Lue keskustelun säännöt.
Häät tulossa, mies muutti mieltään sukunimestä
12.07.2016 |
Ollaan menossa avomiehen kanssa naimisiin vuoden päästä kesällä. Ollaan aikaisemmin puhuttu sukunimistä ja siitä, että vaihdanko minä tai hän sukunimeään naimisiin mentäessä. Olen kertonut, että tahtoisin pitää oman tyttönimeni, sillä minusta se on kaunis, meitä ei ole aivan hirveästi Suomessa ja olen kiintynyt nimeeni. Jos saisimme joskus lapsia, niin heille antaisin mielelläni mieheni sukunimen. Mies on aiemmin myös kertonut, että hänelle sopii mainiosti, että pidän oman nimeni.
Nyt kuitenkin häiden järjestelyjä tehdessä mies on osoittanut, että on pettynyt ja ehkä hieman vihainenkin siitä, etten aio ottaa hänen sukunimeään. En oikein tiedä miten suhtautua, sillä en tahtoisi, että hänellä on paha mieli :/
Mieheni sanoo, että olisi kiva, jos kunnioittaisin perinteitä ja että olisi mukavaa, että tulevaisuudessa koko perheellä olisi sama nimi. Vaikka eihän tuo "perinne" ole edes kovin vanha... Hän on kysellyt minulta, että miksi en ota hänen sukunimeään, ja minä olen vastannut. Hän sanoo, ettei oikein ymmärrä. Tähän vastasin kysymällä, miksei hän ottaisi minun nimeäni. Mies kertoi tismalleen samat syyt kuin minä.
Pidän mieheni nimestä. Se on yksinkertainen ja se jää kaikille muistiin heti ensimmäisellä kerralla. Kyseinen sukunimi on substantiivi, joka ei ole kieliasultaan ja merkitykseltään kovin kaunis. En ajattele tässä, että "hyi hitto millainen nimi, en ota", mutta kyllä se vähän kirpaisee. Eihän ihmisen kohdalla yleensä sitä sukunimen merkitystä ajattele (esim. ei Karhu-nimistä ajatellessa ajattele karhua), enkä minä arjessa mieheni nimen merkitystä edes huomaa, mutta silti :( Mieheni nimisiä on myös yli tuplasti enemmän kuin minun nimisiäni.
Tuntuu pahalta koko tilanne, enkä tiedä, mitä minun kannattaisi miehellä sanoa. :( Rakastan miestäni, pidän hänen nimestään, mutta niin pidän myös omastani.
Kommentit (132)
Meillä tuo "otetaan harvinaisempi" päättyisi miehen hyväksi aika selvin luvuin. Mun sukunimellä on yli 20 000 kantajaa, lisäksi lyhyenä luontonimenä se on yleinen sekä alku- että loppuosana yhdyssanamuotoisissa sukunimissä. Miehen nimellä on 14 elossa olevaa.... 😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuinka yksinkertaisia voivat olla postipatut, jos menee ihan yli ymmärryksen kaksi nimeä ovessa ;) herranjestas sentään...
Mun molemmat vanhemmat piti naimisiin mennessä oman nimensä, itselläni on äidin (todella harvinainen) nimi. Suvun viimeisenä vesana mulle ainakin tulee kunnia-asiaksi pitää huolta, ettei mun sukunimi kuole naimisiin mennessä tähän pisteeseen :--)
En muutenkaan tajua koko hommaa. Olen kantanut nimeäni iäisyydeltä tuntuvan elämäni ja leimautunut siihen, miksi pitäisi ottaa uusi nimi ja tavallaan uusi identiteetti vain siksi, että menin naimisiin?
Ymmärrän pointtisi hyvin, mutta olen omalla kohdallani eri mieltä. Itse otin mieheni (ruman) sukunimen, koska tietyistä syistä halusin eroon tyttönimestäni. Olen nyt elänyt 10 vuotta mieheni sukunimellä. Huomaan, että nimi ja identiteetti kulkevat tavallaan käsi kädessä. Koen olevani nyt tällä nimellä täysin eri ihminen, kuin tyttönimelläni olin. Nimi ei tietenkään identiteettiin vaikuta, mutta identiteettini on leimautunut nimeen. Tyttönimeni linkittyy lapsuuden perheeseen, ja siihen lapseen/nuoreen joka olin, tämä nykyinen nimeni linkittyy elämääni tässä nykyisessä perheessä. Jos eroaisin, en pitäisi nykyistä nimeäni, enkä ottaisi tyttönimeäni takaisin. Tuntuisi ajassa taaksepäin kulkemiselta. Tämä siis toki vain oma kokemukseni asiasta.
Sukunimen harvinaisuus ei muuten välttämättä ole positiivinen asia. Itse olen koko maailman ainoa tämän niminen henkilö, ja teen sen tyyppistä asiakaspalvelutyötä jossa joutuu kohtaamaan monenlaista hullua. Meillä kuitenkin on vaatimuksena esimerksiksi sähköpostissa, että sähköinen allekirjoitus on omalla nimellä. Olenkin joutunut muuttamaan osoitteeni ja puhelinnumeroni salaisiksi, kun aloin saada näiltä tietyiltä hulluilta epämääräistä postia, mm. uhkailuja tulla polttamaan kotini, ja uhkailuja lähettää Helvetin Enkelit perääni sun muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kysyit mieheltä että miksei hän ota sun sukunimeä, vastasi täysin samat syyt kuin miksi sä haluut pitää oman nimesi, ja vieläkin vaatii sua vaihtamaan nimeä? Onko miehellä kaikki kotona :D
No sitä minäkin. Kuulemma pitäisi mennä "nainen ottaa miehen nimen" -perinteen mukaisesti :D
-Ap
Mitähän muita perinteitä joudut kohta kestään? Mies on perheen pää. Nainen antaa aina. Vaimo on miehen omaisuutta. Hellan ja nyrkin väliin vaan.
Vierailija kirjoitti:
Trine kirjoitti:
On aika säälittävää perustelua, että perheen "yhtenäisyys" on sukunimestä kiinni. Mitenkäs kaikki uusperheet? On jos jonkinnäköistä nimeä. Ei, he eivät siis ole PERHE, niinkö?
Olemme olleet 30 vuotta yhdessä, naimisissa kylläkin vain muutaman vuoden. Lapset ovat minun
nimelläni olleet syntymästä saakka. Kenellekään tämä nimiasia ei ole ollut ongelma. Enemmän miestäni on kutsuttu minun nimelläni :D :D Hänestä se on vaan niin hauskaa.
Eiväthän uusioperheet mitään oikeita perheitä olekaan. Mutta siitä ei nyt tässä ketjussa keskustella.
Korrekti termi on uusperhe. Ei se ihan kierrätystä ole.
Vierailija kirjoitti:
Perukaa häät? Huonosti meinaa alkaa yhteiselo.
Juurikin näin. Jos ei jostain noin turhasta kuin sukunimi pääse sopuun, ei saletisti oikeasti tärkeämmistäkään asioista pääse sopuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle tuli mieleen, onko mies vienyt asian kotoväkensä puitavaksi ja olisi tullut tällaista viestiä sieltä? Koska oli aiemmin eri mieltä asiasta.
Miten tämä sukunimiasia voi olla ongelma vielä vuonna 2016 ? Oikeesti. Maailmassa on virhe, kun vielä vuonna 2016 ei saa nainen pitää omaa nimeään perustelematta sitä perin pohjin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pidä oma nimesi, jos se tuntuu itsestäsi oikealta päätökseltä.
Meillä oli vähän samanlainen tilanne. Miehen sukunimi harvinainen ja halusi pitää omansa, itse vähän emmin nimen vaihtamista. Aikani mietittyäni tulin siihen tulokseen, että sukunimi on (ainakin mulle) identiteetin ilmaisemisen väline. Mun identiteetti ei ole pelkästään olla vaimo, olen myös ihminen itsessäni ja ylpeä juuristani.
Lopputulos oli, että mies piti oman nimensä ja minä otin (vihdoinkin :)) käyttöön mummuni tyttönimen (ollut suvullani käytössä useiden sukupolvien aikana, mutta mummuni avioitunut juuri siihen aikaan, kun vaimon on ollut lain mukaan pakko ottaa miehen sukunimi). Jos lapsia joskus tulee, en tiedä, minkä sukunimen saavat, katsotaan sitten, jos lapsia joskus saamme.
Mulle oma nimi on niin iso osa identiteettiä, etten missään nimessä halunnut vaihtaa. Lapset ovat myös mun nimisiä. Mies sanoi sen olevan ok, niin en jäänyt murehtimaan että tarkoittaako se tosiaan sitä jne. Kerroin kyllä miehelle että voi vaihtaa omaa nimeään jos haluaa meille yhteisen nimen, mutta asia ei ollut sille tärkeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen myös itse miettinyt tuota nimiasiaa. Muuten voisin ottaa miehen nimen, mutta. Oma etunimeni on kyllä tavallinen suomalainen nimi, mutta jostain syystä se kuullaan aika väärin. Koko ikäni olen sitä joutunut tavaamaan. Tyyliin Annasta tulee Hanna tms. Miehen sukunimi on melko harvinainen, mitään tarkoittamaton. Myös miehen sukunimi kuullaan aina väärin, ja mies joutuu sitä tavaamaan. Melko erikoisia väännöksiä siitä on kuultu, mutta yleisin väännös on yksi vokaali toiseksi. Jos sukunimi olisi nyt vaikka Noristo, niin siitä tulisi Nuristo. Olenkin miettinyt, että olenko tuomittu olemaan loppuikäni "Hanna Nuristo", jos molemmat nimeni kuullaan aina väärin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei, lapseni eivät ole nimetty samantyyppisillä nimillä. Eikä samoilla alkukirjaimilla. Mutta kun minua kuitenkin puhutellaan useasti rva Melaksi (kiitos joku palstalainen tästä pseudonyymistä ;), niin olisi noloa todeta, että ei, olen rva Huhtanen. Ei, ei, olen naimisissa kyllä tuon hra. Melan kanssa, mutta minun sukunimeni on Huhtanen. Joo. Oli helpompaa vain muuttaa se rva Melaksi ja elää sen kanssa.
Sama juttu hotelleissa (mm. Dubaissa saattaa tulla ongelmaa jos yrittää yhteistä hotellihuonetta eri sukunimillä), lentolipuissa yms. Ja olemme kuitenkin perhe. Miksei meillä voisi olla yhteistä sukunimeä? Sitä paitsi, yhdysnimet ovat karmeita. Äärikauhuesimerkkinä voisi olla se entinen kansanedustaja(?), jolla oli etunimenä joku Pia-Noora ja sukunimenä Karhunen-Leinola tmsp. Luulisi jo tilan loppuvan kesken, kun allekirjoitusta laittaa johonkin?
Siis täh. Minä pidin todellakin oman nimeni, vaikka ihan sama keskustelu käytiin meillä. Mieheni, jota pidin todellakin tasa-arvoisena, yllätti minut tällä jäkätyksellä. Sanoin suoraan, että tosiaankin jos nimenvaihto tämän ikäisenä (26 v) on helppoa, kun esim. töissä ja muualla sinut jo tunnetaan tietyllä nimellä, siitä vaan. Minä en vaihda. Ei siitä sen jälkeen keskusteltu, ja jos egonsa jotenkin kolahti, niin toivottavasti on onnistunut paikkaamaan. Minä en suostu ottamaan moisia murheita.
Mutta tämä että on noloa??? Jos minua kutsutaan rouva melaksi, hymyilen, ja sanon, että olen kyllä melan rouva, mutta nimeni XX YY. Ei ole ollut noloa kenenkään kantilta, vaan ihmiset ovat ymmärtäneet, että olen pitänyt oman nimeni, mikä ei ole mitenkään tavatonta. Matkoilla ei tulisi mieleenkään, että palveluskunta alkaisi kyyläämään, menenkö huoneeseen mieheni vai rakastajani kanssa. Ei ole heidän asiansa, kun maan valuutalla maksan. Ei ole ollut ongelma sen kummemmin Dubaissa kuin Pariisissa.
Vielä vähemmän tuli mieleeni, että pitääkin järjestää nimiasiansa sen mukaan, mitä joku satunnainen hotellin respa ehkä joskus ajattelee.
Ottaen huomioon että osassa islamilaista maailmaa aviopuolisoilla ei ole samaa nimeä, olisin tosi yllättynyt jos tämä olisi kauhea ongelma Dubaissa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen ollut kymmenen vuotta mieheni kanssa perheenä eri nimillä, eikä tästä ole vielä milloinkaan ollut minkäänlaista harmia tai hankaluutta tai vaikeuksia ymmärtää, että olemme yhdessä.
Pari kertaa tuttavat ovat olettaneet, että lapsillamme on isänsä sukunimi. Tällöin olen sanonut ystävällisesti, että "Pekka on Virtanen kuten minäkin, ei Korhonen". Asiasta ei ole tämän jälkeen ollut hankaluutta tai väärinkäsityksiä. Mieheni isyyttä ei ole missään epäilty, eikä lasten asioiden hoitaminen viranomaisien kanssa ole ollut hänelle mitenkään hankalaa.
Vierailija kirjoitti:
Otin mieheni sukunimen. On selkeämpää, kun riittää yksi nimi oveen, postilaatikkoon ja posti tulee samalla nimellä.
En ole koskaan ymmärtänyt tätä selkeys-argumenttia. Siis on ihan ok ottaa perheelle yhteinen nimi, ei sillä. Ymmärrän sen, että ihmiset haluavat niin, ymmärrän jos se lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta tms. Mutta millä tavoin se KONKREETTISESTI on tehnyt elämänne helpommaksi tai selkeämmäksi, jos mukaan ei lasketa esimerkiksi sitä, että ovessanne/postilaatikossanne on yksi sukunimi (miten kaksi sukunimeä muuten ovessa/postilaatikossa olisi vähemmän selkeää?)?
Meillä on mieheni kanssa eri sukunimet ja naimisissa siis ollaan. Emme koskaan, siis yhden yhtä kertaa, ole joutuneet millään KONKREETTISELLA tavalla hankaluuksiin kahden nimen takia. Yhden ainoan kerran pankissa virkailija oletti meidän olevan avoliitossa, koska meillä on eri sukunimet. Korjasimme siihen, että olemme naimisissa. Minulla on oma nimeni ja miehellä omansa, tämän selkeämpää ei voisi olla. ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haluaisin AP sinulle vielä sanoa, että vaakakupissa painaa myös sinun "pettymyksesi", ei ainoastaan miehen. Kun siis mainitsit, että mies vaikuttaa pettyneeltä - miksi sinun pettymykselläsi ei olisi väliä? Miksei miestäsi vaivaa se, että hänen nimensä ottaessasi taipuisit siihen pitkin hampain etkä todellisuudessa edes haluaisi olla sen niminen?
Mies otti lopulta minun nimeni. Avioituessamme pidimme kummatkin omat nimet. Lapset saivat tietenkin minun nimeni, sillä eron sattuessa olisin äitinä lähivanhempi. Mies halusi kuitenkin vain yhden nimen postilaatikkoon ja hänen on mukavampaa matkustella lasten kanssa kun kaikilla on sama nimi.
Onneksi minun ja mieheni nimet etunimiä myöten muistuttavat paljon toisiaan, molemmille käytännössä ihan sama kumman sukunimi valitaan yhteiseksi jahka astumme avioon.
Mitenhän nuo postipatet pärjäävät tällaisissa opiskelijataloissa, joissa lähes joka ovessa on vähintään kaksi nimeä?
Olen ehdottomasti tuon kannalla, että otetaan se harvinaisempi nimi. Suomessa on niin kauniita sukunimiä, jotka kuolee pikkuhiljaa kaikkien massanimien alle.
täälläkin päin on tuo Mustonen ja Mutanen.
Keksikää uusi yhteinen nimi. Laaksonen + Virtanen= Laaksovirta
Joo, toki voi ratkoa ilman eroakin. Mutta jos tässä vaiheessa paljastuu että mies kovasti kannattaa ja toivoo vaimoltaan "perinteistä" ratkaisua, vaikka asia on ensin ollut hänelle ok, niin herää kysymys mitä muuta perinteistä naisenrooliin kuuluvaa mies todellisuudessa odottaa naiseltaan? Jotka siis paljastuu siinä vaiheessa kun ap on jo naimisissa? Kaiken kodinhoidollisten asioiden kuulumista naiselle? Mies hoitaa kaikki raha-asiat ja nainen on riippuvainen miehestä taloudellisesti? Nainen tuo drinkin ja tohvelit miehelleen, kun tämä tulee töistä? Jos ap ei arvoiltaan ole tässä suhteessa "perinteinen", niin tulevaisuudessa on odotettavissa jatkuvaa riitelyä ja hammasten kiristystä. Mikäli ap ei halua takoa päätä seinään loppuelämäänsä, hänen kannattaisi käydä perusteellinen keskustelu arvoista ja tulevaisuuden odotuksista miehensä kanssa ja päättää sitten vasta jatkosta. On nimittäin olemassa miestyyppi, joka antaa ymmärtää kannattavansa tasa-arvoa ja arvostavansa ihmisiä sukupuolesta riippumatta, mutta joka paljastaa todellisen karvansa siinä vaiheessa kun nainen on tehnyt hänen kanssaan lapsen tai kaksi ja on niin sanotusti nalkissa miehen kanssa. Nimittäin harva nainen lähtisi parisuhteeseen tällaisen miehen kanssa, jos tämä paljastaisi korttinsa heti.