Lue keskustelun säännöt.
Pojan vaimo paljastui entiseksi koulukiusaajaksi!
01.08.2016 |
Kuulin yhdeltä naiselta, joka oli ollut miniän kanssa samalla luokalla!
Oli kuulemma kiusannut ala-asteella ja lukiossa toisia tyttöjä ja yhtä lihavaa poikaa.
Tämä, joka asiasta kertoi, oli itsekin joutunut miniän kiusaamaksi. Oltiin samassa kyläpaikassa ja kun juteltiin pojan perheestä, tämä kiusattu tunnisti kiusaajan nimen. Kysyi minulta sitten pojan vaimon tyttönimeä.
Hän sanoi, että oli ihan pakko tulla juttelemaan asiasta, kun oli jäänyt niin pahat arvet ja joutunut käymään terapiassa, keskeyttämään koulutuksen ym.
Pojan vaimo oli siis ollut tällainen kovistyttö ja jengin johtaja. Olivat mm hakanneet toisia lapsia koulumatkalla.
Nyt on mieli raskas oman pojan ja heidän lasten takia. Pitäisikö asiasta kertoa pojalle? Miniän kanssa en halua ottaa asiaa esille.
Tämä henkilö, joka mulle kertoi sanoi, että on muitakin jotka voivat kertoa saman, mm hänen serkku ja naapurin tyttö.
Mitä pitäisi tehdä?
Kommentit (144)
Vierailija kirjoitti:
Ajattelin niin, että mikäli tuon kiusatuksi joutuneen puheet pitävät paikkansa (ja sitä minulla ei ole yhtään syytä epäillä) miniäni on syyllistynyt tekoihin, jotka ylittävät rikoskynnyksen. Ja poikani oikea henkilö arvioimaan miten tällaisiin tulee suhtautua. Ja voiko ja haluaako jatkaa ihmisen kanssa, jolla on tällainen tausta. Poika tietää nyt miten saada yhteys tähän henkilöön, jolta nämä asiat kuulin. Voi puhua itse hänen kanssaan ja tehdä omat johtopäätöksensä. Minä taas jatkan tästä niin kuin ennenkin. Ap
Juuri näin.Haluaisin itsekkin tietää,jos puolison käytökseen liittyisi/olisi jossakin vaiheessa liittynyt sairaalollisia piirteitä.Nämä ovat vakavia ja pelottavia tekoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta, hänen puolustuksekseen on sanottava (ja tässä meillä naisilla olisi kyllä petrattavaa) että reiluahan olisi, jos hänelle sanottaisiin suoraan että hänen tapansa laukoa mielipiteitään yhtään sanojaan ajattelematta ja varsinkin hänen taipumus olla kuuntelematta muiden puhetta on ärsyttävä. Silloinhan hänellä olisi mahdollisuus parantaa tapojaan. Kun kukaan ei hänelle kerro miten hankalaa kanssakäyminen hänen kanssaan on eikä hän itse sitä ymmärrä, niin tilanne vaan jatkuu samanlaisena.
Tämän takia juuri nykyisellään inhoan sitä että jostakusta puhutaan pahaa selän takana työpaikalla. Reilua olisi olla avoin ja pyrkiä selvittämään välinsä jos jotain on hampaankolossa, vaikka se uskallusta vaatiikin.
Niin, eli tässä on tilanne, että on sosiaalisilta taidoiltaan heikko ihminen, joka töksäyttelee, eikä osaa kommunikoida. Työpaikkojen muut ihmiset, ne joilla omasta mielestään sosiaalisia taitoja on, sen sijaan, että puhuisivat töksäyttelijälle suoraa ja uattaisivat häntä sosiaalisessa kanssakäymisessä, sulkevat erikoisen ulkopuolelle, puhuvat pahaa selän takana ja joko savustavat ulos työpaikalta tai valittavat, edelleen selän takana, niin, että henkilö saa potkut. Luimme juuri tarinan työpaikkakiusaamisesta. Yhteinen ulossulkeminen, uhrin syyllistäminen, klassinen tarina.
Ihmiset eivät tunnista omaa kiusaamistaan, osallisuuttaan kiusaamiseen ja demonisoivat kiusaajat itsensä ulkopuolelle.
Eli jos joku työpaikallani kiusaa minua, tokaisee loukkaavia kommentteja eikä osaa käyttäytyä, minun täytyisi vain hymyillen niellä kaikki ja olla hyvä kaveri tälle kiusaajalleni, jottei hän tuntisi oloaan kiusatuksi? On totta, että asioista pitäisi voida keskustella puolin ja toisin ilman, että joku vetää herneet nenään. Jos joku on sosiaalisesti kömpelö ja loukkaa muita käytöksellään, pitäisi hänelle voida sanoa asiasta, ilman että hän suuttuu. Näin hän voisi kehittää itseään sosiaalisissa tilanteissa. Ja samalla hän saisi mahdollisuuden selittää, jolloin työkaverit ymmärtäisivät häntä paremmin, eivätkä loukkaantuisi niin helposti kommenteista, joita sanoja ei itse tarkoita loukkauksena eikä tajua niiden oikeasti loukkaavan.
Monesti kuitenkin tämä, jolle loukkauksista huomautetaan loukkaantuu itse asiasta ja kokee tulleensa kiusatuksi. Sitten taas jos asiasta ei sano mitään, vaan minimoi kanssakäymisen loukkaavien ihmisten kanssa, loukkaantuvat he siitäkin, kun heidät on jätetty porukan ulkopuolelle. Kaiken kaikkiaan ihmisten pitäisi olla avoimempia ja kommunikoida asioista, jotta koulu- tai työyhteisössä säilyisi hyvä ilmapiiri. Ei ole oikein sulkea ihmisiä ulos porukasta, muttei ole myöskään oikein kiusata muita ihmisiä niin, että joutuu itse "ulossuljetuksi". Ihmisten pitäisi pystyä työpaikalla keskustelemaan tällaisista asioista, jotta kukaan ei töksäyttelisi loukkauksia/loukkaantuisi tiedostomattomista sosiaalisen kömpelyyden jutuista/sulkisi tai joutuisi suljetuksi ryhmän ulkopuolelle.
Kaikilla meillä on asiassa varmaan petrattavaa, mutta et (lainaamani tekstin kirjoittaja) voi olettaa, että ulkopuolelle suljettu olisi automaattisesti kiusattu. Hän voi olla myös kiusaaja, joka on nimenomaan kiusaamisensa takia suljettu ulos (jolloin olemme ihan jokainen jollain tavalla kiusaajia?).
Koulukiusaajat voi saada aikaan todella pahaa jälkeä http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/pedofiili-koulukiusaaja-yritti…
Kuinka kehtaat! MINÄ olen se miniä, ja nyt kodittomana kiitos asioihin puuttummisesi! Aivan surkeaa käytöstä, ei voi muuta sanoa! En ole todellakaan kiusannut ketään!
Vierailija kirjoitti:
Kuinka kehtaat! MINÄ olen se miniä, ja nyt kodittomana kiitos asioihin puuttummisesi! Aivan surkeaa käytöstä, ei voi muuta sanoa! En ole todellakaan kiusannut ketään!
Tämä nyt oli huonoin provoyritys ikinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerro pojallesi. Hän sitten kertoo vaimolleen, jos niin haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Kuulin yhdeltä naiselta, joka oli ollut miniän kanssa samalla luokalla!
Oli kuulemma kiusannut ala-asteella ja lukiossa toisia tyttöjä ja yhtä lihavaa poikaa.
Tämä, joka asiasta kertoi, oli itsekin joutunut miniän kiusaamaksi. Oltiin samassa kyläpaikassa ja kun juteltiin pojan perheestä, tämä kiusattu tunnisti kiusaajan nimen. Kysyi minulta sitten pojan vaimon tyttönimeä.
Hän sanoi, että oli ihan pakko tulla juttelemaan asiasta, kun oli jäänyt niin pahat arvet ja joutunut käymään terapiassa, keskeyttämään koulutuksen ym.
Pojan vaimo oli siis ollut tällainen kovistyttö ja jengin johtaja. Olivat mm hakanneet toisia lapsia koulumatkalla.
Nyt on mieli raskas oman pojan ja heidän lasten takia. Pitäisikö asiasta kertoa pojalle? Miniän kanssa en halua ottaa asiaa esille.
Tämä henkilö, joka mulle kertoi sanoi, että on muitakin jotka voivat kertoa saman, mm hänen serkku ja naapurin tyttö.
Mitä pitäisi tehdä?
Ihminen voi aivan hyvin muuttua. Monillla nuorilla on ollut vaikea nuoruus, joka on purkautunut kiusaamisena ja huonona käytöksenä, mutta se ei suinkaan tarkoita, että ihminen ei voisi olla kunnollinen aikuistuttuaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta, hänen puolustuksekseen on sanottava (ja tässä meillä naisilla olisi kyllä petrattavaa) että reiluahan olisi, jos hänelle sanottaisiin suoraan että hänen tapansa laukoa mielipiteitään yhtään sanojaan ajattelematta ja varsinkin hänen taipumus olla kuuntelematta muiden puhetta on ärsyttävä. Silloinhan hänellä olisi mahdollisuus parantaa tapojaan. Kun kukaan ei hänelle kerro miten hankalaa kanssakäyminen hänen kanssaan on eikä hän itse sitä ymmärrä, niin tilanne vaan jatkuu samanlaisena.
Tämän takia juuri nykyisellään inhoan sitä että jostakusta puhutaan pahaa selän takana työpaikalla. Reilua olisi olla avoin ja pyrkiä selvittämään välinsä jos jotain on hampaankolossa, vaikka se uskallusta vaatiikin.
Niin, eli tässä on tilanne, että on sosiaalisilta taidoiltaan heikko ihminen, joka töksäyttelee, eikä osaa kommunikoida. Työpaikkojen muut ihmiset, ne joilla omasta mielestään sosiaalisia taitoja on, sen sijaan, että puhuisivat töksäyttelijälle suoraa ja uattaisivat häntä sosiaalisessa kanssakäymisessä, sulkevat erikoisen ulkopuolelle, puhuvat pahaa selän takana ja joko savustavat ulos työpaikalta tai valittavat, edelleen selän takana, niin, että henkilö saa potkut. Luimme juuri tarinan työpaikkakiusaamisesta. Yhteinen ulossulkeminen, uhrin syyllistäminen, klassinen tarina.
Ihmiset eivät tunnista omaa kiusaamistaan, osallisuuttaan kiusaamiseen ja demonisoivat kiusaajat itsensä ulkopuolelle. Tämä on aina näiden koulukiusaamisten lopputulema ja niin se oli tämänkin, vaikka aloitus oli provo. Ap:le sanoisin, että kirjoittamisen tyylitajussa on työstettävää: yritys vanhemman ihmisen puheeseen ja nykyihmisen puhe töksähtelevät tekstissä ja vaikutelma on paljastavan teatraalinen.
Selvennettäköön että olen tämän "hankalan" ihmisen ex-työkaveri ja työ loppui molempien osalta firman mennessä konkurssiin. Osastomme oli suuri eikä siellä ollut mitään kaikki muut vs. hän -tilannetta vaikka hän jatkuvasti riidoissa olikin milloin kenenkin kanssa. Olen myöhemmin kuullut että ennen yhteistä työpaikkaamme hän oli pariinkiin otteeseen irtisanoutunut siksi kun ei tullut toimeen ihmisten kanssa. Myös uusissa työpaikoissa hän on riitaantunut ihmisten kanssa joka on johtanut siihen ettei työsuhdetta jatketa.
Vaikka hän persoonana jakaakin mielipiteitä, ei hän ainakaan ensitapaamisella vaikuta mitenkään erityisen kömpelöltä ja "autettavalta". Hän on sosiaalinen, ulospäinsuuntautunut ja puhelias ja hänellä on suuri tuttavapiiri. Hän ei turhia kainostele vaan on suoraviivainen, rempseä ja viljelee pervoa huumoria kovaan ääneen. Ehkä osa ongelmaa onkin, ettei hän muuta käytöstään hillitymmäksi työympäristössä.
Hänellä on voimakas oikeudentaju, ja tämä on piirre josta hänessä pidän. Mutta hänen tapansa tuoda kantaansa esille aiheuttaa riitatilanteita. Työpaikallamme hän sai toisinaan ihmisiä ihan itkun partaalle kovaäänisellä oikeudenjakamisellaan esimerkiksi puuttumalla toisten parisuhdeasioihin joista hän ei itse ymmärtänyt mitään. Tuohon päälle vielä se, että hän on huono kuuntelemaan, niin monet sitten päättivät pitää hajurakoa häneen.
Vasta jälkikäteen olen ymmärtänyt, ettei tämä ihminen ihan oikeasti taida ymmärtää miten ärsyttävää hänen käytöksensä toisinaan on, hänhän kun yrittää ainakin omasta mielestään olla ainoastaan oikeudenmukainen tässä epäoikeudenmukaisessa maailmassa. Osassa kiusaamiskeissejä onkin kyse vain erilaisten persoonien kohtaamisesta, ei mistään hyvikset vs pahikset taistelusta.
Hajuraon pitäminen hankalaan tyyppiin on ymmärrettävää mutta jos hankala tyyppi ei itse ymmärrä olevansa hankala, niin reilua on myös kertoa hänelle ettei hänen käytöksensä ole sopivaa jolloin hän saa tilaisuuden korjata käytöstään tai ainakin edes huomaa olleensa tökerö jos ei sitä muuten ymmärrä.
Alkuperäinen kiusaaja-tapauksen kertoja selvensikin jo tarinaansa (kommentti 128/129), ja varsin järkeväksi selvensikin. Ehdin sillä välin kirjoitella vastauksen toiseen, joka ei näytä ymmärtävän mistä sosiaalisessa kömpelyydessä on kyse. Jos joku ei osaa kommunikoida, hän ei tosiaan osaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta, hänen puolustuksekseen on sanottava (ja tässä meillä naisilla olisi kyllä petrattavaa) että reiluahan olisi, jos hänelle sanottaisiin suoraan että hänen tapansa laukoa mielipiteitään yhtään sanojaan ajattelematta ja varsinkin hänen taipumus olla kuuntelematta muiden puhetta on ärsyttävä. Silloinhan hänellä olisi mahdollisuus parantaa tapojaan. Kun kukaan ei hänelle kerro miten hankalaa kanssakäyminen hänen kanssaan on eikä hän itse sitä ymmärrä, niin tilanne vaan jatkuu samanlaisena.
Tämän takia juuri nykyisellään inhoan sitä että jostakusta puhutaan pahaa selän takana työpaikalla. Reilua olisi olla avoin ja pyrkiä selvittämään välinsä jos jotain on hampaankolossa, vaikka se uskallusta vaatiikin.
Niin, eli tässä on tilanne, että on sosiaalisilta taidoiltaan heikko ihminen, joka töksäyttelee, eikä osaa kommunikoida. Työpaikkojen muut ihmiset, ne joilla omasta mielestään sosiaalisia taitoja on, sen sijaan, että puhuisivat töksäyttelijälle suoraa ja uattaisivat häntä sosiaalisessa kanssakäymisessä, sulkevat erikoisen ulkopuolelle, puhuvat pahaa selän takana ja joko savustavat ulos työpaikalta tai valittavat, edelleen selän takana, niin, että henkilö saa potkut. Luimme juuri tarinan työpaikkakiusaamisesta. Yhteinen ulossulkeminen, uhrin syyllistäminen, klassinen tarina.
Ihmiset eivät tunnista omaa kiusaamistaan, osallisuuttaan kiusaamiseen ja demonisoivat kiusaajat itsensä ulkopuolelle.
Eli jos joku työpaikallani kiusaa minua, tokaisee loukkaavia kommentteja eikä osaa käyttäytyä, minun täytyisi vain hymyillen niellä kaikki ja olla hyvä kaveri tälle kiusaajalleni, jottei hän tuntisi oloaan kiusatuksi? On totta, että asioista pitäisi voida keskustella puolin ja toisin ilman, että joku vetää herneet nenään. Jos joku on sosiaalisesti kömpelö ja loukkaa muita käytöksellään, pitäisi hänelle voida sanoa asiasta, ilman että hän suuttuu. Näin hän voisi kehittää itseään sosiaalisissa tilanteissa. Ja samalla hän saisi mahdollisuuden selittää, jolloin työkaverit ymmärtäisivät häntä paremmin, eivätkä loukkaantuisi niin helposti kommenteista, joita sanoja ei itse tarkoita loukkauksena eikä tajua niiden oikeasti loukkaavan.
Monesti kuitenkin tämä, jolle loukkauksista huomautetaan loukkaantuu itse asiasta ja kokee tulleensa kiusatuksi. Sitten taas jos asiasta ei sano mitään, vaan minimoi kanssakäymisen loukkaavien ihmisten kanssa, loukkaantuvat he siitäkin, kun heidät on jätetty porukan ulkopuolelle. Kaiken kaikkiaan ihmisten pitäisi olla avoimempia ja kommunikoida asioista, jotta koulu- tai työyhteisössä säilyisi hyvä ilmapiiri. Ei ole oikein sulkea ihmisiä ulos porukasta, muttei ole myöskään oikein kiusata muita ihmisiä niin, että joutuu itse "ulossuljetuksi". Ihmisten pitäisi pystyä työpaikalla keskustelemaan tällaisista asioista, jotta kukaan ei töksäyttelisi loukkauksia/loukkaantuisi tiedostomattomista sosiaalisen kömpelyyden jutuista/sulkisi tai joutuisi suljetuksi ryhmän ulkopuolelle.
Kaikilla meillä on asiassa varmaan petrattavaa, mutta et (lainaamani tekstin kirjoittaja) voi olettaa, että ulkopuolelle suljettu olisi automaattisesti kiusattu. Hän voi olla myös kiusaaja, joka on nimenomaan kiusaamisensa takia suljettu ulos (jolloin olemme ihan jokainen jollain tavalla kiusaajia?).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Alkuperäinen kiusaaja-tapauksen kertoja selvensikin jo tarinaansa (kommentti 128/129), ja varsin järkeväksi selvensikin. Ehdin sillä välin kirjoitella vastauksen toiseen, joka ei näytä ymmärtävän mistä sosiaalisessa kömpelyydessä on kyse. Jos joku ei osaa kommunikoida, hän ei tosiaan osaa.
Aivan samastahan nuo molemmat puhuivat, se 128, joka mielestäsi oli järkevä ja tuo, joka ei osannut mielestäsi kommunikoida. Molempien mielestä välillä hajurako on tarpeen, koska kaikki eivät tule kaikkien kanssa toimeen. Molempien mielestä olisi kuitenkin fiksumpaa yrittää ensin selvittää asia keskustelemalla, jotta päästäisiin tilanteeseen, jossa kukaan ei kiusaisi tai tuntisi oloaan kiusatuksi.
Ja mitä tulee sosiaaliseen kömpelyyteen, voin itse matemaattisella alalla olevana sanoa, että olen nähnyt sitä. Monet ovat varmaan seuranneet ohjelmaa Rillit huurussa (Big Bang Theory). Totta kai se on näytelty ja karrikoitu, mutta on Sheldonin kaltaisia ihmisiä, jotka sanovat suoraan asioita, eivätkä välttämättä ymmärrä, miksi joku loukkaantuu niistä. Mielestäni tässä olisi molemmilla osapuolilla tekemistä. Toisen pitäisi yrittää olla loukkaamatta (vaikkei teekään sitä tahallaan) ja toisen pitäisi ymmärtää, ettei ollut tarkoitus loukata, kaikille ei vain sosiaaliset tilanteet ja esim. ihmisten ilmeiden ja eleiden lukeminen helppoa.
Helposti asioista vain jätetään keskustelematta. Se tuntuu monista olevan helpompaa, kuin "kissan nostaminen pöydälle". On mielestäni ymmärrettävää, ettei joku halua olla sellaisen seurassa, joka koko ajan loukkaa sanomisillaan, vaikkei tekisikään sitä tahallaan. Tällöin ensimmäisen ratkaisun ei pitäisi kuitenkaan olla ryhmän ulkopuolelle jättäminen, joka loukkaa myös. Asiat pitäisi puhua halki asiallisesti ja molemmat osapuolet voisivat yrittää parantaa yhteistä ilmapiiriä yhdessä, eikä niin, että molemmat loukkaavat toisiaan.
En nyt oikein jaksa uskoa että kukaan nainen kiusaisi tai hakkasi ketään etenkään lukioaikana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkuperäinen kiusaaja-tapauksen kertoja selvensikin jo tarinaansa (kommentti 128/129), ja varsin järkeväksi selvensikin. Ehdin sillä välin kirjoitella vastauksen toiseen, joka ei näytä ymmärtävän mistä sosiaalisessa kömpelyydessä on kyse. Jos joku ei osaa kommunikoida, hän ei tosiaan osaa.
Aivan samastahan nuo molemmat puhuivat, se 128, joka mielestäsi oli järkevä ja tuo, joka ei osannut mielestäsi kommunikoida. Molempien mielestä välillä hajurako on tarpeen, koska kaikki eivät tule kaikkien kanssa toimeen. Molempien mielestä olisi kuitenkin fiksumpaa yrittää ensin selvittää asia keskustelemalla, jotta päästäisiin tilanteeseen, jossa kukaan ei kiusaisi tai tuntisi oloaan kiusatuksi.
Ja mitä tulee sosiaaliseen kömpelyyteen, voin itse matemaattisella alalla olevana sanoa, että olen nähnyt sitä. Monet ovat varmaan seuranneet ohjelmaa Rillit huurussa (Big Bang Theory). Totta kai se on näytelty ja karrikoitu, mutta on Sheldonin kaltaisia ihmisiä, jotka sanovat suoraan asioita, eivätkä välttämättä ymmärrä, miksi joku loukkaantuu niistä. Mielestäni tässä olisi molemmilla osapuolilla tekemistä. Toisen pitäisi yrittää olla loukkaamatta (vaikkei teekään sitä tahallaan) ja toisen pitäisi ymmärtää, ettei ollut tarkoitus loukata, kaikille ei vain sosiaaliset tilanteet ja esim. ihmisten ilmeiden ja eleiden lukeminen helppoa.
Helposti asioista vain jätetään keskustelematta. Se tuntuu monista olevan helpompaa, kuin "kissan nostaminen pöydälle". On mielestäni ymmärrettävää, ettei joku halua olla sellaisen seurassa, joka koko ajan loukkaa sanomisillaan, vaikkei tekisikään sitä tahallaan. Tällöin ensimmäisen ratkaisun ei pitäisi kuitenkaan olla ryhmän ulkopuolelle jättäminen, joka loukkaa myös. Asiat pitäisi puhua halki asiallisesti ja molemmat osapuolet voisivat yrittää parantaa yhteistä ilmapiiriä yhdessä, eikä niin, että molemmat loukkaavat toisiaan.
Itse opiskelen tietotekniikkaa, ja olen huomannut sellaisen jännän eron naisten ja miesten välillä, että sosiaalisesti kömpelö Sheldon-mies ottaa paremmin onkeensa, kun joku vihjaa että esim. ei kuulu töksäytellä tuntemattomille, että olisi syytä laihduttaa (vaikka Sheldon-mies ajattelisi vain auttaneensa kertomalla ventovieraalle ylipainon riskeistä). Eli kuuntelee, kun hänen käytöstään korjataan. Huomauttamaan joutuu useasti, koska kertahuomautus unohtuu jossain vaiheessa, mutta yritystä on ja kehitystä tapahtuu. Tietysti osa näistä tyypeistä ei edes halua olla kovin sosiaalisia vaan pysyä siellä WoW-maailmassaan, mutta oppivat kyllä.
Naisilla vastaavasti nämä sosiaalisesti kömpelöt eivät ehkä ole niinkään Sheldoneita vaan enemmän Fingerporin Rivo-Riitan kaltaisia rempseitä, viljelevät loukkaavaa huumoria ja sanovat ihan törkeästi asioita, joita voisi sanoa kauniisti, TAI sitten sellaisia muiden asioihin puuttujia. Joku mainitsikin tyypin joka neuvoi parisuhdeasioissa jotain työkaveria, jonka suhteesta ei edes mitään tiedä. Ongelma on, etteivät nämä naistyypit kuuntele tai halua ymmärtää, kun joku huomauttaa. Rivo-Riitta-tyyppi heilauttaa kättään vähättelevästi ja jatkaa samaa rataa. Puuttujaneuvojabesserwisser loukkaantuu että aijaha häntäkö pidetään riesana täällä kun hän vaan hyvää hyvyyttään auttaa ihmisiä ylivertaisilla tiedoillaan ja erinomaisilla neuvoillaan (jotka 99,9% ajasta menevät täysin pieleen) ja yrittää parhaansa, jotta myös muut pääsisivät osaksi hänen tiedoistaan. Osa puuttujaneuvojista heittäytyy myös besserwisserin sijaan marttyyreiksi.
Tällaisen olankohautus- tai besserwisser- tai marttyyrikohtaustyypin kanssa se huomauttaminen ja käytöksestä neuvominen ei auta mitään, vaan jopa pahentaa asiaa, koska he eivät näe mitään vikaa töykeän tunkeilevassa käytöksessään. Yhdessäkin esimerkissä oli kyllä huomautettu, että tyyli aiheuttaa muille pahaa mieltä. Jos se ei auta, niin ihmiset suojelevat itseään minimoimalla kontaktin. Itselläni on serkku, jonka mielestä koko suku kiusaa ja on kääntänyt selkänsä, ja syy on oikeasti se että hän on järkyttävä lokki ja siipeilijä, ja kupatessaan muilta esim. ruokaa kehtaa vielä selittää koko ajan, että kyllä hän tekisi paremmin. Yllättäen kukaan ei kutsu häntä enää syömään, vaikka muut sukulaiset kutsuisikin.
Eli kyllä siinä "kiusatussa" voi olla syy työpaikoilla. Ala-asteella on opettajien homma katsoa, ettei sosiaalisesti saamaton jää syrjään, mutta ketään ei voi pakottaa leikkimään töykeän idiootin kanssa. Eikä ole työkavereiden tehtävä opettaa aikuista käyttäytymään, varsinkaan jos opista ei olla edes kiinnostuneita. Kun ei näe vikaa niissä sosiaalisissa kyvyissään niin syyttää muita kiusaajiksi. Sitä ei pidä sekoittaa oikeaan systemaattiseen syrjimiseen, joka ei loppuisi sillä, että "syrjitty" lakkaisi laukomasta törkeyksiä.
Voisiko poikasi vaimo olla psykopaatti?
Tunnusmerkkejä ovat mm. tunnekylmyys, itsekeskeisyys, myötäelämisen puute ja syyllisyydentunnon puute.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joopa kirjoitti:
Ihmiset muuttuu, myös kiusaajat. Olihan A. Stubbikin koulukiusaaja ja silti ministeri.
Silti???
???:O kirjoitti:
joopa kirjoitti:
Ihmiset muuttuu, myös kiusaajat. Olihan A. Stubbikin koulukiusaaja ja silti ministeri.
Silti???
Mut Stubihan on toki jo useaan otteeseen todistanut, että on joko valehtelija tai todella tyhmä. Eli siis normaali koulukiusaaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulin yhdeltä naiselta, joka oli ollut miniän kanssa samalla luokalla!
Oli kuulemma kiusannut ala-asteella ja lukiossa toisia tyttöjä ja yhtä lihavaa poikaa.
Tämä, joka asiasta kertoi, oli itsekin joutunut miniän kiusaamaksi. Oltiin samassa kyläpaikassa ja kun juteltiin pojan perheestä, tämä kiusattu tunnisti kiusaajan nimen. Kysyi minulta sitten pojan vaimon tyttönimeä.
Hän sanoi, että oli ihan pakko tulla juttelemaan asiasta, kun oli jäänyt niin pahat arvet ja joutunut käymään terapiassa, keskeyttämään koulutuksen ym.
Pojan vaimo oli siis ollut tällainen kovistyttö ja jengin johtaja. Olivat mm hakanneet toisia lapsia koulumatkalla.
Nyt on mieli raskas oman pojan ja heidän lasten takia. Pitäisikö asiasta kertoa pojalle? Miniän kanssa en halua ottaa asiaa esille.
Tämä henkilö, joka mulle kertoi sanoi, että on muitakin jotka voivat kertoa saman, mm hänen serkku ja naapurin tyttö.
Mitä pitäisi tehdä?
Ihminen voi aivan hyvin muuttua. Monillla nuorilla on ollut vaikea nuoruus, joka on purkautunut kiusaamisena ja huonona käytöksenä, mutta se ei suinkaan tarkoita, että ihminen ei voisi olla kunnollinen aikuistuttuaan.
Koulukiusaajat on ainoa ihmisryhmä, jota ainakaan mulla ei ole minkäänlaista halua ymmärtää pienimmässäkään määrin, ikinä. En usko että sellainen julma luonteenpiirre koskaan katoaa ihmisestä mihinkään ja hänestä mukamas tulee joskus "kunnollinen". Voin rehellisesti sanoa, että jos kuulisin esim. jonkun ystävistäni olleen koulukiusaaja, he katoaisivat välittömästi elämästäni. Anteeksi voi pyydellä loputtomiin, mutta se on lähinnä jotain sanahelinää joka ei poista milloinkaan kiusaamisen kohteeksi joutuneiden ihmisten traumoja. Olen tässä asiassa kovin mustavalkoinen, mutta mun mielestä tämä sakki on ihmiskunnan alinta pohjamutaa.
Täällä ilmeisesti ihmiset on niin katkeria, että eivät voi millään uskoa, että nuoruudessa tehdyt virheet ei kerro mitään siitä ihmisestä aikuisena. Ei kiusaaja ole automaattisesti aikuisena samanlainen kiusaaja lopun ikäänsä. Kiusaajaksi tuleminen voi johtua vaikeista kotioloista tai siitä että kiusaaja on itse kiusauksen kohteena jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulin yhdeltä naiselta, joka oli ollut miniän kanssa samalla luokalla!
Oli kuulemma kiusannut ala-asteella ja lukiossa toisia tyttöjä ja yhtä lihavaa poikaa.
Tämä, joka asiasta kertoi, oli itsekin joutunut miniän kiusaamaksi. Oltiin samassa kyläpaikassa ja kun juteltiin pojan perheestä, tämä kiusattu tunnisti kiusaajan nimen. Kysyi minulta sitten pojan vaimon tyttönimeä.
Hän sanoi, että oli ihan pakko tulla juttelemaan asiasta, kun oli jäänyt niin pahat arvet ja joutunut käymään terapiassa, keskeyttämään koulutuksen ym.
Pojan vaimo oli siis ollut tällainen kovistyttö ja jengin johtaja. Olivat mm hakanneet toisia lapsia koulumatkalla.
Nyt on mieli raskas oman pojan ja heidän lasten takia. Pitäisikö asiasta kertoa pojalle? Miniän kanssa en halua ottaa asiaa esille.
Tämä henkilö, joka mulle kertoi sanoi, että on muitakin jotka voivat kertoa saman, mm hänen serkku ja naapurin tyttö.
Mitä pitäisi tehdä?
Ihminen voi aivan hyvin muuttua. Monillla nuorilla on ollut vaikea nuoruus, joka on purkautunut kiusaamisena ja huonona käytöksenä, mutta se ei suinkaan tarkoita, että ihminen ei voisi olla kunnollinen aikuistuttuaan.
Koulukiusaajat on ainoa ihmisryhmä, jota ainakaan mulla ei ole minkäänlaista halua ymmärtää pienimmässäkään määrin, ikinä. En usko että sellainen julma luonteenpiirre koskaan katoaa ihmisestä mihinkään ja hänestä mukamas tulee joskus "kunnollinen". Voin rehellisesti sanoa, että jos kuulisin esim. jonkun ystävistäni olleen koulukiusaaja, he katoaisivat välittömästi elämästäni. Anteeksi voi pyydellä loputtomiin, mutta se on lähinnä jotain sanahelinää joka ei poista milloinkaan kiusaamisen kohteeksi joutuneiden ihmisten traumoja. Olen tässä asiassa kovin mustavalkoinen, mutta mun mielestä tämä sakki on ihmiskunnan alinta pohjamutaa.
Typerää yleistämistä. Lapsena tehty omenavarkaus tekee sinusta siis rikollisen varkaan myös aikuisena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulin yhdeltä naiselta, joka oli ollut miniän kanssa samalla luokalla!
Oli kuulemma kiusannut ala-asteella ja lukiossa toisia tyttöjä ja yhtä lihavaa poikaa.
Tämä, joka asiasta kertoi, oli itsekin joutunut miniän kiusaamaksi. Oltiin samassa kyläpaikassa ja kun juteltiin pojan perheestä, tämä kiusattu tunnisti kiusaajan nimen. Kysyi minulta sitten pojan vaimon tyttönimeä.
Hän sanoi, että oli ihan pakko tulla juttelemaan asiasta, kun oli jäänyt niin pahat arvet ja joutunut käymään terapiassa, keskeyttämään koulutuksen ym.
Pojan vaimo oli siis ollut tällainen kovistyttö ja jengin johtaja. Olivat mm hakanneet toisia lapsia koulumatkalla.
Nyt on mieli raskas oman pojan ja heidän lasten takia. Pitäisikö asiasta kertoa pojalle? Miniän kanssa en halua ottaa asiaa esille.
Tämä henkilö, joka mulle kertoi sanoi, että on muitakin jotka voivat kertoa saman, mm hänen serkku ja naapurin tyttö.
Mitä pitäisi tehdä?
Ihminen voi aivan hyvin muuttua. Monillla nuorilla on ollut vaikea nuoruus, joka on purkautunut kiusaamisena ja huonona käytöksenä, mutta se ei suinkaan tarkoita, että ihminen ei voisi olla kunnollinen aikuistuttuaan.
Minun on hankala uskoa muutokseen, kun kukaan kiusaajista ei edes pyytänyt anteeksi, tai pahoitellut. Tuskinpa siis katuvat.
Hyvä,että kerroit.Nyt sinun täytyy hyväksyä,että asia on poikasi ja hänen puolisonsa välinen ja ei ole sinun asiasi siihen enempää puuttua.Mukavinta tietenkin olisi,jos miniäsi kertoisi sinulle sen alkamisesta tilanteestaan ja olisi vaikka saanut apua ja hoitoa tuohon tuhoisaan käyttäytymiseensä.Elämä vaan on sellaista,että minkä taakseen jättää...