Lue keskustelun säännöt.
Lihava nainen kertoo
15.07.2016 |
Hei kaikki huolestuneet! Annan teille nyt rauhan. Suurin osa lihavista tietää, miten syödään terveellisesti ja sen, että liikunta on hyvästä. He tietävät myös, että ylenpalttinen keksien ja sipsien syönti ei ole ok ja että on peruskohteliaisuutta käydä suihkussa säännöllisesti. Tiedämme myös diabeteksesta ja siitä, että painonpudotus on ylipainoiselle suositeltavaa ihan jo terveyssyistäkin. Ja senkin, että joillekin tulee paha mieli siitä, että he joutuvat näkemään ylipainoisia ihmisiä.
Teidän ei tarvitse enää käyttää kesäänne täällä kertomassa meille näistä asioista kerta toisensa jälkeen! Olkaa vapaita! Nauttikaa elämästä! Me tiedetään!
Kommentit (153)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei sitten laihduteta? Ei jaksa? Ongelmasyöminen sen verta pahaa, ettei osaa lopettaa?
Kuuluuko se mitenkään sinulle?
Joo, haisette julkisilla paikoilla ja maksatatte terveysongelmanne veronmaksajilla.
Sinun tyhmyydestäsi joudutaan yhteiskunnassa maksamaan monin verron enemmän. Tyhmyys oksettaa ja aiheuttaa sairaspoissaoloja muille kroonisen kuvotuksen muodossa.
Ei ap eikä lihava.
Olet erityisherkkä? Jos termi on tuntematon niin googlaa yksinäinen luuseri.
Yritä tulla toimeen pahan olosi kanssa purkamatta sitä muihin.
Hei läski, älä ny leikistä suutu.
Mikä leikki ja kuka läski? Vai oletko ssss, joka pitää asianaan haukkua normaalipainoisia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
N 43 kirjoitti:
Ylipäänsä tämä uskomus, että lihavat eivät laihduttaisi tai olisi koskaan laihduttaneet, on minusta käsittämätön. Mä olen suurimman osan elämästäni ollut ylipainoinen ja teini-ikäisestä päälle kolmekymppiseksi olin muutaman kuukauden pausseja lukuunottamatta jatkuvasti enemmän tai vähemmän laiharilla. Laihdutus oli jatkuvaa, kuten myös valitettavasti repsahduksetkin, ja niistä seurannut itseinho. En tunne ketään lihavaa, joka ei joskus olisi laihduttanut, suurin osa tuntemistani on kokeillut varmaan kymmentä erilaista dieettiä ja jotkut jopa ns. "ihmepillereitä".
Itse vietin 90-luvun alkupuoliskon kiduttaen itseäni kaalisoppakuureilla ja jumpaten Cindy Crawfordin jumppavideoiden tahdissa. Ja sortuen joka kerta uudestaan ahmimiseen ja lähes täyteen liikkumattomuuteen. 90-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa laskeskelin Painonvartijoiden tahdissa pisteitä kolmeen eri otteeseen, laihduin kertaalleen jopa 30 kiloa ja keräsin melkein kaiken takaisin koska pää ei pysynyt mukana siinä uudessa tavassa elää.
2000-luvun puolivälin tienoilla tein viimeisen rypistyksen. Laihdutin paikkareiden pisteytyksiä omin nokkineni soveltaen ja yhden työkaverini avustamana ja kannustamana lähes 40 kiloa ja kituutin itseäni runsaan vuoden sen jälkeen BMI:ssä 20 ja kadotin elämäniloni melkein kokonaan. Sitten tajusin, ettei kaikkien tarvitse olla hoikkia ja aloin opettelemaan uutta, suht terveellistä mutta myös armollista tapaa syödä ja liikkua. Kun olin jonkinlaisen tasapainon siinä uudessa elämässäni (osa 572) omaksunut, oli painoni noussut taas kymmenisen kiloa. BMi oli silti vielä normaalin puolella, joten päätin olla laihduttamatta enää, vaikka joku sisäinen "olen ruma ja läski" -ääni vieläkin siihen yritti pakottaa. Lähes 10 vuotta olen nyt tässä n. 24 BMI:ssä elellyt ja vuosi vuodelta se tuntuu helpommalta ja sopivammalta. Ne vanhat, lihavuutta ylläpitäneet elämäntavat, houkutukset ja tottumukset ovat kuitenkin niin syvään juurtuneet, että aika-ajoin joudun vieläkin niitä vastaan käymään pienimuotoisia sotia. Onneksi kuitenkin vuosi vuodelta vähemmän.
Jos pysyvä laihduttaminen olisi helppoa, pieni vaiva, maailmassa olisi hyvin paljon vähemmän ylipainoisia kuin on nyt. Se, että uskottelee itselleen lihavien olevan vaan niin pohjattoman laiskoja, jotka eivät mitään tiedä ja mitään koskaan jaksa tehdä, on hyvin köykäinen argumentti, jolla pyritään mitätöimään monta sellaista seikkaa ja tekijää, joista oikeasti pitäisi puhua asiallisesti ja kiihkottomasti paljon enemmän. Ehkä jostain sieltä löytyisi se kultainen tasapainon avain yhä useammalle.
Eli lopulta pääsit normaalipainoiseen tasapainotilaan, jossa pysyttelet pienellä vaivalla. Tätä juuri tarkoitin sillä, että helposti on saatavilla merkittäviä hyötyjä!
"Helposti" on suhteellista näköjään. Pässikin tajuaa, että yli 90% epäonnistuu laihduttamisessa maistereiden johdolla (l. ravitsemusterapeutti). Mikäli olet viisaampi kuin lääkärit, ravitsemusterapeutit jne. niin ala äkkiä kirjoittamaan kaiken kattavaa kirjaa, jossa annat ohjeita lihaville!
Vierailija kirjoitti:
N 43 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ihmetyttää lähinnä se, että ylipainoisilla on mahdollisuus pienellä vaivalla parantaa elämänlaatuaan aivan huikeasti, mutta he eivät tartu tilaisuuteen.
Kerrotko mulle, mikä on tämä mahdollisuus, johon lihavat eivät tartu?
Jaksaa paremmin arjessa, itsetunto kohoaa, löytää vaatteita helpommin, saa paremmin kumppanin, ei enää halveksintaa ja haukkuja muilta, työelämässä otetaan vakavammin, näyttää paremmalta useimpien mielestä, terveydentila kohoaa... Kaikkeen tuohon on mahdollisuus pienellä vaivalla ja itsekurilla!
Mikäli itsetunto paranee laihduttamisesta, on päässä vikaa. Se pitäisi korjata ennen laihduttamista. Lihavat vaikuttavat pysyvän pitkissä suhteissa, toisin kuin laihemmat. Mikäli haluaa miettiä miltä näyttää toisten mielestä, on päässä vikaa. Terveydentila ei laihduttamalla kohoa, ellei ole jotain selvää sairautta, joka on lihavuuden alkusyynä. Lihavuus kun ei edelleenkään tarkoita sitä, että sairastuu, vaan se on riski, joka on vähäisempi kuin istuminen tai tupakointi.
Mä laihutin. 30kiloa. Vitutti joka hetki sitä paskaa...Vieläki pitäis laihuttaa. Ei riitä se mitä tekee vaa koko ajan pitää tehä lisää että laihtuu. Aluksi paino putoaa nopeasti ja pienellä vaivalla. Mutta se tyssää sitten siihen jos ei nosta panoksia. Enemmän liikuntaa ja enemmän liikuntaa ja koko ajan pitää vaa miettiä ruokaa. Että mitä saa syyä ja mitä kannattaa syyä ja kuinka paljon. Mitää muuta ookkaa mielessä ku ruoka. Vihaan liikuntaa. En nauti siitä yhtää. Kävelylenkit autto painon putoamisessa mutta ne ei riitä...Tai riittää jos ne puolen tunnin päivittäiset lenkit muuttuu jossai vaiheessa tunnin pitusiks...sit kahen...sit kolmen...Ei vittu. Sanokaa laihutusta pieneks vaivaks vaa jos haluutte mutta mulla ainaki on paska fiilis koko ajan.
T. 120kilonen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
N 43 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ihmetyttää lähinnä se, että ylipainoisilla on mahdollisuus pienellä vaivalla parantaa elämänlaatuaan aivan huikeasti, mutta he eivät tartu tilaisuuteen.
Kerrotko mulle, mikä on tämä mahdollisuus, johon lihavat eivät tartu?
Jaksaa paremmin arjessa, itsetunto kohoaa, löytää vaatteita helpommin, saa paremmin kumppanin, ei enää halveksintaa ja haukkuja muilta, työelämässä otetaan vakavammin, näyttää paremmalta useimpien mielestä, terveydentila kohoaa... Kaikkeen tuohon on mahdollisuus pienellä vaivalla ja itsekurilla!
Pienellä vaivalla ja itsekurilla voi lopettaa tupakoinnin, huumeiden käytön, uhkapelaamisen, tuhlaamisen, opetella joka vuosi uuden kielen, opiskella viiden vuoden välein uuden ammatin, harjoitella huippu-urheiljaksi, harjoitella huippumuusikoksi eli kohottaa hurjasti itsetuntoa ja saada arvostusta. Kai olet jokaisella palstalla julistanut ilosanomaasi?
Anteeksi tunkeilu, mutta lisäisin, että pienellä vaivalla voi myös itselleen kertoa, että ylipainoisten asiat eivät kuulu kenellekään ulkopuoliselle arvostelun kohteeksi. On tosi pieni vaiva päättää aamuisin, että tänään(kään) en mene palstalle tai mihinkään muuallekaan solvaamaan lihavia ihmisiä, vaan annan heille, kuten kaikille muillekin, rauhan, enkä ilku ivallisesti tai muutenkaan noteeraa tuntemattomia ihmisiä negatiivisesti.
Voi pienellä vaivalla siis tehdä päätöksen käyttäytyykö sikamaisesti vai suvaitsevaisesti ja arvostavasti muita kohtaan! Ja kun täällä on kysytty, että miksi ei pysty laihduttamaan, niin voisi vastakysymykseksi heittää, että miksi ei vaan voi pitää huolta niistä ikiomista asioista ja lopettaa tämän ikuisen jankkaamisen muiden läskeistä? Lihava sentään kantaa kilonsa ihan itse, eikä häiritse ketään, mutta tämä sairas riekkuminen on jo ihan käsittämätöntä! Ja arvatenkin jää vastaus saamatta :D Tai tuleehan se, monotonisena jänkkäämisenä, huoh.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä ei ole koskaan normaalipainosena ollut menkkoja, vasta ylipainoisena alkoivat. Teininä laihdutin normaalipainoiseksi ja menkat loppu, yritin vaikka mitä, mutta ei. Sitten lihotin itseni taas ylipainoiseksi ja menkat alkoi. Kaikille ei välttämättä sovi normaalipaino ja tätä ihmetteli lääkärinikin, joka aiemmin huomautti ylipainostani.
Olen kuitenkin paljon onnellisempi pullukkana, kun on rinnat yms. Normaalipainoisena näytin aivan pikkupojalta. Ex-mieheni jätti minut kun laihduin, mutta kun palasin ylipainoiseksi niin löysin nykyisen mieheni.
En kuitenkaan tarkoita että sairaalloinen lihavuus tmv. Olisi kaunista tai hyväksi kellekkään.
Vierailija kirjoitti:
Jos sitten tiedätte asian, miksi ette tee tilanteelle mitään vaan valitsette suuremman mahdollisuuden joukkoon sairauksia ja ennenaikaiseen kuolemaan?
Minun kuolemani tai sairauteni ei kuulu sinulle tai kenellekään yhtään mitään! Saan kuolla, jos minua huvittaa ja aion nauttia elämästäni toisin kuin eräät kalmankalpeat, luuviulut niuhot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itsellä ei ole koskaan normaalipainosena ollut menkkoja, vasta ylipainoisena alkoivat. Teininä laihdutin normaalipainoiseksi ja menkat loppu, yritin vaikka mitä, mutta ei. Sitten lihotin itseni taas ylipainoiseksi ja menkat alkoi. Kaikille ei välttämättä sovi normaalipaino ja tätä ihmetteli lääkärinikin, joka aiemmin huomautti ylipainostani.
Olen kuitenkin paljon onnellisempi pullukkana, kun on rinnat yms. Normaalipainoisena näytin aivan pikkupojalta. Ex-mieheni jätti minut kun laihduin, mutta kun palasin ylipainoiseksi niin löysin nykyisen mieheni.
En kuitenkaan tarkoita että sairaalloinen lihavuus tmv. Olisi kaunista tai hyväksi kellekkään.
Se on hyväksi ja kaunista ja tulossa taas takaisin muotiin. Hävetkää silloin kapakalat, joilla ei muotoja ollenkaan! Rintani muuten painavat 3 kg/kpl ja miehet tykkää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sitten tiedätte asian, miksi ette tee tilanteelle mitään vaan valitsette suuremman mahdollisuuden joukkoon sairauksia ja ennenaikaiseen kuolemaan?
Ennenaikainen kuolemahan säästää yhteiskunnan eli meidän kaikkien rahoja .
T. Ei-apRiippuu varmaan vähän missä iässä, jos juuri ennen eläkeikää niin joo. Mutta jos vielä useita vuosia työelämässä niin niistähän ne verorahat maksetaan. Se nuoruusaika on sitä yhteiskunnalla kalleinta aikaa, työikäiset tuo tuloja valtiolle.
Pyöreänä sitä jaksaa rehkiä ja kerätä omaisuutta eläkepäiviksi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei kaikki kyllä normaalipainoisetkaan tiedä kaikkea tuota ihan oikeasti. Mutta ehkä suurin osa juu.
Moni hoikka luulee voivansa syödä "miten paljon vain ja silti ei liho". Voin kertoa, että tietoisuus kalorimääristä ja ruokamääristä, joita voi syödä, ei ole mennyt hänelle asti. Ei myöskään tieto hyvästä ravinnosta, jota voi syödä määrättömästi lihomatta. Kuitua, kasviksia, hedelmiä, marjoja, viljaa. Liikunnan määrällä on myös yllättävän paljon merkitystä. Silläkin, kiipeääkö joka päivä portaat yläkertaan ja ajaako pyörällä töihin.
En halua olla ilkeä tai aiheuttaa pahaa mieltä. Mutta eikö lihavalla ala jo lievän ylipainon aikana raksuttaa että nyt pitäisi tehdä jotain? Silloin se laihdutus olisi vielä suht helppoa. Sitten kun painoa on vaikka 30kg ylimäärästä niin tottakai sen pudotus on todella vaikeaa. Olen itse alipainon puolella ja jos huomaan että yksikin kilo on painoa tullut lisää niin joko vähennän syömistä tai lisään liikuntaa, luultavasti molempia. Sama kaiken makean ja myös alkoholin suhteen. Jos huomaan että liikaa menee niin vähennän käyttöä.
Jos ei itseään pysty kontrolloimaan niin pelkkää mielenheikkoutta se on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
N 43 kirjoitti:
Ylipäänsä tämä uskomus, että lihavat eivät laihduttaisi tai olisi koskaan laihduttaneet, on minusta käsittämätön. Mä olen suurimman osan elämästäni ollut ylipainoinen ja teini-ikäisestä päälle kolmekymppiseksi olin muutaman kuukauden pausseja lukuunottamatta jatkuvasti enemmän tai vähemmän laiharilla. Laihdutus oli jatkuvaa, kuten myös valitettavasti repsahduksetkin, ja niistä seurannut itseinho. En tunne ketään lihavaa, joka ei joskus olisi laihduttanut, suurin osa tuntemistani on kokeillut varmaan kymmentä erilaista dieettiä ja jotkut jopa ns. "ihmepillereitä".
Itse vietin 90-luvun alkupuoliskon kiduttaen itseäni kaalisoppakuureilla ja jumpaten Cindy Crawfordin jumppavideoiden tahdissa. Ja sortuen joka kerta uudestaan ahmimiseen ja lähes täyteen liikkumattomuuteen. 90-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa laskeskelin Painonvartijoiden tahdissa pisteitä kolmeen eri otteeseen, laihduin kertaalleen jopa 30 kiloa ja keräsin melkein kaiken takaisin koska pää ei pysynyt mukana siinä uudessa tavassa elää.
2000-luvun puolivälin tienoilla tein viimeisen rypistyksen. Laihdutin paikkareiden pisteytyksiä omin nokkineni soveltaen ja yhden työkaverini avustamana ja kannustamana lähes 40 kiloa ja kituutin itseäni runsaan vuoden sen jälkeen BMI:ssä 20 ja kadotin elämäniloni melkein kokonaan. Sitten tajusin, ettei kaikkien tarvitse olla hoikkia ja aloin opettelemaan uutta, suht terveellistä mutta myös armollista tapaa syödä ja liikkua. Kun olin jonkinlaisen tasapainon siinä uudessa elämässäni (osa 572) omaksunut, oli painoni noussut taas kymmenisen kiloa. BMi oli silti vielä normaalin puolella, joten päätin olla laihduttamatta enää, vaikka joku sisäinen "olen ruma ja läski" -ääni vieläkin siihen yritti pakottaa. Lähes 10 vuotta olen nyt tässä n. 24 BMI:ssä elellyt ja vuosi vuodelta se tuntuu helpommalta ja sopivammalta. Ne vanhat, lihavuutta ylläpitäneet elämäntavat, houkutukset ja tottumukset ovat kuitenkin niin syvään juurtuneet, että aika-ajoin joudun vieläkin niitä vastaan käymään pienimuotoisia sotia. Onneksi kuitenkin vuosi vuodelta vähemmän.
Jos pysyvä laihduttaminen olisi helppoa, pieni vaiva, maailmassa olisi hyvin paljon vähemmän ylipainoisia kuin on nyt. Se, että uskottelee itselleen lihavien olevan vaan niin pohjattoman laiskoja, jotka eivät mitään tiedä ja mitään koskaan jaksa tehdä, on hyvin köykäinen argumentti, jolla pyritään mitätöimään monta sellaista seikkaa ja tekijää, joista oikeasti pitäisi puhua asiallisesti ja kiihkottomasti paljon enemmän. Ehkä jostain sieltä löytyisi se kultainen tasapainon avain yhä useammalle.
Eli lopulta pääsit normaalipainoiseen tasapainotilaan, jossa pysyttelet pienellä vaivalla. Tätä juuri tarkoitin sillä, että helposti on saatavilla merkittäviä hyötyjä!
"Helposti" on suhteellista näköjään. Pässikin tajuaa, että yli 90% epäonnistuu laihduttamisessa maistereiden johdolla (l. ravitsemusterapeutti). Mikäli olet viisaampi kuin lääkärit, ravitsemusterapeutit jne. niin ala äkkiä kirjoittamaan kaiken kattavaa kirjaa, jossa annat ohjeita lihaville!
Älä helvetissä ala! Näitä opuksia on nähty ihan tarpeeksi ja tämän keskustelun tarkoituksena oli osoittaa, miten ONNELLISIA ja TASAPAINOISIA me pyöreät ollaan! Ei kaivata hermoheikkojen neuvoja aiheesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
N 43 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ihmetyttää lähinnä se, että ylipainoisilla on mahdollisuus pienellä vaivalla parantaa elämänlaatuaan aivan huikeasti, mutta he eivät tartu tilaisuuteen.
Kerrotko mulle, mikä on tämä mahdollisuus, johon lihavat eivät tartu?
Jaksaa paremmin arjessa, itsetunto kohoaa, löytää vaatteita helpommin, saa paremmin kumppanin, ei enää halveksintaa ja haukkuja muilta, työelämässä otetaan vakavammin, näyttää paremmalta useimpien mielestä, terveydentila kohoaa... Kaikkeen tuohon on mahdollisuus pienellä vaivalla ja itsekurilla!
Pienellä vaivalla ja itsekurilla voi lopettaa tupakoinnin, huumeiden käytön, uhkapelaamisen, tuhlaamisen, opetella joka vuosi uuden kielen, opiskella viiden vuoden välein uuden ammatin, harjoitella huippu-urheiljaksi, harjoitella huippumuusikoksi eli kohottaa hurjasti itsetuntoa ja saada arvostusta. Kai olet jokaisella palstalla julistanut ilosanomaasi?
Huippumuusikoksi tuleminen vaatii vuosikymmenien työn eli soittamista kahdeksan tuntia päivässä sekä päälle ties mitkä teoriat ja säveltapailut sun muut. Laihtuminen vaatii sen, että syö vähän vähemmän! Syömistä ei edes tarvitse lopettaa, eikä herkkuja jättää kokonaan pois. Ainoastaan vähentää hieman.
Mieti nyt vähän itsekin. Miten ihmeessä voit verrata tuollaisia asioita toisiinsa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En halua olla ilkeä tai aiheuttaa pahaa mieltä. Mutta eikö lihavalla ala jo lievän ylipainon aikana raksuttaa että nyt pitäisi tehdä jotain? Silloin se laihdutus olisi vielä suht helppoa. Sitten kun painoa on vaikka 30kg ylimäärästä niin tottakai sen pudotus on todella vaikeaa. Olen itse alipainon puolella ja jos huomaan että yksikin kilo on painoa tullut lisää niin joko vähennän syömistä tai lisään liikuntaa, luultavasti molempia. Sama kaiken makean ja myös alkoholin suhteen. Jos huomaan että liikaa menee niin vähennän käyttöä.
Jos ei itseään pysty kontrolloimaan niin pelkkää mielenheikkoutta se on.
On vaikea spekuloida, miten tämä laihduttaminen jo lievässä ylipainossa ei ole kaikille helppoa. Joillekin se on, joillakin taas on pitkä epäsäännöllisen syönnin, vääristyneen ruokasuhteen ja huonojen tottumusten historia, joita ei tuosta noin vain muuteta. Minun koko nuoruuteni oli käytännössä koulun tyhjiä lounaslautasia (koska en koulukiusattuna kehdannut syödä julkisesti), radikaaleja laihdutusyrityksiä ja vastapainoksi taas epäterveellistä herkuttelua. Tällä tavalla onnistuin pitämään itseni lievästi ylipainoisena. Sitten myöhemmin se paino nousi ja nopeasti, ja ainoat tietäminäni aseet ylipainoa vastaan olivat vain juuri nämä laihdutustavat, jotka muistuttivat enemmän syömishäiriötä kuin laihduttamista. Ja niihin tapoihin ei yksinkertaisesti ollut resursseja - minun tapauksessani mielenterveysongelmien vuoksi.
On muuten ikävä vähätellä toiselle ehkä isojakin ongelmia "pelkiksi mielenheikkouksiksi". Mistä sinä tiedät, millainen tausta jollakulla ylipainoisella on? Joillekin lihominen voi olla sitä, että elintavat ovat vain pikku hiljaa muuttuneet, eikä enää pystykään syömään "ihan mitä tahansa" niin kuin nuorena. Joillakin syyt ylipainoon voivat taas olla paljon monisyisemmät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei sitten laihduteta? Ei jaksa? Ongelmasyöminen sen verta pahaa, ettei osaa lopettaa?
Kuuluuko se mitenkään sinulle?
Joo, haisette julkisilla paikoilla ja maksatatte terveysongelmanne veronmaksajilla.
Haha! Tämä toki ei ole ainoastaan lihavien helmasynti =D Myös laihat ja hoikat haisevat ajoittain julkisilla paikoilla ja moni heistä myös käyttää julkista terveydenhoitoa, eli siis maksattavat terveysongelmansa veronmaksajilla. ;D
Pitäisikö nyt alkaa morkkaamaan hoikkiakin julkisilla paikoilla haisemisesta ja veroeurojen tuhlaamisesta? Näääh... emmää jaksa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
N 43 kirjoitti:
Ylipäänsä tämä uskomus, että lihavat eivät laihduttaisi tai olisi koskaan laihduttaneet, on minusta käsittämätön. Mä olen suurimman osan elämästäni ollut ylipainoinen ja teini-ikäisestä päälle kolmekymppiseksi olin muutaman kuukauden pausseja lukuunottamatta jatkuvasti enemmän tai vähemmän laiharilla. Laihdutus oli jatkuvaa, kuten myös valitettavasti repsahduksetkin, ja niistä seurannut itseinho. En tunne ketään lihavaa, joka ei joskus olisi laihduttanut, suurin osa tuntemistani on kokeillut varmaan kymmentä erilaista dieettiä ja jotkut jopa ns. "ihmepillereitä".
Itse vietin 90-luvun alkupuoliskon kiduttaen itseäni kaalisoppakuureilla ja jumpaten Cindy Crawfordin jumppavideoiden tahdissa. Ja sortuen joka kerta uudestaan ahmimiseen ja lähes täyteen liikkumattomuuteen. 90-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa laskeskelin Painonvartijoiden tahdissa pisteitä kolmeen eri otteeseen, laihduin kertaalleen jopa 30 kiloa ja keräsin melkein kaiken takaisin koska pää ei pysynyt mukana siinä uudessa tavassa elää.
2000-luvun puolivälin tienoilla tein viimeisen rypistyksen. Laihdutin paikkareiden pisteytyksiä omin nokkineni soveltaen ja yhden työkaverini avustamana ja kannustamana lähes 40 kiloa ja kituutin itseäni runsaan vuoden sen jälkeen BMI:ssä 20 ja kadotin elämäniloni melkein kokonaan. Sitten tajusin, ettei kaikkien tarvitse olla hoikkia ja aloin opettelemaan uutta, suht terveellistä mutta myös armollista tapaa syödä ja liikkua. Kun olin jonkinlaisen tasapainon siinä uudessa elämässäni (osa 572) omaksunut, oli painoni noussut taas kymmenisen kiloa. BMi oli silti vielä normaalin puolella, joten päätin olla laihduttamatta enää, vaikka joku sisäinen "olen ruma ja läski" -ääni vieläkin siihen yritti pakottaa. Lähes 10 vuotta olen nyt tässä n. 24 BMI:ssä elellyt ja vuosi vuodelta se tuntuu helpommalta ja sopivammalta. Ne vanhat, lihavuutta ylläpitäneet elämäntavat, houkutukset ja tottumukset ovat kuitenkin niin syvään juurtuneet, että aika-ajoin joudun vieläkin niitä vastaan käymään pienimuotoisia sotia. Onneksi kuitenkin vuosi vuodelta vähemmän.
Jos pysyvä laihduttaminen olisi helppoa, pieni vaiva, maailmassa olisi hyvin paljon vähemmän ylipainoisia kuin on nyt. Se, että uskottelee itselleen lihavien olevan vaan niin pohjattoman laiskoja, jotka eivät mitään tiedä ja mitään koskaan jaksa tehdä, on hyvin köykäinen argumentti, jolla pyritään mitätöimään monta sellaista seikkaa ja tekijää, joista oikeasti pitäisi puhua asiallisesti ja kiihkottomasti paljon enemmän. Ehkä jostain sieltä löytyisi se kultainen tasapainon avain yhä useammalle.
Eli lopulta pääsit normaalipainoiseen tasapainotilaan, jossa pysyttelet pienellä vaivalla. Tätä juuri tarkoitin sillä, että helposti on saatavilla merkittäviä hyötyjä!
"Helposti" on suhteellista näköjään. Pässikin tajuaa, että yli 90% epäonnistuu laihduttamisessa maistereiden johdolla (l. ravitsemusterapeutti). Mikäli olet viisaampi kuin lääkärit, ravitsemusterapeutit jne. niin ala äkkiä kirjoittamaan kaiken kattavaa kirjaa, jossa annat ohjeita lihaville!
Syö vähän vähemmän kuin nykyään ja anna ajan kulua - vuoden päästä näytät jo ihan toiselta.
Mikä ihme tässä on niin vaikeaa? Jos pystyy huolehtimaan hygieniastaan, pitämään kämpän siistinä, käymään töissä yms, niin luulisi, että pystyy myös nipistämään pari sataa kcal päivässä nykyisestä tasosta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
N 43 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ihmetyttää lähinnä se, että ylipainoisilla on mahdollisuus pienellä vaivalla parantaa elämänlaatuaan aivan huikeasti, mutta he eivät tartu tilaisuuteen.
Kerrotko mulle, mikä on tämä mahdollisuus, johon lihavat eivät tartu?
Jaksaa paremmin arjessa, itsetunto kohoaa, löytää vaatteita helpommin, saa paremmin kumppanin, ei enää halveksintaa ja haukkuja muilta, työelämässä otetaan vakavammin, näyttää paremmalta useimpien mielestä, terveydentila kohoaa... Kaikkeen tuohon on mahdollisuus pienellä vaivalla ja itsekurilla!
Pienellä vaivalla ja itsekurilla voi lopettaa tupakoinnin, huumeiden käytön, uhkapelaamisen, tuhlaamisen, opetella joka vuosi uuden kielen, opiskella viiden vuoden välein uuden ammatin, harjoitella huippu-urheiljaksi, harjoitella huippumuusikoksi eli kohottaa hurjasti itsetuntoa ja saada arvostusta. Kai olet jokaisella palstalla julistanut ilosanomaasi?
Huippumuusikoksi tuleminen vaatii vuosikymmenien työn eli soittamista kahdeksan tuntia päivässä sekä päälle ties mitkä teoriat ja säveltapailut sun muut. Laihtuminen vaatii sen, että syö vähän vähemmän! Syömistä ei edes tarvitse lopettaa, eikä herkkuja jättää kokonaan pois. Ainoastaan vähentää hieman.
Mieti nyt vähän itsekin. Miten ihmeessä voit verrata tuollaisia asioita toisiinsa?
Laihtuminen voi vaatia joiltakin ihmisiltä jatkuvaa 24/7 valveutumista laihdutukseen - siis ihan konkreettiseen ruoan, ruokailutapojen ja liikuntatottumusten ajatteluun ja myös niiden toteuttamiseen. Se voi vaatia paljon vanhojen tottumusten murtamista, uusien etsimistä, jatkuvaa balanssin etsimistä terveellisen ja epäterveellisen laihtumisen välillä, ja liikunnan suhteen myös paljon fyysistä, rankkaakin työtä (koska todella ylipainoiselle liikkumattomalle liikunnan aloitus voi olla aluksi tosi raskasta). Se voi vaatia jatkuvaa informaation ja tuen etsimistä, ja joskus myös ihan rehtiä työskentelyä mielenterveyden parissa (jos kyseessä on vaikkapa tunnesyömistä). Eli se voi olla paljon muutakin kuin "syömisen vähentämistä". Ja usein onkin.
Tässä keskustelussa huomaa sen, että ihminen, joka ei ehkä itse ole ollut eläessään ylipainoinen, ei yksinkertaisesti osaa mieltää, että ylipainoisuus on niin paljon muutakin kuin sitä, että syödään enemmän kuin kulutetaan. Huomattavan ylipainoisella, ja ehkä koko (aikuis)ikänsä lihavana olleella laihtuminen vaatii ihan eri työkaluja kuin ihmisillä, joilla sitä kilon, parin painonheittoa tasataan jo luontaisesti.
N 43 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
N 43 kirjoitti:
Ylipäänsä tämä uskomus, että lihavat eivät laihduttaisi tai olisi koskaan laihduttaneet, on minusta käsittämätön. Mä olen suurimman osan elämästäni ollut ylipainoinen ja teini-ikäisestä päälle kolmekymppiseksi olin muutaman kuukauden pausseja lukuunottamatta jatkuvasti enemmän tai vähemmän laiharilla. Laihdutus oli jatkuvaa, kuten myös valitettavasti repsahduksetkin, ja niistä seurannut itseinho. En tunne ketään lihavaa, joka ei joskus olisi laihduttanut, suurin osa tuntemistani on kokeillut varmaan kymmentä erilaista dieettiä ja jotkut jopa ns. "ihmepillereitä".
Itse vietin 90-luvun alkupuoliskon kiduttaen itseäni kaalisoppakuureilla ja jumpaten Cindy Crawfordin jumppavideoiden tahdissa. Ja sortuen joka kerta uudestaan ahmimiseen ja lähes täyteen liikkumattomuuteen. 90-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa laskeskelin Painonvartijoiden tahdissa pisteitä kolmeen eri otteeseen, laihduin kertaalleen jopa 30 kiloa ja keräsin melkein kaiken takaisin koska pää ei pysynyt mukana siinä uudessa tavassa elää.
2000-luvun puolivälin tienoilla tein viimeisen rypistyksen. Laihdutin paikkareiden pisteytyksiä omin nokkineni soveltaen ja yhden työkaverini avustamana ja kannustamana lähes 40 kiloa ja kituutin itseäni runsaan vuoden sen jälkeen BMI:ssä 20 ja kadotin elämäniloni melkein kokonaan. Sitten tajusin, ettei kaikkien tarvitse olla hoikkia ja aloin opettelemaan uutta, suht terveellistä mutta myös armollista tapaa syödä ja liikkua. Kun olin jonkinlaisen tasapainon siinä uudessa elämässäni (osa 572) omaksunut, oli painoni noussut taas kymmenisen kiloa. BMi oli silti vielä normaalin puolella, joten päätin olla laihduttamatta enää, vaikka joku sisäinen "olen ruma ja läski" -ääni vieläkin siihen yritti pakottaa. Lähes 10 vuotta olen nyt tässä n. 24 BMI:ssä elellyt ja vuosi vuodelta se tuntuu helpommalta ja sopivammalta. Ne vanhat, lihavuutta ylläpitäneet elämäntavat, houkutukset ja tottumukset ovat kuitenkin niin syvään juurtuneet, että aika-ajoin joudun vieläkin niitä vastaan käymään pienimuotoisia sotia. Onneksi kuitenkin vuosi vuodelta vähemmän.
Jos pysyvä laihduttaminen olisi helppoa, pieni vaiva, maailmassa olisi hyvin paljon vähemmän ylipainoisia kuin on nyt. Se, että uskottelee itselleen lihavien olevan vaan niin pohjattoman laiskoja, jotka eivät mitään tiedä ja mitään koskaan jaksa tehdä, on hyvin köykäinen argumentti, jolla pyritään mitätöimään monta sellaista seikkaa ja tekijää, joista oikeasti pitäisi puhua asiallisesti ja kiihkottomasti paljon enemmän. Ehkä jostain sieltä löytyisi se kultainen tasapainon avain yhä useammalle.
Eli lopulta pääsit normaalipainoiseen tasapainotilaan, jossa pysyttelet pienellä vaivalla. Tätä juuri tarkoitin sillä, että helposti on saatavilla merkittäviä hyötyjä!
Juu, siis nyt, 43-vuotiaana voin sanoa pysyväni normaalipainossa suht pienellä vaivalla. Mutta tähän pääseminen on ollut kaikkea muuta kuin pieni vaiva. Jos olisit 20 vuotta sitten tullut mulle mainostamaan sitä, kuinka pieni vaiva minulla on edessä, olisit päästänyt suustasi kyllä kaikkien sammakoiden isoäidin. Helpolla nämä hyödyt eivät ole tulleet.
Tätä mun tasapainotilaani varmasti edesauttaa sekin, että elämäni on myös muilta puitteiltaan sujunut varsin tasapainoisesti ja onnellisesti kuluneen vuosikymmenen aikana. Olen terve, en ole kärsinyt masennuksesta, kilppariongelmista tai juuri mistään muustakaan yhtä jalanmurtumaa ja muutamaa flunssaa lukuunottamatta. Mummoni kuolemaa lukuunottamatta kukaan läheisistäni ei ole kuollut tai sairastunut vakavasti tänä aikana. Yksi kissa tosin on kuollut, mutta pari tullut lisääkin. Olen edelleen samassa, tasapainoisessa parisuhteessa, en ole ollut raskaana taikka synnyttänyt ja työasiatkin ovat olleet yhtä muutaman kuukauden työttömyyskautta lukuunottamatta kunnossa. Elämässäni ei kuluneen kymmenen vuoden aikana ole edes tapahtunut mitään sellaista, joka olisi omiaan suistamaan ihmisen raiteiltaan, ja kaiketi lihomaan jälleen. Tasapaino on kaiketi helpompaa löytää tasapainoisessa elämäntilanteessa, kuin se jossain muussa elämäntilanteessa olisi? Ja siltikään se ei ole ollut pieni vaiva ja helposti saavutettu.
Niin, aiemmin yritit vääriä konsteja, kuten kaiken maailman kuureja ja rääkkejä. Ei meistä hoikistakaan juuri kukaan pystyisi olemaan millään hullulla kuurilla paria viikkoa pidempään, niin miksi hölmöimmätkään ylipainoiset yrittävät vaatia itseltään sellaista?
Homma on ollut helppoa siitä asti, kun tajusit tehdä asian oikein. 80% ruokailusta suurin piirtein kondikseen ja loput 20% voi syödä mielensä mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
N 43 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ihmetyttää lähinnä se, että ylipainoisilla on mahdollisuus pienellä vaivalla parantaa elämänlaatuaan aivan huikeasti, mutta he eivät tartu tilaisuuteen.
Kerrotko mulle, mikä on tämä mahdollisuus, johon lihavat eivät tartu?
Jaksaa paremmin arjessa, itsetunto kohoaa, löytää vaatteita helpommin, saa paremmin kumppanin, ei enää halveksintaa ja haukkuja muilta, työelämässä otetaan vakavammin, näyttää paremmalta useimpien mielestä, terveydentila kohoaa... Kaikkeen tuohon on mahdollisuus pienellä vaivalla ja itsekurilla!
Pienellä vaivalla ja itsekurilla voi lopettaa tupakoinnin, huumeiden käytön, uhkapelaamisen, tuhlaamisen, opetella joka vuosi uuden kielen, opiskella viiden vuoden välein uuden ammatin, harjoitella huippu-urheiljaksi, harjoitella huippumuusikoksi eli kohottaa hurjasti itsetuntoa ja saada arvostusta. Kai olet jokaisella palstalla julistanut ilosanomaasi?
Huippumuusikoksi tuleminen vaatii vuosikymmenien työn eli soittamista kahdeksan tuntia päivässä sekä päälle ties mitkä teoriat ja säveltapailut sun muut. Laihtuminen vaatii sen, että syö vähän vähemmän! Syömistä ei edes tarvitse lopettaa, eikä herkkuja jättää kokonaan pois. Ainoastaan vähentää hieman.
Mieti nyt vähän itsekin. Miten ihmeessä voit verrata tuollaisia asioita toisiinsa?
Laihtuminen voi vaatia joiltakin ihmisiltä jatkuvaa 24/7 valveutumista laihdutukseen - siis ihan konkreettiseen ruoan, ruokailutapojen ja liikuntatottumusten ajatteluun ja myös niiden toteuttamiseen. Se voi vaatia paljon vanhojen tottumusten murtamista, uusien etsimistä, jatkuvaa balanssin etsimistä terveellisen ja epäterveellisen laihtumisen välillä, ja liikunnan suhteen myös paljon fyysistä, rankkaakin työtä (koska todella ylipainoiselle liikkumattomalle liikunnan aloitus voi olla aluksi tosi raskasta). Se voi vaatia jatkuvaa informaation ja tuen etsimistä, ja joskus myös ihan rehtiä työskentelyä mielenterveyden parissa (jos kyseessä on vaikkapa tunnesyömistä). Eli se voi olla paljon muutakin kuin "syömisen vähentämistä". Ja usein onkin.
Tässä keskustelussa huomaa sen, että ihminen, joka ei ehkä itse ole ollut eläessään ylipainoinen, ei yksinkertaisesti osaa mieltää, että ylipainoisuus on niin paljon muutakin kuin sitä, että syödään enemmän kuin kulutetaan. Huomattavan ylipainoisella, ja ehkä koko (aikuis)ikänsä lihavana olleella laihtuminen vaatii ihan eri työkaluja kuin ihmisillä, joilla sitä kilon, parin painonheittoa tasataan jo luontaisesti.
En halua suostua uskomaan, että keskimääräinen ylipainoinen ei hallitse itseään sen vertaa, että voi vähän vähentää syömistä! Ei kai suurin osa voi olla pikkulapsen tasolla olevia mielenterveyspotilaita, vaan kai nyt sentään normaaleja aikuisia ihmisiä?
On veronmaksajia ja on veronmaksajia. Kuka mittaa toisen tekemän työn arvon ja onko se arvo vain rahaa? Lihavia katsokaas on myös erittäin vaativissa, älyä ja ammattitaitoa vaativissa töissä. On se jännää, kun ihminen on muutakin kuin painonsa.