Hassuin uskomus, joka sinulla on ollut pienenä?
Mulla oli, että luulin kaikkien tyttöjen kantavan vauvaa masussa ja synnyttää sen automaattisesti sitten, kun on aikuinen. :D
Kommentit (2643)
Luulin että aikuisena voisin mennä naimisiin isäni kanssa.
Luulin että aikuisena voi tehdä mitä haluaa. En tajunnut että erilaiset vastuut rajoittavat aikuisten tekemisiä.
Luulin että vain tytöt tykkää makeasta: karkeista ja mansikoista, ja että vain pojat tykkää suolaisessa: sipseistä ja suolapähkinöistä.
Luulin että kaikki maailman ihmiset ajattelee suomeksi mutta puhe tulee ulos sitten sillä omalla kielellä.
Se että koulutus kannattaa ja kova työ vie elämässä eteenpäin. Sittemmin olen oppinut, että vain kouluttautuminen ”oikealle” alalle, suhteet ja mielistely auttavat eteenpäin. Jos olet ystävällinen ja auttavainen, käytetään sinua surutta hyväksi. Työ palkitaan lisätyöllä ja loppupeleissä työpaikan saa suhteilla tai myymällä sielunsa.
Kuka työelämää enää ottaa tosissaan.
Kuunnellessani radiota luulin, että ihmiset tulevat paikan päälle reaaliajassa laulamaan radioon. :D
Luulin:
-että eniten palkkaa saavat varmaankin sotilaat, koska joutuvat kuolemaan töissä
-että sukunimeni on Junior
-että lintujen lentämistä voi matkia esim. ottamalla käsiin riittävästi vaatteita tai pyyhkeitä
-(vielä pitkälle peruskouluun) että ainoastaan miehillä on minkäänlaisia seksuaalisia halua, vaikka naisetkin saattavat haluta romantiikkaa tai lapsia
Kuvittelin, että vanhempani välittävät minusta.
Serkuille tuli Aku Ankka -lehti joskus 70-luvulla, kun meille ei vielä tullut. Lehden takakannessa oli ilmoitus, jossa kuvassa Ankkalinnan väkeä ja teksti "Tulemme kotiisi joka keskiviikko". Luulin, että ne hahmot tulevat kotiin, ja olin kovasti kateellinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei varmaankaan ole korrektia, mutta alle kouluikäisenä ajattelin tummaihoisten ihmisten olevan niin tummia, koska asuvat lämpimissä maissa lähellä päiväntasaajaa auringon paisteessa ja ruskettuvat tummiksi.
Televisiossa näin miten tummaihoisella ihmisellä oli vaaleat kämmenet. Tämä vielä tuki omasta mielestäni teoriaani. Ihminen kun touhuaa kaikenlaista käsillään niin kämmenet ei rusketu.
Nämä olivat siis 70-luvun alun nelivuotiaan ajatuksia. :D Kyllä maailma on muuttunut.
Luulin todella vanhaksi että N-sana on ihan korrekti ilmaisu tummaihoisista, Olen syntynyt 80-luvulla ja silloin oli Peppi Pitkätossut ja ne suukot yms. joten ehkä moni aikuinenkin eli siinä luulossa?
Sehän oli ihan korrekti sana N-ihmisistä, siihen asti kun N-ihmiset tulivat Suomeen. 70-luvulla seurakunnan tyttökerhossa puhuttiin N-lapsista, se oli sellainen hellittelynimi. Teuvalla kun oli N., sitä lähdettiin oikein katsomaan. Me käytetään miehen kanssa edelleen N-sanaa keskenämme, teini siitä huomauttelee.
Vierailija kirjoitti:
Ei nyt ehkä hassuin, mutta enemmänkin vähän surullinen...nimittäin uskoin pienenä ja hieman pyöreänä ettei minusta voisi koskaan aikuisena tulla siroa ja hoikkaa. Nykyään painan 44kg.
Anoreksia?
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa kätevältä järjestelyltä. Säästyis elätysmaksuiltakin.
Partenogeneesin hienous on se, ettei uroksia tarvita. Se ratkaisisi useimmat ihmiskunnan ongelmat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa kätevältä järjestelyltä. Säästyis elätysmaksuiltakin.
Partenogeneesin hienous on se, ettei uroksia tarvita. Se ratkaisisi useimmat ihmiskunnan ongelmat.
Jos naiset ja kaikkien eläinlajien naaraat katoaisivat, niin se ratkaisisi kaikki maailman ongelmat.
Kaffepulla kirjoitti:
Mä luulin, että seksiä harrastetaan vain silloin, jos haluaa lapsen. Että mentiin johonkin koppiin tekemään "se" sitten kun halutaan lapsi. Meitä oli kaksi lasta, eli isä ja äiti oli siis tehnyt sen nolon jutun kaksi kertaa.
Pelkäsin myös, kun nielin appelisiinin siemeniä, että mun vatsassa ehkä alkaa kasvaa puu... joka tappaa mut kasvaessaan!
Samat molemmat!
Kamalaa oli kun naapurin tyttö, joka oli kaverini sanoi, että kyllä vanhempas sekstailevat muutenkin kuin vain tehdessään siskoni ja mut. Väitin vastaan! Kuinka jitain niin noloa väittää mun vanhemmista 😂!
Tätä vielä pienempänä luulin vauvan syntyvän äitinsä suusta (aukeaa varmaan tarpeeksi isoksi 😁).
Luulin, että jotkut syövät hiekkakakkuja oikeasti ja siksi niitä kutsutaan hiekkakakuiksi.
Luulin, että maksulliset naiset ovat naisia, jotka mies voi ottaa juhliin mukaan, jos ei ole vaimoa tai tyttöystävää. Esim. linnanjuhlissa miehet ottivat parikseen maksullisia naisia. Vähän kuten naisia varten oli varattu kadetteja.
Luulin jossain vaiheessa, että vanhempani muuttavat vanhainkotiin kun olen noin 20-vuotias ja he 60-vuotiaita. Ostaisin silloin lapsuudenkotini heiltä jääden siihen asumaan ja että tämän ikäisenä kun olen nyt minulla olisi työpaikka, vaimo, lauma lapsia, iso määrä kaikenlaisia lemmikkieläimiä, vaimo olisi kotona kaikki päivät tyytyväisenä hoitamassa lapsia ja eläimiä minun ollessa töissä, harrastuksissa tai miespuolisten kaverien kanssa ties missä. Olisin myös todella kuuluisa, koska olisin näyttelijä sekä elokuvissa että teatterissa, laulaja, kirjailija ja ties mitä kaikkea. Lisäksi minulla olisi paljon mieskavereita ja oma auto.
No, vanhemmat muuttivat pois lapsuudenkodistani kun olin vähää vaille 20, mutta eivät vanhainkotiin enkä minä ostanut lapsuudenkotiani heiltä enkä myöskään jäänyt asumaan siihen. Nykyään asun toisessa kaupungissa kuin silloin, asun kerrostaloyksiössä, minulla ei ole vaimoa, lapsia, juurikaan ystäviä, lemmikkieläimiä, ajokorttia eikä autoakaan enkä ole kuuluisa eli mitkään lapsuudentoiveeni eivät toteutuneet. Elämä ei siis ole mennyt niin kuin lapsena sen kuvittelin menevän. Kun lapsena ajattelin, että aikuisena minulla on miehiä kavereina, niin oikeasti nykyään ystävystyn paremmin naisten kuin miesten kanssa, mutta en ole heistä seksuaalisesti tai romanttisesti kiinnostunut. Sen sijaan toivoisin löytäväni itselleni miesystävän, jonka kanssa seurustella ja mahdollisesti jopa muuttaisin yhteen ja olisin seksuaalisessa kanssakäymisessä. Ainoa lapsuuden luulo, jota en ole täysin haudannut on kirjailijan ammatti, koska voisin hyvin kirjoittaa kirjan tästä kuinka elämä on täysin toista kuin luulin lapsena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulin, että kaikki presidentit ovat kekkosia. Muistan kun Kekkonen kuoli ja ajattelin, että suomeen valitaan uusi kekkonen. Ratakiskosta se piti minulle vääntää että sanat presidentti ja kekkonen eivät ole synonyymeja.
Ja Suomessahan oli ollut silloin uusi "kekkonen" jo neljä ja puoli vuotta. :D
Jep, joku kopioi vanhoja juttuja, mutta ei oikein osaa..
Noilla kahdella viestillä on eri kirjoittaja. Minä kirjoitin jälkimmäisen.
Siis minä kirjoitin tuon, että Suomessa oli ollut jo aika pitkään uusi "kekkonen", mutta en tuota, että kaikki presidentit ovat kekkosia jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulin, että on olemassa myös esim. Helsingin sinappia, kun Turun sinappiakin on, eli kaikilla isommilla suomalaiskaupungeilla on sinappinsa.
Onhan sellaista.
https://m.facebook.com/helsinginsinappijaketsuppi/?locale2=fi_FI
Ei ollut vielä minun lapsuudessani.
Luulin, että jos värjäyttää hiuksensa, niin hiukset ovat loppuelämän ajan sen väriset kuin miksi ne värjää. Tiesin, että hiukset kasvavat juurista ja ajattelin, että sitä hiusväriä ruiskutetaan päänahkaan hiusten peittämälle alueelle niin, että kun hiukset kasvavat, niin ne imevät itseensä sitä väriainetta ja ilmeisesti myös ajattelin, että sitä riittää ihossa koko loppuelämän ajan. Sitten säälin vanhuksia, joilla oli harmaat tai valkoiset hiukset ja luulin heidän tahtovan värjätä ne, mutta ajattelin sen olevan vanhainkodissa kiellettyä. Kaikki vanhukset siis asuivat mielestäni vanhainkodissa, johon joutuu automaattisesti asumaan kun täyttää jonkun tietyn iän.
Laulun "Pääsi rinnallein painuu" ymmärsin väärin.
Luulin, että se painuu on synonyymi itkulle. Eli laulun päähenkilö nojaa toista ihmistä vasten ja itkee.
Pelkäsin punaista A-kirjainta, koska yhdistin sen jostain syystä paholaiseen
Luulin että kaikkien äitien nimi on äiti. Olin ekalla tai tokalla kun hoksasin että äidillä on oikeakin nimi.