Lue keskustelun säännöt.
Lihava nainen kertoo
15.07.2016 |
Hei kaikki huolestuneet! Annan teille nyt rauhan. Suurin osa lihavista tietää, miten syödään terveellisesti ja sen, että liikunta on hyvästä. He tietävät myös, että ylenpalttinen keksien ja sipsien syönti ei ole ok ja että on peruskohteliaisuutta käydä suihkussa säännöllisesti. Tiedämme myös diabeteksesta ja siitä, että painonpudotus on ylipainoiselle suositeltavaa ihan jo terveyssyistäkin. Ja senkin, että joillekin tulee paha mieli siitä, että he joutuvat näkemään ylipainoisia ihmisiä.
Teidän ei tarvitse enää käyttää kesäänne täällä kertomassa meille näistä asioista kerta toisensa jälkeen! Olkaa vapaita! Nauttikaa elämästä! Me tiedetään!
Kommentit (153)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietäähän tämä ap myös, sen, että moni mies pitää bbw tytöistä? Bbwt olette niin hot! <3 M30
Ei mitään merkitystä mulle, sori. Hieno juttu, jos olet löytänyt sen, mistä sytyt, mutta naisen ei pidä lähtökohtaisesti miellyttää ulkonäöllään muita kuin itseään. Ap
Ei pidä. Pakkohan ei ole kuin paskantaa. Ja se koskee myös lihavia... Ehkä kuitenkin hieman enemmän :). Se mitä halusin sanoa, on, ettei lihavuus tarkoita sitä, ettei naine olisi haluttava itselläni se on juuri päinvastoin. Itse en syty lainkaan luuviuluista, naisella pitää olla naisen muodot. Naisen muodot voi "johtua" kovasta treenistä tai luonnollisesta rasvasta oikeissa paikoissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ylipäänsä tämä uskomus, että lihavat eivät laihduttaisi tai olisi koskaan laihduttaneet, on minusta käsittämätön. Mä olen suurimman osan elämästäni ollut ylipainoinen ja teini-ikäisestä päälle kolmekymppiseksi olin muutaman kuukauden pausseja lukuunottamatta jatkuvasti enemmän tai vähemmän laiharilla. Laihdutus oli jatkuvaa, kuten myös valitettavasti repsahduksetkin, ja niistä seurannut itseinho. En tunne ketään lihavaa, joka ei joskus olisi laihduttanut, suurin osa tuntemistani on kokeillut varmaan kymmentä erilaista dieettiä ja jotkut jopa ns. "ihmepillereitä".
Itse vietin 90-luvun alkupuoliskon kiduttaen itseäni kaalisoppakuureilla ja jumpaten Cindy Crawfordin jumppavideoiden tahdissa. Ja sortuen joka kerta uudestaan ahmimiseen ja lähes täyteen liikkumattomuuteen. 90-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa laskeskelin Painonvartijoiden tahdissa pisteitä kolmeen eri otteeseen, laihduin kertaalleen jopa 30 kiloa ja keräsin melkein kaiken takaisin koska pää ei pysynyt mukana siinä uudessa tavassa elää.
2000-luvun puolivälin tienoilla tein viimeisen rypistyksen. Laihdutin paikkareiden pisteytyksiä omin nokkineni soveltaen ja yhden työkaverini avustamana ja kannustamana lähes 40 kiloa ja kituutin itseäni runsaan vuoden sen jälkeen BMI:ssä 20 ja kadotin elämäniloni melkein kokonaan. Sitten tajusin, ettei kaikkien tarvitse olla hoikkia ja aloin opettelemaan uutta, suht terveellistä mutta myös armollista tapaa syödä ja liikkua. Kun olin jonkinlaisen tasapainon siinä uudessa elämässäni (osa 572) omaksunut, oli painoni noussut taas kymmenisen kiloa. BMi oli silti vielä normaalin puolella, joten päätin olla laihduttamatta enää, vaikka joku sisäinen "olen ruma ja läski" -ääni vieläkin siihen yritti pakottaa. Lähes 10 vuotta olen nyt tässä n. 24 BMI:ssä elellyt ja vuosi vuodelta se tuntuu helpommalta ja sopivammalta. Ne vanhat, lihavuutta ylläpitäneet elämäntavat, houkutukset ja tottumukset ovat kuitenkin niin syvään juurtuneet, että aika-ajoin joudun vieläkin niitä vastaan käymään pienimuotoisia sotia. Onneksi kuitenkin vuosi vuodelta vähemmän.
Jos pysyvä laihduttaminen olisi helppoa, pieni vaiva, maailmassa olisi hyvin paljon vähemmän ylipainoisia kuin on nyt. Se, että uskottelee itselleen lihavien olevan vaan niin pohjattoman laiskoja, jotka eivät mitään tiedä ja mitään koskaan jaksa tehdä, on hyvin köykäinen argumentti, jolla pyritään mitätöimään monta sellaista seikkaa ja tekijää, joista oikeasti pitäisi puhua asiallisesti ja kiihkottomasti paljon enemmän. Ehkä jostain sieltä löytyisi se kultainen tasapainon avain yhä useammalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
N 43 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ihmetyttää lähinnä se, että ylipainoisilla on mahdollisuus pienellä vaivalla parantaa elämänlaatuaan aivan huikeasti, mutta he eivät tartu tilaisuuteen.
Kerrotko mulle, mikä on tämä mahdollisuus, johon lihavat eivät tartu?
Jaksaa paremmin arjessa, itsetunto kohoaa, löytää vaatteita helpommin, saa paremmin kumppanin, ei enää halveksintaa ja haukkuja muilta, työelämässä otetaan vakavammin, näyttää paremmalta useimpien mielestä, terveydentila kohoaa... Kaikkeen tuohon on mahdollisuus pienellä vaivalla ja itsekurilla!
Mä jaksan jo tosi hyvin arkeani, mun itsetunto on erittäin hyvä, kumppani on erinomainen, osaan ostaa sopivia vaatteita, kukaan ei päin naamaa ole halveksinut, menestyn työssäni, en ole kiinnostunut siitä, mitä muut ajattelevat ulkonäöstäni ja kuten aiemmin totesin, olen terve. En ilmeisesti lle laihdutuksen tarpeessakaan. Tämähän hienoa!
Hyvä, sinä et selvästikään ole. Monelle ylipainoiselle nuo hyödyt kuitenkin olisivat käden ulottuvilla. Heihin toki viittasin.
N 43 kirjoitti:
Ylipäänsä tämä uskomus, että lihavat eivät laihduttaisi tai olisi koskaan laihduttaneet, on minusta käsittämätön. Mä olen suurimman osan elämästäni ollut ylipainoinen ja teini-ikäisestä päälle kolmekymppiseksi olin muutaman kuukauden pausseja lukuunottamatta jatkuvasti enemmän tai vähemmän laiharilla. Laihdutus oli jatkuvaa, kuten myös valitettavasti repsahduksetkin, ja niistä seurannut itseinho. En tunne ketään lihavaa, joka ei joskus olisi laihduttanut, suurin osa tuntemistani on kokeillut varmaan kymmentä erilaista dieettiä ja jotkut jopa ns. "ihmepillereitä".
Itse vietin 90-luvun alkupuoliskon kiduttaen itseäni kaalisoppakuureilla ja jumpaten Cindy Crawfordin jumppavideoiden tahdissa. Ja sortuen joka kerta uudestaan ahmimiseen ja lähes täyteen liikkumattomuuteen. 90-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa laskeskelin Painonvartijoiden tahdissa pisteitä kolmeen eri otteeseen, laihduin kertaalleen jopa 30 kiloa ja keräsin melkein kaiken takaisin koska pää ei pysynyt mukana siinä uudessa tavassa elää.
2000-luvun puolivälin tienoilla tein viimeisen rypistyksen. Laihdutin paikkareiden pisteytyksiä omin nokkineni soveltaen ja yhden työkaverini avustamana ja kannustamana lähes 40 kiloa ja kituutin itseäni runsaan vuoden sen jälkeen BMI:ssä 20 ja kadotin elämäniloni melkein kokonaan. Sitten tajusin, ettei kaikkien tarvitse olla hoikkia ja aloin opettelemaan uutta, suht terveellistä mutta myös armollista tapaa syödä ja liikkua. Kun olin jonkinlaisen tasapainon siinä uudessa elämässäni (osa 572) omaksunut, oli painoni noussut taas kymmenisen kiloa. BMi oli silti vielä normaalin puolella, joten päätin olla laihduttamatta enää, vaikka joku sisäinen "olen ruma ja läski" -ääni vieläkin siihen yritti pakottaa. Lähes 10 vuotta olen nyt tässä n. 24 BMI:ssä elellyt ja vuosi vuodelta se tuntuu helpommalta ja sopivammalta. Ne vanhat, lihavuutta ylläpitäneet elämäntavat, houkutukset ja tottumukset ovat kuitenkin niin syvään juurtuneet, että aika-ajoin joudun vieläkin niitä vastaan käymään pienimuotoisia sotia. Onneksi kuitenkin vuosi vuodelta vähemmän.
Jos pysyvä laihduttaminen olisi helppoa, pieni vaiva, maailmassa olisi hyvin paljon vähemmän ylipainoisia kuin on nyt. Se, että uskottelee itselleen lihavien olevan vaan niin pohjattoman laiskoja, jotka eivät mitään tiedä ja mitään koskaan jaksa tehdä, on hyvin köykäinen argumentti, jolla pyritään mitätöimään monta sellaista seikkaa ja tekijää, joista oikeasti pitäisi puhua asiallisesti ja kiihkottomasti paljon enemmän. Ehkä jostain sieltä löytyisi se kultainen tasapainon avain yhä useammalle.
Eli lopulta pääsit normaalipainoiseen tasapainotilaan, jossa pysyttelet pienellä vaivalla. Tätä juuri tarkoitin sillä, että helposti on saatavilla merkittäviä hyötyjä!
Vierailija kirjoitti:
N 43 kirjoitti:
Ylipäänsä tämä uskomus, että lihavat eivät laihduttaisi tai olisi koskaan laihduttaneet, on minusta käsittämätön. Mä olen suurimman osan elämästäni ollut ylipainoinen ja teini-ikäisestä päälle kolmekymppiseksi olin muutaman kuukauden pausseja lukuunottamatta jatkuvasti enemmän tai vähemmän laiharilla. Laihdutus oli jatkuvaa, kuten myös valitettavasti repsahduksetkin, ja niistä seurannut itseinho. En tunne ketään lihavaa, joka ei joskus olisi laihduttanut, suurin osa tuntemistani on kokeillut varmaan kymmentä erilaista dieettiä ja jotkut jopa ns. "ihmepillereitä".
Itse vietin 90-luvun alkupuoliskon kiduttaen itseäni kaalisoppakuureilla ja jumpaten Cindy Crawfordin jumppavideoiden tahdissa. Ja sortuen joka kerta uudestaan ahmimiseen ja lähes täyteen liikkumattomuuteen. 90-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa laskeskelin Painonvartijoiden tahdissa pisteitä kolmeen eri otteeseen, laihduin kertaalleen jopa 30 kiloa ja keräsin melkein kaiken takaisin koska pää ei pysynyt mukana siinä uudessa tavassa elää.
2000-luvun puolivälin tienoilla tein viimeisen rypistyksen. Laihdutin paikkareiden pisteytyksiä omin nokkineni soveltaen ja yhden työkaverini avustamana ja kannustamana lähes 40 kiloa ja kituutin itseäni runsaan vuoden sen jälkeen BMI:ssä 20 ja kadotin elämäniloni melkein kokonaan. Sitten tajusin, ettei kaikkien tarvitse olla hoikkia ja aloin opettelemaan uutta, suht terveellistä mutta myös armollista tapaa syödä ja liikkua. Kun olin jonkinlaisen tasapainon siinä uudessa elämässäni (osa 572) omaksunut, oli painoni noussut taas kymmenisen kiloa. BMi oli silti vielä normaalin puolella, joten päätin olla laihduttamatta enää, vaikka joku sisäinen "olen ruma ja läski" -ääni vieläkin siihen yritti pakottaa. Lähes 10 vuotta olen nyt tässä n. 24 BMI:ssä elellyt ja vuosi vuodelta se tuntuu helpommalta ja sopivammalta. Ne vanhat, lihavuutta ylläpitäneet elämäntavat, houkutukset ja tottumukset ovat kuitenkin niin syvään juurtuneet, että aika-ajoin joudun vieläkin niitä vastaan käymään pienimuotoisia sotia. Onneksi kuitenkin vuosi vuodelta vähemmän.
Jos pysyvä laihduttaminen olisi helppoa, pieni vaiva, maailmassa olisi hyvin paljon vähemmän ylipainoisia kuin on nyt. Se, että uskottelee itselleen lihavien olevan vaan niin pohjattoman laiskoja, jotka eivät mitään tiedä ja mitään koskaan jaksa tehdä, on hyvin köykäinen argumentti, jolla pyritään mitätöimään monta sellaista seikkaa ja tekijää, joista oikeasti pitäisi puhua asiallisesti ja kiihkottomasti paljon enemmän. Ehkä jostain sieltä löytyisi se kultainen tasapainon avain yhä useammalle.
Eli lopulta pääsit normaalipainoiseen tasapainotilaan, jossa pysyttelet pienellä vaivalla. Tätä juuri tarkoitin sillä, että helposti on saatavilla merkittäviä hyötyjä!
Juu, siis nyt, 43-vuotiaana voin sanoa pysyväni normaalipainossa suht pienellä vaivalla. Mutta tähän pääseminen on ollut kaikkea muuta kuin pieni vaiva. Jos olisit 20 vuotta sitten tullut mulle mainostamaan sitä, kuinka pieni vaiva minulla on edessä, olisit päästänyt suustasi kyllä kaikkien sammakoiden isoäidin. Helpolla nämä hyödyt eivät ole tulleet.
Tätä mun tasapainotilaani varmasti edesauttaa sekin, että elämäni on myös muilta puitteiltaan sujunut varsin tasapainoisesti ja onnellisesti kuluneen vuosikymmenen aikana. Olen terve, en ole kärsinyt masennuksesta, kilppariongelmista tai juuri mistään muustakaan yhtä jalanmurtumaa ja muutamaa flunssaa lukuunottamatta. Mummoni kuolemaa lukuunottamatta kukaan läheisistäni ei ole kuollut tai sairastunut vakavasti tänä aikana. Yksi kissa tosin on kuollut, mutta pari tullut lisääkin. Olen edelleen samassa, tasapainoisessa parisuhteessa, en ole ollut raskaana taikka synnyttänyt ja työasiatkin ovat olleet yhtä muutaman kuukauden työttömyyskautta lukuunottamatta kunnossa. Elämässäni ei kuluneen kymmenen vuoden aikana ole edes tapahtunut mitään sellaista, joka olisi omiaan suistamaan ihmisen raiteiltaan, ja kaiketi lihomaan jälleen. Tasapaino on kaiketi helpompaa löytää tasapainoisessa elämäntilanteessa, kuin se jossain muussa elämäntilanteessa olisi? Ja siltikään se ei ole ollut pieni vaiva ja helposti saavutettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
N 43 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ihmetyttää lähinnä se, että ylipainoisilla on mahdollisuus pienellä vaivalla parantaa elämänlaatuaan aivan huikeasti, mutta he eivät tartu tilaisuuteen.
Kerrotko mulle, mikä on tämä mahdollisuus, johon lihavat eivät tartu?
Jaksaa paremmin arjessa, itsetunto kohoaa, löytää vaatteita helpommin, saa paremmin kumppanin, ei enää halveksintaa ja haukkuja muilta, työelämässä otetaan vakavammin, näyttää paremmalta useimpien mielestä, terveydentila kohoaa... Kaikkeen tuohon on mahdollisuus pienellä vaivalla ja itsekurilla!
Pienellä vaivalla ja itsekurilla voi lopettaa tupakoinnin, huumeiden käytön, uhkapelaamisen, tuhlaamisen, opetella joka vuosi uuden kielen, opiskella viiden vuoden välein uuden ammatin, harjoitella huippu-urheiljaksi, harjoitella huippumuusikoksi eli kohottaa hurjasti itsetuntoa ja saada arvostusta. Kai olet jokaisella palstalla julistanut ilosanomaasi?
On kyllä inhottavaa haukkua toista ulkonäön vuoksi.Vaikka oon laiha, ei tulisi mieleenkään haukkua lihavaa.Säälin vaan.Ei varmaan ole kivaa kuulla haukkuja eikä muutenkaa helppoa kantaa ylipainoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
N 43 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
N 43 kirjoitti:
Ylipäänsä tämä uskomus, että lihavat eivät laihduttaisi tai olisi koskaan laihduttaneet, on minusta käsittämätön. Mä olen suurimman osan elämästäni ollut ylipainoinen ja teini-ikäisestä päälle kolmekymppiseksi olin muutaman kuukauden pausseja lukuunottamatta jatkuvasti enemmän tai vähemmän laiharilla. Laihdutus oli jatkuvaa, kuten myös valitettavasti repsahduksetkin, ja niistä seurannut itseinho. En tunne ketään lihavaa, joka ei joskus olisi laihduttanut, suurin osa tuntemistani on kokeillut varmaan kymmentä erilaista dieettiä ja jotkut jopa ns. "ihmepillereitä".
Itse vietin 90-luvun alkupuoliskon kiduttaen itseäni kaalisoppakuureilla ja jumpaten Cindy Crawfordin jumppavideoiden tahdissa. Ja sortuen joka kerta uudestaan ahmimiseen ja lähes täyteen liikkumattomuuteen. 90-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa laskeskelin Painonvartijoiden tahdissa pisteitä kolmeen eri otteeseen, laihduin kertaalleen jopa 30 kiloa ja keräsin melkein kaiken takaisin koska pää ei pysynyt mukana siinä uudessa tavassa elää.
2000-luvun puolivälin tienoilla tein viimeisen rypistyksen. Laihdutin paikkareiden pisteytyksiä omin nokkineni soveltaen ja yhden työkaverini avustamana ja kannustamana lähes 40 kiloa ja kituutin itseäni runsaan vuoden sen jälkeen BMI:ssä 20 ja kadotin elämäniloni melkein kokonaan. Sitten tajusin, ettei kaikkien tarvitse olla hoikkia ja aloin opettelemaan uutta, suht terveellistä mutta myös armollista tapaa syödä ja liikkua. Kun olin jonkinlaisen tasapainon siinä uudessa elämässäni (osa 572) omaksunut, oli painoni noussut taas kymmenisen kiloa. BMi oli silti vielä normaalin puolella, joten päätin olla laihduttamatta enää, vaikka joku sisäinen "olen ruma ja läski" -ääni vieläkin siihen yritti pakottaa. Lähes 10 vuotta olen nyt tässä n. 24 BMI:ssä elellyt ja vuosi vuodelta se tuntuu helpommalta ja sopivammalta. Ne vanhat, lihavuutta ylläpitäneet elämäntavat, houkutukset ja tottumukset ovat kuitenkin niin syvään juurtuneet, että aika-ajoin joudun vieläkin niitä vastaan käymään pienimuotoisia sotia. Onneksi kuitenkin vuosi vuodelta vähemmän.
Jos pysyvä laihduttaminen olisi helppoa, pieni vaiva, maailmassa olisi hyvin paljon vähemmän ylipainoisia kuin on nyt. Se, että uskottelee itselleen lihavien olevan vaan niin pohjattoman laiskoja, jotka eivät mitään tiedä ja mitään koskaan jaksa tehdä, on hyvin köykäinen argumentti, jolla pyritään mitätöimään monta sellaista seikkaa ja tekijää, joista oikeasti pitäisi puhua asiallisesti ja kiihkottomasti paljon enemmän. Ehkä jostain sieltä löytyisi se kultainen tasapainon avain yhä useammalle.
Eli lopulta pääsit normaalipainoiseen tasapainotilaan, jossa pysyttelet pienellä vaivalla. Tätä juuri tarkoitin sillä, että helposti on saatavilla merkittäviä hyötyjä!
Juu, siis nyt, 43-vuotiaana voin sanoa pysyväni normaalipainossa suht pienellä vaivalla. Mutta tähän pääseminen on ollut kaikkea muuta kuin pieni vaiva. Jos olisit 20 vuotta sitten tullut mulle mainostamaan sitä, kuinka pieni vaiva minulla on edessä, olisit päästänyt suustasi kyllä kaikkien sammakoiden isoäidin. Helpolla nämä hyödyt eivät ole tulleet.
Tätä mun tasapainotilaani varmasti edesauttaa sekin, että elämäni on myös muilta puitteiltaan sujunut varsin tasapainoisesti ja onnellisesti kuluneen vuosikymmenen aikana. Olen terve, en ole kärsinyt masennuksesta, kilppariongelmista tai juuri mistään muustakaan yhtä jalanmurtumaa ja muutamaa flunssaa lukuunottamatta. Mummoni kuolemaa lukuunottamatta kukaan läheisistäni ei ole kuollut tai sairastunut vakavasti tänä aikana. Yksi kissa tosin on kuollut, mutta pari tullut lisääkin. Olen edelleen samassa, tasapainoisessa parisuhteessa, en ole ollut raskaana taikka synnyttänyt ja työasiatkin ovat olleet yhtä muutaman kuukauden työttömyyskautta lukuunottamatta kunnossa. Elämässäni ei kuluneen kymmenen vuoden aikana ole edes tapahtunut mitään sellaista, joka olisi omiaan suistamaan ihmisen raiteiltaan, ja kaiketi lihomaan jälleen. Tasapaino on kaiketi helpompaa löytää tasapainoisessa elämäntilanteessa, kuin se jossain muussa elämäntilanteessa olisi? Ja siltikään se ei ole ollut pieni vaiva ja helposti saavutettu.
Niin sitä ei monet ihmiset vaan suostu uskomaan että lihavuus on mielenterveyden ongelma, ei lihavat ole tyhmiä, vaan yleensä masentuneita, tai muuten menneisyydessä on jotain häikkää, läheisen menetys, hylkääminen, hyväksikäyttö ym. Jokaisella ihmisellä on joku keino jolla lääkitsee pahaa henkistä oloa, jotkut polttavat tupakkaa (hermosauhut), jotkut shoppailevat, jotkut ottavat "vähän" viiniä tai pari kaljaa rentoutumiseen ja viikonloppuna vähän enemmänkin kun pitää "nollata", jotkut harrastavat irtosuhteita, jotkut juoksemista, mikä tahansa mikä kenelläkin toimii, joillekin se joku tietty lihottava ruoka tuo sen hyvän mielen ja lohdun. En käsitä miksi juuri lihavia pitää syyllistää kuin olisivat kaiken pahan alku ja juuri, ei jotain narkkareita tai juoppoja syyllistetä, saatika tupakoitsijoita vaikka se on paljon vaarallisempaa kuin ylipaino.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei sitten laihduteta? Ei jaksa? Ongelmasyöminen sen verta pahaa, ettei osaa lopettaa?
Kuuluuko se mitenkään sinulle?
Joo, haisette julkisilla paikoilla ja maksatatte terveysongelmanne veronmaksajilla.
Sinun tyhmyydestäsi joudutaan yhteiskunnassa maksamaan monin verron enemmän. Tyhmyys oksettaa ja aiheuttaa sairaspoissaoloja muille kroonisen kuvotuksen muodossa.
Ei ap eikä lihava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
N 43 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
N 43 kirjoitti:
Ylipäänsä tämä uskomus, että lihavat eivät laihduttaisi tai olisi koskaan laihduttaneet, on minusta käsittämätön. Mä olen suurimman osan elämästäni ollut ylipainoinen ja teini-ikäisestä päälle kolmekymppiseksi olin muutaman kuukauden pausseja lukuunottamatta jatkuvasti enemmän tai vähemmän laiharilla. Laihdutus oli jatkuvaa, kuten myös valitettavasti repsahduksetkin, ja niistä seurannut itseinho. En tunne ketään lihavaa, joka ei joskus olisi laihduttanut, suurin osa tuntemistani on kokeillut varmaan kymmentä erilaista dieettiä ja jotkut jopa ns. "ihmepillereitä".
Itse vietin 90-luvun alkupuoliskon kiduttaen itseäni kaalisoppakuureilla ja jumpaten Cindy Crawfordin jumppavideoiden tahdissa. Ja sortuen joka kerta uudestaan ahmimiseen ja lähes täyteen liikkumattomuuteen. 90-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa laskeskelin Painonvartijoiden tahdissa pisteitä kolmeen eri otteeseen, laihduin kertaalleen jopa 30 kiloa ja keräsin melkein kaiken takaisin koska pää ei pysynyt mukana siinä uudessa tavassa elää.
2000-luvun puolivälin tienoilla tein viimeisen rypistyksen. Laihdutin paikkareiden pisteytyksiä omin nokkineni soveltaen ja yhden työkaverini avustamana ja kannustamana lähes 40 kiloa ja kituutin itseäni runsaan vuoden sen jälkeen BMI:ssä 20 ja kadotin elämäniloni melkein kokonaan. Sitten tajusin, ettei kaikkien tarvitse olla hoikkia ja aloin opettelemaan uutta, suht terveellistä mutta myös armollista tapaa syödä ja liikkua. Kun olin jonkinlaisen tasapainon siinä uudessa elämässäni (osa 572) omaksunut, oli painoni noussut taas kymmenisen kiloa. BMi oli silti vielä normaalin puolella, joten päätin olla laihduttamatta enää, vaikka joku sisäinen "olen ruma ja läski" -ääni vieläkin siihen yritti pakottaa. Lähes 10 vuotta olen nyt tässä n. 24 BMI:ssä elellyt ja vuosi vuodelta se tuntuu helpommalta ja sopivammalta. Ne vanhat, lihavuutta ylläpitäneet elämäntavat, houkutukset ja tottumukset ovat kuitenkin niin syvään juurtuneet, että aika-ajoin joudun vieläkin niitä vastaan käymään pienimuotoisia sotia. Onneksi kuitenkin vuosi vuodelta vähemmän.
Jos pysyvä laihduttaminen olisi helppoa, pieni vaiva, maailmassa olisi hyvin paljon vähemmän ylipainoisia kuin on nyt. Se, että uskottelee itselleen lihavien olevan vaan niin pohjattoman laiskoja, jotka eivät mitään tiedä ja mitään koskaan jaksa tehdä, on hyvin köykäinen argumentti, jolla pyritään mitätöimään monta sellaista seikkaa ja tekijää, joista oikeasti pitäisi puhua asiallisesti ja kiihkottomasti paljon enemmän. Ehkä jostain sieltä löytyisi se kultainen tasapainon avain yhä useammalle.
Eli lopulta pääsit normaalipainoiseen tasapainotilaan, jossa pysyttelet pienellä vaivalla. Tätä juuri tarkoitin sillä, että helposti on saatavilla merkittäviä hyötyjä!
Juu, siis nyt, 43-vuotiaana voin sanoa pysyväni normaalipainossa suht pienellä vaivalla. Mutta tähän pääseminen on ollut kaikkea muuta kuin pieni vaiva. Jos olisit 20 vuotta sitten tullut mulle mainostamaan sitä, kuinka pieni vaiva minulla on edessä, olisit päästänyt suustasi kyllä kaikkien sammakoiden isoäidin. Helpolla nämä hyödyt eivät ole tulleet.
Tätä mun tasapainotilaani varmasti edesauttaa sekin, että elämäni on myös muilta puitteiltaan sujunut varsin tasapainoisesti ja onnellisesti kuluneen vuosikymmenen aikana. Olen terve, en ole kärsinyt masennuksesta, kilppariongelmista tai juuri mistään muustakaan yhtä jalanmurtumaa ja muutamaa flunssaa lukuunottamatta. Mummoni kuolemaa lukuunottamatta kukaan läheisistäni ei ole kuollut tai sairastunut vakavasti tänä aikana. Yksi kissa tosin on kuollut, mutta pari tullut lisääkin. Olen edelleen samassa, tasapainoisessa parisuhteessa, en ole ollut raskaana taikka synnyttänyt ja työasiatkin ovat olleet yhtä muutaman kuukauden työttömyyskautta lukuunottamatta kunnossa. Elämässäni ei kuluneen kymmenen vuoden aikana ole edes tapahtunut mitään sellaista, joka olisi omiaan suistamaan ihmisen raiteiltaan, ja kaiketi lihomaan jälleen. Tasapaino on kaiketi helpompaa löytää tasapainoisessa elämäntilanteessa, kuin se jossain muussa elämäntilanteessa olisi? Ja siltikään se ei ole ollut pieni vaiva ja helposti saavutettu.
Niin sitä ei monet ihmiset vaan suostu uskomaan että lihavuus on mielenterveyden ongelma, ei lihavat ole tyhmiä, vaan yleensä masentuneita, tai muuten menneisyydessä on jotain häikkää, läheisen menetys, hylkääminen, hyväksikäyttö ym. Jokaisella ihmisellä on joku keino jolla lääkitsee pahaa henkistä oloa, jotkut polttavat tupakkaa (hermosauhut), jotkut shoppailevat, jotkut ottavat "vähän" viiniä tai pari kaljaa rentoutumiseen ja viikonloppuna vähän enemmänkin kun pitää "nollata", jotkut harrastavat irtosuhteita, jotkut juoksemista, mikä tahansa mikä kenelläkin toimii, joillekin se joku tietty lihottava ruoka tuo sen hyvän mielen ja lohdun. En käsitä miksi juuri lihavia pitää syyllistää kuin olisivat kaiken pahan alku ja juuri, ei jotain narkkareita tai juoppoja syyllistetä, saatika tupakoitsijoita vaikka se on paljon vaarallisempaa kuin ylipaino.
Näinhän se on. Lihavuus näkyy heti kaikille, ja se lienee syy siihen, että se on helppo kohde vihalle ja jopa syntipukiksi pahanolon purkautumiselle. Lihavuudessa tuntuu ärsyttävän myös se, että ympäristön vinkkelistä lihava ei ole kiinnostunut ympäristön mielipiteistä ulkonäkönsä suhteen vaan rikkoo vaaditun hoikkuusnormin - ja sekös ympäristöä ärsyttää. Normi-ihmiset kun ärsyyntyvät siitä, että joku ei teekään niinkuin (muka) pitäisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei sitten laihduteta? Ei jaksa? Ongelmasyöminen sen verta pahaa, ettei osaa lopettaa?
Kuuluuko se mitenkään sinulle?
Joo, haisette julkisilla paikoilla ja maksatatte terveysongelmanne veronmaksajilla.
Sinun tyhmyydestäsi joudutaan yhteiskunnassa maksamaan monin verron enemmän. Tyhmyys oksettaa ja aiheuttaa sairaspoissaoloja muille kroonisen kuvotuksen muodossa.
Ei ap eikä lihava.
Olet erityisherkkä? Jos termi on tuntematon niin googlaa yksinäinen luuseri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Selevä, meni jakeluun!
Ja tottunut käsi sipsipussiin 😃 jälkkäriksi pizzaa & kebabia
Syömällä kroppa rantakuntoon 👍
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sitten tiedätte asian, miksi ette tee tilanteelle mitään vaan valitsette suuremman mahdollisuuden joukkoon sairauksia ja ennenaikaiseen kuolemaan?
Mistä sinä tiedät, mitä kukakin tekee? Miksi se kiinnostaa sinua, milloin sinulle tuntematon henkilö kuolee?
No eihän mua kiinnostakkaan milloin se naapurin punkero potkaisee tyhjää. Se kyllä kiinnostaa että mitä siellä päässä oikeen liikkuu päivän ruokalistan lisäksi.
Ajattelitko, että tämä oli asiallinen puheenvuoro, joka herättäisi dialogia? Oikeasti?
No sen ainakin tiedän että en ole vieläkään saanut ainuttakaan järkevää vastausta kysymykseeni: miksi joku valitsee ehdoin tahdoin suuren mahdollisuuden isoon joukkoon sairauksia ja mahdollisesti myös ennenaikaisen kuoleman? Heikko itsekuri? Järjenköyhyys?
Miksi itse "valitset" pitkän kituuttamisen fyysisesti hyväkuntoisessa kropassa mutta täysin vihanneksena elämäsi viimeiset 10 vuotta?
Ei apua miten huono :D jos ottaisin sinut vakavissani kysyisin, että TODELLAKO ajattelet terveellisessä painossa elämisen heikentävän elämänlaatua vanhempana. Mutta lähinnä osoitit vain miksi läskejä kyörätään naureskellen pois silmistä, niin nauran sinulle.
Hei läski, älä itke, tuolla sokeritikku metrin päässä. Sääli ettet ylety perseelläsi istuen.
En ole tuon lainaamasi viestin kirjoittaja. Sinun omasta viestistäsi huokuu paha olo. Kukaan itseensä tyytyväinen aikuinen ihminen ei ilkeile noin muille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei sitten laihduteta? Ei jaksa? Ongelmasyöminen sen verta pahaa, ettei osaa lopettaa?
Kuuluuko se mitenkään sinulle?
Joo, haisette julkisilla paikoilla ja maksatatte terveysongelmanne veronmaksajilla.
Sinun tyhmyydestäsi joudutaan yhteiskunnassa maksamaan monin verron enemmän. Tyhmyys oksettaa ja aiheuttaa sairaspoissaoloja muille kroonisen kuvotuksen muodossa.
Ei ap eikä lihava.
Olet erityisherkkä? Jos termi on tuntematon niin googlaa yksinäinen luuseri.
Yritä tulla toimeen pahan olosi kanssa purkamatta sitä muihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sitten tiedätte asian, miksi ette tee tilanteelle mitään vaan valitsette suuremman mahdollisuuden joukkoon sairauksia ja ennenaikaiseen kuolemaan?
Mistä sinä tiedät, mitä kukakin tekee? Miksi se kiinnostaa sinua, milloin sinulle tuntematon henkilö kuolee?
No eihän mua kiinnostakkaan milloin se naapurin punkero potkaisee tyhjää. Se kyllä kiinnostaa että mitä siellä päässä oikeen liikkuu päivän ruokalistan lisäksi.
Ajattelitko, että tämä oli asiallinen puheenvuoro, joka herättäisi dialogia? Oikeasti?
No sen ainakin tiedän että en ole vieläkään saanut ainuttakaan järkevää vastausta kysymykseeni: miksi joku valitsee ehdoin tahdoin suuren mahdollisuuden isoon joukkoon sairauksia ja mahdollisesti myös ennenaikaisen kuoleman? Heikko itsekuri? Järjenköyhyys?
Miksi itse "valitset" pitkän kituuttamisen fyysisesti hyväkuntoisessa kropassa mutta täysin vihanneksena elämäsi viimeiset 10 vuotta?
Ei apua miten huono :D jos ottaisin sinut vakavissani kysyisin, että TODELLAKO ajattelet terveellisessä painossa elämisen heikentävän elämänlaatua vanhempana. Mutta lähinnä osoitit vain miksi läskejä kyörätään naureskellen pois silmistä, niin nauran sinulle.
Hei läski, älä itke, tuolla sokeritikku metrin päässä. Sääli ettet ylety perseelläsi istuen.En ole tuon lainaamasi viestin kirjoittaja. Sinun omasta viestistäsi huokuu paha olo. Kukaan itseensä tyytyväinen aikuinen ihminen ei ilkeile noin muille.
Oletko sinä sitä mieltä, että ylipaino lisää elämänlaatua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sitten tiedätte asian, miksi ette tee tilanteelle mitään vaan valitsette suuremman mahdollisuuden joukkoon sairauksia ja ennenaikaiseen kuolemaan?
Ennenaikainen kuolemahan säästää yhteiskunnan eli meidän kaikkien rahoja .
T. Ei-ap
Riippuu varmaan vähän missä iässä, jos juuri ennen eläkeikää niin joo. Mutta jos vielä useita vuosia työelämässä niin niistähän ne verorahat maksetaan. Se nuoruusaika on sitä yhteiskunnalla kalleinta aikaa, työikäiset tuo tuloja valtiolle.
Vierailija kirjoitti:
N 43 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ihmetyttää lähinnä se, että ylipainoisilla on mahdollisuus pienellä vaivalla parantaa elämänlaatuaan aivan huikeasti, mutta he eivät tartu tilaisuuteen.
Kerrotko mulle, mikä on tämä mahdollisuus, johon lihavat eivät tartu?
Jaksaa paremmin arjessa, itsetunto kohoaa, löytää vaatteita helpommin, saa paremmin kumppanin, ei enää halveksintaa ja haukkuja muilta, työelämässä otetaan vakavammin, näyttää paremmalta useimpien mielestä, terveydentila kohoaa... Kaikkeen tuohon on mahdollisuus pienellä vaivalla ja itsekurilla!
Miten sinä miellät "pienen vaivan ja itsekurin"?
Minulle laihduttaminen ei ole koskaan ollut "pieni vaiva". Pahimmillaan se on ollut fyysisesti rankkaa - ja sanon tarkoituksella "pahimmillaan", koska tapani laihduttaa ovat olleet lähempänä syömishäiriötä kuin terveellisiä elämäntapamuutoksia. Nyt, kun olen yrittänyt löytää tapaa laihtua aidosti terveellisesti, se on vaatinut henkisellä tasolla tosi ison työn - eikä vähiten siinä mielessä, että oppii hylkäämään perinteiset dieettimetodit löytääkseen tilalle jotakin huimasti terveellisempää ja tasapainoisempaa.
On totta, että painonpudotuksella olen saanut todella paljon, enkä halua enää palata vanhaan. Minusta on kuitenkin vähättelyä suhtautua toisen ihmisen paino-ongelmaan jotenkin helppona pikku puhteena, kun kyse voi olla huomattavasti isommista asioista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sitten tiedätte asian, miksi ette tee tilanteelle mitään vaan valitsette suuremman mahdollisuuden joukkoon sairauksia ja ennenaikaiseen kuolemaan?
Mistä sinä tiedät, mitä kukakin tekee? Miksi se kiinnostaa sinua, milloin sinulle tuntematon henkilö kuolee?
No eihän mua kiinnostakkaan milloin se naapurin punkero potkaisee tyhjää. Se kyllä kiinnostaa että mitä siellä päässä oikeen liikkuu päivän ruokalistan lisäksi.
Ajattelitko, että tämä oli asiallinen puheenvuoro, joka herättäisi dialogia? Oikeasti?
No sen ainakin tiedän että en ole vieläkään saanut ainuttakaan järkevää vastausta kysymykseeni: miksi joku valitsee ehdoin tahdoin suuren mahdollisuuden isoon joukkoon sairauksia ja mahdollisesti myös ennenaikaisen kuoleman? Heikko itsekuri? Järjenköyhyys?
Miksi itse "valitset" pitkän kituuttamisen fyysisesti hyväkuntoisessa kropassa mutta täysin vihanneksena elämäsi viimeiset 10 vuotta?
Ei apua miten huono :D jos ottaisin sinut vakavissani kysyisin, että TODELLAKO ajattelet terveellisessä painossa elämisen heikentävän elämänlaatua vanhempana. Mutta lähinnä osoitit vain miksi läskejä kyörätään naureskellen pois silmistä, niin nauran sinulle.
Hei läski, älä itke, tuolla sokeritikku metrin päässä. Sääli ettet ylety perseelläsi istuen.En ole tuon lainaamasi viestin kirjoittaja. Sinun omasta viestistäsi huokuu paha olo. Kukaan itseensä tyytyväinen aikuinen ihminen ei ilkeile noin muille.
Oletko sinä sitä mieltä, että ylipaino lisää elämänlaatua?
Oletko sinä sitä mieltä, että palstalla ilkeily ja vieraiden ihmisten elämäntyyliin puuttuminen lisää elämänlaatua?
Vierailija kirjoitti:
Miksei sitten laihduteta? Ei jaksa? Ongelmasyöminen sen verta pahaa, ettei osaa lopettaa?
Miksi poltetaan tupakkaa? Juodaan kahvia? Miksi käytetään päihteitä? Miksi harrastetaan extremeurheilua tai ihan vaikka ajetaan moottoriajoneuvoilla? Miksi syödään tai ollaan syömättä lihaa? Miksi syödään yhtään karkkia tai limua? Miksi on keksitty kaikenmaailman proteiinirahkat? Miksi naapurin Paavo pukeutuu naiseksi? Tässä ollaan nyt jännän äärellä.
Eivät saa hoikkaa, niin koittavat väittää pitävänsä lihavista.