Hassuin uskomus, joka sinulla on ollut pienenä?
Mulla oli, että luulin kaikkien tyttöjen kantavan vauvaa masussa ja synnyttää sen automaattisesti sitten, kun on aikuinen. :D
Kommentit (2643)
Minä luulin ties mitä kaikkea omitusta lapsena, esimerkiksi, että muut osaavat lukea ajatukseni, eläimet ymmärtävät kaiken mitä niille sanoo, minä osasin puhua koiraa haukkumalla sille, lehmä tuottaa maitoa loppuelämänsä synnytettyään yhden vasikan, lehmänmaito on välttämätöntä ihmisille koska ilman sitä luut eivät voi kehittyä, ulkomaalaiset osaavat automaattisesti myös suomen kieltä vaikka puhuvat keskenään muuta kieltä, ja että Maapallo on koko avaruuden keskipiste, Eurooppa on Maapallon keskipiste, Suomi on maailman keskipiste, lapsuudenkaupunkini on Suomen keskipiste, kotikatuni on kotikaupunkini keskipiste, lapsuudenkotini on kotikaupunkini keskipiste, perheeni on kotimme keskipiste, minä olen perheeni keskipiste eli minä olen koko universumin keskipiste. Tosin tuo luulo taitaa olla aika monella olemassa aikuisenakin, he luulevat oikeasti olevansa koko universumin keskipisteitä. Lisäksi luulin, että kaikki paikat ja ihmiset lakkaavat olemassa, kun en näe niitä. Esimerkiksi päiväkoti alkaa olemaan aamuisin silloin, kun menen sen ja näen sen ja kun lähden sieltä, niin se taas lakkaa olemasta. Luulin myös, että siellä olevat aikuiset ja muut hoitolapset ovat olemassa siellä vain kun olen siellä ja näen heidät. Muutenkin kaikki on olemassa vain silloin, kun näen ne. Kotiani ja perhettänikään ei ollut olemassa muulloin kuin olen kotona ja perheenjäsenet lakkaavat olemasta, jos en näe heitä. Olin tuolloin todella pieni, varmasti reilut 2-vuotias. Taisin olla aika itsekeskeinen lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulin, että ketsuppi tehdään verestä ja sinappi ulosteesta.
Minä taas inhosin lapsena ketsuppia ja sinappia juuri siksi, että ne näyttivät vereltä ja ulosteelta ja tuntui ällöttävältä katsoa, kun ihmiset söivät esim. makkaraa niiden kanssa.
Musta mämmi näytti joskus ihan paskalta. :D
Musta taas olut näytti kuselta. :D
Mutta musta olut ei näytä kuselta.
Musta idut näytti ja näyttää kyllä edelleenkin siittiöiltä! :D
Että tekstitelevisiossa on vain tekstiä.
Purskahdin itkuun, kun isä esitti, hankittaisiinko meille sellainen.
Luulin, että on normaalia, että sukulaismies ottaa syliin ja hieroo alapäätä.
Luulin hetken, että Oululaisen tuotteet ovat Gululaisen tuotteita ja kyllä se o kuitenkin edelleen näyttää g:ltä. :)
Luulin, että makaronit kasvaa pellossa tai puissa ja ne poimitaan sieltä pussin kautta kattilaan keitettäväksi.
Vierailija kirjoitti:
Se kun meidän maatalossa oli monta kissaa ja pentuja saadessaan niitä pentuja oli joskus pakko lopettaa, kun ei saaneet kotia ja mulle uskoteltiin, että tuli kissannoutaja joka vei ne hyvään kotiin, kun aamulla oli vaan yksi pentu jäljellä. Yleensä siis jätettiin yksi.
outoa.. mulle kyllä kerrottiin et ylimääräiset pennut tapettiin?
Vierailija kirjoitti:
Luulin, että rokotus laitetaan pyllyreikään. Olin joutumassa rokotukseen ja pelkäsin hysteerisesti
piikin laittoa, kun äiti oli sanonut, että
se laitetaan pyllyyn.
Multa otettiin virtsanäyte suoraan munuaisista
Neula työnnettiin ilman puudutusta ihon läpi munuaisiin näytteen ottoa varten.
Valvoin aina 3 yötä putkeen ennen näytteen ottoa.
Vajokki äitini olisi voinut säästää minua ja kertoa näytteen otosta vasta ottopäivänä.
Näitä oli siis 6 kertaa ja muistan jokaisen
Vierailija kirjoitti:
Että vanhempani tietävät kaiken ja tekevät kaiken oikein.
Ovat olleet todella nuoria silloin kun minä olin tuo pieni. :)
Tuon asian tajuamiseen meni yllättävän paljon aikaa.
Tämän takia vajokit lisääntyvät
Vierailija kirjoitti:
Oli käsitys, että poliisit, lääkärit ja palomiehet eivät voi vahingoittua tai kuolla. He ovat pelastajia ja ikuisia.
Vanhempani puhuivat naapurista, jolla on kasvi päässä. Ajattelin päästä alkavan kasvaa kukkasen.
Luulin, että maatiloilla pidetään eläimiä huvikseen ja kun niistä tykätään, ei tuotantoeläiminä.
Uskoin ihmisten puhuvan aina totta.
Mitä he..vv eivätkö ihmiset puhu totta?????
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei nyt ehkä hassuin, mutta enemmänkin vähän surullinen...nimittäin uskoin pienenä ja hieman pyöreänä ettei minusta voisi koskaan aikuisena tulla siroa ja hoikkaa. Nykyään painan 44kg.
Anoreksia?
Ei nyt ihan niin, jäin katsos kovin lyhyeksi. Olen vain 155cm, joten ihan normi paino pituiselleni mielestäni.
Mutta lapsena minulle kerrottiin että kasvuennusteeni olisi vähintään 165cm ja olin luokan isokokoisimpia.
Kanada on "Kanaja" ja siellä on paljon kanoja. "Sissit" on jotain naisia. Oli ihmettelemistä aina kun uutisissa mainittiin sissien hyökkäyksistä jossain päin maailmaa.
Vierailija kirjoitti:
Luulin lapsena, että Rölli on metsässä asuva puliukko, en tajunnut hänen olevan peikko.
Ai hitto ku nauroin! Olin jo liian iso katsomaan rölliä kun se tuli, mutta kieltämättä sanoisin puliukoksi!!
Luulin pienenä, että blondius on jotenkin paha asia. Minulla oli lähes valkoiset hiukset, ja mieleen on jäänyt ainakin pari tyttöä, jotka kiusasivat minua niistä. Toinen haukkui minua rumaksi ja värittömäksi; toinen taas kutsui kaikki muut kotikatumme tytöt luokseen leikkimään, mutta minun kohdallani hän tukki ulko-oven ja ilmoitti, että "meille ei blondit tule sisälle". Tämän lisäksi kaikki blondivitsit vaikuttivat luulooni.
Vähän vanhempana tajusin, että nuo tytöt olivat tietysti vain kateellisia hiuksistani.
Lapsena ihmettelin ulkomaalaisia, suurimmaksi osaksi aasialaisia. Luulin esim. että aasialaisille ei koskaan tule aknea (olin nähnyt pelkästään kuvia "täydellisistä aasialaisista", kuvitelkaa korealainen kauneusleikkausmainos mutta ilman before-kuvaa). Luulin muutenkin että kaikki aasialaiset on kauniita ja kaikki naiset näyttävät tältä: https://i.pinimg.com/originals/77/10/c0/7710c00bddc131bfb8c7cb60d605016…
Olen miettinyt, että näkevätköhän vaikkapa kiinalaiset kaikki länsimaalaiset samalla tavalla? Että me kaikki oltaisiin kauniita ja täydellisiä, koska sarjoissa ja elokuvissa päähenkilöt sopivat lähes aina kauneusihanteeseen.
Luulin myös että tummaihoiset eivät kärsi aknesta, että hekin olisivat mystisesti immuuneita aknelle :D
Vierailija kirjoitti:
Lapsena ihmettelin ulkomaalaisia, suurimmaksi osaksi aasialaisia. Luulin esim. että aasialaisille ei koskaan tule aknea (olin nähnyt pelkästään kuvia "täydellisistä aasialaisista", kuvitelkaa korealainen kauneusleikkausmainos mutta ilman before-kuvaa). Luulin muutenkin että kaikki aasialaiset on kauniita ja kaikki naiset näyttävät tältä: https://i.pinimg.com/originals/77/10/c0/7710c00bddc131bfb8c7cb60d605016…
Olen miettinyt, että näkevätköhän vaikkapa kiinalaiset kaikki länsimaalaiset samalla tavalla? Että me kaikki oltaisiin kauniita ja täydellisiä, koska sarjoissa ja elokuvissa päähenkilöt sopivat lähes aina kauneusihanteeseen.
Luulin myös että tummaihoiset eivät kärsi aknesta, että hekin olisivat mystisesti immuuneita aknelle :D
Unohdin mainita tästä kokonaan toisenkin aasialaisiin liittyvän luulon: Kuvittelin että kiinalaiset eivät rakasta lapsiaan. Tulin surullikseksi kun ajattelin, että kiinalaiset eivät saa haleja ja pusuja äidiltään, tai että isä ei itkisi jos poikansa kuolisi. En yhtään tiedä miksi olen luullut noin lapsena.
Luulin, että paneminen vaatii aivan helvetisti kuntoa. Levottomat tyyliin pitää punnertaa ämmän päällä. 😂
Että on vain miehiä ja naisia ja tyttöjä ja poikia.
Vierailija kirjoitti:
Että on vain miehiä ja naisia ja tyttöjä ja poikia.
Ei siis eläimiä?
Lapsena, kun selvisi, ettei joulupukkia ole olemassa, ajattelin saman koskevan myös Jumalaa ja Jeesusta. Muutaman vuoden ajan ajattelin, että kaikki vain esittää toisilleen uskovansa Jumalaan, mutta todellisuudessa kukaan ei oikeasti usko koko hölynpölyyn. Tilanteen koomisuutta ehkä lisää se, että perheeni on aika uskonnollinen (vaikkei arjessa näy mitenkään (ei rukoilua, virsilaulantaa, kirkossa käymistä tms.) eikä mitään lahkoon kuulumista) ja kävin pyhäkoulun lisäksi seurakunnan järjestämissä kerhoissa ja leireillä.
Joulupukki teki minusta perheeni ainoan ateistin.