Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lihava nainen kertoo
15.07.2016 |
Hei kaikki huolestuneet! Annan teille nyt rauhan. Suurin osa lihavista tietää, miten syödään terveellisesti ja sen, että liikunta on hyvästä. He tietävät myös, että ylenpalttinen keksien ja sipsien syönti ei ole ok ja että on peruskohteliaisuutta käydä suihkussa säännöllisesti. Tiedämme myös diabeteksesta ja siitä, että painonpudotus on ylipainoiselle suositeltavaa ihan jo terveyssyistäkin. Ja senkin, että joillekin tulee paha mieli siitä, että he joutuvat näkemään ylipainoisia ihmisiä.
Teidän ei tarvitse enää käyttää kesäänne täällä kertomassa meille näistä asioista kerta toisensa jälkeen! Olkaa vapaita! Nauttikaa elämästä! Me tiedetään!
Kommentit (153)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritin etsiä tietoa laihduttamisen vaikeudesta, ja aina palauduttiin samaan: ei pysty vastustamaan herkkuja tai kontrolloimaan itseään (pakko ottaa kaupasta pussitolkulla karkkia siltä tuntuessa), ja lisäksi kyvyttömyys käsitellä negatiivisia tunteita (lohtusyöminen) tulivat esille jatkuvasti.
Kiinnostavaa on se, että nämähän ovat juuri niitä ominaisuuksia, jotka lihaviin usein liitetään mm. työelämässä. Ajatellaan, ettei heistä ole vaativiin hommiin, koska ei ole samanlaista itsekuria tai kontrollia itseen ja omiin tunteisiin kuin niillä paljon puhutuilla ajokoiramaratoonareilla. Onko tämä tulkinta itse asiassa ihan oikea?
No jos se netissä sanottiin, niin totta kai.
Etsipä seuraavaksi tietoa rasvasoluista. Lääkäreille suunnatussa nettimateriaalissa kerrotaan kivasti siitä, miksi painonpudotuksessa on hetkellisen onnistumisen jälkeen suuri epäonnistumisen riski.
Tarkoitatko sitä, että rasvasolut eivät häviä laihduttaessa? Toisaalta niitä ei tule lisääkään, jos ei parikymppiseksi mennessä ole päässyt lihomaan. Lohdullista se ainakin.
En, jatka googlettamista.
En löytänyt mitään kiinnostavaa. Harmi, että et voi kertoa, missä homman juju piilee.
Luulen, että olet oikein tyytyväinen, kun voit nyt näppärästi ajatella, että lihavat tosiaan vastaavat kaikkia ikäviä ennakkoluuloja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos sitten tiedätte asian, miksi ette tee tilanteelle mitään vaan valitsette suuremman mahdollisuuden joukkoon sairauksia ja ennenaikaiseen kuolemaan?
Koska ruoka on hyvää? Niin se ainakin minulla on. Jollakin muulla lihavalla voi toki olla toisin.
Johan tässä on elettykin, kohta pääsen eläkkeelle (siis ihan vanhuuseläkkeelle, en sairaus-), ja eikös kunnon kansalaisen siinä vaiheessa kuulu kupsahtaakin, tulee yhteiskunnalle halvemmaksi siten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
N 43 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ihmetyttää lähinnä se, että ylipainoisilla on mahdollisuus pienellä vaivalla parantaa elämänlaatuaan aivan huikeasti, mutta he eivät tartu tilaisuuteen.
Kerrotko mulle, mikä on tämä mahdollisuus, johon lihavat eivät tartu?
Jaksaa paremmin arjessa, itsetunto kohoaa, löytää vaatteita helpommin, saa paremmin kumppanin, ei enää halveksintaa ja haukkuja muilta, työelämässä otetaan vakavammin, näyttää paremmalta useimpien mielestä, terveydentila kohoaa... Kaikkeen tuohon on mahdollisuus pienellä vaivalla ja itsekurilla!
Pienellä vaivalla ja itsekurilla voi lopettaa tupakoinnin, huumeiden käytön, uhkapelaamisen, tuhlaamisen, opetella joka vuosi uuden kielen, opiskella viiden vuoden välein uuden ammatin, harjoitella huippu-urheiljaksi, harjoitella huippumuusikoksi eli kohottaa hurjasti itsetuntoa ja saada arvostusta. Kai olet jokaisella palstalla julistanut ilosanomaasi?
Huippumuusikoksi tuleminen vaatii vuosikymmenien työn eli soittamista kahdeksan tuntia päivässä sekä päälle ties mitkä teoriat ja säveltapailut sun muut. Laihtuminen vaatii sen, että syö vähän vähemmän! Syömistä ei edes tarvitse lopettaa, eikä herkkuja jättää kokonaan pois. Ainoastaan vähentää hieman.
Mieti nyt vähän itsekin. Miten ihmeessä voit verrata tuollaisia asioita toisiinsa?
Laihtuminen voi vaatia joiltakin ihmisiltä jatkuvaa 24/7 valveutumista laihdutukseen - siis ihan konkreettiseen ruoan, ruokailutapojen ja liikuntatottumusten ajatteluun ja myös niiden toteuttamiseen. Se voi vaatia paljon vanhojen tottumusten murtamista, uusien etsimistä, jatkuvaa balanssin etsimistä terveellisen ja epäterveellisen laihtumisen välillä, ja liikunnan suhteen myös paljon fyysistä, rankkaakin työtä (koska todella ylipainoiselle liikkumattomalle liikunnan aloitus voi olla aluksi tosi raskasta). Se voi vaatia jatkuvaa informaation ja tuen etsimistä, ja joskus myös ihan rehtiä työskentelyä mielenterveyden parissa (jos kyseessä on vaikkapa tunnesyömistä). Eli se voi olla paljon muutakin kuin "syömisen vähentämistä". Ja usein onkin.
Tässä keskustelussa huomaa sen, että ihminen, joka ei ehkä itse ole ollut eläessään ylipainoinen, ei yksinkertaisesti osaa mieltää, että ylipainoisuus on niin paljon muutakin kuin sitä, että syödään enemmän kuin kulutetaan. Huomattavan ylipainoisella, ja ehkä koko (aikuis)ikänsä lihavana olleella laihtuminen vaatii ihan eri työkaluja kuin ihmisillä, joilla sitä kilon, parin painonheittoa tasataan jo luontaisesti.
Mielenterveysongelmat ymmärrän kyllä. Sitä en millään pysty tajuamaan, mihin tarvitaan 24/7-ajattelua, kun riittää jättää esimerkiksi yksi välipala tai lounaan toinen ruokakauhallinen väliin? Entä mihin tarvitaan fyysistä työtä, kun laihtumiseen ei edes tarvita liikuntaa?
Jos haluat päästä kouluun, niin mitä teet? Opiskelet. Jos haluat työpaikan, niin mitä teet? Lähetät hakemuksia ja valmistaudut haastatteluihin.
Jos haluat laihtua, niin mitä teet? Ilmeisesti jotain aivan käsittämätöntä hölmöilyä.
Teen mitä teen, jos haluan sun mielipiteen, tulen pyytämään sitä. :) Aloituksen pointti oli se, että antakaa toki neuvoja, jos niitä pyydetään. Jos ei, älkää. Mäkään en käy neuvomassa ihmisiä siitä, miten he voisivat saavuttaa kanssani saman koulutustason.
Enhän minäkään mene kenellekään neuvoja antamaan, mutta anonyymin foorumin läskiaiheinen keskusteluketju on varmaan ihan kohtuullisen ok paikka tyydyttää tiedonjanoaan?
Kyllä vain. En huomannut, että tässä ketjussa neuvoja olisi pyydetty, joten siksi ihmettelen sitä, että niitä täällä kovasti jaellaan. Tämä ketju ei ole selittämässä kenenkään ajattelumalleja. Tämän ketjun tarkoitus selviää tarkoille lukijoille ensimmäisestä viestistä. Uskon, että asiallisesti avatussa aiheelle omistetussa ketjussa saat tiedonjanosi paremmin tyydytettyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritin etsiä tietoa laihduttamisen vaikeudesta, ja aina palauduttiin samaan: ei pysty vastustamaan herkkuja tai kontrolloimaan itseään (pakko ottaa kaupasta pussitolkulla karkkia siltä tuntuessa), ja lisäksi kyvyttömyys käsitellä negatiivisia tunteita (lohtusyöminen) tulivat esille jatkuvasti.
Kiinnostavaa on se, että nämähän ovat juuri niitä ominaisuuksia, jotka lihaviin usein liitetään mm. työelämässä. Ajatellaan, ettei heistä ole vaativiin hommiin, koska ei ole samanlaista itsekuria tai kontrollia itseen ja omiin tunteisiin kuin niillä paljon puhutuilla ajokoiramaratoonareilla. Onko tämä tulkinta itse asiassa ihan oikea?
No eipä ole. Vinoumasi syntyy siitä, että seuraat jotain tv-hahmoja, kun tosiasiassa taustalla häärii hirveä joukko lihavia, jotka asioita hoitavat. Eli jos työ vaatii pärstäkerrointa, laitetaan "marionetti" edustamaan, mutta muuten innovoinnin jne tekee monenlaiset ihmiset.
Lihavien arvostelussa on kyse on puhtaasti diskriminoinnista, jossa jokin ihmisen ominaisuus halutaan natsimaisesti (kuten juutalaisten nenä) liittää johonkin negatiiviseen ominaisuuteen, kuten vähäiseen älyyn.
Huono vertaus, koska nenän muoto on synnynnäinen juttu, jolla ei voitane uskottavasti olevan yhteyttä mihinkään henkiseen ominaisuuteen. Lihavuus sen sijaan on itse aiheutettu tila, johon tietyt henkiset tekijät ovat johtaneet (tai ainakin mahdollistaneet). Kai silloin on ihan luontevaa tehdä päätelmiä näistä henkisistä tekijöistä?
Ei ole. Lihavuus on biokemiaa. Kukaan ei halua olla lihava. Tajuatko? Mikäli haluaisi, oikea osoite olisi psykologi. Mikäli laihtuminen olisi kiinni siitä, että puuttuu itsekuri, niin silloinkin oikea osoite on psykiatria. Kyse on täysin muista syistä. Kannattaisi "ehkä" hieman sivistää itseään. Aloita vaikka tästä
Sen verran voisit myös tutustua aiheeseen, että istuminen on vaarallisempaa kuin lihavuus. Miksi et syyllistä niitä jotka istuvat päivästä toiseen kirjoittamassa paskaa tänne palstalle? Vastaavilla argumenteilla kuin lihaviin liitetään, istuvat aiheuttavat enemmän kustannuksia yhteiskunnalle kuin lihavat. Istuvat ovat myös tyhmempiä kuin lihavat jne.
Vierailija kirjoitti:
Kuule, ap, suurin osa suomalaisista ei tiedä, mitä on terveellinen ruoka. Oli ne sitten minkä painoisia vaan.
En ole ap, mutta tämä kommentti kyllä ihmetyttää.. Miten niin suurin osa ei tiedä? Jo peruskoulussa käydään kaikki terveellisestä ruokavaliosta läpi, miten helvetissä muka suurin osa ei tiedä. Täytyy olla todella joko tyhmä tai sitten sivistymätön jos ei tiedä, mitä terveellinen ruoka on edes jossain määrin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
N 43 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ihmetyttää lähinnä se, että ylipainoisilla on mahdollisuus pienellä vaivalla parantaa elämänlaatuaan aivan huikeasti, mutta he eivät tartu tilaisuuteen.
Kerrotko mulle, mikä on tämä mahdollisuus, johon lihavat eivät tartu?
Jaksaa paremmin arjessa, itsetunto kohoaa, löytää vaatteita helpommin, saa paremmin kumppanin, ei enää halveksintaa ja haukkuja muilta, työelämässä otetaan vakavammin, näyttää paremmalta useimpien mielestä, terveydentila kohoaa... Kaikkeen tuohon on mahdollisuus pienellä vaivalla ja itsekurilla!
Pienellä vaivalla ja itsekurilla voi lopettaa tupakoinnin, huumeiden käytön, uhkapelaamisen, tuhlaamisen, opetella joka vuosi uuden kielen, opiskella viiden vuoden välein uuden ammatin, harjoitella huippu-urheiljaksi, harjoitella huippumuusikoksi eli kohottaa hurjasti itsetuntoa ja saada arvostusta. Kai olet jokaisella palstalla julistanut ilosanomaasi?
Huippumuusikoksi tuleminen vaatii vuosikymmenien työn eli soittamista kahdeksan tuntia päivässä sekä päälle ties mitkä teoriat ja säveltapailut sun muut. Laihtuminen vaatii sen, että syö vähän vähemmän! Syömistä ei edes tarvitse lopettaa, eikä herkkuja jättää kokonaan pois. Ainoastaan vähentää hieman.
Mieti nyt vähän itsekin. Miten ihmeessä voit verrata tuollaisia asioita toisiinsa?
Laihtuminen voi vaatia joiltakin ihmisiltä jatkuvaa 24/7 valveutumista laihdutukseen - siis ihan konkreettiseen ruoan, ruokailutapojen ja liikuntatottumusten ajatteluun ja myös niiden toteuttamiseen. Se voi vaatia paljon vanhojen tottumusten murtamista, uusien etsimistä, jatkuvaa balanssin etsimistä terveellisen ja epäterveellisen laihtumisen välillä, ja liikunnan suhteen myös paljon fyysistä, rankkaakin työtä (koska todella ylipainoiselle liikkumattomalle liikunnan aloitus voi olla aluksi tosi raskasta). Se voi vaatia jatkuvaa informaation ja tuen etsimistä, ja joskus myös ihan rehtiä työskentelyä mielenterveyden parissa (jos kyseessä on vaikkapa tunnesyömistä). Eli se voi olla paljon muutakin kuin "syömisen vähentämistä". Ja usein onkin.
Tässä keskustelussa huomaa sen, että ihminen, joka ei ehkä itse ole ollut eläessään ylipainoinen, ei yksinkertaisesti osaa mieltää, että ylipainoisuus on niin paljon muutakin kuin sitä, että syödään enemmän kuin kulutetaan. Huomattavan ylipainoisella, ja ehkä koko (aikuis)ikänsä lihavana olleella laihtuminen vaatii ihan eri työkaluja kuin ihmisillä, joilla sitä kilon, parin painonheittoa tasataan jo luontaisesti.
Mielenterveysongelmat ymmärrän kyllä. Sitä en millään pysty tajuamaan, mihin tarvitaan 24/7-ajattelua, kun riittää jättää esimerkiksi yksi välipala tai lounaan toinen ruokakauhallinen väliin? Entä mihin tarvitaan fyysistä työtä, kun laihtumiseen ei edes tarvita liikuntaa?
Jos haluat päästä kouluun, niin mitä teet? Opiskelet. Jos haluat työpaikan, niin mitä teet? Lähetät hakemuksia ja valmistaudut haastatteluihin.
Jos haluat laihtua, niin mitä teet? Ilmeisesti jotain aivan käsittämätöntä hölmöilyä.
Tiedätkö: kirjoitin tässä sinulle pitkääkin kommenttia, kunnes tulin ajatelleeksi erästä tärkeämpää asiaa.
Haluatko sinä oikeasti ymmärtää syitä ylipainoon? Vai halutko sinä vain kalastella ihmisten kokemuksia ylipainosta voidaksesi vähätellä niitä?Haluan ymmärtää. Enhän vähätellyt riippuvuusoireita tai mielenterveyshäiriöitäkään. Tuntuu vain uskomattomalta, että puolet suomalaisista kärsisi vakavista sellaisista.
Lihominen on monialainen asia: jotkut todellakin lihovat vain siksi, kun elämään onkin kasautunut vähän liikaa epäterveellisiä elämäntapoja, ja ratkaisu on ottaa pari jälkkäriä silloin tällöin vähemmän. En yritä tässä väittää, että kaikki ylipainoiset olisivat mielenterveysongelmaisia addikteja. On kuitenkin surullista, että ylipainoisuuteen suhtaudutaan tapauksessa kuin tapauksessa juuri, niin kuin ongelma olisi vain pelkkä syömisen ja kulutuksen balanssi.
Minun pointtini on ollut täsmentää tässä laihdutuskeskustelussa sitä, että se on todellakin enemmän kuin pelkkä fyysinen työ. Onko sinulle esimerkiksi helppoa tuosta vain muuttaa joitakin pinttyneitä tapoja ja ajatusmalleja, joita olet noudattanut jo ennen, kuin menit kouluun? Sama asia laihdutuksessa: jos on teini-ikäisestä asti elänyt laihdutellen, se on saattanut sotkea tyystin normaalit nälkäsignaalit ja ruokasuhteen: silloin ei välttämättä edes osaa turvautua lautasmalliin ja kevyeen lenkkeilyyn, kun kokemukset laihduttamisesta ovat mallia atkins, painonvartijat, pätkäpaastot ja kaikki se ristiriitainen informaatio, mitä nykyään media laihduttamisesta tarjoaa. Jos tähän otetaan mukaan vaikkapa kokemukset koulukiusatuksi joutumisesta, asiattomasta kohtelusta ylipainon vuoksi aikuisiällä, oma koko ajan rapistunut itsetunto ja ympäristön sekä myös median viesti siitä, millainen ihmisen tulisi olla kelvatakseen --> ihminen todennäköisesti turvautuu keinoihin, jotka tuovat nopeasti tuloksia.
Ei se helppoa ole, mutta jos hyöty on selkeä, niin muutan tapojani kyllä. Esimerkiksi hampaiden pesun kanssa olin aina todella todella laiska, kunnes parikymppisenä löytyi neljä reikää. Päätin, että helpompi on käyttää se pari minuuttia aamuin illoin pesuun ja lankaukseen, jolloin hampaat pysyvät terveinä ja säästyn ikäviltä hoidoilta. Sillä on menty 10 vuotta.
Tähän sanot varmaankin, että painonhallinta on paljon monimutkaisempi juttu kuin hammashuollon omaksuminen. Ehkä niin, mutta en pysty ymmärtämään miksi asia on näin. Onko tahdonvoimani vain yleisesti kovempi kuin ylipainoisilla, jolloin pystyn hallitsemaan tapojani helpommin? Vai onko syöminen sitten vaan paljon henkisesti vaativampi asia kuin hampaat? Vai miksi on vaikeampaa olla tekemättä jotain (syödä ihan pikkuisen vähemmän) kuin alkaa tehdä jotain säännöllisesti, joka aamu ja ilta (hampaiden huolto)? Onko ylipainoisilla muutenkin terveysasiat yleisemmin rempallaan kuin hoikilla (esim. liikunta, nukkuminen, hampaat, hygienia)?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
N 43 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ihmetyttää lähinnä se, että ylipainoisilla on mahdollisuus pienellä vaivalla parantaa elämänlaatuaan aivan huikeasti, mutta he eivät tartu tilaisuuteen.
Kerrotko mulle, mikä on tämä mahdollisuus, johon lihavat eivät tartu?
Jaksaa paremmin arjessa, itsetunto kohoaa, löytää vaatteita helpommin, saa paremmin kumppanin, ei enää halveksintaa ja haukkuja muilta, työelämässä otetaan vakavammin, näyttää paremmalta useimpien mielestä, terveydentila kohoaa... Kaikkeen tuohon on mahdollisuus pienellä vaivalla ja itsekurilla!
Pienellä vaivalla ja itsekurilla voi lopettaa tupakoinnin, huumeiden käytön, uhkapelaamisen, tuhlaamisen, opetella joka vuosi uuden kielen, opiskella viiden vuoden välein uuden ammatin, harjoitella huippu-urheiljaksi, harjoitella huippumuusikoksi eli kohottaa hurjasti itsetuntoa ja saada arvostusta. Kai olet jokaisella palstalla julistanut ilosanomaasi?
Huippumuusikoksi tuleminen vaatii vuosikymmenien työn eli soittamista kahdeksan tuntia päivässä sekä päälle ties mitkä teoriat ja säveltapailut sun muut. Laihtuminen vaatii sen, että syö vähän vähemmän! Syömistä ei edes tarvitse lopettaa, eikä herkkuja jättää kokonaan pois. Ainoastaan vähentää hieman.
Mieti nyt vähän itsekin. Miten ihmeessä voit verrata tuollaisia asioita toisiinsa?
Laihtuminen voi vaatia joiltakin ihmisiltä jatkuvaa 24/7 valveutumista laihdutukseen - siis ihan konkreettiseen ruoan, ruokailutapojen ja liikuntatottumusten ajatteluun ja myös niiden toteuttamiseen. Se voi vaatia paljon vanhojen tottumusten murtamista, uusien etsimistä, jatkuvaa balanssin etsimistä terveellisen ja epäterveellisen laihtumisen välillä, ja liikunnan suhteen myös paljon fyysistä, rankkaakin työtä (koska todella ylipainoiselle liikkumattomalle liikunnan aloitus voi olla aluksi tosi raskasta). Se voi vaatia jatkuvaa informaation ja tuen etsimistä, ja joskus myös ihan rehtiä työskentelyä mielenterveyden parissa (jos kyseessä on vaikkapa tunnesyömistä). Eli se voi olla paljon muutakin kuin "syömisen vähentämistä". Ja usein onkin.
Tässä keskustelussa huomaa sen, että ihminen, joka ei ehkä itse ole ollut eläessään ylipainoinen, ei yksinkertaisesti osaa mieltää, että ylipainoisuus on niin paljon muutakin kuin sitä, että syödään enemmän kuin kulutetaan. Huomattavan ylipainoisella, ja ehkä koko (aikuis)ikänsä lihavana olleella laihtuminen vaatii ihan eri työkaluja kuin ihmisillä, joilla sitä kilon, parin painonheittoa tasataan jo luontaisesti.
Mielenterveysongelmat ymmärrän kyllä. Sitä en millään pysty tajuamaan, mihin tarvitaan 24/7-ajattelua, kun riittää jättää esimerkiksi yksi välipala tai lounaan toinen ruokakauhallinen väliin? Entä mihin tarvitaan fyysistä työtä, kun laihtumiseen ei edes tarvita liikuntaa?
Jos haluat päästä kouluun, niin mitä teet? Opiskelet. Jos haluat työpaikan, niin mitä teet? Lähetät hakemuksia ja valmistaudut haastatteluihin.
Jos haluat laihtua, niin mitä teet? Ilmeisesti jotain aivan käsittämätöntä hölmöilyä.
Tiedätkö: kirjoitin tässä sinulle pitkääkin kommenttia, kunnes tulin ajatelleeksi erästä tärkeämpää asiaa.
Haluatko sinä oikeasti ymmärtää syitä ylipainoon? Vai halutko sinä vain kalastella ihmisten kokemuksia ylipainosta voidaksesi vähätellä niitä?Haluan ymmärtää. Enhän vähätellyt riippuvuusoireita tai mielenterveyshäiriöitäkään. Tuntuu vain uskomattomalta, että puolet suomalaisista kärsisi vakavista sellaisista.
Lihominen on monialainen asia: jotkut todellakin lihovat vain siksi, kun elämään onkin kasautunut vähän liikaa epäterveellisiä elämäntapoja, ja ratkaisu on ottaa pari jälkkäriä silloin tällöin vähemmän. En yritä tässä väittää, että kaikki ylipainoiset olisivat mielenterveysongelmaisia addikteja. On kuitenkin surullista, että ylipainoisuuteen suhtaudutaan tapauksessa kuin tapauksessa juuri, niin kuin ongelma olisi vain pelkkä syömisen ja kulutuksen balanssi.
Minun pointtini on ollut täsmentää tässä laihdutuskeskustelussa sitä, että se on todellakin enemmän kuin pelkkä fyysinen työ. Onko sinulle esimerkiksi helppoa tuosta vain muuttaa joitakin pinttyneitä tapoja ja ajatusmalleja, joita olet noudattanut jo ennen, kuin menit kouluun? Sama asia laihdutuksessa: jos on teini-ikäisestä asti elänyt laihdutellen, se on saattanut sotkea tyystin normaalit nälkäsignaalit ja ruokasuhteen: silloin ei välttämättä edes osaa turvautua lautasmalliin ja kevyeen lenkkeilyyn, kun kokemukset laihduttamisesta ovat mallia atkins, painonvartijat, pätkäpaastot ja kaikki se ristiriitainen informaatio, mitä nykyään media laihduttamisesta tarjoaa. Jos tähän otetaan mukaan vaikkapa kokemukset koulukiusatuksi joutumisesta, asiattomasta kohtelusta ylipainon vuoksi aikuisiällä, oma koko ajan rapistunut itsetunto ja ympäristön sekä myös median viesti siitä, millainen ihmisen tulisi olla kelvatakseen --> ihminen todennäköisesti turvautuu keinoihin, jotka tuovat nopeasti tuloksia.
Ei se helppoa ole, mutta jos hyöty on selkeä, niin muutan tapojani kyllä. Esimerkiksi hampaiden pesun kanssa olin aina todella todella laiska, kunnes parikymppisenä löytyi neljä reikää. Päätin, että helpompi on käyttää se pari minuuttia aamuin illoin pesuun ja lankaukseen, jolloin hampaat pysyvät terveinä ja säästyn ikäviltä hoidoilta. Sillä on menty 10 vuotta.
Tähän sanot varmaankin, että painonhallinta on paljon monimutkaisempi juttu kuin hammashuollon omaksuminen. Ehkä niin, mutta en pysty ymmärtämään miksi asia on näin. Onko tahdonvoimani vain yleisesti kovempi kuin ylipainoisilla, jolloin pystyn hallitsemaan tapojani helpommin? Vai onko syöminen sitten vaan paljon henkisesti vaativampi asia kuin hampaat? Vai miksi on vaikeampaa olla tekemättä jotain (syödä ihan pikkuisen vähemmän) kuin alkaa tehdä jotain säännöllisesti, joka aamu ja ilta (hampaiden huolto)? Onko ylipainoisilla muutenkin terveysasiat yleisemmin rempallaan kuin hoikilla (esim. liikunta, nukkuminen, hampaat, hygienia)?
Eipä ole. Suurin osa kustannuksista kohdistuu edelleen normaalipainoisiin ja laihoihin. Suurin osa lääkärin suoritteista kohdistuu muihin kuin lihaviin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sitten tiedätte asian, miksi ette tee tilanteelle mitään vaan valitsette suuremman mahdollisuuden joukkoon sairauksia ja ennenaikaiseen kuolemaan?
Koska ruoka on hyvää? Niin se ainakin minulla on. Jollakin muulla lihavalla voi toki olla toisin.
Johan tässä on elettykin, kohta pääsen eläkkeelle (siis ihan vanhuuseläkkeelle, en sairaus-), ja eikös kunnon kansalaisen siinä vaiheessa kuulu kupsahtaakin, tulee yhteiskunnalle halvemmaksi siten.
Näin juuri. Pitäisi mitata ihmisten tuottavuutta. Jos loisii yhteiskunnan varoilla 35-vuotiaaksi asti, tekee sitten töitä 20-vuotta 65-vuotiaaksi ja kupsahtaa 100-vuotiaana, on loisinut yhteensä 70 vuotta yhteiskunnan varoilla ja tuottanut vain 20 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
N 43 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ihmetyttää lähinnä se, että ylipainoisilla on mahdollisuus pienellä vaivalla parantaa elämänlaatuaan aivan huikeasti, mutta he eivät tartu tilaisuuteen.
Kerrotko mulle, mikä on tämä mahdollisuus, johon lihavat eivät tartu?
Jaksaa paremmin arjessa, itsetunto kohoaa, löytää vaatteita helpommin, saa paremmin kumppanin, ei enää halveksintaa ja haukkuja muilta, työelämässä otetaan vakavammin, näyttää paremmalta useimpien mielestä, terveydentila kohoaa... Kaikkeen tuohon on mahdollisuus pienellä vaivalla ja itsekurilla!
Pienellä vaivalla ja itsekurilla voi lopettaa tupakoinnin, huumeiden käytön, uhkapelaamisen, tuhlaamisen, opetella joka vuosi uuden kielen, opiskella viiden vuoden välein uuden ammatin, harjoitella huippu-urheiljaksi, harjoitella huippumuusikoksi eli kohottaa hurjasti itsetuntoa ja saada arvostusta. Kai olet jokaisella palstalla julistanut ilosanomaasi?
Huippumuusikoksi tuleminen vaatii vuosikymmenien työn eli soittamista kahdeksan tuntia päivässä sekä päälle ties mitkä teoriat ja säveltapailut sun muut. Laihtuminen vaatii sen, että syö vähän vähemmän! Syömistä ei edes tarvitse lopettaa, eikä herkkuja jättää kokonaan pois. Ainoastaan vähentää hieman.
Mieti nyt vähän itsekin. Miten ihmeessä voit verrata tuollaisia asioita toisiinsa?
Laihtuminen voi vaatia joiltakin ihmisiltä jatkuvaa 24/7 valveutumista laihdutukseen - siis ihan konkreettiseen ruoan, ruokailutapojen ja liikuntatottumusten ajatteluun ja myös niiden toteuttamiseen. Se voi vaatia paljon vanhojen tottumusten murtamista, uusien etsimistä, jatkuvaa balanssin etsimistä terveellisen ja epäterveellisen laihtumisen välillä, ja liikunnan suhteen myös paljon fyysistä, rankkaakin työtä (koska todella ylipainoiselle liikkumattomalle liikunnan aloitus voi olla aluksi tosi raskasta). Se voi vaatia jatkuvaa informaation ja tuen etsimistä, ja joskus myös ihan rehtiä työskentelyä mielenterveyden parissa (jos kyseessä on vaikkapa tunnesyömistä). Eli se voi olla paljon muutakin kuin "syömisen vähentämistä". Ja usein onkin.
Tässä keskustelussa huomaa sen, että ihminen, joka ei ehkä itse ole ollut eläessään ylipainoinen, ei yksinkertaisesti osaa mieltää, että ylipainoisuus on niin paljon muutakin kuin sitä, että syödään enemmän kuin kulutetaan. Huomattavan ylipainoisella, ja ehkä koko (aikuis)ikänsä lihavana olleella laihtuminen vaatii ihan eri työkaluja kuin ihmisillä, joilla sitä kilon, parin painonheittoa tasataan jo luontaisesti.
Mielenterveysongelmat ymmärrän kyllä. Sitä en millään pysty tajuamaan, mihin tarvitaan 24/7-ajattelua, kun riittää jättää esimerkiksi yksi välipala tai lounaan toinen ruokakauhallinen väliin? Entä mihin tarvitaan fyysistä työtä, kun laihtumiseen ei edes tarvita liikuntaa?
Jos haluat päästä kouluun, niin mitä teet? Opiskelet. Jos haluat työpaikan, niin mitä teet? Lähetät hakemuksia ja valmistaudut haastatteluihin.
Jos haluat laihtua, niin mitä teet? Ilmeisesti jotain aivan käsittämätöntä hölmöilyä.
Tiedätkö: kirjoitin tässä sinulle pitkääkin kommenttia, kunnes tulin ajatelleeksi erästä tärkeämpää asiaa.
Haluatko sinä oikeasti ymmärtää syitä ylipainoon? Vai halutko sinä vain kalastella ihmisten kokemuksia ylipainosta voidaksesi vähätellä niitä?Haluan ymmärtää. Enhän vähätellyt riippuvuusoireita tai mielenterveyshäiriöitäkään. Tuntuu vain uskomattomalta, että puolet suomalaisista kärsisi vakavista sellaisista.
Lihominen on monialainen asia: jotkut todellakin lihovat vain siksi, kun elämään onkin kasautunut vähän liikaa epäterveellisiä elämäntapoja, ja ratkaisu on ottaa pari jälkkäriä silloin tällöin vähemmän. En yritä tässä väittää, että kaikki ylipainoiset olisivat mielenterveysongelmaisia addikteja. On kuitenkin surullista, että ylipainoisuuteen suhtaudutaan tapauksessa kuin tapauksessa juuri, niin kuin ongelma olisi vain pelkkä syömisen ja kulutuksen balanssi.
Minun pointtini on ollut täsmentää tässä laihdutuskeskustelussa sitä, että se on todellakin enemmän kuin pelkkä fyysinen työ. Onko sinulle esimerkiksi helppoa tuosta vain muuttaa joitakin pinttyneitä tapoja ja ajatusmalleja, joita olet noudattanut jo ennen, kuin menit kouluun? Sama asia laihdutuksessa: jos on teini-ikäisestä asti elänyt laihdutellen, se on saattanut sotkea tyystin normaalit nälkäsignaalit ja ruokasuhteen: silloin ei välttämättä edes osaa turvautua lautasmalliin ja kevyeen lenkkeilyyn, kun kokemukset laihduttamisesta ovat mallia atkins, painonvartijat, pätkäpaastot ja kaikki se ristiriitainen informaatio, mitä nykyään media laihduttamisesta tarjoaa. Jos tähän otetaan mukaan vaikkapa kokemukset koulukiusatuksi joutumisesta, asiattomasta kohtelusta ylipainon vuoksi aikuisiällä, oma koko ajan rapistunut itsetunto ja ympäristön sekä myös median viesti siitä, millainen ihmisen tulisi olla kelvatakseen --> ihminen todennäköisesti turvautuu keinoihin, jotka tuovat nopeasti tuloksia.
Ei se helppoa ole, mutta jos hyöty on selkeä, niin muutan tapojani kyllä. Esimerkiksi hampaiden pesun kanssa olin aina todella todella laiska, kunnes parikymppisenä löytyi neljä reikää. Päätin, että helpompi on käyttää se pari minuuttia aamuin illoin pesuun ja lankaukseen, jolloin hampaat pysyvät terveinä ja säästyn ikäviltä hoidoilta. Sillä on menty 10 vuotta.
Tähän sanot varmaankin, että painonhallinta on paljon monimutkaisempi juttu kuin hammashuollon omaksuminen. Ehkä niin, mutta en pysty ymmärtämään miksi asia on näin. Onko tahdonvoimani vain yleisesti kovempi kuin ylipainoisilla, jolloin pystyn hallitsemaan tapojani helpommin? Vai onko syöminen sitten vaan paljon henkisesti vaativampi asia kuin hampaat? Vai miksi on vaikeampaa olla tekemättä jotain (syödä ihan pikkuisen vähemmän) kuin alkaa tehdä jotain säännöllisesti, joka aamu ja ilta (hampaiden huolto)? Onko ylipainoisilla muutenkin terveysasiat yleisemmin rempallaan kuin hoikilla (esim. liikunta, nukkuminen, hampaat, hygienia)?
Eipä ole. Suurin osa kustannuksista kohdistuu edelleen normaalipainoisiin ja laihoihin. Suurin osa lääkärin suoritteista kohdistuu muihin kuin lihaviin.
Kiinnostavaa. Laitatko lähteen, niin tutustun?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sitten tiedätte asian, miksi ette tee tilanteelle mitään vaan valitsette suuremman mahdollisuuden joukkoon sairauksia ja ennenaikaiseen kuolemaan?
Koska ruoka on hyvää? Niin se ainakin minulla on. Jollakin muulla lihavalla voi toki olla toisin.
Johan tässä on elettykin, kohta pääsen eläkkeelle (siis ihan vanhuuseläkkeelle, en sairaus-), ja eikös kunnon kansalaisen siinä vaiheessa kuulu kupsahtaakin, tulee yhteiskunnalle halvemmaksi siten.
Näin juuri. Pitäisi mitata ihmisten tuottavuutta. Jos loisii yhteiskunnan varoilla 35-vuotiaaksi asti, tekee sitten töitä 20-vuotta 65-vuotiaaksi ja kupsahtaa 100-vuotiaana, on loisinut yhteensä 70 vuotta yhteiskunnan varoilla ja tuottanut vain 20 vuotta.
... pieni laskuvirhe ... mutta idea varmaan ymmärretty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
N 43 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ihmetyttää lähinnä se, että ylipainoisilla on mahdollisuus pienellä vaivalla parantaa elämänlaatuaan aivan huikeasti, mutta he eivät tartu tilaisuuteen.
Kerrotko mulle, mikä on tämä mahdollisuus, johon lihavat eivät tartu?
Jaksaa paremmin arjessa, itsetunto kohoaa, löytää vaatteita helpommin, saa paremmin kumppanin, ei enää halveksintaa ja haukkuja muilta, työelämässä otetaan vakavammin, näyttää paremmalta useimpien mielestä, terveydentila kohoaa... Kaikkeen tuohon on mahdollisuus pienellä vaivalla ja itsekurilla!
Pienellä vaivalla ja itsekurilla voi lopettaa tupakoinnin, huumeiden käytön, uhkapelaamisen, tuhlaamisen, opetella joka vuosi uuden kielen, opiskella viiden vuoden välein uuden ammatin, harjoitella huippu-urheiljaksi, harjoitella huippumuusikoksi eli kohottaa hurjasti itsetuntoa ja saada arvostusta. Kai olet jokaisella palstalla julistanut ilosanomaasi?
Huippumuusikoksi tuleminen vaatii vuosikymmenien työn eli soittamista kahdeksan tuntia päivässä sekä päälle ties mitkä teoriat ja säveltapailut sun muut. Laihtuminen vaatii sen, että syö vähän vähemmän! Syömistä ei edes tarvitse lopettaa, eikä herkkuja jättää kokonaan pois. Ainoastaan vähentää hieman.
Mieti nyt vähän itsekin. Miten ihmeessä voit verrata tuollaisia asioita toisiinsa?
Laihtuminen voi vaatia joiltakin ihmisiltä jatkuvaa 24/7 valveutumista laihdutukseen - siis ihan konkreettiseen ruoan, ruokailutapojen ja liikuntatottumusten ajatteluun ja myös niiden toteuttamiseen. Se voi vaatia paljon vanhojen tottumusten murtamista, uusien etsimistä, jatkuvaa balanssin etsimistä terveellisen ja epäterveellisen laihtumisen välillä, ja liikunnan suhteen myös paljon fyysistä, rankkaakin työtä (koska todella ylipainoiselle liikkumattomalle liikunnan aloitus voi olla aluksi tosi raskasta). Se voi vaatia jatkuvaa informaation ja tuen etsimistä, ja joskus myös ihan rehtiä työskentelyä mielenterveyden parissa (jos kyseessä on vaikkapa tunnesyömistä). Eli se voi olla paljon muutakin kuin "syömisen vähentämistä". Ja usein onkin.
Tässä keskustelussa huomaa sen, että ihminen, joka ei ehkä itse ole ollut eläessään ylipainoinen, ei yksinkertaisesti osaa mieltää, että ylipainoisuus on niin paljon muutakin kuin sitä, että syödään enemmän kuin kulutetaan. Huomattavan ylipainoisella, ja ehkä koko (aikuis)ikänsä lihavana olleella laihtuminen vaatii ihan eri työkaluja kuin ihmisillä, joilla sitä kilon, parin painonheittoa tasataan jo luontaisesti.
Mielenterveysongelmat ymmärrän kyllä. Sitä en millään pysty tajuamaan, mihin tarvitaan 24/7-ajattelua, kun riittää jättää esimerkiksi yksi välipala tai lounaan toinen ruokakauhallinen väliin? Entä mihin tarvitaan fyysistä työtä, kun laihtumiseen ei edes tarvita liikuntaa?
Jos haluat päästä kouluun, niin mitä teet? Opiskelet. Jos haluat työpaikan, niin mitä teet? Lähetät hakemuksia ja valmistaudut haastatteluihin.
Jos haluat laihtua, niin mitä teet? Ilmeisesti jotain aivan käsittämätöntä hölmöilyä.
Tiedätkö: kirjoitin tässä sinulle pitkääkin kommenttia, kunnes tulin ajatelleeksi erästä tärkeämpää asiaa.
Haluatko sinä oikeasti ymmärtää syitä ylipainoon? Vai halutko sinä vain kalastella ihmisten kokemuksia ylipainosta voidaksesi vähätellä niitä?Haluan ymmärtää. Enhän vähätellyt riippuvuusoireita tai mielenterveyshäiriöitäkään. Tuntuu vain uskomattomalta, että puolet suomalaisista kärsisi vakavista sellaisista.
Lihominen on monialainen asia: jotkut todellakin lihovat vain siksi, kun elämään onkin kasautunut vähän liikaa epäterveellisiä elämäntapoja, ja ratkaisu on ottaa pari jälkkäriä silloin tällöin vähemmän. En yritä tässä väittää, että kaikki ylipainoiset olisivat mielenterveysongelmaisia addikteja. On kuitenkin surullista, että ylipainoisuuteen suhtaudutaan tapauksessa kuin tapauksessa juuri, niin kuin ongelma olisi vain pelkkä syömisen ja kulutuksen balanssi.
Minun pointtini on ollut täsmentää tässä laihdutuskeskustelussa sitä, että se on todellakin enemmän kuin pelkkä fyysinen työ. Onko sinulle esimerkiksi helppoa tuosta vain muuttaa joitakin pinttyneitä tapoja ja ajatusmalleja, joita olet noudattanut jo ennen, kuin menit kouluun? Sama asia laihdutuksessa: jos on teini-ikäisestä asti elänyt laihdutellen, se on saattanut sotkea tyystin normaalit nälkäsignaalit ja ruokasuhteen: silloin ei välttämättä edes osaa turvautua lautasmalliin ja kevyeen lenkkeilyyn, kun kokemukset laihduttamisesta ovat mallia atkins, painonvartijat, pätkäpaastot ja kaikki se ristiriitainen informaatio, mitä nykyään media laihduttamisesta tarjoaa. Jos tähän otetaan mukaan vaikkapa kokemukset koulukiusatuksi joutumisesta, asiattomasta kohtelusta ylipainon vuoksi aikuisiällä, oma koko ajan rapistunut itsetunto ja ympäristön sekä myös median viesti siitä, millainen ihmisen tulisi olla kelvatakseen --> ihminen todennäköisesti turvautuu keinoihin, jotka tuovat nopeasti tuloksia.
Ei se helppoa ole, mutta jos hyöty on selkeä, niin muutan tapojani kyllä. Esimerkiksi hampaiden pesun kanssa olin aina todella todella laiska, kunnes parikymppisenä löytyi neljä reikää. Päätin, että helpompi on käyttää se pari minuuttia aamuin illoin pesuun ja lankaukseen, jolloin hampaat pysyvät terveinä ja säästyn ikäviltä hoidoilta. Sillä on menty 10 vuotta.
Tähän sanot varmaankin, että painonhallinta on paljon monimutkaisempi juttu kuin hammashuollon omaksuminen. Ehkä niin, mutta en pysty ymmärtämään miksi asia on näin. Onko tahdonvoimani vain yleisesti kovempi kuin ylipainoisilla, jolloin pystyn hallitsemaan tapojani helpommin? Vai onko syöminen sitten vaan paljon henkisesti vaativampi asia kuin hampaat? Vai miksi on vaikeampaa olla tekemättä jotain (syödä ihan pikkuisen vähemmän) kuin alkaa tehdä jotain säännöllisesti, joka aamu ja ilta (hampaiden huolto)? Onko ylipainoisilla muutenkin terveysasiat yleisemmin rempallaan kuin hoikilla (esim. liikunta, nukkuminen, hampaat, hygienia)?
Eipä ole. Suurin osa kustannuksista kohdistuu edelleen normaalipainoisiin ja laihoihin. Suurin osa lääkärin suoritteista kohdistuu muihin kuin lihaviin.
Kiinnostavaa. Laitatko lähteen, niin tutustun?
Kelasto. STM. Tilastokeskus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
N 43 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ihmetyttää lähinnä se, että ylipainoisilla on mahdollisuus pienellä vaivalla parantaa elämänlaatuaan aivan huikeasti, mutta he eivät tartu tilaisuuteen.
Kerrotko mulle, mikä on tämä mahdollisuus, johon lihavat eivät tartu?
Jaksaa paremmin arjessa, itsetunto kohoaa, löytää vaatteita helpommin, saa paremmin kumppanin, ei enää halveksintaa ja haukkuja muilta, työelämässä otetaan vakavammin, näyttää paremmalta useimpien mielestä, terveydentila kohoaa... Kaikkeen tuohon on mahdollisuus pienellä vaivalla ja itsekurilla!
Pienellä vaivalla ja itsekurilla voi lopettaa tupakoinnin, huumeiden käytön, uhkapelaamisen, tuhlaamisen, opetella joka vuosi uuden kielen, opiskella viiden vuoden välein uuden ammatin, harjoitella huippu-urheiljaksi, harjoitella huippumuusikoksi eli kohottaa hurjasti itsetuntoa ja saada arvostusta. Kai olet jokaisella palstalla julistanut ilosanomaasi?
Huippumuusikoksi tuleminen vaatii vuosikymmenien työn eli soittamista kahdeksan tuntia päivässä sekä päälle ties mitkä teoriat ja säveltapailut sun muut. Laihtuminen vaatii sen, että syö vähän vähemmän! Syömistä ei edes tarvitse lopettaa, eikä herkkuja jättää kokonaan pois. Ainoastaan vähentää hieman.
Mieti nyt vähän itsekin. Miten ihmeessä voit verrata tuollaisia asioita toisiinsa?
Laihtuminen voi vaatia joiltakin ihmisiltä jatkuvaa 24/7 valveutumista laihdutukseen - siis ihan konkreettiseen ruoan, ruokailutapojen ja liikuntatottumusten ajatteluun ja myös niiden toteuttamiseen. Se voi vaatia paljon vanhojen tottumusten murtamista, uusien etsimistä, jatkuvaa balanssin etsimistä terveellisen ja epäterveellisen laihtumisen välillä, ja liikunnan suhteen myös paljon fyysistä, rankkaakin työtä (koska todella ylipainoiselle liikkumattomalle liikunnan aloitus voi olla aluksi tosi raskasta). Se voi vaatia jatkuvaa informaation ja tuen etsimistä, ja joskus myös ihan rehtiä työskentelyä mielenterveyden parissa (jos kyseessä on vaikkapa tunnesyömistä). Eli se voi olla paljon muutakin kuin "syömisen vähentämistä". Ja usein onkin.
Tässä keskustelussa huomaa sen, että ihminen, joka ei ehkä itse ole ollut eläessään ylipainoinen, ei yksinkertaisesti osaa mieltää, että ylipainoisuus on niin paljon muutakin kuin sitä, että syödään enemmän kuin kulutetaan. Huomattavan ylipainoisella, ja ehkä koko (aikuis)ikänsä lihavana olleella laihtuminen vaatii ihan eri työkaluja kuin ihmisillä, joilla sitä kilon, parin painonheittoa tasataan jo luontaisesti.
Mielenterveysongelmat ymmärrän kyllä. Sitä en millään pysty tajuamaan, mihin tarvitaan 24/7-ajattelua, kun riittää jättää esimerkiksi yksi välipala tai lounaan toinen ruokakauhallinen väliin? Entä mihin tarvitaan fyysistä työtä, kun laihtumiseen ei edes tarvita liikuntaa?
Jos haluat päästä kouluun, niin mitä teet? Opiskelet. Jos haluat työpaikan, niin mitä teet? Lähetät hakemuksia ja valmistaudut haastatteluihin.
Jos haluat laihtua, niin mitä teet? Ilmeisesti jotain aivan käsittämätöntä hölmöilyä.
Tiedätkö: kirjoitin tässä sinulle pitkääkin kommenttia, kunnes tulin ajatelleeksi erästä tärkeämpää asiaa.
Haluatko sinä oikeasti ymmärtää syitä ylipainoon? Vai halutko sinä vain kalastella ihmisten kokemuksia ylipainosta voidaksesi vähätellä niitä?Haluan ymmärtää. Enhän vähätellyt riippuvuusoireita tai mielenterveyshäiriöitäkään. Tuntuu vain uskomattomalta, että puolet suomalaisista kärsisi vakavista sellaisista.
Lihominen on monialainen asia: jotkut todellakin lihovat vain siksi, kun elämään onkin kasautunut vähän liikaa epäterveellisiä elämäntapoja, ja ratkaisu on ottaa pari jälkkäriä silloin tällöin vähemmän. En yritä tässä väittää, että kaikki ylipainoiset olisivat mielenterveysongelmaisia addikteja. On kuitenkin surullista, että ylipainoisuuteen suhtaudutaan tapauksessa kuin tapauksessa juuri, niin kuin ongelma olisi vain pelkkä syömisen ja kulutuksen balanssi.
Minun pointtini on ollut täsmentää tässä laihdutuskeskustelussa sitä, että se on todellakin enemmän kuin pelkkä fyysinen työ. Onko sinulle esimerkiksi helppoa tuosta vain muuttaa joitakin pinttyneitä tapoja ja ajatusmalleja, joita olet noudattanut jo ennen, kuin menit kouluun? Sama asia laihdutuksessa: jos on teini-ikäisestä asti elänyt laihdutellen, se on saattanut sotkea tyystin normaalit nälkäsignaalit ja ruokasuhteen: silloin ei välttämättä edes osaa turvautua lautasmalliin ja kevyeen lenkkeilyyn, kun kokemukset laihduttamisesta ovat mallia atkins, painonvartijat, pätkäpaastot ja kaikki se ristiriitainen informaatio, mitä nykyään media laihduttamisesta tarjoaa. Jos tähän otetaan mukaan vaikkapa kokemukset koulukiusatuksi joutumisesta, asiattomasta kohtelusta ylipainon vuoksi aikuisiällä, oma koko ajan rapistunut itsetunto ja ympäristön sekä myös median viesti siitä, millainen ihmisen tulisi olla kelvatakseen --> ihminen todennäköisesti turvautuu keinoihin, jotka tuovat nopeasti tuloksia.
Ei se helppoa ole, mutta jos hyöty on selkeä, niin muutan tapojani kyllä. Esimerkiksi hampaiden pesun kanssa olin aina todella todella laiska, kunnes parikymppisenä löytyi neljä reikää. Päätin, että helpompi on käyttää se pari minuuttia aamuin illoin pesuun ja lankaukseen, jolloin hampaat pysyvät terveinä ja säästyn ikäviltä hoidoilta. Sillä on menty 10 vuotta.
Tähän sanot varmaankin, että painonhallinta on paljon monimutkaisempi juttu kuin hammashuollon omaksuminen. Ehkä niin, mutta en pysty ymmärtämään miksi asia on näin. Onko tahdonvoimani vain yleisesti kovempi kuin ylipainoisilla, jolloin pystyn hallitsemaan tapojani helpommin? Vai onko syöminen sitten vaan paljon henkisesti vaativampi asia kuin hampaat? Vai miksi on vaikeampaa olla tekemättä jotain (syödä ihan pikkuisen vähemmän) kuin alkaa tehdä jotain säännöllisesti, joka aamu ja ilta (hampaiden huolto)? Onko ylipainoisilla muutenkin terveysasiat yleisemmin rempallaan kuin hoikilla (esim. liikunta, nukkuminen, hampaat, hygienia)?
Ei, vaan sinulle yksinkertaisesti painonhallinta ei ole vaikeaa, eikä sinulla ole kosketuspintaa sellaisen ihmisen elämään, jolle se on _pikkuisen_ isompi ongelma kuin sinun 4 reikääsi. Ymmärtämättömyys ja eläytymiskyvyn puute ei ole korkeampaa tahdonvoimaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
N 43 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ihmetyttää lähinnä se, että ylipainoisilla on mahdollisuus pienellä vaivalla parantaa elämänlaatuaan aivan huikeasti, mutta he eivät tartu tilaisuuteen.
Kerrotko mulle, mikä on tämä mahdollisuus, johon lihavat eivät tartu?
Jaksaa paremmin arjessa, itsetunto kohoaa, löytää vaatteita helpommin, saa paremmin kumppanin, ei enää halveksintaa ja haukkuja muilta, työelämässä otetaan vakavammin, näyttää paremmalta useimpien mielestä, terveydentila kohoaa... Kaikkeen tuohon on mahdollisuus pienellä vaivalla ja itsekurilla!
Pienellä vaivalla ja itsekurilla voi lopettaa tupakoinnin, huumeiden käytön, uhkapelaamisen, tuhlaamisen, opetella joka vuosi uuden kielen, opiskella viiden vuoden välein uuden ammatin, harjoitella huippu-urheiljaksi, harjoitella huippumuusikoksi eli kohottaa hurjasti itsetuntoa ja saada arvostusta. Kai olet jokaisella palstalla julistanut ilosanomaasi?
Huippumuusikoksi tuleminen vaatii vuosikymmenien työn eli soittamista kahdeksan tuntia päivässä sekä päälle ties mitkä teoriat ja säveltapailut sun muut. Laihtuminen vaatii sen, että syö vähän vähemmän! Syömistä ei edes tarvitse lopettaa, eikä herkkuja jättää kokonaan pois. Ainoastaan vähentää hieman.
Mieti nyt vähän itsekin. Miten ihmeessä voit verrata tuollaisia asioita toisiinsa?
Laihtuminen voi vaatia joiltakin ihmisiltä jatkuvaa 24/7 valveutumista laihdutukseen - siis ihan konkreettiseen ruoan, ruokailutapojen ja liikuntatottumusten ajatteluun ja myös niiden toteuttamiseen. Se voi vaatia paljon vanhojen tottumusten murtamista, uusien etsimistä, jatkuvaa balanssin etsimistä terveellisen ja epäterveellisen laihtumisen välillä, ja liikunnan suhteen myös paljon fyysistä, rankkaakin työtä (koska todella ylipainoiselle liikkumattomalle liikunnan aloitus voi olla aluksi tosi raskasta). Se voi vaatia jatkuvaa informaation ja tuen etsimistä, ja joskus myös ihan rehtiä työskentelyä mielenterveyden parissa (jos kyseessä on vaikkapa tunnesyömistä). Eli se voi olla paljon muutakin kuin "syömisen vähentämistä". Ja usein onkin.
Tässä keskustelussa huomaa sen, että ihminen, joka ei ehkä itse ole ollut eläessään ylipainoinen, ei yksinkertaisesti osaa mieltää, että ylipainoisuus on niin paljon muutakin kuin sitä, että syödään enemmän kuin kulutetaan. Huomattavan ylipainoisella, ja ehkä koko (aikuis)ikänsä lihavana olleella laihtuminen vaatii ihan eri työkaluja kuin ihmisillä, joilla sitä kilon, parin painonheittoa tasataan jo luontaisesti.
Mielenterveysongelmat ymmärrän kyllä. Sitä en millään pysty tajuamaan, mihin tarvitaan 24/7-ajattelua, kun riittää jättää esimerkiksi yksi välipala tai lounaan toinen ruokakauhallinen väliin? Entä mihin tarvitaan fyysistä työtä, kun laihtumiseen ei edes tarvita liikuntaa?
Jos haluat päästä kouluun, niin mitä teet? Opiskelet. Jos haluat työpaikan, niin mitä teet? Lähetät hakemuksia ja valmistaudut haastatteluihin.
Jos haluat laihtua, niin mitä teet? Ilmeisesti jotain aivan käsittämätöntä hölmöilyä.
Tiedätkö: kirjoitin tässä sinulle pitkääkin kommenttia, kunnes tulin ajatelleeksi erästä tärkeämpää asiaa.
Haluatko sinä oikeasti ymmärtää syitä ylipainoon? Vai halutko sinä vain kalastella ihmisten kokemuksia ylipainosta voidaksesi vähätellä niitä?Haluan ymmärtää. Enhän vähätellyt riippuvuusoireita tai mielenterveyshäiriöitäkään. Tuntuu vain uskomattomalta, että puolet suomalaisista kärsisi vakavista sellaisista.
Lihominen on monialainen asia: jotkut todellakin lihovat vain siksi, kun elämään onkin kasautunut vähän liikaa epäterveellisiä elämäntapoja, ja ratkaisu on ottaa pari jälkkäriä silloin tällöin vähemmän. En yritä tässä väittää, että kaikki ylipainoiset olisivat mielenterveysongelmaisia addikteja. On kuitenkin surullista, että ylipainoisuuteen suhtaudutaan tapauksessa kuin tapauksessa juuri, niin kuin ongelma olisi vain pelkkä syömisen ja kulutuksen balanssi.
Minun pointtini on ollut täsmentää tässä laihdutuskeskustelussa sitä, että se on todellakin enemmän kuin pelkkä fyysinen työ. Onko sinulle esimerkiksi helppoa tuosta vain muuttaa joitakin pinttyneitä tapoja ja ajatusmalleja, joita olet noudattanut jo ennen, kuin menit kouluun? Sama asia laihdutuksessa: jos on teini-ikäisestä asti elänyt laihdutellen, se on saattanut sotkea tyystin normaalit nälkäsignaalit ja ruokasuhteen: silloin ei välttämättä edes osaa turvautua lautasmalliin ja kevyeen lenkkeilyyn, kun kokemukset laihduttamisesta ovat mallia atkins, painonvartijat, pätkäpaastot ja kaikki se ristiriitainen informaatio, mitä nykyään media laihduttamisesta tarjoaa. Jos tähän otetaan mukaan vaikkapa kokemukset koulukiusatuksi joutumisesta, asiattomasta kohtelusta ylipainon vuoksi aikuisiällä, oma koko ajan rapistunut itsetunto ja ympäristön sekä myös median viesti siitä, millainen ihmisen tulisi olla kelvatakseen --> ihminen todennäköisesti turvautuu keinoihin, jotka tuovat nopeasti tuloksia.
Ei se helppoa ole, mutta jos hyöty on selkeä, niin muutan tapojani kyllä. Esimerkiksi hampaiden pesun kanssa olin aina todella todella laiska, kunnes parikymppisenä löytyi neljä reikää. Päätin, että helpompi on käyttää se pari minuuttia aamuin illoin pesuun ja lankaukseen, jolloin hampaat pysyvät terveinä ja säästyn ikäviltä hoidoilta. Sillä on menty 10 vuotta.
Tähän sanot varmaankin, että painonhallinta on paljon monimutkaisempi juttu kuin hammashuollon omaksuminen. Ehkä niin, mutta en pysty ymmärtämään miksi asia on näin. Onko tahdonvoimani vain yleisesti kovempi kuin ylipainoisilla, jolloin pystyn hallitsemaan tapojani helpommin? Vai onko syöminen sitten vaan paljon henkisesti vaativampi asia kuin hampaat? Vai miksi on vaikeampaa olla tekemättä jotain (syödä ihan pikkuisen vähemmän) kuin alkaa tehdä jotain säännöllisesti, joka aamu ja ilta (hampaiden huolto)? Onko ylipainoisilla muutenkin terveysasiat yleisemmin rempallaan kuin hoikilla (esim. liikunta, nukkuminen, hampaat, hygienia)?
Ei, vaan sinulle yksinkertaisesti painonhallinta ei ole vaikeaa, eikä sinulla ole kosketuspintaa sellaisen ihmisen elämään, jolle se on _pikkuisen_ isompi ongelma kuin sinun 4 reikääsi. Ymmärtämättömyys ja eläytymiskyvyn puute ei ole korkeampaa tahdonvoimaa.
Voisiko ihmisten tahdonvoimassa kuitenkin olla eroa? Osa jaksaa painaa hullua työviikkoa ja opiskella hanuri ruvella, jotta etenee elämässä. Toisilta ei onnistu edes AMK:iin pääsy, kun minimaalinen lukeminenkin on liian suuri ponnistus. Miksi lihavuudelle pitää keksiä kaikkia selityksiä? Juu, toisille ruoka maistuu enemmän kuin toisille. Mutta osa tekee itselleen hyvinkin vittumaisia juttuja päästäkseen tavoitteisiin, osa ei siihen pysty. Ja se on ihan ok.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
N 43 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ihmetyttää lähinnä se, että ylipainoisilla on mahdollisuus pienellä vaivalla parantaa elämänlaatuaan aivan huikeasti, mutta he eivät tartu tilaisuuteen.
Kerrotko mulle, mikä on tämä mahdollisuus, johon lihavat eivät tartu?
Jaksaa paremmin arjessa, itsetunto kohoaa, löytää vaatteita helpommin, saa paremmin kumppanin, ei enää halveksintaa ja haukkuja muilta, työelämässä otetaan vakavammin, näyttää paremmalta useimpien mielestä, terveydentila kohoaa... Kaikkeen tuohon on mahdollisuus pienellä vaivalla ja itsekurilla!
Pienellä vaivalla ja itsekurilla voi lopettaa tupakoinnin, huumeiden käytön, uhkapelaamisen, tuhlaamisen, opetella joka vuosi uuden kielen, opiskella viiden vuoden välein uuden ammatin, harjoitella huippu-urheiljaksi, harjoitella huippumuusikoksi eli kohottaa hurjasti itsetuntoa ja saada arvostusta. Kai olet jokaisella palstalla julistanut ilosanomaasi?
Huippumuusikoksi tuleminen vaatii vuosikymmenien työn eli soittamista kahdeksan tuntia päivässä sekä päälle ties mitkä teoriat ja säveltapailut sun muut. Laihtuminen vaatii sen, että syö vähän vähemmän! Syömistä ei edes tarvitse lopettaa, eikä herkkuja jättää kokonaan pois. Ainoastaan vähentää hieman.
Mieti nyt vähän itsekin. Miten ihmeessä voit verrata tuollaisia asioita toisiinsa?
Laihtuminen voi vaatia joiltakin ihmisiltä jatkuvaa 24/7 valveutumista laihdutukseen - siis ihan konkreettiseen ruoan, ruokailutapojen ja liikuntatottumusten ajatteluun ja myös niiden toteuttamiseen. Se voi vaatia paljon vanhojen tottumusten murtamista, uusien etsimistä, jatkuvaa balanssin etsimistä terveellisen ja epäterveellisen laihtumisen välillä, ja liikunnan suhteen myös paljon fyysistä, rankkaakin työtä (koska todella ylipainoiselle liikkumattomalle liikunnan aloitus voi olla aluksi tosi raskasta). Se voi vaatia jatkuvaa informaation ja tuen etsimistä, ja joskus myös ihan rehtiä työskentelyä mielenterveyden parissa (jos kyseessä on vaikkapa tunnesyömistä). Eli se voi olla paljon muutakin kuin "syömisen vähentämistä". Ja usein onkin.
Tässä keskustelussa huomaa sen, että ihminen, joka ei ehkä itse ole ollut eläessään ylipainoinen, ei yksinkertaisesti osaa mieltää, että ylipainoisuus on niin paljon muutakin kuin sitä, että syödään enemmän kuin kulutetaan. Huomattavan ylipainoisella, ja ehkä koko (aikuis)ikänsä lihavana olleella laihtuminen vaatii ihan eri työkaluja kuin ihmisillä, joilla sitä kilon, parin painonheittoa tasataan jo luontaisesti.
Mielenterveysongelmat ymmärrän kyllä. Sitä en millään pysty tajuamaan, mihin tarvitaan 24/7-ajattelua, kun riittää jättää esimerkiksi yksi välipala tai lounaan toinen ruokakauhallinen väliin? Entä mihin tarvitaan fyysistä työtä, kun laihtumiseen ei edes tarvita liikuntaa?
Jos haluat päästä kouluun, niin mitä teet? Opiskelet. Jos haluat työpaikan, niin mitä teet? Lähetät hakemuksia ja valmistaudut haastatteluihin.
Jos haluat laihtua, niin mitä teet? Ilmeisesti jotain aivan käsittämätöntä hölmöilyä.
Tiedätkö: kirjoitin tässä sinulle pitkääkin kommenttia, kunnes tulin ajatelleeksi erästä tärkeämpää asiaa.
Haluatko sinä oikeasti ymmärtää syitä ylipainoon? Vai halutko sinä vain kalastella ihmisten kokemuksia ylipainosta voidaksesi vähätellä niitä?Haluan ymmärtää. Enhän vähätellyt riippuvuusoireita tai mielenterveyshäiriöitäkään. Tuntuu vain uskomattomalta, että puolet suomalaisista kärsisi vakavista sellaisista.
Lihominen on monialainen asia: jotkut todellakin lihovat vain siksi, kun elämään onkin kasautunut vähän liikaa epäterveellisiä elämäntapoja, ja ratkaisu on ottaa pari jälkkäriä silloin tällöin vähemmän. En yritä tässä väittää, että kaikki ylipainoiset olisivat mielenterveysongelmaisia addikteja. On kuitenkin surullista, että ylipainoisuuteen suhtaudutaan tapauksessa kuin tapauksessa juuri, niin kuin ongelma olisi vain pelkkä syömisen ja kulutuksen balanssi.
Minun pointtini on ollut täsmentää tässä laihdutuskeskustelussa sitä, että se on todellakin enemmän kuin pelkkä fyysinen työ. Onko sinulle esimerkiksi helppoa tuosta vain muuttaa joitakin pinttyneitä tapoja ja ajatusmalleja, joita olet noudattanut jo ennen, kuin menit kouluun? Sama asia laihdutuksessa: jos on teini-ikäisestä asti elänyt laihdutellen, se on saattanut sotkea tyystin normaalit nälkäsignaalit ja ruokasuhteen: silloin ei välttämättä edes osaa turvautua lautasmalliin ja kevyeen lenkkeilyyn, kun kokemukset laihduttamisesta ovat mallia atkins, painonvartijat, pätkäpaastot ja kaikki se ristiriitainen informaatio, mitä nykyään media laihduttamisesta tarjoaa. Jos tähän otetaan mukaan vaikkapa kokemukset koulukiusatuksi joutumisesta, asiattomasta kohtelusta ylipainon vuoksi aikuisiällä, oma koko ajan rapistunut itsetunto ja ympäristön sekä myös median viesti siitä, millainen ihmisen tulisi olla kelvatakseen --> ihminen todennäköisesti turvautuu keinoihin, jotka tuovat nopeasti tuloksia.
Ei se helppoa ole, mutta jos hyöty on selkeä, niin muutan tapojani kyllä. Esimerkiksi hampaiden pesun kanssa olin aina todella todella laiska, kunnes parikymppisenä löytyi neljä reikää. Päätin, että helpompi on käyttää se pari minuuttia aamuin illoin pesuun ja lankaukseen, jolloin hampaat pysyvät terveinä ja säästyn ikäviltä hoidoilta. Sillä on menty 10 vuotta.
Tähän sanot varmaankin, että painonhallinta on paljon monimutkaisempi juttu kuin hammashuollon omaksuminen. Ehkä niin, mutta en pysty ymmärtämään miksi asia on näin. Onko tahdonvoimani vain yleisesti kovempi kuin ylipainoisilla, jolloin pystyn hallitsemaan tapojani helpommin? Vai onko syöminen sitten vaan paljon henkisesti vaativampi asia kuin hampaat? Vai miksi on vaikeampaa olla tekemättä jotain (syödä ihan pikkuisen vähemmän) kuin alkaa tehdä jotain säännöllisesti, joka aamu ja ilta (hampaiden huolto)? Onko ylipainoisilla muutenkin terveysasiat yleisemmin rempallaan kuin hoikilla (esim. liikunta, nukkuminen, hampaat, hygienia)?
Ei, vaan sinulle yksinkertaisesti painonhallinta ei ole vaikeaa, eikä sinulla ole kosketuspintaa sellaisen ihmisen elämään, jolle se on _pikkuisen_ isompi ongelma kuin sinun 4 reikääsi. Ymmärtämättömyys ja eläytymiskyvyn puute ei ole korkeampaa tahdonvoimaa.
Voisiko ihmisten tahdonvoimassa kuitenkin olla eroa? Osa jaksaa painaa hullua työviikkoa ja opiskella hanuri ruvella, jotta etenee elämässä. Toisilta ei onnistu edes AMK:iin pääsy, kun minimaalinen lukeminenkin on liian suuri ponnistus. Miksi lihavuudelle pitää keksiä kaikkia selityksiä? Juu, toisille ruoka maistuu enemmän kuin toisille. Mutta osa tekee itselleen hyvinkin vittumaisia juttuja päästäkseen tavoitteisiin, osa ei siihen pysty. Ja se on ihan ok.
Entäs jos kyse onkin priorisoinnista? Kyllä mä olen kaiken muun saanut, mitä olen halunnut. Mutta todellisuudessa laihduttaminen ei vaan ole mulle yhtä tärkeää kuin koulutus, työ, perhe ja muut saavutukset.
Moniko, joka täällä paasaa siitä, miten helppoa painonhallinta on, on muuten nainen?
Tiedättekö myös haisevanne pissalle? Ilmeisesti murahtaa housuihin, kun on tarpeeksi ylipainoa. Yök!
Vierailija kirjoitti:
Tiedättekö myös haisevanne pissalle? Ilmeisesti murahtaa housuihin, kun on tarpeeksi ylipainoa. Yök!
Yritä nyt edes. Tää ei jaksa ketään loukata, oli niin huono.
Taisi kiinnostaa kuitenkin! :-)
Lihavuus on seurausta siitä että syö enemmän kuin kuluttaa. Ja siihen ei ole ainoastaan yhtä syytä.
Vierailija kirjoitti:
Taisi kiinnostaa kuitenkin! :-)
Kyllä. Oon ihan hajalla, vedän jo ranteita auki. Nyt voit mennä nukkumaan, olet taas saavuttanut jotain. :)
Alue: Aihe vapaa
Ei varmasti aina ole. Esim. myös alkoholi lihottaa. Ja kun lihoo, lihoo koko ajan helpommin ja helpommin. Ja kun touhu menee siihen, että iltaisin laiskottaa ja väsyttää, aletaan hakea mielihyvää entistä enemmän syömisestä ja juomisesta. Elimistö toimii niin. Sen vuoksi lihominen pitäisi pystyä pysäyttämään ennen kuin siitä tulee ongelma nimeltä lihavuus. Lihavat ihmiset harrastavat lohtusyömistä. Jotkut taas lopettavat syömisen kokonaan, jos ahdistaa.