Hassuin uskomus, joka sinulla on ollut pienenä?
Mulla oli, että luulin kaikkien tyttöjen kantavan vauvaa masussa ja synnyttää sen automaattisesti sitten, kun on aikuinen. :D
Kommentit (2643)
Luulin, että ihmisestä tulee automaattisesti aikuinen sinä päivänä kun hän täyttää 18 vuotta.
Muistui tällainen maantietoon liittyvä uskomus mieleen, kun vielä 10-vuotiaanakin oletin että kaikki suomessa asuvat aasialais-taustaiset ovat joko kiinalaisia tai japanilaisia. Ja Kiinalla ja Japanilla oli samat aakkoset käytössä
Luulin että raha pysyy aina samana, ei ole osakekursseja, raha ei muutu mitenkään, ei ole inflaatiota, ei lamaa tai mitään muutakaan. Ja kaikilla on rahaa tarpeeksi. Lapsena luuli että suurin osa aikuisista on viisaita ja hyviä, totuus oli se, että moni aikuinen on teinimäinen ym. Lapsena kuvittelin yöllä, että olen maailman ainoa yksinäinen, joka on hereillä siihen kellonaikaan. Ei tullut mieleen että joku muukin olisi hereillä tai eri valtioiden kellonajat.
Että ihmiset ovat tasa-arvoisia. Myöhemmin olen oivaltanut ,että sanat tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus ovat vasemmistopuolueiden poliittista retoriikkaa, jolle he pyrkivät valtaan. Mitään muuta merkitystä kyseisillä sanoilla ei ole. Ihmiset ovat hyvin, hyvin ja vielä kerran hyvin erilaisia niin taustoiltaan, geeneiltään, taidoiltaan, vauraudeltaan, syntyperältään etc. joten vain naivi ihminen voi kuvitella ,että olisi mitenkään mahdollista ihmiskunnan tulla todellisuudessa tasa-arvoiseksi ja oikeudenmukaiseksi. Pelkkää utopiaa ja jo sinällään vaarallista.
Minä kuuntelin ZZ Topin kappaletta "She got legs" ja ajattelin, että minäkin haluan pitkät sääret. Mutta ei, oon persjalkanen eli selkä pitempi kuin ne sääret. Olin erittäin pettynyt, kun tajusin tämän.
Kun huomasin olevani 12-vuotiaana homoseksuaalinen, niin luulin sen olevan ihan normaali kehitysvaihe jokaisen ihmisen elämässä. Siis että jokainen on homoseksuaalinen kehittyessään aikuiseksi, mutta sitten aikuisena muuttuu heteroksi koska pitää mennä naimisiin ja hankkia lapsia. Toisin kävi, en muuttunut heteroksi eikä minun myöskään tarvinnut mennä naisen kanssa naimisiin tai hankkia lapsia, mikä on todella hyvä, koska olisin todella huono aviomies naiselle ja vielä huonompi isä lapsille.
Luulin, että ihminen voi saada lapsia vasta sitten, kun on täyttänyt 18.
Mä luulin myös että puhelimeen vastattiin kaikissa perheissä samalla tavalla kuin meillä! :D
Lisäksi luulin, että syy miksi luokkakaverini valitsi pitkän saksan ala-asteellä oli, että varmaan kun "sen isä on armeijassa töissä, niin se tykkää hitleristä". No, tuskinpa vaan... muistan vanhempieni naureskelleen mun selostukselle. En nyt tiedä oliko hassu uskomus, mutta outo ainakin.
Luulin yli 30-vuotiaaksi olevani poika/mies, koska minulla on miehen sukuelimet, miehen nimi, ulkonäöltäni olen pienikokoinen mies ja myös ääneni on miehinen. Luulin myös, että sukupuolia on vain nainen ja mies. Nykyään tiedän, että olen sukupuoleton sielu homomiehen kehossa, koska kehoni ja miehen sukuelimeni kiihottuvat vain miehistä ja henkisesti pidän seksistä vain miesten kanssa. Tiedän myös, että ihmisillä on muitakin sukupuolia kuin nainen tai mies sanovat jotkut ahdasmieliset vaihtoaivot mitä tahansa.
Luulin, että joudun uuniin,
jos en anna talkkarisedän silitellä ja sylitellä minua pannuhuoneessa.
Ihan kiva naapurin mies, tein hänen kanssaan lumitöitä alle kouluikäisenä, me laulettiin: "kaikki joukolla jäätä särkemään..." mutta pannuhuoneeseen, portaita pitkin meno aina pelotti, vaikka sainkin karkkia jälkeenpäin. Tämä ei siis ollut uskomus, vaan todellisuutta, minkä muistin vasta vuosia myöhemmin.
Siihen aikaan lapsuudessani paljon ikäviä, ehkä kaikkien ihmisten normielämään kuuluvia asioita?
kuten ei-toivottujen kissan-ja koiranpentujen paiskomista seinään, sianporsaiden kuohimista ja myöhemmin teurastusta jne.
Onneksi en kuitenkaan traumatisoitunut, vaikka lapsuudessani ei mitään kriisiterapiaa ollutkaan.
Nykyisin olen kasvissyöjä, näin ehkä liian paljon, liian nuorena...
Luulin, että kuukautisten nimi johtuu siitä, että ne kestävät aina kuukauden kerrallaan ja että sinä aikana nainen vuotaa melko paljon verta. Ihmettelin, että miten nainen voi selvitä hengissä kun sitä verta vuotaa monta desiä päivässä koko kuukauden kuukautisten aikana.
Tää on varmaan sanottu monta kertaa. Luulin, että maailma oli mustavalkoinen ennen kuin värit keksittiin.
Sukupuoleton homo. kirjoitti:
Luulin yli 30-vuotiaaksi olevani poika/mies, koska minulla on miehen sukuelimet, miehen nimi, ulkonäöltäni olen pienikokoinen mies ja myös ääneni on miehinen. Luulin myös, että sukupuolia on vain nainen ja mies. Nykyään tiedän, että olen sukupuoleton sielu homomiehen kehossa, koska kehoni ja miehen sukuelimeni kiihottuvat vain miehistä ja henkisesti pidän seksistä vain miesten kanssa. Tiedän myös, että ihmisillä on muitakin sukupuolia kuin nainen tai mies sanovat jotkut ahdasmieliset vaihtoaivot mitä tahansa.
Se että sulla ja monilla muilla on mielenterveysongelmia, ei muuta mihinkään sitä faktaa että sukupuolia on tasan kaksi.
Että vanhempani yrittää myrkyttää minut kun vessassa oli pullo jossa luki jotain eau de poisson.
Että lasten nukkumaanmenoajan jälkeen tulee vain tuhmia ohjelmia ja mainoksetkin ovat sellaisia (en tiennyt tarkkaan mitä tuo tuhma olisi tarkoittanut), sen akia lapset joutuvat aikaisin nukkumaan
sori, onofftopic kirjoitti:
Luulin, että joudun uuniin,
jos en anna talkkarisedän silitellä ja sylitellä minua pannuhuoneessa.
Ihan kiva naapurin mies, tein hänen kanssaan lumitöitä alle kouluikäisenä, me laulettiin: "kaikki joukolla jäätä särkemään..." mutta pannuhuoneeseen, portaita pitkin meno aina pelotti, vaikka sainkin karkkia jälkeenpäin. Tämä ei siis ollut uskomus, vaan todellisuutta, minkä muistin vasta vuosia myöhemmin.
Siihen aikaan lapsuudessani paljon ikäviä, ehkä kaikkien ihmisten normielämään kuuluvia asioita?
kuten ei-toivottujen kissan-ja koiranpentujen paiskomista seinään, sianporsaiden kuohimista ja myöhemmin teurastusta jne.
Onneksi en kuitenkaan traumatisoitunut, vaikka lapsuudessani ei mitään kriisiterapiaa ollutkaan.
Nykyisin olen kasvissyöjä, näin ehkä liian paljon, liian nuorena...
Etpä traumatisoitunut. Käy lääkärissä.
Että SYP-pankin maapallokerholaiset pääsee avaruuteen kerhomatkalle. En koskaan kuulunut kerhoon kun ei meidän paikkakunnalla ollut SYPiä.
Luulin että Neiti Etsivän poikaystävän urheiluautossa on edessä polkimet niinkuin kuntopyörässä :D En ymmärtänyt ihan mitä urheiluauto tarkoittaa.
Elokuvissa luulin ohjaajan ja kuvaajan olevan sama asia.
Jos näin esim. elokuvan jonka Spede oli ohjannut,mutta näytteli kuitenkin pääosassa. Ihmettelin, että eikös ole aika vaikeaa näytellä ja ohjata samalla.
Tämmöinen sanontahan on kuin "ojasta allikkoon". No pienempänä ajattelin, että siellä allikossa on alligaattoreita