Lue keskustelun säännöt.
Lihava nainen kertoo
15.07.2016 |
Hei kaikki huolestuneet! Annan teille nyt rauhan. Suurin osa lihavista tietää, miten syödään terveellisesti ja sen, että liikunta on hyvästä. He tietävät myös, että ylenpalttinen keksien ja sipsien syönti ei ole ok ja että on peruskohteliaisuutta käydä suihkussa säännöllisesti. Tiedämme myös diabeteksesta ja siitä, että painonpudotus on ylipainoiselle suositeltavaa ihan jo terveyssyistäkin. Ja senkin, että joillekin tulee paha mieli siitä, että he joutuvat näkemään ylipainoisia ihmisiä.
Teidän ei tarvitse enää käyttää kesäänne täällä kertomassa meille näistä asioista kerta toisensa jälkeen! Olkaa vapaita! Nauttikaa elämästä! Me tiedetään!
Kommentit (153)
Vierailija kirjoitti:
Lihavuus on seurausta siitä että syö enemmän kuin kuluttaa. Ja siihen ei ole ainoastaan yhtä syytä.
Lihavuus on leptiiniresistenssiä. Lääketieteen Holy Grail.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tiedättekö myös haisevanne pissalle? Ilmeisesti murahtaa housuihin, kun on tarpeeksi ylipainoa. Yök!
Lihavillahan on aina paremmat lihakset ja verenkiertoelimistö verrattuna laihaan. Luetaan: lihavalla on paremmin voimaa ja energiaa myös pidättämiseen :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
N 43 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ihmetyttää lähinnä se, että ylipainoisilla on mahdollisuus pienellä vaivalla parantaa elämänlaatuaan aivan huikeasti, mutta he eivät tartu tilaisuuteen.
Kerrotko mulle, mikä on tämä mahdollisuus, johon lihavat eivät tartu?
Jaksaa paremmin arjessa, itsetunto kohoaa, löytää vaatteita helpommin, saa paremmin kumppanin, ei enää halveksintaa ja haukkuja muilta, työelämässä otetaan vakavammin, näyttää paremmalta useimpien mielestä, terveydentila kohoaa... Kaikkeen tuohon on mahdollisuus pienellä vaivalla ja itsekurilla!
Pienellä vaivalla ja itsekurilla voi lopettaa tupakoinnin, huumeiden käytön, uhkapelaamisen, tuhlaamisen, opetella joka vuosi uuden kielen, opiskella viiden vuoden välein uuden ammatin, harjoitella huippu-urheiljaksi, harjoitella huippumuusikoksi eli kohottaa hurjasti itsetuntoa ja saada arvostusta. Kai olet jokaisella palstalla julistanut ilosanomaasi?
Huippumuusikoksi tuleminen vaatii vuosikymmenien työn eli soittamista kahdeksan tuntia päivässä sekä päälle ties mitkä teoriat ja säveltapailut sun muut. Laihtuminen vaatii sen, että syö vähän vähemmän! Syömistä ei edes tarvitse lopettaa, eikä herkkuja jättää kokonaan pois. Ainoastaan vähentää hieman.
Mieti nyt vähän itsekin. Miten ihmeessä voit verrata tuollaisia asioita toisiinsa?
Laihtuminen voi vaatia joiltakin ihmisiltä jatkuvaa 24/7 valveutumista laihdutukseen - siis ihan konkreettiseen ruoan, ruokailutapojen ja liikuntatottumusten ajatteluun ja myös niiden toteuttamiseen. Se voi vaatia paljon vanhojen tottumusten murtamista, uusien etsimistä, jatkuvaa balanssin etsimistä terveellisen ja epäterveellisen laihtumisen välillä, ja liikunnan suhteen myös paljon fyysistä, rankkaakin työtä (koska todella ylipainoiselle liikkumattomalle liikunnan aloitus voi olla aluksi tosi raskasta). Se voi vaatia jatkuvaa informaation ja tuen etsimistä, ja joskus myös ihan rehtiä työskentelyä mielenterveyden parissa (jos kyseessä on vaikkapa tunnesyömistä). Eli se voi olla paljon muutakin kuin "syömisen vähentämistä". Ja usein onkin.
Tässä keskustelussa huomaa sen, että ihminen, joka ei ehkä itse ole ollut eläessään ylipainoinen, ei yksinkertaisesti osaa mieltää, että ylipainoisuus on niin paljon muutakin kuin sitä, että syödään enemmän kuin kulutetaan. Huomattavan ylipainoisella, ja ehkä koko (aikuis)ikänsä lihavana olleella laihtuminen vaatii ihan eri työkaluja kuin ihmisillä, joilla sitä kilon, parin painonheittoa tasataan jo luontaisesti.
Mielenterveysongelmat ymmärrän kyllä. Sitä en millään pysty tajuamaan, mihin tarvitaan 24/7-ajattelua, kun riittää jättää esimerkiksi yksi välipala tai lounaan toinen ruokakauhallinen väliin? Entä mihin tarvitaan fyysistä työtä, kun laihtumiseen ei edes tarvita liikuntaa?
Jos haluat päästä kouluun, niin mitä teet? Opiskelet. Jos haluat työpaikan, niin mitä teet? Lähetät hakemuksia ja valmistaudut haastatteluihin.
Jos haluat laihtua, niin mitä teet? Ilmeisesti jotain aivan käsittämätöntä hölmöilyä.
Tiedätkö: kirjoitin tässä sinulle pitkääkin kommenttia, kunnes tulin ajatelleeksi erästä tärkeämpää asiaa.
Haluatko sinä oikeasti ymmärtää syitä ylipainoon? Vai halutko sinä vain kalastella ihmisten kokemuksia ylipainosta voidaksesi vähätellä niitä?Haluan ymmärtää. Enhän vähätellyt riippuvuusoireita tai mielenterveyshäiriöitäkään. Tuntuu vain uskomattomalta, että puolet suomalaisista kärsisi vakavista sellaisista.
Lihominen on monialainen asia: jotkut todellakin lihovat vain siksi, kun elämään onkin kasautunut vähän liikaa epäterveellisiä elämäntapoja, ja ratkaisu on ottaa pari jälkkäriä silloin tällöin vähemmän. En yritä tässä väittää, että kaikki ylipainoiset olisivat mielenterveysongelmaisia addikteja. On kuitenkin surullista, että ylipainoisuuteen suhtaudutaan tapauksessa kuin tapauksessa juuri, niin kuin ongelma olisi vain pelkkä syömisen ja kulutuksen balanssi.
Minun pointtini on ollut täsmentää tässä laihdutuskeskustelussa sitä, että se on todellakin enemmän kuin pelkkä fyysinen työ. Onko sinulle esimerkiksi helppoa tuosta vain muuttaa joitakin pinttyneitä tapoja ja ajatusmalleja, joita olet noudattanut jo ennen, kuin menit kouluun? Sama asia laihdutuksessa: jos on teini-ikäisestä asti elänyt laihdutellen, se on saattanut sotkea tyystin normaalit nälkäsignaalit ja ruokasuhteen: silloin ei välttämättä edes osaa turvautua lautasmalliin ja kevyeen lenkkeilyyn, kun kokemukset laihduttamisesta ovat mallia atkins, painonvartijat, pätkäpaastot ja kaikki se ristiriitainen informaatio, mitä nykyään media laihduttamisesta tarjoaa. Jos tähän otetaan mukaan vaikkapa kokemukset koulukiusatuksi joutumisesta, asiattomasta kohtelusta ylipainon vuoksi aikuisiällä, oma koko ajan rapistunut itsetunto ja ympäristön sekä myös median viesti siitä, millainen ihmisen tulisi olla kelvatakseen --> ihminen todennäköisesti turvautuu keinoihin, jotka tuovat nopeasti tuloksia.
Ei se helppoa ole, mutta jos hyöty on selkeä, niin muutan tapojani kyllä. Esimerkiksi hampaiden pesun kanssa olin aina todella todella laiska, kunnes parikymppisenä löytyi neljä reikää. Päätin, että helpompi on käyttää se pari minuuttia aamuin illoin pesuun ja lankaukseen, jolloin hampaat pysyvät terveinä ja säästyn ikäviltä hoidoilta. Sillä on menty 10 vuotta.
Tähän sanot varmaankin, että painonhallinta on paljon monimutkaisempi juttu kuin hammashuollon omaksuminen. Ehkä niin, mutta en pysty ymmärtämään miksi asia on näin. Onko tahdonvoimani vain yleisesti kovempi kuin ylipainoisilla, jolloin pystyn hallitsemaan tapojani helpommin? Vai onko syöminen sitten vaan paljon henkisesti vaativampi asia kuin hampaat? Vai miksi on vaikeampaa olla tekemättä jotain (syödä ihan pikkuisen vähemmän) kuin alkaa tehdä jotain säännöllisesti, joka aamu ja ilta (hampaiden huolto)? Onko ylipainoisilla muutenkin terveysasiat yleisemmin rempallaan kuin hoikilla (esim. liikunta, nukkuminen, hampaat, hygienia)?
Ei, vaan sinulle yksinkertaisesti painonhallinta ei ole vaikeaa, eikä sinulla ole kosketuspintaa sellaisen ihmisen elämään, jolle se on _pikkuisen_ isompi ongelma kuin sinun 4 reikääsi. Ymmärtämättömyys ja eläytymiskyvyn puute ei ole korkeampaa tahdonvoimaa.
Voisiko ihmisten tahdonvoimassa kuitenkin olla eroa? Osa jaksaa painaa hullua työviikkoa ja opiskella hanuri ruvella, jotta etenee elämässä. Toisilta ei onnistu edes AMK:iin pääsy, kun minimaalinen lukeminenkin on liian suuri ponnistus. Miksi lihavuudelle pitää keksiä kaikkia selityksiä? Juu, toisille ruoka maistuu enemmän kuin toisille. Mutta osa tekee itselleen hyvinkin vittumaisia juttuja päästäkseen tavoitteisiin, osa ei siihen pysty. Ja se on ihan ok.
Entäs jos jaksaa painaa hullua työviikkoa ja opiskella hanuri ruvella ja siinä sivussa vielä pitää huushollinsa järjestyksessä ja rahataloutensa kunnossa, mutta kiloja kertyy?
Sitten taas on hyvinkin laihoja tyyppejä, jotka sluibailevat duunissa jos sellaista edes on, ja aina ovat persaukisia.
Ehkä se menee niin, että tahdonvoimaa on jokin määrä, jonka käyttää kuka mihinkin elämänalueeseen. Tai sitten yhtä ihmistä ei kiinnosta shoppailu pätkääkään (kuten minä), joten talous pysyy tasapainossa, toisin kun sillä jolla on pakko olla kaikki muotivermeet. Toisella taas on suu tuohesta ja syöminen on melkein kuin joku talousaskare, pakko hoitaa vaikkei kiinnostaisi, toisin kuin minulla herkkusuulla. Yksi saa kuntoilusta ihania endorfiinipuuskia, minä en ikinä. Minua todella kiinnostivat opiskelemani asiat joten mikäs oli lukiessa, toiselle tenttikirja oli tervanjuontia.
Eli ei se aina ole pelkkää tahdonvoimaa, jos pysyy hoikkana. Jollei ruoasta saa suurempaa iloa, niin helppoahan se!
Vierailija kirjoitti:
Mutta eikö lihavalla ala jo lievän ylipainon aikana raksuttaa että nyt pitäisi tehdä jotain? Silloin se laihdutus olisi vielä suht helppoa.
Ei minulla vaan. Olin nimittäin jo yksivuotiaana ylipainoinen, ei silloin paljon mikään vielä raksuttanut eikä käynyt laihduttaminen mielessä.
Kumma oletus, että kaikki olisivat lihoneet vasta aikuisena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei sitten laihduteta? Ei jaksa? Ongelmasyöminen sen verta pahaa, ettei osaa lopettaa?
Oletko kuullut syömishäiriöstä? Aloitin laihduttamisen lapsena kun ylipainoa ei ollut edes kovin paljon ja opin huonon syömiskäyttäytymisen, välillä anorektista eli yritin olla syömättä, vesipaastoa ym. joka johti ahmimiseen. Laihdutin itseni 120 kiloiseksi. Ahmimiskierteestä oli vaikea päästä pois koska halusin aina päästä ylipainosta eroon nopeasti ja tein sen VLCD:llä ja painoa lähti nopeasti 30 kg ja kuurin jälkeen se tuli takaisin. Miksi lihaville mainostetaan aina että herkut pois ja lenkille, 1200 kcal päivässä ja vain salaattia. Kun ajattelee normaalipainoisia ihmisiä he herkuttelevat usein ja eivät välttämättä puputa pelkästään salaattia. Kun tämän ymmärsin ja aloin syömään normaalisti enkä edes yrittänyt laihtua vaan lähinnä päästä eroon ahmimiskohtausten tuomasta huonosta olosta, painoni alkoi pudota. Lihaville iskostetaan että laihtuakseen pitää kärsiä ja olla nälässä mikä on väärin. Toisaalta ihmisten ilkeys saa aikaan sen että ei halua mennä ulos vaan mieluuten olisi herkkujen kanssa turvallisesti kotona. Tuollaisista painonatseista ei ole mitään hyötyä.
Tosi surullista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikeaa se on, kun nälän tunne ja ruoan tarve on niin subjektiivinen kokemus. Jos joku laiha saisi päättää, niin varmasti lautaset täytettäsiin lähes pelkällä salaatilla, ja jääkapin oveen laitettaisiin lukko. Kyllähän siinä laihtuisi, mutta joskus se lukko on pakko ottaa sieltä ovesta pois. Ei kukaan voi toisen ihmisen syömistä loputtomiin valvoa, eikä se olisi eettistäkään. Olen seurannut hyvin läheltä lihavaa ihmistä. Joskus ollut vihainenkin kovasti, kun yksinkertaiselta näyttävät asiat eivät olekaan kaikille niin yksinkertaisia. Nykyisin suhtaudun vähän eri tavalla. Miksi kaikkien edes pitäisi olla normaalipainoisia? Syöminen on niin paljon tunnetason juttu, että turha noihin laihdutusjuttuihin on mitään järkeä ottaa mukaan. Näkeehän sen tv:n suurimmasta pudottajasta. Kyllä kaikki laihtuvat, kun heidät pakotetaan siihen. Mutta jos ei halua olla itse normaalipainoinen, eivät tulokset ole pysyviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
N 43 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ihmetyttää lähinnä se, että ylipainoisilla on mahdollisuus pienellä vaivalla parantaa elämänlaatuaan aivan huikeasti, mutta he eivät tartu tilaisuuteen.
Kerrotko mulle, mikä on tämä mahdollisuus, johon lihavat eivät tartu?
Jaksaa paremmin arjessa, itsetunto kohoaa, löytää vaatteita helpommin, saa paremmin kumppanin, ei enää halveksintaa ja haukkuja muilta, työelämässä otetaan vakavammin, näyttää paremmalta useimpien mielestä, terveydentila kohoaa... Kaikkeen tuohon on mahdollisuus pienellä vaivalla ja itsekurilla!
Pienellä vaivalla ja itsekurilla voi lopettaa tupakoinnin, huumeiden käytön, uhkapelaamisen, tuhlaamisen, opetella joka vuosi uuden kielen, opiskella viiden vuoden välein uuden ammatin, harjoitella huippu-urheiljaksi, harjoitella huippumuusikoksi eli kohottaa hurjasti itsetuntoa ja saada arvostusta. Kai olet jokaisella palstalla julistanut ilosanomaasi?
Huippumuusikoksi tuleminen vaatii vuosikymmenien työn eli soittamista kahdeksan tuntia päivässä sekä päälle ties mitkä teoriat ja säveltapailut sun muut. Laihtuminen vaatii sen, että syö vähän vähemmän! Syömistä ei edes tarvitse lopettaa, eikä herkkuja jättää kokonaan pois. Ainoastaan vähentää hieman.
Mieti nyt vähän itsekin. Miten ihmeessä voit verrata tuollaisia asioita toisiinsa?
Laihtuminen voi vaatia joiltakin ihmisiltä jatkuvaa 24/7 valveutumista laihdutukseen - siis ihan konkreettiseen ruoan, ruokailutapojen ja liikuntatottumusten ajatteluun ja myös niiden toteuttamiseen. Se voi vaatia paljon vanhojen tottumusten murtamista, uusien etsimistä, jatkuvaa balanssin etsimistä terveellisen ja epäterveellisen laihtumisen välillä, ja liikunnan suhteen myös paljon fyysistä, rankkaakin työtä (koska todella ylipainoiselle liikkumattomalle liikunnan aloitus voi olla aluksi tosi raskasta). Se voi vaatia jatkuvaa informaation ja tuen etsimistä, ja joskus myös ihan rehtiä työskentelyä mielenterveyden parissa (jos kyseessä on vaikkapa tunnesyömistä). Eli se voi olla paljon muutakin kuin "syömisen vähentämistä". Ja usein onkin.
Tässä keskustelussa huomaa sen, että ihminen, joka ei ehkä itse ole ollut eläessään ylipainoinen, ei yksinkertaisesti osaa mieltää, että ylipainoisuus on niin paljon muutakin kuin sitä, että syödään enemmän kuin kulutetaan. Huomattavan ylipainoisella, ja ehkä koko (aikuis)ikänsä lihavana olleella laihtuminen vaatii ihan eri työkaluja kuin ihmisillä, joilla sitä kilon, parin painonheittoa tasataan jo luontaisesti.
Mielenterveysongelmat ymmärrän kyllä. Sitä en millään pysty tajuamaan, mihin tarvitaan 24/7-ajattelua, kun riittää jättää esimerkiksi yksi välipala tai lounaan toinen ruokakauhallinen väliin? Entä mihin tarvitaan fyysistä työtä, kun laihtumiseen ei edes tarvita liikuntaa?
Jos haluat päästä kouluun, niin mitä teet? Opiskelet. Jos haluat työpaikan, niin mitä teet? Lähetät hakemuksia ja valmistaudut haastatteluihin.
Jos haluat laihtua, niin mitä teet? Ilmeisesti jotain aivan käsittämätöntä hölmöilyä.
Tiedätkö: kirjoitin tässä sinulle pitkääkin kommenttia, kunnes tulin ajatelleeksi erästä tärkeämpää asiaa.
Haluatko sinä oikeasti ymmärtää syitä ylipainoon? Vai halutko sinä vain kalastella ihmisten kokemuksia ylipainosta voidaksesi vähätellä niitä?Haluan ymmärtää. Enhän vähätellyt riippuvuusoireita tai mielenterveyshäiriöitäkään. Tuntuu vain uskomattomalta, että puolet suomalaisista kärsisi vakavista sellaisista.
Lihominen on monialainen asia: jotkut todellakin lihovat vain siksi, kun elämään onkin kasautunut vähän liikaa epäterveellisiä elämäntapoja, ja ratkaisu on ottaa pari jälkkäriä silloin tällöin vähemmän. En yritä tässä väittää, että kaikki ylipainoiset olisivat mielenterveysongelmaisia addikteja. On kuitenkin surullista, että ylipainoisuuteen suhtaudutaan tapauksessa kuin tapauksessa juuri, niin kuin ongelma olisi vain pelkkä syömisen ja kulutuksen balanssi.
Minun pointtini on ollut täsmentää tässä laihdutuskeskustelussa sitä, että se on todellakin enemmän kuin pelkkä fyysinen työ. Onko sinulle esimerkiksi helppoa tuosta vain muuttaa joitakin pinttyneitä tapoja ja ajatusmalleja, joita olet noudattanut jo ennen, kuin menit kouluun? Sama asia laihdutuksessa: jos on teini-ikäisestä asti elänyt laihdutellen, se on saattanut sotkea tyystin normaalit nälkäsignaalit ja ruokasuhteen: silloin ei välttämättä edes osaa turvautua lautasmalliin ja kevyeen lenkkeilyyn, kun kokemukset laihduttamisesta ovat mallia atkins, painonvartijat, pätkäpaastot ja kaikki se ristiriitainen informaatio, mitä nykyään media laihduttamisesta tarjoaa. Jos tähän otetaan mukaan vaikkapa kokemukset koulukiusatuksi joutumisesta, asiattomasta kohtelusta ylipainon vuoksi aikuisiällä, oma koko ajan rapistunut itsetunto ja ympäristön sekä myös median viesti siitä, millainen ihmisen tulisi olla kelvatakseen --> ihminen todennäköisesti turvautuu keinoihin, jotka tuovat nopeasti tuloksia.
Ei se helppoa ole, mutta jos hyöty on selkeä, niin muutan tapojani kyllä. Esimerkiksi hampaiden pesun kanssa olin aina todella todella laiska, kunnes parikymppisenä löytyi neljä reikää. Päätin, että helpompi on käyttää se pari minuuttia aamuin illoin pesuun ja lankaukseen, jolloin hampaat pysyvät terveinä ja säästyn ikäviltä hoidoilta. Sillä on menty 10 vuotta.
Tähän sanot varmaankin, että painonhallinta on paljon monimutkaisempi juttu kuin hammashuollon omaksuminen. Ehkä niin, mutta en pysty ymmärtämään miksi asia on näin. Onko tahdonvoimani vain yleisesti kovempi kuin ylipainoisilla, jolloin pystyn hallitsemaan tapojani helpommin? Vai onko syöminen sitten vaan paljon henkisesti vaativampi asia kuin hampaat? Vai miksi on vaikeampaa olla tekemättä jotain (syödä ihan pikkuisen vähemmän) kuin alkaa tehdä jotain säännöllisesti, joka aamu ja ilta (hampaiden huolto)? Onko ylipainoisilla muutenkin terveysasiat yleisemmin rempallaan kuin hoikilla (esim. liikunta, nukkuminen, hampaat, hygienia)?
Ei, vaan sinulle yksinkertaisesti painonhallinta ei ole vaikeaa, eikä sinulla ole kosketuspintaa sellaisen ihmisen elämään, jolle se on _pikkuisen_ isompi ongelma kuin sinun 4 reikääsi. Ymmärtämättömyys ja eläytymiskyvyn puute ei ole korkeampaa tahdonvoimaa.
Voisiko ihmisten tahdonvoimassa kuitenkin olla eroa? Osa jaksaa painaa hullua työviikkoa ja opiskella hanuri ruvella, jotta etenee elämässä. Toisilta ei onnistu edes AMK:iin pääsy, kun minimaalinen lukeminenkin on liian suuri ponnistus. Miksi lihavuudelle pitää keksiä kaikkia selityksiä? Juu, toisille ruoka maistuu enemmän kuin toisille. Mutta osa tekee itselleen hyvinkin vittumaisia juttuja päästäkseen tavoitteisiin, osa ei siihen pysty. Ja se on ihan ok.
Entäs jos jaksaa painaa hullua työviikkoa ja opiskella hanuri ruvella ja siinä sivussa vielä pitää huushollinsa järjestyksessä ja rahataloutensa kunnossa, mutta kiloja kertyy?
Sitten taas on hyvinkin laihoja tyyppejä, jotka sluibailevat duunissa jos sellaista edes on, ja aina ovat persaukisia.
Ehkä se menee niin, että tahdonvoimaa on jokin määrä, jonka käyttää kuka mihinkin elämänalueeseen. Tai sitten yhtä ihmistä ei kiinnosta shoppailu pätkääkään (kuten minä), joten talous pysyy tasapainossa, toisin kun sillä jolla on pakko olla kaikki muotivermeet. Toisella taas on suu tuohesta ja syöminen on melkein kuin joku talousaskare, pakko hoitaa vaikkei kiinnostaisi, toisin kuin minulla herkkusuulla. Yksi saa kuntoilusta ihania endorfiinipuuskia, minä en ikinä. Minua todella kiinnostivat opiskelemani asiat joten mikäs oli lukiessa, toiselle tenttikirja oli tervanjuontia.
Eli ei se aina ole pelkkää tahdonvoimaa, jos pysyy hoikkana. Jollei ruoasta saa suurempaa iloa, niin helppoahan se!
Tahdonvoimasta on tutkimustakin.
Se on ihan totta että kun on töissä käyttänyt tahto"lihaksensa" uuvuksiin, se ei enää kotona jaksakaan toimia.
Ihan kiva kuunnella sellaisten laihojen ihmisten veroraha argumentteja jotka itse säästelevät sitä tahdonvoimaansa töissä sluibailemalla, antavat läskin tehdä enemmän töitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
N 43 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ihmetyttää lähinnä se, että ylipainoisilla on mahdollisuus pienellä vaivalla parantaa elämänlaatuaan aivan huikeasti, mutta he eivät tartu tilaisuuteen.
Kerrotko mulle, mikä on tämä mahdollisuus, johon lihavat eivät tartu?
Jaksaa paremmin arjessa, itsetunto kohoaa, löytää vaatteita helpommin, saa paremmin kumppanin, ei enää halveksintaa ja haukkuja muilta, työelämässä otetaan vakavammin, näyttää paremmalta useimpien mielestä, terveydentila kohoaa... Kaikkeen tuohon on mahdollisuus pienellä vaivalla ja itsekurilla!
Pienellä vaivalla ja itsekurilla voi lopettaa tupakoinnin, huumeiden käytön, uhkapelaamisen, tuhlaamisen, opetella joka vuosi uuden kielen, opiskella viiden vuoden välein uuden ammatin, harjoitella huippu-urheiljaksi, harjoitella huippumuusikoksi eli kohottaa hurjasti itsetuntoa ja saada arvostusta. Kai olet jokaisella palstalla julistanut ilosanomaasi?
Huippumuusikoksi tuleminen vaatii vuosikymmenien työn eli soittamista kahdeksan tuntia päivässä sekä päälle ties mitkä teoriat ja säveltapailut sun muut. Laihtuminen vaatii sen, että syö vähän vähemmän! Syömistä ei edes tarvitse lopettaa, eikä herkkuja jättää kokonaan pois. Ainoastaan vähentää hieman.
Mieti nyt vähän itsekin. Miten ihmeessä voit verrata tuollaisia asioita toisiinsa?
Laihtuminen voi vaatia joiltakin ihmisiltä jatkuvaa 24/7 valveutumista laihdutukseen - siis ihan konkreettiseen ruoan, ruokailutapojen ja liikuntatottumusten ajatteluun ja myös niiden toteuttamiseen. Se voi vaatia paljon vanhojen tottumusten murtamista, uusien etsimistä, jatkuvaa balanssin etsimistä terveellisen ja epäterveellisen laihtumisen välillä, ja liikunnan suhteen myös paljon fyysistä, rankkaakin työtä (koska todella ylipainoiselle liikkumattomalle liikunnan aloitus voi olla aluksi tosi raskasta). Se voi vaatia jatkuvaa informaation ja tuen etsimistä, ja joskus myös ihan rehtiä työskentelyä mielenterveyden parissa (jos kyseessä on vaikkapa tunnesyömistä). Eli se voi olla paljon muutakin kuin "syömisen vähentämistä". Ja usein onkin.
Tässä keskustelussa huomaa sen, että ihminen, joka ei ehkä itse ole ollut eläessään ylipainoinen, ei yksinkertaisesti osaa mieltää, että ylipainoisuus on niin paljon muutakin kuin sitä, että syödään enemmän kuin kulutetaan. Huomattavan ylipainoisella, ja ehkä koko (aikuis)ikänsä lihavana olleella laihtuminen vaatii ihan eri työkaluja kuin ihmisillä, joilla sitä kilon, parin painonheittoa tasataan jo luontaisesti.
Mielenterveysongelmat ymmärrän kyllä. Sitä en millään pysty tajuamaan, mihin tarvitaan 24/7-ajattelua, kun riittää jättää esimerkiksi yksi välipala tai lounaan toinen ruokakauhallinen väliin? Entä mihin tarvitaan fyysistä työtä, kun laihtumiseen ei edes tarvita liikuntaa?
Jos haluat päästä kouluun, niin mitä teet? Opiskelet. Jos haluat työpaikan, niin mitä teet? Lähetät hakemuksia ja valmistaudut haastatteluihin.
Jos haluat laihtua, niin mitä teet? Ilmeisesti jotain aivan käsittämätöntä hölmöilyä.
Tiedätkö: kirjoitin tässä sinulle pitkääkin kommenttia, kunnes tulin ajatelleeksi erästä tärkeämpää asiaa.
Haluatko sinä oikeasti ymmärtää syitä ylipainoon? Vai halutko sinä vain kalastella ihmisten kokemuksia ylipainosta voidaksesi vähätellä niitä?Haluan ymmärtää. Enhän vähätellyt riippuvuusoireita tai mielenterveyshäiriöitäkään. Tuntuu vain uskomattomalta, että puolet suomalaisista kärsisi vakavista sellaisista.
Lihominen on monialainen asia: jotkut todellakin lihovat vain siksi, kun elämään onkin kasautunut vähän liikaa epäterveellisiä elämäntapoja, ja ratkaisu on ottaa pari jälkkäriä silloin tällöin vähemmän. En yritä tässä väittää, että kaikki ylipainoiset olisivat mielenterveysongelmaisia addikteja. On kuitenkin surullista, että ylipainoisuuteen suhtaudutaan tapauksessa kuin tapauksessa juuri, niin kuin ongelma olisi vain pelkkä syömisen ja kulutuksen balanssi.
Minun pointtini on ollut täsmentää tässä laihdutuskeskustelussa sitä, että se on todellakin enemmän kuin pelkkä fyysinen työ. Onko sinulle esimerkiksi helppoa tuosta vain muuttaa joitakin pinttyneitä tapoja ja ajatusmalleja, joita olet noudattanut jo ennen, kuin menit kouluun? Sama asia laihdutuksessa: jos on teini-ikäisestä asti elänyt laihdutellen, se on saattanut sotkea tyystin normaalit nälkäsignaalit ja ruokasuhteen: silloin ei välttämättä edes osaa turvautua lautasmalliin ja kevyeen lenkkeilyyn, kun kokemukset laihduttamisesta ovat mallia atkins, painonvartijat, pätkäpaastot ja kaikki se ristiriitainen informaatio, mitä nykyään media laihduttamisesta tarjoaa. Jos tähän otetaan mukaan vaikkapa kokemukset koulukiusatuksi joutumisesta, asiattomasta kohtelusta ylipainon vuoksi aikuisiällä, oma koko ajan rapistunut itsetunto ja ympäristön sekä myös median viesti siitä, millainen ihmisen tulisi olla kelvatakseen --> ihminen todennäköisesti turvautuu keinoihin, jotka tuovat nopeasti tuloksia.
Ei se helppoa ole, mutta jos hyöty on selkeä, niin muutan tapojani kyllä. Esimerkiksi hampaiden pesun kanssa olin aina todella todella laiska, kunnes parikymppisenä löytyi neljä reikää. Päätin, että helpompi on käyttää se pari minuuttia aamuin illoin pesuun ja lankaukseen, jolloin hampaat pysyvät terveinä ja säästyn ikäviltä hoidoilta. Sillä on menty 10 vuotta.
Tähän sanot varmaankin, että painonhallinta on paljon monimutkaisempi juttu kuin hammashuollon omaksuminen. Ehkä niin, mutta en pysty ymmärtämään miksi asia on näin. Onko tahdonvoimani vain yleisesti kovempi kuin ylipainoisilla, jolloin pystyn hallitsemaan tapojani helpommin? Vai onko syöminen sitten vaan paljon henkisesti vaativampi asia kuin hampaat? Vai miksi on vaikeampaa olla tekemättä jotain (syödä ihan pikkuisen vähemmän) kuin alkaa tehdä jotain säännöllisesti, joka aamu ja ilta (hampaiden huolto)? Onko ylipainoisilla muutenkin terveysasiat yleisemmin rempallaan kuin hoikilla (esim. liikunta, nukkuminen, hampaat, hygienia)?
Ei, vaan sinulle yksinkertaisesti painonhallinta ei ole vaikeaa, eikä sinulla ole kosketuspintaa sellaisen ihmisen elämään, jolle se on _pikkuisen_ isompi ongelma kuin sinun 4 reikääsi. Ymmärtämättömyys ja eläytymiskyvyn puute ei ole korkeampaa tahdonvoimaa.
Voisiko ihmisten tahdonvoimassa kuitenkin olla eroa? Osa jaksaa painaa hullua työviikkoa ja opiskella hanuri ruvella, jotta etenee elämässä. Toisilta ei onnistu edes AMK:iin pääsy, kun minimaalinen lukeminenkin on liian suuri ponnistus. Miksi lihavuudelle pitää keksiä kaikkia selityksiä? Juu, toisille ruoka maistuu enemmän kuin toisille. Mutta osa tekee itselleen hyvinkin vittumaisia juttuja päästäkseen tavoitteisiin, osa ei siihen pysty. Ja se on ihan ok.
Entäs jos jaksaa painaa hullua työviikkoa ja opiskella hanuri ruvella ja siinä sivussa vielä pitää huushollinsa järjestyksessä ja rahataloutensa kunnossa, mutta kiloja kertyy?
Sitten taas on hyvinkin laihoja tyyppejä, jotka sluibailevat duunissa jos sellaista edes on, ja aina ovat persaukisia.
Ehkä se menee niin, että tahdonvoimaa on jokin määrä, jonka käyttää kuka mihinkin elämänalueeseen. Tai sitten yhtä ihmistä ei kiinnosta shoppailu pätkääkään (kuten minä), joten talous pysyy tasapainossa, toisin kun sillä jolla on pakko olla kaikki muotivermeet. Toisella taas on suu tuohesta ja syöminen on melkein kuin joku talousaskare, pakko hoitaa vaikkei kiinnostaisi, toisin kuin minulla herkkusuulla. Yksi saa kuntoilusta ihania endorfiinipuuskia, minä en ikinä. Minua todella kiinnostivat opiskelemani asiat joten mikäs oli lukiessa, toiselle tenttikirja oli tervanjuontia.
Eli ei se aina ole pelkkää tahdonvoimaa, jos pysyy hoikkana. Jollei ruoasta saa suurempaa iloa, niin helppoahan se!
Voisiko läskivihaaja nyt tulla kertomaan ymmärsikö mitä tuossa kirjoitettiin?
Normaalipainossa pysyy ilman kituuttamista. Helposti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on kaksi lasta. Toinen laihempi ja toinen lihavampi. Siis aikuisia miehiä.
Toinen ollut aina se lihava ja toinen se laiha.
Arvatkaahan kummastako on ollut enemmän minulle rahanmenoa ja murhetta ?
Toki he ovat luonteeltaankin erilaisia. Mutta kuitenkin tässä avauksessahan nyt käsitellään ulkonäköseikkaa. Käsittääkseni.
Niin ja miksi enemmän murhetta ja rahanmenoa?
Kerron sitten päivän mittaan vastaukset, jos joku on kiinnostunut. Ja jos ehdin.
Tv. Normaali habitus
Vierailija kirjoitti:
N 43 kirjoitti:
Ylipäänsä tämä uskomus, että lihavat eivät laihduttaisi tai olisi koskaan laihduttaneet, on minusta käsittämätön. Mä olen suurimman osan elämästäni ollut ylipainoinen ja teini-ikäisestä päälle kolmekymppiseksi olin muutaman kuukauden pausseja lukuunottamatta jatkuvasti enemmän tai vähemmän laiharilla. Laihdutus oli jatkuvaa, kuten myös valitettavasti repsahduksetkin, ja niistä seurannut itseinho. En tunne ketään lihavaa, joka ei joskus olisi laihduttanut, suurin osa tuntemistani on kokeillut varmaan kymmentä erilaista dieettiä ja jotkut jopa ns. "ihmepillereitä".
Itse vietin 90-luvun alkupuoliskon kiduttaen itseäni kaalisoppakuureilla ja jumpaten Cindy Crawfordin jumppavideoiden tahdissa. Ja sortuen joka kerta uudestaan ahmimiseen ja lähes täyteen liikkumattomuuteen. 90-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa laskeskelin Painonvartijoiden tahdissa pisteitä kolmeen eri otteeseen, laihduin kertaalleen jopa 30 kiloa ja keräsin melkein kaiken takaisin koska pää ei pysynyt mukana siinä uudessa tavassa elää.
2000-luvun puolivälin tienoilla tein viimeisen rypistyksen. Laihdutin paikkareiden pisteytyksiä omin nokkineni soveltaen ja yhden työkaverini avustamana ja kannustamana lähes 40 kiloa ja kituutin itseäni runsaan vuoden sen jälkeen BMI:ssä 20 ja kadotin elämäniloni melkein kokonaan. Sitten tajusin, ettei kaikkien tarvitse olla hoikkia ja aloin opettelemaan uutta, suht terveellistä mutta myös armollista tapaa syödä ja liikkua. Kun olin jonkinlaisen tasapainon siinä uudessa elämässäni (osa 572) omaksunut, oli painoni noussut taas kymmenisen kiloa. BMi oli silti vielä normaalin puolella, joten päätin olla laihduttamatta enää, vaikka joku sisäinen "olen ruma ja läski" -ääni vieläkin siihen yritti pakottaa. Lähes 10 vuotta olen nyt tässä n. 24 BMI:ssä elellyt ja vuosi vuodelta se tuntuu helpommalta ja sopivammalta. Ne vanhat, lihavuutta ylläpitäneet elämäntavat, houkutukset ja tottumukset ovat kuitenkin niin syvään juurtuneet, että aika-ajoin joudun vieläkin niitä vastaan käymään pienimuotoisia sotia. Onneksi kuitenkin vuosi vuodelta vähemmän.
Jos pysyvä laihduttaminen olisi helppoa, pieni vaiva, maailmassa olisi hyvin paljon vähemmän ylipainoisia kuin on nyt. Se, että uskottelee itselleen lihavien olevan vaan niin pohjattoman laiskoja, jotka eivät mitään tiedä ja mitään koskaan jaksa tehdä, on hyvin köykäinen argumentti, jolla pyritään mitätöimään monta sellaista seikkaa ja tekijää, joista oikeasti pitäisi puhua asiallisesti ja kiihkottomasti paljon enemmän. Ehkä jostain sieltä löytyisi se kultainen tasapainon avain yhä useammalle.
Eli lopulta pääsit normaalipainoiseen tasapainotilaan, jossa pysyttelet pienellä vaivalla. Tätä juuri tarkoitin sillä, että helposti on saatavilla merkittäviä hyötyjä!
Onko sinulla päässä vikaa? Vai etkö lukenut ja ymmärtänyt lukemaasi? Vai oletko jankkaaja joka viis veisaa ihan sama mitä joku sanoo?
Eihän tuota voi helpoksi sanoa kuin joku jolla ei ole aavistustakaan mistä puhuu.
Hienoa että hän on onnistunut ja toivottavasti on tyytyväinen mutta sinä voisit nyt miettiä omaa elämääsi että onko siinä kaikki kohdallaan ja alkaa ponnistella ellei joku asia tyydytä .
Pyri yliopistoon tai tee väitöskirja, nehän irtoavat helposti pienellä vaivalla ja vähällä itsekurilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei sitten laihduteta? Ei jaksa? Ongelmasyöminen sen verta pahaa, ettei osaa lopettaa?
Kuuluuko se mitenkään sinulle?
Joo, haisette julkisilla paikoilla ja maksatatte terveysongelmanne veronmaksajilla.
Sinun tyhmyydestäsi joudutaan yhteiskunnassa maksamaan monin verron enemmän. Tyhmyys oksettaa ja aiheuttaa sairaspoissaoloja muille kroonisen kuvotuksen muodossa.
Ei ap eikä lihava.
Olet erityisherkkä? Jos termi on tuntematon niin googlaa yksinäinen luuseri.
Ei hän ole erityisherkkä vaan sinä olet erityisjuntti.
Ja se joka painaa otsa ruvella, sairastuu varmasti, kun taas lihava ei sairastu. Opiskelematon voi olla paljon onnellisempi kuin opiskellut. Lihava voi olla paljon terveempi kuin laiha. What is your point?