Lue keskustelun säännöt.
Kristitty mystikko, huhuu?!? Kysymyksiä.
11.08.2016 |
Olen jäänyt miettimään joitain kirjoituksiasi. Kysymys on irrallisista asioista, joten aloitan oman.
Olet joskus sanonut, että hauskuus alkaa, kun tajuaa koko maailman olevan illuusiota. Voisitko tarkentaa?
Oletko lukenut Neile Donald Walschia? Oletko samaa vai eri mieltä hänen kanssaan?
Olen viime aikoina pohtinut seuraavaa ristiriitaa: saat mitä pyydät + todellisuutta ei pidä vastustaa vaan hyväksyä. Logiikkani mukaan jos hyväksyn todellisuuden, niin en ole pyytämässä mitään... Jos pyydän, niin olen tyytymätön todellisuuteen... Miten tämä dilemma olisi ratkaistavissa!
Kommentit (6995)
Vierailija kirjoitti:
Vaikka koet Ap välillä "suohon vajoamisia", niin kuitenkin pinnan alla tapahtuu "edistymistä". Unen aikanakin (tarkoitan ihan ihmisen nukkumista, en tätä unielämää) ehkä käsittelet ja luovut erilaisista kuormista, mitä olet kantanut.
Joskus, kun on oikein paljon antanut aikaa totuuden etsinnälle, tulee aika, ettei jaksa sitä enää ja haluaa tehdä muita asioita. Minulla on vähän poikkeuksellinen tilanne menneisyyteen nähden, etten jaksa enää oikein etsiä, mutten jaksa mitään muutakaan enkä silti ole masentunutkaan. Lähinnä kyllästynyt. Onko sinulla ollut tällaista ja meneekö sekin ohi siten, että alkaa taas normielämä kiinnostaa?
Jep, juuri tuollaista tämä välillä on. Kyllästyminen on hyvä sana. Mikään ympärillä oleva ei tunnu oikein merkitykselliseltä. Etenkään taakse päin katsominen.
Kyllä se minulla on mennyt ohi, kun keskityn läsnäoloon, kuuntelen sisälle päin. Yritän aina selvittää, mikä osa minussa ”puhuu”; onko se sielu, henki vai pelko tai muut egoon liittyvät jutut.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on tämä: mistäpä minä tiedän olevani todellisuudessa herännyt vai olenko luonut itselleni kokemuksen heräämisestä jonka vaan kuvittelen? Uni ei lopu mihinkään sillä minulla ei näytä olevan ulospääsyä sen ulkopuolelle. Vaikka olen kokenut kaikenlaisia mystisiä kokemuksia ja sielun pimeitä öitä, lopulta kaikki aina romahtaa tämän hetken käsittämättömyyteen ja kaikki tietoisuuden rajat joilla olen käynyt, ovat lopulta vain minun tapahtumiani, unta unen sisällä.
Tämäkin keskustelu on hyvin hellyttävä: me kaikki kurotamme omalla tavallamme kohti ymmärrystä, tuomme siihen oman sävymme ja makumme ja kokeilemme kasata toistemme näyttämistä palasista isompaa kuvaa. Vaikka minulla on hatara kuva ykseydestä, pysyn mieluummin tällä puolella: maailmassa jossa on olemassa Toisia, itsestäni erotettuja tietoisuuksia ja juuri siksi niin kauniita.
Kirjoittamasi perusteella et ole kokenut vielä todellista valaistumista eli kuten arvelet, olet luonut itsellesi vain kuvitelman siitä. Aidossa valaistumisessa kysymykset katoavat, siinä ei ole mitään epäselvää, sitä ei tarvitse mieltä käyttäen yrittää käsittää, sen yksinkertaisesti tietää todeksi.
Kokemukset ovat aina vain kokemuksia, ne eivät ole valaistumisen ydin eikä niillä ole varsinaista merkitystä. Myös se että sanot mieluummin valitsevasi maailman jossa on Toisia, osoittaa että haluat vielä edelleen elää egolähtöistä elämää totuuden sijaan. Siinä ei ole mitään väärää tai huonoa. Olen ymmärtänyt että moni ei halua lopulta edetä loppuun saakka valaistumisen tiellä vaikka olisi jo nähnyt totuuden.
En tiedä vielä itsestänikään haluanko mennä loppuun saakka. Ylivoimaisesti suurimman osan ajastani vietän egomaailmassa siitä huolimatta, että olen jo monta kertaa nähnyt hetkellisesti totuuden ja tuntenut itseni sinä, jota ei voi sanoilla kunnolla kuvata. Tässä self-realization "tilassa" ei jää ainuttakaan kysymystä, mikä on kuvitelmaa ja mikä absoluuttisen totta. Ja siitä huolimatta valitsen usein egon mielihyvän totuuden sijaan. Se on ristiriitaista mutta hyvin tavallista polulla oleville. Juuri kukaan ei hyppää pysyvästi totuuteen sen kerran nähtyään.
En minä kutsuisi omaa elämääni erityisen egolähtöiseksi, kunhan teen täällä sen vähän mikä kykenen ja mikä velvollisuuteni on, jotta voin ajan koittaessa kunniallisesti kuolla pois ja toivoa että koskaan enää tänne ei ainakaan tarvitsisi palata. Minulla meni henkisessä etsinnässä vuosia enkä lopulta löytänyt muuta kuin tämän hetken. Valaistumisesta en tiedä, kuten sanoinkin. Lopulta ihmeellisintä minulle on juuri toinen ihminen ja se miten häneenkin on suljettuna kokonainen maailmankaikkeus, erilainen kuin minun.
OK. Egolähtöinen oli vähän huono sana. Olet selvästi polulla niin kannustaisin siihen, ettet jätä kesken jos kerran olet sitä mieltä, että perille et ole vielä päässyt. Pitkätkin suvantovaiheet kuuluvat henkisyyteen. Tietenkin jos koet ihmeellisimmäksi ja hienoimmaksi ihmisten erilaisuuden (positiivisella tavalla) niin se on myös valtavan hieno tapa nauttia elämästäsi.
Minä olen ollut polulla 10 vuotta enkä pysty edes kuvailemaan kuinka turhauttavaa se on välillä ollut ja montako kertaa olen ollut vakuuttunut, ettei totuuden löytäminen ole tässä elämässä minua varten. Olen päättänyt unohtaa koko henkisyyden ja nauttia niistä psykologisista hyödyistä, mitä se on minulle tuonut. Sitten kuitenkin muutaman kuukauden hengellisyyden tietoisen unohtamisen jälkeen olen palannut kirjan, retriitin tai pohdiskelun pariin. Alan vähitellen luovuttaa ajatukselle, että voisin valita, haluanko totuutta vai en. Totuus on saattanut valita minut eikä minua ole ehkä enää olemassa muutaman vuoden päästä.
Ap linjoilla.
Olen seurannut tätä keskustelua, mutta minulle se on mennyt jo yli hilseen. Minulle tämä polku on paljon yksinkertaisempaa kuin viime aikainen keskustelu. Minulle aikaisemmilla kysymyksillä ei ole mitään väliä. Tämä vastaus resonoi minulle niin, että päätin kuin päätinkin vastata.
Olen ollut polulla 10 vuotta, välillä luovuttamit, mutta aina palannut takaisin. Tämä ei ole on-off-matka, vaan tässä on etappeja ja virstanpylväitä. Egoni ei enää kauheesti rettelöi. Tunnistan hengen itsessäni, ja saan sen kanssa dialogiakin tarvittaessa
Tajuan edenneeni matkallani, kunnes taas saan itsesi kiinni jostain pelosta, jolloin joudun jälleen keskittymään. Eli minulla tämä viimeisin etappi liittyy pelkoon. Vaikka olen jo vuosia tiennyt, että kaikki kulminoituu pelkoon ja luottamuksen puutteeseen, niin jälleen vajosin samaan suohon.
Vaikka näitä soita tulee, niin pystyn löytämään sisältäni onnen. Se on pakahtuvaa. Olen niiiiiin kiitollinen. Kaikesta. Kunnes luottamukseen tulee särö, ja huomaan että pelkään tulevaa. Liittyy yleensä lapsiini. Onneksi nämä vaiheet eivät yleensä kestä kauaa.
Olen myös tullut siihen tulokseen, että minä en voi valita tätä polkua. Ja todennut, että en halua kokea sitä viimeisintä valaistumista pitkään aikaan. Koska tiedän, että haluan pois täältä. Tiedän, koska jotenkin tunnistan, että sieluni jo vähän haluaa pois. Enkä ole siihen vielä valmis keskenkasvuisten lapsieni takia.
Kiva että tulit kertomaan mietteitäsi ap. Tarpeellisen ketjun olet aloittanut, kiitos.
Jaksatko tarkentaa, mitkä asiat tässä keskusteluketjussa ovat menneet sinulla yli hilseen?
Sama juttu, etten halua kokea valaistumista pitkään aikaan - syynä minullakin lapset ja muutakin. Se valaistumiskokemus, hyvin vahvakin, on kuitenkin vain alku laajempaan "ymmärrykseen" tms., jos olen oikein ymmärtänyt. Niinhän Mystikkokin on selvästi mennyt "syvemmälle ymmärrykseen" tässä aiheessa. En osannut keksiä parempaakaan kuvausta asiaan.
Ylipäätään kaikki viimeisen vuoden aikana tapahtuneet keskustelut. Onko asia niin tai näin, siten tai täten. Ei niillä asioilla ole merkitystä. Lienen niin pragmaattinen, etten jaksa filosofointia. Ajattelen, että emme voi kaikkea tuota tietää, miksi siis pohtia.
Luin yllämainitut linkit Jeff Fosterista ja se oli minulle yhtä hepreaa. McKennan kerran ostin, enkä jaksanut lukea loppuun asti.
Taidanpa vastata ylläolevalle kysyjälle minua resonoivista kirjoista.
Ap
Me olemme kaikki omanlaisiamme eikä kaikkien tarvitsekaan etsiä tietoa kaikkea mahdollista lukemalla tai filosofoiden. Etsiminen, liiallinen pohtiminen ja lukeminen voivat olla enemmänkin esteenä löytämiselle mutten osaa lopettaa, koska nautin näiden asioiden ajattelemisesta ja lukemisesta. Itse koen, että Tolle ja Foster ovat ne kaikkein selkeimmät kertojat. Molempien kirjoja lukiessa nousee oivalluksia ja kiitollisuuden tunteita. vaikka toki muitakin hyviä kertojia on, kuten esim. Mystikko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka koet Ap välillä "suohon vajoamisia", niin kuitenkin pinnan alla tapahtuu "edistymistä". Unen aikanakin (tarkoitan ihan ihmisen nukkumista, en tätä unielämää) ehkä käsittelet ja luovut erilaisista kuormista, mitä olet kantanut.
Joskus, kun on oikein paljon antanut aikaa totuuden etsinnälle, tulee aika, ettei jaksa sitä enää ja haluaa tehdä muita asioita. Minulla on vähän poikkeuksellinen tilanne menneisyyteen nähden, etten jaksa enää oikein etsiä, mutten jaksa mitään muutakaan enkä silti ole masentunutkaan. Lähinnä kyllästynyt. Onko sinulla ollut tällaista ja meneekö sekin ohi siten, että alkaa taas normielämä kiinnostaa?
Jep, juuri tuollaista tämä välillä on. Kyllästyminen on hyvä sana. Mikään ympärillä oleva ei tunnu oikein merkitykselliseltä. Etenkään taakse päin katsominen.
Kyllä se minulla on mennyt ohi, kun keskityn läsnäoloon, kuuntelen sisälle päin. Yritän aina selvittää, mikä osa minussa ”puhuu”; onko se sielu, henki vai pelko tai muut egoon liittyvät jutut.Ap
Sinulla on hyvä tapa tuo läsnäoloon keskittyminen. Kiitos ja mukavaa päivää! :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on tämä: mistäpä minä tiedän olevani todellisuudessa herännyt vai olenko luonut itselleni kokemuksen heräämisestä jonka vaan kuvittelen? Uni ei lopu mihinkään sillä minulla ei näytä olevan ulospääsyä sen ulkopuolelle. Vaikka olen kokenut kaikenlaisia mystisiä kokemuksia ja sielun pimeitä öitä, lopulta kaikki aina romahtaa tämän hetken käsittämättömyyteen ja kaikki tietoisuuden rajat joilla olen käynyt, ovat lopulta vain minun tapahtumiani, unta unen sisällä.
Tämäkin keskustelu on hyvin hellyttävä: me kaikki kurotamme omalla tavallamme kohti ymmärrystä, tuomme siihen oman sävymme ja makumme ja kokeilemme kasata toistemme näyttämistä palasista isompaa kuvaa. Vaikka minulla on hatara kuva ykseydestä, pysyn mieluummin tällä puolella: maailmassa jossa on olemassa Toisia, itsestäni erotettuja tietoisuuksia ja juuri siksi niin kauniita.
Kirjoittamasi perusteella et ole kokenut vielä todellista valaistumista eli kuten arvelet, olet luonut itsellesi vain kuvitelman siitä. Aidossa valaistumisessa kysymykset katoavat, siinä ei ole mitään epäselvää, sitä ei tarvitse mieltä käyttäen yrittää käsittää, sen yksinkertaisesti tietää todeksi.
Kokemukset ovat aina vain kokemuksia, ne eivät ole valaistumisen ydin eikä niillä ole varsinaista merkitystä. Myös se että sanot mieluummin valitsevasi maailman jossa on Toisia, osoittaa että haluat vielä edelleen elää egolähtöistä elämää totuuden sijaan. Siinä ei ole mitään väärää tai huonoa. Olen ymmärtänyt että moni ei halua lopulta edetä loppuun saakka valaistumisen tiellä vaikka olisi jo nähnyt totuuden.
En tiedä vielä itsestänikään haluanko mennä loppuun saakka. Ylivoimaisesti suurimman osan ajastani vietän egomaailmassa siitä huolimatta, että olen jo monta kertaa nähnyt hetkellisesti totuuden ja tuntenut itseni sinä, jota ei voi sanoilla kunnolla kuvata. Tässä self-realization "tilassa" ei jää ainuttakaan kysymystä, mikä on kuvitelmaa ja mikä absoluuttisen totta. Ja siitä huolimatta valitsen usein egon mielihyvän totuuden sijaan. Se on ristiriitaista mutta hyvin tavallista polulla oleville. Juuri kukaan ei hyppää pysyvästi totuuteen sen kerran nähtyään.
En minä kutsuisi omaa elämääni erityisen egolähtöiseksi, kunhan teen täällä sen vähän mikä kykenen ja mikä velvollisuuteni on, jotta voin ajan koittaessa kunniallisesti kuolla pois ja toivoa että koskaan enää tänne ei ainakaan tarvitsisi palata. Minulla meni henkisessä etsinnässä vuosia enkä lopulta löytänyt muuta kuin tämän hetken. Valaistumisesta en tiedä, kuten sanoinkin. Lopulta ihmeellisintä minulle on juuri toinen ihminen ja se miten häneenkin on suljettuna kokonainen maailmankaikkeus, erilainen kuin minun.
OK. Egolähtöinen oli vähän huono sana. Olet selvästi polulla niin kannustaisin siihen, ettet jätä kesken jos kerran olet sitä mieltä, että perille et ole vielä päässyt. Pitkätkin suvantovaiheet kuuluvat henkisyyteen. Tietenkin jos koet ihmeellisimmäksi ja hienoimmaksi ihmisten erilaisuuden (positiivisella tavalla) niin se on myös valtavan hieno tapa nauttia elämästäsi.
Minä olen ollut polulla 10 vuotta enkä pysty edes kuvailemaan kuinka turhauttavaa se on välillä ollut ja montako kertaa olen ollut vakuuttunut, ettei totuuden löytäminen ole tässä elämässä minua varten. Olen päättänyt unohtaa koko henkisyyden ja nauttia niistä psykologisista hyödyistä, mitä se on minulle tuonut. Sitten kuitenkin muutaman kuukauden hengellisyyden tietoisen unohtamisen jälkeen olen palannut kirjan, retriitin tai pohdiskelun pariin. Alan vähitellen luovuttaa ajatukselle, että voisin valita, haluanko totuutta vai en. Totuus on saattanut valita minut eikä minua ole ehkä enää olemassa muutaman vuoden päästä.
Ap linjoilla.
Olen seurannut tätä keskustelua, mutta minulle se on mennyt jo yli hilseen. Minulle tämä polku on paljon yksinkertaisempaa kuin viime aikainen keskustelu. Minulle aikaisemmilla kysymyksillä ei ole mitään väliä. Tämä vastaus resonoi minulle niin, että päätin kuin päätinkin vastata.
Olen ollut polulla 10 vuotta, välillä luovuttamit, mutta aina palannut takaisin. Tämä ei ole on-off-matka, vaan tässä on etappeja ja virstanpylväitä. Egoni ei enää kauheesti rettelöi. Tunnistan hengen itsessäni, ja saan sen kanssa dialogiakin tarvittaessa
Tajuan edenneeni matkallani, kunnes taas saan itsesi kiinni jostain pelosta, jolloin joudun jälleen keskittymään. Eli minulla tämä viimeisin etappi liittyy pelkoon. Vaikka olen jo vuosia tiennyt, että kaikki kulminoituu pelkoon ja luottamuksen puutteeseen, niin jälleen vajosin samaan suohon.
Vaikka näitä soita tulee, niin pystyn löytämään sisältäni onnen. Se on pakahtuvaa. Olen niiiiiin kiitollinen. Kaikesta. Kunnes luottamukseen tulee särö, ja huomaan että pelkään tulevaa. Liittyy yleensä lapsiini. Onneksi nämä vaiheet eivät yleensä kestä kauaa.
Olen myös tullut siihen tulokseen, että minä en voi valita tätä polkua. Ja todennut, että en halua kokea sitä viimeisintä valaistumista pitkään aikaan. Koska tiedän, että haluan pois täältä. Tiedän, koska jotenkin tunnistan, että sieluni jo vähän haluaa pois. Enkä ole siihen vielä valmis keskenkasvuisten lapsieni takia.
Kiva että tulit kertomaan mietteitäsi ap. Tarpeellisen ketjun olet aloittanut, kiitos.
Jaksatko tarkentaa, mitkä asiat tässä keskusteluketjussa ovat menneet sinulla yli hilseen?
Sama juttu, etten halua kokea valaistumista pitkään aikaan - syynä minullakin lapset ja muutakin. Se valaistumiskokemus, hyvin vahvakin, on kuitenkin vain alku laajempaan "ymmärrykseen" tms., jos olen oikein ymmärtänyt. Niinhän Mystikkokin on selvästi mennyt "syvemmälle ymmärrykseen" tässä aiheessa. En osannut keksiä parempaakaan kuvausta asiaan.
Ylipäätään kaikki viimeisen vuoden aikana tapahtuneet keskustelut. Onko asia niin tai näin, siten tai täten. Ei niillä asioilla ole merkitystä. Lienen niin pragmaattinen, etten jaksa filosofointia. Ajattelen, että emme voi kaikkea tuota tietää, miksi siis pohtia.
Luin yllämainitut linkit Jeff Fosterista ja se oli minulle yhtä hepreaa. McKennan kerran ostin, enkä jaksanut lukea loppuun asti.
Taidanpa vastata ylläolevalle kysyjälle minua resonoivista kirjoista.
Ap
Me olemme kaikki omanlaisiamme eikä kaikkien tarvitsekaan etsiä tietoa kaikkea mahdollista lukemalla tai filosofoiden. Etsiminen, liiallinen pohtiminen ja lukeminen voivat olla enemmänkin esteenä löytämiselle mutten osaa lopettaa, koska nautin näiden asioiden ajattelemisesta ja lukemisesta. Itse koen, että Tolle ja Foster ovat ne kaikkein selkeimmät kertojat. Molempien kirjoja lukiessa nousee oivalluksia ja kiitollisuuden tunteita. vaikka toki muitakin hyviä kertojia on, kuten esim. Mystikko.
Jep, lisäksi se muuttuu matkan varrella, mikä resonoi. Minä aloitin polkuni Hellstenistä, luin Saat sen mistä luovut monia kertoja - mutta enää se ei resonoi. Tollenkin olen lukenut useasti, kun minulla oli siihen tarttumapintaa. Kun ei sitä enää ole, niin on aika siirtyä eteenpäin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka koet Ap välillä "suohon vajoamisia", niin kuitenkin pinnan alla tapahtuu "edistymistä". Unen aikanakin (tarkoitan ihan ihmisen nukkumista, en tätä unielämää) ehkä käsittelet ja luovut erilaisista kuormista, mitä olet kantanut.
Joskus, kun on oikein paljon antanut aikaa totuuden etsinnälle, tulee aika, ettei jaksa sitä enää ja haluaa tehdä muita asioita. Minulla on vähän poikkeuksellinen tilanne menneisyyteen nähden, etten jaksa enää oikein etsiä, mutten jaksa mitään muutakaan enkä silti ole masentunutkaan. Lähinnä kyllästynyt. Onko sinulla ollut tällaista ja meneekö sekin ohi siten, että alkaa taas normielämä kiinnostaa?
Jep, juuri tuollaista tämä välillä on. Kyllästyminen on hyvä sana. Mikään ympärillä oleva ei tunnu oikein merkitykselliseltä. Etenkään taakse päin katsominen.
Kyllä se minulla on mennyt ohi, kun keskityn läsnäoloon, kuuntelen sisälle päin. Yritän aina selvittää, mikä osa minussa ”puhuu”; onko se sielu, henki vai pelko tai muut egoon liittyvät jutut.Ap
Sinulla on hyvä tapa tuo läsnäoloon keskittyminen. Kiitos ja mukavaa päivää! :)
Sitä samaa!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi poistatte asiallisia kysymyksiä?
Miten köyhät ja nälkään nääntyvät valaistuvat?
Ei ne välttämättä osaa edes lukea?
Tai osaa englantia?
Vierailija kirjoitti:
Miksi poistatte asiallisia kysymyksiä?
Miten köyhät ja nälkään nääntyvät valaistuvat?
Ei ne välttämättä osaa edes lukea?
Tai osaa englantia?
Voin kuvitella vastauksen: olet jo edellisessä inkarnaatiossasi _valinnut_ että koet noin; sinä vain näet unta jossa nuo ryhmä eivät voi valaistua (!)
Plan B: paska karma
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siltikin ap
Täällä joku on kysynyt onko hänen kissallaan sielua?
Miksi mystikko ei vastannut?
Onko mun missellä sielu?
Vierailija kirjoitti:
Miksi poistatte asiallisia kysymyksiä?
Miten köyhät ja nälkään nääntyvät valaistuvat?
Ei ne välttämättä osaa edes lukea?
Tai osaa englantia?
Ihan samalla tavalla kaikki valaistuu. Ei siihen kielitaitoa eikä lukutaitoa tarvita. Saat vastauksen kun luet esim Tollen Läsnäolon voima.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi poistatte asiallisia kysymyksiä?
Miten köyhät ja nälkään nääntyvät valaistuvat?
Ei ne välttämättä osaa edes lukea?
Tai osaa englantia?
Voin kuvitella vastauksen: olet jo edellisessä inkarnaatiossasi _valinnut_ että koet noin; sinä vain näet unta jossa nuo ryhmä eivät voi valaistua (!)
Plan B: paska karma
siis mitä mä just luin?
En kysynyt omista tuntemuksistani
Miten ihmiset jotka eivät osaa lukea valaistuvat?
Oli kysymys
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka koet Ap välillä "suohon vajoamisia", niin kuitenkin pinnan alla tapahtuu "edistymistä". Unen aikanakin (tarkoitan ihan ihmisen nukkumista, en tätä unielämää) ehkä käsittelet ja luovut erilaisista kuormista, mitä olet kantanut.
Joskus, kun on oikein paljon antanut aikaa totuuden etsinnälle, tulee aika, ettei jaksa sitä enää ja haluaa tehdä muita asioita. Minulla on vähän poikkeuksellinen tilanne menneisyyteen nähden, etten jaksa enää oikein etsiä, mutten jaksa mitään muutakaan enkä silti ole masentunutkaan. Lähinnä kyllästynyt. Onko sinulla ollut tällaista ja meneekö sekin ohi siten, että alkaa taas normielämä kiinnostaa?
Jep, juuri tuollaista tämä välillä on. Kyllästyminen on hyvä sana. Mikään ympärillä oleva ei tunnu oikein merkitykselliseltä. Etenkään taakse päin katsominen.
Kyllä se minulla on mennyt ohi, kun keskityn läsnäoloon, kuuntelen sisälle päin. Yritän aina selvittää, mikä osa minussa ”puhuu”; onko se sielu, henki vai pelko tai muut egoon liittyvät jutut.Ap
Sinulla on hyvä tapa tuo läsnäoloon keskittyminen. Kiitos ja mukavaa päivää! :)
Sitä samaa!
Ap
Kiitos. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi poistatte asiallisia kysymyksiä?
Miten köyhät ja nälkään nääntyvät valaistuvat?
Ei ne välttämättä osaa edes lukea?
Tai osaa englantia?
Ihan samalla tavalla kaikki valaistuu. Ei siihen kielitaitoa eikä lukutaitoa tarvita. Saat vastauksen kun luet esim Tollen Läsnäolon voima.
Ap
Miten afrikkalainen silv vottu nainen lukee ton vetovoiman?????
siis mitä mä just luin?
En kysynyt omista tuntemuksistani
Miten ihmiset jotka eivät osaa lukea valaistuvat?
Oli kysymys
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
siis mitä mä just luin?
En kysynyt omista tuntemuksistani
Miten ihmiset jotka eivät osaa lukea valaistuvat?
Oli kysymys
Ihan samalla tavalla kaikki valaistuu. Ei siihen kielitaitoa eikä lukutaitoa tarvita. Saat vastauksen kun luet esim Tollen Läsnäolon voima.
Ap
Mitä valaistumattomalle=lukutaidottomalle tapahtuu?
Vierailija kirjoitti:
siis mitä mä just luin?
En kysynyt omista tuntemuksistani
Miten ihmiset jotka eivät osaa lukea valaistuvat?
Oli kysymys
Lue nyt se Tolle. Huomaat, ettei valaistumiseen tarvita lukutaitoa. Ei tarvitse lukea Tollea eikä ketään. Ei kellään ole aikaa alkaa referoimaan sinulle sitä kirjaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
siis mitä mä just luin?
En kysynyt omista tuntemuksistani
Miten ihmiset jotka eivät osaa lukea valaistuvat?
Oli kysymys
Lue nyt se Tolle. Huomaat, ettei valaistumiseen tarvita lukutaitoa. Ei tarvitse lukea Tollea eikä ketään. Ei kellään ole aikaa alkaa referoimaan sinulle sitä kirjaa.
aha..
Sun mukaan kenenkään EI TARVI LUKEA YHTÄÄN MITÄÄN.
oot sekaisin kuin seinäkello
sinä et ole sen tärkeämpi kuin naapurin koira
Olet takertunut valaistumiseen nostaaksesi egoasi..
et ole mitään..kukaan ei kaipaa sinua
olet ehkä tavis..vähän läski
etsit vastausta : mikä on tarkoitukseni
SITÄ EI OLE! ET OLE MITÄÄN
Vierailija kirjoitti:
Onko mun kissalla sielua?
On
valaistumiseen ei tarvita älyä EIKÄ lukutaitoa
lue kissallesi Tollen kirja niin ymmärrät
Kiitos noista ap.