyhjyysahdistuksen piirteet, varsinkin jos ei samalla vielä näe, että taustalla ON perimmäinen todellisuus (josta ihmisten näkemä maailma on vääristymä) vaan kokee että mitään ei ole olemassa.

Sitten kun on nähnyt ja hyväksynyt maailman illuusioluonteen, kyllä aukeaa monikin asia. Esimerkiksi monet Raamatun kohdat ymmärtää aivan toisin. Vaikka sen, kun Jeesus sanoo että "taivasten valtakunta on teidän keskellänne" - niinhän se on, jos näkee läpi siitä illuusiosta, joka sen yleensä ihmisillä peittää taakseen. Tai "minun valtakuntani ei ole tästä maailmasta" - ei ole, koska tämä maailma on illuusio, ja todellinen valtakunta on ikuinen, harmoninen taivasten valtakunta...

Ei Jeesus tarkoita että maailma on illuusio vaan sanoo että kun Pyhä Henki tekee uudeksi asenteen ja mielen ja sielun niin silloin on jUmalana valtakunnassa jO sisällä tässäkin elämässä. Ja tulevassa. Kun Hän sanoo ettei hänen valtakuntansa ole tästä materiaalisesta maailmasta puhuu Hän Isänsä voimien vallassa olevasta kaiken olevaisesta jonka on luonut ei sitä että tämä maailma olisi pelkkä illuusio ihmiselle täällä.

Samasta asiasta puhutte, eri sanoilla vain. ”Illuusio” on vain mystikon käsite tehdä ero sen välillä, miten ego näkee maailman ja sen välillä, miten pyhä henki näkee maailman.

Näinpä. Taivasten valtakunta on tässä, eikä siinä ole kuolemaa eikä surua, ei itkua eikä parkua, mutta ihmisen nykyisen tietoisuudentilan läpi katsottuna siitä tulee "tämä maailma", jossa kaikenlaista kärsimystä ja kuolemaa on paljon. Ei ole kahta maailmaa, taivasten valtakuntaa ja maallista todellisuutta, vaan taivas on tämä tässä, tämä ainoa, nähtynä ilman ehdollistumia ja egon filttereitä, illuusioista vapaana.

No miksi sitten pitää pyrkiä "valaistumaan", jos tämä on jo tässä?

Koska suurin osaa on ikään kuin hypnoosissa, näkevät sen mikä on tiedostamattomien filtterien läpi vääristyneenä. Tämä tila näyttää sen mikä on taivas kärsimyksen laaksona, ja tuottaa ihmiselle erilaista kärsimystä. Tämä kärsimys on useimmiten se, mikä johtaa valaistuksen tai totuuden tai Jumalan etsimiseen. Ei se aina auta, miten asiat on, jos ei tiedä miten ne on. Vähän kuin jos olisit perinyt ison määrän rahaa mutta et olisi saanut siitä tietoa, sinua ei olisi tavoitettu. Ei se perintö mitään auttaisi niin kauan kuin siitä ei tiedä vaan luulee olevansa normaalien tulojensa varassa.

Kuin tietoisuus ihe kirjoitti:

Onko eläin arvottomampi kuin ihminen, koska se ei ole koskaan sanonut uskovansa jumalaan?

Ei. Eläimet on yhtä lailla Jumala iilmentyneenä muodossa kuin ihmisetkin. Vain ihmiselle uskolla Jumalaan on mitään merkitystä, koska vain ihminen voi kokea olevansa sillä tavalla erossa Olemisen kokonaisuudesta, että siihen lääkkeeksi tarvitaan erityisiä älyllisiä vastauskomuksia. Eläimet vain ovat mitä ne ovat (Jumalan nimi Raamatussa: Minä olen (se joka olen) )eikä niillä ole erillisyyttä Olemisesta eikä siis myöskään tarvetta ylittää koetun erillisyyden kuilua.

Vierailija kirjoitti:

Mystikolle kysymys. Osaatko sanoa mitään tästä viime oudosta makuaistiin liittyvästä öisestä kokemuksestani. Aamuyöstä pariin otteeseen

havahduin kummalliseen makuun suussani, joka liittyy johonkin menneeseen tapahtumaan tai muistoon. Yhtäkkiä maku hävisi suustani ja jatkoin nukkumista. Hetken päästä heräsin uudestaan tuntien tuon oudon maun suussani ja koitan samalla hetkellä yhdistää, mihin tapahtumaan tuo liittyy, mutta onnistumatta siinä. Tunnistan hallusinaation tavoin , että tuossa on jotain tuttua, mutta voinut nyt yhdistää sitä mihinkään.  Siis kyse ei ole mistään ruokatorvesta nousevasta ruuasta, pesemättömistä hampaista tai edes vatsalaukusta vaan josstain mielen tasolta nousevasta tuntemukesta joka resonoituu makuaistin tasoll asti. Näin uskoisin.  Voisin verrata tätä hypnoottiseen kokemukseen, joka tuntuu makuastin tasolla asti. Tiedän että hypnoossissa ihminen voidaan saada kokemaan erinäisiä asioita. Asia jäi kuitenkin vaivaamaan minua, koska en löytänyt yhteyttä menneisyydestä, missä olen tuon tutun maun/hajun joskus kokenut ja miksi juuri viime yönä tuollainen kokemus. Omistuista. Keksistkö mitään sanottavaa tästä?

Unessa ja unen ja valveen rajamailla aika yleisesti ei-tietoista materiaalia nousee pintaan. Tuossa tapauksessa nouseminen on luultavasti tapahtunut täydellisemmin unen aikana, mutta herättäessä on jäljelle jäänyt vain psykosomaattinen muisto, ilman muistoa kokemuksen herättäjästä. Se muisto pyrkii nyt pintaan tietoiseen mieleesi, ja luultavasti jossain vaiheessa sinne nouseekin, mutta toisaalta jo pelkkä unimaailmassa käsittely ilman hereillä tietoista muistamista järjestelee asioita mielessä tavalla, joka on sinulle hyväksi. Ja siis tuo että koit hereillä uneen liittyvän harha-aistimuksen ei ole mitenkään epätavallista, yleistä noissa unen ja valveen siirtymävaiheissa.

Vierailija kirjoitti:

Mystikko. Elämmekö tekoälyn luomassa simulaatiossa, joka matkii alkuperäistä orgaanista fyysistä maailmaa? Matrix-elokuvan tapaan.

Ei tekoälyn, vaan oman erillisyyttä Olevaisesta kokevan tietoisuudemme kollektiivisesti luomassa. Alkuperäinen todellisuus ei ole fyysinen, materian ja kappaleiden todellisuus on ihmisten joukkoilluusio.

Käyttäjä102 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi minusta tuntuu siltä, että on surua sielussa asti? Jotain kamalaa surua, josta en tiedä mistä se johtuu. Osaisitko kertoa?

Joku käveli juuri hautasi ylitse, silloin sattuu sieluun

Yksi ahdistuksen ja syvän surun lähde on, että nykyisessä materialistisessa maailmassa ihmisen sielu ei aina pääse esiintymään tässä maailmassa niin kuin se tahtoisi, ei kasvamaan. On kaksi suuntaa kasvaa: "alamaailma" eli oman sielun syvyydet ja toisaalta "korkeudet" eli Jumala, valaistuminen, tietoisuus jne. Nämä eivät ole toisistaan erillisiä, vaan sielu on Jumalan yksilöitymä ihmiseksi. Mutta ihmisen olisi hyvä paitsi etsiä korkeuksia meditaation, rukouksen, uskonnon tms. kautta, tutustua myös sielunsa syvyyksiin ja antaa niiden ilmetä elämässä oman näköisenä elämänä. Tästä aiheesta on olemassa hyvä kirja "Nature and the Human Soul" (Bill Plotkin) joka keskittyy tuon sielullisen puolen terveeseen kasvuun elämän aikana. Paljon on niitä, joiden hengellisen tienkin on tukkinut se, että on juttunut sielullisesti murrosikään mikä on tavallista nykyaikana.

Mitä tarkoittaa sielulliseen murrosikään juuttuminen?

Jeesus on elävä Jumala, johon saa elävän vuorovaikutteisen yhteyden.

Katso lisää:

https://tuleuskoon.fi/

https://www.tv7.fi/

https://www.radiodei.fi/

https://www.uskotv.fi/

https://www.patmos.fi/radio-patmos/

Onko pakko olla edelleen täällä? Siis ei tietenkään ole, voinhan valita mitä tahansa mutta onko aihetta olettaa että koska olen vielä hengissä, mulla on jotain tehtävää ja koettavaa vielä täällä? Kun vahvasti epäilen että ei ole mitään koettavaa, että mitään uutta ei koskaan tule. Omaa syytä tietysti ettei tule, mitäs et kykene luomaan itsellesi parempaa elämää.

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä102 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi minusta tuntuu siltä, että on surua sielussa asti? Jotain kamalaa surua, josta en tiedä mistä se johtuu. Osaisitko kertoa?

Joku käveli juuri hautasi ylitse, silloin sattuu sieluun

Yksi ahdistuksen ja syvän surun lähde on, että nykyisessä materialistisessa maailmassa ihmisen sielu ei aina pääse esiintymään tässä maailmassa niin kuin se tahtoisi, ei kasvamaan. On kaksi suuntaa kasvaa: "alamaailma" eli oman sielun syvyydet ja toisaalta "korkeudet" eli Jumala, valaistuminen, tietoisuus jne. Nämä eivät ole toisistaan erillisiä, vaan sielu on Jumalan yksilöitymä ihmiseksi. Mutta ihmisen olisi hyvä paitsi etsiä korkeuksia meditaation, rukouksen, uskonnon tms. kautta, tutustua myös sielunsa syvyyksiin ja antaa niiden ilmetä elämässä oman näköisenä elämänä. Tästä aiheesta on olemassa hyvä kirja "Nature and the Human Soul" (Bill Plotkin) joka keskittyy tuon sielullisen puolen terveeseen kasvuun elämän aikana. Paljon on niitä, joiden hengellisen tienkin on tukkinut se, että on juttunut sielullisesti murrosikään mikä on tavallista nykyaikana.

Mitä tarkoittaa sielulliseen murrosikään juuttuminen?

Tarkoitan tällä sitä nykyään yleistä ja nykyisessä länsimaisessa kuluttajakulttuurissa jopa ihannoitua tilaa, jossa materiaalisten asioiden tavoittelu täyttää ihmisen elämän, ja ainoa henkinen puoli josta ihminen on kiinnostunut tai johon hän edes uskoo on ajatteleva mieli. Joskus käy niinkin, että henkilö kyllä kiinnostuu jollain tasolla henkisistä opetuksista, mutta koska hän ei ole saanut yhteyttä ajattelevaa mieltä syvempiin tasoihin itsessään, nämä opetukset ei vaikuta "toimivan". Jotkut ihan suoraan sanookin, että heistä on ihana lukea henkisiä kirjoja joissa puhutaan sielusta tai sisäisestä minästä tai sellaisesta, mutta jos rehellisiä ollaan niin heillä itsellään ei ole kokemusta että heissä olisi muuta sen syvempää kuin ajatusten ja tunteiden taso.

Yhteys kaikkialliseen Elämään ja Energiaan on kuitenkin syvemmällä itsessä kuin tasolla, jolla ohimenevät tunteet ja ajatukset tulee ja menee, vaikka kyllä sieltä Lähteestä toki välillä jokaisella pulpahtaa jotain pintamieleenkin esim. intuitioina. Siksi hengellisen etsijän olisi hyvä hiljentyä tuntemaan omia syvyyksiään ajattelun tason tuolla puolen. 

Ja joskus syvemmän itsen kokemusta haittaa myös psyykkiset asiat kuten uskomus että kaikki täytyy pyrkiä pitämään aina keveän onnellisena ja turvallisena, tai torjutut "kielteiset" asiat jotka on muodostaneet alitajuntaan Varjon jota henkilö pelkää niin että ei todellakaan vapaaehtoisesti halua olla missään tekemisissä sen tason kanssa - ennemminkin hän lähinnä pelkää että mitähän ikävää sieltä taas pulpahtaa pintamieleen häiritsemään elämää.

Vierailija kirjoitti:

Onko pakko olla edelleen täällä? Siis ei tietenkään ole, voinhan valita mitä tahansa mutta onko aihetta olettaa että koska olen vielä hengissä, mulla on jotain tehtävää ja koettavaa vielä täällä? Kun vahvasti epäilen että ei ole mitään koettavaa, että mitään uutta ei koskaan tule. Omaa syytä tietysti ettei tule, mitäs et kykene luomaan itsellesi parempaa elämää.

Sinun olemassaolosi on itsessään uskomattoman arvokas, se on maailmankaikkeuden tai Jumalan ainutkertainen tapa ilmaista itseään ja kokea olemassaolo yhdestä kulmasta katsoen. Yhdestä täysin ainoakertaisesta kulmasta, joka ei toistu koskaan. Vaikka eläisit ihmisten arvostelmien mukaan maailman tylsimmän ja itseään toistavimman elämän, niin koska olet täysin ainutlaatuinen yksilö, elämän tylsyys oli sinun kauttasi koettu aivan eri tavalla kuin kukaan koskaan ennen tai jälkeen. Lisäksi kuten kaikki, sinäkin muutut koko ajan kuolevaisen osalta: keho muuttuu, mieli muuttuu, ja niinpä oikeastaan edes tämän päivän tylsyys ei ole sama tylsyys kuin huomisen tylsyys. Voit astua kyllä samaan jokeen kaksi kertaa, mutta se vesi joka ylitsesi virtaa ei ole toisella kertaa sama kuin ensimmäisellä. 

Ongelma tässä on toki ehdollistunut ihmismieli, joka ei huomaa hienovaraisia asioita vaan kategorisoi ja leimaa. Omenapuiden tai lintujen elämä se vasta näennäisesti on tylsää, koska niillä ei ole ollenkaan sellaisia mahdollisuuksia valita tietään kuin ihmisellä. Mutta eivät ne masennu ja ahdistu rajoittuneesta elämästään, koska niillä ei ole egoa joka marisisi: "taas tänäänkin tätä samaa tylsää, ei ikinä mitään vaihtelua, ei mitään eteeenpäin menoa". Vaihtelua on tosiasiassa paljonkin, mutta sen huomaaminen vaatii pienten asioiden tiedostamista. Esimerkiksi itselläni suurin ero entiseen valaistumiskokemuksen jälkeen on se, että minulla ei ole koskaan tylsää. Pelkkä olemassaolemisen tunne on suurta onnea tuottava energia joka on aina läsnä. Auringonpaiste iholla tuntuu ihanalta. Suloinen koira tai vauva lenkillä nähtynä tuottaa valtavaa onnea. Kaikki tunteet, negatiivisiin ja positiivisiin jaottelematta, on elävää elämänenergiaa liikkeessä, jotain minkä otan vastaan innolla. 

Joskus on tosiaan niin että elämän vaakatasossa eli ulkoisten tasolla ei pysty saavuttamaan paljoakaan, mutta silloinkin on olemassa aina elämän syvyystaso, jonka voi löytää, ja se voi tuottaa enemmän onnea ja rauhaa kuin ulkoiset saavutukset ja muutokset. Mutta kyllä niitä ulkoisen tason muutoksiakin vielä tulee sinullekin, ei kenenkään elämä koskaan ole ikuisesti samaa. On aina yksi asia mistä voi ihmiselämässä olla varma olipa päällä onni tai ahdistus: "tämäkin menee ohi".

"Itse en koe niin - koen olevani ikuinen henkiolento, ikuinen Jumalan yksilöllinen ilmentymä."

Miksi sanot näin, jos kerran ei mitään yksilöllisiä sieluja olekaan vaan pelkkä Jumala joka leikkii ja esittää kaikki monet roolit? Miten voit olla ikuinen henkiolento, ikuinen Jumalan yksilöllinen ilmentymä, jos sinua ei oikeasti ole, ei myöskään minua, vaan Jumala vain joka leikittelee. KERRO

"Itsehän aikanaan "pääsin" kovalla vaivalla parisuhteeseen sielunkumppaniksi ja jo aiemmista elämistä tutuksi kokemani miehen kanssa, vain todetakseni että suhde oli aivan hirvittävä ja molempia repivä. Joskus sielunkumppanit tai kaksoisliekit ei ole tarkoitettu elämänkumppaniksi tässä elämässä"

Sielunkumppaneita ja kaksoisliekkejä. Miten muka voi olla? Meitähän on vain yksi, se Jumala, joka täällä leikkii. Miksi puhut erillistä yksilösieluista, jos ei sellaisia edes ole olemassa?