Kristitty mystikko, huhuu?!? Kysymyksiä.

Wau! Mielenkiintoista keskustelua täällä ja aika pitkä ja vanha ketju :D

Itse kanssa henkisellä polulla vakavasti 26 vuotta. Keskustelu taisi alkaa illuusiosta. Tähän itsekin uskon, että kaikki on illuusiota, paitsi Tietoisuus eli Jumala. Jumala itsessään on muodoton ja täydellinen rakkaus. Tätä Rakkautta ja täyttymystä olen etsinyt koko ikäni ja uskon, että voin vielä jonain päivänä sulautua siihen niin, että mitään muuta ei enää ole kokemuksellisesti, kuin tuo Rakkaus.

Kiitos kommenteistasi Käyttäjä102. Täytyy tutustua ajatuksiisi paremmin tuonnempana!

Bladerunner kirjoitti:

KM, ensinnäkin iso kiitos! Teksteistäsi tehtyä tiivistelmää lukiessani viime kesänä koin heräämiseni. Vaikea selittää, mutta joka tapauksessa, maailman harha paljastui minulle, ymmärrys siitä, että maailma on minussa enkä minä ole pieni satunnainen osa maailmaa. Tämän jälkeen alkoi parin kuukauden vaihe, jolloin jokainen aamu heräsin kiitollisena selkeydestä, jota koin maailmaa kohtaan. Kirjoitin valtavasti ja luin saadakseni vertaistukea ja niin moni ennen epäselvä tarina tuntui täydellisen järkevältä.

Sitten iski arki; uusi työpaikka, lasten koulu, muutto ja yhtäkkiä taas huomasin olevani oman kelvottomuuteni kanssa tunteiden jättömaalle. Se tuntui oudolta; tiesin, että elän harhassa, mutta silti ajatukset toimeentulosta ja pärjäämisestä tässä pelimaailmassa veivät voiton. Heräilin öisin ja olin hyvin ahdistunut. Erityisesti minua stressaat eräs kollega, joka on uskomattoman hyvä työssään ja siitä aiheutunut huonommuuden tunne.

Nyt taas, kiitos Koronan ja lisääntyneen tilantunnun takia selkeys on taas lisääntynyt, muutamalla uudella oivalluksella.

Kysymyksiä:

Mitä tämmöinen aaltoilu tarkoittaa?

Miten jaksat käydä töissä ja pyörittää arkea? Itsellä tuntuu, että tarvitsisin paljon omaa tilaa, mutta johdatusta minnekään vuorille pakenemiseen ei ole tullut. Toisaalta en suostu uskomaan, että harhasta vapautuessa täytyisi aina muuttaa vuorille meditoimaan :P Siksi halusinkin laittaa sinulle viestiä, olet käsittääkseni vielä työelämässä yms!

Kiitti! :)

Tuo aaltoilu on hyvin luonnollinen osa heräämisprosessia useimmille. Olet nähnyt että sinä et ole maailmassa vaan maailma on sinussa. Mutta mielesi ja kehosi on hyvin pitkään ehdollistunut kokemaan, että sinä olet mieli/keho, maailmassa joka on sinua suurempi ja sinulle vaarallinen. Ei nämä ehdollistumat ihmisestä katoa hetkessä näkemisen hetkellä, vaan vasta vähitellen, yleensä vuosien aikana. Ja on tavallista, että isommat vaikeudet imevät tilapäisesti totaaliseen mieli/kehosamaistumiseen, mutta ei sillä ole väliä - koska olet nähnyt toisen todellisuuden, palaat sinne kyllä taas. Ja vanhan minän ehdollistumien "vauhtipyörä" hidastuu koko ajan.

Useimmilla suuri tilan ja oman ajan tarve on ohimenevä hengellisessä heräämisprosessissa. Sitä tarvitaan silloin, kun herääminen on vielä tuore ja uusi, eikä vakiintunut täysin mielen ja kehon tasolle vielä. Siinä vaiheessa jos liikaa menee tämän maailman mukana, sen peloissa ja haluissa, sen ajan vievissä rutiineissa, voi olla että pahimmillaan herääminen ja uusi näkeminen painuu jonnekin taka-alalle, ja vanha näkemys palaa. Kun siltä tuntuu, omaa hiljaista aikaa kannattaa ottaa sen mukaan mitä voi. Mutta on myös mahdollista olla "maailmassa, mutta ei maailmasta", antaa kaiken tapahtua mitä tapahtuu ja keskittyä sen keskellä siihen, että on itse Tietoisuus, jossa kaikki tapahtuu, eikä Tietoisuuden rauhaa häiritse mikään siinä tapahtuva sen enempää kuin huoneen tilaa häiritsee se, minkälaisia huonekaluja sinne kannetaan.

Itse olen elänyt ilman keho/mielisamaistumista niin kauan, että tämän maailman asiat eivät häiritse minua käytännössä ollenkaan. Kaikki ilmenee minussa, kaiken ilmenevän perusolemus olen Minä (Tietoisuus), eikä sillä ole mitään väliä mitä muotojen maailmassa tapahtuu sen enempää kuin merta häiritsee se että välillä on tyyntä ja välillä myrskyaaltoja. Se on aina kaikissa muodoissa esiintyessään kuitenkin meri, eikä edes yksikään aalto häviä kun se katoaa näkyvistä - sen perusmateriaali, vesi, vaan sulautuu takaisin lähteeseensä.

Vierailija kirjoitti:

KM, olisiko sinulla tähän maailmanaikaan jonkinlaista viestiä?

Tämä on hyvä muistutus monelle siitä, että kaikki ajalliset muodot ovat katoavaisia. Kaikkihan tietävät sen aina teoriassa, mutta silti monella on käytännössä näkemys, että he ja heidän läheisensä heräävät huomennakin, ja tulevat elämään todennäköisesti kansalaisille ennustetun keskimääräisen eliniän mittaisen elämän. Nyt ihmiset joutuvat ihan konkreettisesti kohtaamaan sen, että ihan käytännössä, tässä lähiaikoina, on mahdollista että itse tai joku läheinen kuolee koronaan. Kuolevaisuuden kohtaaminen ja hyväksyminen on ihmiselle ihan hyödyllistä, koska se on realismia: ihmisen muoto tulee kuolemaan eikä se asia muutu sillä että panee mielessään kovasti vastaan ja kieltää asian. 

Ne, jotka on kiinnostuneet henkisyydestä, toki voivat ottaa tästä myös lisäboostia sen etsimiselle, mikä itsessä olisi katoamatonta. Tietoisuuden, Olemassaolon, Hengen, Jumalan - miksi sitä nyt kutsuukin, etsimiselle. Monella on nyt enemmän aikaa lukea kirjoja, rukoilla, meditoida, kulkea luonnossa aistit meditatiivisesti auki kaikille ilmeneville luonnon muodoille. Keskittyä siihen, miten paitsi "maailma", myös keho (sen tuntemukset ja se miltä se näyttää) ja mieli (ajatukset, mielikuvat, tunteet) ovat oikeastaan vain kohteita Tietoisuudessa, jotain mitä tietoisuus tiedostaa; ihan samalla lailla kuin "katsos, tuolla on mustarastas", on "ahaa, nyt näköjään taas ahdistaa" tai "nyt sattuu polveen". Kaikki näistä ovat tietoisuuden kohteita, ja tietoisuus on jotain mikä tiedostaa ne, niiden todistaja - eikä mikään niistä, ei keho, mieli eikä maailma. Kukaan tämän syvästi tunteva ei voi pelätä kehon ja mielen muodon häviämistä lainkaan.

Kuolevaisuus ihmisen muodosta pois on hyvä kohdata jossain vaiheessa elämäänsä, mutta ei kannata kuitenkaan liikaa kiihdyttää itseään paniikkiin taudin etenemisestä ja seurauksista. Sillä ihmiset joukkomanifestoivat sitä mitä maailmassa tapahtuu, ja paniikki ja kauhu manifestoivat itsensä näköisiä seurauksia. Niiden, joita tauti ahdistaa voimakkaasti, eikä tunnu että nyt olisi voimia/hyödyllistä kohdata omaa ahdistustaan ja mennä siitä läpi, kuolemanpelon tuolle puolen, on parempi jättää liika uutisten ja nettikeskustelujen lukeminen tästä aiheesta väliin, ja jatkaa normaalia arkeaan mahdollisuuksien mukaan. Todeta että asiat ovat niin kuin ovat, mutta hetki kerrallaan eletään, murehtimatta tulevaa.

Vierailija kirjoitti:

Minullakin on kysymys eräänlaisesta epäjohdonmukaisuudesta tässä elämässä, mikä saa epäilemään tietoisen manifestoinnin olemassaoloa. Eniten johdonmukaisuuden puute on näkynyt ehkä uusien ihmisten tapaamisessa. Eli olen ollut vuosia sinkku ja koko ajan ns. haku päällä ja olen käynyt baareissa paljon. Olen tämän ajanjakson aikana ollut epätoivoinen, toiveikas, onnellinen, ahdistunut, masentunut jne. Silti olen tavannut sellaisia potentiaalisia kumppaniehdokkaita ihan mielialastani riippumatta. Olen mennyt ihan ärsyyntyneenä baariin ja löytänyt ehkä merkityksillisimmän ihmissuhteeni ikinä sieltä tai olen mennyt oikein onnellisena+iloisena baariin ja silloinkin löytänyt jonkun merkityksellisen. Olen mennyt välillä ajatuksella, että tänään se kumppani löytyy ja ajatuksella että tänään ei ainakaan ketään löydy. Ja välillä on löytynyt potentiaalia ja välillä ei.

Pysyvää kumppania ei siis ole löytynyt, vaikka olen tunnollisesti tehnyt kaikki listat ja visualisoinnit jne. Ja ei myöskään nyt kun olen "luovuttanut" ja lopettanut tekniikoiden tekemisen. Kumppanien pysyvyyteen liittyen tavallaan näen ne omat ongelmani ja pelkoni, mihin homma sitten kariutuu, mutta uusien ihmisten tapaamisessa en, koska toistokertoja on niin paljon vuosien ajalta ja niissä ei ole ollut minkäänlaista logiikkaa tai ennustettavuutta.

Oletko kokeillut tietoista manifestointia muihin, sinulle vähemmän merkityksellisiin asioihin, ja saanut toimimaan? Nimittäin usein sellaisia asioita joita oikein syvästi pitää tärkeänä, on aika haastavaa manifestoida ilman merkittävää määrää harjoittelua (ja sitä kautta uskon lisääntymistä manifestointiprosessiin): helposti jotkut omat sisäiset pelot ja epävarmuudet pilaavat homman kun oikeasti on isot panokset pelissä. 

Monet manifestoinnista kirjoittavat tosiaan korostavat kovasti noita mielialoja ja tunteita. Itse en koskaan kokenut niitä merkittäväksi itselleni. Toki, jossain määrin, jos olet ihan jatkuvasti esim. kauhean ahdistunut ja pelokas, sellainen yleisenergia todennäköisesti manifestoituu tapahtumina, joiden perusteella näyttää olevan syytäkin olla varuillaan, tai itsevarma ja optimistinen ja peräänantamaton energia onnistumisina. Mutta yksittäisten hetkien tunteilla ei ainakaan itselläni ollut juurikaan merkitystä manifestoinnin onnistumiselle. Itse asiassa en juurikaan kokenut mitään tunteita manifestoidessani, en esim. ollut erityisen kiitollinen tai mitään (en ole koskaan ollut niin kovin tunneihminen, joten minulle tuntui täysin epäaidolta se kiiitollisuushöpötys jota jotkut kirjat suositteli). Minulle kyse oli vain tiettyjen uskomusten uudelleenohjelmoinnista, junttaamisesta riittävän syvälle mieleen, ohi mahdollisten vastustavien ajatusten (esim. epäilykset). Siihen en koskaan tarvinnut mitään ihmeempiä tunteiluja, lähinnä ajatuksettoman ja vastaanottavaiseen meditatiivisen tilan ja toisinaan uskonvahvistustekniikoita (symboleita, merkkejä jne).

KM, onko ihmistä mahdollista kasvattaa valaistuneeksi? Mietin esim. Dalai Lamaa, joka on todennäköisesti viisaiden buddhalaismunkkien kasvattama ja näin saanut erilaiset hengelliset lähtökohdat, kuin me muut. 

Miksi monissa henkisissä kirjoissa sanotaan että tietoisuus säilyy aina, jopa kuolemassa, kun tosiasiassa tietoisuus näyttää katoavan jo nukkuessa, saati sairauden tai vamman takia tajuttomana tai kuolleena?

Onko sielulla persoonallisuutta ja omaa tahtoa? Onko sielu henkiolento vai vain tyhjä kangas? Mikä on minun tai siis sieluni astraalikeho? Onko se ikuinen ja onko se tämän fyysisen kehon ympärilläni oleva energia vai kuinka? 

Miksi minusta tuntuu siltä, että on surua sielussa asti? Jotain kamalaa surua, josta en tiedä mistä se johtuu. Osaisitko kertoa?

Onko eläimillä myös yksilöllinen sielu? Jos kissani Z kuolee, niin onko mahdollista, että myöhemmin hankkiessani uuden kissan, se onkin itse Z, siis sama sielu, eri valepuku (keho) päällään?

Näetkö mystikko minun "jälleensyntymishistoriaa"? En tiedä miksi olen täällä tai mitä minun tulisi tehdä. Osaatko auttaa? Jo teininä olin sitä mieltä, että tämä maailma on jo nähty ja kaikki sanat sanottu. Usein tuntuu, että olen aivan liian outo ja erilainen tähän maailmaa. Ei minulla edes ole persoonaa. Ihmiset ovat kummallisia, tämä maailma on kummallinen paikka.

Vierailija kirjoitti:

KM, onko ihmistä mahdollista kasvattaa valaistuneeksi? Mietin esim. Dalai Lamaa, joka on todennäköisesti viisaiden buddhalaismunkkien kasvattama ja näin saanut erilaiset hengelliset lähtökohdat, kuin me muut. 

Kasvatus ei vaikuta kaikkea, myös maailman kollektiivinen tietoisuudentila ja se, mitä varten syntyy tähän maailmaan, vaikuttaa. Esimerkiksi jotkut sielut tulevat tänne kokemaan täysillä ajan ja aineen maailman elämää, ihmiselämää, eivätkä he valitse syntyä kovin hengistyneisiin oloihin, eivätkä he toteuttaisi elämänsä tarkoitusta kovin hyvin tai olisi onnellisia, jos heistä yritettäisiin väkisin kasvattaa valaistuneita tai hengistyneitä.

Mutta useimmille kasvatus voi vaikuttaa paljon. Todella suuri osa siitä, miksi esim. ihminen päätyy totaaliseen keho- ja mielisamaistumiseen, jossa osa tuntemuksista ja aistimuksista leimataan nimellä "minä" ja kaikki muu "maailma" tai "ei-minä" (dualismi), johtuu siitä miten lasta pienestä pitäen ehdollistetaan tulkitsemaan aistittu raakadata, elävä kokonaisuus, erillisiksi objekteiksi joilla on nimilaput. Ja erityisen ryhmän muodostaa se mitä kootaan nimilapun minä alle. Kun saumaton ja rajaton kokonaisuus katoaa rajojen ja leimojen alle, egosamaistuminen ja valaistuneen tilan peittyminen sen taakse on valmis. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi monissa henkisissä kirjoissa sanotaan että tietoisuus säilyy aina, jopa kuolemassa, kun tosiasiassa tietoisuus näyttää katoavan jo nukkuessa, saati sairauden tai vamman takia tajuttomana tai kuolleena?

Näin sanotaan, koska se on ns. valaistuneiden kokemus. Useimmat ihmiset kokevat tietoisuuden kuten kuvaat, eli että se katoaa jo nukkuessakin, koska he ovat samaistuneita hyvin vahvasti mieleensä, he eivät tunne muuta itseään kuin keho ja mieli (jonka ajatellaan syntyvän kehosta, esim. aivotoiminnan seurauksena).

Mutta valaistuneen kokemus on hyvin erilainen. Esim. minä en koe kadottavani tietoisuuttani kun nukun. Minun näkökulmastani prosessi on seuraavanlainen. Kun menen nukkumaan, tulee ensin kevyen, unia näkevän unen vaihe. Tässä vaiheessa suljen omaan kehoon ja ulkomaailmaan liittyvät aistit (oman kehon tunteminen, maailman aistiminen), mutta ajatteleva mieli on edelleen aktiivinen ja käsittelee päivän aikana tapahtuneita tietoja ja havaintoja ja asioita, sekä tuottaa symbolisia unikuvia. Kun siirryn unia näkevästä vaiheesta syvään uneen, suljen myös ajattelevan mielen. Mitä silloin jää jäljelle? Tietoisuus, Läsnäolo - se joka minä olen, mutta ilman objekteja. Ei aistimuksia, ei ajatuksia, ei tunteita. Vain puhdas Oleminen ja Tietoisuus ajan ja paikan tuolla puolen.

Kaikki ihmiset käyvät syvän unen vaiheessa tässä täysin valaistuneessa ja ei-dualistisessa tilassa, mutta he eivät tiedä siitä mitään, koska heille "minä" tarkoittaa kehon aisteja + mielen ajatuksia ja muistoja, ja niitä ei tuossa tilassa ole. Heidän näkökulmastaan tietoisuus on ollut täysin katkolla, koska ei ole mitään muistoja. Unista voi olla muistoja, mutta syvän unen vaiheesta ei. Näin siksi, että mieli käsittelee aina objekteja (jotka voi olla aineettomia, hienovaraisiakin objekteja kuten ajatuksia, mutta joka tapauksessa se tarvitsee havaittavia kohteita).Syvän unen vaiheessa ei ole objekteja, joten ajatteleva mieli ei voi käsittää tai havaita tai muistaa sitä. Jos kuitenkin on mielen sijaan samaistunut mieltäkin havainnoivaan tai sen sisältävään tai sen ydinolemuksena olevaan Tietoisuuteen tai Olemiseen, niin näkee miten sama tila jatkuu muuttumattomana, vaikka välillä siinä näyttää olevan havaittavia kohteita ja välillä ei. 

Vierailija kirjoitti:

Onko sielulla persoonallisuutta ja omaa tahtoa? Onko sielu henkiolento vai vain tyhjä kangas? Mikä on minun tai siis sieluni astraalikeho? Onko se ikuinen ja onko se tämän fyysisen kehon ympärilläni oleva energia vai kuinka? 

Oma tahto on siitä vaikea kysymys, että kysymys ikään kuin olettaa erillisyyden muusta, ja mikään ei ole muusta erillistä. Perimmältään ei ole kuin yksi Elämä tai Tietoisuus tai Oleminen tai Tahto, mutta kuten yhdessä meressä voi olla miljoonia aaltoja, yksi Elämäkin ilmentää itseään miljoonissa muodoissa, miljoonilla eri tavoilla. Nämä muodot ovat yksilöllisiä ja persoonallisia Perimmäisen ilmauksia. Ne eivät ole tyhjä kangas eikä edes jokin erillinen haamumainen henkiolento, vaan Tietoisuus itse ilmenemässä muodoissa, milloin missäkin muodossa se haluaa ajan näkökulmasta katsoen. Mutta koska aika itse on illuusio, niin vaikka näyttää että muotoja syntyy ja katoaa, niin ikuisuuden näkökulmasta kaikki on nyt, kaikki on Tietoisuudessa ja Tietoisuutta. 

Astraalikehon käsite on ihmiskielen termi, jota eri perinteet ja opettajat käyttävät eri asioista. Esimerkiksi toisille se tosiaan on ns. energiakeho, ja joillekin taas esim. tunteista ja ajatuksista koostuva kokonaisuus. Yhteistä näkemyksille on, että se on aineellista kehoa hienovireisempi, vähemmän materiaalinen ja kestävämpi konstruktio. Itse olen sitä mieltä, ettei eri näkemysten teologiasta ja filosofiasta vääntäminen ole kovin hedelmällistä, mutta jos haluaa kokea näitä oman olemuksen eri tasoja, niin kokemus on aina saatavissa - opeteltavissa. Yleensä helpointa on ensin alkaa kokea elämänenergia kehossaan. Sitten voi jatkaa valitsemansa opetuksen tai oman intuition tietä, esim. yrittää ajatuksen voimalla irrottaa itsensä kehostaan harjoittelemalla, tai ns. pathworkingilla tai tietoisen unen työskentelyllä. Kaikki näistä vaativat yleensä vaivannäköä, minkä takia useimmat eivät viitsi, vaan yrittävät vain etsiä mieleisensä valmiin näkemyksen opettajilta tai kirjoista.

Vierailija kirjoitti:

Miksi minusta tuntuu siltä, että on surua sielussa asti? Jotain kamalaa surua, josta en tiedä mistä se johtuu. Osaisitko kertoa?

Pohjimmiltaan kaikki kärsimys johtuu siitä, että ihminen ei tiedä mitä on kehon ja mielen tuolla puolen. Siitä että hän on tuhlaajapojan matkalla kaukana Isän valtakunnasta, Ykseyden valtakunnasta. 

Mutta selvää on, että siinäkin tilassa toisilla on enemmän surua ja ahdistusta kuin toisilla. Epätavallinen suru johtuu yleensä ns. varjominästä, energiasta ja ajatuksista jotka on jossain vaiheessa päätyneet sivuun tietoisuudesta ja irti muusta elämänenergiasta, ja muodostamaan ikään kuin tulivuoren tai pommin tietoisen tason alapuolelle. Sieltä pulppuaa sitten kunkin oman luonteen mukaan surua tai raivonpuuskia tai levottomuutta, ja tämä jatkuu kunnes kaikki se mikä on työnnetty ei-toivottuna syrjään kohdataan tietoisesti, vapaaehtoisesti ja vastustamatta omassa tietoisuudessa. Tietoisuuden valo muuttaa sen, kunhan toivottaa kaikki olot ja energiat yhtäläisesti tervetulleeksi tietoisuuteensa, ja sen sijaan että sanoisi niille: "menisitpä jo pois, olet inhottava ja teet oloni pahaksi", vaikka että "sinäpä olet surullinen tunne tai ajatus, tule tänne ja ole vapaasti tietoisuudessani - minä hyväksyn sinut ja rakastan sinua". 

Vierailija kirjoitti:

Onko eläimillä myös yksilöllinen sielu? Jos kissani Z kuolee, niin onko mahdollista, että myöhemmin hankkiessani uuden kissan, se onkin itse Z, siis sama sielu, eri valepuku (keho) päällään?

Ei eläimellä ja ihmisellä ole tässä asiassa mitään eroa. Kaikki ovat yhtälailla Elämä tai Jumala tai Tietoisuus ilmenemässä muodossa. Toisaalta muodon tasolla yksilöllisiä, toisaalta ei koskaan erillisiä siitä, joka on kaikki. Kuten aallot ovat tavallaan yksilöllisiä, vaikka ovatkin kaikki koko ajan osa merta ja sen vettä.

Ajan näkökulmasta joskus tosiaan voi olla niin, että sama tietoisuuden aalto nousee uudestaan tuolla tavalla kuten kuvaat. Mutta loppujen lopuksi kaikki ovat yksi ja sama, ja koska aika on perimmältään illuusio, samoin kuin avaruus, on kaikella jälleen syntymiseen ja ajallisiin ilmentymiin liittävään vain suhteellinen, ihmisen näkökulmasta katsoen paikkansa pitävä, todellisuutensa. Jeesus kirkastusvuorella näki esi-isät tässä ja nyt, mikä on representaatio siitä että kaikki "koskaan olleet" tai "koskaan tulevat" muodot ovat ajan ulottuvuuden ulkopuolella tässä ja nyt.

Vierailija kirjoitti:

Näetkö mystikko minun "jälleensyntymishistoriaa"? En tiedä miksi olen täällä tai mitä minun tulisi tehdä. Osaatko auttaa? Jo teininä olin sitä mieltä, että tämä maailma on jo nähty ja kaikki sanat sanottu. Usein tuntuu, että olen aivan liian outo ja erilainen tähän maailmaa. Ei minulla edes ole persoonaa. Ihmiset ovat kummallisia, tämä maailma on kummallinen paikka.

Sanon ihan ensiksi että en ainakaan netissä halua alkaa "ennustajaeukoksi" joka ottaa kantaa ihmisten elämään esim. ennustuksilla tai jälleensyntymishistorian lukemisilla. Sanon "ainakaan netissä" koska intuitiivisesti livenä olen sitä joskus tehnyt, vaikka en varsinaisesti ole sitä mieltä, että useimpien ihmisten olisi mitenkään hedelmällistä miettiä esim. jälleensyntymishistoriaa. Se mitä siitä on vaikuttamassa nyt, on kohdattavissa nyt, ja muunnettavissa Tietoisuudeksi nyt, kohtaamalla se vailla vastustusta ja kiihkottomalla uteliaisuudella.

Yleisesti tuollainen kokemus on tavallisesti seurausta jommasta kummasta näistä tai molemmista (usein molemmista): historiasta hyvin erilaisella tietoisuuden tasolla (ja siten erilaisessa maailmassa, koska kaikki nämä näennäiset maailmat ovat Todellisuus tulkittuna erilaisten mielien ja aistien filtterien läpi) kuin tämä tämän maailman, ja/tai siitä että on aika ylittää tämä maailma. Etsiä heräämistä muodon ja aineen unesta, perimmäisen todellisuuden löytämistä, koska mikään tässä maailmassa ei enää oikeastaan voi tyydyttää. 

Käyttäjä102 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minullakin on kysymys eräänlaisesta epäjohdonmukaisuudesta tässä elämässä, mikä saa epäilemään tietoisen manifestoinnin olemassaoloa. Eniten johdonmukaisuuden puute on näkynyt ehkä uusien ihmisten tapaamisessa. Eli olen ollut vuosia sinkku ja koko ajan ns. haku päällä ja olen käynyt baareissa paljon. Olen tämän ajanjakson aikana ollut epätoivoinen, toiveikas, onnellinen, ahdistunut, masentunut jne. Silti olen tavannut sellaisia potentiaalisia kumppaniehdokkaita ihan mielialastani riippumatta. Olen mennyt ihan ärsyyntyneenä baariin ja löytänyt ehkä merkityksillisimmän ihmissuhteeni ikinä sieltä tai olen mennyt oikein onnellisena+iloisena baariin ja silloinkin löytänyt jonkun merkityksellisen. Olen mennyt välillä ajatuksella, että tänään se kumppani löytyy ja ajatuksella että tänään ei ainakaan ketään löydy. Ja välillä on löytynyt potentiaalia ja välillä ei.

Pysyvää kumppania ei siis ole löytynyt, vaikka olen tunnollisesti tehnyt kaikki listat ja visualisoinnit jne. Ja ei myöskään nyt kun olen "luovuttanut" ja lopettanut tekniikoiden tekemisen. Kumppanien pysyvyyteen liittyen tavallaan näen ne omat ongelmani ja pelkoni, mihin homma sitten kariutuu, mutta uusien ihmisten tapaamisessa en, koska toistokertoja on niin paljon vuosien ajalta ja niissä ei ole ollut minkäänlaista logiikkaa tai ennustettavuutta.

Oletko kokeillut tietoista manifestointia muihin, sinulle vähemmän merkityksellisiin asioihin, ja saanut toimimaan? Nimittäin usein sellaisia asioita joita oikein syvästi pitää tärkeänä, on aika haastavaa manifestoida ilman merkittävää määrää harjoittelua (ja sitä kautta uskon lisääntymistä manifestointiprosessiin): helposti jotkut omat sisäiset pelot ja epävarmuudet pilaavat homman kun oikeasti on isot panokset pelissä. 

Monet manifestoinnista kirjoittavat tosiaan korostavat kovasti noita mielialoja ja tunteita. Itse en koskaan kokenut niitä merkittäväksi itselleni. Toki, jossain määrin, jos olet ihan jatkuvasti esim. kauhean ahdistunut ja pelokas, sellainen yleisenergia todennäköisesti manifestoituu tapahtumina, joiden perusteella näyttää olevan syytäkin olla varuillaan, tai itsevarma ja optimistinen ja peräänantamaton energia onnistumisina. Mutta yksittäisten hetkien tunteilla ei ainakaan itselläni ollut juurikaan merkitystä manifestoinnin onnistumiselle. Itse asiassa en juurikaan kokenut mitään tunteita manifestoidessani, en esim. ollut erityisen kiitollinen tai mitään (en ole koskaan ollut niin kovin tunneihminen, joten minulle tuntui täysin epäaidolta se kiiitollisuushöpötys jota jotkut kirjat suositteli). Minulle kyse oli vain tiettyjen uskomusten uudelleenohjelmoinnista, junttaamisesta riittävän syvälle mieleen, ohi mahdollisten vastustavien ajatusten (esim. epäilykset). Siihen en koskaan tarvinnut mitään ihmeempiä tunteiluja, lähinnä ajatuksettoman ja vastaanottavaiseen meditatiivisen tilan ja toisinaan uskonvahvistustekniikoita (symboleita, merkkejä jne).

Kyllä, olen kokeillut manifestoimalla mm. tietyn värisiä esineitä. On onnistunut, jonka lisäksi näen kyllä kaavan useammassa muussa asiassa, että mikä on aiheutunut mistäkin uskomuksesta tai jopa nopeasta ohimenevästä ajatuksesta. En siis itsekään usko että tunteilla manifestoidaan, mutta uskon että omat tunteeni/mielialani kertovat omista syvemmistä uskomuksistani siellä taustalla.

....

Olin kirjoittamassa tähän pidempää vastausta uskomusten ja hetkellisten mielialojen eroista ja kuinka ne näkyvät omassa elämässäni, mutta nyt pyyhin sen kaiken pois, koska joku "klikkasi". Tajusin, että olen sekoittanut syvemmät uskomukset ja hetkelliset (vaikkakin pidempiaikaiset) tunnetilat keskenään ja siksi olen saanut myös ei-ennustettavia/epäsäännöllisiä tuloksia. Perususkomus kai voi olla jotain ihan muuta siellä taustalla, vaikka esimerkiksi viikkojen ajan tuntee/ajattelee jonkun asian olevan jollain tietyllä tavalla.

Siis jokainen on ikuinen yksilöllinen henkiolento, joka on osa tietoisuutta? Mutta sitten ei olekaan yksilöitä koska on vain yksi Tietoisuus?

Kirjoitit 11.8.2016:

"Sitä lepää, vain on, kuten Jumalakin on, tietäen että ei ole aistien väitteistä huolimatta syntyväinen ja kuolevainen, alati vaarassa oleva olento, vaan ikuinen henkiolento, yhtä Jumalan kanssa - Jumalan individuaatio"

"Myös kärsimyksen pelko liittyy siihen, että kokee olevansa perimmäiseltä olemukseltaan fyysis-psyykkinen kokonaisuus, samoin kuin kuolemankin pelko. Itse en koe niin - koen olevani ikuinen henkiolento, ikuinen Jumalan yksilöllinen ilmentymä."

Vierailija kirjoitti:

Siis jokainen on ikuinen yksilöllinen henkiolento, joka on osa tietoisuutta? Mutta sitten ei olekaan yksilöitä koska on vain yksi Tietoisuus?

Kirjoitit 11.8.2016:

"Sitä lepää, vain on, kuten Jumalakin on, tietäen että ei ole aistien väitteistä huolimatta syntyväinen ja kuolevainen, alati vaarassa oleva olento, vaan ikuinen henkiolento, yhtä Jumalan kanssa - Jumalan individuaatio"

"Myös kärsimyksen pelko liittyy siihen, että kokee olevansa perimmäiseltä olemukseltaan fyysis-psyykkinen kokonaisuus, samoin kuin kuolemankin pelko. Itse en koe niin - koen olevani ikuinen henkiolento, ikuinen Jumalan yksilöllinen ilmentymä."

Ei tarvitse vastata tähän sittenkään. t. psykoottinen henkilö

Mystikko, olemmeko olemassa myös tämän universumin ulkopuolella? Joissakin lähteissä Jumala on yhtä kuin tämän universumin luoja. Olen kuullut, että on muitakin universumeita kuin tämä missä olemme. Ovatko avaruudesta otetut kuvat todellisia? Näyttääkö maa-planeetta oikeasti sellaiselta kuin kuvissa näytetään?