Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lihava nainen kertoo
15.07.2016 |
Hei kaikki huolestuneet! Annan teille nyt rauhan. Suurin osa lihavista tietää, miten syödään terveellisesti ja sen, että liikunta on hyvästä. He tietävät myös, että ylenpalttinen keksien ja sipsien syönti ei ole ok ja että on peruskohteliaisuutta käydä suihkussa säännöllisesti. Tiedämme myös diabeteksesta ja siitä, että painonpudotus on ylipainoiselle suositeltavaa ihan jo terveyssyistäkin. Ja senkin, että joillekin tulee paha mieli siitä, että he joutuvat näkemään ylipainoisia ihmisiä.
Teidän ei tarvitse enää käyttää kesäänne täällä kertomassa meille näistä asioista kerta toisensa jälkeen! Olkaa vapaita! Nauttikaa elämästä! Me tiedetään!
Kommentit (153)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
N 43 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ihmetyttää lähinnä se, että ylipainoisilla on mahdollisuus pienellä vaivalla parantaa elämänlaatuaan aivan huikeasti, mutta he eivät tartu tilaisuuteen.
Kerrotko mulle, mikä on tämä mahdollisuus, johon lihavat eivät tartu?
Jaksaa paremmin arjessa, itsetunto kohoaa, löytää vaatteita helpommin, saa paremmin kumppanin, ei enää halveksintaa ja haukkuja muilta, työelämässä otetaan vakavammin, näyttää paremmalta useimpien mielestä, terveydentila kohoaa... Kaikkeen tuohon on mahdollisuus pienellä vaivalla ja itsekurilla!
Pienellä vaivalla ja itsekurilla voi lopettaa tupakoinnin, huumeiden käytön, uhkapelaamisen, tuhlaamisen, opetella joka vuosi uuden kielen, opiskella viiden vuoden välein uuden ammatin, harjoitella huippu-urheiljaksi, harjoitella huippumuusikoksi eli kohottaa hurjasti itsetuntoa ja saada arvostusta. Kai olet jokaisella palstalla julistanut ilosanomaasi?
Huippumuusikoksi tuleminen vaatii vuosikymmenien työn eli soittamista kahdeksan tuntia päivässä sekä päälle ties mitkä teoriat ja säveltapailut sun muut. Laihtuminen vaatii sen, että syö vähän vähemmän! Syömistä ei edes tarvitse lopettaa, eikä herkkuja jättää kokonaan pois. Ainoastaan vähentää hieman.
Mieti nyt vähän itsekin. Miten ihmeessä voit verrata tuollaisia asioita toisiinsa?
Laihtuminen voi vaatia joiltakin ihmisiltä jatkuvaa 24/7 valveutumista laihdutukseen - siis ihan konkreettiseen ruoan, ruokailutapojen ja liikuntatottumusten ajatteluun ja myös niiden toteuttamiseen. Se voi vaatia paljon vanhojen tottumusten murtamista, uusien etsimistä, jatkuvaa balanssin etsimistä terveellisen ja epäterveellisen laihtumisen välillä, ja liikunnan suhteen myös paljon fyysistä, rankkaakin työtä (koska todella ylipainoiselle liikkumattomalle liikunnan aloitus voi olla aluksi tosi raskasta). Se voi vaatia jatkuvaa informaation ja tuen etsimistä, ja joskus myös ihan rehtiä työskentelyä mielenterveyden parissa (jos kyseessä on vaikkapa tunnesyömistä). Eli se voi olla paljon muutakin kuin "syömisen vähentämistä". Ja usein onkin.
Tässä keskustelussa huomaa sen, että ihminen, joka ei ehkä itse ole ollut eläessään ylipainoinen, ei yksinkertaisesti osaa mieltää, että ylipainoisuus on niin paljon muutakin kuin sitä, että syödään enemmän kuin kulutetaan. Huomattavan ylipainoisella, ja ehkä koko (aikuis)ikänsä lihavana olleella laihtuminen vaatii ihan eri työkaluja kuin ihmisillä, joilla sitä kilon, parin painonheittoa tasataan jo luontaisesti.
Mielenterveysongelmat ymmärrän kyllä. Sitä en millään pysty tajuamaan, mihin tarvitaan 24/7-ajattelua, kun riittää jättää esimerkiksi yksi välipala tai lounaan toinen ruokakauhallinen väliin? Entä mihin tarvitaan fyysistä työtä, kun laihtumiseen ei edes tarvita liikuntaa?
Jos haluat päästä kouluun, niin mitä teet? Opiskelet. Jos haluat työpaikan, niin mitä teet? Lähetät hakemuksia ja valmistaudut haastatteluihin.
Jos haluat laihtua, niin mitä teet? Ilmeisesti jotain aivan käsittämätöntä hölmöilyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
N 43 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ihmetyttää lähinnä se, että ylipainoisilla on mahdollisuus pienellä vaivalla parantaa elämänlaatuaan aivan huikeasti, mutta he eivät tartu tilaisuuteen.
Kerrotko mulle, mikä on tämä mahdollisuus, johon lihavat eivät tartu?
Jaksaa paremmin arjessa, itsetunto kohoaa, löytää vaatteita helpommin, saa paremmin kumppanin, ei enää halveksintaa ja haukkuja muilta, työelämässä otetaan vakavammin, näyttää paremmalta useimpien mielestä, terveydentila kohoaa... Kaikkeen tuohon on mahdollisuus pienellä vaivalla ja itsekurilla!
Pienellä vaivalla ja itsekurilla voi lopettaa tupakoinnin, huumeiden käytön, uhkapelaamisen, tuhlaamisen, opetella joka vuosi uuden kielen, opiskella viiden vuoden välein uuden ammatin, harjoitella huippu-urheiljaksi, harjoitella huippumuusikoksi eli kohottaa hurjasti itsetuntoa ja saada arvostusta. Kai olet jokaisella palstalla julistanut ilosanomaasi?
Huippumuusikoksi tuleminen vaatii vuosikymmenien työn eli soittamista kahdeksan tuntia päivässä sekä päälle ties mitkä teoriat ja säveltapailut sun muut. Laihtuminen vaatii sen, että syö vähän vähemmän! Syömistä ei edes tarvitse lopettaa, eikä herkkuja jättää kokonaan pois. Ainoastaan vähentää hieman.
Mieti nyt vähän itsekin. Miten ihmeessä voit verrata tuollaisia asioita toisiinsa?
Lihavoitu osa, mietipä itsekin vähäsen.
Monelle lihavalle syöminen on riippuvuus niinkuin alkoholi alkoholistille. Kun korkin avaa tai lautasellisen ruokaa ottaa, on vaikeaa ja jopa mahdotonta lopettaa ennen kuin on hirveessä kännissä tai hirveessä ähkyssä. Ja kun humalatila tai ähkyolo vähän laskee, niin eiku lisää viinaa tai sapuskaa.
Sanoisitko alkoholistille näin: "Eihän kaljan juomista tartte edes lopettaa, eikä drinksuja jättää kokonaan pois! Ainoastaan vähentää hieman!"
Mistäköhän johtuu se, että yksikään riippuvuuksiin perehtynyt taho ei suosittele alkoholisteille, tupakoitsijoille tai narkkareille kohtuukäytön opettelua, vaan just sitä kokonaan lopettamista? Eiköhän syy ole sinullekin selvä, riippuvuuskierre katkeaa helpommin kokonaan lopettamalla, kun taas kohtuukäytössä on läsnä jatkuva sortumisvaara.
Mitä sitten kun se riippuvuus onkin ruoka? Syömistä kun ei tarvitse, vaan mieluumminkin ei voi lopettaa kokonaan. Oi jospa voisikin! Voi kun olisi edes käärme, joka syö jonkun rotan kerran kuussa, eikä sen enempää tarvitse ajatella asiaa. Mutta kun syödä on pakko joka jumalan päivä ja vielä v***u säännöllisestikin!
Lihavalla ei ole olemassa sitä helpointa tapaa katkaista kierre: lopeta kokonaan. Lihavan ainoa tapa on opetella kohtuukäyttö. Sitäkö suosittelisit myös alkoholisteille ja narkkareille?
Vierailija kirjoitti:
N 43 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
N 43 kirjoitti:
Ylipäänsä tämä uskomus, että lihavat eivät laihduttaisi tai olisi koskaan laihduttaneet, on minusta käsittämätön. Mä olen suurimman osan elämästäni ollut ylipainoinen ja teini-ikäisestä päälle kolmekymppiseksi olin muutaman kuukauden pausseja lukuunottamatta jatkuvasti enemmän tai vähemmän laiharilla. Laihdutus oli jatkuvaa, kuten myös valitettavasti repsahduksetkin, ja niistä seurannut itseinho. En tunne ketään lihavaa, joka ei joskus olisi laihduttanut, suurin osa tuntemistani on kokeillut varmaan kymmentä erilaista dieettiä ja jotkut jopa ns. "ihmepillereitä".
Itse vietin 90-luvun alkupuoliskon kiduttaen itseäni kaalisoppakuureilla ja jumpaten Cindy Crawfordin jumppavideoiden tahdissa. Ja sortuen joka kerta uudestaan ahmimiseen ja lähes täyteen liikkumattomuuteen. 90-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa laskeskelin Painonvartijoiden tahdissa pisteitä kolmeen eri otteeseen, laihduin kertaalleen jopa 30 kiloa ja keräsin melkein kaiken takaisin koska pää ei pysynyt mukana siinä uudessa tavassa elää.
2000-luvun puolivälin tienoilla tein viimeisen rypistyksen. Laihdutin paikkareiden pisteytyksiä omin nokkineni soveltaen ja yhden työkaverini avustamana ja kannustamana lähes 40 kiloa ja kituutin itseäni runsaan vuoden sen jälkeen BMI:ssä 20 ja kadotin elämäniloni melkein kokonaan. Sitten tajusin, ettei kaikkien tarvitse olla hoikkia ja aloin opettelemaan uutta, suht terveellistä mutta myös armollista tapaa syödä ja liikkua. Kun olin jonkinlaisen tasapainon siinä uudessa elämässäni (osa 572) omaksunut, oli painoni noussut taas kymmenisen kiloa. BMi oli silti vielä normaalin puolella, joten päätin olla laihduttamatta enää, vaikka joku sisäinen "olen ruma ja läski" -ääni vieläkin siihen yritti pakottaa. Lähes 10 vuotta olen nyt tässä n. 24 BMI:ssä elellyt ja vuosi vuodelta se tuntuu helpommalta ja sopivammalta. Ne vanhat, lihavuutta ylläpitäneet elämäntavat, houkutukset ja tottumukset ovat kuitenkin niin syvään juurtuneet, että aika-ajoin joudun vieläkin niitä vastaan käymään pienimuotoisia sotia. Onneksi kuitenkin vuosi vuodelta vähemmän.
Jos pysyvä laihduttaminen olisi helppoa, pieni vaiva, maailmassa olisi hyvin paljon vähemmän ylipainoisia kuin on nyt. Se, että uskottelee itselleen lihavien olevan vaan niin pohjattoman laiskoja, jotka eivät mitään tiedä ja mitään koskaan jaksa tehdä, on hyvin köykäinen argumentti, jolla pyritään mitätöimään monta sellaista seikkaa ja tekijää, joista oikeasti pitäisi puhua asiallisesti ja kiihkottomasti paljon enemmän. Ehkä jostain sieltä löytyisi se kultainen tasapainon avain yhä useammalle.
Eli lopulta pääsit normaalipainoiseen tasapainotilaan, jossa pysyttelet pienellä vaivalla. Tätä juuri tarkoitin sillä, että helposti on saatavilla merkittäviä hyötyjä!
Juu, siis nyt, 43-vuotiaana voin sanoa pysyväni normaalipainossa suht pienellä vaivalla. Mutta tähän pääseminen on ollut kaikkea muuta kuin pieni vaiva. Jos olisit 20 vuotta sitten tullut mulle mainostamaan sitä, kuinka pieni vaiva minulla on edessä, olisit päästänyt suustasi kyllä kaikkien sammakoiden isoäidin. Helpolla nämä hyödyt eivät ole tulleet.
Tätä mun tasapainotilaani varmasti edesauttaa sekin, että elämäni on myös muilta puitteiltaan sujunut varsin tasapainoisesti ja onnellisesti kuluneen vuosikymmenen aikana. Olen terve, en ole kärsinyt masennuksesta, kilppariongelmista tai juuri mistään muustakaan yhtä jalanmurtumaa ja muutamaa flunssaa lukuunottamatta. Mummoni kuolemaa lukuunottamatta kukaan läheisistäni ei ole kuollut tai sairastunut vakavasti tänä aikana. Yksi kissa tosin on kuollut, mutta pari tullut lisääkin. Olen edelleen samassa, tasapainoisessa parisuhteessa, en ole ollut raskaana taikka synnyttänyt ja työasiatkin ovat olleet yhtä muutaman kuukauden työttömyyskautta lukuunottamatta kunnossa. Elämässäni ei kuluneen kymmenen vuoden aikana ole edes tapahtunut mitään sellaista, joka olisi omiaan suistamaan ihmisen raiteiltaan, ja kaiketi lihomaan jälleen. Tasapaino on kaiketi helpompaa löytää tasapainoisessa elämäntilanteessa, kuin se jossain muussa elämäntilanteessa olisi? Ja siltikään se ei ole ollut pieni vaiva ja helposti saavutettu.
Niin, aiemmin yritit vääriä konsteja, kuten kaiken maailman kuureja ja rääkkejä. Ei meistä hoikistakaan juuri kukaan pystyisi olemaan millään hullulla kuurilla paria viikkoa pidempään, niin miksi hölmöimmätkään ylipainoiset yrittävät vaatia itseltään sellaista?
Homma on ollut helppoa siitä asti, kun tajusit tehdä asian oikein. 80% ruokailusta suurin piirtein kondikseen ja loput 20% voi syödä mielensä mukaan.
Koska sillä tavalla laihdutusta ihmisille lanseerataan: se on rankkaa ja yltiöpäistä, ja mitä enemmän laihdut pienemmässä ajassa, sen parempi. Jo pelkästään median tarjonta laihdutukseen liittyen on tosi ankaraa, eikä pelkästään siksi, että raflaavat laihdutustempaukset myyvät enemmän kuin perusterveellinen lautasmalli ja alle puoli kiloa viikossa. Medialla on vaikutusta maailmankuvaamme, halusimmepa tai emme.
Ettei tämä kuitenkaan menisi siihen, että ihmeteltäisiin seuraavaksi lihavien ihmisten medialukutaitoa, valotan hieman ylipainoisen vinkkelistä: kun taustalla on sekä konkreettista huonoa kohtelua ylipainosta johtuen, että ympäristön vahvasti negatiivinen viesti ylipainoisuutta kohtaan, todennäköisesti paineet laihtua ovat todella suuret. Silti ainoat kouriintuntuvat keinot ovat kenties juuri ne kulloisenkin ajan trendidieetit, jotka lupaavat maksimaalista painonpudotusta lyhyessä ajassa. Kaikilla ylipainoisilla nimittäin ei välttämättä ole lainkaan kokemusta joustavasta, perusterveellisestä syömisestä, tai taitoa hallita luontaisesti painoaan. Silloin ne radikaalimmatkin dieetit saattavat tuntua ainoilta toimivilta ratkaisuilta, vaikka niillä ei olisi järjen kanssa mitään tekemistä.
Ohis
Yritin etsiä tietoa laihduttamisen vaikeudesta, ja aina palauduttiin samaan: ei pysty vastustamaan herkkuja tai kontrolloimaan itseään (pakko ottaa kaupasta pussitolkulla karkkia siltä tuntuessa), ja lisäksi kyvyttömyys käsitellä negatiivisia tunteita (lohtusyöminen) tulivat esille jatkuvasti.
Kiinnostavaa on se, että nämähän ovat juuri niitä ominaisuuksia, jotka lihaviin usein liitetään mm. työelämässä. Ajatellaan, ettei heistä ole vaativiin hommiin, koska ei ole samanlaista itsekuria tai kontrollia itseen ja omiin tunteisiin kuin niillä paljon puhutuilla ajokoiramaratoonareilla. Onko tämä tulkinta itse asiassa ihan oikea?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
N 43 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
N 43 kirjoitti:
Ylipäänsä tämä uskomus, että lihavat eivät laihduttaisi tai olisi koskaan laihduttaneet, on minusta käsittämätön. Mä olen suurimman osan elämästäni ollut ylipainoinen ja teini-ikäisestä päälle kolmekymppiseksi olin muutaman kuukauden pausseja lukuunottamatta jatkuvasti enemmän tai vähemmän laiharilla. Laihdutus oli jatkuvaa, kuten myös valitettavasti repsahduksetkin, ja niistä seurannut itseinho. En tunne ketään lihavaa, joka ei joskus olisi laihduttanut, suurin osa tuntemistani on kokeillut varmaan kymmentä erilaista dieettiä ja jotkut jopa ns. "ihmepillereitä".
Itse vietin 90-luvun alkupuoliskon kiduttaen itseäni kaalisoppakuureilla ja jumpaten Cindy Crawfordin jumppavideoiden tahdissa. Ja sortuen joka kerta uudestaan ahmimiseen ja lähes täyteen liikkumattomuuteen. 90-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa laskeskelin Painonvartijoiden tahdissa pisteitä kolmeen eri otteeseen, laihduin kertaalleen jopa 30 kiloa ja keräsin melkein kaiken takaisin koska pää ei pysynyt mukana siinä uudessa tavassa elää.
2000-luvun puolivälin tienoilla tein viimeisen rypistyksen. Laihdutin paikkareiden pisteytyksiä omin nokkineni soveltaen ja yhden työkaverini avustamana ja kannustamana lähes 40 kiloa ja kituutin itseäni runsaan vuoden sen jälkeen BMI:ssä 20 ja kadotin elämäniloni melkein kokonaan. Sitten tajusin, ettei kaikkien tarvitse olla hoikkia ja aloin opettelemaan uutta, suht terveellistä mutta myös armollista tapaa syödä ja liikkua. Kun olin jonkinlaisen tasapainon siinä uudessa elämässäni (osa 572) omaksunut, oli painoni noussut taas kymmenisen kiloa. BMi oli silti vielä normaalin puolella, joten päätin olla laihduttamatta enää, vaikka joku sisäinen "olen ruma ja läski" -ääni vieläkin siihen yritti pakottaa. Lähes 10 vuotta olen nyt tässä n. 24 BMI:ssä elellyt ja vuosi vuodelta se tuntuu helpommalta ja sopivammalta. Ne vanhat, lihavuutta ylläpitäneet elämäntavat, houkutukset ja tottumukset ovat kuitenkin niin syvään juurtuneet, että aika-ajoin joudun vieläkin niitä vastaan käymään pienimuotoisia sotia. Onneksi kuitenkin vuosi vuodelta vähemmän.
Jos pysyvä laihduttaminen olisi helppoa, pieni vaiva, maailmassa olisi hyvin paljon vähemmän ylipainoisia kuin on nyt. Se, että uskottelee itselleen lihavien olevan vaan niin pohjattoman laiskoja, jotka eivät mitään tiedä ja mitään koskaan jaksa tehdä, on hyvin köykäinen argumentti, jolla pyritään mitätöimään monta sellaista seikkaa ja tekijää, joista oikeasti pitäisi puhua asiallisesti ja kiihkottomasti paljon enemmän. Ehkä jostain sieltä löytyisi se kultainen tasapainon avain yhä useammalle.
Eli lopulta pääsit normaalipainoiseen tasapainotilaan, jossa pysyttelet pienellä vaivalla. Tätä juuri tarkoitin sillä, että helposti on saatavilla merkittäviä hyötyjä!
Juu, siis nyt, 43-vuotiaana voin sanoa pysyväni normaalipainossa suht pienellä vaivalla. Mutta tähän pääseminen on ollut kaikkea muuta kuin pieni vaiva. Jos olisit 20 vuotta sitten tullut mulle mainostamaan sitä, kuinka pieni vaiva minulla on edessä, olisit päästänyt suustasi kyllä kaikkien sammakoiden isoäidin. Helpolla nämä hyödyt eivät ole tulleet.
Tätä mun tasapainotilaani varmasti edesauttaa sekin, että elämäni on myös muilta puitteiltaan sujunut varsin tasapainoisesti ja onnellisesti kuluneen vuosikymmenen aikana. Olen terve, en ole kärsinyt masennuksesta, kilppariongelmista tai juuri mistään muustakaan yhtä jalanmurtumaa ja muutamaa flunssaa lukuunottamatta. Mummoni kuolemaa lukuunottamatta kukaan läheisistäni ei ole kuollut tai sairastunut vakavasti tänä aikana. Yksi kissa tosin on kuollut, mutta pari tullut lisääkin. Olen edelleen samassa, tasapainoisessa parisuhteessa, en ole ollut raskaana taikka synnyttänyt ja työasiatkin ovat olleet yhtä muutaman kuukauden työttömyyskautta lukuunottamatta kunnossa. Elämässäni ei kuluneen kymmenen vuoden aikana ole edes tapahtunut mitään sellaista, joka olisi omiaan suistamaan ihmisen raiteiltaan, ja kaiketi lihomaan jälleen. Tasapaino on kaiketi helpompaa löytää tasapainoisessa elämäntilanteessa, kuin se jossain muussa elämäntilanteessa olisi? Ja siltikään se ei ole ollut pieni vaiva ja helposti saavutettu.
Niin, aiemmin yritit vääriä konsteja, kuten kaiken maailman kuureja ja rääkkejä. Ei meistä hoikistakaan juuri kukaan pystyisi olemaan millään hullulla kuurilla paria viikkoa pidempään, niin miksi hölmöimmätkään ylipainoiset yrittävät vaatia itseltään sellaista?
Homma on ollut helppoa siitä asti, kun tajusit tehdä asian oikein. 80% ruokailusta suurin piirtein kondikseen ja loput 20% voi syödä mielensä mukaan.
Koska sillä tavalla laihdutusta ihmisille lanseerataan: se on rankkaa ja yltiöpäistä, ja mitä enemmän laihdut pienemmässä ajassa, sen parempi. Jo pelkästään median tarjonta laihdutukseen liittyen on tosi ankaraa, eikä pelkästään siksi, että raflaavat laihdutustempaukset myyvät enemmän kuin perusterveellinen lautasmalli ja alle puoli kiloa viikossa. Medialla on vaikutusta maailmankuvaamme, halusimmepa tai emme.
Ettei tämä kuitenkaan menisi siihen, että ihmeteltäisiin seuraavaksi lihavien ihmisten medialukutaitoa, valotan hieman ylipainoisen vinkkelistä: kun taustalla on sekä konkreettista huonoa kohtelua ylipainosta johtuen, että ympäristön vahvasti negatiivinen viesti ylipainoisuutta kohtaan, todennäköisesti paineet laihtua ovat todella suuret. Silti ainoat kouriintuntuvat keinot ovat kenties juuri ne kulloisenkin ajan trendidieetit, jotka lupaavat maksimaalista painonpudotusta lyhyessä ajassa. Kaikilla ylipainoisilla nimittäin ei välttämättä ole lainkaan kokemusta joustavasta, perusterveellisestä syömisestä, tai taitoa hallita luontaisesti painoaan. Silloin ne radikaalimmatkin dieetit saattavat tuntua ainoilta toimivilta ratkaisuilta, vaikka niillä ei olisi järjen kanssa mitään tekemistä.
Ohis
Tämä on erittäin valitettavaa. Samalla tavalla miltei aina esimerkiksi vähemmän liikunnallisten rantakuntotreeniohjelmat ja vastaavat epäonnistuvat. Kukaan ei jaksa tehdä epämiellyttäviä asioita kovin kauan, ellei palkinto tai rangaistus ole kouriintuntuva ja välitön. Näinhän se ei ole sen enempää laihduttamisessa kuin lihasten kasvatuksessakaan.
Kilo kuussa ei vaadi kohtuuttomia ponnisteluja, mutta on 12 kiloa vuodessa ja 36 kiloa kolmessa vuodessa. Eiköhän se riittäisi useimmille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
N 43 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ihmetyttää lähinnä se, että ylipainoisilla on mahdollisuus pienellä vaivalla parantaa elämänlaatuaan aivan huikeasti, mutta he eivät tartu tilaisuuteen.
Kerrotko mulle, mikä on tämä mahdollisuus, johon lihavat eivät tartu?
Jaksaa paremmin arjessa, itsetunto kohoaa, löytää vaatteita helpommin, saa paremmin kumppanin, ei enää halveksintaa ja haukkuja muilta, työelämässä otetaan vakavammin, näyttää paremmalta useimpien mielestä, terveydentila kohoaa... Kaikkeen tuohon on mahdollisuus pienellä vaivalla ja itsekurilla!
Pienellä vaivalla ja itsekurilla voi lopettaa tupakoinnin, huumeiden käytön, uhkapelaamisen, tuhlaamisen, opetella joka vuosi uuden kielen, opiskella viiden vuoden välein uuden ammatin, harjoitella huippu-urheiljaksi, harjoitella huippumuusikoksi eli kohottaa hurjasti itsetuntoa ja saada arvostusta. Kai olet jokaisella palstalla julistanut ilosanomaasi?
Huippumuusikoksi tuleminen vaatii vuosikymmenien työn eli soittamista kahdeksan tuntia päivässä sekä päälle ties mitkä teoriat ja säveltapailut sun muut. Laihtuminen vaatii sen, että syö vähän vähemmän! Syömistä ei edes tarvitse lopettaa, eikä herkkuja jättää kokonaan pois. Ainoastaan vähentää hieman.
Mieti nyt vähän itsekin. Miten ihmeessä voit verrata tuollaisia asioita toisiinsa?
Laihtuminen voi vaatia joiltakin ihmisiltä jatkuvaa 24/7 valveutumista laihdutukseen - siis ihan konkreettiseen ruoan, ruokailutapojen ja liikuntatottumusten ajatteluun ja myös niiden toteuttamiseen. Se voi vaatia paljon vanhojen tottumusten murtamista, uusien etsimistä, jatkuvaa balanssin etsimistä terveellisen ja epäterveellisen laihtumisen välillä, ja liikunnan suhteen myös paljon fyysistä, rankkaakin työtä (koska todella ylipainoiselle liikkumattomalle liikunnan aloitus voi olla aluksi tosi raskasta). Se voi vaatia jatkuvaa informaation ja tuen etsimistä, ja joskus myös ihan rehtiä työskentelyä mielenterveyden parissa (jos kyseessä on vaikkapa tunnesyömistä). Eli se voi olla paljon muutakin kuin "syömisen vähentämistä". Ja usein onkin.
Tässä keskustelussa huomaa sen, että ihminen, joka ei ehkä itse ole ollut eläessään ylipainoinen, ei yksinkertaisesti osaa mieltää, että ylipainoisuus on niin paljon muutakin kuin sitä, että syödään enemmän kuin kulutetaan. Huomattavan ylipainoisella, ja ehkä koko (aikuis)ikänsä lihavana olleella laihtuminen vaatii ihan eri työkaluja kuin ihmisillä, joilla sitä kilon, parin painonheittoa tasataan jo luontaisesti.
Mielenterveysongelmat ymmärrän kyllä. Sitä en millään pysty tajuamaan, mihin tarvitaan 24/7-ajattelua, kun riittää jättää esimerkiksi yksi välipala tai lounaan toinen ruokakauhallinen väliin? Entä mihin tarvitaan fyysistä työtä, kun laihtumiseen ei edes tarvita liikuntaa?
Jos haluat päästä kouluun, niin mitä teet? Opiskelet. Jos haluat työpaikan, niin mitä teet? Lähetät hakemuksia ja valmistaudut haastatteluihin.
Jos haluat laihtua, niin mitä teet? Ilmeisesti jotain aivan käsittämätöntä hölmöilyä.
Tiedätkö: kirjoitin tässä sinulle pitkääkin kommenttia, kunnes tulin ajatelleeksi erästä tärkeämpää asiaa.
Haluatko sinä oikeasti ymmärtää syitä ylipainoon? Vai halutko sinä vain kalastella ihmisten kokemuksia ylipainosta voidaksesi vähätellä niitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
N 43 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ihmetyttää lähinnä se, että ylipainoisilla on mahdollisuus pienellä vaivalla parantaa elämänlaatuaan aivan huikeasti, mutta he eivät tartu tilaisuuteen.
Kerrotko mulle, mikä on tämä mahdollisuus, johon lihavat eivät tartu?
Jaksaa paremmin arjessa, itsetunto kohoaa, löytää vaatteita helpommin, saa paremmin kumppanin, ei enää halveksintaa ja haukkuja muilta, työelämässä otetaan vakavammin, näyttää paremmalta useimpien mielestä, terveydentila kohoaa... Kaikkeen tuohon on mahdollisuus pienellä vaivalla ja itsekurilla!
Pienellä vaivalla ja itsekurilla voi lopettaa tupakoinnin, huumeiden käytön, uhkapelaamisen, tuhlaamisen, opetella joka vuosi uuden kielen, opiskella viiden vuoden välein uuden ammatin, harjoitella huippu-urheiljaksi, harjoitella huippumuusikoksi eli kohottaa hurjasti itsetuntoa ja saada arvostusta. Kai olet jokaisella palstalla julistanut ilosanomaasi?
Huippumuusikoksi tuleminen vaatii vuosikymmenien työn eli soittamista kahdeksan tuntia päivässä sekä päälle ties mitkä teoriat ja säveltapailut sun muut. Laihtuminen vaatii sen, että syö vähän vähemmän! Syömistä ei edes tarvitse lopettaa, eikä herkkuja jättää kokonaan pois. Ainoastaan vähentää hieman.
Mieti nyt vähän itsekin. Miten ihmeessä voit verrata tuollaisia asioita toisiinsa?
Lihavoitu osa, mietipä itsekin vähäsen.
Monelle lihavalle syöminen on riippuvuus niinkuin alkoholi alkoholistille. Kun korkin avaa tai lautasellisen ruokaa ottaa, on vaikeaa ja jopa mahdotonta lopettaa ennen kuin on hirveessä kännissä tai hirveessä ähkyssä. Ja kun humalatila tai ähkyolo vähän laskee, niin eiku lisää viinaa tai sapuskaa.
Sanoisitko alkoholistille näin: "Eihän kaljan juomista tartte edes lopettaa, eikä drinksuja jättää kokonaan pois! Ainoastaan vähentää hieman!"
Mistäköhän johtuu se, että yksikään riippuvuuksiin perehtynyt taho ei suosittele alkoholisteille, tupakoitsijoille tai narkkareille kohtuukäytön opettelua, vaan just sitä kokonaan lopettamista? Eiköhän syy ole sinullekin selvä, riippuvuuskierre katkeaa helpommin kokonaan lopettamalla, kun taas kohtuukäytössä on läsnä jatkuva sortumisvaara.
Mitä sitten kun se riippuvuus onkin ruoka? Syömistä kun ei tarvitse, vaan mieluumminkin ei voi lopettaa kokonaan. Oi jospa voisikin! Voi kun olisi edes käärme, joka syö jonkun rotan kerran kuussa, eikä sen enempää tarvitse ajatella asiaa. Mutta kun syödä on pakko joka jumalan päivä ja vielä v***u säännöllisestikin!
Lihavalla ei ole olemassa sitä helpointa tapaa katkaista kierre: lopeta kokonaan. Lihavan ainoa tapa on opetella kohtuukäyttö. Sitäkö suosittelisit myös alkoholisteille ja narkkareille?
Olet varmaankin oikeassa tässä. Itse ajattelin, että näin paha riippuvuus olisi kohtuullisen harvinainen. Ottaen huomioon, että noin puolet suomalaisista on ylipainoisia, niin onko tosiaan merkittävällä osalla varsinainen huumausaineisiin verrattava addiktio? Fyysiset vierotusoireet ja kaikki karmaisevat jutut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yritin etsiä tietoa laihduttamisen vaikeudesta, ja aina palauduttiin samaan: ei pysty vastustamaan herkkuja tai kontrolloimaan itseään (pakko ottaa kaupasta pussitolkulla karkkia siltä tuntuessa), ja lisäksi kyvyttömyys käsitellä negatiivisia tunteita (lohtusyöminen) tulivat esille jatkuvasti.
Kiinnostavaa on se, että nämähän ovat juuri niitä ominaisuuksia, jotka lihaviin usein liitetään mm. työelämässä. Ajatellaan, ettei heistä ole vaativiin hommiin, koska ei ole samanlaista itsekuria tai kontrollia itseen ja omiin tunteisiin kuin niillä paljon puhutuilla ajokoiramaratoonareilla. Onko tämä tulkinta itse asiassa ihan oikea?
No jos se netissä sanottiin, niin totta kai.
Etsipä seuraavaksi tietoa rasvasoluista. Lääkäreille suunnatussa nettimateriaalissa kerrotaan kivasti siitä, miksi painonpudotuksessa on hetkellisen onnistumisen jälkeen suuri epäonnistumisen riski.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
N 43 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ihmetyttää lähinnä se, että ylipainoisilla on mahdollisuus pienellä vaivalla parantaa elämänlaatuaan aivan huikeasti, mutta he eivät tartu tilaisuuteen.
Kerrotko mulle, mikä on tämä mahdollisuus, johon lihavat eivät tartu?
Jaksaa paremmin arjessa, itsetunto kohoaa, löytää vaatteita helpommin, saa paremmin kumppanin, ei enää halveksintaa ja haukkuja muilta, työelämässä otetaan vakavammin, näyttää paremmalta useimpien mielestä, terveydentila kohoaa... Kaikkeen tuohon on mahdollisuus pienellä vaivalla ja itsekurilla!
Pienellä vaivalla ja itsekurilla voi lopettaa tupakoinnin, huumeiden käytön, uhkapelaamisen, tuhlaamisen, opetella joka vuosi uuden kielen, opiskella viiden vuoden välein uuden ammatin, harjoitella huippu-urheiljaksi, harjoitella huippumuusikoksi eli kohottaa hurjasti itsetuntoa ja saada arvostusta. Kai olet jokaisella palstalla julistanut ilosanomaasi?
Huippumuusikoksi tuleminen vaatii vuosikymmenien työn eli soittamista kahdeksan tuntia päivässä sekä päälle ties mitkä teoriat ja säveltapailut sun muut. Laihtuminen vaatii sen, että syö vähän vähemmän! Syömistä ei edes tarvitse lopettaa, eikä herkkuja jättää kokonaan pois. Ainoastaan vähentää hieman.
Mieti nyt vähän itsekin. Miten ihmeessä voit verrata tuollaisia asioita toisiinsa?
Laihtuminen voi vaatia joiltakin ihmisiltä jatkuvaa 24/7 valveutumista laihdutukseen - siis ihan konkreettiseen ruoan, ruokailutapojen ja liikuntatottumusten ajatteluun ja myös niiden toteuttamiseen. Se voi vaatia paljon vanhojen tottumusten murtamista, uusien etsimistä, jatkuvaa balanssin etsimistä terveellisen ja epäterveellisen laihtumisen välillä, ja liikunnan suhteen myös paljon fyysistä, rankkaakin työtä (koska todella ylipainoiselle liikkumattomalle liikunnan aloitus voi olla aluksi tosi raskasta). Se voi vaatia jatkuvaa informaation ja tuen etsimistä, ja joskus myös ihan rehtiä työskentelyä mielenterveyden parissa (jos kyseessä on vaikkapa tunnesyömistä). Eli se voi olla paljon muutakin kuin "syömisen vähentämistä". Ja usein onkin.
Tässä keskustelussa huomaa sen, että ihminen, joka ei ehkä itse ole ollut eläessään ylipainoinen, ei yksinkertaisesti osaa mieltää, että ylipainoisuus on niin paljon muutakin kuin sitä, että syödään enemmän kuin kulutetaan. Huomattavan ylipainoisella, ja ehkä koko (aikuis)ikänsä lihavana olleella laihtuminen vaatii ihan eri työkaluja kuin ihmisillä, joilla sitä kilon, parin painonheittoa tasataan jo luontaisesti.
Mielenterveysongelmat ymmärrän kyllä. Sitä en millään pysty tajuamaan, mihin tarvitaan 24/7-ajattelua, kun riittää jättää esimerkiksi yksi välipala tai lounaan toinen ruokakauhallinen väliin? Entä mihin tarvitaan fyysistä työtä, kun laihtumiseen ei edes tarvita liikuntaa?
Jos haluat päästä kouluun, niin mitä teet? Opiskelet. Jos haluat työpaikan, niin mitä teet? Lähetät hakemuksia ja valmistaudut haastatteluihin.
Jos haluat laihtua, niin mitä teet? Ilmeisesti jotain aivan käsittämätöntä hölmöilyä.
Tiedätkö: kirjoitin tässä sinulle pitkääkin kommenttia, kunnes tulin ajatelleeksi erästä tärkeämpää asiaa.
Haluatko sinä oikeasti ymmärtää syitä ylipainoon? Vai halutko sinä vain kalastella ihmisten kokemuksia ylipainosta voidaksesi vähätellä niitä?
Haluan ymmärtää. Enhän vähätellyt riippuvuusoireita tai mielenterveyshäiriöitäkään. Tuntuu vain uskomattomalta, että puolet suomalaisista kärsisi vakavista sellaisista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sitten tiedätte asian, miksi ette tee tilanteelle mitään vaan valitsette suuremman mahdollisuuden joukkoon sairauksia ja ennenaikaiseen kuolemaan?
Mistä sinä tiedät, mitä kukakin tekee? Miksi se kiinnostaa sinua, milloin sinulle tuntematon henkilö kuolee?
No eihän mua kiinnostakkaan milloin se naapurin punkero potkaisee tyhjää. Se kyllä kiinnostaa että mitä siellä päässä oikeen liikkuu päivän ruokalistan lisäksi.
Jaa-jaa. Saattaa olla niinkin, että punkeron päässä liikkuu fiksumpia ajatuksia kuin laturaivoa potevalla himohiihtäjällä tai hampaat irvessä räntäsateessa juoksijalla. Ehkäpä punkeron aivokapasiteetista merkittävä osa ei menekään oman vartalonsa linjojen tarkkailuun ja niiden itseihailuun. Kuka ties.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
N 43 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ihmetyttää lähinnä se, että ylipainoisilla on mahdollisuus pienellä vaivalla parantaa elämänlaatuaan aivan huikeasti, mutta he eivät tartu tilaisuuteen.
Kerrotko mulle, mikä on tämä mahdollisuus, johon lihavat eivät tartu?
Jaksaa paremmin arjessa, itsetunto kohoaa, löytää vaatteita helpommin, saa paremmin kumppanin, ei enää halveksintaa ja haukkuja muilta, työelämässä otetaan vakavammin, näyttää paremmalta useimpien mielestä, terveydentila kohoaa... Kaikkeen tuohon on mahdollisuus pienellä vaivalla ja itsekurilla!
Pienellä vaivalla ja itsekurilla voi lopettaa tupakoinnin, huumeiden käytön, uhkapelaamisen, tuhlaamisen, opetella joka vuosi uuden kielen, opiskella viiden vuoden välein uuden ammatin, harjoitella huippu-urheiljaksi, harjoitella huippumuusikoksi eli kohottaa hurjasti itsetuntoa ja saada arvostusta. Kai olet jokaisella palstalla julistanut ilosanomaasi?
Huippumuusikoksi tuleminen vaatii vuosikymmenien työn eli soittamista kahdeksan tuntia päivässä sekä päälle ties mitkä teoriat ja säveltapailut sun muut. Laihtuminen vaatii sen, että syö vähän vähemmän! Syömistä ei edes tarvitse lopettaa, eikä herkkuja jättää kokonaan pois. Ainoastaan vähentää hieman.
Mieti nyt vähän itsekin. Miten ihmeessä voit verrata tuollaisia asioita toisiinsa?
Laihtuminen voi vaatia joiltakin ihmisiltä jatkuvaa 24/7 valveutumista laihdutukseen - siis ihan konkreettiseen ruoan, ruokailutapojen ja liikuntatottumusten ajatteluun ja myös niiden toteuttamiseen. Se voi vaatia paljon vanhojen tottumusten murtamista, uusien etsimistä, jatkuvaa balanssin etsimistä terveellisen ja epäterveellisen laihtumisen välillä, ja liikunnan suhteen myös paljon fyysistä, rankkaakin työtä (koska todella ylipainoiselle liikkumattomalle liikunnan aloitus voi olla aluksi tosi raskasta). Se voi vaatia jatkuvaa informaation ja tuen etsimistä, ja joskus myös ihan rehtiä työskentelyä mielenterveyden parissa (jos kyseessä on vaikkapa tunnesyömistä). Eli se voi olla paljon muutakin kuin "syömisen vähentämistä". Ja usein onkin.
Tässä keskustelussa huomaa sen, että ihminen, joka ei ehkä itse ole ollut eläessään ylipainoinen, ei yksinkertaisesti osaa mieltää, että ylipainoisuus on niin paljon muutakin kuin sitä, että syödään enemmän kuin kulutetaan. Huomattavan ylipainoisella, ja ehkä koko (aikuis)ikänsä lihavana olleella laihtuminen vaatii ihan eri työkaluja kuin ihmisillä, joilla sitä kilon, parin painonheittoa tasataan jo luontaisesti.
Mielenterveysongelmat ymmärrän kyllä. Sitä en millään pysty tajuamaan, mihin tarvitaan 24/7-ajattelua, kun riittää jättää esimerkiksi yksi välipala tai lounaan toinen ruokakauhallinen väliin? Entä mihin tarvitaan fyysistä työtä, kun laihtumiseen ei edes tarvita liikuntaa?
Jos haluat päästä kouluun, niin mitä teet? Opiskelet. Jos haluat työpaikan, niin mitä teet? Lähetät hakemuksia ja valmistaudut haastatteluihin.
Jos haluat laihtua, niin mitä teet? Ilmeisesti jotain aivan käsittämätöntä hölmöilyä.
Teen mitä teen, jos haluan sun mielipiteen, tulen pyytämään sitä. :) Aloituksen pointti oli se, että antakaa toki neuvoja, jos niitä pyydetään. Jos ei, älkää. Mäkään en käy neuvomassa ihmisiä siitä, miten he voisivat saavuttaa kanssani saman koulutustason.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritin etsiä tietoa laihduttamisen vaikeudesta, ja aina palauduttiin samaan: ei pysty vastustamaan herkkuja tai kontrolloimaan itseään (pakko ottaa kaupasta pussitolkulla karkkia siltä tuntuessa), ja lisäksi kyvyttömyys käsitellä negatiivisia tunteita (lohtusyöminen) tulivat esille jatkuvasti.
Kiinnostavaa on se, että nämähän ovat juuri niitä ominaisuuksia, jotka lihaviin usein liitetään mm. työelämässä. Ajatellaan, ettei heistä ole vaativiin hommiin, koska ei ole samanlaista itsekuria tai kontrollia itseen ja omiin tunteisiin kuin niillä paljon puhutuilla ajokoiramaratoonareilla. Onko tämä tulkinta itse asiassa ihan oikea?
No jos se netissä sanottiin, niin totta kai.
Etsipä seuraavaksi tietoa rasvasoluista. Lääkäreille suunnatussa nettimateriaalissa kerrotaan kivasti siitä, miksi painonpudotuksessa on hetkellisen onnistumisen jälkeen suuri epäonnistumisen riski.
Tarkoitatko sitä, että rasvasolut eivät häviä laihduttaessa? Toisaalta niitä ei tule lisääkään, jos ei parikymppiseksi mennessä ole päässyt lihomaan. Lohdullista se ainakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritin etsiä tietoa laihduttamisen vaikeudesta, ja aina palauduttiin samaan: ei pysty vastustamaan herkkuja tai kontrolloimaan itseään (pakko ottaa kaupasta pussitolkulla karkkia siltä tuntuessa), ja lisäksi kyvyttömyys käsitellä negatiivisia tunteita (lohtusyöminen) tulivat esille jatkuvasti.
Kiinnostavaa on se, että nämähän ovat juuri niitä ominaisuuksia, jotka lihaviin usein liitetään mm. työelämässä. Ajatellaan, ettei heistä ole vaativiin hommiin, koska ei ole samanlaista itsekuria tai kontrollia itseen ja omiin tunteisiin kuin niillä paljon puhutuilla ajokoiramaratoonareilla. Onko tämä tulkinta itse asiassa ihan oikea?
No jos se netissä sanottiin, niin totta kai.
Etsipä seuraavaksi tietoa rasvasoluista. Lääkäreille suunnatussa nettimateriaalissa kerrotaan kivasti siitä, miksi painonpudotuksessa on hetkellisen onnistumisen jälkeen suuri epäonnistumisen riski.
Tarkoitatko sitä, että rasvasolut eivät häviä laihduttaessa? Toisaalta niitä ei tule lisääkään, jos ei parikymppiseksi mennessä ole päässyt lihomaan. Lohdullista se ainakin.
En, jatka googlettamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
N 43 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ihmetyttää lähinnä se, että ylipainoisilla on mahdollisuus pienellä vaivalla parantaa elämänlaatuaan aivan huikeasti, mutta he eivät tartu tilaisuuteen.
Kerrotko mulle, mikä on tämä mahdollisuus, johon lihavat eivät tartu?
Jaksaa paremmin arjessa, itsetunto kohoaa, löytää vaatteita helpommin, saa paremmin kumppanin, ei enää halveksintaa ja haukkuja muilta, työelämässä otetaan vakavammin, näyttää paremmalta useimpien mielestä, terveydentila kohoaa... Kaikkeen tuohon on mahdollisuus pienellä vaivalla ja itsekurilla!
Pienellä vaivalla ja itsekurilla voi lopettaa tupakoinnin, huumeiden käytön, uhkapelaamisen, tuhlaamisen, opetella joka vuosi uuden kielen, opiskella viiden vuoden välein uuden ammatin, harjoitella huippu-urheiljaksi, harjoitella huippumuusikoksi eli kohottaa hurjasti itsetuntoa ja saada arvostusta. Kai olet jokaisella palstalla julistanut ilosanomaasi?
Huippumuusikoksi tuleminen vaatii vuosikymmenien työn eli soittamista kahdeksan tuntia päivässä sekä päälle ties mitkä teoriat ja säveltapailut sun muut. Laihtuminen vaatii sen, että syö vähän vähemmän! Syömistä ei edes tarvitse lopettaa, eikä herkkuja jättää kokonaan pois. Ainoastaan vähentää hieman.
Mieti nyt vähän itsekin. Miten ihmeessä voit verrata tuollaisia asioita toisiinsa?
Laihtuminen voi vaatia joiltakin ihmisiltä jatkuvaa 24/7 valveutumista laihdutukseen - siis ihan konkreettiseen ruoan, ruokailutapojen ja liikuntatottumusten ajatteluun ja myös niiden toteuttamiseen. Se voi vaatia paljon vanhojen tottumusten murtamista, uusien etsimistä, jatkuvaa balanssin etsimistä terveellisen ja epäterveellisen laihtumisen välillä, ja liikunnan suhteen myös paljon fyysistä, rankkaakin työtä (koska todella ylipainoiselle liikkumattomalle liikunnan aloitus voi olla aluksi tosi raskasta). Se voi vaatia jatkuvaa informaation ja tuen etsimistä, ja joskus myös ihan rehtiä työskentelyä mielenterveyden parissa (jos kyseessä on vaikkapa tunnesyömistä). Eli se voi olla paljon muutakin kuin "syömisen vähentämistä". Ja usein onkin.
Tässä keskustelussa huomaa sen, että ihminen, joka ei ehkä itse ole ollut eläessään ylipainoinen, ei yksinkertaisesti osaa mieltää, että ylipainoisuus on niin paljon muutakin kuin sitä, että syödään enemmän kuin kulutetaan. Huomattavan ylipainoisella, ja ehkä koko (aikuis)ikänsä lihavana olleella laihtuminen vaatii ihan eri työkaluja kuin ihmisillä, joilla sitä kilon, parin painonheittoa tasataan jo luontaisesti.
Mielenterveysongelmat ymmärrän kyllä. Sitä en millään pysty tajuamaan, mihin tarvitaan 24/7-ajattelua, kun riittää jättää esimerkiksi yksi välipala tai lounaan toinen ruokakauhallinen väliin? Entä mihin tarvitaan fyysistä työtä, kun laihtumiseen ei edes tarvita liikuntaa?
Jos haluat päästä kouluun, niin mitä teet? Opiskelet. Jos haluat työpaikan, niin mitä teet? Lähetät hakemuksia ja valmistaudut haastatteluihin.
Jos haluat laihtua, niin mitä teet? Ilmeisesti jotain aivan käsittämätöntä hölmöilyä.
Teen mitä teen, jos haluan sun mielipiteen, tulen pyytämään sitä. :) Aloituksen pointti oli se, että antakaa toki neuvoja, jos niitä pyydetään. Jos ei, älkää. Mäkään en käy neuvomassa ihmisiä siitä, miten he voisivat saavuttaa kanssani saman koulutustason.
Enhän minäkään mene kenellekään neuvoja antamaan, mutta anonyymin foorumin läskiaiheinen keskusteluketju on varmaan ihan kohtuullisen ok paikka tyydyttää tiedonjanoaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sitten tiedätte asian, miksi ette tee tilanteelle mitään vaan valitsette suuremman mahdollisuuden joukkoon sairauksia ja ennenaikaiseen kuolemaan?
Mistä sinä tiedät, mitä kukakin tekee? Miksi se kiinnostaa sinua, milloin sinulle tuntematon henkilö kuolee?
No eihän mua kiinnostakkaan milloin se naapurin punkero potkaisee tyhjää. Se kyllä kiinnostaa että mitä siellä päässä oikeen liikkuu päivän ruokalistan lisäksi.
Ajattelitko, että tämä oli asiallinen puheenvuoro, joka herättäisi dialogia? Oikeasti?
No sen ainakin tiedän että en ole vieläkään saanut ainuttakaan järkevää vastausta kysymykseeni: miksi joku valitsee ehdoin tahdoin suuren mahdollisuuden isoon joukkoon sairauksia ja mahdollisesti myös ennenaikaisen kuoleman? Heikko itsekuri? Järjenköyhyys?
Miksi itse "valitset" pitkän kituuttamisen fyysisesti hyväkuntoisessa kropassa mutta täysin vihanneksena elämäsi viimeiset 10 vuotta?
Ei apua miten huono :D jos ottaisin sinut vakavissani kysyisin, että TODELLAKO ajattelet terveellisessä painossa elämisen heikentävän elämänlaatua vanhempana. Mutta lähinnä osoitit vain miksi läskejä kyörätään naureskellen pois silmistä, niin nauran sinulle.
Hei läski, älä itke, tuolla sokeritikku metrin päässä. Sääli ettet ylety perseelläsi istuen.En ole tuon lainaamasi viestin kirjoittaja. Sinun omasta viestistäsi huokuu paha olo. Kukaan itseensä tyytyväinen aikuinen ihminen ei ilkeile noin muille.
Oletko sinä sitä mieltä, että ylipaino lisää elämänlaatua?
Oletko sinä sitä mieltä, että palstalla ilkeily ja vieraiden ihmisten elämäntyyliin puuttuminen lisää elämänlaatua?
Itse aiheutettu sairaus on elämäntyyli? Ja mielestäsi siis terve paino heikentää elämänlaatua?
Se on siis totta, että läskit on tyhmiä.
Vierailija kirjoitti:
Yritin etsiä tietoa laihduttamisen vaikeudesta, ja aina palauduttiin samaan: ei pysty vastustamaan herkkuja tai kontrolloimaan itseään (pakko ottaa kaupasta pussitolkulla karkkia siltä tuntuessa), ja lisäksi kyvyttömyys käsitellä negatiivisia tunteita (lohtusyöminen) tulivat esille jatkuvasti.
Kiinnostavaa on se, että nämähän ovat juuri niitä ominaisuuksia, jotka lihaviin usein liitetään mm. työelämässä. Ajatellaan, ettei heistä ole vaativiin hommiin, koska ei ole samanlaista itsekuria tai kontrollia itseen ja omiin tunteisiin kuin niillä paljon puhutuilla ajokoiramaratoonareilla. Onko tämä tulkinta itse asiassa ihan oikea?
No eipä ole. Vinoumasi syntyy siitä, että seuraat jotain tv-hahmoja, kun tosiasiassa taustalla häärii hirveä joukko lihavia, jotka asioita hoitavat. Eli jos työ vaatii pärstäkerrointa, laitetaan "marionetti" edustamaan, mutta muuten innovoinnin jne tekee monenlaiset ihmiset.
Lihavien arvostelussa on kyse on puhtaasti diskriminoinnista, jossa jokin ihmisen ominaisuus halutaan natsimaisesti (kuten juutalaisten nenä) liittää johonkin negatiiviseen ominaisuuteen, kuten vähäiseen älyyn.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritin etsiä tietoa laihduttamisen vaikeudesta, ja aina palauduttiin samaan: ei pysty vastustamaan herkkuja tai kontrolloimaan itseään (pakko ottaa kaupasta pussitolkulla karkkia siltä tuntuessa), ja lisäksi kyvyttömyys käsitellä negatiivisia tunteita (lohtusyöminen) tulivat esille jatkuvasti.
Kiinnostavaa on se, että nämähän ovat juuri niitä ominaisuuksia, jotka lihaviin usein liitetään mm. työelämässä. Ajatellaan, ettei heistä ole vaativiin hommiin, koska ei ole samanlaista itsekuria tai kontrollia itseen ja omiin tunteisiin kuin niillä paljon puhutuilla ajokoiramaratoonareilla. Onko tämä tulkinta itse asiassa ihan oikea?
No jos se netissä sanottiin, niin totta kai.
Etsipä seuraavaksi tietoa rasvasoluista. Lääkäreille suunnatussa nettimateriaalissa kerrotaan kivasti siitä, miksi painonpudotuksessa on hetkellisen onnistumisen jälkeen suuri epäonnistumisen riski.
Tarkoitatko sitä, että rasvasolut eivät häviä laihduttaessa? Toisaalta niitä ei tule lisääkään, jos ei parikymppiseksi mennessä ole päässyt lihomaan. Lohdullista se ainakin.
En, jatka googlettamista.
En löytänyt mitään kiinnostavaa. Harmi, että et voi kertoa, missä homman juju piilee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
N 43 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ihmetyttää lähinnä se, että ylipainoisilla on mahdollisuus pienellä vaivalla parantaa elämänlaatuaan aivan huikeasti, mutta he eivät tartu tilaisuuteen.
Kerrotko mulle, mikä on tämä mahdollisuus, johon lihavat eivät tartu?
Jaksaa paremmin arjessa, itsetunto kohoaa, löytää vaatteita helpommin, saa paremmin kumppanin, ei enää halveksintaa ja haukkuja muilta, työelämässä otetaan vakavammin, näyttää paremmalta useimpien mielestä, terveydentila kohoaa... Kaikkeen tuohon on mahdollisuus pienellä vaivalla ja itsekurilla!
Pienellä vaivalla ja itsekurilla voi lopettaa tupakoinnin, huumeiden käytön, uhkapelaamisen, tuhlaamisen, opetella joka vuosi uuden kielen, opiskella viiden vuoden välein uuden ammatin, harjoitella huippu-urheiljaksi, harjoitella huippumuusikoksi eli kohottaa hurjasti itsetuntoa ja saada arvostusta. Kai olet jokaisella palstalla julistanut ilosanomaasi?
Huippumuusikoksi tuleminen vaatii vuosikymmenien työn eli soittamista kahdeksan tuntia päivässä sekä päälle ties mitkä teoriat ja säveltapailut sun muut. Laihtuminen vaatii sen, että syö vähän vähemmän! Syömistä ei edes tarvitse lopettaa, eikä herkkuja jättää kokonaan pois. Ainoastaan vähentää hieman.
Mieti nyt vähän itsekin. Miten ihmeessä voit verrata tuollaisia asioita toisiinsa?
Laihtuminen voi vaatia joiltakin ihmisiltä jatkuvaa 24/7 valveutumista laihdutukseen - siis ihan konkreettiseen ruoan, ruokailutapojen ja liikuntatottumusten ajatteluun ja myös niiden toteuttamiseen. Se voi vaatia paljon vanhojen tottumusten murtamista, uusien etsimistä, jatkuvaa balanssin etsimistä terveellisen ja epäterveellisen laihtumisen välillä, ja liikunnan suhteen myös paljon fyysistä, rankkaakin työtä (koska todella ylipainoiselle liikkumattomalle liikunnan aloitus voi olla aluksi tosi raskasta). Se voi vaatia jatkuvaa informaation ja tuen etsimistä, ja joskus myös ihan rehtiä työskentelyä mielenterveyden parissa (jos kyseessä on vaikkapa tunnesyömistä). Eli se voi olla paljon muutakin kuin "syömisen vähentämistä". Ja usein onkin.
Tässä keskustelussa huomaa sen, että ihminen, joka ei ehkä itse ole ollut eläessään ylipainoinen, ei yksinkertaisesti osaa mieltää, että ylipainoisuus on niin paljon muutakin kuin sitä, että syödään enemmän kuin kulutetaan. Huomattavan ylipainoisella, ja ehkä koko (aikuis)ikänsä lihavana olleella laihtuminen vaatii ihan eri työkaluja kuin ihmisillä, joilla sitä kilon, parin painonheittoa tasataan jo luontaisesti.
Mielenterveysongelmat ymmärrän kyllä. Sitä en millään pysty tajuamaan, mihin tarvitaan 24/7-ajattelua, kun riittää jättää esimerkiksi yksi välipala tai lounaan toinen ruokakauhallinen väliin? Entä mihin tarvitaan fyysistä työtä, kun laihtumiseen ei edes tarvita liikuntaa?
Jos haluat päästä kouluun, niin mitä teet? Opiskelet. Jos haluat työpaikan, niin mitä teet? Lähetät hakemuksia ja valmistaudut haastatteluihin.
Jos haluat laihtua, niin mitä teet? Ilmeisesti jotain aivan käsittämätöntä hölmöilyä.
Tiedätkö: kirjoitin tässä sinulle pitkääkin kommenttia, kunnes tulin ajatelleeksi erästä tärkeämpää asiaa.
Haluatko sinä oikeasti ymmärtää syitä ylipainoon? Vai halutko sinä vain kalastella ihmisten kokemuksia ylipainosta voidaksesi vähätellä niitä?Haluan ymmärtää. Enhän vähätellyt riippuvuusoireita tai mielenterveyshäiriöitäkään. Tuntuu vain uskomattomalta, että puolet suomalaisista kärsisi vakavista sellaisista.
Lihominen on monialainen asia: jotkut todellakin lihovat vain siksi, kun elämään onkin kasautunut vähän liikaa epäterveellisiä elämäntapoja, ja ratkaisu on ottaa pari jälkkäriä silloin tällöin vähemmän. En yritä tässä väittää, että kaikki ylipainoiset olisivat mielenterveysongelmaisia addikteja. On kuitenkin surullista, että ylipainoisuuteen suhtaudutaan tapauksessa kuin tapauksessa juuri, niin kuin ongelma olisi vain pelkkä syömisen ja kulutuksen balanssi.
Minun pointtini on ollut täsmentää tässä laihdutuskeskustelussa sitä, että se on todellakin enemmän kuin pelkkä fyysinen työ. Onko sinulle esimerkiksi helppoa tuosta vain muuttaa joitakin pinttyneitä tapoja ja ajatusmalleja, joita olet noudattanut jo ennen, kuin menit kouluun? Sama asia laihdutuksessa: jos on teini-ikäisestä asti elänyt laihdutellen, se on saattanut sotkea tyystin normaalit nälkäsignaalit ja ruokasuhteen: silloin ei välttämättä edes osaa turvautua lautasmalliin ja kevyeen lenkkeilyyn, kun kokemukset laihduttamisesta ovat mallia atkins, painonvartijat, pätkäpaastot ja kaikki se ristiriitainen informaatio, mitä nykyään media laihduttamisesta tarjoaa. Jos tähän otetaan mukaan vaikkapa kokemukset koulukiusatuksi joutumisesta, asiattomasta kohtelusta ylipainon vuoksi aikuisiällä, oma koko ajan rapistunut itsetunto ja ympäristön sekä myös median viesti siitä, millainen ihmisen tulisi olla kelvatakseen --> ihminen todennäköisesti turvautuu keinoihin, jotka tuovat nopeasti tuloksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritin etsiä tietoa laihduttamisen vaikeudesta, ja aina palauduttiin samaan: ei pysty vastustamaan herkkuja tai kontrolloimaan itseään (pakko ottaa kaupasta pussitolkulla karkkia siltä tuntuessa), ja lisäksi kyvyttömyys käsitellä negatiivisia tunteita (lohtusyöminen) tulivat esille jatkuvasti.
Kiinnostavaa on se, että nämähän ovat juuri niitä ominaisuuksia, jotka lihaviin usein liitetään mm. työelämässä. Ajatellaan, ettei heistä ole vaativiin hommiin, koska ei ole samanlaista itsekuria tai kontrollia itseen ja omiin tunteisiin kuin niillä paljon puhutuilla ajokoiramaratoonareilla. Onko tämä tulkinta itse asiassa ihan oikea?
No eipä ole. Vinoumasi syntyy siitä, että seuraat jotain tv-hahmoja, kun tosiasiassa taustalla häärii hirveä joukko lihavia, jotka asioita hoitavat. Eli jos työ vaatii pärstäkerrointa, laitetaan "marionetti" edustamaan, mutta muuten innovoinnin jne tekee monenlaiset ihmiset.
Lihavien arvostelussa on kyse on puhtaasti diskriminoinnista, jossa jokin ihmisen ominaisuus halutaan natsimaisesti (kuten juutalaisten nenä) liittää johonkin negatiiviseen ominaisuuteen, kuten vähäiseen älyyn.
Huono vertaus, koska nenän muoto on synnynnäinen juttu, jolla ei voitane uskottavasti olevan yhteyttä mihinkään henkiseen ominaisuuteen. Lihavuus sen sijaan on itse aiheutettu tila, johon tietyt henkiset tekijät ovat johtaneet (tai ainakin mahdollistaneet). Kai silloin on ihan luontevaa tehdä päätelmiä näistä henkisistä tekijöistä?
Alue: Aihe vapaa
Ööö...nussitko kaikkia kavereitasi/tunnet seksuaalista kiinnostusta? Mielenkiintoista. 😃 Kirjoittaja ei tainnut puhua mitään potentiaalisesta seurustelukumppanista vaan yleensä mahdollisesti mukavasta ihmisestä. Minä tunnen kymmeniä mukavia ihmisiä joiden kanssa vietän aikaa ja nussin ainoastaan yhden kanssa.