Onpas kiva, appivanhemmat pyysivät muiden lastensa puolisot mukaan reissuun, minua ei
Ollaan sentään miehen kanssa seurusteltu jo muutama vuosi ja asutaan yhdessä. Muut miniät/vävyt pyydettiin mukaan lomareissulle, minut jätettiin ainoana pois.
Kommentit (254)
Mitäs jos se on testi? Jos apeen mies olisi julistanut että tietenkin muija mukaan niin uskoisivat homman kestävän ja kutsu myönnetty, mutta kun mieskään ei vastustele ratkaisua niin ajattelevat ettei homma tule kestämään, turha kutsua. Minun ex-mieheni kohteli minua yhdentekevänä sukulaistensa läsnäollessa ja pyyteli kaksin anteeksi käyttäytymistään. Mutta kun ne sukulaiset pitivät minua vielä viiden vuoden ja kahden lapsen jälkeen yhdentekevänä koska mieskin niin sitten heistä tuli yhdentekeviä. Minulla on yksinhuoltajuus ja muutin heistä 300 km päähän.
Vierailija kirjoitti:
Tuli tästä mieleen läheltä liippaava tapaus omasta perheestäni. Mummini kuoli ja lehteen laitettiin muistokirjoitus, jossa mainittiin nimeltä lapset, lapsenlapset ja puolisot. Meistä kuudesta lapsenlapsesta kolmella oli tuolloin avopuoliso. Minä olin seurustellut puolisoni kanssa 6 vuotta, olimme kihloissa sekä asuneet yhdessä 4 vuotta. Veljeni oli seurustellut 8 vuotta, oli myös kihloissa ja olivat asuneet yhdessä yli 5 vuotta, Myös serkuni oli seurustellut n. 2 vuotta, olivat asuneet yhdessä puoli vuotta ja vasta kihlautuneet. Jopa isälläni oli melko tuore parisuhde (5 vuotta ja asuivat erillään). Näistä kaikki muut puolisot mainittiin muistokirjoituksessa, paitsi minun mieheni. Minut oli mainittu samalla rivillä kahden alaikäisen sisarukseni kanssa.
Isäni ei erityisemmin pidä puolisostani ja oli kuulemma "unohtanut" mainita hänet...
Minulle unohdettiin ilmoittaa tätini kuolemasta. Mitäs olin kehdannut muuttaa kotikylästä isoon kaupunkiin. Sukulaiset!
Älytöntä ajattelutapaa täällä kuuleekin. Meillä on iso suku ja kaikki avovaimot jne otetaan perheeseen mukaan. Ehkä syynä onkin se, että emme ole rikkaita. Raha ja ahneus tuo kateutta ja katkeruutta. Vaikka ap olisi vain parin vuoden tyttis, saisi hän hyvän kohtelun.
- Miehesi halutaan vahtimaan, ettei teinipoika eksy maksullisiin naisiin,ainakaan ilman enon seuraa.
- Vanhemmat ei halua kuulla teidän paneskelevan seinän takana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja just kun sä niin olisit halunnut anopin kanssa reissuun. :)
Miehen kanssa olisin halunnut reissuun. Nyt kun en pääse mukaan, niin viesti on sellainen etten heidän mielestään kuulu sukuun samalla lailla kuin muiden puolisot, vähän että haista paska.
Päätä jo. Aloituksessa sanoit, että asia on sinusta KIVA. Nyt kuulostaa, että ei ole kiva.
Ap. Haluaa matkalle, mutta ei kerro, kuka tuon matkan on suunnitellut ja kuka sen maksaa, kun ei ole suuta kysyä sitä mieheltään.
Entä, jos matka onkin vanhempien syntymä- ja hääpäivälahja aikuisilta lapsilta ja jokainen maksaa oman matkansa itse. Ja ehkä ap. mies ei halunnut osallistua kustannuksiin, jos on ap. lailla opiskelija.
Vierailija kirjoitti:
- Miehesi halutaan vahtimaan, ettei teinipoika eksy maksullisiin naisiin,ainakaan ilman enon seuraa.
- Vanhemmat ei halua kuulla teidän paneskelevan seinän takana.
Kiva että muiden panoksella kuitenkin haluaa kuunnella 😂
No sä pääset sitten kun olet vihitty vaimo. Kaikki aikanaan.
Sitä paitsi, eikös se niin mennyt, että jokainen saa kutsua just ne ihmiset jotka itse haluaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:n pitäisi tulla nyt kertomaan, tunteeko hän miehen vanhemmat, ovatko olleet tekemisissä, tietävätkö he että mies asuu ap:n kanssa yhdessä ja millaista kanssakäyminen heidän kanssaan on aiemmin ollut.
Itselleni olisi ihan vieras ajatus, että vanhemmat eivät tietäisi, kenen kanssa asun, mutta tiedän, että sellaistakin tapahtuu. Onko miehen vanhemmat esim. sellaisia uskovaisia, että avoliittoa ja esiaviollista seksiä ei hyväksytä lainkaan ja mies ei tämän takia ole uskaltanut kertoa avoliitosta ollenkaan?
Ja onko vanhemmat jotain tyranneja, jos mies ei uskalla sanoa, että ottaisin puolisoni mukaan, koska muidenkin puolisot osallistuvat? Vai onko mahdollista, että mies ei halua sinua esitellä?
Olen ollut tekemisissä miehen vanhempien ja sisarusten kanssa, olen ollut miehen mukana mm. vanhempien mökillä. Kaikki tietävät meidän asuvan yhdessä. Vanhemmat eivät tietääkseni ole avoliittoa vastaan.
Matkan suhteen tilanne eteni niin, että vanhemmat kysyivät mieheltäni puhelimessa sopiiko ajankohta. Katsottiin että sopii, mies laittoi viestin isälleen. Seuraavana päivänämiehen äidiltä tuli vastaus, että matka ja hotellit on varattu ja että mies jakaa huoneen siskonpojan kanssa. Mies pahoitteli, että hän varmaan ymmärsi väärin että matka olisi tarkoitettu minullekin, ja että ei enää kehtaa perua vaikka hän haluaisi minut mukaan. Mies siis tosiaan ei osaa yhtään sanoa vastaan, vaikka varsinkin nyt mielestäni pitäisi. Sanoinkin äsken miehelle, että jos hän ei kysy vanhemmiltaan miksi minä en pääse mukaan, kysyn itse. Varausta varmaan ehtii vielä muuttaa.
No älä nyt tuppaudu. Teet itsestäsi pellen. Mitään virallista teillä ei ole eikä pian tulekaan sinun tyylilläsi.
Avopari monessa tilanteessa rinnastetaan aviopariin. Lisäksi pitkään kestäneessä (yli 5v) avoliitossa voidaan osittain soveltaa avioliittolakia erossa. Esimerkiksi yhdessäasuiminen on virallista.

Käytännössä ei sovelleta. Vain pitkissä (yli 20v) avoliitoissa, joissa toinen puolisoista on jäänyt pois töistä ja tukenut toista taloudellisen edun saavuttamisessa, voidaan maksaa muutama tonni korvausta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:n pitäisi tulla nyt kertomaan, tunteeko hän miehen vanhemmat, ovatko olleet tekemisissä, tietävätkö he että mies asuu ap:n kanssa yhdessä ja millaista kanssakäyminen heidän kanssaan on aiemmin ollut.
Itselleni olisi ihan vieras ajatus, että vanhemmat eivät tietäisi, kenen kanssa asun, mutta tiedän, että sellaistakin tapahtuu. Onko miehen vanhemmat esim. sellaisia uskovaisia, että avoliittoa ja esiaviollista seksiä ei hyväksytä lainkaan ja mies ei tämän takia ole uskaltanut kertoa avoliitosta ollenkaan?
Ja onko vanhemmat jotain tyranneja, jos mies ei uskalla sanoa, että ottaisin puolisoni mukaan, koska muidenkin puolisot osallistuvat? Vai onko mahdollista, että mies ei halua sinua esitellä?
Olen ollut tekemisissä miehen vanhempien ja sisarusten kanssa, olen ollut miehen mukana mm. vanhempien mökillä. Kaikki tietävät meidän asuvan yhdessä. Vanhemmat eivät tietääkseni ole avoliittoa vastaan.
Matkan suhteen tilanne eteni niin, että vanhemmat kysyivät mieheltäni puhelimessa sopiiko ajankohta. Katsottiin että sopii, mies laittoi viestin isälleen. Seuraavana päivänämiehen äidiltä tuli vastaus, että matka ja hotellit on varattu ja että mies jakaa huoneen siskonpojan kanssa. Mies pahoitteli, että hän varmaan ymmärsi väärin että matka olisi tarkoitettu minullekin, ja että ei enää kehtaa perua vaikka hän haluaisi minut mukaan. Mies siis tosiaan ei osaa yhtään sanoa vastaan, vaikka varsinkin nyt mielestäni pitäisi. Sanoinkin äsken miehelle, että jos hän ei kysy vanhemmiltaan miksi minä en pääse mukaan, kysyn itse. Varausta varmaan ehtii vielä muuttaa.
No älä nyt tuppaudu. Teet itsestäsi pellen. Mitään virallista teillä ei ole eikä pian tulekaan sinun tyylilläsi.
Avopari monessa tilanteessa rinnastetaan aviopariin. Lisäksi pitkään kestäneessä (yli 5v) avoliitossa voidaan osittain soveltaa avioliittolakia erossa. Esimerkiksi yhdessäasuiminen on virallista.
Viranomaiset on ihan eria asia kuin yksityiset ihmiset. Jokainen saa itse päättää rinnastaako avo- ja avioparin samanarvoiseksi vai ei.
Miehen vanhemmat olivat varmaan siinä käsityksessä, ettei ap:ta kiinnosta matkustaminen tai heidän seuransa.
Tuollaista reissua noin suurella porukalla on luultavasti alettu suunnittelemaan ja järjestelemään jo aikoja sitten. Kenties matkaa varatessa ap ja miehensä eivät vielä asuneet yhdessä ja ehkä appivanhemmilla oli jostain syystä epäilys, etteivät poikansa ja ap ole välttämättä enää yhdessä matkan aikaan?
Minä ja avopuolisoni emme aio naimisiin ideologisista syistä. Emme siis ole "oikea" pari?
Vierailija kirjoitti:
Minä ja avopuolisoni emme aio naimisiin ideologisista syistä. Emme siis ole "oikea" pari?
Millaisia ovat "ideologiset" syyt?? Olen utelias :)
Vierailija kirjoitti:
Tuollaista reissua noin suurella porukalla on luultavasti alettu suunnittelemaan ja järjestelemään jo aikoja sitten. Kenties matkaa varatessa ap ja miehensä eivät vielä asuneet yhdessä ja ehkä appivanhemmilla oli jostain syystä epäilys, etteivät poikansa ja ap ole välttämättä enää yhdessä matkan aikaan?
Mielestäni ap jossain vaiheessa sanoi, että ehkä varausta ehtii vielä muuttaa, eli veikkaisin että on ihan vastikään varattu. Vaikka oli miten oli, niin ei ongelma lähde selviämään mitenkään muuten kuin että mies saa suunsa auki. Tulee mieleen, että mies on jollain lailla alistettu tai paapottu, jos ei saa sanottua että avovaimo lähtee mukaan tai hän jättää reissun väliin.
Vierailija kirjoitti:
Ollaan sentään miehen kanssa seurusteltu jo muutama vuosi ja asutaan yhdessä. Muut miniät/vävyt pyydettiin mukaan lomareissulle, minut jätettiin ainoana pois.
Ehkä he eivät pidä sinusta. Usko tai älä, heillä on oikeus tunteisiinsa, niinkuin sinullakin. Varmaan sinäkin tunnet ihmisiä, joista et pidä ja joiden kanssa et halua reissuun.
Vierailija kirjoitti:
Muistuu mieleen parin vuoden takainen joulu. Kysyttiin hyvissä ajoin syksyllä kaikilta kolmelta lapselta (perheineen), että tulevatko kanssamme joulunviettoon. Kaksi vastasi kyllä ja yksi vastasi ei, he halusivat oman joulunsa eikä mitään sukumeininkiä. Asia selvä. Lähdettiin kahden muun perheen kanssa jouluksi Lappiin, asuttiin jokainen perhe omassa huvilassa, nautittiin täysillä erilaisesta joulusta.
Kotiinpalattua saatiin se yksi perhe tai oikeastaan miniä silmillemme: miksi heitä ei otettu mukaan, miksi he eivät saaneet pikkuvauvaperheenä kunnon lepolomaa, kun toisetkin sai. No varmaan siksi, että eivät halunneet kanssamme joulunviettoon. Ei me väkisin sinne ketään otettu.
Vähän huijausta jos ne yhdet luuli sukujoulun tarkoittavan ahdasta jakoavainhymyvierailua kaupunkikämpässänne kuin sillit suolassa, ja sitten maksattekin lähtijöille omat mökit lapissa... Vähän vittuilun makua minulle, tai sellaisen testin; ne joille sopisi ajatus kanssamme perhehelvetissä saavat palkinnon...
Meillä on iso suku ja aina välillä on pakko miettiä, millä kriteereillä ketäkin kutsutaan. Lähisukuun kuuluvat ne sisarukset, jotka ovat naimisissa. Seurustelevia on jouduttu karsimaan aina välillä.
Mutta kysymys kuuluu varmaan ennemmin sinun tapauksessa, että käyttekö usein anoppilassa. Anoppi on todennäköisesti valikoinut seurueen, jonka kanssa hänen on mukava lomailla. Itsekin jättäisin vaikeat ihmiset pois. Tai sitten rajana on ollut avioliitto, jota varsinkin vanhemmat ihmiset arvostavat.
Sanoisin, että tutustu anoppiisi. Ei kannata loukkaantua.
Tuokin riippuu ihan henkilöistä ja osin heidän iästään. Minä en valitettavasti osaisi pitää vakavana, vaikka teinini ilmoittaisi nyt menneensä kihloihin ja vannoisi loppuelämän kestävää rakkautta poikaystäväänsä, jonka kanssa on seurustellut puoli vuotta, vaikka heistä suhteensa tuntuisi todella vakavalta ja sitoutuneelta. En myöskään osaisi pitää vakavana sellaisen henkilön parisuhteita, jotka vaihtuvat tämän tästä, ennen kuin näen, että tällä kertaa se oikeasti kestää vuotta kauemmin. Ja esim. ap:n tapauksessa en vielä esim. pyytäisi heitä pariskuntana lapseni kummiksi, jos olisin jomman kumman läheinen.