Kristitty mystikko, huhuu?!? Kysymyksiä.

Mystikko, mitä ovat nämä ns. energeettiset "päivitykset" tai "koodaukset", joita jotkut valotyöntekijät kertovat saavansa esim. unen aikana ja "kuka" niitä tekee?

Vierailija kirjoitti:

Kristitty mystikko kirjoitti:

Oivalluksen myötä tulee myös niin kutsutun pahan illuusioluonteen ymmärrys, ja sitä kautta aivan uusi kunnioitus Jumalaa kohtaan: Jumala kirjaimellisesti on ainoa voima, jota vastaan ei oikeassa todellisuudessa taistele mitkään voimat. Jumala on kaikkialla läsnäoleva, eikä ole yhtään pistettä maailmankaikkeudessa jossa Jumala ei olisi (missään siis ei ole sijaa pahalle). Jos näin on, ja Jumala on rakkaus ja täydellisyys, niin mitä olisi muutettavaa missään? Ei ole, kaikki on jo  hyvin. Jos aistit näyttävät että kaikki ei ole hyvin, kuten ne voivat näyttää, koska niin on ihmisolento ehdollistunut luonnostaan, niin sitä tietää, että kyse on illuusiosta, ei Jumalan luomasta todellisuudesta. Tämä mahdollistaa erilaiset ihmeet, koska omaa illuusiotaan ihminen voi muokata ilman tarvetta yliluonnolliseen voimaan, mutta jos esim. sairaus olisi Jumalan luoma todellinen asia jolla on Jumalan määräämät lait, niin se olisi ikuinen kuten kaikki mikä on Jumalasta. Mutta se on ihmiskunnan illuusiota, ja sen läpi voi nähdä. 

Illuusioluonteen tajuamisen myötä ihmisen elämään tulee myös melkoinen keveys. Ei tuska, eikä nautinto, kumpikaan ei enää kosketa niin syvältä, koska näkee sen epätodellisuuden. Mitään ei tarvitse pelätä, mitään ei tarvitse haluta, koska näkee että se mitä aistit näkee, on kuitenkin vain harhaa, ja sen tavoittelu tai pelkääminen olisi tuulen tavoittelua tai pelkäämistä. Sitä näkee, että kaikki on jo hyvin, ja keskittyy vain itse elämään sisäisessä hiljaisuudessa ja hengellisessä näkemisessä, jossa näkee hengellisin aistein taivasten valtakunnan ihmisten harhan taustalla. Sitä lepää, vain on, kuten Jumalakin on, tietäen että ei ole aistien väitteistä huolimatta syntyväinen ja kuolevainen, alati vaarassa oleva olento, vaan ikuinen henkiolento, yhtä Jumalan kanssa - Jumalan individuaatio.

Mitä huolia voisi olla sillä, joka näkee ettei mikään voi uhata häntä, ei hänen tosiolemustaan. Korkeintaan on mahdollista tuhota tilapäinen illuusio materialistisesta olemisesta, ja sekin vain, jos siihen "annetaan valta ylhäältä", ja tämä ylhäältä ei tarkoita jotain erillistä Jumalaa joka vastoin tahtoani voisi päättää että pistänpä tuon nyt kuolemaan vaikka syöpään vaikkei se vielä haluaisi lähteä, sillä "minä ja Isäni olemme yhtä". Siispä minä itse annan vallan jollekin "voimalle", jos katson että on aikani lähteä tästä illuusiosta, kuten Jeesus teki antaessaan Pilatekselle vallan tuomita hänet ristille, koska tiesi että hänen tehtävänsä on näyttää kuoleman epätodellisuus kuolemalla ja nousemalla ylös. Sitä tarkoittaa se, ettei Pilateksella olisi Jeesuksen sanojen mukaan häneen mitään valtaa, ellei sitä olisi annettu ylhäältä. Ylhäältä ei ole erillinen Jumala, koska mitään erillistä Jumalaa ei ole, vaan se henkilö itse, joka tietää olevansa yhtä Jumalan kanssa.

Mikä on näkemyksesi sielun pimeästä yöstä?

Monet ihmiset kokevat kaksi erilaista pimeää yötä, joista ensimmäistä on perinteisesti kutsuttu sielun- ja toista hengen pimeäksi yöksi.  Se miten nämä kokee riippuu paljon ihmisen psyykestä ja maailmankatsomuksesta. 

Mutta esimerkiksi itselläni jolla oli perinteinen fundamentalistikristitty tausta, sielun pimeä yö tuli jo aika pian uskoontulon jälkeisten jokusen kuherrusvuoden jälkeen. Yhtäkkiä vaan tuli  hengellinen kuivuus. Ei enää tuntunut että kukaan kuuntelee rukouksia tai välittää. "Jeesus sydämessä" jolle voi puhuaa, tuntui mielikuvitusystävältä jolle höpöttäminen olisi  turhaa. Seurakunta ja sen jäsenetkin alkoivat näyttäytyä raadollisemmassa valossa. Kun kokouksissa profetoitiin tai joku parani, minä mietin skeptisenä: tuleeko tuo pelkästään ihmismielestä, pystyykö tuotakaan paranemista todistamaan? Mieli olisi tehnyt myös kysyä että onko Jumalaa ensinkään olemassa, mutta sitä en uskaltanut helvetin pelossa kysyä loppuun asti. Yritin siis jotenkin roikkua perinteisen kristinuskon näkemyksessä armosta, vaikka enää mikään minussa ei tuntenut mitään Jumalaa, Jeesusta tai koko uskonnollisuutta kohtaan. Vain tyhjyyttä ja pettymystä. Oli pakko oppia pärjäämään maailmassa ilman Jumalaa tai Jeesusta, koska ne eivät vaikuttaneet minusta välittävän tai ilmaisevan edes olemassaoloaan millään tapaa. 

Hengen pimeä yö tuli minulle yli 10 vuotta tuon jälkeen. Siinä missä ensimmäinen yö oli järjen ja tunteen tason menetyskokemus, hengen pimeä yö järisytti koko mielen perusrakenteita. Se oli silkkaa kauhua ja hulluksi tulemisen ja kuoleman pelkoa. Masennusta, ahdistusta, tunnetta kuin olisi kuilun yllä nuoralla kävelemässä ja joka hetki vaarassa pudota. Jos joku olisi kysynyt että mikä sinua noin ahdistaa, en olisi osannut vastata. Ei mikään, ei älyn tasolla. Ja silti ahdistaa enemmän kuin tiesin mahdolliseksi. Tässä vaiheessa monet uskovat kyseessä olevan psyykkinen sairaus ja hakevat apua. Minulla kuitenkin jokin intuitio sanoi että älä, tämä on tarpeellinen prosessi ja sen pitää antaa mennä läpi. Kyllä minäkin silti esim. alkoholilla välillä otin taukoa jatkuvasta kauhusta ja ahdistuksesta. Noin vuoden sitä kesti aivan hurjana, sitten alkoi tulla hetkiä jolloin tuskaa  ei ollut. Olin laihtunut prosessin aikana vaikeasti alipainoiseksi koska en edes oikein muistanut syömistä, enkä välittänyt olenko elossa vai kuollut. Ja tuon jälkeen oli palikat aivoissa niin sekaisin, että jouduin käsiäni katsoessa miettimään, että mitä nuo patukat oli (sormia), ja laskemaan montako niitä on. Ja miettimään uudestaan miten ihmiset yleensä syö, peseytyy, elää. 

Tuosta hengen pimeästä yöstä tulin esiin ihan uutena ihmisenä. Paljon herkempänä, pehmeämpänä, intuitiivisempana. En vielä valaistuneena, mutta syvän rauhan ja onnellisuuden tilassa aiempaan nähden. Myötätunto muita kohtaan oli herännyt siinä missä ennen olin kova menestyjä joka ajatteli että mitä nuo luuserit valittaa, tekisivät jotain asioille. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja ilman heräämistä hänen on edelleen kärsittävä esim. fyysisistä kivuista? Tuo tietenkin tuntuu jollain tasolla siltä, kuin "Elämä kiristäisi" - jos et aio herätä, niin kärsi sitten, omapa on valintasi, mutta toki herääminen tuo paljon enemmän kuin ottaa - silti en ole siihen vielä valmis. -Kria

Tätä samaa, ja ärsyttää kuinka järjetöntä se on. Ihan kuin joku kysyisi että haluaisiko mieluummin olla paratiisissa vai helvetissä, ja minä vastaisin, että "kyllä minä paratiisissa sitten joskus, toistaiseksi olen kuitenkin kiintynyt tänne helvettiin enkä ole valmis poistumaan, voisitteko kuitenkin säätää liekkien kuumuutta vähän pienemmälle ja vähän vähemmän hiilihangoilla töhiviä demoneita myös kiitos, niin olisi mukavampi jatkaa täällä helvetin puolella".

Onko sinulla myös tuollainen kärsimyksentäyteinen elämä etkä sinäkään monien lailla ole vielä valmis valaistumaan, heräämään, tästä illuusiosta nimeltä ihmiselämä, vaikka tiedät että siten kärsimyksesi helpottuvat ja ilman heräämistä kärsimyksesi jatkuu?

Se herääminen on ahdistava ajatus useimmille, sellainen kuole ennen kuin kuolet -juttu. Pitää olla valmis tekemään henkinen itsemurha. Ei se nikään helppo juttu ole.

Kyllä joo. On kaksi kroonista kipusairautta joista toinen aiheuttaa myös vaikeaa väsymystä. On koulukiusaamisesta jäänyt sosiaalisten tilanteiden fobia ja töissä sen takia joka päivä pelottaa. Vuosi sitten jäin myös haastavan erityislapsen yksinhuoltajaksi miehen vaihdettua nuorempaan ja terveempään.

Olen ollut aina ajoittain kiinnostunut henkisistä asioista ja mun sydän sanoo että herääminen olisi sekä saavutettavissa että ratkaisu. Mutta se pelottaa. Entä jos minusta tulee outo tai vastuuton? Jos haluan mennä erakoksi mietiskelemään tai jonnekin ashramiin Intiaan tai jotain muuta mikä on yksinhuoltajalta vastuutonta? Tai jos olenkin niitä jotka sekoavat valaistumisen sijaan mietittyään liikaa näitä asioita?

Miten voisin tietää, koska käsittääkseni valaistumisessa se osa minää katoaa, joka nyt pitää elämäni riittävän kurinalaisena että vastuut tulee hoidettua, joka piiskaa jaksamaan silloinkin kun mieli valittaa ettei jaksa? En pysty luottamaan että sen tilalle tulee taho joka välittää maallisista vastuistani yhtä hyvin kuin egoni. Ja silti olen väsynyt kärsimään ja kaikki valaistumisaiheinen vetää minua puoleensa.

Nuo on ymmärrettäviä huolia, mutta lopulta turhia. Valaistuminen ei saa ihmistä hylkäämään vastuitaan tai muuttumaan "kummalliseksi". Se tieto voi myös auttaa, että jos kokisitkin valaistumisen eli oivalluksen Minän todellisesta luonteesta, ei sinun egosi ja ihmisjärkesi siinä välähdyksessä mihinkään katoaisi. Sinä et vaan enää kokisi perimmäisellä tavalla olevasi ne vaan ne olisivat ikäänkuin osa tätä ajallista kulkuneuvoasi, keho-mielikokonaisuutta. Olisi ihan hyvin mahdollista edelleen esim. järjellä valvoa millaisia intuitioita ja tahtoja toimia sieltä syvemmän minän tasolta tulee, ja sanoa STOP jos sieltä tulee jotain mikä on mielelle ja senhetkiselle maailmankuvalle liikaa. Voisit ihan hyvin "väitellä Jumalaa vastaan" ja sanoa että ei, en ole valmis tähän. 

Se tapahtuu vasta asteittain, ettei ihmismieli koe enää tarvetta tulla väliin ollenkaan, vaan manifestoituminen Tietoisuuden maailmasta aineen maailmaan tapahtuu ilman sen kommentteja ja väliintuloja. (Ja sittenkin toki Tietoisuus käyttää kehon ja mielen koneistoa, esim. aivojen ja kehon toimintaa kirjoittaessaan tietokoneella) 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko teistä kukaan lukenut Jeff Fosterin kirjoja valaistumisesta? 

Suomennettuna löytyy kaksi kirjaa.

Olemisen ihme (2015) ja Ihmeellinen poissaolo (2011).

Mitä mieltä olette hänen sanomastaan? Ajattelee aika paljon samoin kuin Mystikko, mutta osin eri tavalla kuin Tolle. Mm. Tolle kehottaa ihmisiä olemaan läsnä hetkessä. JF:n mukaan ei ole ketään, joka voisi olla läsnä. 

Joo olen lukenut ja hän ja myös Rupert Spira on ehdottomasti Mystikon hengenheimolaisia.

Tolle on omassa luokittelussani vähän kevyempää kamaa, minkä takia hän on massojen suosiossa. Kuka tahansa kun voi tarkkailla ajatuksiaan tai yrittää olla läsnä hetkessä, ja katsoa tapahtuuko mitään oivalluksia vai ei. Nämä radikaalimmat nondualistit on massoille liian haastavia ja abstrakteja.

Kiitos kun kerroit nuo. Aloinkin pitkästä aikaa katsomaan Rupertin youtube-videoita.

Jeff kirjoittaa kirjassaan näin:

Kysyjä: "Ellei "minua" eikä "sinua" ole olemassa, miksi sitten pitäisi osoittaa jonkinlaista myötätuntoa muita kohtaan? Miksemme voi vain antaa ihmisten kärsiä?

Jeff vastaa: Mutta kaiken myötätunnon ydin on se, ettemme me ole kaksi ja että sinun kärsimyksesi on minunkin kärsimykseni. Myötätuntoa voi ylipäätään olla olemassa vain siksi, että me emme ole erillisiä."

"Niinpä näen vanhan naisen ylittämässä katua kantaen vaivalloisesti kauppakassejaan, ja vaikka emme olekaan erillisiä eikä ole mitään "minua" tai "vanhaa rouvaa", vaikka kaikki onkin vain mielen harhaa ja vaikka voisimme istua tässä kinastelemassa vuosikausia siitä, mik on todellista ja mikä ei, huomaan, että tämä keho liikkuu, kävelee kadun toiselle puolelle ja auttaa tätä vanhaa rouvaa... Sillä tietenkin se auttaa vain itseään. Se näkee itsensä vanhana rouvana ja liikkuu auttamaan itseään..."

Koska Jeff ei ole enää paikalla egomieliolentona, niin nuo hyvät teot hänen kehonsa kautta tehnee Tietoisuus/Jumala?

Usein kerrotaan, miten Tietoisuus/Oleminen/Elämä tekee ihmiskehossa ilmenevänä hyviä asioita, sillä onhan se Rakkaus tms., mutta entä sitten, kun joku julma psykopaatti kiduttaa toista ihmistä tai eläintä? Kuka silloin on tämän kidutuksen lähde ja toimeenpanija?

Täällä kysyttiin aiemmin, että eikö myös pahat tapahtumat ole Jumalasta mutta Mystikko ei siihen vastannut. Vastaisitko sinä tai joku, joka on näissä asioissa jo pitemmällä? Kiitos.

Kristillistä kielenkäyttöä käyttäen voisi sanoa, että on vain kaksi toimijaa, Kristus ja lihan mieli. Se minkä mikä tahansa tai kuka tahansa tekee hyvää, tulee Kristuksesta, korkeamman tietoisuuden tasolta. Se mitä kuka tahansa tai mikä tahansa tekee pahaa, tulee ehdollistuneesta kollektiivisesta mielestä joka katselee maailmaa dualismin suodattimen läpi ja kokee tämän maailman olemassaolon taistelun areenana. 

Ihmisen tietoisuus on yleensä sellainen, että hän vaistomaisesti virittyy sekä korkeampaan tietoisuuteen ajoittain, että usein myös kollektiiviseen "lihan mieleen", ja niinpä hänen ajatuksensa ja tekonsa ovat sekoitus hyviä ja pahoja aikeita ja tekoja. Erilaisista taustoista johtuen osa ihmisistä on voittopuolisemmin virittyneitä joko siihen mikä tuottaa hyviä tekoja tai sitten pimeään puoleeen. 

Lopullinen ratkaisu tähän ei kuitenkaan ole itseparantelu, jossa pyritään karsimaan pois huonoja ominaisuuksia ja vahvistamaan hyviä, vaikka inhimillisellä tasolla siitä voi joskus ollakin hyötyä. Lopullinen ratkaisu on "viedä kirves puun juurelle", dualismin juurille asti, nähdä hyvän ja näennnäisen pahan syntypaikka ja sen tuolle puolen jossa on vain Tietoisuutta, ilman hyvän ja pahan leimoja.

Vierailija kirjoitti:

Mystikko kirjoitti nuo ao. tekstit:

"Jumala on kaikkialla läsnäoleva, eikä ole yhtään pistettä maailmankaikkeudessa jossa Jumala ei olisi (missään siis ei ole sijaa pahalle). Jos näin on, ja Jumala on rakkaus ja täydellisyys, niin mitä olisi muutettavaa missään? Ei ole, kaikki on jo  hyvin."

"Jos aistit näyttävät että kaikki ei ole hyvin, kuten ne voivat näyttää, koska niin on ihmisolento ehdollistunut luonnostaan, niin sitä tietää, että kyse on illuusiosta, ei Jumalan luomasta todellisuudesta." 

"Korkeintaan on mahdollista tuhota tilapäinen illuusio materialistisesta olemisesta, ja sekin vain, jos siihen "annetaan valta ylhäältä", ja tämä ylhäältä ei tarkoita jotain erillistä Jumalaa joka vastoin tahtoani voisi päättää että pistänpä tuon nyt kuolemaan vaikka syöpään vaikkei se vielä haluaisi lähteä, sillä "minä ja Isäni olemme yhtä". Siispä minä itse annan vallan jollekin "voimalle", jos katson että on aikani lähteä tästä illuusiosta, kuten Jeesus teki antaessaan Pilatekselle vallan tuomita hänet ristille, koska tiesi että hänen tehtävänsä on näyttää kuoleman epätodellisuus kuolemalla ja nousemalla ylös."

Eli jos joku vaikka pahoinpitelisi sinua, niin voit syyttää siitä omaa korkeampaa itseäsi, koska:

"Siispä minä itse annan vallan jollekin "voimalle"..."

Näinkö se menee? Sama Itse antaa vallan sille pahuuden tekijälle  ja sama Itse antaa vallan sille uhrille olla uhri. Itse kiusaa itseään, ja koska tämä on vain illuusiota, niin Hyvällä Jumalalla/Tiedoisuudella/Rakkaudella ei ole mitään tekemistä asian kanssa.

Harmi vaan, että tämä illuusio voi tuntua aika julmalta ja kivuliaalta. Mutta onhan meillä Kaikkivaltias Jumala. Mitä tarkoittaa Kaikkivaltias Jumala, joka on rakkaus ja täydellisyys? 

Katsoin vasta erään dokumentin, jossa eräs ryhmä piti vankina miehiä ja pahoinpiteli heitä julmasti. Ja suunnilleen parin vuoden kauhujen jälkeen muut vangit pääsivät vapaaksi, mutta yhdeltä katkaistiin kaula ja laitettiin video julkisuuteen. Tuon dokkarin jälkeen, kuten usein ennenkin, olen miettinyt noita, mitä ylempänä lukee.

Se on yksi tämän inhimillisen tason todellisuuden (tai illuusion) perusoletuksia, että täällä jyllää tämän simulaation perusasetukset eli luonnonlait ja karman lait ja muu sellainen, ja kaikkivaltias Jumala ilmenee täällä vain, mikäli joku antaa sille kanavan toimia tässä unessa ja illuusiossa. 

Taivasten valtakunnassa, joka on ainoa todellisuus mitä On, ei ole kärsimystä. Mutta näissä unissa ja  illuusioissa joita on lukemattomia, voi olla. Se ei yleensä hyödytä mitään että jää valittamaan siitä, milllainen oman tietoisuuden tason maailma on ja vaatimaan Jumalaa vastuuseen. Sen sijaan hyödyttää joko toimia unen sisällä niin että se minkä katsoo hyväksi ja oikeaksi toteutuu (ja silloin toimii Jumalan käsinä tässä maailmassa, vaikkei edes uskoisi Jumalaan), tai sitten herätä koko unesta ja nähdä Todellisuus vääristymättömänä.

Vierailija kirjoitti:

Yhtäkkiä ikuisuus alkoi ahdistaa. Entä sitten kun tajuaa,että kaikki on vain harhaa? Ikuinen olemattomuus vain edessä? Miksi tämä kaikki ylipäätään?

Ei se ole olemattomuus - olemattomuus on edelleen dualismia, oleminen/olemattomuus asteikon toinen asento. Ihmiskielellä ei voi siitä puhua, siksi tulee sellaisia käsityksiä kuin se olisi joku ankea olemattomuus ja tyhjyys. Se on sama eilen ja tänään ja ikuisesti, se sisältää kaiken olevaisen ja sen mistä olevainen syntyy ja mihin se palaa. Se on kaikki mahdollinen ja se miä on olemisen tuolla puolen. Ja sinä olet se.

Olen miettinyt, että tämä meidän maailmamme on vain vähän jäykemmin taivutetavissa oleva uni ja sitä ei ole niin helppo muokata mieleisekseen, kuin esim. normi painajainen, joka muuttuu selkouneksi. Sen jälkeen sitä ei edes siinä painajaisessa niin välitä niistä tapahtumista, koska "sehän on vain unta" ja tiedät, että voit lopettaa touhun joko muokkaamalla sitä mukavammaksi tai heräämällä. 

Ehkä valaistunut ihminen näkee tämän ns. normaali elämän ihan yhtä todellisena, kuin minkä tahansa unen. Ja ehkä valaistumisen jälkeen elämää voi jatkaa kuin olisi selkounessa ja ajatus, että pitäisit kauheita asioita totena tuntuu hassulta. 

Se on juuri noin. Valaistuneet jotka jäävät tälle tietoisuuden tasolle vaikkei se ole heille enää luontaista, eivät jää tänne päätehtävänään parantaa illuusioita ja unia miellyttävämmäksi, vaan herättämään ihmisiä niistä. Minun valtakuntani ei ole tästä maailmasta, etsikää ensin Taivasten valtakuntaa! Hylätkää tämä maailma ja sen kärsimykset ja nautinnot, koska se ei ole todellinen, se on unta ja illuusiota.

Toki, valaistuneet voivat myös auttaa ja auttavatkin kärsiviä sen maailman tietoisuuden tasolla kuin missä he ovat, käytännön tasolla. Mutta niihin tehtäviin sopii monet muutkin, se ei ole syy miksi valaistunut on tänne jäänyt, ei hänen päätehtävänsä.

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin kysyä Mystikolta tai keneltä vaan valaistuneelta seuraavaa: Epäilittekö missään vaiheessa, että se todellisuus, jota aloitte havaita ennen tai jälkeen vahvan valaistumiskokemuksen, olisikin vain oman mielenterveyden hajoamista? Syy sellaiseen voisi olla esim. kova tuska, stressi tai se, että on jo pitemmän aikaan syrjäytynyt kaikesta ihmiselle muuten tavallisesta arjen elämästä ja keskittynyt yhteen hyvin erikoiseen asiaan, Jumalan löytämiseen kokemusperäisesti tai lopullisen totuuden selvittämiseen.

Joillakin jo pelkkä pitkäaikainen yksinäisyys saattaa laukaista mielenterveysongelmia. Jos valaistunut menisi kertomaan jollekin psykiatrille, miten maailmankaikkeuden asiat ja kaiken todellisuuden kokee, niin psykiatri varmaan löytäisi monta diagnoosia, mikä sopisi "potilaan" tilanteeseen. En epäile valaistuneiden olevan mielenterveydeltään järkkyneitä, vaan he ovat käsittääkseni hyvinkin realistia ja järkeviä, mutta tietenkin heitäkin saattaa joukossa olla, joilla jotain ongelmia on. Jossain luki, että ennen valaistumista voi tulla vaihe, missä alkaa epäillä kaikkea sitä tietoa, mitä on löytänyt. Onkohan näin?

Ei siitä tuossa vaiheessa enää kauheasti välitä. Mielenterveys tuntuu aivan turhalta käsitteeltä joka ei kiinnnosta missään mielessä. Se on vain ihmiskäsite, leima, se ei ole sitä mitä etsii joten se on yhdentekevää. Kiinnostavaa on ainoastaan löytää se mitä etsii. 

Eikä löytäminen johda mihinkään sellaiseen mitä olisi syytä diagnosoida, koska valaistuneet pystyvät toimimaan tässä maailmassa yhtä hyvin ja paremminkin kuin ennen valaistumista. Kyllähän ihmisillä voi olla hyvin erikoisiakin maailmankuvia, eikä niitä ole tapana diagnosoida psyykkisiksi sairauksiksi, elleivät ne aiheuta haittaa henkilölle itselleen tai tämän läheisille. Muutenhan voitaisiin diagnosoida esim. kaikki eri uskontojen uskovaiset ties millä diagnooseilla sillä perusteella, kun he uskovat asioihin joita länsimainen tiede ei pysty todistamaan. Monet jopa kokevat puhuvansa Jumalan kanssa ja ties mitä. Silti heitä ei pidetä hulluina, koska he toimivat aivan normaalisti töissään ja elämässään.

Vierailija kirjoitti:

Mystikko, mitä ovat nämä ns. energeettiset "päivitykset" tai "koodaukset", joita jotkut valotyöntekijät kertovat saavansa esim. unen aikana ja "kuka" niitä tekee?

Illuusioita ja unia. Jos he tietäisivät perimmäisen todellisuuden, he eivät voisi tarvita mitään päivitystä tai koodausta keneltäkään tai miltään. Miten kaikkiallinen Energia itse voisi tarvita mitään keltään? 

Mutta heidän maailmaansa kuuluu edelleen näkemys minästä rajoittuneena yksilönä, joka tarvitsee apua ja voimaa ulkopuoleltaan. Useimmiten nämä auttajat ovat fantasioituja, sen mukaan mihin kukin on viehtynyt. Yksisarvisia tai enkeleitä tai avaruusolentoja tai mitä milloinkin. On toki myös mahdollista kohdata oikeasti muita olentoja, mutta enimmäkseen siitä ei ole kyse varsinkaan näissä unessa kohtaamisissa.

Kristitty mystikko kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhtäkkiä ikuisuus alkoi ahdistaa. Entä sitten kun tajuaa,että kaikki on vain harhaa? Ikuinen olemattomuus vain edessä? Miksi tämä kaikki ylipäätään?

Ei se ole olemattomuus - olemattomuus on edelleen dualismia, oleminen/olemattomuus asteikon toinen asento. Ihmiskielellä ei voi siitä puhua, siksi tulee sellaisia käsityksiä kuin se olisi joku ankea olemattomuus ja tyhjyys. Se on sama eilen ja tänään ja ikuisesti, se sisältää kaiken olevaisen ja sen mistä olevainen syntyy ja mihin se palaa. Se on kaikki mahdollinen ja se miä on olemisen tuolla puolen. Ja sinä olet se.

Se on kirkkaus, eikö olekin? Koin sen äsken puolen sekunnin ajan luettuani tekstisi.

Sinulla on taito kirjoittaa. Odotan koska kirjoitat kirjan ja ostan sen heti.

Vierailija kirjoitti:

Kristitty mystikko kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhtäkkiä ikuisuus alkoi ahdistaa. Entä sitten kun tajuaa,että kaikki on vain harhaa? Ikuinen olemattomuus vain edessä? Miksi tämä kaikki ylipäätään?

Ei se ole olemattomuus - olemattomuus on edelleen dualismia, oleminen/olemattomuus asteikon toinen asento. Ihmiskielellä ei voi siitä puhua, siksi tulee sellaisia käsityksiä kuin se olisi joku ankea olemattomuus ja tyhjyys. Se on sama eilen ja tänään ja ikuisesti, se sisältää kaiken olevaisen ja sen mistä olevainen syntyy ja mihin se palaa. Se on kaikki mahdollinen ja se miä on olemisen tuolla puolen. Ja sinä olet se.

Se on kirkkaus, eikö olekin? Koin sen äsken puolen sekunnin ajan luettuani tekstisi.

Sinulla on taito kirjoittaa. Odotan koska kirjoitat kirjan ja ostan sen heti.

Kirkkaus, Rakkaus ja Autuus ovat tavallisia mielikuvia ja käsitteitä, joihin mieli sen kokemuksen pukee. Mistä voi päätellä, että se ei ole mitään ahdistavaa tai pelottavaa.

Kristitty mystikko kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

KM: "On niitä, joille oikea vastaus olisi, että herää unesta ja näe tosiolemus, niin kysymys häipyy. On niitä, jotka eivät ole valmiita siihen, mutta joille silti olisi aika luopua ikään kuin ulkoisen auktoriteetin kuvittelemisesta ja ottaa elämänsä manifestaatiot omiin käsiinsä. Heille voisi sanoa vaikka, että sinä itse olet elämäsi luoja, ja jos et pidä luomuksistasi, niin ulkoisen jumaluuden rukoilemisen sijaan ala tietoisesti luoda toisin." 

Jos kärsivällä ihmisellä on jo hyvää kokemusta materiaalisten manifestaatioiden onnistumisesta, mutta jostain syystä hän ei onnistu manifestoimaan itselleen parempaa terveyttä, niin olisiko parantumattomuuden syy se, että hänen on aika herätä unesta ja nähdä tosiolemus?

Ja ilman heräämistä hänen on edelleen kärsittävä esim. fyysisistä kivuista? Tuo tietenkin tuntuu jollain tasolla siltä, kuin "Elämä kiristäisi" - jos et aio herätä, niin kärsi sitten, omapa on valintasi, mutta toki herääminen tuo paljon enemmän kuin ottaa - silti en ole siihen vielä valmis. -Kria

Tämä ihmisten näkemä ja kokema maailma syntyy vain, jos todellisuutta katsotaan dualismien silmälasien läpi. Ja silloin siihen aina kuuluu kärsimystä ja nautintoa, elämää ja kuolemaa, iloa ja surua, saamista ja menetystä. Siksi ei ole mahdollista saada sekä tätä maailmaa, että saada sitä paratiisina, eli kaikesta kärsimyksestä vapautuneena. 

Vaihtoehto on herätä ja nähdä todellisuuden perimmäinen luonne, ja se, miten siitä syntyy inhimillisen tietoisuuden tason näkemän maailman uni tai illuusio. Niin kauan kuin sitä ei tehdä, voi untaan yrittää parannella kaikilla tuntemillaan keinoilla, mutta taivasten valtakuntaa siitä ei tule sittenkään.

Mikä vaihtoehto se herääminen muka on jos minä en voi siihen vaikuttaa itse? Minua alkaa ärsyttää kun asia esitetään jatkuvasti vaihtoehtona vaikka se ei sitä todellisuudessa ole. Vaikka kuinka haluaisin herätä, sitä ei tapahdu enkä voi tehdä mitään asialle enkä vaikuttaa siihen mitenkään, sillä se on mielen ja tekojen tuolla puolella. Minulla ei siis todellisuudessa ole mitään valintaa. 

Vierailija kirjoitti:

Kristitty mystikko kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

KM: "On niitä, joille oikea vastaus olisi, että herää unesta ja näe tosiolemus, niin kysymys häipyy. On niitä, jotka eivät ole valmiita siihen, mutta joille silti olisi aika luopua ikään kuin ulkoisen auktoriteetin kuvittelemisesta ja ottaa elämänsä manifestaatiot omiin käsiinsä. Heille voisi sanoa vaikka, että sinä itse olet elämäsi luoja, ja jos et pidä luomuksistasi, niin ulkoisen jumaluuden rukoilemisen sijaan ala tietoisesti luoda toisin." 

Jos kärsivällä ihmisellä on jo hyvää kokemusta materiaalisten manifestaatioiden onnistumisesta, mutta jostain syystä hän ei onnistu manifestoimaan itselleen parempaa terveyttä, niin olisiko parantumattomuuden syy se, että hänen on aika herätä unesta ja nähdä tosiolemus?

Ja ilman heräämistä hänen on edelleen kärsittävä esim. fyysisistä kivuista? Tuo tietenkin tuntuu jollain tasolla siltä, kuin "Elämä kiristäisi" - jos et aio herätä, niin kärsi sitten, omapa on valintasi, mutta toki herääminen tuo paljon enemmän kuin ottaa - silti en ole siihen vielä valmis. -Kria

Tämä ihmisten näkemä ja kokema maailma syntyy vain, jos todellisuutta katsotaan dualismien silmälasien läpi. Ja silloin siihen aina kuuluu kärsimystä ja nautintoa, elämää ja kuolemaa, iloa ja surua, saamista ja menetystä. Siksi ei ole mahdollista saada sekä tätä maailmaa, että saada sitä paratiisina, eli kaikesta kärsimyksestä vapautuneena. 

Vaihtoehto on herätä ja nähdä todellisuuden perimmäinen luonne, ja se, miten siitä syntyy inhimillisen tietoisuuden tason näkemän maailman uni tai illuusio. Niin kauan kuin sitä ei tehdä, voi untaan yrittää parannella kaikilla tuntemillaan keinoilla, mutta taivasten valtakuntaa siitä ei tule sittenkään.

Mikä vaihtoehto se herääminen muka on jos minä en voi siihen vaikuttaa itse? Minua alkaa ärsyttää kun asia esitetään jatkuvasti vaihtoehtona vaikka se ei sitä todellisuudessa ole. Vaikka kuinka haluaisin herätä, sitä ei tapahdu enkä voi tehdä mitään asialle enkä vaikuttaa siihen mitenkään, sillä se on mielen ja tekojen tuolla puolella. Minulla ei siis todellisuudessa ole mitään valintaa. 

Onhan niitä keinoja vaikuttaa itse. Tollet ja monet muut on kirjoittaneet kirjoja siitä. Meditointia, ajatusten tarkkailua, hiljentymistä, nykyhetkessä oloa jne. Henkisen kirjallisuuden lukemista. 

Se ettei  se voi tapahtua useimmille tuosta vaan nappia painamalla, vaan ensin täytyy kuoria mielestä erilaisia kerroksia pois, ei tarkoita etteikö se olisi saavutettavissa ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Kristitty mystikko kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

KM: "On niitä, joille oikea vastaus olisi, että herää unesta ja näe tosiolemus, niin kysymys häipyy. On niitä, jotka eivät ole valmiita siihen, mutta joille silti olisi aika luopua ikään kuin ulkoisen auktoriteetin kuvittelemisesta ja ottaa elämänsä manifestaatiot omiin käsiinsä. Heille voisi sanoa vaikka, että sinä itse olet elämäsi luoja, ja jos et pidä luomuksistasi, niin ulkoisen jumaluuden rukoilemisen sijaan ala tietoisesti luoda toisin." 

Jos kärsivällä ihmisellä on jo hyvää kokemusta materiaalisten manifestaatioiden onnistumisesta, mutta jostain syystä hän ei onnistu manifestoimaan itselleen parempaa terveyttä, niin olisiko parantumattomuuden syy se, että hänen on aika herätä unesta ja nähdä tosiolemus?

Ja ilman heräämistä hänen on edelleen kärsittävä esim. fyysisistä kivuista? Tuo tietenkin tuntuu jollain tasolla siltä, kuin "Elämä kiristäisi" - jos et aio herätä, niin kärsi sitten, omapa on valintasi, mutta toki herääminen tuo paljon enemmän kuin ottaa - silti en ole siihen vielä valmis. -Kria

Tämä ihmisten näkemä ja kokema maailma syntyy vain, jos todellisuutta katsotaan dualismien silmälasien läpi. Ja silloin siihen aina kuuluu kärsimystä ja nautintoa, elämää ja kuolemaa, iloa ja surua, saamista ja menetystä. Siksi ei ole mahdollista saada sekä tätä maailmaa, että saada sitä paratiisina, eli kaikesta kärsimyksestä vapautuneena. 

Vaihtoehto on herätä ja nähdä todellisuuden perimmäinen luonne, ja se, miten siitä syntyy inhimillisen tietoisuuden tason näkemän maailman uni tai illuusio. Niin kauan kuin sitä ei tehdä, voi untaan yrittää parannella kaikilla tuntemillaan keinoilla, mutta taivasten valtakuntaa siitä ei tule sittenkään.

Mikä vaihtoehto se herääminen muka on jos minä en voi siihen vaikuttaa itse? Minua alkaa ärsyttää kun asia esitetään jatkuvasti vaihtoehtona vaikka se ei sitä todellisuudessa ole. Vaikka kuinka haluaisin herätä, sitä ei tapahdu enkä voi tehdä mitään asialle enkä vaikuttaa siihen mitenkään, sillä se on mielen ja tekojen tuolla puolella. Minulla ei siis todellisuudessa ole mitään valintaa. 

Toivotaan että KM ehtii vielä vastata ennen palstan sulkeutumista mutta tarjoan oman vaatimattoman näkymykseni, koska olen asiaa pohtinut ja lukenut aika paljon dilemmasta. Tuo on nimittäin aika yleinen kysymys hengellisyydessä.

Näen asian niin että se mitä asialla voi tehdä on luoda olosuhteet, joissa on otollinen vastaanottamaan armoa, grace. Voit valita esimerkiksi meditoivasi päivittäin ja auttaa muita ihmisiä, jotka tekevät sinut hengellisesti vastaanottavaiseksi armolle. Et voi kuitenkaan koskaan varsinaista päättää, että nyt haluat että armo "herättää" sinut. Se tulee aina spontaanisti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kristitty mystikko kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

KM: "On niitä, joille oikea vastaus olisi, että herää unesta ja näe tosiolemus, niin kysymys häipyy. On niitä, jotka eivät ole valmiita siihen, mutta joille silti olisi aika luopua ikään kuin ulkoisen auktoriteetin kuvittelemisesta ja ottaa elämänsä manifestaatiot omiin käsiinsä. Heille voisi sanoa vaikka, että sinä itse olet elämäsi luoja, ja jos et pidä luomuksistasi, niin ulkoisen jumaluuden rukoilemisen sijaan ala tietoisesti luoda toisin." 

Jos kärsivällä ihmisellä on jo hyvää kokemusta materiaalisten manifestaatioiden onnistumisesta, mutta jostain syystä hän ei onnistu manifestoimaan itselleen parempaa terveyttä, niin olisiko parantumattomuuden syy se, että hänen on aika herätä unesta ja nähdä tosiolemus?

Ja ilman heräämistä hänen on edelleen kärsittävä esim. fyysisistä kivuista? Tuo tietenkin tuntuu jollain tasolla siltä, kuin "Elämä kiristäisi" - jos et aio herätä, niin kärsi sitten, omapa on valintasi, mutta toki herääminen tuo paljon enemmän kuin ottaa - silti en ole siihen vielä valmis. -Kria

Tämä ihmisten näkemä ja kokema maailma syntyy vain, jos todellisuutta katsotaan dualismien silmälasien läpi. Ja silloin siihen aina kuuluu kärsimystä ja nautintoa, elämää ja kuolemaa, iloa ja surua, saamista ja menetystä. Siksi ei ole mahdollista saada sekä tätä maailmaa, että saada sitä paratiisina, eli kaikesta kärsimyksestä vapautuneena. 

Vaihtoehto on herätä ja nähdä todellisuuden perimmäinen luonne, ja se, miten siitä syntyy inhimillisen tietoisuuden tason näkemän maailman uni tai illuusio. Niin kauan kuin sitä ei tehdä, voi untaan yrittää parannella kaikilla tuntemillaan keinoilla, mutta taivasten valtakuntaa siitä ei tule sittenkään.

Mikä vaihtoehto se herääminen muka on jos minä en voi siihen vaikuttaa itse? Minua alkaa ärsyttää kun asia esitetään jatkuvasti vaihtoehtona vaikka se ei sitä todellisuudessa ole. Vaikka kuinka haluaisin herätä, sitä ei tapahdu enkä voi tehdä mitään asialle enkä vaikuttaa siihen mitenkään, sillä se on mielen ja tekojen tuolla puolella. Minulla ei siis todellisuudessa ole mitään valintaa. 

Toivotaan että KM ehtii vielä vastata ennen palstan sulkeutumista mutta tarjoan oman vaatimattoman näkymykseni, koska olen asiaa pohtinut ja lukenut aika paljon dilemmasta. Tuo on nimittäin aika yleinen kysymys hengellisyydessä.

Näen asian niin että se mitä asialla voi tehdä on luoda olosuhteet, joissa on otollinen vastaanottamaan armoa, grace. Voit valita esimerkiksi meditoivasi päivittäin ja auttaa muita ihmisiä, jotka tekevät sinut hengellisesti vastaanottavaiseksi armolle. Et voi kuitenkaan koskaan varsinaista päättää, että nyt haluat että armo "herättää" sinut. Se tulee aina spontaanisti.

Mitä sinä tarkoitat tällä lauseellasi?  "Toivotaan että KM ehtii vielä vastata ennen palstan sulkeutumista..." Kiitos etukäteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kristitty mystikko kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

KM: "On niitä, joille oikea vastaus olisi, että herää unesta ja näe tosiolemus, niin kysymys häipyy. On niitä, jotka eivät ole valmiita siihen, mutta joille silti olisi aika luopua ikään kuin ulkoisen auktoriteetin kuvittelemisesta ja ottaa elämänsä manifestaatiot omiin käsiinsä. Heille voisi sanoa vaikka, että sinä itse olet elämäsi luoja, ja jos et pidä luomuksistasi, niin ulkoisen jumaluuden rukoilemisen sijaan ala tietoisesti luoda toisin." 

Jos kärsivällä ihmisellä on jo hyvää kokemusta materiaalisten manifestaatioiden onnistumisesta, mutta jostain syystä hän ei onnistu manifestoimaan itselleen parempaa terveyttä, niin olisiko parantumattomuuden syy se, että hänen on aika herätä unesta ja nähdä tosiolemus?

Ja ilman heräämistä hänen on edelleen kärsittävä esim. fyysisistä kivuista? Tuo tietenkin tuntuu jollain tasolla siltä, kuin "Elämä kiristäisi" - jos et aio herätä, niin kärsi sitten, omapa on valintasi, mutta toki herääminen tuo paljon enemmän kuin ottaa - silti en ole siihen vielä valmis. -Kria

Tämä ihmisten näkemä ja kokema maailma syntyy vain, jos todellisuutta katsotaan dualismien silmälasien läpi. Ja silloin siihen aina kuuluu kärsimystä ja nautintoa, elämää ja kuolemaa, iloa ja surua, saamista ja menetystä. Siksi ei ole mahdollista saada sekä tätä maailmaa, että saada sitä paratiisina, eli kaikesta kärsimyksestä vapautuneena. 

Vaihtoehto on herätä ja nähdä todellisuuden perimmäinen luonne, ja se, miten siitä syntyy inhimillisen tietoisuuden tason näkemän maailman uni tai illuusio. Niin kauan kuin sitä ei tehdä, voi untaan yrittää parannella kaikilla tuntemillaan keinoilla, mutta taivasten valtakuntaa siitä ei tule sittenkään.

Mikä vaihtoehto se herääminen muka on jos minä en voi siihen vaikuttaa itse? Minua alkaa ärsyttää kun asia esitetään jatkuvasti vaihtoehtona vaikka se ei sitä todellisuudessa ole. Vaikka kuinka haluaisin herätä, sitä ei tapahdu enkä voi tehdä mitään asialle enkä vaikuttaa siihen mitenkään, sillä se on mielen ja tekojen tuolla puolella. Minulla ei siis todellisuudessa ole mitään valintaa. 

Toivotaan että KM ehtii vielä vastata ennen palstan sulkeutumista mutta tarjoan oman vaatimattoman näkymykseni, koska olen asiaa pohtinut ja lukenut aika paljon dilemmasta. Tuo on nimittäin aika yleinen kysymys hengellisyydessä.

Näen asian niin että se mitä asialla voi tehdä on luoda olosuhteet, joissa on otollinen vastaanottamaan armoa, grace. Voit valita esimerkiksi meditoivasi päivittäin ja auttaa muita ihmisiä, jotka tekevät sinut hengellisesti vastaanottavaiseksi armolle. Et voi kuitenkaan koskaan varsinaista päättää, että nyt haluat että armo "herättää" sinut. Se tulee aina spontaanisti.

Mitä sinä tarkoitat tällä lauseellasi?  "Toivotaan että KM ehtii vielä vastata ennen palstan sulkeutumista..." Kiitos etukäteen.

Elämme lopun aikoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kristitty mystikko kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

KM: "On niitä, joille oikea vastaus olisi, että herää unesta ja näe tosiolemus, niin kysymys häipyy. On niitä, jotka eivät ole valmiita siihen, mutta joille silti olisi aika luopua ikään kuin ulkoisen auktoriteetin kuvittelemisesta ja ottaa elämänsä manifestaatiot omiin käsiinsä. Heille voisi sanoa vaikka, että sinä itse olet elämäsi luoja, ja jos et pidä luomuksistasi, niin ulkoisen jumaluuden rukoilemisen sijaan ala tietoisesti luoda toisin." 

Jos kärsivällä ihmisellä on jo hyvää kokemusta materiaalisten manifestaatioiden onnistumisesta, mutta jostain syystä hän ei onnistu manifestoimaan itselleen parempaa terveyttä, niin olisiko parantumattomuuden syy se, että hänen on aika herätä unesta ja nähdä tosiolemus?

Ja ilman heräämistä hänen on edelleen kärsittävä esim. fyysisistä kivuista? Tuo tietenkin tuntuu jollain tasolla siltä, kuin "Elämä kiristäisi" - jos et aio herätä, niin kärsi sitten, omapa on valintasi, mutta toki herääminen tuo paljon enemmän kuin ottaa - silti en ole siihen vielä valmis. -Kria

Tämä ihmisten näkemä ja kokema maailma syntyy vain, jos todellisuutta katsotaan dualismien silmälasien läpi. Ja silloin siihen aina kuuluu kärsimystä ja nautintoa, elämää ja kuolemaa, iloa ja surua, saamista ja menetystä. Siksi ei ole mahdollista saada sekä tätä maailmaa, että saada sitä paratiisina, eli kaikesta kärsimyksestä vapautuneena. 

Vaihtoehto on herätä ja nähdä todellisuuden perimmäinen luonne, ja se, miten siitä syntyy inhimillisen tietoisuuden tason näkemän maailman uni tai illuusio. Niin kauan kuin sitä ei tehdä, voi untaan yrittää parannella kaikilla tuntemillaan keinoilla, mutta taivasten valtakuntaa siitä ei tule sittenkään.

Mikä vaihtoehto se herääminen muka on jos minä en voi siihen vaikuttaa itse? Minua alkaa ärsyttää kun asia esitetään jatkuvasti vaihtoehtona vaikka se ei sitä todellisuudessa ole. Vaikka kuinka haluaisin herätä, sitä ei tapahdu enkä voi tehdä mitään asialle enkä vaikuttaa siihen mitenkään, sillä se on mielen ja tekojen tuolla puolella. Minulla ei siis todellisuudessa ole mitään valintaa. 

Toivotaan että KM ehtii vielä vastata ennen palstan sulkeutumista mutta tarjoan oman vaatimattoman näkymykseni, koska olen asiaa pohtinut ja lukenut aika paljon dilemmasta. Tuo on nimittäin aika yleinen kysymys hengellisyydessä.

Näen asian niin että se mitä asialla voi tehdä on luoda olosuhteet, joissa on otollinen vastaanottamaan armoa, grace. Voit valita esimerkiksi meditoivasi päivittäin ja auttaa muita ihmisiä, jotka tekevät sinut hengellisesti vastaanottavaiseksi armolle. Et voi kuitenkaan koskaan varsinaista päättää, että nyt haluat että armo "herättää" sinut. Se tulee aina spontaanisti.

Mitä sinä tarkoitat tällä lauseellasi?  "Toivotaan että KM ehtii vielä vastata ennen palstan sulkeutumista..." Kiitos etukäteen.

No varmaan vaan sitä kun keskustelua on käyty juuri ennen klo 23 ja palsta menee silloin siltä päivältä kiinni.

Kiitos taas Mystikolle hyvistä vastauksista. Kysymyksiä edelleen riittää. :)

Hyvin kerroit, miksi täällä elämän unessa tapahtuu hyvää ja pahaa:

"Kristillistä kielenkäyttöä käyttäen voisi sanoa, että on vain kaksi toimijaa, Kristus ja lihan mieli. Se minkä mikä tahansa tai kuka tahansa tekee hyvää, tulee Kristuksesta, korkeamman tietoisuuden tasolta. Se mitä kuka tahansa tai mikä tahansa tekee pahaa, tulee ehdollistuneesta kollektiivisesta mielestä joka katselee maailmaa dualismin suodattimen läpi ja kokee tämän maailman olemassaolon taistelun areenana.”  JA

”Ihmisen tietoisuus on yleensä sellainen, että hän vaistomaisesti virittyy sekä korkeampaan tietoisuuteen ajoittain, että usein myös kollektiiviseen "lihan mieleen", ja niinpä hänen ajatuksensa ja tekonsa ovat sekoitus hyviä ja pahoja aikeita ja tekoja.” 

Siihen, miksi jotkut ihmiset syntyvät vaikeisiin oloihin, haasteellisiin ihmissuhteisiin, kulttuureihin tai sairaisiin kehoihin, niin siihen Mystikko vastasi aiemmin näin:

Sinä itse olet halunnut nähdä tällaisenkin unen kivuliaasta ja rajoittuneesta olemassaolosta ajan ja paikan maailmassa.”

Jos ja kun sattumaa ei ole, niin voisitko Mystikko kertoa, mikä/kuka minä itse suunnittelee ja miten tulevan elämän suunnittelu tapahtuu ja miksi tietynlaiset tapahtumat ”tilataan” kenellekin? Toki on vain Yksi minuus/tietoisuus, mutta jos puhutaan unen tasolta, niin meneekö se noin kuin tuossa alla on kerrottu?

Monissa kirjoissa esim. meediot/kanavoijat kertovat, että sielu (ihmisolennon inkarnoituva osa) suunnittelee henkioppaidensa kanssa tulevan elämän olosuhteet ja ihmissuhteet.

Miten on eläinten kohdalla? Ihan samalla tavallako myös eläinten sielut suunnittelevat/valitsevat henkioppaidensa kanssa, millaiseen paikkaan syntyvät ja saavatko ne esim. hyvin rankan tai leppoisan ja helpon elämän? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kristitty mystikko kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

KM: "On niitä, joille oikea vastaus olisi, että herää unesta ja näe tosiolemus, niin kysymys häipyy. On niitä, jotka eivät ole valmiita siihen, mutta joille silti olisi aika luopua ikään kuin ulkoisen auktoriteetin kuvittelemisesta ja ottaa elämänsä manifestaatiot omiin käsiinsä. Heille voisi sanoa vaikka, että sinä itse olet elämäsi luoja, ja jos et pidä luomuksistasi, niin ulkoisen jumaluuden rukoilemisen sijaan ala tietoisesti luoda toisin." 

Jos kärsivällä ihmisellä on jo hyvää kokemusta materiaalisten manifestaatioiden onnistumisesta, mutta jostain syystä hän ei onnistu manifestoimaan itselleen parempaa terveyttä, niin olisiko parantumattomuuden syy se, että hänen on aika herätä unesta ja nähdä tosiolemus?

Ja ilman heräämistä hänen on edelleen kärsittävä esim. fyysisistä kivuista? Tuo tietenkin tuntuu jollain tasolla siltä, kuin "Elämä kiristäisi" - jos et aio herätä, niin kärsi sitten, omapa on valintasi, mutta toki herääminen tuo paljon enemmän kuin ottaa - silti en ole siihen vielä valmis. -Kria

Tämä ihmisten näkemä ja kokema maailma syntyy vain, jos todellisuutta katsotaan dualismien silmälasien läpi. Ja silloin siihen aina kuuluu kärsimystä ja nautintoa, elämää ja kuolemaa, iloa ja surua, saamista ja menetystä. Siksi ei ole mahdollista saada sekä tätä maailmaa, että saada sitä paratiisina, eli kaikesta kärsimyksestä vapautuneena. 

Vaihtoehto on herätä ja nähdä todellisuuden perimmäinen luonne, ja se, miten siitä syntyy inhimillisen tietoisuuden tason näkemän maailman uni tai illuusio. Niin kauan kuin sitä ei tehdä, voi untaan yrittää parannella kaikilla tuntemillaan keinoilla, mutta taivasten valtakuntaa siitä ei tule sittenkään.

Mikä vaihtoehto se herääminen muka on jos minä en voi siihen vaikuttaa itse? Minua alkaa ärsyttää kun asia esitetään jatkuvasti vaihtoehtona vaikka se ei sitä todellisuudessa ole. Vaikka kuinka haluaisin herätä, sitä ei tapahdu enkä voi tehdä mitään asialle enkä vaikuttaa siihen mitenkään, sillä se on mielen ja tekojen tuolla puolella. Minulla ei siis todellisuudessa ole mitään valintaa. 

Toivotaan että KM ehtii vielä vastata ennen palstan sulkeutumista mutta tarjoan oman vaatimattoman näkymykseni, koska olen asiaa pohtinut ja lukenut aika paljon dilemmasta. Tuo on nimittäin aika yleinen kysymys hengellisyydessä.

Näen asian niin että se mitä asialla voi tehdä on luoda olosuhteet, joissa on otollinen vastaanottamaan armoa, grace. Voit valita esimerkiksi meditoivasi päivittäin ja auttaa muita ihmisiä, jotka tekevät sinut hengellisesti vastaanottavaiseksi armolle. Et voi kuitenkaan koskaan varsinaista päättää, että nyt haluat että armo "herättää" sinut. Se tulee aina spontaanisti.

Mitä sinä tarkoitat tällä lauseellasi?  "Toivotaan että KM ehtii vielä vastata ennen palstan sulkeutumista..." Kiitos etukäteen.

No varmaan vaan sitä kun keskustelua on käyty juuri ennen klo 23 ja palsta menee silloin siltä päivältä kiinni.

Niinpä tosiaan. En katsonut, mihin aikaan on kirjoiteltu. Aiemmin joku kirjoittaja kertoi, että pyytää tämän palstan sulkemista, joten se tuosta tuli mieleen, mutta eihän tätä muutenkaan olla sulkemassa. 

Jossain luki, että ennen valaistumista etsijälle voi tulla vaihe, missä hän alkaa epäillä kaikkea sitä tietoa, mitä on valaistumisesta löytänyt. Käviko sinulle valaistunut missään vaiheessa näin?