Lue keskustelun säännöt.
Ei kai noi lastensuojelu uhri tarinat ole totta?? Eihän tuollaista oikeasti voi tapahtua??
08.08.2016 |
Siellä joku mamma tosissaan väittää kuinka hänelle on tehty laiton sijoitus ja sun muuta...... Nyt lapset kotona kuitenkin.... Vissiinkin. Tulipas ahdistava olo koko keskustelusta! Pakkohan noissa on olla joku päihde ongelma tai joku muu vakava syy... Eihän tuollainen voi olla totta, että ovelle tullaan ja napataan vaan muksu.
Kommentit (435)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku täällä esitteli viestien hyökkäävää sävyä, sekavuutta, ja artikkelin poistamista, miksi?
Koska toi lähdesuojasta puhuva henkilö viittasi artikkeliin jota ei hänen viesteissään ollut, ja ilmeisesti vastanneen tyypin edellinen viesti oli ilmiannettu ja poistettu kun kysyi tätä artikkelia ja viestin vihaisuudesta. Näin sen ymmärsin.
Miksi kysyt?Onko mitään tietoa mistä tuosta ns. Lähdesuoja-artikkeli jutusta oli kysymys?
Lähdesuoja-artikkeli juttu jatkuu lastensuojeluilmoitus asioilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmasti lastensuojelu tekee parhaansa eikä turhia huostauksia tai sijoituksia juuri ole. Mutta sitten se toinen puoli.
Itse pyysin apua pienen vauvan kanssa, kun voimat loppui. Mitä sain? Kotiin tuli nuori sosiaalialan opiskelija kynän ja lehtiön kanssa istumaan sohvalle ja tarkkailemaan, miten pärjään. Olin väsynyt pienen vauvan kanssa, ja väsyttivät minua lisää, kun en näinä tarkkailupäivinä voinut edes nukkua päiväunia samaan aikaan kun vauva nukahti pinnasänkyyn.
Ikinä, ikinä, ikinä en enää pyydä apua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laki suojaa enemmän vanhempaa kuin lasta. Sijoituspäätökset ovat lähes aina sellaisia, että lapset palautetaan, jos näkyy mitään merkkejä siitä että vanhempi kiinnostuu lapsestaan ja vanhemmuudestaan. Ei oikeastaan ole mitään rajaa sillä, kuinka monta kertaa lapsi joutuu "kokeilemaan" osaisiko se äiti tai isä tällä kertaa olla aikuinen ja vanhempi ja kauanko sitä tällä kertaa jaksaa oma lapsi kiinnostaa. Mutta tällainen on laki; sijoitus tehdään tietyin perustein, jos joku näistä perusteista poistuu, täytyy sijoituskin purkaa.
Voitte myös pohtia tätä; sosiaalityöntekijä ei voi tehdä viranhaltijapäätöstä muuta kuin kiireellisestä sijoituksesta (poliisi soittaa keränneensä sammuneen äidin ojasta, pyytää hakemaan lapset talteen lastenkotiin, josta äiti sitten heräiltyään noutaa ja saa ne kotiin) tai sellaisesta sijoituksesta, johon vanhemmat ovat itse suostuneet. Jos vanhemmat eivät suostu, päätöksen sijoituksen tarpeellisuudesta tekee käräjäoikeuden tuomari, ei sossu. Sossun pitää vain esittää oikeuteen perusteet ja todisteet. Ja niiden pohjalta tuomari päättää.
Järjestelmä on siis kaikella tapaa rakennettu suojelemaan vanhempia ja antamaan heille loputtomasti "uusia mahdollisuuksia".
Tiesitkö, että ihmiset voi muuttua? Tiesitkö, että joskus saattaa käydä niin ettei päihde elämä enää kiinnosta ja haluaakin olla parempi äiti lapsilleen? Tiesitkö, että jotkut osaa myös rohkistua ja tulee halu näyttää kyllä minä tähän pystyn? Alkaakin halut tulla mamma kerhoihin ja muihin lapsiin juttuihin. Alkaa lasten asiat kiinnostaa entistä enemmän. Tekee mieli muuttua. Ja vanha elämä saada jäädä taakse. Kaikki ihmiset eivät ole samanlaisia. Jos joku toinen tekee väärin, toinen taas saattaa oikeasti vaikka muuttuakin. Sori nyt vaan mutta sun tekstistä tulee helposti sellainen mielikuva, että pidät kaikkia huostaanotettuja vanhempia samanlaisina. Ja lapsia jota vaan voin antaa muille, ihan kuin Lemmikki eläimiä konsanaan. Ihan hyvä juttu on, että laki myös suojaa meitä, sinun kaltaisilta ihmisiltä.
Tiedätkö sinä, kuinka moni päihdeongelmainen tekee lapsen, koska ajattelee siten pääsevänsä kuiville? Tai kuinka moni mt/päihdeongelmainen tekee lapsen, jotta olisi joku joka rakastaa ehdoitta ja jonka kautta voi korjata oman sairaan lapsuutensa? Aika moni.
Tässä ketjussa taitaa olla kaikki suomen huostaanotetut penskat puoltamassa omaa huostaanottoaan :D
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa taitaa olla kaikki suomen huostaanotetut penskat puoltamassa omaa huostaanottoaan :D
Onko sinulla esittää todisteita omasta väitteestäsi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ärsyttää aina lukea, kuinka huostaanottoja tehdään liian vähän, kun itse jouduin aikoinani juurikin ajojahdin kohteeksi ja kärsin laittomasta huostaanotostani varmasti loppuelämäni. Toisaalta näin aikuisena ymmärrän, että lääkärit ja sossut varmasti oikeasti tarkoittivat parastani ja aidosti kuvittelivat ahdistukseni johtuvan kotioloistani. Silti järkyttää edelleen se, kuinka räikeästi he valehtelivat ja muuntelivat totuutta saadakseen päätöksen pysymään hovissa (käytiin oikeutta monta kuukautta).
Kyllähän huostaanotoissa ja sijoituksissa joku painava syy on, mutta se on ihan totta että väärinkäsityksiä tapahtuu kun sossutkin ovat ihmisiä.
Esim. sossu tulkitsee jonkin tilanteen väärällä tavalla tai muuttelee sanomisia kirjauksiinsa, niin että raporteissa lukee jotain mitä äiti ei ole sanonut/tarkoittanut.
Inhimillistä,mutta kurjaa tietenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Arvatkaa miltä tuntuu aloittaa lapsen uusi päiväkoti kun lapsi on tilapäisesti avohuollon sijoituksesta, jonka pitäisi päättyä pian? Miltä tuntuu kun ns. vapaaehtoinen avohuolto vie lapseni taksilla aamuisin päiväkotiin enkä minä?
Ikään kuin koko edeltänyt vuosi olisi ollut muutenkaan helppo. Ei: en ole juoppo, en ole narkkari, minulla on maisteritutkinto, masennuspisteet eivät riitä edes masennusdiagnoosiin. Tilanteen vuoksi kärsin post-traumaattisesta stressioireesta, mutta olen onnellinen joka ikisestä hetkestä lapseni kanssa. Minulla ei ole persoonallisuushäiriötä, ei maanisdepressiivisyyttä ei epävakaata persoonaa.
Olen nuoruudessa toiminut au-pairina, lastenhoitajana päiväkodissa ja nykyisessä työssäni (kiireellisessä miljöössä kaupallisella alalla) lähes kahdeksan vuotta. Koulutukseni puolesta ymmärrän jonkin verran lapsen kehitystä ja kiintymyssuhdetta.
Koko vauva-ajan suoritin äitiyttä ihan yksin. Imetin pidempää kuin muut, kävelin yksin vaunulenkkejä, neuvolassa ihasteltiin, lapsi kehittyi nopeasti. Menin töihin jo lapsen ollessa hieman päälle yksi vuotta miehen työttömyyden ja työpaikkani puolesta peläten, kotka jatkuvat yt:t. Töin töitä lähes burn out:n partaalle. Sitten jouduin turvakotiin ja kompensoin poissaoloni yrittäen tehdä työni entistä tehokkaammin.
Muutin, hain uutta päiväkotipaikkaa uuden kotini läheltä ja sain sen vasta nyt. Stigmatisoivaa on vain se, että minä esittäydyn päiväkotiin ja kerron lapseni aloittavan siellä. Elämän piti alkaa pyödältä, uusi päiväkoti kotini lähellä, uusi arki.
Tunnen suunnatonta häpeää. Miksi minä olen nyt tässä? Olen hakenut Kelan kognitiivista terapiaa, olen puhunut työterveyspsykiatrilla, hoidan työni. Joka päivä töiden jälkeen kiirehdin lapseni luokse. Yritän pitää pokan töissä vaikka sydän itkee. Lapsi palaa pian kotiin, mutta viimeinen vuosi on ollut pahin kauhuelokuva.
Väitätkö, että kaupallinen koulutus antaa ammatilliset valmiudet lapsen kehityksen ja kasvun tukemiseen?
Väitinkö että minulla on kaupallinen koulutus? Maisteritutkinto on ihan muulta alalta. Aika moni VTM työskentelee yksityisellä sektorilla kaupallisella alalla.
Entäs muu saamani kritiikki?
"SaamaNi kritiikki"? Sun saama vai mun saama? Että puhuin tässä omista tunteistani enkä lapsesta? Tervetuloa seuraamaan kuka nukuttaa, kylvettää ja ulkoiluttaa lapsensa? Minä. Kyllä. Joka päivä ja joka ikinen.
SaamaSI kritiikki siis, jos sinun oli typon vuoksi vaikea ymmärtää.
Onpas aggressiivinen vastaus, vaikka kysymys oli ihan asiallinen. En edes ole kukaan näistä, joka aiemmin kritisoi tekstiäsi.
Vastauksesi puoltaa juuri sitä mitä ylempänä sanottiin. Luultavasti suoritat äitiyttä mekaanisesti, sillä nytkin vain luettelit mitä toimintoja teet lapselle. Ehkä tyydytä lapsen emotionaalisia tarpeita, koska olet kiinnostunut vain omista tunteistasi. Lisäksi vaikutat ilkeältä ihmiseltä. Ehkä on näillä spekseillä hyvä että olet lastensuojelun piirissä...?
Ei kannata varmaan tulla keskustelupalstalle avautumaan jollei halua kuulla muiden mielipiteitä.
En kukaan täällä tarkoittanut arvostella äitiyttäsi. Mutta minäkään en ymmärtänyt, mikä oli varsinainen pointtisi?
Koet että sinut nolataan kun päiväkodin täti näkee että lapsesi tuodaan taksilla? Sekö?
Että juurikin se lapsen julkinen kuljetus päiväkotiin olisi osoitus - mistä? Lastensuojelun tekemästä virheestä? Lasun mielivaltaisuudesta? Vai piittaamattomuudesta? (tämä just oli pikkasen hämmentävää..)
Ja että se kaikki kohdistuu nimenomaan SINUUN, sinä olet sen nöyryytettävänä, SINUN kykyäsi olla hyvä äiti kyseenalaistetaan - koska muut näkevät kun lapsi tuodaan sillä taksilla? (ei aukea mulle, myönnän suoraan...)
Pari sanaa vielä niistä asioista jotka ohitit/mainitsit ohimennen/sivulauseessa.
Olit alussa yksin lapsen kanssa, näin ymmärsin. Sitten pikakelaat kohtaan jossa olettekin turvakodissa. Keskellä yhtä virkettä on yllättäen sanat "miehen työttömyys". Olit siis löytänyt jossain vaiheessa uuden miehen ja muuttanut avoliittoon? Mutta turvakotiin muutit kahdestaan lapsen kanssa? Kotitilanne eskaloitui jostain syystä? Koska tämä uusi avomies oli väkivaltainen? (onnetonta perustason päättelyä tekstisi perusteella, anteeksi virheet)
Sitten menee vaikeammaksi, mutta jatketaan arvailua.
Muutitte, sinä ja lapsesi kahden, uuteen ympäristöön/uudelle asuinalueelle (jopa vaihdoitte paikkakuntaa?) koska:
a. halusit ettei mies löydä teitä/kaipasit irtiottoa kaikesta häneen liittyvästä?
b. halusit vaihtaa elinpiiriäsi koska vanhaan liittyi (huonoja) asioita/ihmisiä joiden seura ei tehnyt sinulle nk 'hyvää'?
c. sinulla oli mahdollisuus 'sosiaaliseen luokkaretkeen' - eli vakituisen työsuhteen/kohonneiden ansioiden myötä/mistä hyvänsä muusta syystä - muuttaa nk 'paremmalle asuinalueelle'? halusit tarjota lapsellesi paremmat lähtökohdat elämään? (kuin itselläsi oli??)
d. halusit karistaa kaikki ikävät muistot entisestä elämästä ja aloittaa puhtaalta pöydältä uudessa ympäristössä?
Nyt sinusta tuntuu että kaikki panostuksesi tähän uuden elämän alkuun - oli syy siihen mikä vaan - on valunut hukkaan?
Ja haaveittesi kaatumisen syy ei ole ainakaan sinun vikasi? Mutta jonkun vika se on, tilanne mihin SINUT on nyt pistetty?
(lapsesi 'leimaantumisesta' et ilmeisesti ole huolissasi? just asking...)
- Ja se syyllinen on se epäpätevä lasu-virkailija joka törkeästi päätti, että lapsesi tuodaan avosijoituspaikastaan (? tjsp) TAKSILLA päiväkotiin niin että KAIKKI NÄKEE?
Siksi SINÄ koet että SINUN otsaasi lyötiin häpeän stigma? Ja nyt 'KAIKKI' luulevat ettet SINÄ ole hyvä äiti (vaikka olet)?
Tässä kaikki minkä sain irti. Pyydän anteeksi jos koet että tarkoituksenani on loukata tai pilkata - ei todellakaan ole.
Lähinnä haluaisin - tavallaan - 'herättää sinut todellisuuteen', hyvä ap. Lapsellasi ei vaikuttaisi olevan mitään hätää.
Ja itselläsi on asunto, vakituinen työpaikka, vähintään kohtuulliset ansiot (?), lapsella päiväkotipaikka - ja teistä pidetään huolta. Katsotaan että jatkossakin pärjäätte, eikö vaan?
Uskotko kun sanon: yksikään päiväkotitaitäti lapsesi pk-kaverin vanhempi ei sinua leimaa, ellet itse anna siihen aihetta. Jos he näkevät äidin joka välittää lapsestaan aidosti, on läsnä lapselleen kun on paikalla, ja paikalla aina kun on sovittu - niissä tilanteissa sinut nähdään, ja niiden perusteella luot itsesi vaikutelman muiden silmissä. Et minkään muun.
Ja mistä päättelet etteivät ihmiset ymmärtäisi? Kaikille voi tulla elämässään eteen välillä vaikeampia jaksoja.
Suurin osa ihmisistä on empaattisia, eivät tuomitsevia. Lapsesi voi nyt hyvin, eikö? - SEN 'kaikki muut' huomaavat.
Sehän on tärkeintä, lapsesi hyvinvointi?
Eivät he sinua tai äitiyttäsi mieti. - LAPSESI on se, jolla on tässä asiassa väliä.
Vierailija kirjoitti:
No, lasten kanssa työskentelevänä (en ole sossu), niin huostaanotot on oikeasti TODELLA harvinaisia pienillä tai alakouluikäisillä lapsilla. En muista äkkiä neljään vuoteen yhtään tapausta, vaikka kohtaan jatkuvasti ongelmia vanhemmuudessa, suoranaista laiminlyöntiä. Kaikesta näkee, että lapsella on asiat tosi huonosti ihan lähtien vaatteista. Lapsi voi olla joulukuussa edelleen syystakissa vailla hanskoja, koska "äitillä ei ole rahaa", mutta satunpa tietämään, että äiti käyttää kuukaudessa satoja Euroja päihteisiin ja vuokratkin on maksamatta, kun nekin rahat menee viinaan. Ja sitten sossu maksaa erikseen vielä rästivuokria, ettei jäisi lapsensa kanssa kodittomaksi. Yksi äiti pitää 7-vuotiasta yksin kotona myöhään illalla, kun itse istuu lähiräkälässä iltaa. Sossusta vaan lässytetään ja tuetaan. On tapauksia, joilla ei ole koulureppua edes kouluun mennessä, kun vanhemmalla on sille 15 Eurolla parempaa käyttöä. Ainakin tupakkaa palaa pari askia päivässä. On lapsia, joilla on saastaiset vaatteet, jatkuva nälkä, väsy päivisin ja tauoton täiepidemia lapsiporukassa, kun yhden vanhemmat ei saa tapettua niitä täitä pois. Kyllä näitä nähty on ja yksikään näistä tapauksista ei ole päätynyt edes huostaanottoon, vaikka pahaa tekee katsoa vierestä.
Ja sitten me ei saada lapsia ja adoptioon on hiton hankalaa 😞 Tuntuu niin epäreilulta. Talousasiat kunnossa, ei alkoholismia tai muitakaan päihteitä, ihana tukiverkko ympärillä ( olis molemmat mummot ja papat ja tädit ja sedät ja serkut) ja rakkautta ja huolenpitoa riittäisi mutta ei. Lapsettomuus painaa mieltä just eniten kun tällaista lukee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Arvatkaa miltä tuntuu aloittaa lapsen uusi päiväkoti kun lapsi on tilapäisesti avohuollon sijoituksesta, jonka pitäisi päättyä pian? Miltä tuntuu kun ns. vapaaehtoinen avohuolto vie lapseni taksilla aamuisin päiväkotiin enkä minä?
Ikään kuin koko edeltänyt vuosi olisi ollut muutenkaan helppo. Ei: en ole juoppo, en ole narkkari, minulla on maisteritutkinto, masennuspisteet eivät riitä edes masennusdiagnoosiin. Tilanteen vuoksi kärsin post-traumaattisesta stressioireesta, mutta olen onnellinen joka ikisestä hetkestä lapseni kanssa. Minulla ei ole persoonallisuushäiriötä, ei maanisdepressiivisyyttä ei epävakaata persoonaa.
Olen nuoruudessa toiminut au-pairina, lastenhoitajana päiväkodissa ja nykyisessä työssäni (kiireellisessä miljöössä kaupallisella alalla) lähes kahdeksan vuotta. Koulutukseni puolesta ymmärrän jonkin verran lapsen kehitystä ja kiintymyssuhdetta.
Koko vauva-ajan suoritin äitiyttä ihan yksin. Imetin pidempää kuin muut, kävelin yksin vaunulenkkejä, neuvolassa ihasteltiin, lapsi kehittyi nopeasti. Menin töihin jo lapsen ollessa hieman päälle yksi vuotta miehen työttömyyden ja työpaikkani puolesta peläten, kotka jatkuvat yt:t. Töin töitä lähes burn out:n partaalle. Sitten jouduin turvakotiin ja kompensoin poissaoloni yrittäen tehdä työni entistä tehokkaammin.
Muutin, hain uutta päiväkotipaikkaa uuden kotini läheltä ja sain sen vasta nyt. Stigmatisoivaa on vain se, että minä esittäydyn päiväkotiin ja kerron lapseni aloittavan siellä. Elämän piti alkaa pyödältä, uusi päiväkoti kotini lähellä, uusi arki.
Tunnen suunnatonta häpeää. Miksi minä olen nyt tässä? Olen hakenut Kelan kognitiivista terapiaa, olen puhunut työterveyspsykiatrilla, hoidan työni. Joka päivä töiden jälkeen kiirehdin lapseni luokse. Yritän pitää pokan töissä vaikka sydän itkee. Lapsi palaa pian kotiin, mutta viimeinen vuosi on ollut pahin kauhuelokuva.
Väitätkö, että kaupallinen koulutus antaa ammatilliset valmiudet lapsen kehityksen ja kasvun tukemiseen?
Väitinkö että minulla on kaupallinen koulutus? Maisteritutkinto on ihan muulta alalta. Aika moni VTM työskentelee yksityisellä sektorilla kaupallisella alalla.
Entäs muu saamani kritiikki?
"SaamaNi kritiikki"? Sun saama vai mun saama? Että puhuin tässä omista tunteistani enkä lapsesta? Tervetuloa seuraamaan kuka nukuttaa, kylvettää ja ulkoiluttaa lapsensa? Minä. Kyllä. Joka päivä ja joka ikinen.
SaamaSI kritiikki siis, jos sinun oli typon vuoksi vaikea ymmärtää.
Onpas aggressiivinen vastaus, vaikka kysymys oli ihan asiallinen. En edes ole kukaan näistä, joka aiemmin kritisoi tekstiäsi.
Vastauksesi puoltaa juuri sitä mitä ylempänä sanottiin. Luultavasti suoritat äitiyttä mekaanisesti, sillä nytkin vain luettelit mitä toimintoja teet lapselle. Ehkä tyydytä lapsen emotionaalisia tarpeita, koska olet kiinnostunut vain omista tunteistasi. Lisäksi vaikutat ilkeältä ihmiseltä. Ehkä on näillä spekseillä hyvä että olet lastensuojelun piirissä...?
Ei kannata varmaan tulla keskustelupalstalle avautumaan jollei halua kuulla muiden mielipiteitä.En kukaan täällä tarkoittanut arvostella äitiyttäsi. Mutta minäkään en ymmärtänyt, mikä oli varsinainen pointtisi?
Koet että sinut nolataan kun päiväkodin täti näkee että lapsesi tuodaan taksilla? Sekö?
Että juurikin se lapsen julkinen kuljetus päiväkotiin olisi osoitus - mistä? Lastensuojelun tekemästä virheestä? Lasun mielivaltaisuudesta? Vai piittaamattomuudesta? (tämä just oli pikkasen hämmentävää..)
Ja että se kaikki kohdistuu nimenomaan SINUUN, sinä olet sen nöyryytettävänä, SINUN kykyäsi olla hyvä äiti kyseenalaistetaan - koska muut näkevät kun lapsi tuodaan sillä taksilla? (ei aukea mulle, myönnän suoraan...)Pari sanaa vielä niistä asioista jotka ohitit/mainitsit ohimennen/sivulauseessa.
Olit alussa yksin lapsen kanssa, näin ymmärsin. Sitten pikakelaat kohtaan jossa olettekin turvakodissa. Keskellä yhtä virkettä on yllättäen sanat "miehen työttömyys". Olit siis löytänyt jossain vaiheessa uuden miehen ja muuttanut avoliittoon? Mutta turvakotiin muutit kahdestaan lapsen kanssa? Kotitilanne eskaloitui jostain syystä? Koska tämä uusi avomies oli väkivaltainen? (onnetonta perustason päättelyä tekstisi perusteella, anteeksi virheet)
Sitten menee vaikeammaksi, mutta jatketaan arvailua.
Muutitte, sinä ja lapsesi kahden, uuteen ympäristöön/uudelle asuinalueelle (jopa vaihdoitte paikkakuntaa?) koska:
a. halusit ettei mies löydä teitä/kaipasit irtiottoa kaikesta häneen liittyvästä?
b. halusit vaihtaa elinpiiriäsi koska vanhaan liittyi (huonoja) asioita/ihmisiä joiden seura ei tehnyt sinulle nk 'hyvää'?
c. sinulla oli mahdollisuus 'sosiaaliseen luokkaretkeen' - eli vakituisen työsuhteen/kohonneiden ansioiden myötä/mistä hyvänsä muusta syystä - muuttaa nk 'paremmalle asuinalueelle'? halusit tarjota lapsellesi paremmat lähtökohdat elämään? (kuin itselläsi oli??)
d. halusit karistaa kaikki ikävät muistot entisestä elämästä ja aloittaa puhtaalta pöydältä uudessa ympäristössä?Nyt sinusta tuntuu että kaikki panostuksesi tähän uuden elämän alkuun - oli syy siihen mikä vaan - on valunut hukkaan?
Ja haaveittesi kaatumisen syy ei ole ainakaan sinun vikasi? Mutta jonkun vika se on, tilanne mihin SINUT on nyt pistetty?
(lapsesi 'leimaantumisesta' et ilmeisesti ole huolissasi? just asking...)
- Ja se syyllinen on se epäpätevä lasu-virkailija joka törkeästi päätti, että lapsesi tuodaan avosijoituspaikastaan (? tjsp) TAKSILLA päiväkotiin niin että KAIKKI NÄKEE?
Siksi SINÄ koet että SINUN otsaasi lyötiin häpeän stigma? Ja nyt 'KAIKKI' luulevat ettet SINÄ ole hyvä äiti (vaikka olet)?Tässä kaikki minkä sain irti. Pyydän anteeksi jos koet että tarkoituksenani on loukata tai pilkata - ei todellakaan ole.
Lähinnä haluaisin - tavallaan - 'herättää sinut todellisuuteen', hyvä ap. Lapsellasi ei vaikuttaisi olevan mitään hätää.
Ja itselläsi on asunto, vakituinen työpaikka, vähintään kohtuulliset ansiot (?), lapsella päiväkotipaikka - ja teistä pidetään huolta. Katsotaan että jatkossakin pärjäätte, eikö vaan?
Uskotko kun sanon: yksikään päiväkotitaitäti lapsesi pk-kaverin vanhempi ei sinua leimaa, ellet itse anna siihen aihetta. Jos he näkevät äidin joka välittää lapsestaan aidosti, on läsnä lapselleen kun on paikalla, ja paikalla aina kun on sovittu - niissä tilanteissa sinut nähdään, ja niiden perusteella luot itsesi vaikutelman muiden silmissä. Et minkään muun.Ja mistä päättelet etteivät ihmiset ymmärtäisi? Kaikille voi tulla elämässään eteen välillä vaikeampia jaksoja.
Suurin osa ihmisistä on empaattisia, eivät tuomitsevia. Lapsesi voi nyt hyvin, eikö? - SEN 'kaikki muut' huomaavat.
Sehän on tärkeintä, lapsesi hyvinvointi?Eivät he sinua tai äitiyttäsi mieti. - LAPSESI on se, jolla on tässä asiassa väliä.
Täsmennys: ap ei tässä kontekstissa viittaa koko ketjun aloittajaan vaan siihen kirjoittajaan kenen viestistä alkaa oheinen lainausten suma.
Pahoittelen sitä että kyseisen kirjoituksen jälkeen on keskusteltu edennyt noin parikymmentä sivua, eli ketään tuskin enää kiinnostaa mitä mieltä ak sattui olemaan.
Puolustuksekseni vetoan huonoon sijaintiini hellan ja nyrkin välissä, josta yletyin näppäilemään tätä luuriani vain vaivoin, ja senkin vähän jouduin alati keskeyttämään punnitessani miehelleni 200gr:n ja itselleni 100gr:n päivällisannoksia.
Myös 3 banaanimme kätkentä lapsilta vei aikaa.
(Toki siirsin mieheni puhelimen ja tietokoneen sisältöjen urkinnan myöhäisempään ajankohtaan. Vain anoppini solvaaminen julkisesti olisi ylittänyt tärkeysjärjestyksessä vauva-palstailun)
Kuten aina, typot ovat omiani (anteeksi) ja virheet mieheni vika (jotenkin)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, lasten kanssa työskentelevänä (en ole sossu), niin huostaanotot on oikeasti TODELLA harvinaisia pienillä tai alakouluikäisillä lapsilla. En muista äkkiä neljään vuoteen yhtään tapausta, vaikka kohtaan jatkuvasti ongelmia vanhemmuudessa, suoranaista laiminlyöntiä. Kaikesta näkee, että lapsella on asiat tosi huonosti ihan lähtien vaatteista. Lapsi voi olla joulukuussa edelleen syystakissa vailla hanskoja, koska "äitillä ei ole rahaa", mutta satunpa tietämään, että äiti käyttää kuukaudessa satoja Euroja päihteisiin ja vuokratkin on maksamatta, kun nekin rahat menee viinaan. Ja sitten sossu maksaa erikseen vielä rästivuokria, ettei jäisi lapsensa kanssa kodittomaksi. Yksi äiti pitää 7-vuotiasta yksin kotona myöhään illalla, kun itse istuu lähiräkälässä iltaa. Sossusta vaan lässytetään ja tuetaan. On tapauksia, joilla ei ole koulureppua edes kouluun mennessä, kun vanhemmalla on sille 15 Eurolla parempaa käyttöä. Ainakin tupakkaa palaa pari askia päivässä. On lapsia, joilla on saastaiset vaatteet, jatkuva nälkä, väsy päivisin ja tauoton täiepidemia lapsiporukassa, kun yhden vanhemmat ei saa tapettua niitä täitä pois. Kyllä näitä nähty on ja yksikään näistä tapauksista ei ole päätynyt edes huostaanottoon, vaikka pahaa tekee katsoa vierestä.
Ja sitten me ei saada lapsia ja adoptioon on hiton hankalaa 😞 Tuntuu niin epäreilulta. Talousasiat kunnossa, ei alkoholismia tai muitakaan päihteitä, ihana tukiverkko ympärillä ( olis molemmat mummot ja papat ja tädit ja sedät ja serkut) ja rakkautta ja huolenpitoa riittäisi mutta ei. Lapsettomuus painaa mieltä just eniten kun tällaista lukee.
Alkakaa sijaivanhemmiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lastensuojelua koskevia videoita löytyy youtube-videopalvelusta. Olen seurannut lastensuojeluasioita, ja olen tullut siihen johtopäätökseen että lastensuojelussa on paljon mätää/ongelmia. Lasta/vanhempia ei kuunnella, kotikäynnit ja lastensuojelua koskevat käynnit lastensuojelussa perustuvat syytöksiin ilman todellisuuspohjaa tai näyttöä/todisteita. Minun mielestäni lastensuojelun edustajien pitäisi tutkia: Onko lasten huonosta kohtelusta tai lastensuojeluun tulevasta väitteestä olemassa näyttöä tai todisteita, tai vaihtoehtoisesti lastensuojelun edustajien pitäisi selvittää onko väitteet puheisiin perustuvia (Ei näyttöön tai todisteisiin) väitteitä?
Voidaan myös kysyä: Onko terveydenhoitajalla tai opettajalla mitään koulutusta käsitellä lastensuojeluun liittyviä kotikäyntiin tai lastensuojelussa tapahtuvia käyntejä yleisellä tasolla sen kaikissa muodoissa? Lastensuojeluun menee ilmoituksia lapsesta koulun kautta, ja yleisellä tasolla lastensuojeluilmoitus tehdään terveydenhoitajan tai opettajan toimesta. Ilmoituksen syyt/perusteet on puuta heinää.
No kyllähän se, että vanhemmat tekevät vääjäämättömästä huostaanotosta traumaattisen spektaakkelin jossa lapset joutuvat hysteriatilaan, kertoo ettei vanhemmat kykene ajattelemaan asioita lastensa hyvinvoinnin näkökulmasta, vain oma narsistinen loukkaus ja -raivo hallitsee tilannetta ja sen mukaan toimitaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oman kokemukseni mukaan vanhemmat saavat kännätä ja vaarantaa lasten psyykkisen ja fyysisen hyvinvoinnin ilman että siitä seuraa sen ihmeempää kuin avohuollon tukitoimia. En tiedä yhtään opettajan/päiväkoti tekemää turhaa lastensuojeluilmoitusta, sen sijaan tiedän lapsia, jotka joutuvat sietämään turvattomuutta ja kaltoinkohtelua aivan liikaa ja liian pitkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Arvatkaa miltä tuntuu aloittaa lapsen uusi päiväkoti kun lapsi on tilapäisesti avohuollon sijoituksesta, jonka pitäisi päättyä pian? Miltä tuntuu kun ns. vapaaehtoinen avohuolto vie lapseni taksilla aamuisin päiväkotiin enkä minä?
Ikään kuin koko edeltänyt vuosi olisi ollut muutenkaan helppo. Ei: en ole juoppo, en ole narkkari, minulla on maisteritutkinto, masennuspisteet eivät riitä edes masennusdiagnoosiin. Tilanteen vuoksi kärsin post-traumaattisesta stressioireesta, mutta olen onnellinen joka ikisestä hetkestä lapseni kanssa. Minulla ei ole persoonallisuushäiriötä, ei maanisdepressiivisyyttä ei epävakaata persoonaa.
Olen nuoruudessa toiminut au-pairina, lastenhoitajana päiväkodissa ja nykyisessä työssäni (kiireellisessä miljöössä kaupallisella alalla) lähes kahdeksan vuotta. Koulutukseni puolesta ymmärrän jonkin verran lapsen kehitystä ja kiintymyssuhdetta.
Koko vauva-ajan suoritin äitiyttä ihan yksin. Imetin pidempää kuin muut, kävelin yksin vaunulenkkejä, neuvolassa ihasteltiin, lapsi kehittyi nopeasti. Menin töihin jo lapsen ollessa hieman päälle yksi vuotta miehen työttömyyden ja työpaikkani puolesta peläten, kotka jatkuvat yt:t. Töin töitä lähes burn out:n partaalle. Sitten jouduin turvakotiin ja kompensoin poissaoloni yrittäen tehdä työni entistä tehokkaammin.
Muutin, hain uutta päiväkotipaikkaa uuden kotini läheltä ja sain sen vasta nyt. Stigmatisoivaa on vain se, että minä esittäydyn päiväkotiin ja kerron lapseni aloittavan siellä. Elämän piti alkaa pyödältä, uusi päiväkoti kotini lähellä, uusi arki.
Tunnen suunnatonta häpeää. Miksi minä olen nyt tässä? Olen hakenut Kelan kognitiivista terapiaa, olen puhunut työterveyspsykiatrilla, hoidan työni. Joka päivä töiden jälkeen kiirehdin lapseni luokse. Yritän pitää pokan töissä vaikka sydän itkee. Lapsi palaa pian kotiin, mutta viimeinen vuosi on ollut pahin kauhuelokuva.
Väitätkö, että kaupallinen koulutus antaa ammatilliset valmiudet lapsen kehityksen ja kasvun tukemiseen?
Väitinkö että minulla on kaupallinen koulutus? Maisteritutkinto on ihan muulta alalta. Aika moni VTM työskentelee yksityisellä sektorilla kaupallisella alalla.
Entäs muu saamani kritiikki?
"SaamaNi kritiikki"? Sun saama vai mun saama? Että puhuin tässä omista tunteistani enkä lapsesta? Tervetuloa seuraamaan kuka nukuttaa, kylvettää ja ulkoiluttaa lapsensa? Minä. Kyllä. Joka päivä ja joka ikinen.
SaamaSI kritiikki siis, jos sinun oli typon vuoksi vaikea ymmärtää.
Onpas aggressiivinen vastaus, vaikka kysymys oli ihan asiallinen. En edes ole kukaan näistä, joka aiemmin kritisoi tekstiäsi.
Vastauksesi puoltaa juuri sitä mitä ylempänä sanottiin. Luultavasti suoritat äitiyttä mekaanisesti, sillä nytkin vain luettelit mitä toimintoja teet lapselle. Ehkä tyydytä lapsen emotionaalisia tarpeita, koska olet kiinnostunut vain omista tunteistasi. Lisäksi vaikutat ilkeältä ihmiseltä. Ehkä on näillä spekseillä hyvä että olet lastensuojelun piirissä...?
Ei kannata varmaan tulla keskustelupalstalle avautumaan jollei halua kuulla muiden mielipiteitä.En kukaan täällä tarkoittanut arvostella äitiyttäsi. Mutta minäkään en ymmärtänyt, mikä oli varsinainen pointtisi?
Koet että sinut nolataan kun päiväkodin täti näkee että lapsesi tuodaan taksilla? Sekö?
Että juurikin se lapsen julkinen kuljetus päiväkotiin olisi osoitus - mistä? Lastensuojelun tekemästä virheestä? Lasun mielivaltaisuudesta? Vai piittaamattomuudesta? (tämä just oli pikkasen hämmentävää..)
Ja että se kaikki kohdistuu nimenomaan SINUUN, sinä olet sen nöyryytettävänä, SINUN kykyäsi olla hyvä äiti kyseenalaistetaan - koska muut näkevät kun lapsi tuodaan sillä taksilla? (ei aukea mulle, myönnän suoraan...)Pari sanaa vielä niistä asioista jotka ohitit/mainitsit ohimennen/sivulauseessa.
Olit alussa yksin lapsen kanssa, näin ymmärsin. Sitten pikakelaat kohtaan jossa olettekin turvakodissa. Keskellä yhtä virkettä on yllättäen sanat "miehen työttömyys". Olit siis löytänyt jossain vaiheessa uuden miehen ja muuttanut avoliittoon? Mutta turvakotiin muutit kahdestaan lapsen kanssa? Kotitilanne eskaloitui jostain syystä? Koska tämä uusi avomies oli väkivaltainen? (onnetonta perustason päättelyä tekstisi perusteella, anteeksi virheet)
Sitten menee vaikeammaksi, mutta jatketaan arvailua.
Muutitte, sinä ja lapsesi kahden, uuteen ympäristöön/uudelle asuinalueelle (jopa vaihdoitte paikkakuntaa?) koska:
a. halusit ettei mies löydä teitä/kaipasit irtiottoa kaikesta häneen liittyvästä?
b. halusit vaihtaa elinpiiriäsi koska vanhaan liittyi (huonoja) asioita/ihmisiä joiden seura ei tehnyt sinulle nk 'hyvää'?
c. sinulla oli mahdollisuus 'sosiaaliseen luokkaretkeen' - eli vakituisen työsuhteen/kohonneiden ansioiden myötä/mistä hyvänsä muusta syystä - muuttaa nk 'paremmalle asuinalueelle'? halusit tarjota lapsellesi paremmat lähtökohdat elämään? (kuin itselläsi oli??)
d. halusit karistaa kaikki ikävät muistot entisestä elämästä ja aloittaa puhtaalta pöydältä uudessa ympäristössä?Nyt sinusta tuntuu että kaikki panostuksesi tähän uuden elämän alkuun - oli syy siihen mikä vaan - on valunut hukkaan?
Ja haaveittesi kaatumisen syy ei ole ainakaan sinun vikasi? Mutta jonkun vika se on, tilanne mihin SINUT on nyt pistetty?
(lapsesi 'leimaantumisesta' et ilmeisesti ole huolissasi? just asking...)
- Ja se syyllinen on se epäpätevä lasu-virkailija joka törkeästi päätti, että lapsesi tuodaan avosijoituspaikastaan (? tjsp) TAKSILLA päiväkotiin niin että KAIKKI NÄKEE?
Siksi SINÄ koet että SINUN otsaasi lyötiin häpeän stigma? Ja nyt 'KAIKKI' luulevat ettet SINÄ ole hyvä äiti (vaikka olet)?Tässä kaikki minkä sain irti. Pyydän anteeksi jos koet että tarkoituksenani on loukata tai pilkata - ei todellakaan ole.
Lähinnä haluaisin - tavallaan - 'herättää sinut todellisuuteen', hyvä ap. Lapsellasi ei vaikuttaisi olevan mitään hätää.
Ja itselläsi on asunto, vakituinen työpaikka, vähintään kohtuulliset ansiot (?), lapsella päiväkotipaikka - ja teistä pidetään huolta. Katsotaan että jatkossakin pärjäätte, eikö vaan?
Uskotko kun sanon: yksikään päiväkotitaitäti lapsesi pk-kaverin vanhempi ei sinua leimaa, ellet itse anna siihen aihetta. Jos he näkevät äidin joka välittää lapsestaan aidosti, on läsnä lapselleen kun on paikalla, ja paikalla aina kun on sovittu - niissä tilanteissa sinut nähdään, ja niiden perusteella luot itsesi vaikutelman muiden silmissä. Et minkään muun.Ja mistä päättelet etteivät ihmiset ymmärtäisi? Kaikille voi tulla elämässään eteen välillä vaikeampia jaksoja.
Suurin osa ihmisistä on empaattisia, eivät tuomitsevia. Lapsesi voi nyt hyvin, eikö? - SEN 'kaikki muut' huomaavat.
Sehän on tärkeintä, lapsesi hyvinvointi?Eivät he sinua tai äitiyttäsi mieti. - LAPSESI on se, jolla on tässä asiassa väliä.
Täsmennys: ap ei tässä kontekstissa viittaa koko ketjun aloittajaan vaan siihen kirjoittajaan kenen viestistä alkaa oheinen lainausten suma.
Pahoittelen sitä että kyseisen kirjoituksen jälkeen on keskusteltu edennyt noin parikymmentä sivua, eli ketään tuskin enää kiinnostaa mitä mieltä ak sattui olemaan.
Puolustuksekseni vetoan huonoon sijaintiini hellan ja nyrkin välissä, josta yletyin näppäilemään tätä luuriani vain vaivoin, ja senkin vähän jouduin alati keskeyttämään punnitessani miehelleni 200gr:n ja itselleni 100gr:n päivällisannoksia.
Myös 3 banaanimme kätkentä lapsilta vei aikaa.(Toki siirsin mieheni puhelimen ja tietokoneen sisältöjen urkinnan myöhäisempään ajankohtaan. Vain anoppini solvaaminen julkisesti olisi ylittänyt tärkeysjärjestyksessä vauva-palstailun)
Kuten aina, typot ovat omiani (anteeksi) ja virheet mieheni vika (jotenkin)
Siis mitäh?! Tajusiko joku tästä jotain? Liittyy ...öö... miten?
Vierailija kirjoitti:
Scheherazade kirjoitti:
Kukaan ei ole tässä ketjussa myöskään huomioinut sitä, että kaupunki tai kunta sai valtiolta rahallista tukea (ns. lastensuojelukerroin) huostaanotoista, ajanjaksolla 2006-2015. Tämä mahdollisti myös väärinkäytöksiä, joita epäillään joissain tapauksissa tehdyn.
Tämä on totta, mutta se johtaa väärään tulkintaan. Kunta sai/saa tukea huostaanotetuista lapsista. Mutta sen lisäksi jokainen huostaanotettu lapsi maksaa kunnalle paljon rahaa eli huostaanottaminen ei tuo lisää rahaa kunnan kukkaroon. Tuki vain vähentää pikkaisen kunnan menoja.
Kunnilla on myös kiintiö, kuinka monta huostaanottoa heillä on varaa vuodessa tehdä. Ja isojenkin kaupunkien kohdalla puhutaan korkeintaan kymmenistä. Tämä siis tarkoittaa, että jos kiintiö tulee täyteen kevään tai kesän aikana, ei loppuvuonna tehdä yhtäkään huostaanottoa, vaikka kuinka olisi tarpeen.
Ja monesti kuulee näistä kiintiöistä puhuttavan niin päin, että kunnat tekevät huvikseen huostaanottoja saadakseen kiintiön täyteen, mutta tällaisten väitteiden esittäjillä ei ilmeisesti ole kykyä loogiseen päättelykykyyn. Huostaanotto tekee aina tappiota kunnan taloudelle, eikä tämän hetken Suomessa millään kunnalla ole varaa tehdä huvikseen miinusta. Lisäksi, mitä suurempi kiintiö kunnalla on, sitä varmemmin se tulee täyteen ennen aikojaan. Kun taas kunnissa, joissa on pieni kiintiö, ei ole varaa maksaa yhdestäkään huvin vuoksi tehdystä huostaanotosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Arvatkaa miltä tuntuu aloittaa lapsen uusi päiväkoti kun lapsi on tilapäisesti avohuollon sijoituksesta, jonka pitäisi päättyä pian? Miltä tuntuu kun ns. vapaaehtoinen avohuolto vie lapseni taksilla aamuisin päiväkotiin enkä minä?
Ikään kuin koko edeltänyt vuosi olisi ollut muutenkaan helppo. Ei: en ole juoppo, en ole narkkari, minulla on maisteritutkinto, masennuspisteet eivät riitä edes masennusdiagnoosiin. Tilanteen vuoksi kärsin post-traumaattisesta stressioireesta, mutta olen onnellinen joka ikisestä hetkestä lapseni kanssa. Minulla ei ole persoonallisuushäiriötä, ei maanisdepressiivisyyttä ei epävakaata persoonaa.
Olen nuoruudessa toiminut au-pairina, lastenhoitajana päiväkodissa ja nykyisessä työssäni (kiireellisessä miljöössä kaupallisella alalla) lähes kahdeksan vuotta. Koulutukseni puolesta ymmärrän jonkin verran lapsen kehitystä ja kiintymyssuhdetta.
Koko vauva-ajan suoritin äitiyttä ihan yksin. Imetin pidempää kuin muut, kävelin yksin vaunulenkkejä, neuvolassa ihasteltiin, lapsi kehittyi nopeasti. Menin töihin jo lapsen ollessa hieman päälle yksi vuotta miehen työttömyyden ja työpaikkani puolesta peläten, kotka jatkuvat yt:t. Töin töitä lähes burn out:n partaalle. Sitten jouduin turvakotiin ja kompensoin poissaoloni yrittäen tehdä työni entistä tehokkaammin.
Muutin, hain uutta päiväkotipaikkaa uuden kotini läheltä ja sain sen vasta nyt. Stigmatisoivaa on vain se, että minä esittäydyn päiväkotiin ja kerron lapseni aloittavan siellä. Elämän piti alkaa pyödältä, uusi päiväkoti kotini lähellä, uusi arki.
Tunnen suunnatonta häpeää. Miksi minä olen nyt tässä? Olen hakenut Kelan kognitiivista terapiaa, olen puhunut työterveyspsykiatrilla, hoidan työni. Joka päivä töiden jälkeen kiirehdin lapseni luokse. Yritän pitää pokan töissä vaikka sydän itkee. Lapsi palaa pian kotiin, mutta viimeinen vuosi on ollut pahin kauhuelokuva.
Montako minä -sanaa löytyy tästä kirjoitusta? Montako viittausta tällä äidillä hänen omiin tunteisiin ja ajatuksiin? Montako viittausta tilanteeseen lapsen näkökulmasta? Sinne turvakotiin lienee joutunut lapsikin...
Muistutan itseäni: Älä enää koskaan kirjoita aaveelle, koska eihän muut sinua tunne. Eivät he tiedä, mitä sinulle on tapahtunut. Eivät he tiedä oletko juossut henkesi edestä. Eivät he tiedä montako kertaa sydämesi on lähes pysähtynyt juostessasi rattaiden kanssa pakoon soittaen poliisille. Eivät he tiedä miksi olet ollut niin yksin vaikka toinen ei ole antanutkaan sinun olla yksin. He eivät tiedä yhtään mitään. Älä enää koskaan pura sydäntäsi, koska eivät nämä kasvottomat lukijat ehkä koskaan tule elämään siinä pelossa jossa sinä olet elänyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Arvatkaa miltä tuntuu aloittaa lapsen uusi päiväkoti kun lapsi on tilapäisesti avohuollon sijoituksesta, jonka pitäisi päättyä pian? Miltä tuntuu kun ns. vapaaehtoinen avohuolto vie lapseni taksilla aamuisin päiväkotiin enkä minä?
Ikään kuin koko edeltänyt vuosi olisi ollut muutenkaan helppo. Ei: en ole juoppo, en ole narkkari, minulla on maisteritutkinto, masennuspisteet eivät riitä edes masennusdiagnoosiin. Tilanteen vuoksi kärsin post-traumaattisesta stressioireesta, mutta olen onnellinen joka ikisestä hetkestä lapseni kanssa. Minulla ei ole persoonallisuushäiriötä, ei maanisdepressiivisyyttä ei epävakaata persoonaa.
Olen nuoruudessa toiminut au-pairina, lastenhoitajana päiväkodissa ja nykyisessä työssäni (kiireellisessä miljöössä kaupallisella alalla) lähes kahdeksan vuotta. Koulutukseni puolesta ymmärrän jonkin verran lapsen kehitystä ja kiintymyssuhdetta.
Koko vauva-ajan suoritin äitiyttä ihan yksin. Imetin pidempää kuin muut, kävelin yksin vaunulenkkejä, neuvolassa ihasteltiin, lapsi kehittyi nopeasti. Menin töihin jo lapsen ollessa hieman päälle yksi vuotta miehen työttömyyden ja työpaikkani puolesta peläten, kotka jatkuvat yt:t. Töin töitä lähes burn out:n partaalle. Sitten jouduin turvakotiin ja kompensoin poissaoloni yrittäen tehdä työni entistä tehokkaammin.
Muutin, hain uutta päiväkotipaikkaa uuden kotini läheltä ja sain sen vasta nyt. Stigmatisoivaa on vain se, että minä esittäydyn päiväkotiin ja kerron lapseni aloittavan siellä. Elämän piti alkaa pyödältä, uusi päiväkoti kotini lähellä, uusi arki.
Tunnen suunnatonta häpeää. Miksi minä olen nyt tässä? Olen hakenut Kelan kognitiivista terapiaa, olen puhunut työterveyspsykiatrilla, hoidan työni. Joka päivä töiden jälkeen kiirehdin lapseni luokse. Yritän pitää pokan töissä vaikka sydän itkee. Lapsi palaa pian kotiin, mutta viimeinen vuosi on ollut pahin kauhuelokuva.
Montako minä -sanaa löytyy tästä kirjoitusta? Montako viittausta tällä äidillä hänen omiin tunteisiin ja ajatuksiin? Montako viittausta tilanteeseen lapsen näkökulmasta? Sinne turvakotiin lienee joutunut lapsikin...
Muistutan itseäni: Älä enää koskaan kirjoita aaveelle, koska eihän muut sinua tunne. Eivät he tiedä, mitä sinulle on tapahtunut. Eivät he tiedä oletko juossut henkesi edestä. Eivät he tiedä montako kertaa sydämesi on lähes pysähtynyt juostessasi rattaiden kanssa pakoon soittaen poliisille. Eivät he tiedä miksi olet ollut niin yksin vaikka toinen ei ole antanutkaan sinun olla yksin. He eivät tiedä yhtään mitään. Älä enää koskaan pura sydäntäsi, koska eivät nämä kasvottomat lukijat ehkä koskaan tule elämään siinä pelossa jossa sinä olet elänyt.
Entä se pelko, jota lapsesi on kokenut? Sinun kirjoitustesi perusteella en ihmettele yhtään ls-asiakkuuttanne, tilanteesta riippuen jopa lastensuojelulain mukainen huostaanottoperuste voisi täyttyä:
"jos puutteet lapsen huolenpidossa tai muut kasvuolosuhteet uhkaavat vakavasti vaarantaa lapsen terveyttä tai kehitystä". Toki ensin täytyy tarjota avohuollon tukitoimia, kuten teillekin on tehty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Arvatkaa miltä tuntuu aloittaa lapsen uusi päiväkoti kun lapsi on tilapäisesti avohuollon sijoituksesta, jonka pitäisi päättyä pian? Miltä tuntuu kun ns. vapaaehtoinen avohuolto vie lapseni taksilla aamuisin päiväkotiin enkä minä?
Ikään kuin koko edeltänyt vuosi olisi ollut muutenkaan helppo. Ei: en ole juoppo, en ole narkkari, minulla on maisteritutkinto, masennuspisteet eivät riitä edes masennusdiagnoosiin. Tilanteen vuoksi kärsin post-traumaattisesta stressioireesta, mutta olen onnellinen joka ikisestä hetkestä lapseni kanssa. Minulla ei ole persoonallisuushäiriötä, ei maanisdepressiivisyyttä ei epävakaata persoonaa.
Olen nuoruudessa toiminut au-pairina, lastenhoitajana päiväkodissa ja nykyisessä työssäni (kiireellisessä miljöössä kaupallisella alalla) lähes kahdeksan vuotta. Koulutukseni puolesta ymmärrän jonkin verran lapsen kehitystä ja kiintymyssuhdetta.
Koko vauva-ajan suoritin äitiyttä ihan yksin. Imetin pidempää kuin muut, kävelin yksin vaunulenkkejä, neuvolassa ihasteltiin, lapsi kehittyi nopeasti. Menin töihin jo lapsen ollessa hieman päälle yksi vuotta miehen työttömyyden ja työpaikkani puolesta peläten, kotka jatkuvat yt:t. Töin töitä lähes burn out:n partaalle. Sitten jouduin turvakotiin ja kompensoin poissaoloni yrittäen tehdä työni entistä tehokkaammin.
Muutin, hain uutta päiväkotipaikkaa uuden kotini läheltä ja sain sen vasta nyt. Stigmatisoivaa on vain se, että minä esittäydyn päiväkotiin ja kerron lapseni aloittavan siellä. Elämän piti alkaa pyödältä, uusi päiväkoti kotini lähellä, uusi arki.
Tunnen suunnatonta häpeää. Miksi minä olen nyt tässä? Olen hakenut Kelan kognitiivista terapiaa, olen puhunut työterveyspsykiatrilla, hoidan työni. Joka päivä töiden jälkeen kiirehdin lapseni luokse. Yritän pitää pokan töissä vaikka sydän itkee. Lapsi palaa pian kotiin, mutta viimeinen vuosi on ollut pahin kauhuelokuva.
Montako minä -sanaa löytyy tästä kirjoitusta? Montako viittausta tällä äidillä hänen omiin tunteisiin ja ajatuksiin? Montako viittausta tilanteeseen lapsen näkökulmasta? Sinne turvakotiin lienee joutunut lapsikin...
Muistutan itseäni: Älä enää koskaan kirjoita aaveelle, koska eihän muut sinua tunne. Eivät he tiedä, mitä sinulle on tapahtunut. Eivät he tiedä oletko juossut henkesi edestä. Eivät he tiedä montako kertaa sydämesi on lähes pysähtynyt juostessasi rattaiden kanssa pakoon soittaen poliisille. Eivät he tiedä miksi olet ollut niin yksin vaikka toinen ei ole antanutkaan sinun olla yksin. He eivät tiedä yhtään mitään. Älä enää koskaan pura sydäntäsi, koska eivät nämä kasvottomat lukijat ehkä koskaan tule elämään siinä pelossa jossa sinä olet elänyt.
Entä se pelko, jota lapsesi on kokenut? Sinun kirjoitustesi perusteella en ihmettele yhtään ls-asiakkuuttanne, tilanteesta riippuen jopa lastensuojelulain mukainen huostaanottoperuste voisi täyttyä:
"jos puutteet lapsen huolenpidossa tai muut kasvuolosuhteet uhkaavat vakavasti vaarantaa lapsen terveyttä tai kehitystä". Toki ensin täytyy tarjota avohuollon tukitoimia, kuten teillekin on tehty.
Vaarannanko minä lapseni elämää? Kuinka moni ihminen elää kulisseissa eivätkä edes uskalla paeta tai hakea apua? Minä pakenin. Pakenin vielä uudestaan kun luulin olevani jo turvassa ja nimenomaan lapseni vuoksi pakenin. Älä satuta enää. Joka ikinen ilta luen iltasadun ja laulan levon hetki nyt lyö. Olen tehnyt sitä koko tämän ajan.
Onko mitään tietoa mistä tuosta ns. Lähdesuoja-artikkeli jutusta oli kysymys?