Lue keskustelun säännöt.
Ei kai noi lastensuojelu uhri tarinat ole totta?? Eihän tuollaista oikeasti voi tapahtua??
08.08.2016 |
Siellä joku mamma tosissaan väittää kuinka hänelle on tehty laiton sijoitus ja sun muuta...... Nyt lapset kotona kuitenkin.... Vissiinkin. Tulipas ahdistava olo koko keskustelusta! Pakkohan noissa on olla joku päihde ongelma tai joku muu vakava syy... Eihän tuollainen voi olla totta, että ovelle tullaan ja napataan vaan muksu.
Kommentit (435)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Arvatkaa miltä tuntuu aloittaa lapsen uusi päiväkoti kun lapsi on tilapäisesti avohuollon sijoituksesta, jonka pitäisi päättyä pian? Miltä tuntuu kun ns. vapaaehtoinen avohuolto vie lapseni taksilla aamuisin päiväkotiin enkä minä?
Ikään kuin koko edeltänyt vuosi olisi ollut muutenkaan helppo. Ei: en ole juoppo, en ole narkkari, minulla on maisteritutkinto, masennuspisteet eivät riitä edes masennusdiagnoosiin. Tilanteen vuoksi kärsin post-traumaattisesta stressioireesta, mutta olen onnellinen joka ikisestä hetkestä lapseni kanssa. Minulla ei ole persoonallisuushäiriötä, ei maanisdepressiivisyyttä ei epävakaata persoonaa.
Olen nuoruudessa toiminut au-pairina, lastenhoitajana päiväkodissa ja nykyisessä työssäni (kiireellisessä miljöössä kaupallisella alalla) lähes kahdeksan vuotta. Koulutukseni puolesta ymmärrän jonkin verran lapsen kehitystä ja kiintymyssuhdetta.
Koko vauva-ajan suoritin äitiyttä ihan yksin. Imetin pidempää kuin muut, kävelin yksin vaunulenkkejä, neuvolassa ihasteltiin, lapsi kehittyi nopeasti. Menin töihin jo lapsen ollessa hieman päälle yksi vuotta miehen työttömyyden ja työpaikkani puolesta peläten, kotka jatkuvat yt:t. Töin töitä lähes burn out:n partaalle. Sitten jouduin turvakotiin ja kompensoin poissaoloni yrittäen tehdä työni entistä tehokkaammin.
Muutin, hain uutta päiväkotipaikkaa uuden kotini läheltä ja sain sen vasta nyt. Stigmatisoivaa on vain se, että minä esittäydyn päiväkotiin ja kerron lapseni aloittavan siellä. Elämän piti alkaa pyödältä, uusi päiväkoti kotini lähellä, uusi arki.
Tunnen suunnatonta häpeää. Miksi minä olen nyt tässä? Olen hakenut Kelan kognitiivista terapiaa, olen puhunut työterveyspsykiatrilla, hoidan työni. Joka päivä töiden jälkeen kiirehdin lapseni luokse. Yritän pitää pokan töissä vaikka sydän itkee. Lapsi palaa pian kotiin, mutta viimeinen vuosi on ollut pahin kauhuelokuva.
Montako minä -sanaa löytyy tästä kirjoitusta? Montako viittausta tällä äidillä hänen omiin tunteisiin ja ajatuksiin? Montako viittausta tilanteeseen lapsen näkökulmasta? Sinne turvakotiin lienee joutunut lapsikin...
Muistutan itseäni: Älä enää koskaan kirjoita aaveelle, koska eihän muut sinua tunne. Eivät he tiedä, mitä sinulle on tapahtunut. Eivät he tiedä oletko juossut henkesi edestä. Eivät he tiedä montako kertaa sydämesi on lähes pysähtynyt juostessasi rattaiden kanssa pakoon soittaen poliisille. Eivät he tiedä miksi olet ollut niin yksin vaikka toinen ei ole antanutkaan sinun olla yksin. He eivät tiedä yhtään mitään. Älä enää koskaan pura sydäntäsi, koska eivät nämä kasvottomat lukijat ehkä koskaan tule elämään siinä pelossa jossa sinä olet elänyt.
Ihan oikeasti: kyllä sinua yritettiin ymmärtää.
Mutta jos tekstistäsi ei parhaalla tahdollakaan löydy muuta asiaa, minkä kokisit ongelmaksi, kuin se että lapsesi tuodaan päiväkotiin avohoidon sijoituksesta (tjsp) taksilla - niin että se on sinulle häpeä, vaikka muuten olet täydellinen (ja kauniimpi kuin lasun virkailija)....niin minkäs teet?
Kyllä minä - kuten monet muutkin! - yritin parhaani, arvailin jopa että väkivaltaa on ollut, mutta et sinä siihen välittänyt kommentoida.
Etkä muillekaan - paitsi kertomalla kuinka kaunis olet.Kirjoitustyylisi on kovin kryptistä ja vaikeasti avautuvaa; hieman selkeämmällä kirjallisella ilmaisulla - kuten tämä viestisi nyt tässä yllä! - saisit ihan erilaisen vastaanoton tärkeälle asiallesi.
Edelleen, hyvää jatkoa sinulle ja lapsellesi.
Olette selvinneet paljosta, mutta nyt jo valoisampaa?Ei ollut aikaa kommentoida koska vietin aikaa lapseni kanssa kuten päivittäin teen. Sen sijaan miehesi ostaa teille jääkaapin täyteen korvikkeita koska rinnoistasi ei tule maitoa. Olet epänainen ja tarvitset korvikkeiden muodossa naisten viagraa. (Sori Solsidan sitaatti ;-D).
Että häpeä, mitä se on? Olenko mä kehunut itseäni kauniiksi? Minähän vain olen havainnut hauskan huomion, että monilla samassa paikassa olevilla lapsilla on kaunis äiti. En tiedä onko se vain sattumaa vai saako kauniit naiset paskoja miehiä?
Tää tyyppi on kyllä itsekehuineen, rintamaitojuttuineen ja koulutuksineen niin sekaisin, etten ihmettele huolta lapsen tilanteesta.
Ja onko se lapsi nyt sijoituksessa vai ei? Hoidat häntä joka ilta mutta menee taxilla päikkäriin? Hän on siis päivähoidossa , ja selität rintamaidosta. Jotain viisivuotiastako imetät? :DTämä paikka on niin turha purkaa sydäntä. Vastauksista päätellen ihmiset eivät tiedä asioista yhtään mitään. Lähipiiri tietää ja se riittää. Elämä on tarua ihmeellisempää. On myös ns hyviä äitejä jotka joutuvat kohtaamaan syviä suruja. Joo minä hoidan lastani joka päivä. Finito finissimo.
Ihan vinkkinä, jos jatkossa haluat purkaa täällä sydäntäsi:
1. Kirjoita looginen kertomus tilanteestasi. Kertomus joka etenee pisteestä A pisteen B kautta C:hen.
2. Yritä saada myös objektiivisuutta kertomukseesi, äläkä vain korosta itseäsi.
3. Älä oleta että muut tietävät mitä sinulle on tapahtunut. Et voi suuttua jos joku sekavan tekstin perusteella tekee sinusta vääriä oletuksia. Korjaa nämä oletukset asiallisesti.
4. Yritä pitäytyä asiassa, älä höpise sekavia imetyksestä ja kauneudesta jollei se perustellusti avaa jotenkin kertomaasi asiaa. Mutu-tuntumat aiheuttavat vastareaktion.
5. Kun saat vastauksia, vastaa niihin asiallisesti ja huom! vastaten kysyttyihin kysymyksiin. Yhä, älä aloita kertoilemaan esim. exäsi mielipiteistä sos.työntekijän ulkonäöstä, jollei joku juuri sitä kysynyt. Näin et vaikuta sekopäältä.Ja tadaa! Luultavasti saat täältä teetä ja sympatiaa, sekä onnentoivotuksia.
Ehkä tänne ei halua kertoa kaikkia tapahtumia pisteestä A pisteeseen B. Ei halua olla täysin tunnistettavissa.
Minä en myöskään halua kertoa lapsestani sillä hän on yksityishenkilö kuten minäkin.
Yhtä kaikki. Tämä oli vain tälläinen purkaus tilanteeseen. Lapseni nähden en itke vaan pidän kiinni normaalista arjesta. Annan hänelle tunteen, että äiti on tässä aina läsnä. Äiti ei hylkää. Pidän lapseni kanssa hauskaa ja toivon että hänellä on tunne siitä että äiti välittää. Teemme pyöräretkiä, käymme piknikillä, kirjastossa, jätskillä ja luen hänelle paljon kirjoja. Annan kaiken mitä vain voin. Lähden kotiini vasta kun lapseni on syvässä unessa.
No niin. Nyt ymmärsin ihan eri lailla mikä tilanteesi on!
(Suurkiitos palstakollegalle joka laati erinomaiset ja selkeät kirjoitusneuvot!)
Huomaatko itse eron?
Me muut huomaamme kyllä: nyt kerrot lapsestasi, mitä lapsesi kanssa teet, miten tämä yhteinen tekeminen on lapsen maailmaan sopivaa, miten ajattelet lastasi ja haluat vain hänen parastasi.
Hienoa!
Nyt, näiden monien viestien kautta, elämääsi pystyy jo hahmottamaan.
(Anteeksi että taas sen tarkemman kuvan piirtää joku muu, mutta huomaatko myös sen että tarinasi on saanut meidät kiinnostumaan?)
Eli: lapsesi on tällä hetkellä sijoituskodissa mutta saat käydä hänen luonaan päivittäin, ja niin myös teet? Ja tämän järjestelyn on tarkoitus olla tilapäinen?
Kun olet saanut olosuhteet - on ne syyt lapsen huostaanottoon sitten ihan mitä vaan, niin jonkin asian kotona on muututtava lähtötilanteesta, eikö vaan? - siihen kuntoon että katsotaan sinun pärjäävän ilman päivittäistä tukea, saat lapsesi kotiin?
En yhtään epäile ettetkö ole kokenut raskaita aikoja ja asioita, varmasti käynyt läpi henkilökohtaisen helvetin. Kerroit miten juoksut vaunujen kanssa karkuun - se koskettaa syvemmältä kuin mikään muu.
Jouduit pelkäämään miestäsi - no aivan varmasti. Etkä turhan takia koska jouduitte pakenemaan turvakotiin.
Kaikki pystyvät myötäelämään nämä kokemuksesi, varsinkin pienen lapsesi kautta.
Mutta sitten: miksi ihmeessä kerrot jostain niin turhanpäiväisestä jutusta kuin miten miehesi (toivon sydämestäni että kyseessä ei ole sama tyyppi jota pakenit? tarkoitatko nyt ex-miestäsi, lapsen isää? nämä epäselvät ja turhat yksityiskohdat juurikin hämmentävät...) kommentoi lasu-virkailijan ulkonäköä - ja itse teet vertauksen omaasi versus päiväkodin muut äidit..
Siinä kohden ymmärrys vaikeuksiasi kohtaan on todella koetuksella.
Kun siteeraat komediasarja repliikkiä - no, se on poikkeuksellista, mutta hyvä jos osaat taas nauraa. Eteenpäin olet siis päässyt? Se lainauksen sisältämä asia sitten - sitä oli jo vaikeampi tajuta...
Mutta ookoo, siihen vastasit että imetät yhä? Viisivuotiasta? Vaikea tulkita, mihin se yksi ainoa kyllä-sana viittaa.
Vertaa kuitenkin itseäsi toistuvasti toisiin päiväkotiäiteihin, jopa ulkonäön suhteen, ja haluaisit samaistua heihin. Teetkin niin jo nyt: mielestäsi olette kaikki "kauniita" (tosin muut vielä sinisiin kauniimpia) ja teet yleistyksen "kauniit naiset saavat paskoja miehiä" (taas: tjsp, sisältö oli tämä).
Ja tähän ryhmään hyväksymistä haittaa nyt se perhanan huomiotaherättävä lapsen tuominen taksilla sieltä sijoituspaikasta??
Kun/jos luit ne fiksut neuvot, miten kannattaa kirjoittaa tullakseen sekä ymmärretyksi että saadakseen lukijat myötäelämään, huomaat varmaan viimeistään nyt, missä meni pieleen?
Ei todellakaan tarvitse kertoa yksityiskohtia.
Tarinansa voi kertoa niin ettei siitä tunnista henkilöitä.
Paremmin ei asiaa voi selkeyttää kuin miten näissä mainituissa neuvoissa oli.
Olemmeko nyt at the same page?
Lopuksi: toivottavasti kuitenkin luit myös saamasi kritiikin?
Kyllä siellä oli sellaisiakin juttuja mitä kannattaisi sinun ajatella - ettet jatkossa tule väärinymmärretyksi.
Ainakaan lastasi koskevissa asioissa.
Lämmöllä, me jotka emme ymmärtäneet.
Kaikkea hyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minkälaisia perusteita kotikäyntiin voidaan käyttää kuvitellussa tilanteessa: Peruskoulun oppilaasta liikkuu koulussa huhuja että oppilas on ollut koulusta poissa 300 tuntia yhden lukuvuoden aikana, tai oppilaan kotioloista liikkuu kaikenlaisia epämääräisiä huhupuheita? Onko opettajalla oikeus/velvollisuus selvittää väitteen todenperäisyys, tai se että onko väitteet koulupoissaoloista tai huonoista kotioloista oikeasti totta?
Vierailija kirjoitti:
Minkälaisia perusteita kotikäyntiin voidaan käyttää kuvitellussa tilanteessa: Peruskoulun oppilaasta liikkuu koulussa huhuja että oppilas on ollut koulusta poissa 300 tuntia yhden lukuvuoden aikana, tai oppilaan kotioloista liikkuu kaikenlaisia epämääräisiä huhupuheita? Onko opettajalla oikeus/velvollisuus selvittää väitteen todenperäisyys, tai se että onko väitteet koulupoissaoloista tai huonoista kotioloista oikeasti totta?
Ei ole.
Jos hän itse on huomanut jotain josta nousee huoli, hänen pitää tehdä lasu. Mutta pelkän huhun kuuleminen ei riitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Arvatkaa miltä tuntuu aloittaa lapsen uusi päiväkoti kun lapsi on tilapäisesti avohuollon sijoituksesta, jonka pitäisi päättyä pian? Miltä tuntuu kun ns. vapaaehtoinen avohuolto vie lapseni taksilla aamuisin päiväkotiin enkä minä?
Ikään kuin koko edeltänyt vuosi olisi ollut muutenkaan helppo. Ei: en ole juoppo, en ole narkkari, minulla on maisteritutkinto, masennuspisteet eivät riitä edes masennusdiagnoosiin. Tilanteen vuoksi kärsin post-traumaattisesta stressioireesta, mutta olen onnellinen joka ikisestä hetkestä lapseni kanssa. Minulla ei ole persoonallisuushäiriötä, ei maanisdepressiivisyyttä ei epävakaata persoonaa.
Olen nuoruudessa toiminut au-pairina, lastenhoitajana päiväkodissa ja nykyisessä työssäni (kiireellisessä miljöössä kaupallisella alalla) lähes kahdeksan vuotta. Koulutukseni puolesta ymmärrän jonkin verran lapsen kehitystä ja kiintymyssuhdetta.
Koko vauva-ajan suoritin äitiyttä ihan yksin. Imetin pidempää kuin muut, kävelin yksin vaunulenkkejä, neuvolassa ihasteltiin, lapsi kehittyi nopeasti. Menin töihin jo lapsen ollessa hieman päälle yksi vuotta miehen työttömyyden ja työpaikkani puolesta peläten, kotka jatkuvat yt:t. Töin töitä lähes burn out:n partaalle. Sitten jouduin turvakotiin ja kompensoin poissaoloni yrittäen tehdä työni entistä tehokkaammin.
Muutin, hain uutta päiväkotipaikkaa uuden kotini läheltä ja sain sen vasta nyt. Stigmatisoivaa on vain se, että minä esittäydyn päiväkotiin ja kerron lapseni aloittavan siellä. Elämän piti alkaa pyödältä, uusi päiväkoti kotini lähellä, uusi arki.
Tunnen suunnatonta häpeää. Miksi minä olen nyt tässä? Olen hakenut Kelan kognitiivista terapiaa, olen puhunut työterveyspsykiatrilla, hoidan työni. Joka päivä töiden jälkeen kiirehdin lapseni luokse. Yritän pitää pokan töissä vaikka sydän itkee. Lapsi palaa pian kotiin, mutta viimeinen vuosi on ollut pahin kauhuelokuva.
Montako minä -sanaa löytyy tästä kirjoitusta? Montako viittausta tällä äidillä hänen omiin tunteisiin ja ajatuksiin? Montako viittausta tilanteeseen lapsen näkökulmasta? Sinne turvakotiin lienee joutunut lapsikin...
Muistutan itseäni: Älä enää koskaan kirjoita aaveelle, koska eihän muut sinua tunne. Eivät he tiedä, mitä sinulle on tapahtunut. Eivät he tiedä oletko juossut henkesi edestä. Eivät he tiedä montako kertaa sydämesi on lähes pysähtynyt juostessasi rattaiden kanssa pakoon soittaen poliisille. Eivät he tiedä miksi olet ollut niin yksin vaikka toinen ei ole antanutkaan sinun olla yksin. He eivät tiedä yhtään mitään. Älä enää koskaan pura sydäntäsi, koska eivät nämä kasvottomat lukijat ehkä koskaan tule elämään siinä pelossa jossa sinä olet elänyt.
Ihan oikeasti: kyllä sinua yritettiin ymmärtää.
Mutta jos tekstistäsi ei parhaalla tahdollakaan löydy muuta asiaa, minkä kokisit ongelmaksi, kuin se että lapsesi tuodaan päiväkotiin avohoidon sijoituksesta (tjsp) taksilla - niin että se on sinulle häpeä, vaikka muuten olet täydellinen (ja kauniimpi kuin lasun virkailija)....niin minkäs teet?
Kyllä minä - kuten monet muutkin! - yritin parhaani, arvailin jopa että väkivaltaa on ollut, mutta et sinä siihen välittänyt kommentoida.
Etkä muillekaan - paitsi kertomalla kuinka kaunis olet.Kirjoitustyylisi on kovin kryptistä ja vaikeasti avautuvaa; hieman selkeämmällä kirjallisella ilmaisulla - kuten tämä viestisi nyt tässä yllä! - saisit ihan erilaisen vastaanoton tärkeälle asiallesi.
Edelleen, hyvää jatkoa sinulle ja lapsellesi.
Olette selvinneet paljosta, mutta nyt jo valoisampaa?Ei ollut aikaa kommentoida koska vietin aikaa lapseni kanssa kuten päivittäin teen. Sen sijaan miehesi ostaa teille jääkaapin täyteen korvikkeita koska rinnoistasi ei tule maitoa. Olet epänainen ja tarvitset korvikkeiden muodossa naisten viagraa. (Sori Solsidan sitaatti ;-D).
Että häpeä, mitä se on? Olenko mä kehunut itseäni kauniiksi? Minähän vain olen havainnut hauskan huomion, että monilla samassa paikassa olevilla lapsilla on kaunis äiti. En tiedä onko se vain sattumaa vai saako kauniit naiset paskoja miehiä?
Tää tyyppi on kyllä itsekehuineen, rintamaitojuttuineen ja koulutuksineen niin sekaisin, etten ihmettele huolta lapsen tilanteesta.
Ja onko se lapsi nyt sijoituksessa vai ei? Hoidat häntä joka ilta mutta menee taxilla päikkäriin? Hän on siis päivähoidossa , ja selität rintamaidosta. Jotain viisivuotiastako imetät? :DTämä paikka on niin turha purkaa sydäntä. Vastauksista päätellen ihmiset eivät tiedä asioista yhtään mitään. Lähipiiri tietää ja se riittää. Elämä on tarua ihmeellisempää. On myös ns hyviä äitejä jotka joutuvat kohtaamaan syviä suruja. Joo minä hoidan lastani joka päivä. Finito finissimo.
Ihan vinkkinä, jos jatkossa haluat purkaa täällä sydäntäsi:
1. Kirjoita looginen kertomus tilanteestasi. Kertomus joka etenee pisteestä A pisteen B kautta C:hen.
2. Yritä saada myös objektiivisuutta kertomukseesi, äläkä vain korosta itseäsi.
3. Älä oleta että muut tietävät mitä sinulle on tapahtunut. Et voi suuttua jos joku sekavan tekstin perusteella tekee sinusta vääriä oletuksia. Korjaa nämä oletukset asiallisesti.
4. Yritä pitäytyä asiassa, älä höpise sekavia imetyksestä ja kauneudesta jollei se perustellusti avaa jotenkin kertomaasi asiaa. Mutu-tuntumat aiheuttavat vastareaktion.
5. Kun saat vastauksia, vastaa niihin asiallisesti ja huom! vastaten kysyttyihin kysymyksiin. Yhä, älä aloita kertoilemaan esim. exäsi mielipiteistä sos.työntekijän ulkonäöstä, jollei joku juuri sitä kysynyt. Näin et vaikuta sekopäältä.Ja tadaa! Luultavasti saat täältä teetä ja sympatiaa, sekä onnentoivotuksia.
Ehkä tänne ei halua kertoa kaikkia tapahtumia pisteestä A pisteeseen B. Ei halua olla täysin tunnistettavissa.
Minä en myöskään halua kertoa lapsestani sillä hän on yksityishenkilö kuten minäkin.
Yhtä kaikki. Tämä oli vain tälläinen purkaus tilanteeseen. Lapseni nähden en itke vaan pidän kiinni normaalista arjesta. Annan hänelle tunteen, että äiti on tässä aina läsnä. Äiti ei hylkää. Pidän lapseni kanssa hauskaa ja toivon että hänellä on tunne siitä että äiti välittää. Teemme pyöräretkiä, käymme piknikillä, kirjastossa, jätskillä ja luen hänelle paljon kirjoja. Annan kaiken mitä vain voin. Lähden kotiini vasta kun lapseni on syvässä unessa.
No niin. Nyt ymmärsin ihan eri lailla mikä tilanteesi on!
(Suurkiitos palstakollegalle joka laati erinomaiset ja selkeät kirjoitusneuvot!)Huomaatko itse eron?
Me muut huomaamme kyllä: nyt kerrot lapsestasi, mitä lapsesi kanssa teet, miten tämä yhteinen tekeminen on lapsen maailmaan sopivaa, miten ajattelet lastasi ja haluat vain hänen parastasi.
Hienoa!Nyt, näiden monien viestien kautta, elämääsi pystyy jo hahmottamaan.
(Anteeksi että taas sen tarkemman kuvan piirtää joku muu, mutta huomaatko myös sen että tarinasi on saanut meidät kiinnostumaan?)Eli: lapsesi on tällä hetkellä sijoituskodissa mutta saat käydä hänen luonaan päivittäin, ja niin myös teet? Ja tämän järjestelyn on tarkoitus olla tilapäinen?
Kun olet saanut olosuhteet - on ne syyt lapsen huostaanottoon sitten ihan mitä vaan, niin jonkin asian kotona on muututtava lähtötilanteesta, eikö vaan? - siihen kuntoon että katsotaan sinun pärjäävän ilman päivittäistä tukea, saat lapsesi kotiin?En yhtään epäile ettetkö ole kokenut raskaita aikoja ja asioita, varmasti käynyt läpi henkilökohtaisen helvetin. Kerroit miten juoksut vaunujen kanssa karkuun - se koskettaa syvemmältä kuin mikään muu.
Jouduit pelkäämään miestäsi - no aivan varmasti. Etkä turhan takia koska jouduitte pakenemaan turvakotiin.Kaikki pystyvät myötäelämään nämä kokemuksesi, varsinkin pienen lapsesi kautta.
Mutta sitten: miksi ihmeessä kerrot jostain niin turhanpäiväisestä jutusta kuin miten miehesi (toivon sydämestäni että kyseessä ei ole sama tyyppi jota pakenit? tarkoitatko nyt ex-miestäsi, lapsen isää? nämä epäselvät ja turhat yksityiskohdat juurikin hämmentävät...) kommentoi lasu-virkailijan ulkonäköä - ja itse teet vertauksen omaasi versus päiväkodin muut äidit..
Siinä kohden ymmärrys vaikeuksiasi kohtaan on todella koetuksella.
Kun siteeraat komediasarja repliikkiä - no, se on poikkeuksellista, mutta hyvä jos osaat taas nauraa. Eteenpäin olet siis päässyt? Se lainauksen sisältämä asia sitten - sitä oli jo vaikeampi tajuta...Mutta ookoo, siihen vastasit että imetät yhä? Viisivuotiasta? Vaikea tulkita, mihin se yksi ainoa kyllä-sana viittaa.
Vertaa kuitenkin itseäsi toistuvasti toisiin päiväkotiäiteihin, jopa ulkonäön suhteen, ja haluaisit samaistua heihin. Teetkin niin jo nyt: mielestäsi olette kaikki "kauniita" (tosin muut vielä sinisiin kauniimpia) ja teet yleistyksen "kauniit naiset saavat paskoja miehiä" (taas: tjsp, sisältö oli tämä).
Ja tähän ryhmään hyväksymistä haittaa nyt se perhanan huomiotaherättävä lapsen tuominen taksilla sieltä sijoituspaikasta??Kun/jos luit ne fiksut neuvot, miten kannattaa kirjoittaa tullakseen sekä ymmärretyksi että saadakseen lukijat myötäelämään, huomaat varmaan viimeistään nyt, missä meni pieleen?
Ei todellakaan tarvitse kertoa yksityiskohtia.
Tarinansa voi kertoa niin ettei siitä tunnista henkilöitä.
Paremmin ei asiaa voi selkeyttää kuin miten näissä mainituissa neuvoissa oli.Olemmeko nyt at the same page?
Lopuksi: toivottavasti kuitenkin luit myös saamasi kritiikin?
Kyllä siellä oli sellaisiakin juttuja mitä kannattaisi sinun ajatella - ettet jatkossa tule väärinymmärretyksi.Ainakaan lastasi koskevissa asioissa.
Lämmöllä, me jotka emme ymmärtäneet.
Kaikkea hyvää.
En sitten edelleenkään ole kirjoittanut riittävän selkeästi ja ymmärrettävästi, koska vieläkään en ole tullut ymmärretyksi. Lapseni ei ole huostaanotettuna eikä sijaiskodissa enkä ole arvostellut päiväkotiäitien ulkonäköä.
Toisaalta hyvä etten sitten ole tunnistettavissa, mutta toisaalta surullista on taas se että pahoitin mieleni monista alanuolista ja kommenteista. Nämä ovat niin herkkiä juttuja, että parempi on olla avautumatta täällä. Ihan riittävän paljon olen itkenyt jo muutenkin.
Mitä tulee huumoriin, niin välillä tosiaankin pystyn nauramaan. En ole siis masentunut. Lähinnä jotkin tilanteet aiheuttavat ahdistusta.
Tiedän jonkun huostaanottotapauksen ja niissä vanhempi tai vanhemmat olivat uhka lapsen hengelle. Enempää en voi sanoa tapauksista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miettikääpä hetken sellaista skenaariota, että lastensuojelua ei tässä maassa olisi. Ei erityistukea lapsille, jos vanhemmat pidätetään. Ei ketään kenelle ilmoittaa, jos näet lasta kohdeltavan kaltoin. Ei ketään, joka järjestäisi huumekämpässä asuvalle vauvalle sijaiskodin.
Tämä maa olisi pullollaan kuolleita/vammautuneita/lopullisesti psyykkisesti sairastuneita lapsia.
Se että vanhemmat, joiden kyky taata lapselleen turvallinen kehitysympäristö, ovat sitä mieltä että "sossut on perseestä" ja samanaikaisesti nyyhkivät, kuinka pahat sossut aiheuttivat vilja-eerikan kuoleman, on, noh, idioottimaista. Tämä maa tarvitsee lastensuojelua ja minä väitän, että jos vanhempi kykenee asialliseen vuorovaikutukseen lastensuojelun kanssa, ei "turhia" huostaanottoja tehdä. Joo, varmasti vituttaa, mutta itsepähän olette soppanne keittäneet.
Vierailija kirjoitti:
Kuule ne kaikki ovat totta. Joka kahden tunnin aikana huostaanotetaan lapsia ilman syytä! Ja ei niitä se lapsen hyvinvointi siinä tapauksessa kiinnosta vaan se raha. Ja yleensä otetaan lapsia yksinhuoltaja äideiltä. Ja mistä tiedän? Kuule on ihan henkilökohtaisia kokemuksia asiasta. Ne sossut kuule valehtelee ja päästää suusta kaikkee paskaa ulos vaan sen takia, että saavat rahaa niistä lapsista... Sosiaalityöntekijät lavastavat vanhemmista kaikkea kamalaa..
Tottakai on niitä huonoja vanhempia ja muuta, mutta kyllä niiltä syyttömiltä vanhemmilta otetaan myös lapsia pois. Saatetaan ottaa pois pieniä alle vuoden ikäisiä, koska sellaisia halutaan paljon.. Hyvin useasti otetaan esim pois myös ulkomaallaisilta ihmisiltä. Esim virolaisilta, jotka eivät ehkä ymmärrä suomea kunnolla,niin onhan niille helppo runoilla kaikkea paskaa..
Olipas kiinnostava keskustelu! Olen itsekin työn puolesta ollut lastensuojelun kanssa tekemisissä.
Lainaamassani tekstissä pakko puuttua siihen, että ulkomaalaiset (myös virolaiset) saavat kyllä tarvittaessa tulkin mukaan tapaamisiin. Tätä oikeutta kyllä käytetään ja siitä ollaan tietoisia.
Lain mukaan asiat on tehtävä ymmärretyksi "asiakas" osapuolelle, ja jos asiakas sanoo missä tahansa vaiheessa ettei ymmärrä, on tulkkia käytettävä.
Jos asiakas jostain syystä esittää ymmärtävänsä asiat, vaikkei ymmärrä, on ongelma tietenkin eri, ja tässä tapauksessa hänen vastuullaan. Vaikka tietenkin on myös työntekijöiden velvollisuus yrittää selvittää ymmärtääkö asiakas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Grušenka kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuule ne kaikki ovat totta. Joka kahden tunnin aikana huostaanotetaan lapsia ilman syytä! Ja ei niitä se lapsen hyvinvointi siinä tapauksessa kiinnosta vaan se raha. Ja yleensä otetaan lapsia yksinhuoltaja äideiltä. Ja mistä tiedän? Kuule on ihan henkilökohtaisia kokemuksia asiasta. Ne sossut kuule valehtelee ja päästää suusta kaikkee paskaa ulos vaan sen takia, että saavat rahaa niistä lapsista... Sosiaalityöntekijät lavastavat vanhemmista kaikkea kamalaa..
Tottakai on niitä huonoja vanhempia ja muuta, mutta kyllä niiltä syyttömiltä vanhemmilta otetaan myös lapsia pois. Saatetaan ottaa pois pieniä alle vuoden ikäisiä, koska sellaisia halutaan paljon.. Hyvin useasti otetaan esim pois myös ulkomaallaisilta ihmisiltä. Esim virolaisilta, jotka eivät ehkä ymmärrä suomea kunnolla,niin onhan niille helppo runoilla kaikkea paskaa..Olipas kiinnostava keskustelu! Olen itsekin työn puolesta ollut lastensuojelun kanssa tekemisissä.
Lainaamassani tekstissä pakko puuttua siihen, että ulkomaalaiset (myös virolaiset) saavat kyllä tarvittaessa tulkin mukaan tapaamisiin. Tätä oikeutta kyllä käytetään ja siitä ollaan tietoisia.
Lain mukaan asiat on tehtävä ymmärretyksi "asiakas" osapuolelle, ja jos asiakas sanoo missä tahansa vaiheessa ettei ymmärrä, on tulkkia käytettävä.
Jos asiakas jostain syystä esittää ymmärtävänsä asiat, vaikkei ymmärrä, on ongelma tietenkin eri, ja tässä tapauksessa hänen vastuullaan. Vaikka tietenkin on myös työntekijöiden velvollisuus yrittää selvittää ymmärtääkö asiakas.
on myös vanhempia, joilla on esim. kehitysvamma (ilman diagnoosia, jolloin ei juuri tukitoimia ole) tai muita sellaisia ongelmia, joiden vuoksi ymmärtäminen vaikeaa. Vaikka siis äidinkieli olisikin suomi.
Vierailija kirjoitti:
Grušenka kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuule ne kaikki ovat totta. Joka kahden tunnin aikana huostaanotetaan lapsia ilman syytä! Ja ei niitä se lapsen hyvinvointi siinä tapauksessa kiinnosta vaan se raha. Ja yleensä otetaan lapsia yksinhuoltaja äideiltä. Ja mistä tiedän? Kuule on ihan henkilökohtaisia kokemuksia asiasta. Ne sossut kuule valehtelee ja päästää suusta kaikkee paskaa ulos vaan sen takia, että saavat rahaa niistä lapsista... Sosiaalityöntekijät lavastavat vanhemmista kaikkea kamalaa..
Tottakai on niitä huonoja vanhempia ja muuta, mutta kyllä niiltä syyttömiltä vanhemmilta otetaan myös lapsia pois. Saatetaan ottaa pois pieniä alle vuoden ikäisiä, koska sellaisia halutaan paljon.. Hyvin useasti otetaan esim pois myös ulkomaallaisilta ihmisiltä. Esim virolaisilta, jotka eivät ehkä ymmärrä suomea kunnolla,niin onhan niille helppo runoilla kaikkea paskaa..Olipas kiinnostava keskustelu! Olen itsekin työn puolesta ollut lastensuojelun kanssa tekemisissä.
Lainaamassani tekstissä pakko puuttua siihen, että ulkomaalaiset (myös virolaiset) saavat kyllä tarvittaessa tulkin mukaan tapaamisiin. Tätä oikeutta kyllä käytetään ja siitä ollaan tietoisia.
Lain mukaan asiat on tehtävä ymmärretyksi "asiakas" osapuolelle, ja jos asiakas sanoo missä tahansa vaiheessa ettei ymmärrä, on tulkkia käytettävä.
Jos asiakas jostain syystä esittää ymmärtävänsä asiat, vaikkei ymmärrä, on ongelma tietenkin eri, ja tässä tapauksessa hänen vastuullaan. Vaikka tietenkin on myös työntekijöiden velvollisuus yrittää selvittää ymmärtääkö asiakas.on myös vanhempia, joilla on esim. kehitysvamma (ilman diagnoosia, jolloin ei juuri tukitoimia ole) tai muita sellaisia ongelmia, joiden vuoksi ymmärtäminen vaikeaa. Vaikka siis äidinkieli olisikin suomi.
Onko tällainen henkilö sitten kykenevä hoitamaan ja kasvattamaan lasta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Grušenka kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuule ne kaikki ovat totta. Joka kahden tunnin aikana huostaanotetaan lapsia ilman syytä! Ja ei niitä se lapsen hyvinvointi siinä tapauksessa kiinnosta vaan se raha. Ja yleensä otetaan lapsia yksinhuoltaja äideiltä. Ja mistä tiedän? Kuule on ihan henkilökohtaisia kokemuksia asiasta. Ne sossut kuule valehtelee ja päästää suusta kaikkee paskaa ulos vaan sen takia, että saavat rahaa niistä lapsista... Sosiaalityöntekijät lavastavat vanhemmista kaikkea kamalaa..
Tottakai on niitä huonoja vanhempia ja muuta, mutta kyllä niiltä syyttömiltä vanhemmilta otetaan myös lapsia pois. Saatetaan ottaa pois pieniä alle vuoden ikäisiä, koska sellaisia halutaan paljon.. Hyvin useasti otetaan esim pois myös ulkomaallaisilta ihmisiltä. Esim virolaisilta, jotka eivät ehkä ymmärrä suomea kunnolla,niin onhan niille helppo runoilla kaikkea paskaa..Olipas kiinnostava keskustelu! Olen itsekin työn puolesta ollut lastensuojelun kanssa tekemisissä.
Lainaamassani tekstissä pakko puuttua siihen, että ulkomaalaiset (myös virolaiset) saavat kyllä tarvittaessa tulkin mukaan tapaamisiin. Tätä oikeutta kyllä käytetään ja siitä ollaan tietoisia.
Lain mukaan asiat on tehtävä ymmärretyksi "asiakas" osapuolelle, ja jos asiakas sanoo missä tahansa vaiheessa ettei ymmärrä, on tulkkia käytettävä.
Jos asiakas jostain syystä esittää ymmärtävänsä asiat, vaikkei ymmärrä, on ongelma tietenkin eri, ja tässä tapauksessa hänen vastuullaan. Vaikka tietenkin on myös työntekijöiden velvollisuus yrittää selvittää ymmärtääkö asiakas.on myös vanhempia, joilla on esim. kehitysvamma (ilman diagnoosia, jolloin ei juuri tukitoimia ole) tai muita sellaisia ongelmia, joiden vuoksi ymmärtäminen vaikeaa. Vaikka siis äidinkieli olisikin suomi.
Onko tällainen henkilö sitten kykenevä hoitamaan ja kasvattamaan lasta?
Ei todellakaan ole. Tämä kommenttini siis liittyi tuohon, että asiakas ei välttämättä ymmärrä mistä puhutaan. Minäkin teen työssäni paljon yhteistyötä lastensuojelun työntekijöiden kanssa. Omien kokemuksieni mukaan lasten tilanteita "seuraillaan" ihan liian pitkään ja vanhemmille annetaan ihan liian monta mahdollisuutta, vaikka varhaisempi puuttuminen olisi paikallaan.
On se vaan kummallista, kun röyhkeät asiakkaat kehtaavat antaa negatiivista palautetta erehtymättömästä sossulasta...
Jos se apu olisi oikeasti hyvää, kaikkihan sitä haluaisivat kilvan. Kun se on niin kallistakin, eikä tarttis itse maksaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voiko köyhyys olla oikeasti syy huostaanottoon? :0
Ei voi. Sen sijaan se jos vanhempi käyttää kaikki rahat esim tupakkaan ja päihteisiin eikä tästä syystä pysty tarjoamaan lapselle esimerkiksi oikean kokoisia, säänmukaisia vaatteita tai ravintoa, voi ollakin.
Se että on köyhä ei ole syy huostaanottoon mikäli lapsen kasvu ja kehitys ei sen johdosta vaaraannu. Se että ei ole varaa hankkia lapselle harrastuksia ei ole syy huostaanottoon, se että ei halua hankkia lapselle ruokaa voi olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joku väläytteli lapsettomalle sijaisperheeksi ryhtymistä: ei kannata. Ei missään nimessä kannata jos ei ole valmis pitämään huolta rikotuista, paljon nähneistä, kärsineistä ja vaativia ongelmia omaavista lapsista. Huostaanottoa pitkitetään niin pitkään että lapset ehtii kokea aivan liikaa ennen kun pääsevät pois. Siis sit kun se huostaanotto kaikkien annettujen mahdollisuuksien ja tukitoimien jälkeen tapahtuu, lapsi ei ole enää kuin tavallinen lapsi. Sijoitetut lapset on aina erityislapsia.
On varmaan vähän julmaa sanoa, mutta biovanhemmat saa aika paljon tehdä ja aika pahaakin traumaa tuottaa ennen kun Suomessa lähdetään huostaamaan.
Lastensuojelulakiin vaadittiin joskus muutoksia.
Vierailija kirjoitti:
Joku väläytteli lapsettomalle sijaisperheeksi ryhtymistä: ei kannata. Ei missään nimessä kannata jos ei ole valmis pitämään huolta rikotuista, paljon nähneistä, kärsineistä ja vaativia ongelmia omaavista lapsista. Huostaanottoa pitkitetään niin pitkään että lapset ehtii kokea aivan liikaa ennen kun pääsevät pois. Siis sit kun se huostaanotto kaikkien annettujen mahdollisuuksien ja tukitoimien jälkeen tapahtuu, lapsi ei ole enää kuin tavallinen lapsi. Sijoitetut lapset on aina erityislapsia.
On varmaan vähän julmaa sanoa, mutta biovanhemmat saa aika paljon tehdä ja aika pahaakin traumaa tuottaa ennen kun Suomessa lähdetään huostaamaan.
Kyllä kannattaa! Ehdottomasti kannattaa miettiä sijaisvanhemmuutta. Lapset eivät tietenkään sijoituksen takia ole erityislapsia
T sijaisäiti
Siinä vaiheessa kun isä lähtee pois lasten elämästä niin, onko sellainen mahdollista että yh-äiti joutuu automaattisesti lastensuojelun asiakkaaksi tai lastensuojelun toimenpiteen kohteeksi?
Vierailija kirjoitti:
Siinä vaiheessa kun isä lähtee pois lasten elämästä niin, onko sellainen mahdollista että yh-äiti joutuu automaattisesti lastensuojelun asiakkaaksi tai lastensuojelun toimenpiteen kohteeksi?
Ei tietenkään.
Vierailija kirjoitti:
Itse näkisin että lastensuojelu ei todellakaan ole liian ankara, tai käytä valtaansa ainakaan liiaksi. Jouduin asumaan opiskeluiden takia toisella paikkakunnalla muutaman kuukauden, ja otin asunnon (hirveltä!!) asuinalueelta (tätä lähemmäs slummia ei pääse Suomessa). Pari kerrosta alempana asui kaksi narkkaria, mies ja nainen. Naisella oli huostaanotettu tytär, noin 3- vuotias. 6päivää viikossa pariskunta oli aivan sekaisin, jouduin itsekkin (taisin olla ainoa naapureista joka uskalsi) soittaa poliisin 2kertaa, kun kuulin tappelut rappukäytävään, ja naisen avuhuudot. Mies pissaili rappukäytävään, ja huojui silmät seisoen aamulla kotiin, kun olin lähdössä luennolle. Tiedän muilta naapureilta, että onnistuivat välinpitämättömyydellään myös tiputtamaan kissansa parvekkeelta kuolemaan.
En pääse ikinä kuitenkaan eroon siitä olosta mikä tuli kun kohtasin naisen pienen lapsen
Jotenkin se oikeus omaan lapseen menee kuitenkin liian usein sen lapsen edun ja turvallisuuden edelle. Niin ei saisi olla. Lasta pitäisi voida suojella myös omalta äidiltään ja isältään ja niiden puolisoilta.
Se että kirjoitat selkeästi ja kronologisesti ei tarkoita, että sinun on kirjoitettava niin yksityiskohtaisesti että sinut tunnistetaan.
Toivottavasti tulevaisuus on valoisampi sinulle ja lapsellesi!
T. Tuo listan tehnyt