Ei kai noi lastensuojelu uhri tarinat ole totta?? Eihän tuollaista oikeasti voi tapahtua??

No ainakin siltä blogia "everyone deserves happines" pitävältä naiselta vietiin kaksi lasta ilman perusteita. Vaikuttaa todella hyvältä äidiltä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katsooko sossut huonona senkin jos ostaa lapselle uusia vaatteita ihan siis itse eikä millään velkarahalla? Voiko sekin olla huono juttu sossujen mielestä?

Mitä ihmettä, miksi kysyt tällaista?

Siksi koska tuolla tavallisetkin asiat käännetään huonoksi. Olihan täällä joskus se ihme keskustelu että kuulema siivouskin on sossujen mielestä huono asia. Sekin on mulle tosi tärkeä asia et koti siisti ja tiskit tiskattu, pyykit pesty ja ruokaa tehdään joka päivä. Tuommoiset perus jutut. Noita juttuja kun lukee tulee fiilis, että kaikki on väärin mitä teet.

Pakkomielteinen siivoaminen ei ole hyvä juttu. Ei myöskään se että tekee lapsista näyttelyesineitä, eläviä nukkeja.

Jokainen normaali vanhempi ymmärtää missä menee terveet rajat näiden suhteen.

Meillä ei kyllä mitään tuommoista. Siivoan kerran viikossa, eikä se ole mitään pakonomaista. Tykkään kun asunto on yleis siisti. Eipä siinä muuta syytä ole. Mä en ole lapsestani tekemässä mitään näyttely esinettä tai nukkea vaikka kaupasta vaatteita ostankin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katsooko sossut huonona senkin jos ostaa lapselle uusia vaatteita ihan siis itse eikä millään velkarahalla? Voiko sekin olla huono juttu sossujen mielestä?

Mitä ihmettä, miksi kysyt tällaista?

Siksi koska tuolla tavallisetkin asiat käännetään huonoksi. Olihan täällä joskus se ihme keskustelu että kuulema siivouskin on sossujen mielestä huono asia. Sekin on mulle tosi tärkeä asia et koti siisti ja tiskit tiskattu, pyykit pesty ja ruokaa tehdään joka päivä. Tuommoiset perus jutut. Noita juttuja kun lukee tulee fiilis, että kaikki on väärin mitä teet.

onko sulla jotain salattavaa kun teet ongelmia asioista jotka kuuluvat normaaliin elämään?

No eipä kuule ole. Enkä mä mitään ongelmia ole tekemässä, kuhan kerroin minkälainen olen.

Laki suojaa enemmän vanhempaa kuin lasta. Sijoituspäätökset ovat lähes aina sellaisia, että lapset palautetaan, jos näkyy mitään merkkejä siitä että vanhempi kiinnostuu lapsestaan ja vanhemmuudestaan. Ei oikeastaan ole mitään rajaa sillä, kuinka monta kertaa lapsi joutuu "kokeilemaan" osaisiko se äiti tai isä tällä kertaa olla aikuinen ja vanhempi ja kauanko sitä tällä kertaa jaksaa oma lapsi kiinnostaa. Mutta tällainen on laki; sijoitus tehdään tietyin perustein, jos joku näistä perusteista poistuu, täytyy sijoituskin purkaa.

Voitte myös pohtia tätä; sosiaalityöntekijä ei voi tehdä viranhaltijapäätöstä muuta kuin kiireellisestä sijoituksesta (poliisi soittaa keränneensä sammuneen äidin ojasta, pyytää hakemaan lapset talteen lastenkotiin, josta äiti sitten heräiltyään noutaa ja saa ne kotiin) tai sellaisesta sijoituksesta, johon vanhemmat ovat itse suostuneet. Jos vanhemmat eivät suostu, päätöksen sijoituksen tarpeellisuudesta tekee käräjäoikeuden tuomari, ei sossu. Sossun pitää vain esittää oikeuteen perusteet ja todisteet. Ja niiden pohjalta tuomari päättää.

Järjestelmä on siis kaikella tapaa rakennettu suojelemaan vanhempia ja antamaan heille loputtomasti "uusia mahdollisuuksia".

Vierailija kirjoitti:

Siellä joku mamma tosissaan väittää kuinka hänelle on tehty laiton sijoitus ja sun muuta......

Eivät ne yleensä totta olekkaan. Lähes aina vain toisen osapuolen kertomus asioista ja jokainen joka yhtään mistään mitään ymmärtää ei tee päätelmiä vain toisen osapuolen tarinoiden perusteella (paitsi tietysti tällä palstalla).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko sellainen mahdollista että teininä tehdyt alkoholi/huumekokeilut tai pienet rikokset ovat johtaneet siihen, että lastensuojelun edustaja on tehnyt teinitytöstä/pojasta ikuisen merkinnän henkilöä koskevaan lastensuojelun asiakaskorttiin? Ikuinen merkintä on johtanut siihen että lastensuojelun edustaja puuttuu liioittelu tyylillä henkilön lapsista tehtyyn lastensuojeluilmoitukseen ja ilmoituksen taustoja tai mahd. Todisteita lasten huonosta kohtelusta/kotioloista ei tutkita, vaan se johtaa lasten lastenvastaiseen huostaanottoon.

Ei ole mahdollista. 

Oletko varma? Kuvitellaan tilanne: Teininä on vedetty alkoholia oikein urakalla, ja siinä sivussa on nautittu vähän huumeita. Lastensuojelu on puuttunut asiaan, teini on viety huume/alkoholi-hoitoon tai nuorisokotiin. 18v täytettyään henkilö on päässyt pois huume/alkoholi-hoidosta tai nuorisokodista. Täysi-ikäinen entinen ongelmanuori saa lapsia, lastensuojelu kuulee asiasta. Äitiä tarkkaillaan oman menneisyyden vuoksi.

Aika kärjistetty esimerkki ja kaukana siitä, että jos joskus teininä sekoilee alkoholin kanssa. Tuossa esimerkkitapauksessa henkilö on ollut koko ikänsä sosiaalihuollon asiakas (ei pelkästään ls) ja asiakkuus jatkuu täysi-ikäisyyden ja oman lapsen saamisen jälkeen. Ihan normaali toimenpide. 

Vievät lapset vaikka kyseessä on pelkkä masennus. Ei alkoholia tai muita päihteitä.

Eivät mieti kun on kova kiire syyttää vsnhempia ja kieltää koko ongelman olemassaolo. Mitäs sitten jos näihin ls-ryhmiin kuuluu entisiä lastensuojelun sossuja? Tai mitä jos täällä näitä "en ole koskaan törmännyt ilmiöön väärin perustein tehty huostaanotto"- tyyppejä koskee se, että ovat lastensuojelussa töissä?

Hirveän kätevää on, että valtaosa huostauksista tehdään oikeista syistä, jolloin koko joukon voi syyllistää. Pimeää porukkaa on kuitenkin molemmin puolin ja ala vaatisi oman riippumattoman tuomioistuimensa tutkimaan väärinkäytöksiä.

Terveisin nainen, joka yritettiin huostata lapsena ja sillai niinq väärin perustein.

Vierailija kirjoitti:

Eivät mieti kun on kova kiire syyttää vsnhempia ja kieltää koko ongelman olemassaolo. Mitäs sitten jos näihin ls-ryhmiin kuuluu entisiä lastensuojelun sossuja? Tai mitä jos täällä näitä "en ole koskaan törmännyt ilmiöön väärin perustein tehty huostaanotto"- tyyppejä koskee se, että ovat lastensuojelussa töissä?

Hirveän kätevää on, että valtaosa huostauksista tehdään oikeista syistä, jolloin koko joukon voi syyllistää. Pimeää porukkaa on kuitenkin molemmin puolin ja ala vaatisi oman riippumattoman tuomioistuimensa tutkimaan väärinkäytöksiä.

Terveisin nainen, joka yritettiin huostata lapsena ja sillai niinq väärin perustein.

Tämä siihen Tarkki ja suku sossussa-kysymykseen.

Ongelma huostaanoton harkinnassa on se, että "virallinen totuus" mihin esim. hallinto-oikeuskin nojaa, on se minkä joku yksittäinen työntekijä on papereihin kirjannut. Ja ne kirjaukset voi olla ihan mitä sattuu. Toki varmasti ihan reilusti suurin osa huostaanotoista on täysin aiheellisia, mutta omasta kokemuksesta tiedän että papereissa voi lukea mitä vaan satuja ja niitä sitten pidetään sitä ainoana ja oikeana totuutena, eikä vanhempien valitukset että "ei se noin mennyt" auta mitään.

Meillä toki kokemus lähinnä terveydenhuollon puolelta kun lapsi oli kouluongelmien vuoksi psykiatrialla tutkimuksissa, mutta lastensuojelukin sitten siihen tuli mukaan. Meidän onneksi se hullu vääristelijävirkamies oli psykiatri ja lastensuojelun työntekijät näkivät ihan toisenlaisen totuuden. Silti jäi mitetityttämään, että ihan yhtä hyvin huonommalla tuurilla se olisi voinut olla niin, että hullu vääristelijävirkamies olisikin ollut lastensuojelussa töissä.

Meidän perheestä jäi virallisiin papereihin mm. seuraavanlainen valhe: Väitettiin että lapset olisi ollut osastovierailulla likaisissa vaatteissa, vaikka ennen lähtöä nimenomaan tarkistin, että jokaisella oli juuri pesusta otetut siistit ja rypyttömät vaatteet, naamat pesty ja hiukset harjattu (tässä vaiheessa olin jo huomannut ihmeellisen kyttäyksen joten olin extratarkka). Käynnin kirjauksessa siis lukee, että perheen lapsilla oli käynnillä likaiset vaatteet. Ei ollut, piste. Kirjattiin myös että "äiti suhtautuu lasten kasvatukseen kuin koiran kasvatukseen". Tämä tuli ilmeisesti siitä, kun eräällä kotikäynnillä neuvoin esikoista koiran kanssa olemisessa, meillä oli silloin nuori koira jota vielä piti opettaa. Paljon muutakin ihmeellistä tulkintaa ja arvostelua oli paperit täynnä, pyysin ne nähtäväkseni silloin ja perheestämme sai niiden perusteella kyllä ihan hirveän kuvan. Lastensuojeluilmoitus tehtiin, koska ko. psykiatrin mielestä lapsen oireilu johtui huonosta vanhemmuudesta. Yksityinen lastenneurologi ja lapsiin erikoistunut neuropsykologi tekivät myöhemmin tutkimukset (onneksi oli varaa maksaa ne!) ja lapsi sai adhd-diagnoosin ja lääkityksen, jonka myötä "huono vanhemmuus" loppui kun oireilu rauhoittui lähes kokonaan. Jotenkin koko episodista jäi huono maku suuhun ja luottamus virallisiin tulkintoihin kyllä rapisi aika paljon. Jossitteluksi jäi, jos ei olisi ollut varaa maksaa yksityisiä tutkimuksia, tai jos lastensuojelun työntekijät olisivat purematta uskoneet kaikki psykiatrian puolen satuilut, miten olisikaan käynyt. Psykiatri siis suoraan sanoi, että suosittelee huostaanottoa. Lastensuojelu sitten ihmetteli moneen kertaan, että minkähän vuoksi... Tekivät tutkimusjakson meillä (useampaan kertaa kävivät muutaman tunnin kerralla) ja sen jälkeen asiakkuus päätettiin, tai ei ilmeisesti edes aloitettu, en nyt muita miten se virallisesti meni.

Vierailija kirjoitti:

Laki suojaa enemmän vanhempaa kuin lasta. Sijoituspäätökset ovat lähes aina sellaisia, että lapset palautetaan, jos näkyy mitään merkkejä siitä että vanhempi kiinnostuu lapsestaan ja vanhemmuudestaan. Ei oikeastaan ole mitään rajaa sillä, kuinka monta kertaa lapsi joutuu "kokeilemaan" osaisiko se äiti tai isä tällä kertaa olla aikuinen ja vanhempi ja kauanko sitä tällä kertaa jaksaa oma lapsi kiinnostaa. Mutta tällainen on laki; sijoitus tehdään tietyin perustein, jos joku näistä perusteista poistuu, täytyy sijoituskin purkaa.

Voitte myös pohtia tätä; sosiaalityöntekijä ei voi tehdä viranhaltijapäätöstä muuta kuin kiireellisestä sijoituksesta (poliisi soittaa keränneensä sammuneen äidin ojasta, pyytää hakemaan lapset talteen lastenkotiin, josta äiti sitten heräiltyään noutaa ja saa ne kotiin) tai sellaisesta sijoituksesta, johon vanhemmat ovat itse suostuneet. Jos vanhemmat eivät suostu, päätöksen sijoituksen tarpeellisuudesta tekee käräjäoikeuden tuomari, ei sossu. Sossun pitää vain esittää oikeuteen perusteet ja todisteet. Ja niiden pohjalta tuomari päättää.

Järjestelmä on siis kaikella tapaa rakennettu suojelemaan vanhempia ja antamaan heille loputtomasti "uusia mahdollisuuksia".

Ongelma on vain se, minkä tuossa edellisessä viestissä kirjoitin: "Todisteet" ovat käytännössä lastensuojelun kirjauksia, eli asioita joita he ikäänkuin virka-asemansa nojalla todistavat oikeaksi. Jos on sana sanaa vastaan, niin oikeus uskoo virkamiestä, ei vanhempaa. Kirjata taas voi ihan mitä haluaa, ja perustella sen sillä että "sellaisen kuvan tilanteesta sain". Ja se on sitten se "totuus" riippumatta onko se totuus oikeasti vai ei.

https://www.thl.fi/fi/web/lastensuojelun-kasikirja/tyoprosessi/huostaan….

Tuosta köyhyys jutusta... Tuon perusteella sossun pitäisi tukea eikä huostaan ottaa.....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katsooko sossut huonona senkin jos ostaa lapselle uusia vaatteita ihan siis itse eikä millään velkarahalla? Voiko sekin olla huono juttu sossujen mielestä?

Mitä ihmettä, miksi kysyt tällaista?

Siksi koska tuolla tavallisetkin asiat käännetään huonoksi. Olihan täällä joskus se ihme keskustelu että kuulema siivouskin on sossujen mielestä huono asia. Sekin on mulle tosi tärkeä asia et koti siisti ja tiskit tiskattu, pyykit pesty ja ruokaa tehdään joka päivä. Tuommoiset perus jutut. Noita juttuja kun lukee tulee fiilis, että kaikki on väärin mitä teet.

Pakkomielteinen siivoaminen ei ole hyvä juttu. Ei myöskään se että tekee lapsista näyttelyesineitä, eläviä nukkeja.

Jokainen normaali vanhempi ymmärtää missä menee terveet rajat näiden suhteen.

Mulla oli työkkärissä asiakas jonka ylipitkää työttömyyttä alettiin aktiivisesti katkaisemaan. Kaupungilta räätälöitiin hänelle työ, täydellä palkalla 18kk, että pääsee taas työrytmiin kiinni.

Hän vastusti raivoisasti töihin lähtöä. Väitti että hänen perustuslaillista oikeuttaan rikotaan kun "määrätään töihin". Väitti että hänen pitää itse saada hommata työpaikkansa.( jota ei siis ollut saanut tehtyä n 15 vuoteen ja ammattina esim. Keittiöapulainen).

Selvisi sitten että sillä meni kaikki päivät siivotessa. Matonhapsut harjattiin erillisellä harjalla suoriksi. Keittiön kaapinoviin elmukelmua ettei jää sormenjälkiä. Kloritilla vessanjynssäys joka päivä niin että iho rikki käsistä. Ja kämpässä 2lasta.

Äiskää ahdisti oma täysin kamala lapsuutensa niin paljon ettei se pystynyt muuta kuin demopaamaan sitä pahaa oloaan raivoisalla siivoamisella. Se oli siis täydessä raivotilassa siivotessaan.

Kiva koti lapsille.

Se pääsi määräaikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle. Senverra huonossa kunnossa.

Ja lapset voi huonosti myös. Vaikka kyse oli alunperin vaan siivoamisesta.

Arvatkaa miltä tuntuu aloittaa lapsen uusi päiväkoti kun lapsi on tilapäisesti avohuollon sijoituksesta, jonka pitäisi päättyä pian? Miltä tuntuu kun ns. vapaaehtoinen avohuolto vie lapseni taksilla aamuisin päiväkotiin enkä minä?

Ikään kuin koko edeltänyt vuosi olisi ollut muutenkaan helppo. Ei: en ole juoppo, en ole narkkari, minulla on maisteritutkinto, masennuspisteet eivät riitä edes masennusdiagnoosiin. Tilanteen vuoksi kärsin post-traumaattisesta stressioireesta, mutta olen onnellinen joka ikisestä hetkestä lapseni kanssa. Minulla ei ole persoonallisuushäiriötä, ei maanisdepressiivisyyttä ei epävakaata persoonaa.

Olen nuoruudessa toiminut au-pairina, lastenhoitajana päiväkodissa ja nykyisessä työssäni (kiireellisessä miljöössä kaupallisella alalla) lähes kahdeksan vuotta. Koulutukseni puolesta ymmärrän jonkin verran lapsen kehitystä ja kiintymyssuhdetta.

Koko vauva-ajan suoritin äitiyttä ihan yksin. Imetin pidempää kuin muut, kävelin yksin vaunulenkkejä, neuvolassa ihasteltiin, lapsi kehittyi nopeasti. Menin töihin jo lapsen ollessa hieman päälle yksi vuotta miehen työttömyyden ja työpaikkani puolesta peläten, kotka jatkuvat yt:t. Töin töitä lähes burn out:n partaalle. Sitten jouduin turvakotiin ja kompensoin poissaoloni yrittäen tehdä työni entistä tehokkaammin.

Muutin, hain uutta päiväkotipaikkaa uuden kotini läheltä ja sain sen vasta nyt. Stigmatisoivaa on vain se, että minä esittäydyn päiväkotiin ja kerron lapseni aloittavan siellä. Elämän piti alkaa pyödältä, uusi päiväkoti kotini lähellä, uusi arki.

Tunnen suunnatonta häpeää. Miksi minä olen nyt tässä? Olen hakenut Kelan kognitiivista terapiaa, olen puhunut työterveyspsykiatrilla, hoidan työni. Joka päivä töiden jälkeen kiirehdin lapseni luokse. Yritän pitää pokan töissä vaikka sydän itkee. Lapsi palaa pian kotiin, mutta viimeinen vuosi on ollut pahin kauhuelokuva.

Vierailija kirjoitti:

Laki suojaa enemmän vanhempaa kuin lasta. Sijoituspäätökset ovat lähes aina sellaisia, että lapset palautetaan, jos näkyy mitään merkkejä siitä että vanhempi kiinnostuu lapsestaan ja vanhemmuudestaan. Ei oikeastaan ole mitään rajaa sillä, kuinka monta kertaa lapsi joutuu "kokeilemaan" osaisiko se äiti tai isä tällä kertaa olla aikuinen ja vanhempi ja kauanko sitä tällä kertaa jaksaa oma lapsi kiinnostaa. Mutta tällainen on laki; sijoitus tehdään tietyin perustein, jos joku näistä perusteista poistuu, täytyy sijoituskin purkaa.

Voitte myös pohtia tätä; sosiaalityöntekijä ei voi tehdä viranhaltijapäätöstä muuta kuin kiireellisestä sijoituksesta (poliisi soittaa keränneensä sammuneen äidin ojasta, pyytää hakemaan lapset talteen lastenkotiin, josta äiti sitten heräiltyään noutaa ja saa ne kotiin) tai sellaisesta sijoituksesta, johon vanhemmat ovat itse suostuneet. Jos vanhemmat eivät suostu, päätöksen sijoituksen tarpeellisuudesta tekee käräjäoikeuden tuomari, ei sossu. Sossun pitää vain esittää oikeuteen perusteet ja todisteet. Ja niiden pohjalta tuomari päättää.

Järjestelmä on siis kaikella tapaa rakennettu suojelemaan vanhempia ja antamaan heille loputtomasti "uusia mahdollisuuksia".

Tiesitkö, että ihmiset voi muuttua? Tiesitkö, että joskus saattaa käydä niin ettei päihde elämä enää kiinnosta ja haluaakin olla parempi äiti lapsilleen? Tiesitkö, että jotkut osaa myös rohkistua ja tulee halu näyttää kyllä minä tähän pystyn? Alkaakin halut tulla mamma kerhoihin ja muihin lapsiin juttuihin. Alkaa lasten asiat kiinnostaa entistä enemmän. Tekee mieli muuttua. Ja vanha elämä saada jäädä taakse. Kaikki ihmiset eivät ole samanlaisia. Jos joku toinen tekee väärin, toinen taas saattaa oikeasti vaikka muuttuakin. Sori nyt vaan mutta sun tekstistä tulee helposti sellainen mielikuva, että pidät kaikkia huostaanotettuja vanhempia samanlaisina. Ja lapsia jota vaan voin antaa muille, ihan kuin Lemmikki eläimiä konsanaan. Ihan hyvä juttu on, että laki myös suojaa meitä, sinun kaltaisilta ihmisiltä.

Työn puolesta keskivertokansalaista enemmän tietoa. Ei lapsia helpolla oteta huostaan eikä ne huostaanotot ole aina ikuisia vaan aluksi 3 kk tms. Sitten kun ensin repsahtanut kaksi kertaa niin sitten kolmannella kerralla on uskottavuusongelmia osoittaa, että ongelmat on selätetty vaikka niin todellisuudessa sitten olisikin.  Haluaisitteko mammat ottaa vastuun siitä, että kun äiti on mennyt esim. kolme kertaa piripsykoosiin kahden vuoden aikana, mutta nyt seulat ovat puhtaat puoli vuotta että parannus on tapahtunut.

Täydellisessä maailmassa, jos lisäresursseja saataisiin sinne avohuolto (tai mikä sen nimikään on) hoitaisi enemmän tapauksia, mutta se on sitten sitä kyyläämistä mistä ei tykätä.  

Vierailija kirjoitti:

Arvatkaa miltä tuntuu aloittaa lapsen uusi päiväkoti kun lapsi on tilapäisesti avohuollon sijoituksesta, jonka pitäisi päättyä pian? Miltä tuntuu kun ns. vapaaehtoinen avohuolto vie lapseni taksilla aamuisin päiväkotiin enkä minä?

Ikään kuin koko edeltänyt vuosi olisi ollut muutenkaan helppo. Ei: en ole juoppo, en ole narkkari, minulla on maisteritutkinto, masennuspisteet eivät riitä edes masennusdiagnoosiin. Tilanteen vuoksi kärsin post-traumaattisesta stressioireesta, mutta olen onnellinen joka ikisestä hetkestä lapseni kanssa. Minulla ei ole persoonallisuushäiriötä, ei maanisdepressiivisyyttä ei epävakaata persoonaa.

Olen nuoruudessa toiminut au-pairina, lastenhoitajana päiväkodissa ja nykyisessä työssäni (kiireellisessä miljöössä kaupallisella alalla) lähes kahdeksan vuotta. Koulutukseni puolesta ymmärrän jonkin verran lapsen kehitystä ja kiintymyssuhdetta.

Koko vauva-ajan suoritin äitiyttä ihan yksin. Imetin pidempää kuin muut, kävelin yksin vaunulenkkejä, neuvolassa ihasteltiin, lapsi kehittyi nopeasti. Menin töihin jo lapsen ollessa hieman päälle yksi vuotta miehen työttömyyden ja työpaikkani puolesta peläten, kotka jatkuvat yt:t. Töin töitä lähes burn out:n partaalle. Sitten jouduin turvakotiin ja kompensoin poissaoloni yrittäen tehdä työni entistä tehokkaammin.

Muutin, hain uutta päiväkotipaikkaa uuden kotini läheltä ja sain sen vasta nyt. Stigmatisoivaa on vain se, että minä esittäydyn päiväkotiin ja kerron lapseni aloittavan siellä. Elämän piti alkaa pyödältä, uusi päiväkoti kotini lähellä, uusi arki.

Tunnen suunnatonta häpeää. Miksi minä olen nyt tässä? Olen hakenut Kelan kognitiivista terapiaa, olen puhunut työterveyspsykiatrilla, hoidan työni. Joka päivä töiden jälkeen kiirehdin lapseni luokse. Yritän pitää pokan töissä vaikka sydän itkee. Lapsi palaa pian kotiin, mutta viimeinen vuosi on ollut pahin kauhuelokuva.

Olen pahoillani tilanteestasi, toivottavasti se selviää.

MUTTA, kuulostaa kyllä erikoiselta että esimerkiksi mainitset vain "joutuneesi" turvakotiin (kyllä tälle yleensä on joku syy, ja yleensä lapsen kasvuolosuhteet ovat silloin myös vaarantuneet), joka on usein itsessään syy lastensuojelulle tarkistaa tilanne.

Sanot mtös suorittaneesi äitiyttä vauva-ajan. Suorittaminen ei kuulosta hyvältä varhaisen vuorovaikutuksen kannalta, ja kun lisäksi kerrot työstäsi jota ilmeisesti teet paljon, saa se asian kuulostamaan siltä että huoli on lapsen emotionaalisesta laiminlyönnistä, joka on yleisin lapsen kaltoinkohtelun muoto.

Älä ymmärrä väärin, asiahan ei välttämättä ole näin, yritän vain kertoa mitä ajatuksia kertomuksesi ja sanavalinrasi herättävät. Itsekin työskentelen lasten kanssa.

Tsemppiä kuitenkin tilanteeseesi!

Ls-Uhrien sekä joidenkin tänne kirjoitettujen "kauhutarinoiden" yhteenlaskettu yhdyssanavirheiden määrä 5600005.

Vierailija kirjoitti:

Ls-Uhrien sekä joidenkin tänne kirjoitettujen "kauhutarinoiden" yhteenlaskettu yhdyssanavirheiden määrä 5600005.

Mä oon kanssa huomannut samaa! Varsinkin se yksi siellä, lastensuojelu uhreissa. Tummahiuksinen. Joka selittää ihan vitun sekavia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Arvatkaa miltä tuntuu aloittaa lapsen uusi päiväkoti kun lapsi on tilapäisesti avohuollon sijoituksesta, jonka pitäisi päättyä pian? Miltä tuntuu kun ns. vapaaehtoinen avohuolto vie lapseni taksilla aamuisin päiväkotiin enkä minä?

Ikään kuin koko edeltänyt vuosi olisi ollut muutenkaan helppo. Ei: en ole juoppo, en ole narkkari, minulla on maisteritutkinto, masennuspisteet eivät riitä edes masennusdiagnoosiin. Tilanteen vuoksi kärsin post-traumaattisesta stressioireesta, mutta olen onnellinen joka ikisestä hetkestä lapseni kanssa. Minulla ei ole persoonallisuushäiriötä, ei maanisdepressiivisyyttä ei epävakaata persoonaa.

Olen nuoruudessa toiminut au-pairina, lastenhoitajana päiväkodissa ja nykyisessä työssäni (kiireellisessä miljöössä kaupallisella alalla) lähes kahdeksan vuotta. Koulutukseni puolesta ymmärrän jonkin verran lapsen kehitystä ja kiintymyssuhdetta.

Koko vauva-ajan suoritin äitiyttä ihan yksin. Imetin pidempää kuin muut, kävelin yksin vaunulenkkejä, neuvolassa ihasteltiin, lapsi kehittyi nopeasti. Menin töihin jo lapsen ollessa hieman päälle yksi vuotta miehen työttömyyden ja työpaikkani puolesta peläten, kotka jatkuvat yt:t. Töin töitä lähes burn out:n partaalle. Sitten jouduin turvakotiin ja kompensoin poissaoloni yrittäen tehdä työni entistä tehokkaammin.

Muutin, hain uutta päiväkotipaikkaa uuden kotini läheltä ja sain sen vasta nyt. Stigmatisoivaa on vain se, että minä esittäydyn päiväkotiin ja kerron lapseni aloittavan siellä. Elämän piti alkaa pyödältä, uusi päiväkoti kotini lähellä, uusi arki.

Tunnen suunnatonta häpeää. Miksi minä olen nyt tässä? Olen hakenut Kelan kognitiivista terapiaa, olen puhunut työterveyspsykiatrilla, hoidan työni. Joka päivä töiden jälkeen kiirehdin lapseni luokse. Yritän pitää pokan töissä vaikka sydän itkee. Lapsi palaa pian kotiin, mutta viimeinen vuosi on ollut pahin kauhuelokuva.

Olen pahoillani tilanteestasi, toivottavasti se selviää.

MUTTA, kuulostaa kyllä erikoiselta että esimerkiksi mainitset vain "joutuneesi" turvakotiin (kyllä tälle yleensä on joku syy, ja yleensä lapsen kasvuolosuhteet ovat silloin myös vaarantuneet), joka on usein itsessään syy lastensuojelulle tarkistaa tilanne.

Sanot mtös suorittaneesi äitiyttä vauva-ajan. Suorittaminen ei kuulosta hyvältä varhaisen vuorovaikutuksen kannalta, ja kun lisäksi kerrot työstäsi jota ilmeisesti teet paljon, saa se asian kuulostamaan siltä että huoli on lapsen emotionaalisesta laiminlyönnistä, joka on yleisin lapsen kaltoinkohtelun muoto.

Älä ymmärrä väärin, asiahan ei välttämättä ole näin, yritän vain kertoa mitä ajatuksia kertomuksesi ja sanavalinrasi herättävät. Itsekin työskentelen lasten kanssa.

Tsemppiä kuitenkin tilanteeseesi!

Minua taas kirjoituksessa pisti silmään se, että kommentoija puhuu vaan itsestään ja omista tunteistaan. Entä se lapsi? Miltä tilanne lapsen silmin näyttää kun kaikenlaista jo tapahtunut?