Lue keskustelun säännöt.
En halua olla äiti enää!!!!!!!!!!!!!
19.07.2016 |
En vaan jaksa enää!
Juuri kun vaikuttaa siltä että kyllä tämä tästä, kyllä näistä ihan ihmisiä tule niin ei, ei jumalauta, ei voi totella tai tehdä mitä pyytää/käskee.
Rajoja on, sääntöjä on, rakkautta on, johdonmukaisuutta on, ja silti joka helvetin päivä samat saatanan taistelut!
Saavat valita kahdesta eri vaatteesta mitkä ottavat, aivan vatun sama mitkä paidat/housut/sukat on vaihtoehtona niin ne on väärät.
Aivan sama mitä on aamupalaksi, lounaaksi, välipalaksi, päivälliseksi tai iltapalaksi niin pitäisi saada jotain muuta. Vaikka tortaina sit saisi mutä maanantaina vinkui niin ei maistu, pitää olla jotain muuta.
Joka kerta, vaikka ikinä eivät muuta saa. Sr on sitä mitä tarjotaan tai ei mitään.
Helvetinpersepaskasaatananperkele, jos nää jaksavat nyt jo uhmata joka helvetin päivä niin että must tuntuu eträ päädyn kohta suljetulle, niin millaista sitten on kun ovat teinejä!!!???
Ymmärrän kyllä miksi jotkut antavat muksuilleen periksi kaikessa.
En tiedä kauanko pysyn järjissäni kun koitan opettaa tottelemaan, ja että sääntöjä on.
Kommentit (179)
Ja siis, tottakai lapsilla kuuluu olla mielipiteitä ja mahdollisuus vaikuttaa asioihin, esimerkiksi liittyen ruokaan ja vaatteisiin ja saavat valita kaupasta itse mieluisat ja sopivat paidat ja housut ja kengät mutta kun ne ei silti sitten kelpaa.
Olen ollut niin kypsä että yhden kenkätaistelun jälkeen esikoinen sai kipittää sukkasillaan autoon. Toisen kerran kun mitkään vaatteet ei kelvannut kannoin kalsareissaan autoon (oli kuuma kesäpäivä). Hän on joutunut jäämään kotiin ja olen lähtenyt kahdestaan nuoremman kanssa kun mistään ei tule mitään.
Olen ollut rauhallinen, olen huutanut, olen näyttänyt että suutun kun eivät tottele eikä kuuntele ja viimeksi tänään ei taaskaan voinut uskoa ettei tulla huitomaan kuuman pellin lähelle niin eikö esikoinen osunut peltiin ja kauhea itku kun tietysti sattui.
Ovat pudonneet sohvalta kun ei voi uskoa että sohvalla ei hypitä.
Kaatuneet ulkona kun ei voi uskoa kun sanon ettei lähdetä juoksemaan alamäessä.
On vain niin totaalisen läpimätäpaskaolo kun ei vaan nyt jaksais ollenkaan tätä.
Sanon kyllä päivittäin että rakastan ja joka päivään mahtuu haleja ja läheisyyttä mutta nämä kiukuttelut vie voimat, sekä minulta että mieheltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä sillä on edes väliä jos kakarat riskaa. On meilläkin väärä tyyny, väärin voideltu leipä, väärät vaatteet, väärän värinen lautanen, mutta mitä väliä? Antaa lasten riskata ja kiukuta. Ei se mua ärsytä. En vastaa mitään ja oon vaan rauhallisena. Kyllä ne aikansa jaksaa riskata kunnes luovuttaa. Aikansa kutakin.
Minä en vain ole niin rauhallinen ja odotan/toivon että lapsille joskus menisi perille että kuuluu totella eikä joka asiasta voi vääntää riitaa koska en vain jaksa kuunnella enää vinkumista joka hiton asiasta.
Aika sinnikkäitä ovat, jos jaksavat pitkään vinkua, jos et reagoi mitenkään. Ite en lähde ollenkaan vääntämään. Jos ei sovi istua omalle paikalleen, nostan pois pöydästä. Jos ei kelpaa lautanen, nostan lautasen pois. Ilman sen suurempia meteleitä. Saatan sanoa, että mä en tästä ala tapella, voit ite valita kelpaako tämä vai meetkö pois häiritsemästä toisten ruokarauhaa.
Vanhin kokeilee aina välillä. Aloittaa vinkumisen, miten on pahaa ruokaa jne. Mä totean, että voit toki lähteä ostamaan, mitä haluut ja laittaa itellen ruokaa, kunhan teet hankinnat omilla rahoillas. Vielä ei oo lähteny kauppaan tai jättäny syömättä.
Toki meillä on kahdeksan lasta, ettei mulla oo aikaakaan jäädä käymään loputtomia väittelyitä ja tappeluita.
Tsemppiä ap! Olen huomannut sen, että ne tuttavani joilla ei ole "vastaavia ongelmia" antavat lastensa riehua täysin vapaasti, joten älä välitä näistä täällä pätijöistä.
Esim. Tuttavani aina sanoo, että heidän lapset (6v ja 8v) ovat niin helppoja.
Olimme heidän kanssaan kylpylässä, jossa heidän lapset hyppivät altaan reunoilta veteen, juoksivat ja tappelivat. Uimisen jälkeen kävimme syömässä buffassa, jossa eivät syöneet kuin leipää ja vanhempi lapsi makasi pöydän alla. Ja nämä vanhemmat eivät sano mihinkään mitään, kylpylässäkin valvojan piti puuttua hyppimiseen.
Ja ei siis ole mitenkään ainutkertainen tapaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännä ei mulla vaan oo tuommoista vaikka oon 3 kanssa yksin.
Hae apua vanhemmuuteesi vaikka perhenlasta tms.
Jännää että lapsia on erilaisia!
Varoen tästä sivusta sanon, että - vaikka toki lapsiakin on temperamentiltaan erilaisia - niin kyse on siitä, että vanhempia on erilaisia. Tiedän, että nyt sataa paskaa niskaan, mutta näin se vaan on.
Kuulosti jo tavattoman pahalta tuo, että lapsilla on jatkuvasti valintatilanne. Lapsi ei vielä itse tiedä mitä hän tahtoo, siksi vanhemman on se tiedettävä, lapsen on niin turvallista olla.
EN ole lukenut muita kommenteja ja itsellä on vasta yksi taaperoikäinen niin ehkä minulla ei saisi olla mielipidettä. Mutta olen lukenut Jesper Juul in "kasvatus"kirjoja ja hän on sitä mieltä että lapsille pitää aina olla rehellinen ja näytää tunteitaan. En tarkoita että kannattaa alkaa raivoamaan mutta kertoa heille miksi äiti on surullinen/vihainen/pettynyt ja kyyneleitä on parempia kun pitää raivon sisällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa ap ihan normiarjelta tuon ikäisten kanssa. On rankkaa nyt, mutta kun et lyö läskiksi, vähitellen helpottaa. Mulla nyt 10 ja 11 v. ja todella helppoa verrattuna uhmavuosiin. Murrosikää odotellessa tosin ;-) Kannattaa valita ne tietyt perussäännöt joissa kyse terveydestä ja turvallisuudesta ja muiden huomioimisesta ja pitää niistä kiinni, tiukastikin. Muiden kanssa voi sitten ottaa rennommin ja antaa vaikka lasten päättää. Olet selvästi väsynyt nyt, mutta tosiaan samanlaista tuo on kaikissa perheissä. Tsemppiä!!
Tsemppiä. Ainakin koiranpennun kanssa ku piti uhmaiässä kuria ja malttoi niin teini-ikä sujui ilman uhmapuuskia. Ehkä ihmislapsilla toimii sama? :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja koska joku tulee kuitenkin sanomaan että pitikö ihan kahta tehdä vaikkei pärjäis yhdenkään kanssa, niin sanon vaan että en tiennyt millaisia lapsia saan.
Esikoinrn oli todella hyväntuulinen, tyytyväinen ja helppo vauva, josta ei olisi ikinä voinut kuvitella että hän kehittää jo 2-vuotiaana niin törkeän uhman että kadutti että olimme jo ehtineet toisen tekemään.Taas kerran yksi hyvä syy siihen että ei tee niitä kakaroita liian pienellä ikäerolla, tuollaista se sitten on. Kuvitellaan että pieni 1-2-vuotias tykkää kun saa perheeseen vauvan joka vie kaiken huomion, kun se nyt on tehty sun leikkikaveriksi, eipä se mitään osaa leikkiä, korkeintaan pilaa leikit.
Tai sitten kun odottaa liian kauan käy niin kuin kaverilla, 6-vuotias oli niin mustasukkainen että yritti viedä vauvan roskikseen. Lapsia ei voi ikinä hankkia enemmän kuin 1 jos etsii jotain sopivaa ikäeroa.
Tämä on kaikessa kauheudessaan jotenkin koominen mielikuva. Mustis sisar viemässä vauvaa roskikseen. Ihan kamalaa joo, mutta naurattaa :-D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja koska joku tulee kuitenkin sanomaan että pitikö ihan kahta tehdä vaikkei pärjäis yhdenkään kanssa, niin sanon vaan että en tiennyt millaisia lapsia saan.
Esikoinrn oli todella hyväntuulinen, tyytyväinen ja helppo vauva, josta ei olisi ikinä voinut kuvitella että hän kehittää jo 2-vuotiaana niin törkeän uhman että kadutti että olimme jo ehtineet toisen tekemään.Taas kerran yksi hyvä syy siihen että ei tee niitä kakaroita liian pienellä ikäerolla, tuollaista se sitten on. Kuvitellaan että pieni 1-2-vuotias tykkää kun saa perheeseen vauvan joka vie kaiken huomion, kun se nyt on tehty sun leikkikaveriksi, eipä se mitään osaa leikkiä, korkeintaan pilaa leikit.
Tai sitten kun odottaa liian kauan käy niin kuin kaverilla, 6-vuotias oli niin mustasukkainen että yritti viedä vauvan roskikseen. Lapsia ei voi ikinä hankkia enemmän kuin 1 jos etsii jotain sopivaa ikäeroa.
Tämä on kaikessa kauheudessaan jotenkin koominen mielikuva. Mustis sisar viemässä vauvaa roskikseen. Ihan kamalaa joo, mutta naurattaa :-D
Lääkkeet?
Mikä ihmeen mutsin sisar?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nämä neuvot tulevat vähän myöhässä ap:lle mutta ehkä joku muu saa apua.
Pienet lapset ovat aika ennakoitavissa ja useimmissa perheissä elämä on täynnä rutiineja. Se tarkoittaa sitä, että me äidit arvataan jo ennakolta, mistä tulee vääntöä: syömisestä, pukemisesta, ulos lähtemisestä, sisään lähtemisestä jne. Samat jutut joka päivä.
Siksi kannattaa vähän miettiä etukäteen, miten konflikteja saadaan vähennettyä. Jos syömisen kanssa on ongelmia, ota lapset mukaan ruoanlaittoon. Tomaatti maistuu paljon paremmalta, kun sen on saanut itse panna kaupassa pussiin.
Jo se auttaa, kun kertoo lapselle, mitä tehdään. "Äiti tekee nyt puuron, sitten kun ollaan syöty, mennään pukemaan ja lähdetään puistoon." "Nyt on puuro syöty, mennään pukemaan."
(Ja sitten tietenkin niin tapahtuu. Aikuinen päättää ja on johdonmukainen.)
Ja aina kun tilanne menee hienosti, pitää kehua. "Ai kun söit puuron tosi reippaasti!" "Voi kun annoit pukea nätisti. Ja panit itse kengät jalkaan!"
On ymmärrettävää, että kun lapsi kiukuttelee, vanhempi turhautuu. Mutta kun siitä ei ole mitään apua
Jos ap tai joku muu tuntee, ettei jaksa lastensa kanssa, kannattaa hakea neuvolasta apua. Se voi olla yksi keskustelu tai joku hyödyllinen lastenkasvatusesite, joka antaa sen valaistuksen, joka nyt on hukassa. Ja omaa aikaa tarvitsevat ihan kaikki.
Kurjinta on, jos äiti alkaa nähdä lapsensa pääasiassa vain kielteisessä valossa. Ei kaikilla lapsilla ole automaattisesti vaikeaa murrosikää mutta siitä ei varmasti ole apua, jos äidillä on ollut raskasta lasten kanssa silloin, kun nämä olivat pieniä.
Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja koska joku tulee kuitenkin sanomaan että pitikö ihan kahta tehdä vaikkei pärjäis yhdenkään kanssa, niin sanon vaan että en tiennyt millaisia lapsia saan.
Esikoinrn oli todella hyväntuulinen, tyytyväinen ja helppo vauva, josta ei olisi ikinä voinut kuvitella että hän kehittää jo 2-vuotiaana niin törkeän uhman että kadutti että olimme jo ehtineet toisen tekemään.Taas kerran yksi hyvä syy siihen että ei tee niitä kakaroita liian pienellä ikäerolla, tuollaista se sitten on. Kuvitellaan että pieni 1-2-vuotias tykkää kun saa perheeseen vauvan joka vie kaiken huomion, kun se nyt on tehty sun leikkikaveriksi, eipä se mitään osaa leikkiä, korkeintaan pilaa leikit.
Tai sitten kun odottaa liian kauan käy niin kuin kaverilla, 6-vuotias oli niin mustasukkainen että yritti viedä vauvan roskikseen. Lapsia ei voi ikinä hankkia enemmän kuin 1 jos etsii jotain sopivaa ikäeroa.
Tämä on kaikessa kauheudessaan jotenkin koominen mielikuva. Mustis sisar viemässä vauvaa roskikseen. Ihan kamalaa joo, mutta naurattaa :-D
Lääkkeet?
Mikä ihmeen mutsin sisar?
Kun yrität veetuilla ja päteä niin ensimmäinen askel on opetella lukemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko yrittänyt jutella lapsillesi kuin ihmisille? Ei komentaa, ei käskeä, ei määrätä, ei lässyttää, ei huutaa, ei kohdella alentuvasti. Jutella. He ovat jo ihan järkeviä, tiedostavia, ajattelevia ihmisiä. Sano, että heidän huono käytöksensä satuttaa sinua. Itke. Katso silmiin. Kerro totuus.
Sun rasittava arkes on sun lapses ainoa lapsuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Psykologiaa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Psykologiaa. kirjoitti:
Veikkaan, että tässä on sama vika kuin helv*tin monissa muissa (suomalaisissa) perheissä. Äiti on järjetön tiukkapipo ja narisee/huutaa kaikesta. Totta hemmetissä niistä muksuista silloin kasvaa riitapukareita :D Jos siis tilanne on tämä, niin opettele ottamaan rennosti. Lopeta huutaminen, nalkututs, tiukkapipoisuus, liika kurinpito (tottakai säännöt on oltava. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että jos lapsi tekee jotain vahingossa, tai miksei tahallaankin väärin, niin siitä tarvitsisi heti rangaista.). Lapsen rankaiseminen nyt muutenkin on melko huonoa kasvatusta. Oikea oppiseen kasvatukseen kuuluu näyttää lapselle oman esimerkin avulla miten kuuluisi elää/toimia/käyttäytyä.
Toki en tiedä onko tilanne tämä teidän perheessä. Valitettavan useita tämmösiä tapauksia olen kuitenkin nähnyt, joten katso ihan vaikka varmuuden vuoksi sinne peiliin, onko sinussa itsessäsi jotain muutettavaa asian parantamiseksi. Ja tottakai, perheen yhteiset aktiviteetit ei ole pahasta.
Mutta joo. Mikä minä olen neuvomaan. Itsehän sinun pitäisi osata sumplia nämä asiat, kun perheellinen olet :D Lapset nyt on muutenkin melko usein enemmän tai vähemmän uhmakkaita, joten siinä varmaan osa syy asiaan. Ota lomaa. Laita kersat päiväkotiin. Opi ottamaan rennosti omalla ajallasi, sekä muksujen läsnäollessa. Tsemppiä.
Ihanaa pätemistä <3
Oletan että olet ap. Kuten arvelinkin, vika on sinussa. Johan sen tuosta asiattomasta palautteestasi huomasikin :D En käsittääkseni pätenyt, vaan yritin olla objetkiivinen ja avulias, vaikka viestin aloitus saattoikin vaikuttaa provolta. Ensin pitäisi kasvaa aikuiseksi (mentaali kapasiteetiltaan tässä tapauksessa) ennen kuin alkaa itse niitä lapsia tekemään :D Toivon onnea ja menestystä tulevaisuuteesi.
Ja jatkat vain <3 eikö tunnukin hyvältä kun voi edes.netissä olettaa tietävänsä jotain toisesta ihmisestä ja olla olevinaan fiksumpi, asiallisempi ja aikuisempi?
Et vissiin huomannut jo aloituksesta että mulla on tänään ihan helvetin huono päivä, johon tuollaiset "näin se yleensä menee"-jutut (mitkä ei nyt.pidä paikkansa vaikket sitä usko) ja "kyl sun ite pitäs tietää miten ratkaista tää sulla se perhe on" ei auta yhtään koska vitutuskäyrä on ollut huipussaan.
Mmene nyt kiillottamaan kuviteltua kultamitaliasi jonka voitit näpäyttämällä keskustelijaa aihe vapaalla.
Ap, sulla on ongelma. Josta tulit avautumaan palstalle. Ja toinen ongelma, miten töykeästi halveksit ja mitätöit muiden auttamisyritys-kommentteja. Kielenkäyttösi kertoo jotain persoonallisuudestasikin. Ja persoonasi, kasvatustapasi vaikuttavat lapsiisi. Se on ongelmasi. Aloituksessa tulee ilmi, että pidät lapsia vaikeina, kuin he olisivat syntyneet sellaisiksi. Eivät ole. Jos haluat apua, sun täytyy mennä itseesi. Tuskin menet, känkkäränkkä, ja ongelmat jatkuu, syvemmin.
Vierailija kirjoitti:
Ota irtiottoja perheestä! Miks muuten hankit monta lasta kun kai tiesit millaista lapsiperhe-elämä on? Yhden kanssa paljon helpompaa tai etenkin jos ei ole lapsia ollenkaan :)
Ei tunnu olevan yhden kanssakaan helppoa. Lapseni luokkakaveri 10v tyttö hyppyyttää vanhempiaan minkä ehtii, ja vanhemmat konttaa ihan matona lapsensa oikkujen perässä. Harrastuksiin mennään jos siellä on joku tuttu, ei siksi että se muuten välttämättä kiinnostaa. Sama mitä maksaa, kyllä äiti ja isä maksaa. Kavereita pitää siellä korpimetsikössä olla 24/7 kun tyttö haluaa. Soitellaan koko luokka läpi, ja jos kukaan lapsi ei ole myötyväinen, niin äiti alkaa pommittaa tekstiviesteillä et meidän Lissu haluaa nyt kyläkaveria.
Sitten kun tämä tyttö on meillä, yrittää täälläkin pomottaa ja määrätä minua ja miestäni. Yrittää laittaa meidän perheen säännöt uusiksi, mieleiselleen tolalle. Saa hetkessä kaikki paskalle fiilikselle. Arvatkaa kyläileekö tämä tyttö meillä kovin usein. Nykyään?
Niin helppoja ne ainoat lapset!
Ap:lle vinkkiä: sun pitää huutaa niille lapsille eikä meille täällä. Kyä ne siitä sitten.
Vierailija kirjoitti:
Kun av:ta lukee niin tuntuu että koko pethe-elämä on yhtä taistoa ikävaiheesta toiseen, kun yhdestä selvitään niin uusi jo odottaa. :D
Itsellä ei lapsia
Samaa ihmettelen. Mulla on neljä lasta, eikä koskaan ole ollut tuollaista. Lapsilla ei ollut edes uhmaa. Nyt on kahdella teini-ikä menossa ja siltikin tullaan toimeen. Uskon, että tää on NIIN asennekysymys tämä lastenkasvatuskin.
Hei, missä teidän miehet on? Lapsia tekemään tarvitaan kaksi joten kyllä niitä hoitamassakin saa olla molemmat. Mies voi olla töissä, mutta on sillä takuulla vapaa-aikaakin. Silloin ollaan kotona ja hoidetaan lapsia, niin se vaan on.
Ja ap:lle, vähän pisti silmään tuo sana "tottelemaan"; se voi tarkoittaa hyvää tai pahaa, mutta sanana vähän nuiva. Tarkoitus ei ole että lapset suinpäin tottelevat, vaan että saavat mahaansa ruokaa, päällensä vaatteet ja sitä rataa ja näistä kaikista kyllä päättää äiti eikä lapsi. Eli alusta saakka: ei vaihtoehtoja, on nyt vain tätä yhtä ruokaa tehtynä ja sen tekemisessä on ollut suuri vaiva ja nyt sitä sitten syödään. Piste. On vaan nämä yhdet vaatteet esillä ja ne laitetaan päälle. Piste. Lapselle ei ole hyväksi joutua liian pienenä olemaan se, joka tekee perheen valinnat, sillä ei ole siihen taitoja eikä älyä ja se ahdistaa, parhaiten säilytät arvovaltasi ilman rähjäämistä ja tottelemaan vaatimista kun olet se, joka päättää, kaikilla on helpompaa.
Lapsi voi päättää sitten pienemmistä, hänen kokoisistaan asioista.
Uhmaikä on myytti, jonka varjolla monet vanhemmat käskyttävät lapsiaan aika siekailematta. Sehän ei ole muuta kuin tilanne, jossa aikaisempi tahdoton käärö osaa jo sanoa jotakin omista asioistaan ja on ihan äidistä kiinni (ja isästä) tuleeko näistä tilanteista maailmansota vaiko ei. Tottelemaan vaatimista parempi on alusta saakka kertoa edes osapuilleen vähän perusteluja kuten just toi, että ruuan laittamisessa on kova työ ja sen takia nyt on vain tätä yhtä sorttia.
sen sijaan että opettaisit lapsillesi SÄÄNTÖJÄ, opeta käytöstapoja, joilla tarkoitan ns. sydämen sivistyneisyyttä, toisten huomioimista, kohteliaisuutta, rakkautta, inhimillisyyttä, kunnollisuutta, jne. Näin kasvatat lapsista kunnon kansalaisia, sen sijaan että joitain sääntörobotteja, jotka eivät kykene itse omiin moraalisin valintoihin ilman sääntöjä.
Juu, tiedän kyllä miltä tuntuu kun vituttaa. Ja sehän tässä se pointti aikalailla olikin. Sen sijaan, että tulet tänne pätemään, eikö olisi parempi, että menisit purkamaan sen pahan olon johonkin kätevään. Äitilläni oli tapana kutoa vimmatusti kun sitä vitutti. Itse taas painun saman tien salille jos sappi rupeaa kiehumaan. Et sinä täältä netin keskustelu palstoilta ainakaan mitään apua saa, päinvastoin rupeaa vaan kommenttien lukeminen vituttamaan enemmän. Eli siis: Tee jotain mihin purat kiukkusi (lenkkeily, siivoaminen), tai jotain millä voit turhautumistasi lauhduttaa (leffa, pienet nokoset). Ja kuten jo aiemmin sanoin: Väitän, että asenteessasi on parantamisen varaa. En väitä että kaikki ongelmasi on asenteestasi kiinni, mutta väitän että se on selvä osatekijä. En yritä "voittaa" mitään mitalia tällä, vaan kuten jo totesinkin, yritän vain olla avulias mahdollisimman objetiivisella tavalla. Ainoa asia mistä voin kommentoida, on sinusta, koska vain sinusta minulla on konkreettista näyttöä näiden kommenttien muodossa. Lapsistasi en tiedä mitään. Mutta kuten tästäkin jo aiemmin sanoin, ja monet muut ovat sanoneet: Semmosia ne lapset monasti on. Se kinaaminen voi todella hyvinkin olla vain vaihe, joka menee ohi ennemmin tai myöhemmin (tai sitten on niitäkin tapauksia, missä se ei todellakaan mene ohi ikinä). Sitä on vaikea täältä käsin todeta, mista kiikastaa, mutta toivottavasti näillä mun kommenteilla oli nyt edes jotain merkitystä. Ja tosiaan, voin sanoa että itselläkin ollut tänään melko V-mäinen päivä, lähinnä sukulaisten takia :S Ja tarkennan vähän tuota "kyl sun ite pitäs tietää miten ratkaista tää sulla se perhe on" lausahdustani: Tarkoitus oli todeta, että vain sinä voit asiaan vaikuttaa. Me asian ulkopuoliset postaajat täällä palstalla ei voida sinun perheeseesi sen lähemmin vaikuttaa, mutta sinä itse voit. Ja tosiaan, itselläni oli myös tänään melko paska päivä, mikä taitaa noista edellisistä kommenteistani jonnin verran paistaa läpi, joten pyydän aiheuttamaani mielipahaa anteeksi. Ja kerran vielä tsemppiä sinne. Pura paha olo harrastuksiin, ole hyvä vanhempi, elä toivossa että lapsistasi kasvaa kunnon ihmisiä, eikä mitään riitapukareita :D ja pahan paikan tullen puret vaan hammasta yhteen ja menet sisulla päivän läpi jos ei muu auta. Muuta en oikein voi tähän sanoa.