Lue keskustelun säännöt.
Kristitty mystikko, huhuu?!? Kysymyksiä.
11.08.2016 |
Olen jäänyt miettimään joitain kirjoituksiasi. Kysymys on irrallisista asioista, joten aloitan oman.
Olet joskus sanonut, että hauskuus alkaa, kun tajuaa koko maailman olevan illuusiota. Voisitko tarkentaa?
Oletko lukenut Neile Donald Walschia? Oletko samaa vai eri mieltä hänen kanssaan?
Olen viime aikoina pohtinut seuraavaa ristiriitaa: saat mitä pyydät + todellisuutta ei pidä vastustaa vaan hyväksyä. Logiikkani mukaan jos hyväksyn todellisuuden, niin en ole pyytämässä mitään... Jos pyydän, niin olen tyytymätön todellisuuteen... Miten tämä dilemma olisi ratkaistavissa!
Kommentit (6995)
Vierailija kirjoitti:
Edellinen jatkaa yhä.. Rakas päiväkirja... Blaablaa.
Alan tässä jo oikeasti "rukoilla" jotain nopeaa ratkaisua ja täyskäännöstä näihin pelkoihin ja jännitykseen, olkoot se sitten melkein mitä vaan, kunhan saan vapautuksen nopeasti. Yritän tässä toki tutkia näitä omia uskomuksia, mutta kyllä on vähän turhan usein vain olo, että vj.ittuako tässä enää jatkamaan, eiköhän tämä ole jo nähty. Ymmärrän pelkojeni olevan vain ajatuksia, mutta en pääse loikkaamaan niiden yli vielä. Tekee mieli hankkia päihteitä, niiden avulla voisi tuntea olevansa hieman vapaampi. Olisiko täällä ihmisiä, jotka haluaisivat jakaa jonkinlaisia selviytymistarinoitaan?
On tämä melkoinen murrosvaihe, ole nyt Rakkaus mukava ja auta minua. Sammakotkin loikkivat metsässä kun käyn lenkillä, niiden näkeminen tarkoittaa kuulemma sitä, että tulen läpikäymään TRANSFORMAATION. Kiitos nyt heti tänne se ilman tuskaa, ahdistusta, pelkoa ja epämukavuutta heh heh!
Kirjoitan sinulle, vaikka en oikeastaan koe halua jakaa selviytymistarinaani, mutta kerron siitä silti jotain, koska toivon siitä olevan sinulle apua.
Minulla ei onneksi koskaan ole tehnyt mieli hankkia päihteitä, mutta on lukuisia kertoja tehnyt mieli lähteä henkimaailman puolelle, ja ihan vakavasti olen sitä harkinnut ja lähes kokeillut. Olen kärsinyt masennuksesta ja paniikkikohtauksista lapsesta asti ja vihdoin päässyt niistä eroon ilman mitään lääkkeitä. Lääkkeeni on ollut tietoinen stressin vähentäminen, hengitysharjoitukset ja myönteinen ajattelu. Syy oireiluuni oli henkisessä ja fyysisessä väkivallassa, mitä olin joutunut kokemaan ihan vauvasta aikuiseksi asti.
Miksi aloin ajatella myönteisemmin. Siksi, koska huomasin, että lähes kaikki asiat, mitä pelkäsin, ja mitä itselleni hoin ajatuksen tasolla, toteutuivat jossain vaiheessa. En siis enää uskaltanut ajatella negatiivisesti. Ei todellakaan ollut helppoa kääntää jokainen negatiivinen ajatukses tai puhe myönteiseksi enkä tietenkään siinä aina onnistunut, mutta vähitellen onnistuin paremmin, kunnes siitä alkoi tulla tapa.
Viime vuosina olen opetellut vielä toista tapaa. Yritän ottaa asiat ja hetket sellaisena kuin ne tulevat, liikaa niitä murehtimatta. Yritän olla muistelematta liikaa menneitä ja miettimättä tulevaisuutta, toisin sanoen yritän elää tässä hetkessä, tässä päivässä, hyväksyvällä asenteella. Armollisuutta itseäni kohtaan pitäisi myös harjoitella. Yritän siis hyväksyä itseni sellaisena kuin olen, vaikken siinä aina onnistu.
Tsemppiä sinulle kaikkeen! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Edellinen kommentoija jatkaa vielä: kun olet sanonut, että tämä ei ole kaikkien tie. Juuri äsken mieleeni nousi vahvana kysymys: entä jos tämä ei olekaan minun tieni? Mistä minä tiedän, mikä on minun tieni (henkisyydessä)? Jos tämä ei ole minun tieni, hakkaanko päästäni seinään kun etsin ja odotan?
Jos se ei ole sinun tiesi (tällä hetkellä), asia ei kiinnosta sinua tai se tuntuu jotenkin väärältä. Sitä vaaraa ei ole, että etsijä nopeaa vilkaisua pidempään hakkaisi päätään seinään itselleen väärän tien kanssa - jo tien alkuvaiheessa kehittyy vaisto, joka johtaa tutkimaan juuri sillä hetkellä tarpeellisia kirjoja ja opetuksia, ja hylkäämään sellaiset jotka ei tunnu millään tasolla resonoivan, tai joiden oppi on jo saatu eikä sitä enää tarvita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kristitty mystikko kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitti Mystikko taas. Täällä siis tämä mullistus-sosiaalisten tilanteiden jännittäjä. Mä tiedän, että mua nykyään vie eteenpäin voima, joka ei ole mun mielestä lähtöisin. Tuntuu siltä, että se alkoi ottamaan ohjia käsiinsä kaksi vuotta sitten, kun mulle avautui kärsimyksessä lopullinen ymmärrys siitä, että en ole vain kehoni. Pelkään vaan, että mut laitetaan tai pakotetaan kohtaamaan tilanteita liian nopeasti, niin että se vaan hajottaa eikä auta kasvamaan ja ylipääsemään ongelmista. Mutta toisaalta, jos se voima joka minua kuljettaa (ja jonka "kyydistä" välillä tipahdan kun pelot ottaa vallan) on rakkaus, niin tuskin se laittaisi minua tilanteisiin, jotka hajottaisivat kokonaan. Toisaalta tähänkin asti olen kohdannut ihmisiä esimerkiksi kaupassa aina silloin kun jotenkin on ollut vähän varmempi olo. Aivan käsittämätöntä, on tuntunut aiemmin siltä, ettei minua ole laitettu kohtaamaan liian suuria esteitä, aivan kuin minusta pidettäisiin huolta. Ja vieläpä sellaisiin ihmisiin olen törmännyt, jotka eivät tunnu niin pelottavilta :D
Ymmärrän kyllä, että kasvu tapahtuu monesti kivuliaisen tapahtumien ja ajanjaksojen avulla. Alanpa noita uskomuksia perkaamaan, tässä ehdin jo hieman niitä pohtia ja kyllähän niitä löytyy melkoinen kimppu. Mä muuten jatkuvasti hoen itselleni "olen niin herkkä, kehoni on todella herkkä". Haluaisin tuon muuttaa tuon, haluan kehon joka ei hätkähdä pienistä (ruoka-aineista, kosketuksesta, kivusta). Nyt ajatus tökkää... Kylläpä tätä itkua taas piisaa...Tiedät itsekin, että hokemalla tuota herkkyyttä luot sitä. Siitä tulee affirmaatio joka manifestoituu uskosi mukaan - ja usko siihen on vahva. Mitä jos alkaisit affirmoida päinvastaista, joko kerralla tai sitten asteittain, tyyliin 'tänään olen vähemmän herkkä kuin eilen, kestän tänään kaiken mitä täytyy kestää'.
Joskus tie ulos ongelmista on jonkunlaisen hajoamisen kauttakin, mutta ei sinua siihen pakoteta. Se Henki joka johtaa prosessia on tosiaan Rakkaus, ja se on samalla syvin Sinä itse. Et sinä itsellesi tuhoa ole hakemassa vaan uudistumista ja kasvua. Itse valitsin tietynlaisen hajoamisen, mutta se oli minun oma valintani haluta herääminen ihan millä hinnalla tahansa, jopa sillä riskillä että voi olla etten kestä vaan valaistumisen sijaan sekoan lopullisesti.
"tänään olen vähemmän herkkä kuin eilen"
Eikös tuo ole aika huono affirmaatio? Mieli ei kuule sanoja "vähemmän" jne, vaan se tarttuu tiukasti pääsanoihin. Eli oikeasti kannattaisi sanoa "tänään olen vahvempi kuin eilen". Kumma, ettei valaistunut Mystikko tätä tiennyt vai onko kaikki muut valaistuneet väärässä?
Loki
Kannattaako siihen affirmaatioon aikaa sotkea. Entäs jos sanoo vain: Olen kaikin puolin vahva!
Jos pystyy siihen uskomaan, niin siitä vaan! Itselläni oli vaan alussa niin, että mieli olisi hylkinyt tuota, se olisi sanonut, että mitä paskanjauhantaa, enkä ole. Ja jopa se että "olen tänään vahvempi kuin eilen" olisi tuntunut liian positiiviselta ja ärsyttänyt. Mutta sen pystyin hyväksymään että ehkä olen vähän vähemmän heikko kuin eilen, koska se sisälsi ajatuksen että olen edelleen surkea ja heikko, mitä mieleni halusi kuulla ;)
Vierailija kirjoitti:
Kristitty mystikko, kiitos. Olen lukenut tätä ketjua vasta parikymmentä sivua. Koen avautuvani tälle asialle päivä päivältä enemmän. Mutta juuri nyt minua pelottaa, sillä minulla on niin tiukassa uskomus, että ei saa korottaa itseään. Jumalaksi nyt ainakaan. Vaikka ketjua lukeneena tiedän että kyse ei ole siitä.
Silti mieleni valtaa ajatus Eksyttäjästä, joka tarjoaa ihmiselle Jumalan voiman, mutta joka todellisuudessa on paholainen tai vähintäänkin egoni tyhjä kuori.
Pyydän että rukoilisit puolestani.
Rukoilen. Kaikki perinteisen uskonnollisuuden parista tulleet etsijät pelkäävät aina tuota. Minäkin pelkäsin eksytyksiä todella paljon. Muistan kun ekoja kertoja luin jotain aika kesyäkin olevinaan vähän epäilyttävää materiaalia, jotain de Mellon Havahtumista muistaakseni, niin rystyset valkoisena rukoilin että Jumala varjelee eksytyksiltä, koska uskoin että siinä kirjassa voisi niitä piillä. Olihan se epäilyttävän jesuiitan kirjoittama, ja tiesin että sisältää ei-perinteisiä näkemyksiä.
Onko teillä tullut outoja tai selittämättömiä fyysisiä oireita, kun olette alkaneet kiinnostua henkisistä asioista? Yksi nainen kertoi käyneenä lääkärissä tutkimuksissa, kun oli luullut olevansa vakavasti sairas tai sekoamassa, mutta hänet olikin riuhtaistu aika yllättäen ja rajusti henkiselle polulle.
Sydänoireista olen myös kuullut, esim. tykytystä tai lisälyöntejä muuten terveellä ihmisellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Edellinen jatkaa yhä.. Rakas päiväkirja... Blaablaa.
Alan tässä jo oikeasti "rukoilla" jotain nopeaa ratkaisua ja täyskäännöstä näihin pelkoihin ja jännitykseen, olkoot se sitten melkein mitä vaan, kunhan saan vapautuksen nopeasti. Yritän tässä toki tutkia näitä omia uskomuksia, mutta kyllä on vähän turhan usein vain olo, että vj.ittuako tässä enää jatkamaan, eiköhän tämä ole jo nähty. Ymmärrän pelkojeni olevan vain ajatuksia, mutta en pääse loikkaamaan niiden yli vielä. Tekee mieli hankkia päihteitä, niiden avulla voisi tuntea olevansa hieman vapaampi. Olisiko täällä ihmisiä, jotka haluaisivat jakaa jonkinlaisia selviytymistarinoitaan?
On tämä melkoinen murrosvaihe, ole nyt Rakkaus mukava ja auta minua. Sammakotkin loikkivat metsässä kun käyn lenkillä, niiden näkeminen tarkoittaa kuulemma sitä, että tulen läpikäymään TRANSFORMAATION. Kiitos nyt heti tänne se ilman tuskaa, ahdistusta, pelkoa ja epämukavuutta heh heh!
No itsehän käytin päihteitä tietyssä vaiheessa, joten huono minä olen sanomaan että siinä olisi jotain erityisen tuomittavaa. En ole varma olisinko edes jaksanut hengissä kaikista hetkistä yli ilman päihteiden tuomaa kemiallista helpotusta. Toki, sellainen hieman hidastaa ehkä prosessia mutta silti se tapahtuu, ja toisaalta parempi hitaampi prosessi kuin liiasta kuormasta tuhoutuva mieli.
Toki, on niitä muitakin tapoja kuin päihteet, vähemmän riippuvuusriskiä sisältäviä. Useimmat vaan joksikin aikaa keskittyvät ihan muuhun kuin henkisyyteen tai hengellisyyteen, panostavat vaikka uraan tai asuntoremonttiin tai vastaavaan, joko siihen päätyneenä ettei hengellinen tie johda mihinkään, tai tietäen että se johtaa mutta nyt ei vaan jaksa sitä tällä hetkellä kulkea - joskus myöhemmin.
Oletko KM kokeillut uteliaisuudesta koskaan sieniä tai happoa? Olen miettinyt tuota sienijuttua, kun olisi kai melko helppo hankkia niitä itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kristitty mystikko kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitti Mystikko taas. Täällä siis tämä mullistus-sosiaalisten tilanteiden jännittäjä. Mä tiedän, että mua nykyään vie eteenpäin voima, joka ei ole mun mielestä lähtöisin. Tuntuu siltä, että se alkoi ottamaan ohjia käsiinsä kaksi vuotta sitten, kun mulle avautui kärsimyksessä lopullinen ymmärrys siitä, että en ole vain kehoni. Pelkään vaan, että mut laitetaan tai pakotetaan kohtaamaan tilanteita liian nopeasti, niin että se vaan hajottaa eikä auta kasvamaan ja ylipääsemään ongelmista. Mutta toisaalta, jos se voima joka minua kuljettaa (ja jonka "kyydistä" välillä tipahdan kun pelot ottaa vallan) on rakkaus, niin tuskin se laittaisi minua tilanteisiin, jotka hajottaisivat kokonaan. Toisaalta tähänkin asti olen kohdannut ihmisiä esimerkiksi kaupassa aina silloin kun jotenkin on ollut vähän varmempi olo. Aivan käsittämätöntä, on tuntunut aiemmin siltä, ettei minua ole laitettu kohtaamaan liian suuria esteitä, aivan kuin minusta pidettäisiin huolta. Ja vieläpä sellaisiin ihmisiin olen törmännyt, jotka eivät tunnu niin pelottavilta :D
Ymmärrän kyllä, että kasvu tapahtuu monesti kivuliaisen tapahtumien ja ajanjaksojen avulla. Alanpa noita uskomuksia perkaamaan, tässä ehdin jo hieman niitä pohtia ja kyllähän niitä löytyy melkoinen kimppu. Mä muuten jatkuvasti hoen itselleni "olen niin herkkä, kehoni on todella herkkä". Haluaisin tuon muuttaa tuon, haluan kehon joka ei hätkähdä pienistä (ruoka-aineista, kosketuksesta, kivusta). Nyt ajatus tökkää... Kylläpä tätä itkua taas piisaa...Tiedät itsekin, että hokemalla tuota herkkyyttä luot sitä. Siitä tulee affirmaatio joka manifestoituu uskosi mukaan - ja usko siihen on vahva. Mitä jos alkaisit affirmoida päinvastaista, joko kerralla tai sitten asteittain, tyyliin 'tänään olen vähemmän herkkä kuin eilen, kestän tänään kaiken mitä täytyy kestää'.
Joskus tie ulos ongelmista on jonkunlaisen hajoamisen kauttakin, mutta ei sinua siihen pakoteta. Se Henki joka johtaa prosessia on tosiaan Rakkaus, ja se on samalla syvin Sinä itse. Et sinä itsellesi tuhoa ole hakemassa vaan uudistumista ja kasvua. Itse valitsin tietynlaisen hajoamisen, mutta se oli minun oma valintani haluta herääminen ihan millä hinnalla tahansa, jopa sillä riskillä että voi olla etten kestä vaan valaistumisen sijaan sekoan lopullisesti.
"tänään olen vähemmän herkkä kuin eilen"
Eikös tuo ole aika huono affirmaatio? Mieli ei kuule sanoja "vähemmän" jne, vaan se tarttuu tiukasti pääsanoihin. Eli oikeasti kannattaisi sanoa "tänään olen vahvempi kuin eilen". Kumma, ettei valaistunut Mystikko tätä tiennyt vai onko kaikki muut valaistuneet väärässä?
Loki
Ei näissä ole yksiselitteisiä oikeita ja vääriä tapoja. Itse jouduin tosiaan alussa käyttämään tuollaisia "vähemmän huono", "oireilen vähemmän", koska mieleni torjui liian positiiviset affirmaatiot. Heti nousi vastalauseita, että jotain ylioptimistista aivopesu-roskaa, ei tämä toimi. Mutta pääsin ovelasti tämän vastalauseen ohi pitämällä edelleen affirmaatiossani heikkoutta, huonoutta, sairautta tms ilmentävän sanan, mutta säätämällä sitä ikään kuin pienemmälle volyymille.
Vierailija kirjoitti:
Oletko KM kokeillut uteliaisuudesta koskaan sieniä tai happoa? Olen miettinyt tuota sienijuttua, kun olisi kai melko helppo hankkia niitä itse.
Olen. Olen myös tässä ketjussa kertonut näkemykseni, että niistä voi olla hyötyä henkisellä tiellä siinä mielessä, että ne ikään kuin hiljentävät niitä filttereitä, joiden läpi koettu todellisuus suodatetaan, ja hajauttavat ego-minuutta. Niiden avulla voi kokea jotain aitoa, mutta tilapäisesti. Se on ikään kuin pieni esikatselu siitä, mitä voisi kokea jos ego ei olisi valta-asemassa vaan vain toteenpanevana palvelijana, ja jos ei olisi niin paljoa uskomuksia ja näkemyksiä joiden läpi todellisuuden näkee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olisi kysymyksiä lisää...
Olikohan se Dolores Cannon, joka oli saanut joltakin sielulta tiedon, että me ihmiset hypitään koko ajan eri rinnakkaistodellisuuksien välillä. Mitä sanot tähän KM? Kirjoitit muistaakseni, että todellisuudet ovat energeettisesti hyvin eristettyjä, joten se jotenkin sotii tuota Doloresin kommenttia vastaan. Näitä juttuja olisi mukava itse tutkia kokemusperäisesti, mutta en ole vielä valmis siihen, sillä yhä aika pelokas olen (joskin muutun joka päivä itsevarmemmaksi, pelottomammaksi ;)).
Mistä muuten voi tietää, että on tässä elämässä valmis heräämään? Esimerkiksi kohdallani en voi olla varma asiasta, tunnen vain kutsun tukeutua tähän energiaan, joka minua on alkanut ohjaamaan. Tosin se on vasta alkutekijöissään ja on hankala kuulla sen "ääni", en oikein osaa sanoa. Ja egokin toki voi sanoa "no niin, sitähän aletaan olemaan valmis heräilemään, alkaa pikkuhiljaa olla taputeltu tämä homma" :D
Mites nuo muut Taivasten valtakuntaan rynnijät, sekoaako osa lopullisesti? Se olisi kyllä painajainen..
Onko mahdollista manifestoida kuolemanrajakokemus? Toki en tiedä olisiko siinä järkeä. En tiedä miltä NDE tuntuu, ja lukeamani perusteella niitä on mitä erilaisempia, jotkut kai käyvät absoluuttisessa totuudessakin asti. Joskus vain olen miettinyt, että tarvitsen kuolemanrajakokemuksen pystyäkseni jatkamaan ihmiselämää, mutta kestäisiköhän pääkoppa sitä edes..
Aion nyt keskittyä manifestointiin, sitä voisi olla ihan hauska testailla enemmän. Sigilin ajattelin tänään värkkäillä.
Leppoisaa keskiviikkoa kaikille, tänään tuntuu olevan ihan ok päivä itsellä, olenhan päivä päivältä vähemmän herkkä :DDD
Niin kaukaiset rinnakkaiset todellisuudet on hyvin eristettyjä, joissa kokisi selvän epäjatkuvuuden tapahtumisen välillä, esim. kokisi vaikka ahdistusta jostain onnettomuudesta joka olisi tapahtunut rinnakkaistodellisuuden minälle. Mutta pienemmässä mittakaavassa kyllä, ihmiset ei edes huomaa vaihdoksiaan. Se on vähän kuin yhä syvenevät urat ja sinä olisit pallo yhdessä urassa. Lähellä oleviin uriin on aika helppo huomaamatta luiskahtaa, mutta mitä syvemmällä urassa olet, sen vaikeampi sieltä on päästä pois viereiseen uraan eikä se ainakaan vahingossa enää tapahdu. Käytännössä tämä on jotain mitä metafysiikasta kiinnostuneet tutkivat meditaatiossa yms, mutta sillä ei ole merkitystä esimerkiksi valaistumisen kannalta. Valaistua voi tietämättä mitään rinnakkaistodellisuuksista tai edes uskomatta niihin.
Et voi tietää oletko valmis heräämään, mutta jos kuulet kutsun siihen sisimmästäsi, et oikein muutakaan voi kuin etsiä. Mikään muu ei enää oikein tyydytä, palaat aina takaisin siihen teemaan vaikka välillä yrittäisit ihan muutakin. Sitä ei kannata murehtia, tapahtuuko herääminen tässä elämässä vai jossain muussa, vaan elää hetkessä. Murehtiminen ei mitenkään edistä heräämistä, päinvastoin se luo psykologista aikaa joka tulee esteeksi heräämiselle joka tapahtuu nykyhetkessä.
Anthony de Mello sanoi, että "askeleen päässä hulluudesta, askeleen päässä valaistumisesta". Tämä tosiaan koskee niitä, jotka ihan tietoisesti valitsevat tavoitella valaistumista tässä elämässä millä hinnalla hyvänsä. Itse olin aika lähellä hulluutta jossain vaiheessa, mutta silloin kun niin oli, olin jo hyvin lähellä valaistumistakin. Kenenkään ei tarvitse valita tätä tietä eikä sille joudu vahingossa. Voi ottaa rauhallisemminkin ja välttää riskin siitä että ihmismieli ei kestä.
Jos manifestoit itse kuolemanrajakokemuksen, se on oman mielesi luomus, eikä sillä ole sen enempää todellisuutta kuin öisellä unella. Jos se lohduttaa sinua, niin hyvä, toki voit niin tehdä, mutta manifestointi on psyykkisen tason tekniikka eikä se kerro sinulle totuutta perimmäisestä. Sillä voit lähinnä muokata unia ja illuusioita mieleisemmiksi.
Mutta tutki ihmeessä manifestointia, se on monelle tässä materialistisessa ajassa tärkeä tapa hälventää sitä uskomusta, että ei ole muuta kuin fysiikan lait ja aineen maailma, ei mitään "taikaa", ei mitään pyhää.
Vierailija kirjoitti:
Kristitty mystikko kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tämä nyt sielun pimeä yö, jota käyn läpi? Voiko niitä olla useita elämän aikana? Tämä alkaa tukehduttamaan nyt entistä enemmän. On ollut pakkoliikkumista, kuin yrittäisin kävellen paeta jotain tai löytää perille.
Niitä on useimmiten kaksi, voi olla useampiakin. Useimmilla ensin on sielun pimeä yö, joka on paljolti psyykkisellä tasolla. Psyyken rakenteet mylläytyvät sen aikana sellaisiksi, että herääminen on mahdollista. Myös älylliset uskomukset koskien hengellisiä asioita voivat muuttua paljonkin. Samoin näkemykset kanssaihmisistä voi muuttua, esim. pehmentyä elämässään epäonnistuneita kohtaan.
Jossain vaiheessa tulee sitten hengen pimeä yö, mikä on jotain ihan muuta. Se on kuin koko olemisesi perusta vedettäisiin alta pois, eikä ole mitään muuta kuin sellaista kauhua ja ahdistusta, kuoleman ja hulluuden pelkoa, jota et tiennyt olevan olemassakaan. Kauhua ja pelkoa ilman mitään ulkoista syytä, ilman edes mitään selvää sisäistä syytä kuten trauma menneisyydestä. Kauhua joka johtuu siitä, että jollain tasolla olet jo näkemässä sen, että identiteetti joka olet aina kokenut olevasi on pelkkää tyhjää, pelkkä ajatusten ja tunteiden pyörre, jonka ytimessä ei ole yhtään mitään, myrskyn silmässä pelkkä tyhjyys.
Nämä eivät kaikilla tule noin intensiivisenä, ellei elämäntilanne sitä salli tai jos mieli sitä vahvasti vastustaa. Silloin voi tulla useita lievempiä pimeitä öitä, ja heräämisprosessi on hitaampi, mutta ilman yhtä pahoja tuskan huippukohtia kuin niillä jotka valitsevat millä hinnalla tahansa ottaa vastaan kaiken mitä heräämiseen vaaditaan.
Miksi pimeän yön kokemus ei ole uskomuskysymys? Jotkut asiat sinä esität uskomuksina ja jotkut ns. faktoina, kuten sen että pimeä yö tulee kahdesti. Eikö se ole alun perin Ristin Johanneksen uskomus joka manifestoituu? Olen itsekin valittavasti sillä tiellä ja nähtävästi hengen yössä koska hulluksi tulemisen kauhu on jokapäiväistä ja ensimmäisen pimeän yön olen jo kulkenut läpi.
Kaikki on perimmältään uskomuskysymyksiä, perimmäisistä asioista kuten karmasta eli "mitä ihminen kylvää sitä hän niittää" periaatteesta lähtien. Toki myös pimeä yö. Mutta ihmisten kollektiivisessa tietoisuudessa on niin vahvasti tiettyjä asioita, että käytännössä lähes kaikki kokevat asiat samalla tavalla. Eikä useimmat pysty itseään psyykkaamaan niin että saisivat manifestoitua että eipä karma minua koskekaan tai hengen pimeä yö, ennen kuin ovat jo heränneet tai uudestisyntyneet. Ei se ole teoriassa mahdotonta, mutta sen verran epätodennäköistä, että useimmiten on parasta puhua siitä, miten 99.5% ihmisistä sen kokee.
Lohdutukseksi sinulle: hengen pimeä yö on viimeinen iso koettelemus. Samalla tavalla ei henkinen tie koskaan enää ravistele suoraan psyykesi perustuksia. Ulkoisia koettelemuksia voi tulla, mutta ne on pientä sen rinnalla kun otetaan suoraan perustuksista kiinni ja heilutetaan. Eikä hengen pimeä yö ole koskaan kovin pitkä, se on kuin tuli joka palaa kiihkeästi ja sitten sammuu, jättäen jälkeensä jotain mistä on kuona palanut pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kiitos. Kyllä se "Jumalan kutsu" on jo tullut, mutta hitaasti, on täällä vielä jotain koettavaakin...
Kiitos sinulle, joka kerroit kuinka olet itse ylittänyt masennuksen ja paniikkihäiriön. Kiitos kaikille, jotka tsemppaavat. Kyllä tämä tästä, päivä kerrallaan eteenpäin. Tiedän, että pystyn mihin vaan, mutta se voi ottaa hieman aikaa.
Olin jo valmis jollain tasolla luovuttamaan, mutta jossain taustalla on ollut yhä unelmia, jotka tosin olen torpannut useasti monista eristä syistä. Mutta nyt tuntuu, että ne unelmat käyvät vahvemmiksi ja kaipa niitä itsekin ruokin. Haluaisin kokea rakkauden ja matkustaa erääseen maahan pitkäksi aikaa tai jopa muuttaa sinne (vaikka en ole koskaan siellä ollut). Nämä unelmat ovat nyt syy miksi jatkan eteenpäin, miksi uudistua. Oli muuten jännä, olin päättänyt etten koskaan enää halua parisuhdetta ja tunsin olevani erityisen ok asian suhteen, mutta aloin näkemään unia miehistä ja aamuisin tunsin kovan kaipauksen. En kyennyt enää kenties valehtelemaan itselleni ettenkö parisuhdetta tai vastaavaa haluaisi kokea. Välillä olen kokenut todella voimakasta Jumalankaipuuta ja tottakai se on yhä läsnä, mutta nyt koen myös näitä tavallisen maailman haaveita. Tosin välillä mietin, mitä näiden muiden haaveiden saavuttaminen auttaa, sillä ei se ole Jumalan tuntemista, en löydä sieltä sitä mitä pohjimmiltani haluan. Mutta ehkäpä silti kannattaa kulkea näitä unelmia pitkin. Yhä kuitenkin tässä maailmassa pitää elää.
On ollut hankalaa elää, sillä paljoakaan ei voi ole tehnyt sosiaalisten tilanteiden pelon vuoksi. Ihan oikeasti pelkäsin hurjasti sosiaalisia tilanteita. Mutta nyt... Asiat ovat jo muuttuneet ja muuttuvat vauhdilla.
Tosiaan näiden uskomusten muuttaminen ei tunnu käyvän ihan käden käänteessä vaan ihan oikeasti saa korjata "vinoutuneita" uskomuksia, sillä ne meinaavat vaivihkaa jatkaa eloaan päässäni. Yhdestä asiasta olen kyllä iloinen: mieleni ei yleensä vastaväitteitä juuri esittele. Se on kyllä ollut sitäkin, että olen elämässä sitten uskonut jokaista ihmistä, mielipidettä ja tuomiota :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kristitty mystikko kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edellinen kommentoija jatkaa vielä: kun olet sanonut, että tämä ei ole kaikkien tie. Juuri äsken mieleeni nousi vahvana kysymys: entä jos tämä ei olekaan minun tieni? Mistä minä tiedän, mikä on minun tieni (henkisyydessä)? Jos tämä ei ole minun tieni, hakkaanko päästäni seinään kun etsin ja odotan?
Jos se ei ole sinun tiesi (tällä hetkellä), asia ei kiinnosta sinua tai se tuntuu jotenkin väärältä. Sitä vaaraa ei ole, että etsijä nopeaa vilkaisua pidempään hakkaisi päätään seinään itselleen väärän tien kanssa - jo tien alkuvaiheessa kehittyy vaisto, joka johtaa tutkimaan juuri sillä hetkellä tarpeellisia kirjoja ja opetuksia, ja hylkäämään sellaiset jotka ei tunnu millään tasolla resonoivan, tai joiden oppi on jo saatu eikä sitä enää tarvita.
Jotenkin tiesin, että osaat sanoa juuri sen mitä tarvitsen. Kiitos.
Sosiaalisten tilanteiden kanssa kamppailut jatkaa...
Sori, ei ole tarkoitus tehdä tästä ketjusta päiväkirjaa eikä yrittää hankkia mystikosta terapeuttia. Lähdinpä tuossa käymään kaupassa ja päädyin (niin, tein itse valinnat) ostamaan siideriä. Kauppaan, siideriä.. Matka jatkuu polkupyörällä, lisää juotavaa.. Itkua.. Naurua.. Paniikkia... Musiikkia... Vapautta... Itkua... On niin voimaton olo. Haluan vaan vapautua. Kolme noin puolen litran juomaa olen juonut, hups kuinka humpsahti päähän. Kas niin, eihän tässä olla enää niin alkoholisteja että voisi juoda aivan miten sattuu, täytyypä pitää varansa.
Pelottavinta on, että joku minussa vie mua koko ajan eteenpäin, "nyt mennään ihmisten lähelle", ja mua pelottaa tosi paljon. Tuntuu, etten hallitse tilannetta. Ehkä olen vaan liian väsynyt nyt. Jotkut kauhistelee, ai että, tuo juo ja mitäs jos se käyttää jotain muutakin! Sanon vaan, ettei se mitään kovin herkkua niiden lääkärien määräämien lääkkeiden kanssakaan ole ja niistäkin tulee aika mukavat vieroitusoireet. Lisäksi oma kokemus on, että ne hukuttaa sielun äänen täysin.
Hauska muuten huomata kuinka jotain kasvua on tapahtunut. Nyt kun olen jonkinsortin humalassa, huomaan kuinka tunteelliseksi tulen, kuinka ajatukset vievät minua. On helpompi rauhoittaa itseä, puhua järkeä. Aiemmin kun ryyppäsin (tosin ryyppäsin holtittomasti) ja käytin mielialalääkkeitä (!), ei ollut mitään mitään järjen ääntä, se oli vaan armotonta pakoa. "Aijaa tuli paska olo, vittu enemmän vaan nappeja naamaan, kohta lähtee taju ja se on tarkoituskin".
Nyt taustalla on "joku", joka sanoo: hengitä syvään, KAIKKI ON HYVIN, tästä selvitään, teet asioista aivan liian suuria päässäsi, rauhoitu, nyt et juo yhtään enempää.
Voitko mystikko rukoilla. En tiedä mitä se edes auttaa.
Koitan ajatella vaan, että nyt on tällainen hetki, tämä ei kestä loputtomiin ja päivä päivältä edistyn. Kaikki on hyvin.
Koittakaa kestää, mäkin olen Jumalan lapsi..
Kyllä tämä tästä. Takaisin vain työstämään uskomuksia.
Sosiaalisten tilanteiden kanssa kamppailut jatkaa...
Sori, ei ole tarkoitus tehdä tästä ketjusta päiväkirjaa eikä yrittää hankkia mystikosta terapeuttia. Lähdinpä tuossa käymään kaupassa ja päädyin (niin, tein itse valinnat) ostamaan siideriä. Kauppaan, siideriä.. Matka jatkuu polkupyörällä, lisää juotavaa.. Itkua.. Naurua.. Paniikkia... Musiikkia... Vapautta... Itkua... On niin voimaton olo. Haluan vaan vapautua. Kolme noin puolen litran juomaa olen juonut, hups kuinka humpsahti päähän. Kas niin, eihän tässä olla enää niin alkoholisteja että voisi juoda aivan miten sattuu, täytyypä pitää varansa.
Pelottavinta on, että joku minussa vie mua koko ajan eteenpäin, "nyt mennään ihmisten lähelle", ja mua pelottaa tosi paljon. Tuntuu, etten hallitse tilannetta. Ehkä olen vaan liian väsynyt nyt. Jotkut kauhistelee, ai että, tuo juo ja mitäs jos se käyttää jotain muutakin! Sanon vaan, ettei se mitään kovin herkkua niiden lääkärien määräämien lääkkeiden kanssakaan ole ja niistäkin tulee aika mukavat vieroitusoireet. Lisäksi oma kokemus on, että ne hukuttaa sielun äänen täysin.
Hauska muuten huomata kuinka jotain kasvua on tapahtunut. Nyt kun olen jonkinsortin humalassa, huomaan kuinka tunteelliseksi tulen, kuinka ajatukset vievät minua. On helpompi rauhoittaa itseä, puhua järkeä. Aiemmin kun ryyppäsin (tosin ryyppäsin holtittomasti) ja käytin mielialalääkkeitä (!), ei ollut mitään mitään järjen ääntä, se oli vaan armotonta pakoa. "Aijaa tuli pa---ska olo, vittu enemmän vaan nappeja naamaan, kohta lähtee taju ja se on tarkoituskin".
Nyt taustalla on "joku", joka sanoo: hengitä syvään, KAIKKI ON HYVIN, tästä selvitään, teet asioista aivan liian suuria päässäsi, rauhoitu, nyt et juo yhtään enempää.
Voitko mystikko rukoilla. En tiedä mitä se edes auttaa.
Koitan ajatella vaan, että nyt on tällainen hetki, tämä ei kestä loputtomiin ja päivä päivältä edistyn. Kaikki on hyvin.
Koittakaa kestää, mäkin olen Jumalan lapsi..
Kyllä tämä tästä. Takaisin vain työstämään uskomuksia.
Sosiaalisten tilanteiden kanssa kamppailut jatkaa...
Sori, ei ole tarkoitus tehdä tästä ketjusta päiväkirjaa eikä yrittää hankkia mystikosta terapeuttia. Lähdinpä tuossa käymään kaupassa ja päädyin (niin, tein itse valinnat) ostamaan siideriä. Kauppaan, siideriä.. Matka jatkuu polkupyörällä, lisää juotavaa.. Itkua.. Naurua.. Paniikkia... Musiikkia... Vapautta... Itkua... On niin voimaton olo. Haluan vaan vapautua. Kolme noin puolen litran juomaa olen juonut, hups kuinka humpsahti päähän. Kas niin, eihän tässä olla enää niin alkoholisteja että voisi juoda aivan miten sattuu, täytyypä pitää varansa.
Pelottavinta on, että joku minussa vie mua koko ajan eteenpäin, "nyt mennään ihmisten lähelle", ja mua pelottaa tosi paljon. Tuntuu, etten hallitse tilannetta. Ehkä olen vaan liian väsynyt nyt. Jotkut kauhistelee, ai että, tuo juo ja mitäs jos se käyttää jotain muutakin! Sanon vaan, ettei se mitään kovin herkkua niiden lääkärien määräämien lääkkeiden kanssakaan ole ja niistäkin tulee aika mukavat vieroitusoireet. Lisäksi oma kokemus on, että ne hukuttaa sielun äänen täysin.
Hauska muuten huomata kuinka jotain kasvua on tapahtunut. Nyt kun olen jonkinsortin humalassa, huomaan kuinka tunteelliseksi tulen, kuinka ajatukset vievät minua. On helpompi rauhoittaa itseä, puhua järkeä. Aiemmin kun ryyppäsin (tosin ryyppäsin holtittomasti) ja käytin mielialalääkkeitä (!), ei ollut mitään mitään järjen ääntä, se oli vaan armotonta pakoa. "Aijaa tuli pa-..-----ska olo, vittu enemmän vaan nappeja naamaan, kohta lähtee taju ja se on tarkoituskin".
Nyt taustalla on "joku", joka sanoo: hengitä syvään, KAIKKI ON HYVIN, tästä selvitään, teet asioista aivan liian suuria päässäsi, rauhoitu, nyt et juo yhtään enempää.
Voitko mystikko rukoilla. En tiedä mitä se edes auttaa.
Koitan ajatella vaan, että nyt on tällainen hetki, tämä ei kestä loputtomiin ja päivä päivältä edistyn. Kaikki on hyvin.
Koittakaa kestää, mäkin olen Jumalan lapsi..
Kyllä tämä tästä. Takaisin vain työstämään uskomuksia.
Sosiaalisten tilanteiden kanssa kamppailut jatkaa...
Sori, ei ole tarkoitus tehdä tästä ketjusta päiväkirjaa eikä yrittää hankkia mystikosta terapeuttia. Lähdinpä tuossa käymään kaupassa ja päädyin (niin, tein itse valinnat) ostamaan siideriä. Kauppaan, siideriä.. Matka jatkuu polkupyörällä, lisää juotavaa.. Itkua.. Naurua.. Paniikkia... Musiikkia... Vapautta... Itkua... On niin voimaton olo. Haluan vaan vapautua. Kolme noin puolen litran juomaa olen juonut, hups kuinka humpsahti päähän. Kas niin, eihän tässä olla enää niin alkoholisteja että voisi juoda aivan miten sattuu, täytyypä pitää varansa.
Pelottavinta on, että joku minussa vie mua koko ajan eteenpäin, "nyt mennään ihmisten lähelle", ja mua pelottaa tosi paljon. Tuntuu, etten hallitse tilannetta. Ehkä olen vaan liian väsynyt nyt. Jotkut kauhistelee, ai että, tuo juo ja mitäs jos se käyttää jotain muutakin! Sanon vaan, ettei se mitään kovin herkkua niiden lääkärien määräämien lääkkeiden kanssakaan ole ja niistäkin tulee aika mukavat vieroitusoireet. Lisäksi oma kokemus on, että ne hukuttaa sielun äänen täysin.
Hauska muuten huomata kuinka jotain kasvua on tapahtunut. Nyt kun olen jonkinsortin humalassa, huomaan kuinka tunteelliseksi tulen, kuinka ajatukset vievät minua. On helpompi rauhoittaa itseä, puhua järkeä. Aiemmin kun ryyppäsin (tosin ryyppäsin holtittomasti) ja käytin mielialalääkkeitä (!), ei ollut mitään mitään järjen ääntä, se oli vaan armotonta pakoa. "Aijaa tuli tuskainen olo, vittu enemmän vaan nappeja naamaan, kohta lähtee taju ja se on tarkoituskin".
Nyt taustalla on "joku", joka sanoo: hengitä syvään, KAIKKI ON HYVIN, tästä selvitään, teet asioista aivan liian suuria päässäsi, rauhoitu, nyt et juo yhtään enempää.
Voitko mystikko rukoilla. En tiedä mitä se edes auttaa.
Koitan ajatella vaan, että nyt on tällainen hetki, tämä ei kestä loputtomiin ja päivä päivältä edistyn. Kaikki on hyvin.
Koittakaa kestää, mäkin olen Jumalan lapsi..
Kyllä tämä tästä. Takaisin vain työstämään uskomuksia.
Sosiaalisten tilanteiden kanssa kamppailut jatkaa...
Sori, ei ole tarkoitus tehdä tästä ketjusta päiväkirjaa eikä yrittää hankkia mystikosta terapeuttia. Lähdinpä tuossa käymään kaupassa ja päädyin (niin, tein itse valinnat) ostamaan siideriä. Kauppaan, siideriä.. Matka jatkuu polkupyörällä, lisää juotavaa.. Itkua.. Naurua.. Paniikkia... Musiikkia... Vapautta... Itkua... On niin voimaton olo. Haluan vaan vapautua. Kolme noin puolen litran juomaa olen juonut, hups kuinka humpsahti päähän. Kas niin, eihän tässä olla enää niin alkoholisteja että voisi juoda aivan miten sattuu, täytyypä pitää varansa.
Pelottavinta on, että joku minussa vie mua koko ajan eteenpäin, "nyt mennään ihmisten lähelle", ja mua pelottaa tosi paljon. Tuntuu, etten hallitse tilannetta. Ehkä olen vaan liian väsynyt nyt. Jotkut kauhistelee, ai että, tuo juo ja mitäs jos se käyttää jotain muutakin! Sanon vaan, ettei se mitään kovin herkkua niiden lääkärien määräämien lääkkeiden kanssakaan ole ja niistäkin tulee aika mukavat vieroitusoireet. Lisäksi oma kokemus on, että ne hukuttaa sielun äänen täysin.
Hauska muuten huomata kuinka jotain kasvua on tapahtunut. Nyt kun olen jonkinsortin humalassa, huomaan kuinka tunteelliseksi tulen, kuinka ajatukset vievät minua. On helpompi rauhoittaa itseä, puhua järkeä. Aiemmin kun ryyppäsin (tosin ryyppäsin holtittomasti) ja käytin mielialalääkkeitä (!), ei ollut mitään mitään järjen ääntä, se oli vaan armotonta pakoa. "Aijaa tuli tuskainen olo, vittu enemmän vaan nappeja naamaan, kohta lähtee taju ja se on tarkoituskin".
Nyt taustalla on "joku", joka sanoo: hengitä syvään, KAIKKI ON HYVIN, tästä selvitään, teet asioista aivan liian suuria päässäsi, rauhoitu, nyt et juo yhtään enempää.
Voitko mystikko rukoilla. En tiedä mitä se edes auttaa.
Koitan ajatella vaan, että nyt on tällainen hetki, tämä ei kestä loputtomiin ja päivä päivältä edistyn. Kaikki on hyvin.
Koittakaa kestää, mäkin olen Jumalan lapsi..
Kyllä tämä tästä. Takaisin vain työstämään uskomuksia.
Kannattaako siihen affirmaatioon aikaa sotkea. Entäs jos sanoo vain: Olen kaikin puolin vahva!