Lue keskustelun säännöt.
Häät tulossa, mies muutti mieltään sukunimestä
12.07.2016 |
Ollaan menossa avomiehen kanssa naimisiin vuoden päästä kesällä. Ollaan aikaisemmin puhuttu sukunimistä ja siitä, että vaihdanko minä tai hän sukunimeään naimisiin mentäessä. Olen kertonut, että tahtoisin pitää oman tyttönimeni, sillä minusta se on kaunis, meitä ei ole aivan hirveästi Suomessa ja olen kiintynyt nimeeni. Jos saisimme joskus lapsia, niin heille antaisin mielelläni mieheni sukunimen. Mies on aiemmin myös kertonut, että hänelle sopii mainiosti, että pidän oman nimeni.
Nyt kuitenkin häiden järjestelyjä tehdessä mies on osoittanut, että on pettynyt ja ehkä hieman vihainenkin siitä, etten aio ottaa hänen sukunimeään. En oikein tiedä miten suhtautua, sillä en tahtoisi, että hänellä on paha mieli :/
Mieheni sanoo, että olisi kiva, jos kunnioittaisin perinteitä ja että olisi mukavaa, että tulevaisuudessa koko perheellä olisi sama nimi. Vaikka eihän tuo "perinne" ole edes kovin vanha... Hän on kysellyt minulta, että miksi en ota hänen sukunimeään, ja minä olen vastannut. Hän sanoo, ettei oikein ymmärrä. Tähän vastasin kysymällä, miksei hän ottaisi minun nimeäni. Mies kertoi tismalleen samat syyt kuin minä.
Pidän mieheni nimestä. Se on yksinkertainen ja se jää kaikille muistiin heti ensimmäisellä kerralla. Kyseinen sukunimi on substantiivi, joka ei ole kieliasultaan ja merkitykseltään kovin kaunis. En ajattele tässä, että "hyi hitto millainen nimi, en ota", mutta kyllä se vähän kirpaisee. Eihän ihmisen kohdalla yleensä sitä sukunimen merkitystä ajattele (esim. ei Karhu-nimistä ajatellessa ajattele karhua), enkä minä arjessa mieheni nimen merkitystä edes huomaa, mutta silti :( Mieheni nimisiä on myös yli tuplasti enemmän kuin minun nimisiäni.
Tuntuu pahalta koko tilanne, enkä tiedä, mitä minun kannattaisi miehellä sanoa. :( Rakastan miestäni, pidän hänen nimestään, mutta niin pidän myös omastani.
Kommentit (132)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka yksinkertaisia voivat olla postipatut, jos menee ihan yli ymmärryksen kaksi nimeä ovessa ;) herranjestas sentään...
Mun molemmat vanhemmat piti naimisiin mennessä oman nimensä, itselläni on äidin (todella harvinainen) nimi. Suvun viimeisenä vesana mulle ainakin tulee kunnia-asiaksi pitää huolta, ettei mun sukunimi kuole naimisiin mennessä tähän pisteeseen :--)
En muutenkaan tajua koko hommaa. Olen kantanut nimeäni iäisyydeltä tuntuvan elämäni ja leimautunut siihen, miksi pitäisi ottaa uusi nimi ja tavallaan uusi identiteetti vain siksi, että menin naimisiin?
Tällaisten viestien jälkeen kannatan yhä lämpimämmin oman yhteisen sukunimen luomista.
Kyllä minä ajattelen että naimisiin mennessä identiteetti muuttuu. Eikä naimisiinmeno minulle ole mikään "vain".
On meitä moneen junaan, mutta en tuomitse toisin ajatteleviakaan. Toisille meistä joillain asioilla vaan on näemmä enemmän merkitystä.
Minä taas olen viime vuosina tullut siihen tulokseen,että ehdottomasti pidän oman nimeni,jos menen naimisiin,koska nimi on osa identiteettiä ja olen yhä minä vielä naimisiinmenon jälkeenkin,en itse muutu toiseksi ihmiseksi vaikka sitoudun syvästi ja virallisesti toiseen ihmiseenVarsinkin kun tuon nimenvaihdon tausta on sama kuin isä luovuttaa morsiamen-perinteessä:isän nimi vaihtuu miehen nimeen,koska naisen "omistaja" vaihtuu.
AP:n tapauksessa kannattaa myös molempien pitää oma nimensä.Siis on OK,että ei halua itse vaihtaa nimeään,mutta ei ole OK vaatia,että toinen tekisi niin.Ja jollain täällä oli outo perustelu,että olisi noloa korjata olevansa rouva Y kun joku kutsuu nimellä rouva X.Mitä merkitystä sillä on,millä nimellä vieraat ihmiset kutsuvat? Pääasia on,että on tyytyväinen todelliseen nimeen,eikä muuta sitä vain koska niin on tapana tai koska toinen vaatii.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka paljon teille tulee kirjepostia nykyään? Että täytyy huolehtia postin hukkumisesta, jos on kaksi nimeä laatikossa. Itselleni on tullut kuukauden aikana varmaan kolme kirjettä, joku lainatarjous nimellä, yksi vakuutuskirja ja yksi nimipäiväoniittelukortti vanhemmalta sukulaiselta.
Meillä sattui muutama vuosi sitten niin, että samalle kadulle parin talon päähän muutti perhe, jossa on sama sukunimi kuin meillä ja äidin etunimi lähes sama kuin meidän lapsista yksi. Posti sotkee lahjakkaasti lähetyksiä aina vaan, samoin postien lähettäjät. Olen melkein maksanut naapurin laskujakin vahingossa. Ja tietenkin, jostain syystä, se on aina niin, että me saadaan naapurin postit eikä päin vastoin.
Vierailija kirjoitti:
Kotus, Suomen kielen seura ja suomen kielen proffat ovat kommentoineet, että Suomen korhostuminen ja virtastuminen estettäisiin ja sukunimikanta saataisiin monipuolistumaan, jos pariskunta naimisiin mennessään katsoisi kumman sukunimi on harvinaisempi ja ottaisi sen.
Se on mielestäni aika hyvä idea.
Tämä ois hyvä! Meillä päin on valtavasti Mustosia ja tuntuu, että kaikki ottaa naimisiin mennessään tuon Mustosen jos se sillä puolisolla on. Siskonikin otti...Kohta täällä ei muita olekaan.
Mieheni nimi (ja oma nykyinen nimeni) on harvinaisempi kuin oma tyttönimeni, joten meidän kohdalla tämä käytäntö ei olisi tulosta muuttanut.
Kyllä postilaatikkoon sopii sopuisasti rinnakkain kaksikin nimeä. Ei ole ongelma. Jos sukunimestä ette pääse yhteisymmärrykseen, niin teette sitten oman päänne mukaan. Se on oikeasti niin yksinkertaista :-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pidä omasi.
Ps. Pisteet kerrankin fiksusta keskustelusta (ja omasta mielestä "oikeasta" mielipiteestä) valtaosalle keskustelijoista!
Me mentiin naimisiin 1985, jolloin oli juuri tullut uusi sukunimilaki: nainen sai pitää tyttönimensä avioliitossa. Minä pidin oman sukunimeni ja mies omansa.
Muutettiin yhteen vasta naimisiin mentyä (tämä siitä syystä, että emme saaaneet yhteistä asuntoa aiemmin), lähetettiin osoitteenmuutoskortit tuttaville muutettuamme yhteiseen asuntoon. Ovessa luki molempien sukunimet. Annas olla kun osoitteenmuutoskortit oltiin saatu lähetettyä, niin ex-adventistinaiskaverini, joka ei vuosiin ollut pitänyt yhteyttä, tuli ennalta ilmoittamatta käymään ja piti koko käyntinsä ajan saarnaa siitä, kuinka tärkeä avioliitto on, ja avoliitto on syntiä (me oltiin itse ev.lut). Kun hän oli puhunut suunsa puhtaaksi ja haukkunut mm. parivuoteemme, jossa oli meidän mielestä ihan kiva päiväpeitto (hänen mielestään ei), oli hän lopulta valmis poistumaan, jolloin ilmoitimme, että olemme naimisissa, ja olemme olleet jo hyvän aikaa.
Samoihin aikoihin myös ovella kiertelevät jehovantodistajat kiinnittivät huomiota "jumalattomaan elämäntapaamme" ja saarnasivat postiluukun nimien perusteella haureuden synnistä. Kun sanoimme, että naimisissa ollaan, lähtivät vähin äänin pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eteläsuomessa eräs kaveri pisti vaimonsta vaihtamaan sukunimensä ja uusimaan kaikki kortit yms. paperit ja sitten puolen vuoden päästä ero ja jätkä muutti aivan toiselle paikka kunnalle ja jätti entisen vaimonsa oman onnensa nojaan :-D Kiva varmasti vaimolla, kun on juuri saanut vaihdettua kaikkialle miehensä sukunimen.
Saas nähdä lähteekö nyt vaihtamaan nimeään takaisin omakseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otin mieheni sukunimen. On selkeämpää, kun riittää yksi nimi oveen, postilaatikkoon ja posti tulee samalla nimellä.
Samoin. Meillä oli molemmilla tuiki tavallinen sukunimi, enkä halunnut olla mikään Tötteröinen-Tättäräinen. Jos oma sukunimeni olisi ollut joku harvinainen ja/tai hieno ja/tai siinä olisi ollut nasevuutta tai joku juju, olisin pitänyt sen.
Lapset ovat nyt aikuisina sanoneet, että heidän mielestään on ollut aina hienoa, että me ollaan saman nimen alla kaikki eikä me vanhemmat olla erottu. Kavereissa on ollut suurimmaksi osaksi monennimisiä ja olikin aikamoista nikkarointia rakentaa puhelintietoihin sellaiset ristiinviittaukset, että tietää Anniina Aron ja Bettina Bergin olevan Cecilia Cederbergin "lapsia".
Mutta jokainen tavallaan.
Täytyykin mainita lapsille, että he ovat täysin väärässä. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kärpix kirjoitti:
Kyllä postilaatikkoon sopii sopuisasti rinnakkain kaksikin nimeä. Ei ole ongelma. Jos sukunimestä ette pääse yhteisymmärrykseen, niin teette sitten oman päänne mukaan. Se on oikeasti niin yksinkertaista :-)
Toinen haluaa avoimen suhteen että voi paneskella ympäriinsä. Toinen haluaa sitoutuneen, yksiavioisen suhteen. Onko kompromissi silloin se että toinen paneskelee ympäriinsä ja toinen on uskollinen?
Niinpä.
Tämä ei ole missään tapauksessa noin yksinkertaista. Kyseessä on yhteinen asia ja siihen on saatava ratkaisu joka tyydyttää molempia. Yksinkertaisia ovat ne jotka täällä kehtaavat verrata tätä johonkin henkilökohtaisten alushousujen väriin...
On aika säälittävää perustelua, että perheen "yhtenäisyys" on sukunimestä kiinni. Mitenkäs kaikki uusperheet? On jos jonkinnäköistä nimeä. Ei, he eivät siis ole PERHE, niinkö?
Olemme olleet 30 vuotta yhdessä, naimisissa kylläkin vain muutaman vuoden. Lapset ovat minun
nimelläni olleet syntymästä saakka. Kenellekään tämä nimiasia ei ole ollut ongelma. Enemmän miestäni on kutsuttu minun nimelläni :D :D Hänestä se on vaan niin hauskaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kärpix kirjoitti:
Kyllä postilaatikkoon sopii sopuisasti rinnakkain kaksikin nimeä. Ei ole ongelma. Jos sukunimestä ette pääse yhteisymmärrykseen, niin teette sitten oman päänne mukaan. Se on oikeasti niin yksinkertaista :-)
Toinen haluaa avoimen suhteen että voi paneskella ympäriinsä. Toinen haluaa sitoutuneen, yksiavioisen suhteen. Onko kompromissi silloin se että toinen paneskelee ympäriinsä ja toinen on uskollinen?
Niinpä.
Tämä ei ole missään tapauksessa noin yksinkertaista. Kyseessä on yhteinen asia ja siihen on saatava ratkaisu joka tyydyttää molempia. Yksinkertaisia ovat ne jotka täällä kehtaavat verrata tätä johonkin henkilökohtaisten alushousujen väriin...
Kumpikin päättää omasta nimestään, tietenkin! Lasten sukunimi on sellainen asia josta päätetään yhdessä.
Toi paneskeluvertaus on ihan älytön, mutta jos sitä halutaan käyttää niin mieshän tässä on se joka "haluaa paneskella ympäriinsä" ja vaatii naiselta "yksiavioisuutta". Mies haluaa merkata naisen omakseen nimellään mutta ei itse aio tulla merkatuksi kenekään omaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka yksinkertaisia voivat olla postipatut, jos menee ihan yli ymmärryksen kaksi nimeä ovessa ;) herranjestas sentään...
Mun molemmat vanhemmat piti naimisiin mennessä oman nimensä, itselläni on äidin (todella harvinainen) nimi. Suvun viimeisenä vesana mulle ainakin tulee kunnia-asiaksi pitää huolta, ettei mun sukunimi kuole naimisiin mennessä tähän pisteeseen :--)
En muutenkaan tajua koko hommaa. Olen kantanut nimeäni iäisyydeltä tuntuvan elämäni ja leimautunut siihen, miksi pitäisi ottaa uusi nimi ja tavallaan uusi identiteetti vain siksi, että menin naimisiin?
Tällaisten viestien jälkeen kannatan yhä lämpimämmin oman yhteisen sukunimen luomista.
Kyllä minä ajattelen että naimisiin mennessä identiteetti muuttuu. Eikä naimisiinmeno minulle ole mikään "vain".
On meitä moneen junaan, mutta en tuomitse toisin ajatteleviakaan. Toisille meistä joillain asioilla vaan on näemmä enemmän merkitystä.
Voi hyvän tähren, nykypäivänä pariskunnasta on tullut kahden "minän" sijasta "me" jo paljon ennen sitä papin aamenta tai virkamihen mitä lie julistusta. Toki jos parikunnan molemmat osapuolet haluavat niin ottavat yhteisen nimen naimisiin mennessään, se on ihan ookoo. :) Mutta tuo on sellainen asia mihin toista ei saa painostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minäkään ottanut miehen nimeä. Aikansa tuo kitisi mutta eipä ketään voi pakottaa asioihin mitkä ei tunnu hyvältä. Onnellisesti ollaan silti seitsämättä vuotta naimisissa vaikka eri nimillä.
Siitä se avioliiton arki alkaa. Ensin luovut sukunimestäsi, sitten siitä kivasta mekosta kun mies ei tykkää siitä, jätät lähtemättä kavereitten kanssa johonkin kun mies haluaa, että olisit mieluummin hänen kanssaan ...
Mieti nyt ihan tarkkaan, missä on se raja, jossa mies määrää SINUN asioistasi. Huomaa, että yhdistelmänimen mahdollisuus on edelleen olemassa, myös miehellä!
Trine kirjoitti:
On aika säälittävää perustelua, että perheen "yhtenäisyys" on sukunimestä kiinni. Mitenkäs kaikki uusperheet? On jos jonkinnäköistä nimeä. Ei, he eivät siis ole PERHE, niinkö?
Olemme olleet 30 vuotta yhdessä, naimisissa kylläkin vain muutaman vuoden. Lapset ovat minun
nimelläni olleet syntymästä saakka. Kenellekään tämä nimiasia ei ole ollut ongelma. Enemmän miestäni on kutsuttu minun nimelläni :D :D Hänestä se on vaan niin hauskaa.
Eiväthän uusioperheet mitään oikeita perheitä olekaan. Mutta siitä ei nyt tässä ketjussa keskustella.
Naisen sukunimen vaihtaminen ei ole perinne vaan käytössä v 1930.
Papin /tuomarin aamen ei tee perhettä.
Sitoutumista ei takaa yhteinen sukunimi.
Menin naimisiin mutta en vaihtanut nimeäni, en minä sukuani vaihtanut, toimenpiteellä ilmaisin viranomaisille olevani juridisessa liitossa.
Vierailija kirjoitti:
Ei, lapseni eivät ole nimetty samantyyppisillä nimillä. Eikä samoilla alkukirjaimilla. Mutta kun minua kuitenkin puhutellaan useasti rva Melaksi (kiitos joku palstalainen tästä pseudonyymistä ;), niin olisi noloa todeta, että ei, olen rva Huhtanen. Ei, ei, olen naimisissa kyllä tuon hra. Melan kanssa, mutta minun sukunimeni on Huhtanen. Joo. Oli helpompaa vain muuttaa se rva Melaksi ja elää sen kanssa.
Sama juttu hotelleissa (mm. Dubaissa saattaa tulla ongelmaa jos yrittää yhteistä hotellihuonetta eri sukunimillä), lentolipuissa yms. Ja olemme kuitenkin perhe. Miksei meillä voisi olla yhteistä sukunimeä? Sitä paitsi, yhdysnimet ovat karmeita. Äärikauhuesimerkkinä voisi olla se entinen kansanedustaja(?), jolla oli etunimenä joku Pia-Noora ja sukunimenä Karhunen-Leinola tmsp. Luulisi jo tilan loppuvan kesken, kun allekirjoitusta laittaa johonkin?
Siis täh. Minä pidin todellakin oman nimeni, vaikka ihan sama keskustelu käytiin meillä. Mieheni, jota pidin todellakin tasa-arvoisena, yllätti minut tällä jäkätyksellä. Sanoin suoraan, että tosiaankin jos nimenvaihto tämän ikäisenä (26 v) on helppoa, kun esim. töissä ja muualla sinut jo tunnetaan tietyllä nimellä, siitä vaan. Minä en vaihda. Ei siitä sen jälkeen keskusteltu, ja jos egonsa jotenkin kolahti, niin toivottavasti on onnistunut paikkaamaan. Minä en suostu ottamaan moisia murheita.
Mutta tämä että on noloa??? Jos minua kutsutaan rouva melaksi, hymyilen, ja sanon, että olen kyllä melan rouva, mutta nimeni XX YY. Ei ole ollut noloa kenenkään kantilta, vaan ihmiset ovat ymmärtäneet, että olen pitänyt oman nimeni, mikä ei ole mitenkään tavatonta. Matkoilla ei tulisi mieleenkään, että palveluskunta alkaisi kyyläämään, menenkö huoneeseen mieheni vai rakastajani kanssa. Ei ole heidän asiansa, kun maan valuutalla maksan. Ei ole ollut ongelma sen kummemmin Dubaissa kuin Pariisissa.
Vielä vähemmän tuli mieleeni, että pitääkin järjestää nimiasiansa sen mukaan, mitä joku satunnainen hotellin respa ehkä joskus ajattelee.
Itselle kyllä tulee mieleen näistä "puoliavokki"-heitoista, että joillekin vaan on tärkeää olla rouva, ja sen pitää näkyä, että on rouva. Ei se minusta mistään suuremmasta sitoutumisesta siihen mieheen kerro, mutta rouvuuteen varmaan ollaan sitouduttu.
Lentolippuja tilatessa en ole koskaan törmännyt tilanteeseen, jossa se stoppaisi eri nimisten ihmisten matkustamiseen. Ei kukaan yhteisellä lipulla matkusta, joka tapauksessa. Tuon perusteellahan ei voisi kavereillekaan sitten tilata lippuja/matkustaa, tuskin kaikilla ihan samannimisiä kavereitakaan on.
'
Siis miten selkeämpää? Postinkantajan kannaltako? Minä (olen nainen) pidin oman nimeni ja mieheni omansa, koska mieheni sukunimi erittäin yleinen ja minun harvinainen. Poikamme sai minun sukunimeni. Anoppini oli ainoa, jolla oli ongelma sukunimen kanssa. Sanoi minulle, että "eihän sitä kannata muuttaa" tms. Ei ymmärtänyt, että lapsi syntyi minun sukunimellä vaan luuli, että aviossa lapsi saa automaattisesti isänsä nimen. Olishan se huvittavaa, että laitoksella äiti Virtanen synnyttänyt poikavauva Korhosen. Mutta siis tuota postiongelmaa en ole omassa elämässäni ikinä havainnut. Mistä siinä siis oikein on edes kyse?