Lue keskustelun säännöt.
Kuinka usein aikaa pariskuntana ilman lapsia?
25.07.2016 |
Ja minkä ikäiset lapset?
Meillä liian vähän, ehkä kerran 4kk päästään johonkin ilman lasta. Siis ihan vaan pariksi tunniksi. Ja nyt kun on vauva niin ilman isompaa päästään johonkim saman verran, sehän on vähän niin kuin kahdestaan kun on vaan yksi vauva kärryissä.
Iltamenossa oltiin viimeksi 2014, silloinkin tultiin kotiin nukkumaan ja aamulla lapsi herätti. Tai no jos synnyttämistä ei lasketa, käytiin yöllä sopivasti synnyttämässä ja aamukasilta oli isä taas isompaa hoitamassa.
Parisuhde on voinut suht ok viimeset 5v mutta nyt tuntuu rämpimiseltä. Lapset on tietty ihan eri rytmeissä, aina jompikumpi hereillä paitsi klo 03 yöllä. Hoitoapua on tasan niihin pakollisiin, kuten synnyttämiseen, muuten ketään ei haluta tulla. Iso on arka olemaan hoidossa kun ei juurikaan ole ollut, yökyläily ei tule kysymykseen.
Sanokaa nyt että teitä on muitakin... Ja ei, ei huvita palkata lastenlikkaa, niin huonosti ei vielä mene että tarttis maksaa monta kymppiä että saadaan hetki kaksin.
Kommentit (53)
Noin kolme yötä vuodessa saadaan olla kahdestaan. Se on ihanaa!! Välillä päästään leffaan. Lapset 2 ja 3. Iltaisin nuorempi valvoo ja aamuisin vanhempi herää todella aikaisin, joten arjessa lapset on jatkuvasti läsnä. Joskus käy ihme ja molemmat nukahtaa klo 21, silloin katsotaan leffaa ja pannaan olkkarissa 😄
Ollaan kyllä toistemme lähellä paljon ja jutellaan, lapset melskaa paljon keskenään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitää kai erota niin saa vuoroviikkosysteemin ja lapsivapaat.
Vierailija kirjoitti:
Pitää kai erota niin saa vuoroviikkosysteemin ja lapsivapaat.
Jep :D Meillä parisuhdeaikaa pari kertaa vuodessa, ei vaan ole innokkaita lapsenvahteja. Mukava katsoa, kun naapurin rouva keskimäärin joka toisen viikon yksin, kun lapset isällään. On siinä aikaa uuden miehen kans kuherrella :) Ja sanoo kuka vaan mitä vaan, niin kyllä olis rentoa, jos ois lapsivapaata joka toinen viikko....
Eikö teillä ole kavereita, joiden kanssa voisi vuorotella lastenhoidossa? Juuri viime viikonloppuna olimme lasten kanssa ystäväperheen luona yötä, kun perheen isä ja äiti menivät häihin Savoon. Meillä oli kivaa ja lapsilla tosi kivaa.
Meillä on usein myös palkattu lapsenvahti.
Lukekaa tuota Joukolatar-blogia. Siellä on vinkkejä parisuhdeajasta ja kuukausitreffeistä.
Vierailija kirjoitti:
Eikö teillä ole kavereita, joiden kanssa voisi vuorotella lastenhoidossa? Juuri viime viikonloppuna olimme lasten kanssa ystäväperheen luona yötä, kun perheen isä ja äiti menivät häihin Savoon. Meillä oli kivaa ja lapsilla tosi kivaa.
Meillä on usein myös palkattu lapsenvahti.
Lukekaa tuota Joukolatar-blogia. Siellä on vinkkejä parisuhdeajasta ja kuukausitreffeistä.
Meillä on jotenkin osunut niin, että kaveripiirissä monella on paljon isommat lapset kuin meillä, joten tuo vaihtelu ei onnistu. Sisaruksia meillä vanhemmilla ei ole kummallakaan. Ekaa lasta hankkiessa hankin äitikavereita, mutta heidän kanssaan on osunut lähes poikkeuksetta niin, että heillä on valmiiksi tosi hyvät tukiverkot, eli mummoja, tätejä ja muita, joten eivät tarvitse kavereilta lastenhoitoapua. Jonkin verran on ollut niitäkin, joiden kanssa lastenhoidon vuorottelu olisi onnistunut, mutta he taas ovat kaikki muuttaneet vähintään 100 km päähän. Aikani jaksoin yrittää luoda aina uudestaan noita tukiverkkoja, mutta sitten väsyin, kun tuntui, että niiden jatkuva luominen vei niin paljon energiaa, ettei sitä enää töihin palattua jaksanut ja ehtinyt. Huono tuuri varmaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo on juuri se syy, miksi en ole hankkinut lapsia. En halua ketään kolmatta pyörään tähän suhteeseen. Se, etten voisi vapaasti mennä iltamenoihin tai viettää aikaa pariskuntana kahdestaan joka päivä, ei ole sellaista elämää, johon olisin valmis.
Kaikkien, jotka lasten hankkimista harkitsevat, pitäisi ihan oikeasti miettiä tämä asia etukäteen. Aloittaja on auttamatta liian myöhässä.
Vierailija kirjoitti:
Tuo on juuri se syy, miksi en ole hankkinut lapsia. En halua ketään kolmatta pyörään tähän suhteeseen. Se, etten voisi vapaasti mennä iltamenoihin tai viettää aikaa pariskuntana kahdestaan joka päivä, ei ole sellaista elämää, johon olisin valmis.
Kaikkien, jotka lasten hankkimista harkitsevat, pitäisi ihan oikeasti miettiä tämä asia etukäteen. Aloittaja on auttamatta liian myöhässä.
Kyllähän sitä voi miettiä, mutta ei se silti mitään takaa. Kovakaan miettiminen ei estä ihmisiä muuttamasta, sairastumasta jne. Ja omakin tilanne voi vaihdella, kuten meillä, kun työtilanne muuttui lasten syntymän jälkeen hankalia järjestelyjä vaativaksi: Vaikka hoitoapua saadaan jonkin verran, se pitää käyttää siihen, että pääsemme käymään töissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on juuri se syy, miksi en ole hankkinut lapsia. En halua ketään kolmatta pyörään tähän suhteeseen. Se, etten voisi vapaasti mennä iltamenoihin tai viettää aikaa pariskuntana kahdestaan joka päivä, ei ole sellaista elämää, johon olisin valmis.
Kaikkien, jotka lasten hankkimista harkitsevat, pitäisi ihan oikeasti miettiä tämä asia etukäteen. Aloittaja on auttamatta liian myöhässä.
Kyllähän sitä voi miettiä, mutta ei se silti mitään takaa. Kovakaan miettiminen ei estä ihmisiä muuttamasta, sairastumasta jne. Ja omakin tilanne voi vaihdella, kuten meillä, kun työtilanne muuttui lasten syntymän jälkeen hankalia järjestelyjä vaativaksi: Vaikka hoitoapua saadaan jonkin verran, se pitää käyttää siihen, että pääsemme käymään töissä.
Riskit ovat kuitenkin kaikkien tiedossa, ja tuo parisuhdeajan kutistuminen on ihan huomattavakin riski, ei mikään harvinainen marginaali-ilmiö. Jos ei ole tuota riskiä valmis hyvillä mielin ottamaan (tai ei ymmärrä riskin käsitettä), ei lapsia pidä hankkia. Niin yksinkertaista se on.
Meidän perheessä on kaksi taaperoa. Aikuisten kesken päästään liikenteeseen noin kerran kolmessa kuukaudessa. Aiemmin tänä kesänä tuli lasten mummi hoitamaan yöksi niin päästiin viettämään yö hotellissa hääpäivän kunniaksi 😊 Kun silloin tällöin pääsee yhdessä jonnekin niin jaksaa taas pitkälle. Oli siis ensimmäinen kerta kun olivat yöhoidossa, muuten päästy kahdestaan asioille muutamaksi tunniksi kerralla. Meillä on onneksi aika helppohoitoiset lapset, ei tarvitse nukutella kun nukahtavat itsekseen sänkyyn. Tunnen kyllä ihmisiä jotka hoidattavat lapsia useamman kerran viikossa isovanhemmilla vaikka ei olisi töitä/opiskelua/muuta menoa. Joissain tapauksissa menee jo ihan hyväksikäytöksi. Kyllä vanhempien pitää huolehtia lapsistaan itse, ihanaa jos satunnaisesti saa hoitoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esikoinen nyt 14kk ikäinen, olemme kolme kertaa olleet kaksin ilman vauvaa. Ensimmäisellä kerralla kävimme lastenvalvojalla isyydentunnustuksessa, vauva oli tuolloin kait parin viikon ikäinen ja vanhempani tulivat kotiimme hoitajiksi tunniksi.
Toisella kertaa miehen äiti halusi tulla pienokaisen kanssa vaunuttelemaan, lähdimme miehen kanssa kolmeksi tunniksi syömään ja shoppailemaan. Vauva oli tuolloin 3-4kk ikäinen.
Kolmannella kerralla vanhempani olivat takapihalla keinuttamassa sen aikaa, että miehen kanssa saimme tietokonehuoneesta tehtyä lastenhuoneen ja pestyä lattiat yms. Vauva oli noin 10kk ikäinen ja aikaa meni pari tuntia.
Meillä hoitoon laittoa haittaa pitkät välimatkat ja oman auton puute. Isovanhemmatkin ovat lapselle "vieraita", kun niin harvoin näkevät. Miehen vanhemmat asuvat puolen tunnin matkan päässä, mutta heillä on liian kiireistä edes kesälomallaan poiketa kylässä ainoata lapsen lastaan katsomassa. Omat vanhempani ajavat 4h matkan kahdesti kuussa meille lasta katsomaan, mutta joka kerta lapsi heitäkin ujostelee ekat pari tuntia.
Itse kaipaisin parisuhdeaikaakin enemmän ihan omaa aikaa kotona, siis että saisin olla ihan yksin kaikessa rauhassa ja hiljaisuudessa kotona. Miehelle kyllä sopisi olla lapsen kanssa kaksin kotona mutta ei suostu lapsen kanssa kaksin lähtemään minnekään.
Meidän lapset eivät ole olleet kertaakaan yökylässä tai hoidossa parisuhdeajan vuoksi. Joskus mummolla hoidossa päivällä kun ollut tärkeitä menoja johon ei lapsia mukaan. 3.5v ja 1v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on juuri se syy, miksi en ole hankkinut lapsia. En halua ketään kolmatta pyörään tähän suhteeseen. Se, etten voisi vapaasti mennä iltamenoihin tai viettää aikaa pariskuntana kahdestaan joka päivä, ei ole sellaista elämää, johon olisin valmis.
Kaikkien, jotka lasten hankkimista harkitsevat, pitäisi ihan oikeasti miettiä tämä asia etukäteen. Aloittaja on auttamatta liian myöhässä.
Kyllähän sitä voi miettiä, mutta ei se silti mitään takaa. Kovakaan miettiminen ei estä ihmisiä muuttamasta, sairastumasta jne. Ja omakin tilanne voi vaihdella, kuten meillä, kun työtilanne muuttui lasten syntymän jälkeen hankalia järjestelyjä vaativaksi: Vaikka hoitoapua saadaan jonkin verran, se pitää käyttää siihen, että pääsemme käymään töissä.
Riskit ovat kuitenkin kaikkien tiedossa, ja tuo parisuhdeajan kutistuminen on ihan huomattavakin riski, ei mikään harvinainen marginaali-ilmiö. Jos ei ole tuota riskiä valmis hyvillä mielin ottamaan (tai ei ymmärrä riskin käsitettä), ei lapsia pidä hankkia. Niin yksinkertaista se on.
Me mietimme ja ymmärsimme, että parisuhdeaika tulee vähenemään radikaalisti ja tiesimme tämän riskin, että se voi käydä jopa olemattomiin. Otimme silti sen riskin hyvin tietoisesti, enkä kadu silti lapsiamme. Ei se silti estä sitä, etteikö sitä yhteistä aikaa yhä kaipaisi ja ettei sen puute rassaisi parisuhdetta ja harmittaisi toisinaan.
Kun menen talvella ulos ja tiedän sen ja varaudun siihen, ei se estä sitä, etteikö siellä voisi silti paleltaa.
Elämässä on ikäviä asioita, jotka on valmis hyväksymään ja jopa valitsemaan, muttei se silti tee niistä mukavia.
Ei ikinä. No, ne 2h iltaisin, kun lapset ovat menneet nukkumaan. Lapset ovat 2 v 8 kk ja 1 v 3 kk, ja näillä on menty alusta asti. En ole superäiti, vaan antaisin vaikka jalkani, jotta saisin mieheni kanssa parisuhdeaikaa, ja tämä tilanne vituttaa minua aivan jumalattoman paljon. Asia vain on niin, että isovanhempia ei voisi vähempää kiinnostaa olla lapsenlastensa kanssa, sillä heille sopivaa isovanhemmuutta on meidän kritisointi vanhempina sekä erilaisten käskyjen ja neuvojen antaminen puhelimitse. Ja mitähän helvettiä varten me tuollaista tarvitsemme? Tekisi mieli laittaa välit poikki, kun ei heillä ole mitään kiinnostusta lapsenlapsiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viimeisen 10 vuoden aikana 5 kertaa. Isovanhemmat elää omaa elämäänsä, kummmit asuvat kaukana, eikä ole vielä löytynyt sopivaa hoitajaa. Välillä harmittaa! Onneksi molemmilla on harrastuksensa ja niistä saadaan voimaa.
Vierailija kirjoitti:
Kun menen talvella ulos ja tiedän sen ja varaudun siihen, ei se estä sitä, etteikö siellä voisi silti paleltaa.
On hyvä, että olet ottanut riskin kantaaksesi hyvillä mielin. Tämä talvivertaus ontuu sikäli,että talvella on käytännössä pakko mennä ulos, kun taas lapsen hankkiminen on täysin vapaaehtoinen luksushankinta. Lapsiperheen ongelmista valittaminen muistuttaa pikemminkin valittamista siitä, miten paljon bensaa kallis urheiluauto juo.
Isovanhemmilla ei ole mitään velvollisuutta hoitaa tai olla kiinnostunut lapsenlapsistaan. Eihän se heidän päätöksensä ollut niitä hankkia? Niinpä, eli mitäs jos jokainen hoitaisi omat lapsensa. Mistähän kummasta on lähtöisin käsitys, että vanhemmilla pitäisi olla OIKEUS saada lapset pois silmistään tietyin väliajoin ja viettää jotain omaa/parisuhde- ym. aikaa. Mitäs hankit niitä lapsia.
Nämä kaikki lapsenvahdinpuutetta itkevät onkin varmaan justiin niitä ihmisiä, jotka ennen omien lasten hankintaa olivat kovasti tarjoutumassa kaveriensa lasten vahdeiksi, auttamassa omia vanhempiaan ja sisaruksiaan ja kavereitaan jos vaikka missä asiassa. Sitten kun on läskiposkipallerot pyöräytetty ja alkaakin väsyttämään niin ihmetellään että mitä varten kaikki ei tuu meille nyt auttamaan...
Itsekkäät ihmiset jää avutta. Siitäs saitte. Jos auttaa toisia toisetkin auttaa itseä.
- Meillä on joka ilta parisuhdeaikaa. Lapset (koulukäiset) laitetaan nukkumaan, tai jos eivät nuku, niin ovat ainakin omissa vuoteissa. Katsellaan yleensä joku leffa tai luetaan kirjoja ja mennään yhdessä nukkumaan.
- Pari kolme kertaa vuodessa mennään teatteriin, elokuviin, konserttiin tai syömään kahdestaan. Hoitajaksi on kutsuttu työkaverin tyttö, MLL:n hoitaja tai nykyään lapset ovat osanneet olla jo keskenäänkin pieniä aikoja.
- Lapset ovat olleet seurakunnan kesäleireillä joskus. Kerran olimme neljä päivää niin, että yksikään lapsista ei ollut kotona. Tuli tosi kova ikävä lapsia. (Tässä kohdassa mietin niitä, jotka haluaisivat erota, että saisivat "omaa" aikaa. Eikö teillä tule lapsia ikävä???)
- Kerran parissa vuodessa tehdään viikonloppureissu Euroopassa kahdestaan. Isovanhemmat asuvat pitkän matkan päässä, mutta käydään viemässä ennen reissua ja haetaan reissun jälkeen. Joskus isovanhemmat ovat ajaneet meille ja maksamme heille matkat. Tuomme aina hienot tuliaiset isovanhemmille ja lapsille, jotta meidät päästetään seuraavillakin kerroilla mielellään menemään.
- Olen ihan vapaa lähtemään omiin harrastuksiini, lenkille tai tapaamaan ystäviäni kun haluan. Samoin on mies. Osaamme vuorotella.
En ikinä haluaisi erota ja menettää osaa lasteni lapsuudesta. Minulle paras oma aika on aikaa perheen kanssa.
Minua eivät niinkään ihmetytä kommentit, joissa surraan parisuhdeajan perään. Noihin pystyn ihan samastumaan. Mutta minua ihmetyttävät kommentit, joissa yhteinen reissu tai edes ilta kerran pari vuodessa on ihan riittävästi, koska "paras oma aika on aikaa perheen kanssa". Kenelle tuollainen muka riittää? Ovatkohan näiden kommentoijien puolisot samaa mieltä?
Mikä siinä on vaikeaa ottaa lapsille ulkopuolinen hoitaja, jotta saa parisuhdeaikaa?