Lue keskustelun säännöt.
Te, jotka jäitte/olette jäämässä perheettömiksi miehettömyyden takia, missä vaiheessa hyväksyitte asian?
14.07.2016 |
Tarkoitan siis sellaisia ihmisiä, jotka olisivat halunneet perheen, mutta se jäi sen takia saamatta ettei koskaan löytänyt miestä, jonka kanssa saada lapsi tai edes tulla raskaaksi.
Minkä ikäisenä luovutit ja hyväksyit asian, että et tule saamaan lapsia koskaan? Miten elämä on sujunut kun lapset jäivät haaveeksi? Kuinka vanha olet nyt ja miltä tulevaisuus vaikuttaa?
Kommentit (6)
Ap on 31 ja olen aina halunnut perheen ja perheettömyyden kohtalo on alkanut pelottamaan :(
Nuorempana seurustelin parin miehen kanssa, mutta suhteet kariutui, ja nyt miehen löytäminen tuntuu aina vain vaikeammalta. Tottakai kun tässä iässä jo monella miehellä on oma perhe niin niitä miehiäkin on vähemmän tarjolla....
Ennen haaveilin suurperheestä, nyt haaveena olisi kaksi lasta tai kunhan edes yhden saisi...
t. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos tinkii miehessä omista tarpeistaan niin hyviä isiä löytyy kyllä. Tietty se yhteiselo voi kaatua sitten siihen, kun sitä jotain kiinnihitsaavaa liimaa ei toista kohtaan ole, mutta jos on kaksi hyvätapaista ihmistä kyseessä niin onnistunee.
Ja alkuun kannattaa olla rehellinen sille toiselle siitä mitä hakee ja mitä tuntee (eli ei tunne). Jos mies vielä rakastaa sinua niin ei sinun puuttuvat tunteesi välttämättä haittaa häntä. Kunhan sen verran mielenkiintoa on, että seksi sujuu.
t.kokemuksen rintaääni
Ap:lle tsemppiä, vielä ei ole liian myöhäistä. Neuvoisin sinua nauttimaan elämästä ja lopettamaan vuosien laskemisen. Se on jännä juttu miten voikaan löytää kun lakkaa etsimästä. Näin kävi tuttavalleni, joka vuoden sisään olikin naimisissa ja raskaana. Vähän touhun nopeutta kauhistelin, mutta "kypsemmällä" iällä tietää mitä tahtoo ja osaa puhua suoraan. Tuttavani sai lapsen siis 34-vuotiaana. Toiselle tuttavalle kävi vähän samoin, oli jo sinut sinkkuna loppuelämä - tilanteelleen kun tapasi elämänsä miehen ja sai esikoisensa 37v:nä. :)
Jos en olisi löytänyt miestä, olisin käyttänyt hedelmöityshoitoja..
Minä olen pikkuhiljaa tässä alkanut työstämään ko. ajatusta että perhettä en saa. Välillä asia ahdistaa ja surettaa todella paljon. Toisinaan taas en näe asiassa muuta kuin hyviä puolia. En siis vielä ole sinut asian kanssa, koska kai minulla näin 29-vuotiaana on vielä teoreettinen mahdollisuus löytää hyvä mies joka haluaa sitoutua perheeseen. Uusperhe ei tule koskaan olemaan minulle vaihtoehto.
Kun minusta tuntuu pahalta, itken ja suren, sitä että on tosiaan olemassa se mahdollisuus että olen yksin loppuelämäni ja varmaan kuolenkin yksin eikä kukaan jää kaipaamaan. Annan tunteiden tulla ja pala palalta helpottaa. Syy miksi alan valmistautumaan jo nyt ajatukseen on se, että totuus ei sitten laittaisi ihan polvilleen kun se päivä koittaa..
40v - olen tajunnut asian nyt.