Lue keskustelun säännöt.
Kristitty mystikko, huhuu?!? Kysymyksiä.
11.08.2016 |
Olen jäänyt miettimään joitain kirjoituksiasi. Kysymys on irrallisista asioista, joten aloitan oman.
Olet joskus sanonut, että hauskuus alkaa, kun tajuaa koko maailman olevan illuusiota. Voisitko tarkentaa?
Oletko lukenut Neile Donald Walschia? Oletko samaa vai eri mieltä hänen kanssaan?
Olen viime aikoina pohtinut seuraavaa ristiriitaa: saat mitä pyydät + todellisuutta ei pidä vastustaa vaan hyväksyä. Logiikkani mukaan jos hyväksyn todellisuuden, niin en ole pyytämässä mitään... Jos pyydän, niin olen tyytymätön todellisuuteen... Miten tämä dilemma olisi ratkaistavissa!
Kommentit (6995)
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on tämä: mistäpä minä tiedän olevani todellisuudessa herännyt vai olenko luonut itselleni kokemuksen heräämisestä jonka vaan kuvittelen? Uni ei lopu mihinkään sillä minulla ei näytä olevan ulospääsyä sen ulkopuolelle. Vaikka olen kokenut kaikenlaisia mystisiä kokemuksia ja sielun pimeitä öitä, lopulta kaikki aina romahtaa tämän hetken käsittämättömyyteen ja kaikki tietoisuuden rajat joilla olen käynyt, ovat lopulta vain minun tapahtumiani, unta unen sisällä.
Tämäkin keskustelu on hyvin hellyttävä: me kaikki kurotamme omalla tavallamme kohti ymmärrystä, tuomme siihen oman sävymme ja makumme ja kokeilemme kasata toistemme näyttämistä palasista isompaa kuvaa. Vaikka minulla on hatara kuva ykseydestä, pysyn mieluummin tällä puolella: maailmassa jossa on olemassa Toisia, itsestäni erotettuja tietoisuuksia ja juuri siksi niin kauniita.
Tosi hyvin kuvasit tätä haasteellistakin tilannetta täällä unielämässä. Kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on tämä: mistäpä minä tiedän olevani todellisuudessa herännyt vai olenko luonut itselleni kokemuksen heräämisestä jonka vaan kuvittelen? Uni ei lopu mihinkään sillä minulla ei näytä olevan ulospääsyä sen ulkopuolelle. Vaikka olen kokenut kaikenlaisia mystisiä kokemuksia ja sielun pimeitä öitä, lopulta kaikki aina romahtaa tämän hetken käsittämättömyyteen ja kaikki tietoisuuden rajat joilla olen käynyt, ovat lopulta vain minun tapahtumiani, unta unen sisällä.
Tämäkin keskustelu on hyvin hellyttävä: me kaikki kurotamme omalla tavallamme kohti ymmärrystä, tuomme siihen oman sävymme ja makumme ja kokeilemme kasata toistemme näyttämistä palasista isompaa kuvaa. Vaikka minulla on hatara kuva ykseydestä, pysyn mieluummin tällä puolella: maailmassa jossa on olemassa Toisia, itsestäni erotettuja tietoisuuksia ja juuri siksi niin kauniita.
Kirjoittamasi perusteella et ole kokenut vielä todellista valaistumista eli kuten arvelet, olet luonut itsellesi vain kuvitelman siitä. Aidossa valaistumisessa kysymykset katoavat, siinä ei ole mitään epäselvää, sitä ei tarvitse mieltä käyttäen yrittää käsittää, sen yksinkertaisesti tietää todeksi.
Kokemukset ovat aina vain kokemuksia, ne eivät ole valaistumisen ydin eikä niillä ole varsinaista merkitystä. Myös se että sanot mieluummin valitsevasi maailman jossa on Toisia, osoittaa että haluat vielä edelleen elää egolähtöistä elämää totuuden sijaan. Siinä ei ole mitään väärää tai huonoa. Olen ymmärtänyt että moni ei halua lopulta edetä loppuun saakka valaistumisen tiellä vaikka olisi jo nähnyt totuuden.
En tiedä vielä itsestänikään haluanko mennä loppuun saakka. Ylivoimaisesti suurimman osan ajastani vietän egomaailmassa siitä huolimatta, että olen jo monta kertaa nähnyt hetkellisesti totuuden ja tuntenut itseni sinä, jota ei voi sanoilla kunnolla kuvata. Tässä self-realization "tilassa" ei jää ainuttakaan kysymystä, mikä on kuvitelmaa ja mikä absoluuttisen totta. Ja siitä huolimatta valitsen usein egon mielihyvän totuuden sijaan. Se on ristiriitaista mutta hyvin tavallista polulla oleville. Juuri kukaan ei hyppää pysyvästi totuuteen sen kerran nähtyään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on tämä: mistäpä minä tiedän olevani todellisuudessa herännyt vai olenko luonut itselleni kokemuksen heräämisestä jonka vaan kuvittelen? Uni ei lopu mihinkään sillä minulla ei näytä olevan ulospääsyä sen ulkopuolelle. Vaikka olen kokenut kaikenlaisia mystisiä kokemuksia ja sielun pimeitä öitä, lopulta kaikki aina romahtaa tämän hetken käsittämättömyyteen ja kaikki tietoisuuden rajat joilla olen käynyt, ovat lopulta vain minun tapahtumiani, unta unen sisällä.
Tämäkin keskustelu on hyvin hellyttävä: me kaikki kurotamme omalla tavallamme kohti ymmärrystä, tuomme siihen oman sävymme ja makumme ja kokeilemme kasata toistemme näyttämistä palasista isompaa kuvaa. Vaikka minulla on hatara kuva ykseydestä, pysyn mieluummin tällä puolella: maailmassa jossa on olemassa Toisia, itsestäni erotettuja tietoisuuksia ja juuri siksi niin kauniita.
Kirjoittamasi perusteella et ole kokenut vielä todellista valaistumista eli kuten arvelet, olet luonut itsellesi vain kuvitelman siitä. Aidossa valaistumisessa kysymykset katoavat, siinä ei ole mitään epäselvää, sitä ei tarvitse mieltä käyttäen yrittää käsittää, sen yksinkertaisesti tietää todeksi.
Kokemukset ovat aina vain kokemuksia, ne eivät ole valaistumisen ydin eikä niillä ole varsinaista merkitystä. Myös se että sanot mieluummin valitsevasi maailman jossa on Toisia, osoittaa että haluat vielä edelleen elää egolähtöistä elämää totuuden sijaan. Siinä ei ole mitään väärää tai huonoa. Olen ymmärtänyt että moni ei halua lopulta edetä loppuun saakka valaistumisen tiellä vaikka olisi jo nähnyt totuuden.
En tiedä vielä itsestänikään haluanko mennä loppuun saakka. Ylivoimaisesti suurimman osan ajastani vietän egomaailmassa siitä huolimatta, että olen jo monta kertaa nähnyt hetkellisesti totuuden ja tuntenut itseni sinä, jota ei voi sanoilla kunnolla kuvata. Tässä self-realization "tilassa" ei jää ainuttakaan kysymystä, mikä on kuvitelmaa ja mikä absoluuttisen totta. Ja siitä huolimatta valitsen usein egon mielihyvän totuuden sijaan. Se on ristiriitaista mutta hyvin tavallista polulla oleville. Juuri kukaan ei hyppää pysyvästi totuuteen sen kerran nähtyään.
En minä kutsuisi omaa elämääni erityisen egolähtöiseksi, kunhan teen täällä sen vähän mikä kykenen ja mikä velvollisuuteni on, jotta voin ajan koittaessa kunniallisesti kuolla pois ja toivoa että koskaan enää tänne ei ainakaan tarvitsisi palata. Minulla meni henkisessä etsinnässä vuosia enkä lopulta löytänyt muuta kuin tämän hetken. Valaistumisesta en tiedä, kuten sanoinkin. Lopulta ihmeellisintä minulle on juuri toinen ihminen ja se miten häneenkin on suljettuna kokonainen maailmankaikkeus, erilainen kuin minun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on tämä: mistäpä minä tiedän olevani todellisuudessa herännyt vai olenko luonut itselleni kokemuksen heräämisestä jonka vaan kuvittelen? Uni ei lopu mihinkään sillä minulla ei näytä olevan ulospääsyä sen ulkopuolelle. Vaikka olen kokenut kaikenlaisia mystisiä kokemuksia ja sielun pimeitä öitä, lopulta kaikki aina romahtaa tämän hetken käsittämättömyyteen ja kaikki tietoisuuden rajat joilla olen käynyt, ovat lopulta vain minun tapahtumiani, unta unen sisällä.
Tämäkin keskustelu on hyvin hellyttävä: me kaikki kurotamme omalla tavallamme kohti ymmärrystä, tuomme siihen oman sävymme ja makumme ja kokeilemme kasata toistemme näyttämistä palasista isompaa kuvaa. Vaikka minulla on hatara kuva ykseydestä, pysyn mieluummin tällä puolella: maailmassa jossa on olemassa Toisia, itsestäni erotettuja tietoisuuksia ja juuri siksi niin kauniita.
Kirjoittamasi perusteella et ole kokenut vielä todellista valaistumista eli kuten arvelet, olet luonut itsellesi vain kuvitelman siitä. Aidossa valaistumisessa kysymykset katoavat, siinä ei ole mitään epäselvää, sitä ei tarvitse mieltä käyttäen yrittää käsittää, sen yksinkertaisesti tietää todeksi.
Kokemukset ovat aina vain kokemuksia, ne eivät ole valaistumisen ydin eikä niillä ole varsinaista merkitystä. Myös se että sanot mieluummin valitsevasi maailman jossa on Toisia, osoittaa että haluat vielä edelleen elää egolähtöistä elämää totuuden sijaan. Siinä ei ole mitään väärää tai huonoa. Olen ymmärtänyt että moni ei halua lopulta edetä loppuun saakka valaistumisen tiellä vaikka olisi jo nähnyt totuuden.
En tiedä vielä itsestänikään haluanko mennä loppuun saakka. Ylivoimaisesti suurimman osan ajastani vietän egomaailmassa siitä huolimatta, että olen jo monta kertaa nähnyt hetkellisesti totuuden ja tuntenut itseni sinä, jota ei voi sanoilla kunnolla kuvata. Tässä self-realization "tilassa" ei jää ainuttakaan kysymystä, mikä on kuvitelmaa ja mikä absoluuttisen totta. Ja siitä huolimatta valitsen usein egon mielihyvän totuuden sijaan. Se on ristiriitaista mutta hyvin tavallista polulla oleville. Juuri kukaan ei hyppää pysyvästi totuuteen sen kerran nähtyään.
En minä kutsuisi omaa elämääni erityisen egolähtöiseksi, kunhan teen täällä sen vähän mikä kykenen ja mikä velvollisuuteni on, jotta voin ajan koittaessa kunniallisesti kuolla pois ja toivoa että koskaan enää tänne ei ainakaan tarvitsisi palata. Minulla meni henkisessä etsinnässä vuosia enkä lopulta löytänyt muuta kuin tämän hetken. Valaistumisesta en tiedä, kuten sanoinkin. Lopulta ihmeellisintä minulle on juuri toinen ihminen ja se miten häneenkin on suljettuna kokonainen maailmankaikkeus, erilainen kuin minun.
OK. Egolähtöinen oli vähän huono sana. Olet selvästi polulla niin kannustaisin siihen, ettet jätä kesken jos kerran olet sitä mieltä, että perille et ole vielä päässyt. Pitkätkin suvantovaiheet kuuluvat henkisyyteen. Tietenkin jos koet ihmeellisimmäksi ja hienoimmaksi ihmisten erilaisuuden (positiivisella tavalla) niin se on myös valtavan hieno tapa nauttia elämästäsi.
Minä olen ollut polulla 10 vuotta enkä pysty edes kuvailemaan kuinka turhauttavaa se on välillä ollut ja montako kertaa olen ollut vakuuttunut, ettei totuuden löytäminen ole tässä elämässä minua varten. Olen päättänyt unohtaa koko henkisyyden ja nauttia niistä psykologisista hyödyistä, mitä se on minulle tuonut. Sitten kuitenkin muutaman kuukauden hengellisyyden tietoisen unohtamisen jälkeen olen palannut kirjan, retriitin tai pohdiskelun pariin. Alan vähitellen luovuttaa ajatukselle, että voisin valita, haluanko totuutta vai en. Totuus on saattanut valita minut eikä minua ole ehkä enää olemassa muutaman vuoden päästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on tämä: mistäpä minä tiedän olevani todellisuudessa herännyt vai olenko luonut itselleni kokemuksen heräämisestä jonka vaan kuvittelen? Uni ei lopu mihinkään sillä minulla ei näytä olevan ulospääsyä sen ulkopuolelle. Vaikka olen kokenut kaikenlaisia mystisiä kokemuksia ja sielun pimeitä öitä, lopulta kaikki aina romahtaa tämän hetken käsittämättömyyteen ja kaikki tietoisuuden rajat joilla olen käynyt, ovat lopulta vain minun tapahtumiani, unta unen sisällä.
Tämäkin keskustelu on hyvin hellyttävä: me kaikki kurotamme omalla tavallamme kohti ymmärrystä, tuomme siihen oman sävymme ja makumme ja kokeilemme kasata toistemme näyttämistä palasista isompaa kuvaa. Vaikka minulla on hatara kuva ykseydestä, pysyn mieluummin tällä puolella: maailmassa jossa on olemassa Toisia, itsestäni erotettuja tietoisuuksia ja juuri siksi niin kauniita.
Kirjoittamasi perusteella et ole kokenut vielä todellista valaistumista eli kuten arvelet, olet luonut itsellesi vain kuvitelman siitä. Aidossa valaistumisessa kysymykset katoavat, siinä ei ole mitään epäselvää, sitä ei tarvitse mieltä käyttäen yrittää käsittää, sen yksinkertaisesti tietää todeksi.
Kokemukset ovat aina vain kokemuksia, ne eivät ole valaistumisen ydin eikä niillä ole varsinaista merkitystä. Myös se että sanot mieluummin valitsevasi maailman jossa on Toisia, osoittaa että haluat vielä edelleen elää egolähtöistä elämää totuuden sijaan. Siinä ei ole mitään väärää tai huonoa. Olen ymmärtänyt että moni ei halua lopulta edetä loppuun saakka valaistumisen tiellä vaikka olisi jo nähnyt totuuden.
En tiedä vielä itsestänikään haluanko mennä loppuun saakka. Ylivoimaisesti suurimman osan ajastani vietän egomaailmassa siitä huolimatta, että olen jo monta kertaa nähnyt hetkellisesti totuuden ja tuntenut itseni sinä, jota ei voi sanoilla kunnolla kuvata. Tässä self-realization "tilassa" ei jää ainuttakaan kysymystä, mikä on kuvitelmaa ja mikä absoluuttisen totta. Ja siitä huolimatta valitsen usein egon mielihyvän totuuden sijaan. Se on ristiriitaista mutta hyvin tavallista polulla oleville. Juuri kukaan ei hyppää pysyvästi totuuteen sen kerran nähtyään.
En minä kutsuisi omaa elämääni erityisen egolähtöiseksi, kunhan teen täällä sen vähän mikä kykenen ja mikä velvollisuuteni on, jotta voin ajan koittaessa kunniallisesti kuolla pois ja toivoa että koskaan enää tänne ei ainakaan tarvitsisi palata. Minulla meni henkisessä etsinnässä vuosia enkä lopulta löytänyt muuta kuin tämän hetken. Valaistumisesta en tiedä, kuten sanoinkin. Lopulta ihmeellisintä minulle on juuri toinen ihminen ja se miten häneenkin on suljettuna kokonainen maailmankaikkeus, erilainen kuin minun.
OK. Egolähtöinen oli vähän huono sana. Olet selvästi polulla niin kannustaisin siihen, ettet jätä kesken jos kerran olet sitä mieltä, että perille et ole vielä päässyt. Pitkätkin suvantovaiheet kuuluvat henkisyyteen. Tietenkin jos koet ihmeellisimmäksi ja hienoimmaksi ihmisten erilaisuuden (positiivisella tavalla) niin se on myös valtavan hieno tapa nauttia elämästäsi.
Minä olen ollut polulla 10 vuotta enkä pysty edes kuvailemaan kuinka turhauttavaa se on välillä ollut ja montako kertaa olen ollut vakuuttunut, ettei totuuden löytäminen ole tässä elämässä minua varten. Olen päättänyt unohtaa koko henkisyyden ja nauttia niistä psykologisista hyödyistä, mitä se on minulle tuonut. Sitten kuitenkin muutaman kuukauden hengellisyyden tietoisen unohtamisen jälkeen olen palannut kirjan, retriitin tai pohdiskelun pariin. Alan vähitellen luovuttaa ajatukselle, että voisin valita, haluanko totuutta vai en. Totuus on saattanut valita minut eikä minua ole ehkä enää olemassa muutaman vuoden päästä.
En tiedä olenko perillä vai en, mutta en jaksa enää etsiä. Minusta tuntuu että niin kauan kuin mieli etsii, se ei löydä. Se löytää aina uuden kysymyksen ja uuden tason ja uuden tavan laajentaa tietoisuutta, eikä se lopu mihinkään. Tyytyminen siihen tietoon että ei tiedä, johtaa taas eräänlaiseen rauhaan jossa levätä. Minä en ole kadonnut itseltäni loputtomiin mielenpeleihin vaan olen tässä ja juuri tässä on läsnä kaikki se mitä tarvitaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ilmeisesti siinä vaiheessa alkaa olla toivoa valaistumisesta, kun etsiminen loppuu. Valaistuminen ei onnistu niin kauan kuin on etsijä ja etsintää. Joku valaistunut sanoikin, että etsijä pitää unohtaa.
Kaikella on aikansa. Ihminen voi etsiä totuutta vaikka 50 vuotta, jos on oikein sinnikäs tai "kovapäinen", mutta jossain vaiheessa etsintä loppuu, ei vain jaksa enää etsiä, uupuu etsimiseen ja luovuttaa tyyliin; antaa olla, ihan sama, ja silloin voi olla lähellä oivaltamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on tämä: mistäpä minä tiedän olevani todellisuudessa herännyt vai olenko luonut itselleni kokemuksen heräämisestä jonka vaan kuvittelen? Uni ei lopu mihinkään sillä minulla ei näytä olevan ulospääsyä sen ulkopuolelle. Vaikka olen kokenut kaikenlaisia mystisiä kokemuksia ja sielun pimeitä öitä, lopulta kaikki aina romahtaa tämän hetken käsittämättömyyteen ja kaikki tietoisuuden rajat joilla olen käynyt, ovat lopulta vain minun tapahtumiani, unta unen sisällä.
Tämäkin keskustelu on hyvin hellyttävä: me kaikki kurotamme omalla tavallamme kohti ymmärrystä, tuomme siihen oman sävymme ja makumme ja kokeilemme kasata toistemme näyttämistä palasista isompaa kuvaa. Vaikka minulla on hatara kuva ykseydestä, pysyn mieluummin tällä puolella: maailmassa jossa on olemassa Toisia, itsestäni erotettuja tietoisuuksia ja juuri siksi niin kauniita.
Kirjoittamasi perusteella et ole kokenut vielä todellista valaistumista eli kuten arvelet, olet luonut itsellesi vain kuvitelman siitä. Aidossa valaistumisessa kysymykset katoavat, siinä ei ole mitään epäselvää, sitä ei tarvitse mieltä käyttäen yrittää käsittää, sen yksinkertaisesti tietää todeksi.
Kokemukset ovat aina vain kokemuksia, ne eivät ole valaistumisen ydin eikä niillä ole varsinaista merkitystä. Myös se että sanot mieluummin valitsevasi maailman jossa on Toisia, osoittaa että haluat vielä edelleen elää egolähtöistä elämää totuuden sijaan. Siinä ei ole mitään väärää tai huonoa. Olen ymmärtänyt että moni ei halua lopulta edetä loppuun saakka valaistumisen tiellä vaikka olisi jo nähnyt totuuden.
En tiedä vielä itsestänikään haluanko mennä loppuun saakka. Ylivoimaisesti suurimman osan ajastani vietän egomaailmassa siitä huolimatta, että olen jo monta kertaa nähnyt hetkellisesti totuuden ja tuntenut itseni sinä, jota ei voi sanoilla kunnolla kuvata. Tässä self-realization "tilassa" ei jää ainuttakaan kysymystä, mikä on kuvitelmaa ja mikä absoluuttisen totta. Ja siitä huolimatta valitsen usein egon mielihyvän totuuden sijaan. Se on ristiriitaista mutta hyvin tavallista polulla oleville. Juuri kukaan ei hyppää pysyvästi totuuteen sen kerran nähtyään.
En minä kutsuisi omaa elämääni erityisen egolähtöiseksi, kunhan teen täällä sen vähän mikä kykenen ja mikä velvollisuuteni on, jotta voin ajan koittaessa kunniallisesti kuolla pois ja toivoa että koskaan enää tänne ei ainakaan tarvitsisi palata. Minulla meni henkisessä etsinnässä vuosia enkä lopulta löytänyt muuta kuin tämän hetken. Valaistumisesta en tiedä, kuten sanoinkin. Lopulta ihmeellisintä minulle on juuri toinen ihminen ja se miten häneenkin on suljettuna kokonainen maailmankaikkeus, erilainen kuin minun.
OK. Egolähtöinen oli vähän huono sana. Olet selvästi polulla niin kannustaisin siihen, ettet jätä kesken jos kerran olet sitä mieltä, että perille et ole vielä päässyt. Pitkätkin suvantovaiheet kuuluvat henkisyyteen. Tietenkin jos koet ihmeellisimmäksi ja hienoimmaksi ihmisten erilaisuuden (positiivisella tavalla) niin se on myös valtavan hieno tapa nauttia elämästäsi.
Minä olen ollut polulla 10 vuotta enkä pysty edes kuvailemaan kuinka turhauttavaa se on välillä ollut ja montako kertaa olen ollut vakuuttunut, ettei totuuden löytäminen ole tässä elämässä minua varten. Olen päättänyt unohtaa koko henkisyyden ja nauttia niistä psykologisista hyödyistä, mitä se on minulle tuonut. Sitten kuitenkin muutaman kuukauden hengellisyyden tietoisen unohtamisen jälkeen olen palannut kirjan, retriitin tai pohdiskelun pariin. Alan vähitellen luovuttaa ajatukselle, että voisin valita, haluanko totuutta vai en. Totuus on saattanut valita minut eikä minua ole ehkä enää olemassa muutaman vuoden päästä.
En tiedä olenko perillä vai en, mutta en jaksa enää etsiä. Minusta tuntuu että niin kauan kuin mieli etsii, se ei löydä. Se löytää aina uuden kysymyksen ja uuden tason ja uuden tavan laajentaa tietoisuutta, eikä se lopu mihinkään. Tyytyminen siihen tietoon että ei tiedä, johtaa taas eräänlaiseen rauhaan jossa levätä. Minä en ole kadonnut itseltäni loputtomiin mielenpeleihin vaan olen tässä ja juuri tässä on läsnä kaikki se mitä tarvitaan.
Asia on juuri kuten sanot. Mieli ei koskaan voi löytää tai ymmärtää sellaista, joka on sen käsityskyvyn tuolla puolen. En jatka tästä enempää koska kompetenssini ei mitenkään riitä opettamaan ketään :) Sen vielä sanon, että täydellinen ei-tietäminen on yksi tapa määritellä valaistuminen, se voi olla sinun oviaukkosi Totuuteen. Eräs opettaja tuntuu lähes perustavan opetuksensa ei-tietämiselle. Toivon sinulle onnea polullasi.
Valaistuneilla on hyvin erilaisia tapoja kertoa asioita. Tässä Jed McKennan tyyliä kirjasta Kaiken teoria - kokonainen luku: http://www.taivaankaari.fi/?p=product&show=sample&id=134
Olisi helpottanut lukemista, jos kirjaan olisi merkitty vaikka kirjaimella, milloin J kertoo, kysyy ja milloin tämä toinen. Tietty sen voi selvittää, mutta jokseenkin väsyttävää oli tuota lukea ja selvitellä puhevuoroja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä luku Jeff Fosterin kirjasta Olemisen ihme:
http://www.taivaankaari.fi/index.php?p=product&show=sample&id=130
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on tämä: mistäpä minä tiedän olevani todellisuudessa herännyt vai olenko luonut itselleni kokemuksen heräämisestä jonka vaan kuvittelen? Uni ei lopu mihinkään sillä minulla ei näytä olevan ulospääsyä sen ulkopuolelle. Vaikka olen kokenut kaikenlaisia mystisiä kokemuksia ja sielun pimeitä öitä, lopulta kaikki aina romahtaa tämän hetken käsittämättömyyteen ja kaikki tietoisuuden rajat joilla olen käynyt, ovat lopulta vain minun tapahtumiani, unta unen sisällä.
Tämäkin keskustelu on hyvin hellyttävä: me kaikki kurotamme omalla tavallamme kohti ymmärrystä, tuomme siihen oman sävymme ja makumme ja kokeilemme kasata toistemme näyttämistä palasista isompaa kuvaa. Vaikka minulla on hatara kuva ykseydestä, pysyn mieluummin tällä puolella: maailmassa jossa on olemassa Toisia, itsestäni erotettuja tietoisuuksia ja juuri siksi niin kauniita.
Kirjoittamasi perusteella et ole kokenut vielä todellista valaistumista eli kuten arvelet, olet luonut itsellesi vain kuvitelman siitä. Aidossa valaistumisessa kysymykset katoavat, siinä ei ole mitään epäselvää, sitä ei tarvitse mieltä käyttäen yrittää käsittää, sen yksinkertaisesti tietää todeksi.
Kokemukset ovat aina vain kokemuksia, ne eivät ole valaistumisen ydin eikä niillä ole varsinaista merkitystä. Myös se että sanot mieluummin valitsevasi maailman jossa on Toisia, osoittaa että haluat vielä edelleen elää egolähtöistä elämää totuuden sijaan. Siinä ei ole mitään väärää tai huonoa. Olen ymmärtänyt että moni ei halua lopulta edetä loppuun saakka valaistumisen tiellä vaikka olisi jo nähnyt totuuden.
En tiedä vielä itsestänikään haluanko mennä loppuun saakka. Ylivoimaisesti suurimman osan ajastani vietän egomaailmassa siitä huolimatta, että olen jo monta kertaa nähnyt hetkellisesti totuuden ja tuntenut itseni sinä, jota ei voi sanoilla kunnolla kuvata. Tässä self-realization "tilassa" ei jää ainuttakaan kysymystä, mikä on kuvitelmaa ja mikä absoluuttisen totta. Ja siitä huolimatta valitsen usein egon mielihyvän totuuden sijaan. Se on ristiriitaista mutta hyvin tavallista polulla oleville. Juuri kukaan ei hyppää pysyvästi totuuteen sen kerran nähtyään.
En minä kutsuisi omaa elämääni erityisen egolähtöiseksi, kunhan teen täällä sen vähän mikä kykenen ja mikä velvollisuuteni on, jotta voin ajan koittaessa kunniallisesti kuolla pois ja toivoa että koskaan enää tänne ei ainakaan tarvitsisi palata. Minulla meni henkisessä etsinnässä vuosia enkä lopulta löytänyt muuta kuin tämän hetken. Valaistumisesta en tiedä, kuten sanoinkin. Lopulta ihmeellisintä minulle on juuri toinen ihminen ja se miten häneenkin on suljettuna kokonainen maailmankaikkeus, erilainen kuin minun.
OK. Egolähtöinen oli vähän huono sana. Olet selvästi polulla niin kannustaisin siihen, ettet jätä kesken jos kerran olet sitä mieltä, että perille et ole vielä päässyt. Pitkätkin suvantovaiheet kuuluvat henkisyyteen. Tietenkin jos koet ihmeellisimmäksi ja hienoimmaksi ihmisten erilaisuuden (positiivisella tavalla) niin se on myös valtavan hieno tapa nauttia elämästäsi.
Minä olen ollut polulla 10 vuotta enkä pysty edes kuvailemaan kuinka turhauttavaa se on välillä ollut ja montako kertaa olen ollut vakuuttunut, ettei totuuden löytäminen ole tässä elämässä minua varten. Olen päättänyt unohtaa koko henkisyyden ja nauttia niistä psykologisista hyödyistä, mitä se on minulle tuonut. Sitten kuitenkin muutaman kuukauden hengellisyyden tietoisen unohtamisen jälkeen olen palannut kirjan, retriitin tai pohdiskelun pariin. Alan vähitellen luovuttaa ajatukselle, että voisin valita, haluanko totuutta vai en. Totuus on saattanut valita minut eikä minua ole ehkä enää olemassa muutaman vuoden päästä.
Ap linjoilla.
Olen seurannut tätä keskustelua, mutta minulle se on mennyt jo yli hilseen. Minulle tämä polku on paljon yksinkertaisempaa kuin viime aikainen keskustelu. Minulle aikaisemmilla kysymyksillä ei ole mitään väliä. Tämä vastaus resonoi minulle niin, että päätin kuin päätinkin vastata.
Olen ollut polulla 10 vuotta, välillä luovuttamit, mutta aina palannut takaisin. Tämä ei ole on-off-matka, vaan tässä on etappeja ja virstanpylväitä. Egoni ei enää kauheesti rettelöi. Tunnistan hengen itsessäni, ja saan sen kanssa dialogiakin tarvittaessa
Tajuan edenneeni matkallani, kunnes taas saan itsesi kiinni jostain pelosta, jolloin joudun jälleen keskittymään. Eli minulla tämä viimeisin etappi liittyy pelkoon. Vaikka olen jo vuosia tiennyt, että kaikki kulminoituu pelkoon ja luottamuksen puutteeseen, niin jälleen vajosin samaan suohon.
Vaikka näitä soita tulee, niin pystyn löytämään sisältäni onnen. Se on pakahtuvaa. Olen niiiiiin kiitollinen. Kaikesta. Kunnes luottamukseen tulee särö, ja huomaan että pelkään tulevaa. Liittyy yleensä lapsiini. Onneksi nämä vaiheet eivät yleensä kestä kauaa.
Olen myös tullut siihen tulokseen, että minä en voi valita tätä polkua. Ja todennut, että en halua kokea sitä viimeisintä valaistumista pitkään aikaan. Koska tiedän, että haluan pois täältä. Tiedän, koska jotenkin tunnistan, että sieluni jo vähän haluaa pois. Enkä ole siihen vielä valmis keskenkasvuisten lapsieni takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei, voisitteko suositella hyviä kirjoja valaistumisesta. Kiitos.
Sitä Mystikon kirjaa odotellessa ajattelin lukea muitakin kirjoja aiheesta, jos vielä löytyisi joku lukematon.
Viimeisin kirja tuli luettua eilen loppuun: Flora Courtois - Valaistuminen. Sivuja vain 62. Ihan hyvä, mutta enemmänkin olisin voinut hänen kokemuksistaan lukea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on tämä: mistäpä minä tiedän olevani todellisuudessa herännyt vai olenko luonut itselleni kokemuksen heräämisestä jonka vaan kuvittelen? Uni ei lopu mihinkään sillä minulla ei näytä olevan ulospääsyä sen ulkopuolelle. Vaikka olen kokenut kaikenlaisia mystisiä kokemuksia ja sielun pimeitä öitä, lopulta kaikki aina romahtaa tämän hetken käsittämättömyyteen ja kaikki tietoisuuden rajat joilla olen käynyt, ovat lopulta vain minun tapahtumiani, unta unen sisällä.
Tämäkin keskustelu on hyvin hellyttävä: me kaikki kurotamme omalla tavallamme kohti ymmärrystä, tuomme siihen oman sävymme ja makumme ja kokeilemme kasata toistemme näyttämistä palasista isompaa kuvaa. Vaikka minulla on hatara kuva ykseydestä, pysyn mieluummin tällä puolella: maailmassa jossa on olemassa Toisia, itsestäni erotettuja tietoisuuksia ja juuri siksi niin kauniita.
Kirjoittamasi perusteella et ole kokenut vielä todellista valaistumista eli kuten arvelet, olet luonut itsellesi vain kuvitelman siitä. Aidossa valaistumisessa kysymykset katoavat, siinä ei ole mitään epäselvää, sitä ei tarvitse mieltä käyttäen yrittää käsittää, sen yksinkertaisesti tietää todeksi.
Kokemukset ovat aina vain kokemuksia, ne eivät ole valaistumisen ydin eikä niillä ole varsinaista merkitystä. Myös se että sanot mieluummin valitsevasi maailman jossa on Toisia, osoittaa että haluat vielä edelleen elää egolähtöistä elämää totuuden sijaan. Siinä ei ole mitään väärää tai huonoa. Olen ymmärtänyt että moni ei halua lopulta edetä loppuun saakka valaistumisen tiellä vaikka olisi jo nähnyt totuuden.
En tiedä vielä itsestänikään haluanko mennä loppuun saakka. Ylivoimaisesti suurimman osan ajastani vietän egomaailmassa siitä huolimatta, että olen jo monta kertaa nähnyt hetkellisesti totuuden ja tuntenut itseni sinä, jota ei voi sanoilla kunnolla kuvata. Tässä self-realization "tilassa" ei jää ainuttakaan kysymystä, mikä on kuvitelmaa ja mikä absoluuttisen totta. Ja siitä huolimatta valitsen usein egon mielihyvän totuuden sijaan. Se on ristiriitaista mutta hyvin tavallista polulla oleville. Juuri kukaan ei hyppää pysyvästi totuuteen sen kerran nähtyään.
En minä kutsuisi omaa elämääni erityisen egolähtöiseksi, kunhan teen täällä sen vähän mikä kykenen ja mikä velvollisuuteni on, jotta voin ajan koittaessa kunniallisesti kuolla pois ja toivoa että koskaan enää tänne ei ainakaan tarvitsisi palata. Minulla meni henkisessä etsinnässä vuosia enkä lopulta löytänyt muuta kuin tämän hetken. Valaistumisesta en tiedä, kuten sanoinkin. Lopulta ihmeellisintä minulle on juuri toinen ihminen ja se miten häneenkin on suljettuna kokonainen maailmankaikkeus, erilainen kuin minun.
OK. Egolähtöinen oli vähän huono sana. Olet selvästi polulla niin kannustaisin siihen, ettet jätä kesken jos kerran olet sitä mieltä, että perille et ole vielä päässyt. Pitkätkin suvantovaiheet kuuluvat henkisyyteen. Tietenkin jos koet ihmeellisimmäksi ja hienoimmaksi ihmisten erilaisuuden (positiivisella tavalla) niin se on myös valtavan hieno tapa nauttia elämästäsi.
Minä olen ollut polulla 10 vuotta enkä pysty edes kuvailemaan kuinka turhauttavaa se on välillä ollut ja montako kertaa olen ollut vakuuttunut, ettei totuuden löytäminen ole tässä elämässä minua varten. Olen päättänyt unohtaa koko henkisyyden ja nauttia niistä psykologisista hyödyistä, mitä se on minulle tuonut. Sitten kuitenkin muutaman kuukauden hengellisyyden tietoisen unohtamisen jälkeen olen palannut kirjan, retriitin tai pohdiskelun pariin. Alan vähitellen luovuttaa ajatukselle, että voisin valita, haluanko totuutta vai en. Totuus on saattanut valita minut eikä minua ole ehkä enää olemassa muutaman vuoden päästä.
Ap linjoilla.
Olen seurannut tätä keskustelua, mutta minulle se on mennyt jo yli hilseen. Minulle tämä polku on paljon yksinkertaisempaa kuin viime aikainen keskustelu. Minulle aikaisemmilla kysymyksillä ei ole mitään väliä. Tämä vastaus resonoi minulle niin, että päätin kuin päätinkin vastata.
Olen ollut polulla 10 vuotta, välillä luovuttamit, mutta aina palannut takaisin. Tämä ei ole on-off-matka, vaan tässä on etappeja ja virstanpylväitä. Egoni ei enää kauheesti rettelöi. Tunnistan hengen itsessäni, ja saan sen kanssa dialogiakin tarvittaessa
Tajuan edenneeni matkallani, kunnes taas saan itsesi kiinni jostain pelosta, jolloin joudun jälleen keskittymään. Eli minulla tämä viimeisin etappi liittyy pelkoon. Vaikka olen jo vuosia tiennyt, että kaikki kulminoituu pelkoon ja luottamuksen puutteeseen, niin jälleen vajosin samaan suohon.
Vaikka näitä soita tulee, niin pystyn löytämään sisältäni onnen. Se on pakahtuvaa. Olen niiiiiin kiitollinen. Kaikesta. Kunnes luottamukseen tulee särö, ja huomaan että pelkään tulevaa. Liittyy yleensä lapsiini. Onneksi nämä vaiheet eivät yleensä kestä kauaa.
Olen myös tullut siihen tulokseen, että minä en voi valita tätä polkua. Ja todennut, että en halua kokea sitä viimeisintä valaistumista pitkään aikaan. Koska tiedän, että haluan pois täältä. Tiedän, koska jotenkin tunnistan, että sieluni jo vähän haluaa pois. Enkä ole siihen vielä valmis keskenkasvuisten lapsieni takia.
Kiva että tulit kertomaan mietteitäsi ap. Tarpeellisen ketjun olet aloittanut, kiitos.
Jaksatko tarkentaa, mitkä asiat tässä keskusteluketjussa ovat menneet sinulla yli hilseen?
Sama juttu, etten halua kokea valaistumista pitkään aikaan - syynä minullakin lapset ja muutakin. Se valaistumiskokemus, hyvin vahvakin, on kuitenkin vain alku laajempaan "ymmärrykseen" tms., jos olen oikein ymmärtänyt. Niinhän Mystikkokin on selvästi mennyt "syvemmälle ymmärrykseen" tässä aiheessa. En osannut keksiä parempaakaan kuvausta asiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on tämä: mistäpä minä tiedän olevani todellisuudessa herännyt vai olenko luonut itselleni kokemuksen heräämisestä jonka vaan kuvittelen? Uni ei lopu mihinkään sillä minulla ei näytä olevan ulospääsyä sen ulkopuolelle. Vaikka olen kokenut kaikenlaisia mystisiä kokemuksia ja sielun pimeitä öitä, lopulta kaikki aina romahtaa tämän hetken käsittämättömyyteen ja kaikki tietoisuuden rajat joilla olen käynyt, ovat lopulta vain minun tapahtumiani, unta unen sisällä.
Tämäkin keskustelu on hyvin hellyttävä: me kaikki kurotamme omalla tavallamme kohti ymmärrystä, tuomme siihen oman sävymme ja makumme ja kokeilemme kasata toistemme näyttämistä palasista isompaa kuvaa. Vaikka minulla on hatara kuva ykseydestä, pysyn mieluummin tällä puolella: maailmassa jossa on olemassa Toisia, itsestäni erotettuja tietoisuuksia ja juuri siksi niin kauniita.
Kirjoittamasi perusteella et ole kokenut vielä todellista valaistumista eli kuten arvelet, olet luonut itsellesi vain kuvitelman siitä. Aidossa valaistumisessa kysymykset katoavat, siinä ei ole mitään epäselvää, sitä ei tarvitse mieltä käyttäen yrittää käsittää, sen yksinkertaisesti tietää todeksi.
Kokemukset ovat aina vain kokemuksia, ne eivät ole valaistumisen ydin eikä niillä ole varsinaista merkitystä. Myös se että sanot mieluummin valitsevasi maailman jossa on Toisia, osoittaa että haluat vielä edelleen elää egolähtöistä elämää totuuden sijaan. Siinä ei ole mitään väärää tai huonoa. Olen ymmärtänyt että moni ei halua lopulta edetä loppuun saakka valaistumisen tiellä vaikka olisi jo nähnyt totuuden.
En tiedä vielä itsestänikään haluanko mennä loppuun saakka. Ylivoimaisesti suurimman osan ajastani vietän egomaailmassa siitä huolimatta, että olen jo monta kertaa nähnyt hetkellisesti totuuden ja tuntenut itseni sinä, jota ei voi sanoilla kunnolla kuvata. Tässä self-realization "tilassa" ei jää ainuttakaan kysymystä, mikä on kuvitelmaa ja mikä absoluuttisen totta. Ja siitä huolimatta valitsen usein egon mielihyvän totuuden sijaan. Se on ristiriitaista mutta hyvin tavallista polulla oleville. Juuri kukaan ei hyppää pysyvästi totuuteen sen kerran nähtyään.
En minä kutsuisi omaa elämääni erityisen egolähtöiseksi, kunhan teen täällä sen vähän mikä kykenen ja mikä velvollisuuteni on, jotta voin ajan koittaessa kunniallisesti kuolla pois ja toivoa että koskaan enää tänne ei ainakaan tarvitsisi palata. Minulla meni henkisessä etsinnässä vuosia enkä lopulta löytänyt muuta kuin tämän hetken. Valaistumisesta en tiedä, kuten sanoinkin. Lopulta ihmeellisintä minulle on juuri toinen ihminen ja se miten häneenkin on suljettuna kokonainen maailmankaikkeus, erilainen kuin minun.
OK. Egolähtöinen oli vähän huono sana. Olet selvästi polulla niin kannustaisin siihen, ettet jätä kesken jos kerran olet sitä mieltä, että perille et ole vielä päässyt. Pitkätkin suvantovaiheet kuuluvat henkisyyteen. Tietenkin jos koet ihmeellisimmäksi ja hienoimmaksi ihmisten erilaisuuden (positiivisella tavalla) niin se on myös valtavan hieno tapa nauttia elämästäsi.
Minä olen ollut polulla 10 vuotta enkä pysty edes kuvailemaan kuinka turhauttavaa se on välillä ollut ja montako kertaa olen ollut vakuuttunut, ettei totuuden löytäminen ole tässä elämässä minua varten. Olen päättänyt unohtaa koko henkisyyden ja nauttia niistä psykologisista hyödyistä, mitä se on minulle tuonut. Sitten kuitenkin muutaman kuukauden hengellisyyden tietoisen unohtamisen jälkeen olen palannut kirjan, retriitin tai pohdiskelun pariin. Alan vähitellen luovuttaa ajatukselle, että voisin valita, haluanko totuutta vai en. Totuus on saattanut valita minut eikä minua ole ehkä enää olemassa muutaman vuoden päästä.
Ap linjoilla.
Olen seurannut tätä keskustelua, mutta minulle se on mennyt jo yli hilseen. Minulle tämä polku on paljon yksinkertaisempaa kuin viime aikainen keskustelu. Minulle aikaisemmilla kysymyksillä ei ole mitään väliä. Tämä vastaus resonoi minulle niin, että päätin kuin päätinkin vastata.
Olen ollut polulla 10 vuotta, välillä luovuttamit, mutta aina palannut takaisin. Tämä ei ole on-off-matka, vaan tässä on etappeja ja virstanpylväitä. Egoni ei enää kauheesti rettelöi. Tunnistan hengen itsessäni, ja saan sen kanssa dialogiakin tarvittaessa
Tajuan edenneeni matkallani, kunnes taas saan itsesi kiinni jostain pelosta, jolloin joudun jälleen keskittymään. Eli minulla tämä viimeisin etappi liittyy pelkoon. Vaikka olen jo vuosia tiennyt, että kaikki kulminoituu pelkoon ja luottamuksen puutteeseen, niin jälleen vajosin samaan suohon.
Vaikka näitä soita tulee, niin pystyn löytämään sisältäni onnen. Se on pakahtuvaa. Olen niiiiiin kiitollinen. Kaikesta. Kunnes luottamukseen tulee särö, ja huomaan että pelkään tulevaa. Liittyy yleensä lapsiini. Onneksi nämä vaiheet eivät yleensä kestä kauaa.
Olen myös tullut siihen tulokseen, että minä en voi valita tätä polkua. Ja todennut, että en halua kokea sitä viimeisintä valaistumista pitkään aikaan. Koska tiedän, että haluan pois täältä. Tiedän, koska jotenkin tunnistan, että sieluni jo vähän haluaa pois. Enkä ole siihen vielä valmis keskenkasvuisten lapsieni takia.
Kiva että tulit kertomaan mietteitäsi ap. Tarpeellisen ketjun olet aloittanut, kiitos.
Jaksatko tarkentaa, mitkä asiat tässä keskusteluketjussa ovat menneet sinulla yli hilseen?
Sama juttu, etten halua kokea valaistumista pitkään aikaan - syynä minullakin lapset ja muutakin. Se valaistumiskokemus, hyvin vahvakin, on kuitenkin vain alku laajempaan "ymmärrykseen" tms., jos olen oikein ymmärtänyt. Niinhän Mystikkokin on selvästi mennyt "syvemmälle ymmärrykseen" tässä aiheessa. En osannut keksiä parempaakaan kuvausta asiaan.
Ylipäätään kaikki viimeisen vuoden aikana tapahtuneet keskustelut. Onko asia niin tai näin, siten tai täten. Ei niillä asioilla ole merkitystä. Lienen niin pragmaattinen, etten jaksa filosofointia. Ajattelen, että emme voi kaikkea tuota tietää, miksi siis pohtia.
Luin yllämainitut linkit Jeff Fosterista ja se oli minulle yhtä hepreaa. McKennan kerran ostin, enkä jaksanut lukea loppuun asti.
Taidanpa vastata ylläolevalle kysyjälle minua resonoivista kirjoista.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Hei, voisitteko suositella hyviä kirjoja valaistumisesta. Kiitos.
Sitä Mystikon kirjaa odotellessa ajattelin lukea muitakin kirjoja aiheesta, jos vielä löytyisi joku lukematon.
Viimeisin kirja tuli luettua eilen loppuun: Flora Courtois - Valaistuminen. Sivuja vain 62. Ihan hyvä, mutta enemmänkin olisin voinut hänen kokemuksistaan lukea.
Minä olen lukenut todella paljon. Osan kirjoista jopa 10 kertaa. On muutama kirja, jotka eivät ole minulla kuluneet käytössä:
- Anthony deMello Havahtuminen
- Joel Goldsmith Pravtising the presence
- Neil Donald Walsh Conversations with God, book 1
- Anthony DeMello Rakkauden tiellä
Toki Tollen Läsnäolon voima on ehdottomasti myös luettava, jos haluaa oppia lisää. Mutta en silti nosta sitä top5:een.
Ap
Voisitko ap kertoa miten afrikkalainen ympärileikattu nainen saavuttaa valaistusen?
Entä kehitys.häiriöinen?
Entä ruokariipuvain..tai KISSA!!
täällä on kysytty onko kissalla sielua?
Miten maaorjat valastuivat venäjän historiassa?
Voisitko ap valaista?
Ihan mielenkiinnolla odotan?
Vaikka koet Ap välillä "suohon vajoamisia", niin kuitenkin pinnan alla tapahtuu "edistymistä". Unen aikanakin (tarkoitan ihan ihmisen nukkumista, en tätä unielämää) ehkä käsittelet ja luovut erilaisista kuormista, mitä olet kantanut.
Joskus, kun on oikein paljon antanut aikaa totuuden etsinnälle, tulee aika, ettei jaksa sitä enää ja haluaa tehdä muita asioita. Minulla on vähän poikkeuksellinen tilanne menneisyyteen nähden, etten jaksa enää oikein etsiä, mutten jaksa mitään muutakaan enkä silti ole masentunutkaan. Lähinnä kyllästynyt. Onko sinulla ollut tällaista ja meneekö sekin ohi siten, että alkaa taas normielämä kiinnostaa?
Vierailija kirjoitti:
Voisitko ap kertoa miten afrikkalainen ympärileikattu nainen saavuttaa valaistusen?
Entä kehitys.häiriöinen?
Entä ruokariipuvain..tai KISSA!!
täällä on kysytty onko kissalla sielua?
En katso olevani siinä asemassa, että voisin kertoa totuuksia 😉, mutta oman ymmärrykseni mukaan ylläolevat ihan samalla tavalla saavuttavat valaistumisen kuin kaikki muutkin.
Kissa? Eiköhän eläimet ole jo lähtökohtaisesti, omalla tasollaan, valaistuneita.
Ap
Ongelma on tämä: mistäpä minä tiedän olevani todellisuudessa herännyt vai olenko luonut itselleni kokemuksen heräämisestä jonka vaan kuvittelen? Uni ei lopu mihinkään sillä minulla ei näytä olevan ulospääsyä sen ulkopuolelle. Vaikka olen kokenut kaikenlaisia mystisiä kokemuksia ja sielun pimeitä öitä, lopulta kaikki aina romahtaa tämän hetken käsittämättömyyteen ja kaikki tietoisuuden rajat joilla olen käynyt, ovat lopulta vain minun tapahtumiani, unta unen sisällä.
Tämäkin keskustelu on hyvin hellyttävä: me kaikki kurotamme omalla tavallamme kohti ymmärrystä, tuomme siihen oman sävymme ja makumme ja kokeilemme kasata toistemme näyttämistä palasista isompaa kuvaa. Vaikka minulla on hatara kuva ykseydestä, pysyn mieluummin tällä puolella: maailmassa jossa on olemassa Toisia, itsestäni erotettuja tietoisuuksia ja juuri siksi niin kauniita.