Ajattelin heittää tyttären pihalle!

Ihan oikein jos tyttö ei kerta mitään vastakaikua anna.Tosin miten tyttösi tämän asian ottaa, onkin asia ihan erikseen. Kuullostaa semmoiselta tapaukselta, että varmaan voi olla että hän ei sinua tuon jälkeen halua enää nähdä.

Kuulostaa

Itsekin olin aikoinaan neljän lapsen kanssa. Vanhin lapsista käyttäytyi kuin sinun tyttäresi. Hän muutti omilleen eikä mennyt kauaa, kun tuli puhelu: "Äiti, voiksä auttaa..."

Kipuilen tuota aikaa vieläkin, vaikka vuosia on kulunut. Toisaalta välimme ovat nykyään hyvät.

Yksin lasten kasvattaminen on rankkaa eikä aina ole kuin huonoja ratkaisuja valittavana. Äitien vika, vaikka päällään seisoisi.

Halaus täältä. Aurinko paistaa vielä risukasaan.

Luet säännöt ja jos ei tepsi niin sitten omaan elämään aikuinen nainen.

Onko erostanne kauan?  Asuuko kaksi lapsistanne siis isällään koko ajan kun ette maksa elatusapua kumpikaan?  Siis kaksi nuorinta?  Vai vuorotellenko lapset asuvat molemmilla.

Kyllä 18 -vuotias vielä tarvitsee, riippuen lapsesta, tukea ja apua.  Taloudelista tukeahan he tarvitsevat aina niin kauan kunnes saavat työpaikan jolla voivat itsensä elättää.

Kuka tyttäresi elättää tuohon oman asuntoon, sossunko kuvittelet elättävän.

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäiseksi haluan kiittää asiallisista kommenteista niitä, jotka sellaisia ovat lähettäneet. Niitä oli yllättävän monta ja ne ovat saaneet mua miettimään asioita. En oo ollut perjantain jälkeen tietokoneen ääressä, joten siksi en oo kommentoinut tänne. Nyt aattelin kertoa kuulumisia.

Tilanne on nyt se, että kumpikin tyttö on täällä mun luona. Lapsillahan on isäviikko, mutta silti tämä pian 18v tyttö halusi tulla tänne, enkä mä sitten halunnu  kieltää häntä tulemasta. Oon jopa alkanu katua päätöstäni "häätää" häntä isänsä luo, vaikka niin varma olinkin asiasta vielä pari päivää sitten. Olin suuttunut ja loukkaantunut kun tämän aloituksen tein, nyt tuntuu että fiilikset on vähän tasoittuneet.

Moni täällä on epäillyt hyväksikäyttöä isän luona, enkä voi kieltää etteikö tää ajatus oo munkin mieleen tullu. Siitä oon kyllä täysin varma, että isä ei sellaista oo tehny. Epäilin joskus, voisiko isän avovaimon poika, jolla on lievä autismi, olla tehnyt tytölleni jotain pahaa. Kysyin 16v tytöltä suoraan, että onko "Pekka" tehnyt jotain, niin tyttö kyllä ihan aidosti hämmästyi kysymystäni ja totesi että tämä on kiva poika, eikä heillä oo koskaan ollut mitään ongelmia. Olen myös suoraan kysynyt häneltä, että onko isä tehny sulle jotain pahaa. Tyttö on vaan puistanut päätään, mutta sen enempää asioita hän ei ole avannut. Tiedän kyllä, että isällä on alkoholiongelmaa. Välillä hän on pitkiä aikoja juomatta, mutta retkahduksia tapahtuu. Päällepäin näyttää siltä että lapset eivät ole kärsineet isän alko-ongelmasta, mutta kyllähän se varmasti voi olla osasyy tähän.

Joku täällä provoili, että on heittänyt nuoren ulos kun tämä paljastui lesboksi. Itse asiassa meidän 16vuotias on lesbo, mutta me ollaan annettu hänelle sataprosenttinen tuki. Tyttö kertoi tämän asian meille jo kaksi vuotta sittten, eikä kukaan läheinen ole ollut moksiskaan asiasta. Toki mietin, voiko tytön oireilu johtua tästä asiasta, onko ollut kiusaamista ym, mutta selllaiseen en kyllä ole törmännyt. Maailma on kuitenkin muuttunut niin paljon, ja varsinkin nuoret ovat nykyään niin suvaitsevaisia. Moni aikuinen voisi oikeasti ottaa oppia näiden nuorten maailmankatsomuksesta ja suvaitsevaisuudesta.

Mutta siis, ongelma on edelleen olemassa. En ole vielä kertonut vanhimmalle tyttärelleni ajatuksestani siitä, että hän voisi muuttaa isälleen. Nyt alan jo olemaan epävarma koko päätöksestä. Tilanne on silti sama, tänäänkin oon saanu häneltä koppavia kommentteja ja käskytystä. Hänen käytöksensä on kuin kuusivuotiaalla. Joku kysyi nuorempien lasten ikää. He ovat 13 ja 10 vuotiaita. Poika ja tyttö. Eivät oireile, ainakaan vielä. AP

Et kai ota vastaan "käskyjä" 18-vuotiaalta tyttäreltäsi?

Aluksi hän lopetti puhumisen isälleen. Sitten kieltäytyi lähtemästä isänsä luo. Koulusta alkoi tulla viestejä, että tyttö lukkiutuu tietyissä tilanteissa, esim. ei yhtäkkiä suostu vastaamaan kysymykseen ja tuijottaa vaan eteensä mitään näkemättömin silmin. Keväällä huomasin että tytöllä oli viiltelyjälkiä käsivarsissa. Sitten paljastui, että hän on viillellyt itseään ympäri kroppaansa. Hänen parhaan ystävänsä äiti soitti minulle ja kertoi, että tyttäreni oli puhunut hänen tyttärelleen, että hänellä on itsemurha-ajatuksia. Nämä asiat johtivat siihen, että tyttäreni joutui (tai pääsi) psykiatriseen hoitoon. Nyt hän on kotona ja lääkitys alkaa purra. Syyt käytökselle ovat yhä epäselvät ja niitä koitetaan terapiassa selvitellä. Tää kaikki on niin raskasta, että senkin takia kamelin selkä katkesi tuon vanhemman tytön käytöksen osalta. Ja ennenkuin joku sanoo, että vanhempi tyttö käyttäytyy paskasti tämän tilanteen takia, niin asia on sillä tavalla, että esikoisen käytös on ollut paskamaista jo kauan kauan ennen tätä. AP[/quote]

Ei kai siellä isän luona ole sattunut jotain tytön tunne- ja muutakin elämää loukkaavaa?

Mun mielestä isälleen muutto ei ole mikään ratkaisu, ainoastaan ongelmien siirtämistä pois omilta silmiltä. Vaikka sulla onkin tosi rankkaa 16-vuotiaan kanssa ja tuntuu ettet jaksa vanhemman tytön käytöstä, ei ole oikein heittää häntä pihalle. Helppoa se toki olisi, sinullet siis. Mitä jos vanhempikaan ei halua asua isällään syystä tai toisesta ja on kateellinen nuoremmalle tästä? Tai sitten taustalla on ihan muita ongelmia, koulussa tai kaveripiirissä? Vanhempaa painaa varmasti myös nuoremman tilanne.

Vanhempi tarvitsee selkeästi apua aivan niin kuin nuorempikin. Puhu hänen kanssaan. Ei missään ohimennen vaan istutte kunnolla alas juttelemaan. Kysyt, mikä häntä harmittaa, kun käyttäytyy huonosti ja mikä hänen mielestään olisi hyvä ratkaisu tilanteelle. Ja kerrot miltä sinusta tuntuu. Äläkä tyydy mikinkään "joo joo", "niin kai" tai "ihan sama" vastauksii vaan yritä saada tyttö avautumaan sulle oikeasti. 

AP, käyttäytyykö vanhempi tyttäresi myös ulkopuolisten kuullen sinua kohtaan yhä tylysti? Usein lapset uskaltavat käyttäytyä huonosti sitä vanhempaa kohtaan, jonka he kokevat  sittenkin  turvalliseksi. Vieraskokreus on kuitenkin terve piirre.  Olennaista on, että ei itse provosoidu vaan joskus jaksaisi ottaa heitot ja loan ihan neutraalisti vastaan. "Jaa, olet siis tuota mieltä. Miten olet päätynyt tähän mielipiteeseen?"

Jos tyttäresi on kuitenkin ns. vieraskorea, eli osaa hillitä ulkopuolisten kuullen itseään, se on   hyvä asia. Olet varmaan kertonut omista tunteistasi, mitä ajattelet ja tunnet, kun tytär kohtelee sinua huonosti.

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä isälleen muutto ei ole mikään ratkaisu, ainoastaan ongelmien siirtämistä pois omilta silmiltä. Vaikka sulla onkin tosi rankkaa 16-vuotiaan kanssa ja tuntuu ettet jaksa vanhemman tytön käytöstä, ei ole oikein heittää häntä pihalle. Helppoa se toki olisi, sinullet siis. Mitä jos vanhempikaan ei halua asua isällään syystä tai toisesta ja on kateellinen nuoremmalle tästä? Tai sitten taustalla on ihan muita ongelmia, koulussa tai kaveripiirissä? Vanhempaa painaa varmasti myös nuoremman tilanne.

Vanhempi tarvitsee selkeästi apua aivan niin kuin nuorempikin. Puhu hänen kanssaan. Ei missään ohimennen vaan istutte kunnolla alas juttelemaan. Kysyt, mikä häntä harmittaa, kun käyttäytyy huonosti ja mikä hänen mielestään olisi hyvä ratkaisu tilanteelle. Ja kerrot miltä sinusta tuntuu. Äläkä tyydy mikinkään "joo joo", "niin kai" tai "ihan sama" vastauksii vaan yritä saada tyttö avautumaan sulle oikeasti. 

Juuri näin. Olennaista on kuunnella rauhassa ja olla arvottamatta toisen kommentteja. Näin saatte kenties yheyden toisiinne.  Sitä tytär taitaa sittenkin kaivata kuorensa alla. Voimia sinulle!

Sitä saa mitä tilaa.

Sä työnnät ongelmat maton alle. Ei tilanne parane sillä, lupaan isompia ongelmia myöhemmin.

Kaveri toimii ihan samalla lailla. Tytär on hankala, heillä on hankala suhde. Ei vaan taas nähdä sitä miten siihen pisteeseen tultu. Tää äiti ei ole koskaan ollut tyttärensä tukena missään asiassa. Vain toinen tytär on kaikki kaikessa, tämä "hankala" lapsi on huonosti käyttäytyvä rasite.

Koulukiusaamista ei ottanut tosissaan. Lapsi haki vaan huomiota muka, keksimällä kiusaamisen. Vaikka moni luokkakaveri todisti asiaa.

Jospa kerrankin antaisi aikaansa lapselle ja tekisi hänen kanssaan jotain. Vaan ei. Jatkuvaa kritiikkiä ja mitätöintiä. Huutaa 17 vuotiaalle: "sä olet vaan tyhmä kakara!"

Sitten kehtaa ihmetellä, että lapsi on hankala. Huonosti käyttäytyvä muksu on huomionkipeä.

Vierailija kirjoitti:

Minä olin samanlainen kuin ap:n vanhin tyttö. Pitkään ajattelin että minussa on jotain pahasti vialla ja äidin luona olen todellinen oma itseni. Muualla oli aurinkoinen ja iloinen, äidin luona jäykkä, vihainen ja ärtynyt.

Myöhemmin aloin käymään terapiassa. Vanhrmpana tajusin, että oma äitini oli se hankala ihminen. Hän sai myöhemmällä iällä epävakaa persoonallisuushäiriö dg:n ja tajusin, kuinka epästabiili ja suoraan sanottuna helvetillinen oli lapsuuteni hänen kanssaan. Vieläkään ei ole helppo äidin kanssa, olen jäykkä ja sulkeutunut. Äidistä taas hän ei ole koskaan tehnyt mitään väärää, vaan minä olin vain hankala tyttö.

En tarkoita tätä pahalla ap sinua vastaan, enkä usko että sinulla nyt olisi samanlainen tilanne, mutta koska olin itse samanlainen kuin vanhin tyttösi, ajattelin kirjoittaa oman näkökantani. Minä yritin etäännyttää itseäni äidistä noilla keinoilla. Myös se, että nuorempi tyttösi oireilee, on ehkä hälytyskellojen paikka.

Ihan kuin mun kynästä :( Äitini oli autoritäärinen kasvattaja, joka kasvatti väkivallalla ja häpeällä. Yläasteiässä olin hiljainen ja sisäänpäin kääntynyt, lukioiässä alkoi ylimielisyys, vittuilu, nimittely ja läpsiminenkin äitiä kohtaan. Aikuisena kävin kolme vuotta psykoterapiassa masennuksen ja ahdistuneisuuden vuoksi ja siellä käsittelin suhdettani äitiin. Nyt pystyn olemaan äidin kanssa normaalisti, halaamaan ja sanomaan kauniistikin, esim. kehumaan vaatteita tms. Ennen tunsin vain jatkuvaa katkeruutta äitiä kohtaan. Äiti ei mielestään ole tehnyt mitään väärin, väittää ettei muka muista, että olisi koskaan lyönyt.

Aika monet neuvoo että apn pitää vaan jaksaa ja voimia tyylisiä kommentteja tulee, no entä jos ap vaan ei jaksa, sitähän hän jo yritti viestittää. Miten käy silloin kaikkien lapsien jos ap romahtaa itse? Musta on todella ajattelematonta sanoa ihmiselle jonka voimat on loppumassa että koita jaksaa. 18v varmasti tarvisi äidin tukea mutta käytös on sellaista et äidin voimat loppuu, hän ei voi olla olemassa vain yhtä lasta varten, hänen tehtävä on huolehtia perheestä johon tietty tämä 18v myös kuuluu mutta huonoa käytöstä ei tarvitse silti sietää määräänsä enempää. Ei normaalit äidit yleensä helpolla anna periksi lapsiensa kanssa ja ap vaikuttaa ainakin suhteellisen normaalilta. Mitä enemmän muuten 18v vie voimia sitä vähemmän muut saavat, pitääkö koko perhe uhrata? Jos joku sanoo että ei enää jaksa niin mitä ihmettä auttaa se et joku sanoo et kyl sun nyt vaan pitää, se on todella helppo sanoa mutta olisiko järkevämpää miettiä käytännön ratkaisuja joilla ap saisi tilanteen rauhoittumaan?

134 jatkaa; aika moni täällä näköjään olettaa että apn olisi helppo siirtää vastuu lapsen isälle. Aika lapsellinen ajatus, lapsesta irtiotto ei yleensä ole ikinä helppo ratkaisu, ei edes sen jälkeen kun valinnan on tehnyt, se sattuu ja pahasti vuosien päästäkin vaikka vaihtoehtoja ei ole ollut.

Hei taas! En ole saanut kerrottua ajatuksistani esikoiselle. Hän lähti eilen illalla isälleen ihan omasta tahdostaan, sanoi vaan yhtäkkiä että hän menee nyt, moikka. Olisi saanut jäädä tänne yöksi, jos olisi halunnut. Tämä kyllä puhuu vastaan sitä, että vanhempi tyttö oireilisi jotakin ongelmaa isän luona, koska lähti sinne ihan hyvillä mielin. Ja muutenkin päivä meni eilen kummankin tytön kanssa mukavasti. Meillä oli jopa esikoisen kanssa poikkeuksellisesti hyvää kahdenkeskistä aikaa, kun nuorempi lähti kaverilleen. Laitoin mm. hänen hiuksiaan, eikä hän nyt käyttäytynyt ylimielisesti. Mietin kuitenkin, oliko syy taas hänen normaaliin käytökseen siinä, kun halusi lainailla vaatteitani ja saada hienon kampauksen..toisaalta en haluaisi uskoa sitä.

Täällä tosiaan monet on toivotelleet voimia ja jaksamista, kiitos niistä! On myös paljon niitä hyväntahtoisia tsemppauksia, että koita jaksaa. Mietin, että olisko kellään antaa ihan konkreettisia neuvoja, miten  ja mitä mun kannattais tytön kanssa jutella. Kun kaikki mun keskusteluyritykset tyrehtyy joko siihen, että tyttö alkaa huutaa ja tiuskia, häipyy paikalta tai ei vaan yksinkertaisesti vastaa yhtään mitään. Näprää kännykkää ja tuhahtelee. Joskus tekis mieli napata se puhelin ja paiskata seinään..

Pelkään sitä, että jos tyttö nyt oikeasti sitten muuttaa isälleen, välimme jäätyvät lopullisesti. Harmittaa, kun sisarukset eivät näe tätä 16vuotiasta kuin joka toinen viikko. (kaikki lapset ovat siis viikko-viikko systeemillä, paitsi nykyään tämä oireileva 16vuotias) Ja jos vanhin muuttaa isälleen, 16vuotias ei näkisi häntä juuri ollenkaan..He ovat hyvin läheisiä kyllä. Joskus tuntuu, että esikoinen tietää enemmän tämän nuoremman ongelmista, mitä haluaa mulle kertoa. Tähän asti hän on vain vakuuttanut, ettei tiedä, miksi sisko on käyttäytynyt itsetuhoisesti.

Se on ollut sinun ja eksäsi tietoinen valinta tehdä neljä lasta. Valitettavasti lapset eivät ole ikuisesti niitä suloisia taaperoita, vaan kasvavat. Itselle tulisi olo, että äiti heittää pihalle eikä välitä, jos tosiaan niin aiot tehdä. Suosittelen että istutte pöydän ääreen puhumaan, ja sanot että jos tytär ei käytöksensä mukaan vaikuta viihtyvän sinun luona, muuttakoot isälleen. Mutta muista lempeys. 18-vuotias on kuitenkin aika kakara vielä, vaikka voikin näyttää ja vaikuttaa aikuiselta.

Plus lapsen elatusvelvollisuus jatkuu toisen asteen koulun suorittamiseen asti, jos koulu aloitetaan peruskoulun jälkeen ja lapsi on valmistuessaan esim. juuri 19-vuotias. 

Siis oikeasti miten kukaan kehtaa vastata noin kuin numero 137.. vai että tietoinen valinta, jos kaikki ihmiset oikeasti miettisivät mitä kaikkea voi tapahtua niin ihmiskunta olisi jo kuollut sukupuuttoon, huom paljon ennenkuin sinä olisit edes syntynyt.

Voimia AP ♡ konkreettisia neuvoja ei lapsettomana kannata lahtea huutelemaan mutta virtuaalihalin voi antaa. Olet hyva aiti.

Voi ei... kammottaa tuo lääkitysjuttu... 

Nykyään lääkärit määräävät samantien nuorisolle vaarallisia masennuslääkkeitä, joista voi olla todella vaikea päästä eroon ja harvoin niistä on mitään hyötyäkään. Viiltely on mitä todennäköisemmin huomion hakua ja samoin itsemurhapuheet, silloin kannattaa antaa tytölle huomiota ja puhua, puhua ja puhua! Kun tyttö huomaa, että välität ja olet huolissasi, tämä saattaa alkaa avautumaan murheistaan (luultavasti jotain teinijuttuja, että ei ole tyytyväinen johonkin ehkä hyvinkin vähäpätöiseen asiaan itsessään, kaveriongelmia tms). On kammottavaa, miten ihmisten ongelmat ja tunteet yritetään tukahduttaa lääkkeillä, kun paljon tärkeämpi olisi saada masennuksen aiheuttaja poistettua. 

Usko minua, minulla on kokemus omasta tytöstä ja muutamasta tuttavien jälkeläisistä...

Tyttöni rypi itsesäälissä ja halusi vaan kuolla, viilteli itseään yms, koska hänellä ei ollut läheisiä ystäviä. Tämän huomionhaun avulla hän yritti säälillä saada kavereita. Lääkärit määräsivät lääkkeitä, joista pitkään kieltäydyimme, mutta kun ei asiat tuntuneet muuttuvan parempaan ja lääkärit painostivat, annoimme lopulta periksi. Aluksi tuntui että meni muka paremmin, mutta kun tyttö ei lääkkeilläkään saanut kavereiltaan sitä huomiota, mitä alunperin haki, ei niistäkään ollut muuta seuraamusta kuin 20 kiloa painoa lisää ja alakuloinen flegmaattinen teini, jota ei kiinnostanut mikään.

Luovuimme lääkkeistä reilun puolen vuoden käytön jälkeen (yhtäkkiä niitä ei saanut lopettaa). Lääkärit jatkoivat painostusta, kunnes ilmoitin että jos ei lääkäreiltä muuta apua saa kuin pillereitä, niin me hoidetaan tämä itse. Sanoin tytölle, että koitetaan sinnitellä 9-luokan loppuun (nämä ongelmat olivat 8-9 -luokalla) ja sitten jos ei mitään tapahdu, niin mietitään jotain muuta lääkitystä. En aikonut toimia noin, mutta sain tällä lisäaikaa. 9-luokka loppui ja tyttö meni toiseen kouluun, jossa tutustui uusiin ihmisiin ja masennus/viiltely/itsemurhapuheet loppuivat kuin seinään. Nyt on ystäviä riittänyt ja jos voisin poistaa tuon lääkitysajan, niin tekisin niin, koska niistä kiloista on edelleen vaikea päästä eroon ja univaikeuksiakin niistä jäi pitkäksi aikaa, kun oli oppinut nappien avulla nukahtamaan...